Kovimmat pelaajahankinnat 2022–2023

  • 135 889
  • 615

Halonhakkaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Näinpä näin.

Ojamäki oli vielä raakile Rautakorven joukkueissa ja silloin kärsi paskoista senttereistä (Malinen, M.Järvinen), jotka siihen ajankohtaan osuivat.

Nyt ekaa kertaa Tapolan joukkueeseen. Ihan uusi elämä.

***

Itse en ymmärrä tuota Kemppaista NIIN kovana hankintana kuin hehkutetaan. Siinä ja siinä Top5. Fysiikallaan urallaan pärjännyt kaveri, jolle voisi juurikin veikata hyytymistä tässä iässä. Tapparan jyräsentterit ovat molemmat 26-27 -vuotiaita, eivät hyydy, kun paini alkaa. Aivan kuten Kemppainen oli vuonna 2015, ylikylän jätkä Liigaan.

Toisin on pelintekijät, kuten Lehterä, joiden syöttötaito ei koskaan katoa. Vaikka vähän hidastuisi 34-vuoden iässä, niin lätty lähtee edelleen tarkasti.

Siten Tappara on kyllä hankinnoissaan piirun verran Kärppiä edellä. Yllätyn positiivisesti, jos Kemppainen ei hyydy keväällä.
Kemppainen on 34-vuotias. Ei varmasti vielä hyydy. Kemppainen sanoi haastattelussa että on nyt parempi pelaaja kuin silloin kun edellisen kerran pelasi Kärpissa. Ei ole ainakaan itseluottamuksesta pulaa.
 
tooMi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JP#13, MG#64, Real Madrid
Voisin ottaa sun yhteystiedot ylös. Mikä auto sulla on? Ja onko paljon muuta omaisuutta?
Muun omaisuuden voisin ottaa mutta HIFK:n kausikortin saat pitää.
Mää veikkaan arvon kärppäveli että saat jos se anttila oikeasti voittaa pistepörssin nii saat aika monta omakotitaloa.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Kyllä Ilveksen Dominik Masin on kovin. Sehän hakkas sen linjatuomarinkin ja sai pitkät pelikiellot. Montako tuomaria Kemiläinen, Jokipakka, Kemppainen tai Lehterä on hakannu? Lehterän oikeusistunnoista ja niistä tapahtuneista jutuista en tiedä en ole ollut paikalla että onko siellä ketään hakattu. Aikun perskule tää oli pelaajahankintaketju. No Ilves hankki Masinin vapailta markkinoilta kaudelle ensi kaudelle 22-23.

Masin jäi kyllä mieleen siitä 0-7 pelin sekoamisesta, mikä käänsi koko Tapparan kauden.

Kiitokset hänelle. Tapparan 2022 mestaruuden ehkä merkittävin vaikuttaja.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kemppainen on 34-vuotias. Ei varmasti vielä hyydy. Kemppainen sanoi haastattelussa että on nyt parempi pelaaja kuin silloin kun edellisen kerran pelasi Kärpissa. Ei ole ainakaan itseluottamuksesta pulaa.
Ei kannata ottaa @Henkka nimimerkkä tässä suhteessa tosissaan. Kemppainen jätti liian suuret traumat hänelle aikanaan. Kemppainen on suvereeni sentteri tähän sarjaan. Painoi just KHL:n suurimman seuran ykkössentterinä 0,675 ppo:lla, vaikka erityislahjakkuus on puolustuspelaamisessa ja kamppailupelaamisessa.
 
Kyle

Jäsen
Tietty pointti tuossa Ojamäen vähättelyssä on, vaikka KHL-maalipörssin voittaja onkin. Ihan sellaisenaan hankintana ei ole kovin hankinta esim. jollekin pienemmälle seuralle laiturina jonka ympärille rakentaa joukkue kuten vaikka Kemppaisen, Lehterän tai vaikka sen Hietasen ympärille jos lähtee kokoamaan joukkuetta. Kuitenkin kun miettii että pelipaikka tulee olemaan Lehterän ja Kemiläisen johtaman viisikon ympärillä, niin vasta tälläisessä ympäristössä se hankinnan koko kovuus tullaan ulosmittaamaan täydellä teholla. Vaikea kuvitella, että juuri Tappara voisi saada kovempaa kaveria ykkösenlaidalle.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Kemppainen on 34-vuotias. Ei varmasti vielä hyydy. Kemppainen sanoi haastattelussa että on nyt parempi pelaaja kuin silloin kun edellisen kerran pelasi Kärpissa. Ei ole ainakaan itseluottamuksesta pulaa.

Noh, kaikki tilastot kuitenkin osoittaa, että kiekkoilijat alkavat keskimäärin hyytyä 32-ikävuoden jälkeen. Mutta taitopelaajat, etenkin tarkat syöttäjät, voivat tuota hyytymistä pitkittää pitemmällekin. Esimerkkinä vaikka Kristian Kuusela, jonka peli ei perustu fysiikkaan, vaan siihen pelisilmään. 36-vuotiaana maailmanmestari. ens kaudella 40v. Toki rooli on Tapparassa tippumassa, kuten pitääkin, mutta silti pystyy olemaan mestarijoukkueen osa.

Kemppaisella peli perustuu fysiikkaan ja 34-vuotiaana ollaan jo jatkoajalla. Ketjukavereilta vaaditaan kovasti tukea. Kärkisentterin rooli on haastava.

Se että todetaan "ei varmasti hyydy" on sitten taas jotain yliuskoa johonkin pohjoisen puhuriin.

Riskit hyytymiselle ovat selkeästi olemassa. Edellinen KHL-kausi päättyi loukkaantumiseen. Onko sama mies sen jäljiltä? Saattaahan se olla ettei mies hyydy. On sillekin oma todennäköisyytensä, mutta puhtaasti ei kannata yliuskoa täydelliseen kuolemattomuuteen.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Ei kannata ottaa @Henkka nimimerkkä tässä suhteessa tosissaan. Kemppainen jätti liian suuret traumat hänelle aikanaan. Kemppainen on suvereeni sentteri tähän sarjaan. Painoi just KHL:n suurimman seuran ykkössentterinä 0,675 ppo:lla, vaikka erityislahjakkuus on puolustuspelaamisessa ja kamppailupelaamisessa.

En minäkään sinua tosissaan ota. Hyvää huumoria tuotat palstalle nimimerkkisi takaa.

Samaa yliuskoa sinäkin koitat täällä jakaa tuolla kuolemattomuudella. Hauskaa pohjoista viihdettä.
 
Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Myllykosken imuri, Kärpät, Carolina Hurricanes
Aivan kuten Kemppainen oli vuonna 2015, ylikylän jätkä Liigaan.
Ja ensi kaudella ei ole? Pietarin SKA:n ykkössentteri ei ole ylikylän jätkä Liigaan? Kyllä on. Ei Kepu varmastikaan piste per peli tahdilla vedä kautta, niin kuin Tapparan jätkät (Ojamäki, Lehterä) todennäköisesti vetää, mutta älä nyt kuitenkaan täysin aliarvioi ensi kauden (kokonaisvaltaisesti) parasta sentteriä.
 
Edellinen KHL-kausi päättyi loukkaantumiseen. Onko sama mies sen jäljiltä?
Ei päättynyt. Jossain haastattelussa sanoi, että tuo oli vain tekosyy päästä pois Venäjältä.

Edit:
Suomalaisjääkiekkoilijan loukkaantuminen ei ollut totta, kun hän lähti Venäjän mahtiseurasta – Joonas Kemppainen puolustaa Pietariin jääneitä ex-joukkuetovereitaan

Mediassa on kerrottu aiemmin, että Kemppaisen sopimus purettiin loukkaantumisen takia, mutta hyökkääjä paljastaa nyt, ettei mitään loukkaantumista ollut.
– Oikeastaan melkein heti, kun asiat tapahtuivat, tuli ajatus, että pitää lähteä pois.
 
Viimeksi muokattu:

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Oma listaus näyttäisi tällä hetkellä tältä:

1. Niko Ojamäki (Tappara), tuore maalipörssin voittaja ja pelimies parhaassa iässä. Ennakkosuosikki viemään Liigan maalipörssin?
2. Jori Lehterä (Tappara), suosikki viemään pistepörssin? Todella kovan luokan pelaaja Liigaan.
3. Jyrki Jokipakka (Ilves), Liigan paras all-around puolustaja?
4. Valtteri Kemiläinen (Tappara), heti Jokipakan perään Liigan toiseksi paras all-around pakki? Varmasti top-5 omassa roolissaan.
5. Joonas Kemppainen (Kärpät), Liigan parhaita kahdensuunnan senttereitä ellei jopa paras.
6. Teemu Turunen (Kärpät), löytyy Liigasta usealta kaudelta näytöt, että pystyy taistelemaan pistepörssin voitosta tosissaan. Dominoiva pelaaja.
7. Julius Nättinen (HIFK), pelimies parhaassa iässä jolta löytyy hyvät tehot SHL:stä, NLA:sta ja erityisesti Liigasta. Taistelee Liigan maalipörssin voitosta.
8. Juuso Hietanen (HPK), edelleen huippupakki ja henkinen merkitys Hämeenlinnassa valtava.
9. Juuso Puustinen (JYP), pääsee hänelle hyvään ympäristöön, jossa on tullut isoja onnistumisia. Taistelee maalipörssin voitosta.
10. David Rundblad (Kärpät), todella mielenkiintoinen hankinta. Potentiaalinen Liigan kärkipakki jolla kuitenkin omat kysymysmerkit.

Haastajanimet itselläni ovat Tuohimaa (Jukurit), Tuulola (Ilves), Pospisil (SaiPa) ja Melart (HIFK).
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Yllättävän vähän on ollut puhetta Lehterä + cocaine is a hell of a drug -kombinaatiosta. Mutta jos se on tässä nykymaailman suvaitsevaisuuspolitiikassa ok, niin näinhän sen on oltava kai?

Jos olet kaikkien paitsi omien vihaama maju-pakki ja käryät, niin olet helvetin huono ihminen ja jääkiekkoilija, mutta jos olet ihan kärkisenttereitä liigassa ja muuallakin niin voidaan lakaista kyseinen asia ikäänkuin maton alle? Ja tarkoitin tässä siis nimenomaan Karalahden ensimmäistä bustia joskus -97, jolloin tuomitsin itse heti miehen toiminnan, eli älkää käsittäkö niin että puolustelisin tässä jotenkin Jereä, vaan ihmettelen tätä isomman yleisön suhtautumista tähän keissiin nyt vrt. tuo mainitsemani.
Onhan tuosta puhuttu avoimesti. Esim. nyt tässä jutussa.

Huumeidenkäyttö on ollut julkisessa keskustelussa mutta paniikkihäiriöistä ja masennuksesta NHL-uran aikana ei ole kauheasti ennen ollut puhettakaan. Kyllähän Jori on suuren yleisön tietämättä elänyt läpi vaikeita aikoja, mutta onneksi kaikki nyt näyttää olevan kunnossa. Ja asenne huumeisiinkin on muuttunut jyrkästi.

"Huumeisiin ei kannata koskea. Ei ole siistiä, enkä suosittele."

Joten en tiedä, miksi noiden vanhojen juttujen pitäisi enää määrittää suhtautumista häneen.

Jere Karalahti taas on omanlaisensa juttu, kun sanoisin että hänellä oli huomattavasti kroonistuneempi tuo päihdeongelma uran aikana.
 
Sardion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Pitkien pyörittelyjen jälkeen tällä hetkellä oma top 5:

1. Jori Lehterä, Tappara
- Kyennyt pelaamaan kärkisentterinä niin Liigassa, KHL:ssä kuin NHL:ssäkin. Viime kaudet edelleen pinna per peli tahtia maailman toisiksi kovimmassa sarjassa ja ollut molemmilla kausilla pistepörssin top 20. Palkintokaapissa mm. olympiapronssi. Mainettaan parempi kahdensuunnan pelaaja ja luistelija. Pelikäsitys ja syöttötaito maailmanluokkaa.

2. Niko Ojamäki, Tappara
- KHL:n maalipörssin voittaja (48 peliä, 29 häkkiä) menneellä kaudella, MM- ja olympiakultamitalisti. Parhaassa peli-iässä (27v) ja kehityskäyrä nouseva. Uskoin lähtevän ensi kaudeksi NHL:ään kokeilemaan, mutta toisin kävi. Tunnollinen kahdensuunnan pelaaja. Vielä kuitenkin näytettävä, ettei viime kausi ollut yksittäinen piikki uralla.

3. Joonas Kemppainen, Kärpät
- KHL:n suurseuran Pietarin SKA:n ykkössentteri. Mennyt kausi oli erinomainen (40 peliä, 27 pistettä) ja oli maajoukkueen mukana EHT:lla. Luultavasti sarjan paras kahdensuunnan sentteri, jonka hyvyyttä ei mitata vain tehopisteissä. NHL-ura ei jostain syystä ikinä auennut.

4. Valtteri Kemiläinen, Tappara
- On aikalailla 50-50 kumman laittaa edelle Jokipakan vai Kemiläisen. Kun sitten mietin, kumman ottaisin ennemmin joukkueeseen, niin valinta kallistuu Kemiläiseen. Hän nimittäin on Euroopan parhaita viivamiehiä ylivoimalla. Ensimmäisellä KHL-kaudella syntyi 0,70 pinnaa per peli ja Liigassa tahti on ollut vielä tätäkin kovempaa. Palkintokaapista löytyy mm. olympiakulta ja CHL:n mestaruus menneeltä kaudelta. Pakkien pistepörssin todennäköinen kärkinimi ensi kaudella. Heikkoutena hieman kulmikas luistelu.

5. Jyrki Jokipakka, Ilves
- Moni mieltää puolustavaksi pakiksi, mutta pelasi KHL-joukkueensa ykkösylivoimassa menneellä kaudella tehden noin puoli pinnaa ottelua kohti, mikä on pakille hyvä määrä. Vyöllä 150 NHL-peliä. Maajoukkue-edustusten vähyys viime vuosina yllättää. Luultavasti sarjan paras allround-puolustaja.

Tämän viisikon jälkeen sitten tulevat Turunen, Hietanen, Nättinen, Puustinen, Rundblad jne.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ojamäki on kaamean kova hankinta. Ei hän kuitenkaan minun mielestäni Kemppaista ja Lehterää ohita. Pakkeihin on tietenkin hankala verrata, mutta kyllä minä Kemiläisen, Jokipakan, Hietasen ehkä jopa Rundbladin laittaisin Ojamäen edelle.

Miksi näin? Kaikki mainitut ovat tasonsa osoittaneita usean kauden ajan ajalta. Taso on säilynyt usean vuoden ajan ja huikeaksi osoittautunut. Ojamäen viime kausi oli mahtava. Jostain syystä tuo hurja maalitehtailu ei riittänyt arvokisoissa, eli olympialaisissa ja MM-kisoissa kuin yhteensä yhteen peliin. Jokunen liigapelaajakin tunki edelle, toki eri roolissa. Ennen viime kautta Ojamäki teki SHL:ssä viisi maalia ja sitä ennen pelasi pari alle 40 pisteen kautta Liigassa.

Huikea sniperi Liigaan, muttei ainakaan vielä kestä vertailussa Kemppaisen ja Lehterän kanssa.
 
Lepranmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vaasan Sport, Philadelphia Flyers

Ojamäki voitti viime kaudella Euroopan parhaan liigan maalipörssin. Sitä ei ihan tuurilla ja yhdellä suonenvedolla voiteta. En minä tiedä millä mittareilla näitä pitää oikein mitata mutta onhan tässä nyt lähtökohtaisesti kovin hankinta tällä hetkellä. Laittaisin ihan samaan kastiin Lehterän ja Kemppaisen kanssa. Mutta mikään Rundblad ei todellakaan mene vertailussa ohi tai jos näin väittää niin katselee tätä maailmaa kyllä aika kovin värilasein.

Jos ajatellaan, että Ojamäki olisi vaikka yhdysvaltalainen koodinimi "Smith" ja olisi voittanut viime kaudella Khl:n maalipörssin niin kukaan ei edes miettisi montako pelaajaa menisi hänen edelleen tämän kauden hankinnoista. Mutta nyt kun on kyseessä Suomalainen Ojamäki, niin on helppo heitellä muita edelle.

Ja tämä ei ole @McTorso mitenkään erityisesti sinua kohtaan, mutta tarkoitin vain että ymmärrän kyllä nuo Lehterän, Kemppaisen ja Hietasen asettamisen samalle tasolle mutta jos Rundblad on vielä Ojamäen edellä niin sitten niitä parempia pelaajia on liigassa kyllä enemmänkin.
 
Apheu

Jäsen
TOP-5 on omasta mielestäni selkeästi ilman järjestykseen laittamista Lehterä, Ojamäki, Kemiläinen, Kemppainen ja Jokipakka.

Sen jälkeen kakkososasto, jossa Hietanen, Turunen, Nättinen, Rundblad ja kumppanit.
 
Cappe71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Thorengruppen IBK, CHL, Salibandy, Leki
Aijjai mikä kausi meille on tulossa! Tuntuu, että nyt on tulossa sellainen kausi jota ei ole liigassa vähään aikaan nähty. Ainakaan pelaajahankinnoista homma ei jää kiinni
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ojamäki voitti viime kaudella Euroopan parhaan liigan maalipörssin. Sitä ei ihan tuurilla ja yhdellä suonenvedolla voiteta. En minä tiedä millä mittareilla näitä pitää oikein mitata mutta onhan tässä nyt lähtökohtaisesti kovin hankinta tällä hetkellä. Laittaisin ihan samaan kastiin Lehterän ja Kemppaisen kanssa. Mutta mikään Rundblad ei todellakaan mene vertailussa ohi tai jos näin väittää niin katselee tätä maailmaa kyllä aika kovin värilasein.

Jos ajatellaan, että Ojamäki olisi vaikka yhdysvaltalainen koodinimi "Smith" ja olisi voittanut viime kaudella Khl:n maalipörssin niin kukaan ei edes miettisi montako pelaajaa menisi hänen edelleen tämän kauden hankinnoista. Mutta nyt kun on kyseessä Suomalainen Ojamäki, niin on helppo heitellä muita edelle.

Ja tämä ei ole @McTorso mitenkään erityisesti sinua kohtaan, mutta tarkoitin vain että ymmärrän kyllä nuo Lehterän, Kemppaisen ja Hietasen asettamisen samalle tasolle mutta jos Rundblad on vielä Ojamäen edellä niin sitten niitä parempia pelaajia on liigassa kyllä enemmänkin.

Nyt tullaan juuri siihen, että miten vertailla eri pelipaikkojen pelaajia keskenään.

Roolissaan viime kaudella Euroopan kovimmassa sarjassa paras pelaaja. Tätä ei Lehterä eikä Kemppainen ollut.

Jos lähtisi ajatuksesta, että vertaillaan joukkueiden top3 hankinnat yhdessä, niin siinä Tapparalla on älytön kolmikko. Sentteri laituri pakki = Lehterä Ojamäki Kemiläinen.

Kärpilläkin kova Kemppainen Turunen Runblad.

Kovia ukkoja täytyy hankkia mikäli joku meinaa pistää paremmaksi kuin Tappara.
 
ultras

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara Tampere
Miksi näin? Kaikki mainitut ovat tasonsa osoittaneita usean kauden ajan ajalta. Taso on säilynyt usean vuoden ajan ja huikeaksi osoittautunut.

Miten monta kautta pitää katsoa taaksepäin löytääkseen Rundbladin huikean tason useamman kauden ajalta? Ainakaan Eliteprospectista katsoessa ei tälläinen osu silmään (pl.Sveitsi) ja liekö saanut Pietarista lähteä tason riittävyyden takia Sochiin, missä mennyt kaksi ja puoli kautta melkoisen vaisusti pisteiden perusteella jos ajattelee pelaajaprofiilia.

Sanoit ettei Ojamäki mahtunut huippuvuotenaan kisoihin paljoa pelaamaan, jopa Liigasta ajoi pelaajia ohi, vaikkakin eri roolissa. Mites me Rundbladin kanssa luetaan näitä maajoukkueen esiintymisiä? Niitä kun ei juurikaan ole edes EHT:llä.
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Nyt tullaan juuri siihen, että miten vertailla eri pelipaikkojen pelaajia keskenään.

Roolissaan viime kaudella Euroopan kovimmassa sarjassa paras pelaaja. Tätä ei Lehterä eikä Kemppainen ollut.

Jos lähtisi ajatuksesta, että vertaillaan joukkueiden top3 hankinnat yhdessä, niin siinä Tapparalla on älytön kolmikko. Sentteri laituri pakki = Lehterä Ojamäki Kemiläinen.

Kärpilläkin kova Kemppainen Turunen Runblad.

Kovia ukkoja täytyy hankkia mikäli joku meinaa pistää paremmaksi kuin Tappara.
Sitten, kun huomioi joukkueiden kauden aikana tekemät jatkosopimukset "hankintoina", on vertailu jo jonkin verran tasaisempaa.
 
Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Nostaisin yhden nimen myös esille, kun pohditaan ensi kauden kovia hankintoja. Moni tuntuu Kärppienkin osalta unohtavan muuan Tommi Kivistön nimen. Todella monta vuotta hyvän tason peruspuolustaja KHL:ssä ja siirtyi viime kauden lopulla Sveitsin suurseura ZSC Lionsiin, jossa niin ikään kantoi todella suurta kuormaa (TOP-4 roolissa ja kantoi pudotuspeleissä Lionsin takalinjoilla yli 21 min per peli kuormaa sekä kaiken päälle vielä isoa vastuuta alivoimalla).

Lions toki onnistui nuo Sveitsin liigan finaalit vielä puppeloimaan 0-3 johtoasemasta 4-3 tappioon, mutta silti Kivistö onnistui kantamaan ZSC Lionsin kaltaisessa, Euroopan mittakaavassakin, suureseurassa isoa vastuuta ja suurta roolia ja olisi ollut about mille tahansa Liigajoukkueelle kova vahvistus sinne kahteen kärkipariin, hoitamaan sitä yleispuolustajan roolia sekä luutimaan isoja minuutteja. Kärpissä rooli lähtökohtaisesti tulee silti olemaan kenties siellä 3.parissa M.Niemelän parina, luulisin. Vaikka Kivistön pistetehtailu vuosista on aikaa, niin on silti myös aikanaan osoittanut Ilveksessä, että ei ihan mikään pelkkä puukäsipakki ole. Toki Kivistön tulevan kauden onnistumista ei pisteissä verrata, mutta en yllättyisi, jos pystyisi iskemään jopa jonkun n. 15-20 pinnaakin.

Ei Kivistö ihan siinä Liigan ykköskorissa ole, mitä tulee kesän hankintoihin (koska se ykköskori on tällä hetkellä aika hurjaa luettavaa), mutta ehdottomasti tulee mielestäni siinä kärjen tuntumassa ja soisi jopa Kivistönkin nimeä nostettava useammin esille ehkäpä näissä keskusteluissa. Eri tyylin pelaajat, mutta itse pidän lähökohtaisesti Kivistöä varmempana onnistujana, kuin esim. Rundbladia.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Ojamäki voitti viime kaudella Euroopan parhaan liigan maalipörssin. Sitä ei ihan tuurilla ja yhdellä suonenvedolla voiteta.
Niin no, voittihan Jonathan Cheechoo aikoinaan NHL:n maalipörssin ja kyllä sen voi sanoa olleen ihan puhtaasti suonenvedon ja Joe Thorntonin ansiota.

Mutta eipä siinä, Ojamäki on todella kova hankinta ja on kuitenkin pelannut hyviä kausia ennen tätäkin joten kyllä miehen voi perustellusti nostaa kovimpien hankintojen listalla sinne creme de la creme osastolle.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös