Kovimmat pelaajahankinnat 2022–2023

  • 135 891
  • 615

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eiköhän se kovin pelaajahankinta ole kuitenkin Kai Kantolan TPS-pätkäsoppari lokakuun puoliväliin. Tuloksen voi katsoa tällä hetkellä pyörivästä CHL-matsista.
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Kun unohdetaan tehtaantakuulla suorittavat Lehterä, Kemiläinen, Kemppainen, Turunen ja kumppanit niin ensimmäisiltä kierroksilta on noussut nimiä, jotka ovat ylittäneet odotuksia ja onnistuminen mitattu arvolla omalle joukkueelleen.

Tähän täytyy sanoa ainakin KooKoon Linus Andersson. Pistepörssikakkonen, yli piste per peli-tahti ja arvokas pelaaja joukkueelleen. Tänään osoitti ratkaisuhalukkuutta, kun löi Tappara-pelin tasoihin 12 sekuntia ennen summeria. SHL:ssä varsin keskinkertainen pelaaja, mutta Liiga-tasolle hieno löytö.

Anthony Rech on ollut TPS:lle melkoinen löytö maalintekosektorille ja myös Lassi Lehtinen on palaamassa tasolleen tutussa valmennuksessa.

Viidellä maalilla on yllättänyt myös nuoren ja aliarvioidun Pelicansin Joni Ikonen. Pelicans on esiintynyt pirteästi myös joukkuetasolla.

Juhamatti Aaltosen meriitit ja taidot on tiedossa, mutta jo kapteenivalinta kertoo hankinnan merkityksestä ja hänellä on ollut iso rooli Jukureiden tulosvastuussa. Toki hänen ja useamman jukuripelaajan kohdalla tasakentällisin pelaamista tulisi nostaa plussan puolelle.

Kärppien Tommi Kivistökin on ainakin omaan silmään yllättänyt nousemalla Kärppien kokonaisvaltaisimmaksi pakiksi jopa Ohtamaan ohi ja hän on tehnyt pelkästään oikeita asioita. Myös pisteitä on tullut sivussa, vaikka Stounin rooli on kolmosparissa. Toki hän oli jo kansainvälisen tason pakki, mutta niin on Kärpissä neljä muutakin.
 
Hattutemppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Tähän listaan voi lisätä Ilari Melartin. Huikeeta tekemistä joka puolella kenttää.
 
stiffler

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kun unohdetaan tehtaantakuulla suorittavat Lehterä, Kemiläinen, Kemppainen, Turunen ja kumppanit niin ensimmäisiltä kierroksilta on noussut nimiä, jotka ovat ylittäneet odotuksia ja onnistuminen mitattu arvolla omalle joukkueelleen.
Tämä onkin mielenkiintoinen tarkastelukulma. KalPalta on helppo nostaa esiin Aapeli Räsänen. 6 ottelua 5 maalia 4 syöttöä. Tänään 3+2 Ilvestä vastaan ja täydellistä dominointia molemmissa päissä kenttää eikä vähiten henkisellä puolella. Paikat olisi ollut johonkin 4+3 tehoihinkin, mutta ehkä se olisi ollut jo vähän liikaa yhteen peliin.

Mies on ollutkin heti saapumisestaan KalPan tärkeimpiä senttereitä jo parin kauden ajan. Tietynlainen henkinen johtohahmo jo edellisten kausien joukkueissa, mutta nyt on ottamassa peliinsä seuraavaa askelta myös tulosvastuun osalta. Osasin odottaa siihenkin parannusta, mutta tämänhetkinen tahti on jotain mistä ei osannut uneksiakaan.

Hyvin suurella todennäköisyydellä tehotkin tuosta tasaantuu, mutta esim. kutsu johonkin EHT -turnaukseen 4.kentän keskelle ei tuntuisi enää yllättävältä vaan pikemminkin odotetulta, mikäli vaan pysyy terveenä. Jalka tuntuisi liikkuvan edellisiä kausia raikkaammin, on liigan parhaimpia aloittajia, agitoi, ja nyt tekee myös hävyttömästi pisteitä.

Kaverin määrätietoisuus ja tahto nousta aivan liigan johtavien pelaajien joukkoon on silmiin pistävää. Erittäin mielenkiintoista seurata Aapelin kauden kehitystä. Tietysti jos pelaisi toisessa jengissä KalPaa vastaan niin vituttaisi.

E: vähän meni OT:n puolelle, mutta menköön tämän kerran.
 
Lepii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit

No eihän Aapeli Räsänen osu tähän ketjuun mitenkään? Eikös ollut Kalpassa jo viime kaudella.
 
stiffler

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
No eihän Aapeli Räsänen osu tähän ketjuun mitenkään? Eikös ollut Kalpassa jo viime kaudella.
Olin aikaisemmassa viestissä tähän viitannutkin, niin kuin varmasti huomasitkin.

Jos tarkkoja ollaan, niin Räsäsenkin sopimus KalPaan julkistettiin pitkän ajan kuluttua joukkueen kauden päättymisestä. Aapeliahan pidettiin yleisesti pitkään keväällä varmana Tapparan miehenä. Sikäli kaveria voinee pitää hankintana, mikäli edellinen sopimus on päättynyt ennen uutta sopimusta.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Olin aikaisemmassa viestissä tähän viitannutkin, niin kuin varmasti huomasitkin.

Jos tarkkoja ollaan, niin Räsäsenkin sopimus KalPaan julkistettiin pitkän ajan kuluttua joukkueen kauden päättymisestä. Aapeliahan pidettiin yleisesti pitkään keväällä varmana Tapparan miehenä. Sikäli kaveria voinee pitää hankintana, mikäli edellinen sopimus on päättynyt ennen uutta sopimusta.
Räsäsen jatkosopimus julkistettiin virallisesti huhtikuun 21. päivä ja tuolloinhan on kausi vielä käynnissä vaikka pelit olisi loppuneet, pelaajien sopimukset on voimassa huhtikuun loppuun saakka. Vai meneekö se nykyään niin että sopimuksen loppumispäivä on mahdollisen seiskafinaalin päivä, en nyt ihan tarkkaan muista mutta kuitenkin.

Ilta-Sanomat uutisoi Räsäsen jatkosta jo melkein kuukautta ennen tuota, joten ei tuosta nyt kyllä mitään hankintaa saa tekemälläkään.
 
Kyllä näin oli, muistelin väärin. Ei voida pitää hankintana, mutta ei se alkuperäisen viestin pointtia muuta. Keskustelu Aapelista jääköön kumminkin tähän tämän ketjun osalta.
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Melkein tekisi mieli sanoa, että onko tuo edes sama mies? Melart on ollut aivan saakelin hyvä tähän mennessä ja ihan liigan top5 tai top10 puolustajia.
Saksassa Melart ei omien sanojensa mukaan edes viihtynyt, mutta näyttää siltä että hän jatkaa siitä mihin toissa kaudella Växjössä jäi. Siellä Melart löysi itsestään melkoisen maalipyssyn ja pelasi kaksi 12 häkin kautta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Dev

YOLO 1922

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Penguins
Mustavalkoisten lasien läpi pakko sanoa, että siinä on kova kaveri, joka Kivihalmeen tässä kategoriassa pesee. Täysin suveriini kentällä ja tekee melkein mitä haluaa. Loistava liike, pelikäsitys ja vetokin on hyvä. Puolustussuuntaankin oikein pätevä. Kokonaispakettina hyvin lähellä Liigan parasta puolustajaa sanoisin mä, vaikka monta todella hyvää vaihtoehtoa siihenkin löytyy. Ei ole hetkeen tällaista kaveria Tepsin pakistossa näkynyt.
 
Goljat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, PattU
Marko Anttila on ollut kyllä erinomainen alkukaudesta. Eilenkin pari erittäin tärkeää maalia ja muutenkin vahvaa pelaamista. Ehdottomasti yksi kovimmista hankinnoista mielestäni tähän mennessä nähdyn perusteella.

Vaikea ymmärtää, miksi Ilves ei halunnut jatkaa sopimusta? Liikkeen heikkoudesta puhuttiin, mutta siltikin lähes joka pelissä polkee yksin läpi. Eilenkin jätti ässäpakin heittämällä taakseen ja veivasi vielä komean maalin läpiajosta.

Mä tykkään.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura

Ilves ei ehkä halunnut tehdä jatkosopparia, kun ei alkuunkaan sopinut Myrrän lätkään. Oli Ilveksessä hävyttömän huono ainakin playoffeissa Tepsiä vastaan.
 
mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Ja olisiko Anttilakaan sitten oikeasti mielellään pelannut Ilveksessä Myrrä-kiekkoa, sekin voi olla toinen kysymys. Hyvin mahdollista, ettei kumpikaan osapuoli halunnut keskusteluiden jälkeen tehdä sopimusta, kun ei se pelaajallekaan ole kiva, että näytät ihan surkealta pelaajalta, kun pelitapa ei vain sovi yhtään itselle. Pelaamisestahan häviäisi koko hauskuus, ja varsinkin kun odotukset olisivat olleet suuret Ilveksessäkin ns. tavallisella katsojalla.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Marko Anttila on ollut kyllä erinomainen alkukaudesta. Eilenkin pari erittäin tärkeää maalia ja muutenkin vahvaa pelaamista. Ehdottomasti yksi kovimmista hankinnoista mielestäni tähän mennessä nähdyn perusteella.
Näin se on! Tässäpä Mörön alkukausi: 5o 3+1=4 (+4). Ihan kelpo tilastot nelosketjun laitaan. Yhtään peliä ei ole Mörkö vielä hävinnyt tällä kaudella. Kuuluu kapteenistoon ja on merkittävä pelaaja myös pukukopissa. On tuonut oman pienen lisänsä myös kannattajille ja yleisöön. Mukava Mörkö-porina kuuluu hallilla joka pelissä. Huikea hankinta!
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos pysytään kategoriassa "Ilveksestä siirtyneet kovat hankinnat", nostetaan esille Joni Ikonen, joka on viestin kirjoitushetkellä 6 maalillaan maalipörssin jaetulla kärkisijalla. Erittäin kova hankinta.

Näitä Ikosia on Liigassa liikaa. En oo pysynyt kärryillä pariin vuoteen kuka niistä on kuka.
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ikosta ja Anttilaa yhdistää Ilveksestä lähdön ja erinomaisen alkukauden lisäksi se, että Ilves-fanien saatesanat olivat "liike ei riitä". No, hyvin on riittänyt. Täytyy myöntää, että olin itsekin hyvin skeptinen Ikosen suhteen, mutta on tällä hetkellä erittäin kova!
 
En tiedä oliko tämän viestin tarkoitus olla provo, vai muuten vain viesti ilman mitään sisältöä. Vähän sama kuin sanoisi, että jos pelaa X:n liike ei riitä NHL:ssä, eise riitä Liigassakaaan. Jos katsoi Ilveksen viime kauden otteluita (ja ymmärtää jääkiekon päälle), saattoi nähdä Ilveksen pelitavan eroavan hyvin merkittävästi esimerkiksi Marjamäen peluuttamasta kiekosta. Ilveksen pelitavassa oli paljon nopeita kääntöjä, joissa vaadittiin hyvää luistelutaitoa.

Ei Anttila ole missään nimessä hidas luistelija, mutta kun se nopeuden kelaaminen vie aikaa. Ilveksessä siihen ei ollut aikaa, mutta Kärpissä, jossa on viivelähtöjä, pystyvät laiturit kaikessa rauhassa hakemaan vauhdit (ainakin tällaista se oli Ilvestä vastaan), ja sellainen toimii Anttilan kohdalla. Eli tiivistetysti, Ilveksen pelitapaan Anttilan liike ei riittänyt, tämän kauden Ilveksen pelitavassa olisi todennäköisesti pärjännytkin, sen verran radikaalisti Myrrä sitä muokkasi ennen potkujaan.

Ikonenkin on ihan hölmö kohde poimia tässä. Tällä meni kolme kautta ja kaksi kesää putkeen täysin pipariksi loukkaantumisten takia (olivat kaikki ilmeisesti polvivaivoja), joten aiemmin vahvuutena ollut luistelu näytti ihan hirveältä tarpomiselta. Jälleen kerran, Ilveksen pelitavassa Ikonen oli enemmänkin rasite tasakentällisin kuin hyöty. Kyllähän ne kiekolliset taidot ja muut näki sokeakin, mutta ei se kauheasti lohduta, jos mihinkään et kerkeä. Nyt Ikonen sai ensimmäistä vuosiin toisen peräkkäisen ehjän kesän, eikä se voi olla näkymättä luistelussa. Itse ainakin olen ollut todella iloinen Ikosen tekemästä tuloksesta, koska sen verran pahoja vastoinkäymisiä tällä on ollut.

Voi kukin miettiä, kuinka järjettömän raskasta on henkisesti ollut, kun todella lupaavana pelaajana 21-vuotiaana menetät käytännössä kolmannen kauden putkeen polvivaivojen takia. Ja kuntoutus pitää jaksaa tehdä aina todella huolella, jotta polven liikeradat ja lihakset palautuvat siihen kuntoon, että sinusta voi tulla huippu-urheilija. On varmasti menty välillä synkissä vesissä, ja siksi onkin upeaa nähdä Ikosen onnistuvan nyt Pelicansissa tuohon malliin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös