Titaanit 2017–2018

  • 27 241
  • 70

The Rock

Jäsen
Huntersilta kyytiä ja S-Kiekolle kyytiä

Titaanit pelasi jälleen varsin kaksijakoisen viikonlopun. Vieraissa kotkalaiset saivat oikein kunnolla kyytiä sarjakärki-Huntersilta, kun taas kotona punanutut pistelivät S-Kiekkoa päihin, latomalla taas 10 kiekkoa vastapuolen maaliin. Suoran voiton ja tappion ansiosta Titaanien sijoitus sarjassa säilyi muuttumattomana (8. sija), eikä ero lähimpinä edellä tai takana oleviin kasvanut näin ollen juuri ollenkaan.

Perjantaina Porvoossa Titaanit oli kauniisti sanottuna mukana pelissä vajaan 10 minuutin ajan, kunnes Hunters löi isomman vaihteen silmään ja meni menojaan, lasketellen lopulta selkeään 7-1-kotivoittoon (Titaanien kotisivujen otteluraportti / Ottelun maalikooste). Isännät saivat vieraansa näyttämään todella heikoilta, eikä päävalmentaja Piispasen vertaus Suomi-sarja / 2.divisioona-vertaus kovin kaukana totuudesta ollut.

Tämä oli sikäli harmillista, sillä Titaanit ei ole kyennyt oikein kunnolla haastamaan kumpaakaan kärkijoukkuetta (Pyry & Hunters), joiden kanssa sen ennakkoon piti tasapäisesti tapella pääsystä kuuden parhaan joukkoon alkusarjassa.

Seuraavana päivänä homman nimi olikin sitten taas täysin eri, sillä Titaanien onnistui kotiottelussaan iskeä jälleen aikamoinen hullunmylly päälle ja takoa Kotkassa vieraillut S-Kiekko lähes henkihieveriin 10-5-lukemiin päättyneessä ottelussa (Titaanien kotisivujen otteluraportti / Ottelun maalikooste).

Vaikka Titaanit jälleen hurjastelikin kympin täyteen tehtyjen maalien osalta, ei joukkueen pelaaminen ollut kuitenkaan mitään kovin kaunista ja varsinkin puolustuspelaamisessa oli suuria puutteita. Myös asenne näkyi olevan lähes kautta linjan kateissa ja se näkyi juuri selkeimmin puolustushalukkuuden -ja aktiivisuuden puutteena.

Mikäli punanutut oikeasti haluavat tällä kaudella pärjätä ja saavuttaa tavoitteenaan olevan kuuden sakin alkusarjan osalta tammikuun puoliväliin mennessä, on koko joukkueen alettava puhaltaa yhteen hiileen ja pelaamaan selkeästi tasapainoisempaa sekä monipuolisempaa jääkiekkoa, kuin nyt viimeisimmissä otteluissa nähty pelkästään hyökkäysorientoitunut lätkä.

Potentiaalia kun tuossa porukassa, joka punanutun aina kotiotteluissaan päälleen vetää, piisaa vaikka minkälaisiin mainetekoihin. Nöyryyttä ja omanlaistaan järjenkäyttöä vain olisi saatava lisää ihan kaikkeen tekemiseen.
 

The Rock

Jäsen
Eroa kuin yöllä ja päivällä

Viime viikonloppuna Titaanit pelasi jälleen kaksi Suomi-sarjan runkosarjaottelua ja haali niistä haltuunsa kolme pistettä kuudesta mahdollisesta. Tavoitteena tosin oli se täysi pistepotti ja ennen kaikkea puolustuspelaamisen parantaminen, mutta näissä ei onnistuttu kuin puolittain, aivan kuten tuloksista on havaittavissa. Se mikä erityisesti pistää harmittamaan, on se, että Titaanien peliesityksissä oli eroa kuin yöllä ja päivällä, eikä tasaisuudesta ollut edelleenkään mitään tietoa.

Lauantaisessa kotiottelussaan Karhu HT:n isäntänä Titaanit näytti, että se osaa tarvittaessa pelata todella tasapainoista ja tehokasta sekä ennen kaikkea fiksua jääkiekkoa, jossa vastustajalta otetaan tila sekä aika pois, eikä maalipaikoille pääsy ole kaverille sen myötä kovinkaan helppoa. Titaanien todella vahva peli sai KHT:n näyttämään selkeästi huonommalta porukalta kuin porilaiset oikeasti ovat, punanutut vain pelasivat niin hyvin, ettei vieraille jäänyt juuri mahdollisuuksia osallistua voittotaisteluun, joka kääntyi kotkalaisten nimiin lopulta maalein 4-1 (Titaanien kotisivujen otteluraportti / Ottelun maalikooste).

Karhu HT:n kylvetyksen jälkeen olisi ilman muuta luullut, että homma alkaa toimia myös vieraissa, mutta sunnuntainen vierailu Jyväskylään osoittautui Titaaneille aivan täydeksi painajaiseksi, joka päättyi erittäin nololla tavalla Riemun kolmannen erän hurjaan maaliherkutteluun luovuttaneiden punanuttujen kustannuksella sekä 10-3 (Titaanien kotisivujen otteluraportti) –kotivoittoon.

Toivottavasti samanlaista pelaamista ei enää ikinä tarvitse nähdä titaanipaitaan sonnustautuvalta edustusjoukkueelta, sillä luovuttaminen ilman taistelua on ehkäpä häpeällisin temppu, jonka pelaajat voivat tehdä ja se nyt ei vain millään muotoa kuuluu suomalaiseen mentaliteettiin.

Uskon vahvasti, että tämä Titanicin törmäys jäävuoreen ja vajoaminen hetkellisesti pohjaan toimii tarvittavana herätyksenä, sillä Titaanien on pakko alkaa myös vieraissa voittamaan pelejään, koska muuten haaveet kuuden parhaan joukkoon selviytymisestä voi haudata jo ennen joulukuun alkua. Titaaneilla kun on seuraavasta kuudesta ottelusta viisi tien päällä, olisi niistä otettava matkaan vähintään 10 pinnaa, jottei ero 6. sijaan kasva liian suureksi.
 

The Rock

Jäsen
Valoa synkän vierastunnelin päässä?

Titaanien ensimmäinen vieraskiertue ei lopputulosten valossa ollut todellakaan sitä, mitä kotkalaisjoukkue lähti Oulusta ja Kajaanista hakemaan. Vaikka pelillisesti punanutut paransivat menoaan, oli reissusta mukaan otettavissa paljon enemmän kuin se yksi vaivainen pistemerkintä sarjataulukkoon.

Lauantaina Oulunsalossa kotijoukkue on vieraitaan kutakuinkin kaikessa parempi ja AIK/Laser HT hurjastelikin Titaanien kustannuksella taululle lopulta rumat 8-1-lukemat (Titaanien kotisivujen otteluraportti). Pelistä ei hirveästi kerrottavaa punanuttunäkökulmasta katsottuna jäänyt, sillä kahden nopean takaiskun jälkeen ei oikeastaan toisen erän avauspuolikasta lukuunottamatta, ollut enää epäselvyyttä kumpi joukkue homman nimiinsä vie.

Kotkalaisten puolustuspelaaminen oli jälleen todella heikkoa ja kun maalivahditkaan eivät onnistuneet seisomaan päällään, oli lopputulos lähes Jyväskylässä koetun kaltainen peruskanadalainen perseraiskaus.

Sunnuntaiksi Titaanit oli selkeästi muuttanut taktiikkaansa ja lähtenyt pelaamaan perinteistä nihilistikiekkoa, jossa keskusta ylimiehitettiin ja pistettiin käytännössä tukkoon, eivätkä kotkalaiset edes yrittäneet saada kiekonhallintaa itselleen saati rakentaa syöttelemällä hyökkäyksiä, vaan heittelivät limppua nöyrästi omista pois sekä hakivat riistojen avulla paikkoja nopeille vastahyökkäyksille.

Tämä tepsi muutamia omanpään merkkausvirheitä huomioimatta todella hyvin kotijoukkue Hokkiin ja pitkään näyttikin, että Titaanit ottaa Kajaanista todella ison vierasryöstön. Lopulta kuitenkin rangaistukset koituivat kotkalaisten kohtaloksi ja isännät pääsivät ylivoimiensa turvin nousemaan jatkoaikavoittoon maalein 5-4 (Titaanien kotisivujen otteluraportti).

Kitkerästä tappiosta huolimatta on sanottava, että Titaanien vieraspelaamisessa oli pitkästä aikaa järki mukana ja se avitti jo sen verran paljon, että nyt joukkue pääsi taistelemaan aivan katkeraan loppuun asti ottelun voitosta. Näinköhän jatkossakin vieraskaukaloissa nähdään virheitä minimoimaan pyrkivä ja vastaiskuihin luottava punanuttumiehistö? Vieraista on joka tapauksessa alettava ottaa myös voittoja, olkoot keinot sitten ihan mitkä tahansa.
 

The Rock

Jäsen
Kakkuja ja lainapelaajia Imatralta

Kajaanissa pelattu tiukka ja tapahtumarikas ottelu poiki kuluneen viikon aikana kotkalaisleiriin niin peli- kuin toimintakieltojakin, kun titaanihyökkääjä Petja Summanen sai Hokki-hyökkääjä Martins Vitolinsin ”telomisesta” kahden ottelun mittaisen pannan Suomi-sarjan kurinpidolta (Titaanien kotisivujen uutinen).

Eikä kakun syöminen jäänyt vielä tähän, sillä eilen rävähti Titaanien kotisivuille uutinen, jonka mukaan joukkueen päävalmentaja Mika Piispanen on asetettu väliaikaiseen toimintakieltoon Hokki-ottelussa päätuomarina toimineen Jorma Leinosen vihellyslinjan arvostelemisesta.

Piispanen pääsi täten varsin arvovaltaiseen joukkoon, sillä aiemmin muun muassa Juhani Tamminen, Harri Ahola, Mikael Kotkaniemi sekä moni muu valmentaja/kiekkovaikuttaja on ilmaissut mielipiteensä juurikin Kajaanissa nähdystä tuomaritoiminnasta ja mikäli mikään ei taaskaan muutu, tulee lista saamaan jatkoa myös vastaisuudessa.

Summanen ja Piispanen pääsevät viikonlopun otteluissa seurailemaan miten Ketterästä lainalle saapuneet puolustajat Saska Putkonen, Joni Kallio ja Juho Mättö sekä hyökkääjä Ville Tenosalmi pelailevat, sillä imatralaiset lainasivat kyseisen nelikon Kotkaan toistaiseksi voimassa olevilla sopimuksilla (Titaanien kotisivujen uutinen).

Toivottavaa olisi, että kyseinen nelikko tuo lisää pirteyttä punanuttujen otteisiin, sillä HCIK- ja FPS-otteluista olisi melkein raavittava täysi pistepotti, jottei paikka kuuden parhaan joukossa karkaisi enää nykyhetkeä kauemmaksi.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Eikä kakun syöminen jäänyt vielä tähän, sillä eilen rävähti Titaanien kotisivuille uutinen, jonka mukaan joukkueen päävalmentaja Mika Piispanen on asetettu väliaikaiseen toimintakieltoon Hokki-ottelussa päätuomarina toimineen Jorma Leinosen vihellyslinjan arvostelemisesta.

Piispanen pääsi täten varsin arvovaltaiseen joukkoon, sillä aiemmin muun muassa Juhani Tamminen, Harri Ahola, Mikael Kotkaniemi sekä moni muu valmentaja/kiekkovaikuttaja on ilmaissut mielipiteensä juurikin Kajaanissa nähdystä tuomaritoiminnasta ja mikäli mikään ei taaskaan muutu, tulee lista saamaan jatkoa myös vastaisuudessa.
Tämä lista ja sen sisältämä fakta ovat sinällään hauskoja kun tuomarointi täällä on lähes poikkeuksetta hyvin vieraskoreaa. Toki joskus lipsahtelee mutta pääosin vierasjoukkueella on hieman löysemmät säännöt kuin kotijoukkueella.

Tosin aiemmin täällä paljon viheltäneellä tuomariparilla oli tapana vetää kaikki kolme erää erilaisella linjalla. Tämä saattaa hyvinkin aiheuttaa ankaraa angstia kun ensimmäisessä erässä saa tehdä mitä vaan, toisessa sitä sun tätä ja kolmannessa ei enää mitään. Tätä paria ei tällä kaudella ole enää nähty joten se ei liene tällä kertaa syynä kuitenkaan.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Piispasen toimintakiellon pituus selvisi – viisi peliä ”pekkaa” - Kotkan Titaanit – HK Titaanit ry

"Kurinpitovaliokunta toteaa toimintakiellon pituuden määrittelyperusteluissaan seuraavasti:

”Piispasen tosiasiallisena tarkoituksena ei ole ollut mikään muu kuin samantyyppinen tuomarin julkinen halventaminen ja nöyryyttäminen, kuin mistä hänelle on jo aikaisemmin tämän vuoden aikana määrätty lisärangaistus.

Jo viime viikonloppuna miteltyjen HCIK- ja FPS-otteluiden lisäksi Piispaselta jäävät täten väliin Titaanien tulevat HCIK- (10.11.), Karhu HT- (11.11.) ja Riemu-kamppailut (18.11.)."

Toistohuumorin ytimessä, mutta tällä mennään.
 

The Rock

Jäsen
Vaikeaa on, vaikeaa on...

Titaaneilla ei peli tällä hetkellä tunnu kulkevan edes vähää alusta. Viime viikonloppu ei tuonut tuloksellista muutosta joukkueen taaperrukseen, vaikka HCIK:ta vastaan pelatussa kotipelissä kotkalaisilla olikin kaikki saumat jopa täyden pistepotin ottamiseen. Forssassa sitten taas tuli se perinteinen ”vieraskylvetys”, joihin punanutut ovat kuluvalla kaudella jo harmillisesti tottuneet. :(

Lauantaina kotikaukalossa pelattu HCIK-peli oli ensimmäisen erän perusteella tuttua titaanikiekkoa, jossa luistelu- ja pelitempolla vieras pudotetaan kyydistä. Toinenkin erä oli tältä kaudelta tuttua huttua, sillä vastustaja pääsi sen aikana peliin mukaan ja meni parin maalin johtoon, Titaanien eläessä vielä avauserän huumassa. Kolmannessa punanutut sitten puristivat väkisin rinnalle, mutta ohi ei kiri tällä kertaa riittänyt ja niin vain HCIK onnistui aiheuttamaan isännilleen kauden ensimmäisen kotitappion maalein 4-5 (Titaanien kotisivujen otteluraportti / Ottelun maalikooste).

Sunnuntainen Forssan vierailu puolestaan palautti Titaanit taas kerran lähtöruutuun, sillä FPS oli niin paljon aivan kaikessa mahdollisessa tekemisessä punanuttuja edellä, että ihan pahaa teki. 41 sekunnin pelaamisen jälkeen syntynyt 1-0-osuma antoi ikäviä viitteitä tulevasta ja kun forssalaisilla tuntui olevan oikein kunnolla nälkää sekä näyttämisenhalua, repsahtivat lukemat Titaanien muutamasta kavennusmaalista huolimatta lopulta varsin rumiksi, FPS:n pitäessä pisteet itsellään maalein 8-2 (Titaanien kotisivujen otteluraportti / Ottelun maalikooste).

Onhan tämä kieltämättä todella mielialaa alentavaa seurata Titaanien nykymenoa viiden ottelun mittaiseksi venyneessä tappioputkessa, mutta joka kerta sitä kuitenkin luottaa uuden pelin alla, että nyt se kelkka kääntyy ja punanuttujen kurssi lähtee vankkaan nousuun.

Niin on myös nyt edessä olevan viikonlopun vieraspelien alla ja mistä sitä ikinä tietää, vaikka Titaanit yllättäisikin aivan kaikki sekä palaisi Kaarinan ja Porin ryöstöretkiltään täyden kuuden pisteen saaliin kera. Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato...

Toistohuumorin ytimessä, mutta tällä mennään.

Erästä punaisella Jaguarilla ajavaa Aurinkokuningasta lainatakseni mikään ei muutu, eli samaan tahtiin mennään myös jatkossa ja tuomareita ei saa missään nimessä arvostella, vaikka he vetäisivätkin oman hommansa aivan vihkoon.
 

Puncheon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Toki voi katsoa ottelutallenteelta miten Titaanien puolustaja syöksyy Locansin nilkkoihin ja kuinka "Sitä kampitusta ei nähnyt koko hallissa kukaan muu" kuin parhaassa mahdollisessa tarkkailuasemassa metrin päässä oleva päätuomari.

Tuomareita saa haukkua, mutta puoluettomuutta ei saa kyseenalaistaa. Onko se niin hankala ymmärtää? Haukkuminen on lisäksi outoa, kun kyseessä on tunnetusti erittäin vieraskorea tuomari. Varmaan Leinosen vika, että Sorakangas on tuominnut joskus pelejä niin että Ahola, Kangasniemi ja Tamminen on kilahtanut.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Tuomareita saa haukkua, mutta puoluettomuutta ei saa kyseenalaistaa. Onko se niin hankala ymmärtää? Haukkuminen on lisäksi outoa, kun kyseessä on tunnetusti erittäin vieraskorea tuomari. Varmaan Leinosen vika, että Sorakangas on tuominnut joskus pelejä niin että Ahola, Kangasniemi ja Tamminen on kilahtanut.
Juurikin tätä tarkoitin aiemmassa kommentissani. Häveliäisyyssyistä en vaan nimiä maininnut.
 

daerok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Kalpa Kuopio
Toki voi katsoa ottelutallenteelta miten Titaanien puolustaja syöksyy Locansin nilkkoihin ja kuinka "Sitä kampitusta ei nähnyt koko hallissa kukaan muu" kuin parhaassa mahdollisessa tarkkailuasemassa metrin päässä oleva päätuomari.

Tuomareita saa haukkua, mutta puoluettomuutta ei saa kyseenalaistaa. Onko se niin hankala ymmärtää? Haukkuminen on lisäksi outoa, kun kyseessä on tunnetusti erittäin vieraskorea tuomari. Varmaan Leinosen vika, että Sorakangas on tuominnut joskus pelejä niin että Ahola, Kangasniemi ja Tamminen on kilahtanut.
Tarkennuksena, että Kangasniemi ei varmaankaan ole tuomareita haukkunut Kajaanissa, kyseessä lienee silloinen HCK-valmentaja Mikael Kotkanniemi.
Antoi kyllä semmosta kommenttia tuomareille, että harvoin näkee....tuossa vielä linkki k.o lehdistötilaisuuteen

Tunteet kuumenevat lehdistötilaisuudessa Hokki - HCK pelin jälkeen 3.1.2014 - YouTube
 

Puncheon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans

The Rock

Jäsen
Kaarinasta kuului kummia – Porissa paukkui pataan

Katkesihan se Titaanien tappioputki viimein, joskin heti perään tuli myös uusi takaisku kirvelevän vierastappion muodossa. Paikka alkusarjassa kuuden parhaan joukossa ei kyllä tällä pisteiden keruutahdilla irtoa millään ja paljon saa tahti kiihtyä myös sen suhteen, mikäli Titaanit aikoo kahdeksan parhaan joukkoon yltää, kun runkosarja on kokonaisuudessaan pelattu päätökseen.

Se on kuitenkin selvää, että vielä ei ole menetetty yhtikäs mitään, vaikka puolet alkusarjasta onkin jo pelattu pakettiin. Viitteitä punanuttujen orastavasta nousukunnosta saatiin nimittäin viime perjantaina Kaarinassa taistellussa ottelussa, jonka kotkalaiset veivät komealla tavalla nimiinsä, vaikka päästivätkin HCIK:n alussa johtoon. Varsinkin ottelun toinen erä oli sellaista titaaninäytöstä, etten hetkeen muista moista todistaneeni. Titaanit pommitti yhden sarjan parhaista veskareista vaihtoon ja suoranaisesti murskasi vahvan alkukauden pelanneen kaarinalaisjoukkueen harvalukuisen kotiyleisönsä edessä maalein 1-6 (Titaanien kotisivujen otteluraportti).

HCIK-ottelussa oli jo nähtävissä viitteitä siitä viime kaudella juuri samoihin aikoihin alkaneesta marssista, joka johdatti Titaanit aina pudotuspeleihin asti. Toivossa on tunnetusti hyvä elää, joten näinköhän historia toistaisi itseään?

Makean vierasryöstön vastapainoksi Titaanit hävisi seuraavana päivänä Porissa mitellyn tasaisen taiston samoista sarjasijoituksista tappelevalle Karhu HT:lle. Edellisillan vahva vire oli lähes muisto vain, eivätkä punanutut tuntuneet saavan millään jalkojaan samaan tahtiin liikkeelle, kuin millä HCIK nuijittiin jäänrakoon. Kun vielä KHT:n veskari Niklas Lehti voitti keskinäisessä taistossa Titaanien Niilo Pussisen, ei kotkalaisjoukkueen ykkösvitjan tehoilu riittänyt voittoon asti ja näin ollen pisteet jäivät nallepitäjään lukemin 4-3 (Titaanien kotisivujen otteluraportti / Ottelun maalikooste).

Harmittaa kyllä vietävästi, kun Titaanit onnistui hukkaamaan tarjolla olleen kolmen pisteen potin sarjataulukossa alempana olevalle joukkueelle, mutta ehkäpä tämä kertoo juuri siitä Suomi-sarjan tasaisuudesta kaiken oleellisen. Jos et ole täysin terävänä ja pysty pistämään ilta toisensa perään lähestulkoon parastasi, iskee vastustaja sinut kanveesiin ennen kuin ehdit kissaa sanoa.

Tulevissa otteluissa tällaista perättäisen päivien pelivireen keikahtelua ei soisi missään mielessä näkevänsä, sillä nyt Titaaneille on tarjolla varsin oiva sekstetti pelejä, kun kotkalaiset kohtaavat Riemun (k), D-Kiekon (k), Haukat (v), AIK/Laser HT:n (k), VG-62:sen (v) ja Haukat (k). Nopealla laskukaavalla näistä olisi raavittava kotiin vähintään 13-15 pistettä, jotta pudotuspeli- ja miksei myös paikka kuuden sakissa säilyisi haarukassa.

Helpommin sanottu kuin tehty, mutta täysin mahdollinen skenaario joka tapauksessa.
 

The Rock

Jäsen
Voittoputki käyntiin!

Titaanit otti kuin ottikin viime viikonloppuna voiton kummastakin kotiottelustaan, kun sekä Riemu että D-Kiekko polvistuivat Kotkassa kovien taisteluiden jälkeen. Tämä on juuri se tahti, jolla pisteitä pitää ennen joulutaukoa tulla, sillä nyt paikka pudotuspeleissä on edelleen ihan passelissa haarukassa, eikä se kuuden kärkikään niin kamalan kaukana ole.

Toivottavasti Titaanien tuloskunto enteilee samanlaista lentoa, jonka joukkue suoritti viime kaudella samoihin aikoihin, sillä punanutut taisivat olla yksi eniten pisteitä marras-joulukuun aikana kerännyt joukkue Ketterän jälkeen.

Lauantaina Riemun isäntänä Titaanit aloitti räväkästi, mutta päästi vieraansa sen jälkeen kuitenkin peliin mukaan. Onneksi kuitenkin kiekko pomppi suotuisasti ja vaikka punanutut meinasivat runsaalla jäähyilyllä pilata iltansa, oli alivoimapeli rautaa ja se yhdistettynä maalivahti Niilo Pussisen huipputorjuntoihin takasivat täyden pistepotin jäämisen Kotkaan maalein 5-2 (Titaanien kotisivujen otteluraportti / Ottelun maalikooste).

Jo Riemu-pelissä Titaanit joutui pelaamaan kapealla miehistöllä ja kun siitä jäivät vielä sunnuntaille pois Miro Mänttäri sekä Roope Lantta ja alkulämmitelyssä pelaavasta kokoonpanosta vaivojen takia vetäytynyt Pussinen, oli tiedossa, että ilman vielä kovempaa taistelua ja työntekoa toinen perättäinen voitto ei todellakaan tule irtoamaan.

Onneksi jäljelle jäänyt titaanijoukkue väänsi ja käänsi maalivahtinsa Santeri Leväsen johdolla sen verran mainiosti, että D-Kiekko päästiin lähettämään kotimatkalle Petja Summasen taituroima 5-4 (Titaanien kotisivujen otteluraportti / Ottelun maalikooste) –voittomaalikilpailutappio niskassaan.

Viisi pistettä ja kaksi itseluottamusta nostattanut kotivoittoa kantavat varmasti kuluvan viikon otteluissa, joista olisi suotavaa napsia täysi satsi, jonka jälkeen Titaanien asema sarjataulukossa olisi varmasti vieläkin valoisampi. Nyt kun voittoisa tyyli on jälleen kaikkien punanuttusotureiden tiedossa, ei sitä ole syytä vaihtaa, vaan painaa urku auki ja verenmaku suussa menemään pitkin avointa baanaa!
 

The Rock

Jäsen
Sairastuvan ovensaranat narisevat – Salovaara pelikieltoon

Jos on alkanut Titaaneilla peli kulkea ja tulosta tulla, niin vastavuoroisesti se on vaatinut myös raskaan veronsa. Kotkalaiset nimittäin ovat menettäneet viime peleissään ison kasan runkopelaajia sairastuvan puolelle.

Puolustaja Marko Puhakka huilaa näillä näkymin joulutaukoon asti alaraajavamman takia (Titaanien kotisivujen uutinen) ja sama kohtalo on edessä pakkikollega Markus Salmisella, jonka vaivana on yläraajavamma (Titaanien kotisivujen uutinen). Tämän lisäksi maalivahti Niilo Pussinen on toistaiseksi sivussa tarkempia tutkimuksia vaativan alaraajavamman vuoksi.

Siihen kun lisätään vielä itseään takaisin pelikuntoon kuntouttava hyökkääjä Juho Luukkonen ja sairastuvalla käväisseet, mutta näemmä luojan kiitos jälleen pelaavassa kokoonpanossa illan Haukat-ottelussa olevat keskushyökkääjät Roope Lantta ja Jesse Hurme, olisi syytä toivoa, että tämän osa-alueen tapahtumat olisivat hetkeksi aikaa tässä.

Loukkaantumisten ja muiden poissaolojen lisäksi titaanivalmennus joutuu miettimään millä korvata arvokas duunarisentteri Tomi Salovaara, joka sai Riemu-kamppailun päähän kohdistuneesta taklauksestaan peräti neljän ottelun mittaisen pelikiellon (Titaanien kotisivujen uutinen).
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Kuinkapa on Juho Veneskari Titaaneissa asiantuntijoiden mukaan pelaillut? 11+6 on näköjään tehot 17 peliin. Onko kaveri esittänyt sellaisia otteita, että Peliitat saattaisi Veneskarin jossain vaiheessa takaisin Heinolaan kutsua?
 

The Rock

Jäsen
Kuinkapa on Juho Veneskari Titaaneissa asiantuntijoiden mukaan pelaillut? 11+6 on näköjään tehot 17 peliin. Onko kaveri esittänyt sellaisia otteita, että Peliitat saattaisi Veneskarin jossain vaiheessa takaisin Heinolaan kutsua?

Eiköhän Peliitat omansa poimi pois, kun Veneskarin armeija ja samalla laina-aika Titaaneissa päättyvät joulutaukoon mentäessä.

Olisi kyllä tärkeä kaveri punanutuille koko kaudeksi, sillä kyseessä on nöyrä ja kovaa töitä tekevä hyökkääjä, joka osaa myös paikoista pistää kiekon häkkiin.
 

Oakley

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punanutut
Henry Karjalainen Titaaneihin. Kaivattua rosterin levennystä. Vieläkun saadaan Luukkonen saikulta niin alkaa näyttää paremmalta. Toki vahvistukset pakistoon olisi enemmän kuin tervetulleita.
 

The Rock

Jäsen
Henry Karjalainen Titaaneihin.

Karjalainen on eittämättä erittäin mielenkiintoinen haku ja jännä nähdä realisoituuko etenkin A-nuorten Liigassa nähty pisteidentekopotentiaali miten hyvin Suomi-sarjassa. Suurta roolia luulisi olevan tarjolla, mikäli otteet vain sellaiseen edellyttävät.

Toki vahvistukset pakistoon olisi enemmän kuin tervetulleita.

Tähän vahva sama. Tosin asia taitaa vain olla niin, että myös moni muu joukkue etsii vahvistuksia juurikin pakistoonsa ja siinä leikissä Titaanit ei kovin vahvoilla ole, kun pelaajille ei ole tarjota runsasta peliaikaa kummoisempaa täkyä.
 

The Rock

Jäsen
Voittoputki kasvoi neljään ennen tylyä päätöstä

Titaanit pelasi viime viikolla peräti kolme ottelua ja voitti niistä kaksi ensimmäistä, kun taas viimeinen tuotti tilille kirvelevän tappion. Kotkalaiset ehtivät siis marraskuun lopulla kasvattaa voittoputkensa neljän pelin mittaiseksi ennen sen varsin tylyä päätöstä.

Torstaina Titaanit matkasi pitkästä aikaa Järvenpäähän ja otti erää jo aikanaan Rautaliigassa tutuksti tulleen Haukkojen kanssa. Ottelun avauspuolisko meni isäntien nimiin Titaanien lähinnä herätellessä itseään arki-illan otteluun, mutta kun koneet lähtivät käyntiin, putosi haukkaparvi punanuttujen kelkasta aivan täysin 3-6-lukemiin päättyneessä kamppailussa (Titaanien kotisivujen otteluraportti / Ottelun maalikooste).

Titaanit onnistui Järvenpäässä kepittämään Haukat juuri niillä aseilla kuin pitikin eli vahvalla luistelulla ja pidempään kovaa pelitempoa kestävällä fysiikalla. Varsinkin kolme nyyttiä iskenyt Santeri Kunttu tuntui olevan elementissään kankeiden haukkapakkien syleilyssä, päästyään ajamaan monta kertaa täydellä vauhdilla kohti Haukkojen maalia. Ylivoimapelikin oli ilahduttavan tehokasta ja maalit näyttäviä, joten ehkäpä sekin takkuillut osa-alue alkaa pikkuhiljaa nähdä parempia päiviä.

Lauantaina Titaanit pelasi puolestaan todellisen ”kuuden pisteen” ottelun, kun pari sijaa sarjataulukossa ylempänä ollut AIK/Laser HT pyörähti Kotkassa. Ottelu oli kauttaaltaan erittäin tasaista ja tiukkaa vääntöä, jonka Titaanit onnistui selkeästi vankemman toisen erän esityksensä ja tiiviin puolustus- sekä maalivahtipelinsä turvin ratkaisemaan nimiinsä maalein 3-2 (Titaanien kotisivujen otteluraportti / Ottelun maalikooste).

AIK/Laser HT on kyllä kuin kopio Titaaneista, sillä sekin pyrkii peleissään kovaa luistelu- ja pelitempon avulla väsyttämään vastustajansa sekä iskemään tarvittavat maalit. Peli oli ehkäpä yksi kauden parhaista ja ehyimmistä esityksistä, mitä Titaanit on kotikaukalossaan saanut aikaiseksi.

Sunnuntaina oli vuorossa sitten ”härkäviikon” päätös Naantalissa, josta tulikin lopulta todellinen punanuttujen via dolo rosa. Kotijoukkue VG-62 oli päättänyt pyrkiä hyydyttämään Titaanien vauhtipelin sekä puolustamaan jo oman kenttäpuoliskon alkumetreiltä lähtien viiden miehen linjalla ja se tepsi kotkalaisiin kuin nyrkki silmään.

Titaanit ei oikeastaan missään vaiheessa saanut peliään kulkemaan, vaan pelaajat yksi toisensa jälkeen kuskasivat kiekon naantalilaisten syliin, pääsemättä kyseisellä tyylillä puuta pidemmälle ja välillä jos tekopaikkoihin päästiin, poimi kiekot haltuunsa huikean pelin isäntien maalilla pelannut Juuso Ikonen. 60 minuutin pään seinään hakkaamisen jälkeen Titaaneille ei lopulta jäänyt käteen yhtikäs mitään, sillä VG-62 piti pisteet itsellään maalein 3-2 (Titaanien kotisivujen otteluraportti / Ottelun maalikooste).

Ehkäpä tuo Veegalle kärsitty tappio toimi taas kerran oivana herätyksenä, sillä edessä olevan viikonlopun ja itsenäisyyspäivähulinoiden aikana Titaanien kyettävä jälleen pelaamaan todella nöyrästi sekä työteliäästi, sillä etenkin Kotkaan saapuvat Pyry ja Hunters rankovat kovalla kädellä, jollei koko kotkalaisjoukkue ole pelisysteemien yms. suhteen ”samalla kartalla”.
 

The Rock

Jäsen
Pelaajarosteriin lisää muutoksia – Äijälälle kakkua

Titaanit nappasi riveihinsä edeltävänä iltana Haukoista vapaille markkinoille pyrähtäneet hyökkääjät Vikke Terhon ja Joonas Kirjosen loppukauden mittaisilla pelaajasopimuksilla. Kyseisen kaksikon tieltä tilaa pukukoppiin tekee puolestaan sopimuksensa purkanut hyökkääjä Teemu Vierre, joka ei syyskauden aikana päässyt oikein missään vaiheessa kunnolla sisään Suomi-sarjakuvioihin erinäisten vaivojen vuoksi (Titaanien kotisivujen uutinen).

Mielenkiintoista nähdä mitä viime kaudella KJT:n riveissä tehoilleet Terho ja Kirjonen määrän sekä kilpailutilanteen tiukentamisen lisäksi tuovat Titaaneihin. Potentiaalia kummallakin kuitenkin on pisteiden tekoon, vaikkei etenkään ensin mainittu kyennyt sitä Haukoissa olonsa aikana tehoiksi realisoimaan.

Pelaajasiirtouutisten ohella Titaanit sai jälleen muikkaria SJL:n kurinpidolta, joka määräsi puolustaja Ville Äijälän kolmen ottelun mittaiseen pelikieltoon Haukat-vierasottelun taklauksen johdosta. Äijälästä tuli näin ollen jo viides titaanimiehistön jäsen, joka on kuluvalla kaudella saanut kakkua kurinpitäjältä (Titaanien kotisivujen uutinen).
 

The Rock

Jäsen
Pussinen telakalle, Luukkonen kehiin ja Hyyryläinen muille maille

Titaanien maalilla kuluvalla kaudella 10 ottelua torjunut maalivahti Niilo Pussinen on sivussa tositoimista ainakin joulutaukoon asti. Riemua vastaan marraskuun puolivälin tietämillä pelatussa ottelussa alaraajavamman saanut Pussinen selviää kuntoutuksella, muttei ole pelikykyinen enää kuluvan vuoden puolella (Titaanien kotisivujen uutinen).

Samaisessa uutisessa mainitaan myös, että koko alkukauden sivussa ollut hyökkääjä Juho Luukkonen on jälleen pelikykyinen. Luukkosen paluu on Titaaneille iso asia, sillä mies takoi edelliskaudella 33 Suomi-sarjaotteluun 31 (12+19) täppää ollen yksi kotkalaisjoukkueen tehokkaimmista pelaajista.

Titaanit kertoo sairastupansa kuulumisten lisäksi myös Mikko Hyyryläisen suunnistavan muille maille vierahille. Kuluvalla kaudella 20 ottelussa tehot 1+1 tekaissut hyökkääjä on purkanut sopimuksensa yhteisymmärryksessä kotkalaisseuran kanssa ja näin ollen vapaa etsimään itselleen uuden joukkueen.
 

The Rock

Jäsen
Haukat nurin – kärkiporukoilta pataan

Titaanien kolmen kotiottelun pätkä Suomi-sarjan runkosarjassa ei kotkalaisjoukkueen näkökulmasta katsottuna sujunut halutulla tavalla. Titaanit onnistui voittamaan vain triplan avanneen Haukat-kamppailun, kun taas Pyryltä ja Huntersilta tuli lunta tupaan.

Viime perjantaina pelattu Haukat-ottelu oli Titaaneilla lähes kokoajan varsin hyvin näpeissä, eivätkä järvenpääläiset pysyneet taaskaan punanuttujen kyydissä mukana. 1-1-tasalukemiin päättyneen avauserän jälkeen Titaanit rykäisi keskimmäisen kaksikymppisen aikana riittävän eron, joka piti loppuun asti, vaikka Haukat kovasti päätöserässä yrittikin isäntiään ahdistella.

5-3-lukemiin päättyneessä ottelussa titaaniuriensa avausmaalit iskivät Henry Karjalainen ja Mikko Hyyryläinen, joskin ottelun puhutuimmiksi tapauksiksi nousivat lopulta Kari Kärnän sekä Petja Summasen ulosajot. Kärnä kolasi laidan vieressä kompuroinutta Tino Hovia kupoliin, kun taas Summanen lanasi hienoisesti selkänsä niin ikään laidan vieressä pelille kääntäneen Nikolas Ulessin voimalla plekseihin (Titaanien kotisivujen otteluraportti / Ottelun maalikooste).

Onneksi kumpikaan ei näkynyt loukkaantuvan pahemmin, sillä Hovi pelasi koko pelin loppuun ja myös Ulessikin näkyy tänään olevan taas kehissä, kun Haukat isännöi Pyryä.

Lauantaisessa Pyry-koitoksessa vieraat iskivät jo avauserässä 0-3-lukemat tauluun ja vaikka Titaanit jälleen toisessa erässä sai koneensa käyntiin, eivät nokialaiset suostuneet enää taipumaan, vaan veivät pisteet mennessään maalein 1-5 (Titaanien kotisivujen otteluraportti / Ottelun maalikooste).

Tässä ottelussa näkyi selvästi se, mikä ero on Suomi-sarjan kärjellä ja keskikastilla, sillä Pyry oli lähes valovuoden Titaaneita edellä maalipaikkojen hyödyntämisessä ja myös kiekollinen pelaaminen oli juonikkaampaa sekä puolustuspelaaminen oli vierailla paljon tiiviimpää kuin kotkalaisilla.

Samat sävelet olivat uruissa niin ikään Suomen 100. itsenäisyyspäivänä pelatussa Hunters-koitoksessa, joka tosin oli ensimmäiset 35 minuuttia varsin tasaista vääntöä. Sitten kuitenkin porvoolaiset niittasivat kaksi nopeaa vastahyökkäysmaalia ja Titaanit oli lyöty. Punanutut kun eivät kolmannessa erässä saaneet enää minkäänlaista kiriä aikaiseksi, kiitos loppuneiden eväiden ja Huntersin tiukan pelin jäädytyksen ja puolustuspelaamisen.

Maalein 1-4 päättynyt ottelu alleviivasi entistä selkeämmin sen, että Titaanit on aivan sarjan terävintä kärkeä muutaman ratkaisevan potkun verran perässä (Titaanien kotisivujen otteluraportti / Ottelun maalikooste).

Nyt kun runkosarjaa on vielä tämän vuoden puolella jäljellä neljä ja ensi vuoden alussa kolme ottelua eli yhteensä seitsemän koitosta, voidaan jo lähes saletisti sanoa paikan kuuden parhaan joukossa lipuneen Titaanien ulottumattomiin. Peleillä on kuitenkin siitä huolimatta isosti panosta, sillä paikkaa kahdeksan parhaan joukkoon ei ole vielä millään muotoa jaettu ja 7. tai 8. sijalle kotkalaiset voivat itsensä vielä vallan mainiosti nostaa.

Ilman voittoja se nousu ei kuitenkaan tapahdu ja niihin tarjoutuisi edessä olevana viikonloppuna jälleen kaksi mahdollisuutta, kun Titaanit vierailee niin JHT:n kuin Muik Hockeynkin kotihalleissa. Kalajoella kotkalaisia odottaa hurjassa vireessä oleva ja kostonhimoinen junkkarilauma, eikä se Uusikaarlepyynkään pakastinkaappi varmasti kovin mieluisa matkakohde ole tässäkään sarjassa yhdellekään vierasjoukkueelle.

Töitä on siis tehtävä ja paljon, jotta kauden kolmannelta viikonloppureissulta olisi muutakin kotiin tuotavissa kuin pelkkää kokemusta. Mikään ei ole mahdotonta, kunhan joukkue luottaa itseensä ja puhaltaa yhteen hiileen sekä pelaa riittävän nöyrästi ja tehokkaasti.
 

The Rock

Jäsen
Kaksijakoinen viikonloppu

Titaanien kauden kolmas vieraspeliviikonloppu tuotti kotkalaisjoukkueen tilille yhden tappion ja yhden voiton sekä kiristi näin ollen entisestään kilpailua sarjataulukon 8. sijan ympärillä. Tuloksia kun katsoo, niin aika kaksijakoinenhan punanuttujen viikonloppu vaikuttaa olleen, joskin myös vastustajien taso heitti lähes äärilaidasta toiseen. Onneksi kuitenkin jotain tarttui matkalta mukaan, ettei Titaanien aivan täysin tyhjin käsin tarvinnut kilometrejä niellä jne.

Lauantaina Kalajoella Titaanit joutui heti ensimmäisestä vaihdosta lähtien takaa-ajoasemaan ja kun joukkue oli muutenkin matkassa pienellä sekä etenkin pakiston osalta mielenkiintoisella (2 puolustajaa & 4 hyökkääjää) koostumuksella, ei ollut ihme, että JHT antoi kotkalaisille oikein isän kädestä ja voitti lopulta peräti 9-0 (Titaanien kotisivujen otteluraportti / Ottelun maalikooste).

Vierastappio enemmän titaanileirissä taisi silti harmittaa joukkueen monitoimimiehen eli niin pakkina kuin hyökkääjänäkin pelanneen Miro Mänttärin ikävä loukkaantuminen, miehen jouduttua kiekottomana vastaanottamaan isäntien Jarno Palolan kuolleesta kulmasta tullut taklaus, joka videon perusteella osui suoraan leukaan. Titaaneilla oli jo ennestään sairastuvallaan runsaasti populaa ja jälleen tuli yksi lisää, joten onneksi kohta on joulutauko edessä, jonka aikana suurimman osan potilaista olettaisi toipuvan jälleen takaisin pelikuntoon.

Sunnuntaina Uusikaarlepyyssä Titaanit sitä vastoin onnistui entistä pienemmällä (14 kenttäpelaajaa ja 2 maalivahtia) kokoonpanolla nuijimaan Muik Hockeyn, ottamaan kolme pistettä ja katkaisemaan orastaneen tappioputkensa kolmeen. Punanuttujen vahva toinen erä takasi joukkueelle 2-5-vierasvoiton (Titaanien kotisivujen otteluraportti / Ottelun maalikooste), jonka avulla iskuetäisyys pudotuspeliviivaan säilyi ennallaan.

Toivoa sopii, että kyseinen voitto käänsi taas kotkalaisten kurssin ja nyt jäljellä olevat alkusarjapelit sujuisivat voitokkaissa merkeissä, sillä pisteethän seuraavat mukana (joutui sitten ylempään tai alempaan jatkosarjaan) eli kaikki on vielä kevään osalta auki sekä Titaanien omissa käsissä.
 

Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Kummastella täytyy, ettei Titaanilaumaan ole eksynyt Ketterästä tiukempaan tahtiin apuja. Kuitenkin täällä on reilusti ukkoja, jotka eivät syystä tai toisesta mahdu pelaavaan kokoonpanoon Mestiksessä. Ihan vaikka latvian partaraketista, Rudolfs Maslovskisista lähtien – siinäkin olisi todellinen täsmävahvistus Suomi-sarjaan ja samalla saisi pidettyä pelituntumaa yllä. Ja on tuolla rosterissa monia muitakin erittäin kovia jätkiä...

Hiukan yskien on Kotkalaisten kausi kulkenut, omiin ennakkoveikkauksiin verraten. Tsemppiä Imatralta!!
 

The Rock

Jäsen
Myyryläinen ja Mänttäri sairastuvalle – Ketterästä pelaaja-apuja alakertaan

Titaanien sairastuvan miesvahvuus sen kuin jatkaa kasvamistaan. Tällä hetkellä vaivojaan vähinään joulutaukoon parantelee viisi pelaaja, kun uusimpina niminä potilaiden joukkoon liittyivät puolustaja Miro Mänttäri (Titaanien kotisivujen uutinen) ja hyökkääjä Ville Myyryläinen (Titaanien kotisivujen uutinen).

Toivoa sopii, että kaikki tällä hetkellä sivussa erinäisten syiden takia olevat pelaajat olisivat Titaanien käytettävissä, kun pelit tammikuun 7. päivä Hokkia vastaan jatkuvat, sillä eritoten pakkikalustoonsa punanutut tarvitsisivat lisää ihan jo omia sopimuspelaajiaan.

Onneksi Ketterältä saadaan jälleen apuja akuuttiin pelaajapulaan, kun viikonlopuksi titaanipaitaan saapuvat maalivahti Joonas Tiippana sekä puolustajat Markus Ovaska ja Saska Putkonen (Titaanien kotisivujen uutinen).

Etenkin Ovaskan näkemistä livenä odotan suurella mielenkiinnolla, sillä hänen luistelunsa ja kiekolliset taitonsa pistivät silmään jo aikanaan A-nuorissa, kun Titaanit ja Ketterät ottivat paikallispelien merkeissä tiukasti yhteen.

Kummastella täytyy, ettei Titaanilaumaan ole eksynyt Ketterästä tiukempaan tahtiin apuja.

Ketterälläkin on ollut poikkeuksellisen paljon loukkaantumisia syksyn aikana, joten siinä varmasti yksi painavimmista syistä, miksei pelaajavirta ole Titaaneihin päin soljunut odotetun vuolaana.

Kuitenkin täällä on reilusti ukkoja, jotka eivät syystä tai toisesta mahdu pelaavaan kokoonpanoon Mestiksessä. Ihan vaikka latvian partaraketista, Rudolfs Maslovskisista lähtien – siinäkin olisi todellinen täsmävahvistus Suomi-sarjaan ja samalla saisi pidettyä pelituntumaa yllä. Ja on tuolla rosterissa monia muitakin erittäin kovia jätkiä...

Voisin jopa veikata, ettei suurin osa Ketterän kokeneemmista sopimuspelaajista ole valmis lähtemään Suomi-sarjaan joko oman halun tai pelaajasopimuksesta löytyvän nyanssin johdosta. Väkisinhän ei pelaajia ole järkeä Titaaneihin lähettää, sillä siitä ei hyödy yksikään osapuoli.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös