Titaanit 2011–2012

  • 63 494
  • 91

The Rock

Jäsen
Palanto ja Kuronen onkin mielenkiintoista nähdä ensi viikonlopun aikana punaisessa peliasussa, kun Titaanit iskee yhteen Hydraulic Oilersin ja Porvoon turnauksessa kohdattavien joukkueiden kanssa. Toivottavasti kaverit vakuuttavat ja saavat sopimukset, sillä nuoria ja nälkäisiä pelaajia ei ole koskaan liikaa yhdessäkään jengissä.

Noh.. eipä nähdä Palantoa ja Kurosta ainakaan Hydraulic Oilersia vastaan kaukalossa, sillä ottelu on näemmä peruttu. Titaanien kotisivujen uutinen aiheesta.

Jonkinlainen matsi kuitenkin nähtäneen, jossa muun muassa edellä mainittu kaksikko pääsee esittelemään taitojaan, sillä Titaanit aikoo pelata keskenään oikein wanhan kunnon jäsentenvälisen mähinän.
 

The Rock

Jäsen
Sopimuksia ja muuta mukavaa...

Titaanien viime viikonloppu sujui varsin värikkäissä merkeissä. Seura julkisti lisää pelaajasopimuksia, kun Ville Myyryläinen, Kasper Hansén ja Riku Hietala allekirjoittivat yksivuotiset pahvit ja sunnuntaina Titaanit taiteili Porvoon turnauksesta haltuunsa kakkossijan.

Titaanien kotisivujen uutisia edellä mainituista aiheista: Titaanit kiinnitti omia nuoria lupauksia & Titaanit pokkasi nimiinsä Hunters-turnauksen 2. sijan!

Mitä sopimusuutisiin tulee, niin Titaaneilla on nyt tällä hetkellä mielestäni joukkue kutakuinkin 75-prosenttisesti kasassa. Toki niin puolustukseen kuin hyökkäykseen tarvitaan vielä molempiin kolme kaveria, mutta eiköhän nekin riveistä löydy ennen 16. syyskuuta pelattavaa sarja-avausta NuPSia vastaan.

Hyökkäykseen sopivat kaverit voisivat hyvinkin olla try-outilla olevat ja tehokkaasti Porvoossa esiintyneet Jimi Palanto ja Markus Kuronen. Pakistoon puolestaan lisäisin sen enempiä miettimättä Joonas Tiaisen ja Harri Silvosen nimet. Tällöin jäljelle jäisi, aiemmin suunnittelemassani skenaariossa, enää yhden pakin ja yhden hyökkääjän etsiminen, joka voi tosin sitten taas olla helpommin sanottu kuin tehty.

Joka tapauksessa vajaa kolme viikkoa enää sarja-avaukseen eli jännitys sen kuin tiivistyy tiivistymistään...
 

The Rock

Jäsen
Tiainen jatkaa - Palanto ja Kuronen muille maille

Titaanit on tehnyt jatkosopimuksen puolustaja Joonas Tiaisen kanssa. Seuran kotisivujen uutisen mukaan päävalmentaja Reijo Mansikka odottaa Tiaisen tuovan peräpäähän lisää kiekollista osaamista ja kokemusta.

Sen sijaan näytillä olleet hyökkääjät Jimi Palanto ja Markus Kuronen eivät tarttuneet Titaanien syöttiin, vaan siirtyivät kovempiin kiekkosarjoihin - Palanto Ranskan ykkösdivariin ja Kuronen Suomi-sarjaan.

Tiaisen jatko on mielestäni todella loistava juttu. Oma kasvatti, kiekollisena todella hyvä ja lisää liikettä kaukaloon tuova pelaaja. Täydentää mielestäni hyvin joukkueen kiekollista osastoa.

Palannon ja Kurosen olisin mielelläni nähnyt titaanipaidassa, mutta minkäs teet. Itku ei auta markkinoilla ja onneksi, tietojeni mukaan, uutta matoa on isketty koukkuun - toivottavasti natsaa.

Sarjakauden alkuun on enää reilu viikko (9pv), joten tässähän alkaa jo ihan pallit hiota pelkästä jännityksestä. Sunnuntaina Titaaneilla on edessä kenraaliharjoitus Bewen saapuessa vieraisille Kotkaan ja 16.9. kiekko sitten tippuukin jo jäähän II-divisioonan lohko 1:sen avauksessa Nummelassa NuPSin ja Titaanien välillä käytävän kamppailun kunniaksi.
 

The Rock

Jäsen
Lätkäkausi käyntiin!

Tänäänhän se kuluva kiekkokausi sitten alkaa Titaanien osalta toden teolla, kun joukkue matkaa NuPSin vieraaksi Nummelaan. II-divarin alkulohko polkaistaan siis edellä mainittujen joukkueiden osalta käyntiin perjantaina, kun taas muut jengit saavat maistella pelipuuhia lauantai-sunnuntai-akselilla.

Viime viikolla titaanileirissä tapahtui sitten toden teolla. Kotkalaiset julkaisivat kolme uutta pelaajasopimusta, kun Harri Silvonen, Marko Puhakka sekä paluun kaukaloon tekevä Ossi Häkkinen pistivät nimensä toiminnanjohtaja Markku Piirisen tarjoamiin lappuihin.

Uutiset luettavissa Titaanien kotisivuilta: Marko Puhakalle titaanisopimus & Silvonen jatkaa, Häkkinen uutena mukaan!

Kyseinen kolmikko tuo hurjasti lisää taitoa ja ratkaisuvoimaa Titaaneihin, joten eihän näin uutisiin voi muuta kuin tyytyväinen olla!

Sopimusten lisäksi Titaanit julkisti myös uuden kapteenikolmikkonsa. Kapteenin valinta osui pitkästä aikaa titaanikasvattiin, sillä C-kirjain välkkyy Topi Paappasen paidan rintamuksessa. Paappasta edeltävä kotkalaislähtöinen kapteeni, kun sattuu olemaan Titaanit kauden 2006-2007 päätteeksi Mestikseen kipparoinut Jussi Onnela.

Varakapteeneiksi valmennus nimesi puolestaan Eemeli Arolan ja Roope Mustosen, joten Paappanen saa tuekseen todella työntekoa pelkäämättömän parivaljakon.

Titaanien kotisivujen uutinen aiheesta: Paappasesta titaanikapteeni

Tämäkin tieto on mielestäni loistava juttu, sillä Titaanit profiloituu entistä enemmän taas kotkalaiseen suuntaan, kun kapteenikin on omia poikia.

Lopuksi vielä Titaanien kotisivuilta löytyvä ennakkopläjäys II-divarin alkusarjaa koskien, jossa päävalmentaja Reijo Mansikka on purkanut ajatuksiaan julki niin valmentamista, joukkuetta, vastustajia, tavoitteita sun muita koskien: Kilpaurheilujoukkuetta rakentamassa – Titaanit 2011–2012

Kyllähän tässä taas sen verran settiä on, että oikein tietyt paikat hikoavat jo jännityksestä sekä odotuksesta sarja-avausta sekä alkavaa kiekkokautta silmällä pitäen!
 

The Rock

Jäsen
Kausi käyntiin voitokkaissa merkeissä

No niin... sarjakausi on sitten avattu mukiinmenevällä vierasvoitolla Nummelasta. Mitä ilmeisimmin 6-1-lukemissa ei ole yhtään ilmaan, sillä Titaanit vain yksinkertaisesti oli NuPSia parempi porukka.

Titaanien kotisivujen otteluraportissa päävalmentaja Reijo Mansikka kehuu omiaan hyvästä suorituksesta.

Tilastoista taas silmään pistää se, että mitä ilmeisimmin jokainen kaukalossa painanut kotkalaiskentällinen sai onnistumisia tililleen ja se jos mikä on jatkoa ajatellen hyvä asia.

Nyt kun vielä tuohon saadaan mukaan vammoista toipuvat Törnvall, Lehtinen ja paluun kaukaloon tekevä Häkkinen, niin kyllähän Titaaneilla on jälleen kasassa varsin toimiva pumppu tälle sarjatasolle.
 

Salaneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa
Saas nähdä

Mielenkiitoinen matsi, joka täytyy paikan päälle mennä katsomaan. Kaksi saman tyyppistä valmentajaa ja toistensa pahimmat vastustajat sarjassa. Ei varmasti nähdä taitokiekkoa vaan fyysistä vääntöä ja räkämaaleja. Veikkaan tasuria ja Mansikan hermojen pettämistä ;.) ...
 

Tikitalk#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM-Liiga
Yes!

Voittohan sieltä tuli. Titaanit painoi kyllä kovasti päälle ja virheitä tuli sopivasti, sarjaan nähden. :-) Ei ollut Bewellä paljon sanomista, ajoittain Häppölän kenttä myllytti, mutta nimellisesti. Takaiskut laittaisin täysin, todella epävarman, Wilholan piikkiin. Mistä sais Kotkaan hyvän veskarin? Löytyykö, tietääkö kukaan...
Uusi puolustaja Alatalo oli liukas ja hyvä kiekollinen pakki. Silvonen voisi noilla pelleilyillä huilaa vähäsen, että pannu ei kuumene liikaa.

Hieno voitto kuitenkin, oli mukava seurata peliä pitkästä aikaan.
 

keskikatsomo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Titaanit, HIFK, sympatiat aina SaiPalle
Niin voitto tuli, ihan ok peli Titaaneilta. Kyllä Mansikan kädenjälki pelissä näkyy, omista tultiin pois syöttelemällä tai purettiin järkevästi. Samoin kuntopohja näyttää olevan kunnossa. Syöttelyssä ja eteenpäin pelaamisessa ollaan menty selvästi eteenpäin. Tosin Räksä jäi pari kertaa haahuilemaan alimpana miehenä kiekon kanssa aiheuttaen vaikeuksia. Wilhola oli ihan hyvä, liimasi kun piti ja oli kiekkojen tiellä. Alatalo taas oli ekoissa vaihdoissa kuin bambi, hyvä kun pystyssä pysyi. Pelaamattomuus näkyi huonona liikkeenä. Paransi pelin edetessä. Varmaankin ihan ok kun saa pelejä alle. Muut pakit pelasi ihan ok. Samoin hyökkäys pelasi. Ja se Silvosen kihahdus? Njaa, Silvonen sai mailasta suuhun maalin kulmalla, kun tuomari ei viheltänyt, kosti. Kun sitten jäähy napsahti ärähti, ja kädet napsahti tuomarilla lanteille. Tässä kohtaan olisi pitänny laittaa suu suppuun. Sen jälkeen sanailu ei ole enään muuta kuin silkkaa pöllöyttä. Ei auttanut joukkuetta yhtään.
 

The Rock

Jäsen
Hieno voitto kuitenkin, oli mukava seurata peliä pitkästä aikaan.

Niin voitto tuli, ihan ok peli Titaaneilta. Kyllä Mansikan kädenjälki pelissä näkyy, omista tultiin pois syöttelemällä tai purettiin järkevästi. Samoin kuntopohja näyttää olevan kunnossa. Syöttelyssä ja eteenpäin pelaamisessa ollaan menty selvästi eteenpäin.

Ylläoleviin näkemyksiin on todella helppo yhtyä, sillä juuri noinhan ne asiat menivät. Bewellä ei ollut yhtään ylimääräistä aikaa omissa, kun Titaanit jyräsivät hurjalla ja erittäin viisaalla karvauksella kiekolliseen mieheen kiinni sekä pyrkivät tukkimaan mahdolliset syöttöpaikat keskustassa.

Kova luistelu ja liukas kiekon liikuttaminen pakottivat Bewen rikkomaan ja roikkumaan perässä, ja se taas tiesi rangaistuksia, joista Titaanit tälläsi kaksi maalia. Eli erikoistilanteet olivat kuosissa, varsinkin kun vielä Arola iski ottelun voittomaaliksi jääneen 3-1-osuman alivoimalla.

Mansikka on pistänyt porukan kuosiin ja pelissä oli oikeasti taas järkeä, eikä siellä kaukalossa menty pelkästään pelaajien omien aatosten avulla. Erittäin viihdyttävää lätkää ainakin minun mielestäni ja kyllähän siitä muukin yleisö tuntui tykkäävän, kun kannustusta piisasi komeasti aina ensimmäisestä erästä ihan ottelun loppuun asti.

Joukkueelta myös erittäin hieno ele kiittää yleisöä pelin jälkeen taistelussa mukana elämisestä ja Bewen kuumottamisesta.

Silvosen kihahdus? Njaa, Silvonen sai mailasta suuhun maalin kulmalla, kun tuomari ei viheltänyt, kosti. Kun sitten jäähy napsahti ärähti, ja kädet napsahti tuomarilla lanteille. Tässä kohtaan olisi pitänny laittaa suu suppuun. Sen jälkeen sanailu ei ole enään muuta kuin silkkaa pöllöyttä. Ei auttanut joukkuetta yhtään.

Harrihan siellä otti osumaa ja vieressä seissyt tuomari ei sitten katsonut sitä rikkeen arvoiseksi. Ilmeisesti Silvosen olisi pitänyt jäädä jäähän kieriskelemään tuskissaan, jotta käsi olisi noussut?

Joka tapauksessa kostaminen on aina tyhmää ja siihen päälle vielä nassutettu pelirangaistus ei varmasti kuulunut titaanivalmennuksen suunnitelmiin. Noh, joka tapauksessa komeasti Titaanit veti Silvosen ulosajon jälkeen pelin pakettiin viidellä puolustajalla, joista yksi oli vielä vain kahdesti sitten kesäkuun jäällä käynyt ja perjantaina Kotkaan tullut Alatalo.

Takaiskut laittaisin täysin, todella epävarman, Wilholan piikkiin. Mistä sais Kotkaan hyvän veskarin?

En nyt pistäisi niitä maaleja Wilholan piikkiin. 1-1-tasoituksessa Niemensivulta täydellinen rystyveto riman kautta reppuun ja 4-2-maalissa Niemensivu sekä Lintuvuori saivat takoa kolme tai neljä kutia, ennen kuin kiekko löysi tiensä Wilholan ohi maaliin.

Muutenhan mies pelasi todella hyvän ottelun, mutta ne päätykiekot Wilhola saisi jättää sillä mailankäsittelytaidolla pelaamatta. Muutaman kerran meinasi tulla jännäkakka housuun, kun kiekko löpsähti Wilholan syötöstä suoraan lähimmän beweläisen lapaan ja maali ammotti tyhjänä titaanivahdin ollessa vielä sen takana.

Pääasia näissä tapauksissa kuitenkin loppupeleissä oli, etteivät ne peliä ratkaisseet suuntaan tai toiseen ja voitto tuli niistä huolimatta täysin oikeaan osoitteeseen.

Tästä on mielestäni loistavaa lähteä pelejä ensi viikonloppuna jatkamaan, sillä nyt Titaanit ei tarvitse kenenkään muun apuja kilpailussa lohkovoitosta.
 

Tikitalk#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM-Liiga
No okei

Taisin ehkä liikaa "mollata" Wilholaa, mutta kyllä jälkimmäisessä maalissa ihmetytti, että maalivahti lähti maalilta 3m päähän kauhomaan pelaajien jaloissa olevaa kiekkoa. Olisi vaan luottanut pelaajiin ja sitä kautta ollut menetyksen tultua luukulla yrittämässä...
Pientä sellaista ylipelaamista näinkin nopeajalkaisten pelissä.
 

The Rock

Jäsen
Taisin ehkä liikaa "mollata" Wilholaa, mutta kyllä jälkimmäisessä maalissa ihmetytti, että maalivahti lähti maalilta 3m päähän kauhomaan pelaajien jaloissa olevaa kiekkoa. Olisi vaan luottanut pelaajiin ja sitä kautta ollut menetyksen tultua luukulla yrittämässä...
Pientä sellaista ylipelaamista näinkin nopeajalkaisten pelissä.

Tässä osut naulankantaan. Fiksummalla pelaamisella Wilhola olisi tuon takaiskun pystynyt varmasti estämään, mutta eiköhän tuokin ylipelaaminen saada hiottua kaverin otteista pois pikkuhiljaa Reijasalon opeilla.
 

The Rock

Jäsen
Homma toimii ja voittoja sataa!

Titaanit onnistui viikonlopun aikana kasvattamaan voittoputkensa jo neljän ottelun mittaiseksi, kiitos KaKi- ja Viikkarit-voittojen. Tällä hetkellä joukkueen meno on sitä luokkaa, että kova saa se porukka olla, joka Mansikan johtaman kotkalaisarmeijan kampeaa tässä sarjassa kumoon.

Titaaneilla on jäljellä vielä kuusi ottelua II-divarin alkulohkossa, joista peräti neljä pelataan vieraskaukalossa. Tästä syystä tekemisen pitää säilyä yhtä korkealla tasolla, kuin mitä se on tähänkin asti ollut ja siitä Reijo pitää vuoren varmasti huolen.

Hyvästä vireestä huolimatta hieman harmaita hiuksia ainakin allekirjoittaneella aiheuttaa titaanipelaajien kova loukkaantumissuma. Tällä hetkellä seuran kotisivujen mukaan sairastuvalla ovat pidempiaikaisina potilaina Törnvall, Mustonen ja N. Hämäläinen. Lisäksi itseään KaKi-ottelussa loukanneiden Tiaisen ja Räisäsen tilanne on hämäränpeitossa, eikä myöskään V. Hämäläisen tilanteesta löydy tarkempaa tietoa.

Toivotaan nyt sormet ja varpaat ristissä, että niin Roppa, Räksä kuin Hämiskin selviäisivät lyhyillä huileilla ja Iikka, Robi sekä Niilo pääsisivät mahd. nopeasti sairauslomiensa päättymisten jälkeen takaisin kehiin, sillä kaikkia tarvitaan, mikäli sarjaporrasta halutaan kauden päätteeksi vaihtaa ylemmälle tasolle.
 

The Rock

Jäsen
Puolivälin krouvi ja juna kulkee...

...vakaasti kiskoilla kohti sarjaportaan vaihtoa oikeuttavaa kärkisijaa II-divisioonan lohko 1:sessä. Vielä ei kuitenkaan mitään ole saavutettu ja jäljellä onkin viisi tiukkaa koitosta, joista erityisesti K-Vantaa Itä -ja Nikkarit-vierasmatsit ovat todellinen koetinkivi Titaaneille.

Tokihan tuossa Karhu-Kissat juuri täräytti Bewe Hockeyn pihalle sarjan voittotaistelusta, mutta vastavuoroisesti KaKi sekä ottelun vähemmän pelannut KiVa Itä ottivat isot harppaukset siirtyen aivan Titaanien kannoille sarjataulukossa.

Vaikka Titaanien esitykset eivät Bewe-voiton jälkeen ole olleet yhtä räjähtäviä, on joukkue siitä huolimatta pystynyt huonommallakin pelillä (l. Tinatuopit-ottelu) napsimaan voittoja sekä pitämään otteensa sarjan piikkipaikasta.

Pelaamisen tason pitää kuitenkin jatkossa taas parantua pari pykälää, sillä Titaanit on jäljellä oleville vastustajille sytyttävä kohde, joka oikeasti halutaan voittaa keinolla millä hyvänsä.

Itselläni ei usko horju Titaanien osalta yhtään ja entistä lujemmaksi se vain tulee, kunhan sairastuvalta saadaan ukkoja taas kehiin.
 

zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
What the ---- ????

Eikös sen BeWen pitänyt olla aivan ylivoimainen materiaaliltaan tähän sarjaan ja nyt The Rock tuossa yllä tyynesti toteaa joukkueen olevan ulkona kärkitaistosta!?

Onko tämän lohkon taso näin kova vai mitä oikein on sattunut?
 

The Rock

Jäsen
Eikös sen Bewen pitänyt olla aivan ylivoimainen materiaaliltaan tähän sarjaan ja nyt The Rock tuossa yllä tyynesti toteaa joukkueen olevan ulkona kärkitaistosta!?

Onko tämän lohkon taso näin kova vai mitä oikein on sattunut?

Ei ne nimet paperilla mitään ratkaise, vaan otteet kaukalossa.

Niin se vain näyttää tälläkin kertaa menevän, että raha ei tuo onnea. Vaikka II-divari mielletäänkin suuren yleisön joukossa jäähdyttely- ja jämäsarjaksi, niin ei sieltäkään ylöspäin tulla nousemaan pelkällä sekalaisella seurakunnalla entisiä liiga- saati divaritähtiä.

Kyllä se vaan niin on, että jo kesällä aloitettu työnteko (l. kesätreeni) nousee arvoon arvaamattomaan. Myös joukkuehenki, joukkueen yhtenäisyys (= jengi on jo pitkälle kesästä ollut ja harjoitellut sekä pelannut yhdessä) ja pelisysteemi ovat isossa roolissa noususta pelattaessa - nämä kohdat eivät Bewen kaltaisessa hokisirkuksessa tällä hetkellä tunnu pelittävän, joten eipä ole ihme, että Titaanit tai Karhu-Kissat "miljoonajoukkueen" onnistuivat kepittämään.

Mutta kuten totesin, niin pelejä on vielä jäljellä ja ne pitää pelata voitokkaasti alta pois. Vasta sen jälkeen nähdään onko Titaanit se sarjanousija, vaiko kenties Karhu-Kissat tai K-Vantaa Itä?
 

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Ei ne nimet paperilla mitään ratkaise, vaan otteet kaukalossa.

Niin se vain näyttää tälläkin kertaa menevän, että raha ei tuo onnea. Vaikka II-divari mielletäänkin suuren yleisön joukossa jäähdyttely- ja jämäsarjaksi, niin ei sieltäkään ylöspäin tulla nousemaan pelkällä sekalaisella seurakunnalla entisiä liiga- saati divaritähtiä.
Sanotaan mitä sanotaan, niin Bewen satsaukset ovat plussaa koko lajille ja erityisesti "alasajoille". Eilenkin Bewen ja Kissojen ottelussa oli paikalla useita toimittajia ja kuvaajia - yleisöä paikalla noin 500 henkeä. Tässä olisi vähän opittavaa muillekin seuroille siitä, miten lajin julkisuutta voidaan kohentaa ja sen kautta parantaa oman joukkueen tilipussia.
Bewellä satsaaminen ei tarkoita pelkästään "tähtipelaajien" hankkimista, vaan myös yleisön viihtyvyyden parantamista ja yleisön huomioon ottamista. Pelaajien hankintakaan ei aina välttämättä maksa paljoa, sillä monen entisen liiga/mestispelaajan veri vetää vielä lopettamisen jälkeen kaukaloon ja kakkosdivari saattaa silloin olla hyvä ratkaisu ilman, että seuran tarvitsee panostaa häneen taloudellisesti. Kyllä katsojia kiinnostaa enemmän tunnetut pelaajat, kuin täysin "noubadi"-joukkue - niin se vaan on !

Suosittelen, että ennen mollaamista kannattaa aina katsoa missä oma seura menee ja mitä siellä tehdään yleisön viihdyttämiseksi. Vaikka kritisoinkin Bewen pelisuorituksia, niin näen muuten joukkueen toiminnassa etupäässä myönteisiä arvoja. Bewessä ei ole hatkähdetty työntekoa, vaan hihat on kääritty ja toivottavasti se vie eteenpäin myös tuloksellisesti.

Koska viimeksi kakkosdivarista on kirjoitettu valtakunnallisessa lehdessä esimerkiksi näin ? :
II-divisioonaan pääsy oli entiselle HIFK-kapteenille henkireikä | Jääkiekko | Iltalehti.fi
 
Viimeksi muokattu:

Oakley

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punanutut
Suosittelen, että ennen mollaamista kannattaa aina katsoa missä oma seura menee ja mitä siellä tehdään yleisön viihdyttämiseksi.
Et ole selvästikkään käynyt Kotkassa katsomassa otteluita. Ottelutapahtuma on käytännössa sama kuin muutama vuosi sitten Mestiksessä (sisääntulo yms.) Tiedottaminen ja nettisivut huippuluokkaa. Yleisökeskiarvo lähemmäs 500, mikä on ihan ok tälle sarjatasolle.
Vaikka kritisoinkin Bewen pelisuorituksia, niin näen muuten joukkueen toiminnassa etupäässä myönteisiä arvoja. Bewessä ei ole hatkähdetty työntekoa, vaan hihat on kääritty ja toivottavasti se vie eteenpäin myös tuloksellisesti.
Kukaan tuskin on Beweä mollannut, päin vastoin. Siellä tehdään paljon työtä joukkueen vuoksi ja Bewe on tuonut paljon lisää mielenkiintoa II-div. kohtaan. Propsit Helsingin suuntaan!
...koska Helsinki.
 

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Et ole selvästikkään käynyt Kotkassa katsomassa otteluita. Ottelutapahtuma on käytännössa sama kuin muutama vuosi sitten Mestiksessä (sisääntulo yms.) Tiedottaminen ja nettisivut huippuluokkaa. Yleisökeskiarvo lähemmäs 500.
Myönnetään, että en ole moneen vuoteen käynyt Kotkan jäähallissa. Joskus aikoja sitten pelaamassa jonkun pelin. En kohdistanut sanojani suoraan teihin kotkalaisiin, vaan yleensä "oikeisiin" kakkosdivarin joukkueisiin...teidät luokittelisin edelleen "vartti-mestis-jengiksi" ;) Hienoa, jos asianne ja pelitapahtumat ovat osaavien ja niihin panostavien ihmisten hallussa ja hyvä jos yleisö viihtyy. Toivotaan samaa myös muille paikkakunnille, että myös tämä sarjataso saataisi kiinnostavammaksi.

Helsingissä kakkosdivaritapahtumaan on ehkäpä vaikeampi saada yleisöä, koska tällä talousalueella on kolme liigajoukkuetta ja vielä yksi joukkue Mestiksessäkin. Kakkosta pidetään yleensä vitsinä. "Ylimääräisiä" pelaajia, mm. näitä ex-liigajyriä, on toki tarjolla enemmän kuin monella muulla paikkakunnalla.
 

The Rock

Jäsen

Jos tavoitteena on pelkkä yleisön viihdyttäminen ja yleisön peleihin paikalle saaminen, niin Bewen tyyli on ehdottoman oikea ja kuten olen sanonutkin, nostan isosti hattua seuran nokkamies Teukka Ulanderille.

Minulle on loppupeleissä aivan se ja sama paljonko pelaajiin tuhlataan massia Helsingissä, Kotkassa tai ihan missä muualla tahansa. Pointtini tässä olikin se, että se hurja pelaajaralli ja II-divaritasolle "tähtipelaaja"-statuksen omaavien pelaajien haaliminen ei ole tie onneen, vaan kaiken perustana on edelleenkin armoton työnteko, joka lähtee liikkeelle jo keväällä harjoittelun yms. kautta.

Minulla ei todellakaan ole tarkoitus mollata Bewen toimintaa, ja kuten itsekin totesit - kritisoin ainoastaan joukkueen pelillistä ja tuloksellista antia tähän mennessä. Se ei varmasti ole ollut Ulanderin, Surenkinin saati joukkueenkaan halujen ja ennakko-odotusten mukaista.

Bewestä on kuitenkin turha keskustella Titaanien osiossa, sillä helsinkiläisille on avattu ihan omakin viestiketjunsa.

Palatakseni tämän ketjuun aiheeseen... tänään Titaanit kohtaa kotihallissaan Laprandan hurjat eli PEPO HC:n. Usko on vahva sille, että voittoputki kasvaa tämän illan jälkeen viidestä kuuteen.
 
Viimeksi muokattu:

Tikitalk#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM-Liiga
Tättärää...

Huh huh! Melkoista surffailua oli tänään tarjolla. Näytti ihan siltä kun ei olisi kiinnostanut pelata ja todella paljon karmeita virheitä, kokeneiltakin pelaajilta(esim. Räksä)

No onneksi huonollakin pelillä tämä joukkue voittaa tässä sarjassa, mutta jos nyt olisi ollut vastassa joku kovempi joukkue kuin PePo, niin kyyti olisi ollut kylmää...

Ellei..

Jos tässä kävikin se klassinen, lähdettiin kaverin kävelylenkille mukaan.
Ainoa ilon aihe oli se että HP voi kysellä Titaaneista kotiuttaja lyöjää, oli sen verran napakka ilmalyönti maaliin.
 

The Rock

Jäsen
7 down, 3 to go!

Titaanien pursi kulkee vakaassa myötäisessä kohti II-divarin 1-lohkon voittoa. Viimeisimpinä Titaanien mahdin ovat saaneet kokea PEPO HC (4-1) ja K-Vantaa Itä (6-3). Kummassakin matsissa kotkalaisten kolmas erä on tehnyt sen lopullisen peräeron vastustajiin eli kyllä se vain niin on, että joukkueen kesällä hankkima pohjakunto on enemmän kuin kohdillaan.

Seitsemän voittoa putkeen ottanut Titaanit ei kuitenkaan vielä ole "selvillä vesillä". Edessä on vielä kolme kovaa ottelua, joista olisi jokaisesta hyvä napata voitot, niin ei jäisi minkäänlaisia jossittelun aiheita siitä, nousiko oikea joukkue vaiko ei.

Loukkaantumiset ovat jälleen koetelleet Titaaneita kovalla kädellä, mutta vastavuoroisesti seura- ja valmennusjohto onnistuivat naaraamaan naapuripitäjästä ilmeisen potentiaalisen puolustajan joukkueeseen.

Onkin mielenkiintoista nähdä minkälainen pelimies Eteläpää on. Toivottavasti tuo entisestään lisää leveyttä titaanipuolustukseen. Ainakin piste-per-peli -tahtia mies näyttää KooKoon A:ssa nykineen, joten potentiaalia hyökkäysten tukemiseen on olemassa.

Lopuksi on vielä pakko nostaa isosti hattua Titaanien edustusjoukkueen entiselle päävalmentajalle Marko Oksaselle. Mies on pitkäjänteisellä työllä kasvattamassa Titaanien edustusmiehistölle varsin potentiaalista ryhmää, sillä Oksasen luotsaamat B-nuoret nappasivat pitkän karsintarumban päätteeksi täysin ansaitusti paikkansa ikäluokkansa I-divisioonasta.
 

Salaneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa
Miten kummassa Eteläpää Titaaneihin saatiin ? KooKoon A-junnareiden tukipylväs ja paikka olisi varmasti löytynyt Kuusankoskeltakin 65 joukkueesta, jotain tässä on takana kun laskivat hyvän pakin Kotkaan. Reiskan suhteillako vaiko KooKoon A:n valmentaja Karhula flipannut ja pahasti.
 

Oakley

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punanutut
Voitot nmr. 8. ja 9.

Titaanit voitti molemmat viikonlopun ottelunsa; KelAn 8-3 ja Nikkarit 3-0, joten nousu SS-karsintaan on voiton päässä.
Eilinen kotiottelu Kelaa vastaan on melko tahmeaa ja kiekollinen peli paikoitellen surkeaa. Silti Titaanit vei ottelun selvästi ja numerot oisivat voineet olla paljon rumemmatkin.
Ensi lauantaina on viimeinen ottelu Järvenpäässä Haukkojen vieraana ja uskon, että voitto irtoaa huonollakin pelillä. Tosin jalat kannattaa pitää vielä maassa, sillä kaikkea voi tapahtua. Jokohan Törnvall tekisi Titaani-debyytin?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös