Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 891 048
  • 81 125
F

Flonaldo

Se oli esimerkki. Joka
tapauksessa tähän ”tautiin” ei porukkaa tipu vaan pidetään jatkuvasti yllä illuusiota siitä, että ”tauti” on vaarallinen ja sun täytyy suojautua, kulkea tuolla kylillä kumiasussa ja perhana vie jos yskäset väärään suuntaan niin testiin.
Vaikka kuinka harmittaisi rajoitukset tai mikä tahansa, minkä tahansa argumentin uskottavuus katoaa sen siliän tien, kun alat puhua taudista lainausmerkeissä tai jostain kumiasuista.

Koronavirus on merkittävästi vaarallisempi kuin se oli vuosi sitten. Yhteiskunnalle se on vähemmän vaarallinen, rokotusten ansiosta. Suomessa on kaksi miljoonaa kokonaan ilman rokotesuojaa, ja heistä on vakavalle taudille alttiita useita satojatuhansia ihmisiä.

Jos siitä ei saa hyötyä eli elää vapaasti kuten ennenkin niin miksi sitä ottaa?
Jotta ei sairastu. Sairastaminen on oman kokemukseni mukaan ikävää.

Argumentti että rajoitukset eivät poistu koskaan ei ole myöskään mitenkään validi. JOS meillä ei olisi rokotteita ja nyt jo saavutettua erinomaista rokotekattavuutta, ei tällä hetkellä Suomessa olisi yksikään ravintola auki - ei klo 23, eikä klo 13. Jo nyt Suomessa nautitaan käytännössä lähes täydestä vapaudesta rajoituksista vain ja ainoastaan rokotusten ansiosta.

Tartunta kun on noissa tämän hetken suurimmissa tartunta ikäluokissa suurelta osin oireeton niin jos sen rokotteen ottamalla ei saa hyötyä niin miksi otetaan?
Ei ole.

Se ei häivy koskaan. Sen ei kuulu häipyä. Se on tuotu tänne pysyäkseen. Ihmiset halutaan piikille, ihmisiä halutaan hallita. Rokotepassi olisi viimeinen niitti vapaalle ihmiskunnalle. Viedään vapaus valita. Suunnitelmallista paskaa.
Muista ottaa foliohattu pois päästä ennen nukkumaanmenoa. Muuten on aamulla hiukset aivan järkyttävässä kunnossa.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Lapa Lehtonen puhuu kerrankin viisaita.


"Lehtonen toteaa, että 70 prosentin rokotuskattavuuden kohdilla rajoituksille on enää vaikeampi keksiä perusteita."

Eiköhän Lehtonen kuitenkin lähetetä johonkin Siperian työmaalle näiden kommenttien tähden.
 

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Ne, jotka eivät halua ottaa rokotetta, niin heidän ei tarvitse sitä ottaa. Vapaus on valita. Mutta, jos he saavat sitten koronan ja vielä long covid oireet, niin heidän tulisi maksaa itse kuukausien ja vuosien sairaskulunsa. Reilua, eikö?
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Ei kasva enää tartunnat Isossa-Britanniassa sellaisella vauhdilla, mitä tossa muutamia päiviä sitten. Tasaantumista ehkäpä kasvussa havaittavissa?

 

Hexa

Jäsen
Lapa Lehtonen puhuu kerrankin viisaita.


"Lehtonen toteaa, että 70 prosentin rokotuskattavuuden kohdilla rajoituksille on enää vaikeampi keksiä perusteita."

Eiköhän Lehtonen kuitenkin lähetetä johonkin Siperian työmaalle näiden kommenttien tähden.
Sanoohan Lehtinen tuossa kuitenkin lopussa, että on myös hieman kriittinen tuota 70% rajaa kohtaan ja on itse sitä mieltä, että pitäisi tavoitella sellaista 80 prosentin rokotuskattavuutta, jotta oltaisiin tilanteessa, jossa uskallettaisiin elää ihan normaalisti. Nohynek puhui jossain myös 90% kattavuudesta. Yhtä kaikki, rima on hieman noussut ylöspäin sieltä alkuperäisestä 70 prosentista.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Lapa Lehtonen puhuu kerrankin viisaita.


"Lehtonen toteaa, että 70 prosentin rokotuskattavuuden kohdilla rajoituksille on enää vaikeampi keksiä perusteita."

Eiköhän Lehtonen kuitenkin lähetetä johonkin Siperian työmaalle näiden kommenttien tähden.
Ravintolarajoituksia hallitus voi onneksi laittaa helposti mielensä mukaan ilman mitään perusteluja. AVIen toki on vaikeampi lainmukaisesti tällä hetkellä rajoittaa mitään. Aiemmin rikkoivat lakia vain hieman tai toimivat erittäin harmaalla alueella, nyt pitäisi ihan tökerösti rikkoa.
 

Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei siihen mennyt, kuin muutama päivä niin joka puolella on painettu paniikkinappula pohjaan. Työpaikan koronanyrkki pitää lähes varmana, että toimistolle ei sittenkään elokuussa palata ja vanhoilla askelmerkeillä jatketaan ties kuinka pitkään.

Kuuleman mukaan myös paikallinen ammattikorkeakoulu on jatkamassa "hyväksi havaittua" etäopiskelua, koska delta ja ryöpsähdys. Onnea vaan kaikille opiskelijoille. Vahvasti näyttää siltä, että 18kk kestänyt kuritus on vain jatkumassa. Mitään painoarvoa ei tietenkään anneta alkukevään tutkimuksille, joissa joka toinen opiskelija ilmaisi asioiden olevan enemmän tai vähemmän päin helvettiä.

Ei varmasti mene kauaa niin kokoontumisrajoituksia isketään päälle. Ihan vain kertaluontoisesti sekä tarkkarajaisesti ja kesto puolesta vuodesta kahteen vuoteen. Toinen lööppilehti maalaili jo kauhukuvia loppuunmyydyllä Tammerfestillä ja kiihtymisvaiheessa olevalla Pirkanmaalla.
Kommentointi olikin sitten melko odotetulla tasolla. Kyllä nyt kelpaa istua perunakellarissa tuplamaski päässä ja sylkeä kaikki tunteet kommentteihin, kun kokoajan joku tunteeton kapitalisti järjestää jossain markkinoita tai muita jumputusfestivaaleja.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kun puhutaan tästä koronaviruksen väitetystä kausivaihtelusta, niin tällä hetkellä paikallista talvea elävässä Etelä-Amerikassa tartuntojen määrä on ollut selvässä laskussa lähes jokaisessa maassa (maanosan tartunnat ovat laskeneet viikossa yli 11%). Ainoat nousussa olevat maat ovat päiväntasaajan maat Venezuela ja Ecuador. Ja Ranskan Guayanan kohdalla tietoja ei eritellä, vaan maa lasketaan tilastoissa Ranskan osaksi.

Tämä tieto oli maksumuurin takana, muun aihepiiriin artikkelin osana:


No, kausivaihtelu on vain yksi osatekijä. Tuolla taitaa suurimpana syynä laskuun olla se, että niin moni on jo sairastanut taudin, että se rajoittaa tehokkaasti uusia tartuntoja.
 
Viimeksi muokattu:

dorka

Jäsen
Kuuleman mukaan myös paikallinen ammattikorkeakoulu on jatkamassa "hyväksi havaittua" etäopiskelua, koska delta ja ryöpsähdys. Onnea vaan kaikille opiskelijoille. Vahvasti näyttää siltä, että 18kk kestänyt kuritus on vain jatkumassa. Mitään painoarvoa ei tietenkään anneta alkukevään tutkimuksille, joissa joka toinen opiskelija ilmaisi asioiden olevan enemmän tai vähemmän päin helvettiä.
Ei kestä enää tätä etäopiskelua. Jos yliopistolla pidetään pannassa lähiopetus vielä tämänkin lukuvuoden, niin räjähtää pääkoppa. Pakko päästä koulun kirjastolle opiskelemaan, kuuntelemaan proffan lätinää auditorioon ja vaihtamaan päivän polttavat puheenaiheet kahvilassa.

Oma opiskeluteho- ja motivaatio ainakin puolittuivat viime lukuvuoden aikana. Uupumus tuntuu ylitsepääsemätöltä. Samaa tarinaa kertovat niin tilastot kuin opiskelutoverit.

Kevään ja kesän aikan myös huomannut, että etätyöskentely on huomattavasti helpompaa kuin etäopiskelu.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Ei siihen mennyt, kuin muutama päivä niin joka puolella on painettu paniikkinappula pohjaan. Työpaikan koronanyrkki pitää lähes varmana, että toimistolle ei sittenkään elokuussa palata ja vanhoilla askelmerkeillä jatketaan ties kuinka pitkään.

Kuuleman mukaan myös paikallinen ammattikorkeakoulu on jatkamassa "hyväksi havaittua" etäopiskelua, koska delta ja ryöpsähdys. Onnea vaan kaikille opiskelijoille. Vahvasti näyttää siltä, että 18kk kestänyt kuritus on vain jatkumassa. Mitään painoarvoa ei tietenkään anneta alkukevään tutkimuksille, joissa joka toinen opiskelija ilmaisi asioiden olevan enemmän tai vähemmän päin helvettiä.

Ei varmasti mene kauaa niin kokoontumisrajoituksia isketään päälle. Ihan vain kertaluontoisesti sekä tarkkarajaisesti ja kesto puolesta vuodesta kahteen vuoteen. Toinen lööppilehti maalaili jo kauhukuvia loppuunmyydyllä Tammerfestillä ja kiihtymisvaiheessa olevalla Pirkanmaalla.
Kommentointi olikin sitten melko odotetulla tasolla. Kyllä nyt kelpaa istua perunakellarissa tuplamaski päässä ja sylkeä kaikki tunteet kommentteihin, kun kokoajan joku tunteeton kapitalisti järjestää jossain markkinoita tai muita jumputusfestivaaleja.
Aivan varmasti näin tulee tapahtumaan. Mikäli koulut aloitettaisiin paikan päällä, niin voi että sitä panikoitsija-/tukahduttaväen massiivista hyökkäystä, jota kävisivät asioista päättäviä kohtaan. Siinä syytettäisiin nuorten massamurhasta näitä ja ties mitä. Tässä on enää viikkoja aikaakin tähän, niin lähiaikoina on odotettavissa ympäri suomen näitä paniikkipäätöksiä, joilla miellytetään pientä kansanosaa. Ja samalla tietysti osin turvataan omaa selustaa. Tuosta ei nyt omalle uralleen ole mitään haittaa. Toisin kuin siinä, jos aloitetaan läsnäolo-opiskelu, ja sitten jossain vaiheessa siirrytään kuitenkin etään, kun tartuntamäärät nousevat ja oma perse ei kestä seistä omien päätösten takana paineen takia. Realisoituvat ongelmat tästä näkyvät kuitenkin vasta hamassa tulevaisuudessa.

Olisin suuresti ihmeissäni kyllä, mikäli tämän suhteen ei nyt panikoitaisi ihan loppuun asti. Kiihtymisvaihe ja kaikkea.

Mutta saatiinhan tässä kuitenkin suht normaali kesä kaikin puolin. Tartuntaluvut tietysti ryöpsähtivät, mutta ilman mitään oikeaa haittaa. Nyt voidaan hyvin mielin olla kellarissa taas ensi kesään asti, silloin riskiryhmät ovat saaneet jo neljännen koronarokotuksensa ja mietitään, voisiko jotain rajoituksia kesäksi poistaakin jo. Neljäkään rokotusta ei poista toki vahvaa maskisuositusta, koska rokotteista huolimatta viruspartikkeleita voi olla jäänyt kiinni nenäkarvoihin.

Kun puhutaan tästä koronaviruksen väitetystä kausivaihtelusta, niin tällä hetkellä paikallista talvea elävässä Etelä-Amerikassa tartuntojen määrä on ollut selvässä laskussa lähes jokaisessa maassa (maanosan tartunnat ovat laskeneet viikossa yli 11%). Ainoat nousussa olevat maat ovat päiväntasaajan maat Venezuela ja Ecuador. Ja Ranskan Guyanan kohdalla tietoja ei eritellä, vaan maa lasketaan tilastoissa Ranskan osaksi.

Tämä tieto oli maksumuurin takana, muun aihepiiriin artikkelin osana:


No, kausivaihtelu on vain yksi osatekijä. Tuolla taitaa suurimpana syynä laskuun olla se, että niin moni on jo sairastanut taudin, että se rajoittaa tehokkaasti uusia tartuntoja.
Virusten kausivaihteluun vaikuttaa paljon se, kuinka kaukana päiväntasaajasta ollaan. Mitä kauempana, sitä suurempi vaihtelu. Tuo malliesimerkkimaanosasi on aika lähellä, jolloin millään viruksilla tuskin on ennenkään ollut merkittävää kausivaihtelua. Yhdeksi syyksi tälle on esitetty mm. sitä, että lähempänä päiväntasaajaa d-vitamiinitasot ovat tasaisempia ympäri vuoden. Ilman lämpötila/kosteuseroillakin lienee vaikutuksensa. En lähtisi tuon havainnon perusteella vetämään suuria nollauksia kausivaihteluteoriaan.
 

Pystökaffee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ne, jotka eivät halua ottaa rokotetta, niin heidän ei tarvitse sitä ottaa. Vapaus on valita. Mutta, jos he saavat sitten koronan ja vielä long covid oireet, niin heidän tulisi maksaa itse kuukausien ja vuosien sairaskulunsa. Reilua, eikö?
Kannatan, et varmaan laita pahaksesi jos samaa tapaa hyödynnetään laajemminkin: Ne, jotka röökaavat, juovat ja syövät rasvaa ja suolaa eivätkät harrasta liikuntaa, niin heidän ei tarvitse tapojaan parantaa. Vapaus on valita. Mutta, jos he saavat sitten kehkosyövän, sepelvaltimotaudin tai kompastuvat maton kulmaan kun lihasvoimat ei riitä pitämään pystyssä, niin heidän tulisi maksaa itse kuukausien ja vuosien sairaskulunsa. Reilua, eikö?
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Virusten kausivaihteluun vaikuttaa paljon se, kuinka kaukana päiväntasaajasta ollaan. Mitä kauempana, sitä suurempi vaihtelu. Tuo malliesimerkkimaanosasi on aika lähellä, jolloin millään viruksilla tuskin on ennenkään ollut merkittävää kausivaihtelua. Yhdeksi syyksi tälle on esitetty mm. sitä, että lähempänä päiväntasaajaa d-vitamiinitasot ovat tasaisempia ympäri vuoden. Ilman lämpötila/kosteuseroillakin lienee vaikutuksensa. En lähtisi tuon havainnon perusteella vetämään suuria nollauksia kausivaihteluteoriaan.

Kyllä. Tästä olemme mielestäni keskustelleet aiemminkin.

Kausivaihtelun on epäilty johtuvan mm. ihmisten käyttäytymisen muutoksista sekä UV-säteilyn ja auringon valon määrän lisääntymisestä. Myös ilmankosteuden ja lämpötilojen muutoksia on pohdittu.

Mutta eipä tämä väitetty kausivaihteluteoria näytä oikein deltan ja Suomen kohdallakaan pätevän. Tai sitten delta näyttää todelliset kyntensä vasta syksymmällä. Onneksi silloin rokotekattavuus molemmat piikit huomioiden on selvästi parempi.

Mitä tulee kausivaihteluun, niin teorian kannattajat ovat usein käyttäneet esimerkkinä sen olemassaolosta tartuntojen vähenemistä Euroopassa viime kesänä. Silloin tuo etäisyys napaseuduilta ei ole tärkeä kriteeri. Silloin kun kausivaihtelua taas kritisoidaan, etäisyys napaseuduilta on se syy, miksi kritiikkiä ei hyväksytä. Mielestäni tuo on on jokseenkin epäloogista.

Oma näkemykseni on silti se, että kausivaihtelua on ihan mahdollinen, ja se näkyy parhaiten juuri Suomen kaltaisissa maissa, joissa vuodenaikojen välinen ero on suurempi. Mutta jotenkin tuntuu, että kausivaihtelun merkitys on arvioitu suuremmaksi kuin se todellisuudessa on.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Ravintolarajoituksia hallitus voi onneksi laittaa helposti mielensä mukaan ilman mitään perusteluja. AVIen toki on vaikeampi lainmukaisesti tällä hetkellä rajoittaa mitään. Aiemmin rikkoivat lakia vain hieman tai toimivat erittäin harmaalla alueella, nyt pitäisi ihan tökerösti rikkoa.
Varsinkin kun päätöksissä saattaa olla hieman alueellisia vaihteluita.


edit. Tuohon alla olevaan kysymykseen haluaisin itsekin vastauksen. Ja onhan se totta, että jos hallituksella olisi koronapassi käytössä, toimenpiteitä olisi helpompi suunnitella.


HYVÄ kysymys on, onko kansalaisella oikeus saada valtiolta suojaa sellaiselta, joka laistaa rokotukset, ei käy testeissä ja on potentiaalinen viruksen levittäjä. Eräänlainen käänteinen perusoikeus.

Kaikki baarit ja yökerhot vaan kiinni, jotta saadaan tartunnat laskuun. Tuskin tulee tapahtumaan, mutta saattaa sekin ajatus joillekin STM:ssä tulla mieleen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtaja Mika Salminen sanoo Uuden Suomen haastattelussa, että koronatartuntojen kääntäminen laskuun vaatisi hallitukselta järeitä toimia.

”Täytyy ottaa askel taaksepäin ja pohtia, missä tilanteessa olemme tällä hetkellä.”

Hänen mukaansa koronariskit liittyvät juuri nyt kahteen asiaan.

”Yöelämään eli baareihin, ravintoloihin – eri paikkoihin, joissa ihmiset kokoontuvat ja viettävät aikaa yhdessä tiiviisti. Se tarkoittaisi sitä, että nämä kaikki pitäisi sulkea kokonaan. Toinen asia on se, että yhtä paljon tapauksia tulee yksityistilaisuuksista, joissa ihmiset kokoontuvat yhdessä viettämään aikaa. Niihin puuttuminen ei kovin helppoa ole. Sitten palataan siihen, että puututtaisiin ihmisten yksityiselämään aika voimakkaasti. Tällä hetkellä ei sellaista keinoa ole käytettävissä. Ei meillä ole poikkeusoloja voimassa.
 
Viimeksi muokattu:

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Taisi tulla tänä neljäs aalto vähän turhan aikaisin etätöiden jatkumisen kannalta.

Onko suositusta etätöistä päivitetty missä(än)?
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Taisi tulla tänä neljäs aalto vähän turhan aikaisin etätöiden jatkumisen kannalta.

Onko suositusta etätöistä päivitetty missä(än)?

Ymmärtääkseni etätyösuositusta ei ole missään vaiheessa kumottu, vaan sitä oli tarkoitus tarkastella uudelleen elokuussa, kun suurin osa ihmisistä palailee kesälomilta.

Vähän veikkaan, että jatkuu syyskuun alkuun.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Ymmärtääkseni etätyösuositusta ei ole missään vaiheessa kumottu, vaan sitä oli tarkoitus tarkastella uudelleen elokuussa, kun suurin osa ihmisistä palailee kesälomilta.

Vähän veikkaan, että jatkuu syyskuun alkuun.

Aloitin juuri työn jossa etä 100 %. Joten tämä menee rajoituksiin jotka ei vaikuta itseeni pätkääkään.

Ymmärrän kuitenkin, että tämä on monelle kovinkin perseestä. Ei tämä kaikille sovi.
 
Suosikkijoukkue
FC Barcelona
Jos siitä ei saa hyötyä eli elää vapaasti kuten ennenkin niin miksi sitä ottaa?
Tartunta kun on noissa tämän hetken suurimmissa tartunta ikäluokissa suurelta osin oireeton niin jos sen rokotteen ottamalla ei saa hyötyä niin miksi otetaan?
Tämä on toki ihan eri asia perustella sille tavalliselle demareita äänestävälle +65v henkilölle, jolla on jotain perussairauksia kuin terveelle >40 ikäluokkiin kuuluvalle.

Toiset ovat niitä, jotka liikkuvat ja toiset liikkuvat mutta eivät läheskään niin aktiivisesti.
Eli sille enemmän liikkuvalle porukalle tarvitaan porkkanaa jos rokotteita halutaan enemmän.
Käytännössä se tarkoittaa sitä, että on luvaattava kaikkien rajoitusten poistumista jos tietty järkevä rokotustaso saavutetaan.
Muuten sitä ei tulla ikinä saavuttamaan.
Täysin samaa mieltä! Juoksisin innoissani hakemaan rokotteen ja kulkisin kiväärin kanssa pakottamassa vastahakoisia rokotukseen, jos saatais lupaus, että kun tietty realistinen prosenttimäärä (70-80%) on saavutettu, MITÄÄN rajotuksia ei enää tule, oli tilanne mikä tahansa.

Mutta en oikein tykkää ottaa mitään turhia lääkkeitä/rokotteita. Ja sanokoon jotku hörhöt mitä tahansa, niin tuo rokotehan olis mulle aivan täysin turha. Tarvis jonku porkkanan, että kiinnostais hakea se ja mulle se olis rajojen avaus täysin, että tänne pohjoseen sais taas norjaturismin käyntiin ja ihmisille työt takasin.
 

ML17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Katselin muutamaa päivää brittien tilastoista satunnaisotannalla niin, että katsoin tämän aallon seitsemän päivän keskiarvon ja vertasin sitä syksyn aallon siihen hetkeen, kun liukuva keskiarvo oli samalla tasolla kuin uudessa aallossa. Tämän mukaan sairaalaan joutuu nyt 20-25 prosenttia siitä mitä syksyllä ja kuolemaan johtaa enää 6-8 prosenttia siitä, mitä syksyllä. Jännä että kuolemaan johtaneet tapaukset ovat vähentyneet vielä paljon merkittävämmin kuin sairaalaan joutumiset. Ikärakenne ja parantunut hoitoko selittää?
 

SFedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Ei tarvitse ottaa. Toivottavasti sulla kolmas ja neljäs piikki auttaa avaamaan silmät tämän keissin kohdalla. Epäilen kuitenkin.
Avaisitko vähän? Miksi kolmas ja neljäs piikki avaavat silmät? Ja mitä ne potentiaalisesti näkevät avautuessaan eli mikä on tarina tämän väittämän takana? Itse olen nyt jo kymmenen vuotta hakenut syksyisin influenssapiikin koska se yksinkertaisesti sanottuna suojaa vaaralliselta tartuntataudilta. Ja influenssahan on vaarattomampi kuin nyt tämä koronavirus, vaikka viruksia molemmat.

Vielä ei ole silmät avautuneet millekään salaliittoteorialle joka voisi olla sen influenssaviruksen takana ja vahvasti epäilen ettei sellaista silmien avautumista tule tapahtumaan koronankaan kohdalla, oli niitä rokotuskertoja sitten kolme, neljä tai vaikkapa kuusi. (pick any number)
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Argumentti että rajoitukset eivät poistu koskaan ei ole myöskään mitenkään validi. JOS meillä ei olisi rokotteita ja nyt jo saavutettua erinomaista rokotekattavuutta, ei tällä hetkellä Suomessa olisi yksikään ravintola auki - ei klo 23, eikä klo 13. Jo nyt Suomessa nautitaan käytännössä lähes täydestä vapaudesta rajoituksista vain ja ainoastaan rokotusten ansiosta.

Olen itse tulkinnut niin, että tuon argumentin taustalla on vain turhautuminen tilanteen jatkumiseen, kun delta on tullut mukaan sekoittamaan pakkaa. Siihen tulee sitten mukaan kaikenlaista väitettä siitä, että rajoituksia ei mukamas poistettaisi ollenkaan ennen kuin tartunnat painuvat nolliin.

Tämän hetken tiedon mukaan olen itse edelleen luottavainen siihen, että seuraavat pari kuukautta ovat viimeiset, jolloin jotain rajoituksia tulee olemaan. Yhteiskunnan rokotesuojassa tapahtuu niin radikaali muutos kakkoskierroksen edetessä, että sitä ei heti edes uskoisi.

Jos tätä yrittäisi arvioida laskemalla, niin ehkä se aukeaisi hieman paremmin:

Tämän hetken käsitys on THL:n mukaan, että ensimmäinen piikki suojaisi 35% teholla oireiselta tartunnalta. Ja toinen piikki kasvattaisi suojan 79 prosenttiin.

Tällä hetkellä rokotekattavuus on 64.1% ja 28.3%. Tuosta voisi laskea niin, että nuo estävät 34.9% tartunnoista, mikäli THL:n lukemat pitävät paikkaansa. Tämän laskin seuraavasti: 0.35x(0.641-0.283)+0.79x0.283 = 0.349.

Syyskuussa (21.9.) on nykyisellä tahdilla rokotettu 76.3% kertaalleen ja 57.8% kahdesti. Tuolla kaavalla 52.1% tartunnoista estetään. Lokakuussa (21.10.) prosentit olisivat 82.2% ja 65.7%, jolla tartunnoista estyisi jo 57.7%.

Noissa ei ole huomioitu sitä, että nuorten ikäluokkien keskuudessa rokotekattavuus nousee suhteessa eniten, ja kun he ovat leviämisen kannalta ratkaisevin ryhmä, vaikutus on todellisuudessa vielä suurempi, kuin pelkät prosentit antaisivat ymmärtää.

Sitten kun huomioidaan rokotuskattavuuden vaikutus sairaalahoitoa vaativiin tapauksiin, se on vielä noitakin merkittävämpi.

Sanoisin johtopäätöksenä, että ei kaksi viikkoa, vaan kaksi kuukautta, ja sitten homma on taputeltu.
 
Ei tarvitse ottaa. Toivottavasti sulla kolmas ja neljäs piikki auttaa avaamaan silmät tämän keissin kohdalla. Epäilen kuitenkin.

Mitä mieltä tuhkarokko-,jäykkäkouristus-,ja kurkkumätärokotteesta, joka annetaan kaikille lapsille neuvolassa, ja uudelleen kouluiässä?

Sinun logiikallasi niitäkään ei siis pitäisi antaa? Eihän niihinkään kuolisi kuin joitain prosentteja, 5-10, ihmisistä.

Erikoinen asenne, jos voidaan 10 euron rokotteella suojata ihmisiä kuolemalta tai pysyviltä vammoilta. Yhteiskuntahan säästää valtavasti terveydenhuolto-ja sosiaalimenoissa, vaikka vain joitain tuhansia tuollaisia tapauksia vältettäisiin.

Ihan yksinkertaisella vaihtoehtoisen kustannuksen periaatteella.

Joka tapauksessa on aina halvempaa ehkäistä sairauksia kuin hoitaa sairastuneita: yhden sairaalapäivän hinnalla saa jo ison muovikassillisen rokotteita.

No, syyskuussa on se 70% kattavuus, toivottavasti enemmänkin, joten eivätköhän pakotteetkin ole historiaa. Nyt on ikäänkuin se hinta maksettu, ettemme ole Venäjän kaltaisessa tilassa, joten tällä nykyisellä meniningillä jatketaan siihen asti, ettei kaikki tähän mennessä saavutettu olisi tehty turhaan.

Ei tämä enää ole kuin 6 viikosta kiinni, kunhan tahti pysyy, eikä meillä nyt juurikaan mitään rajoitteita ole, verrattuna suureen osaan maailmasta.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Se ei häivy koskaan. Sen ei kuulu häipyä. Se on tuotu tänne pysyäkseen. Ihmiset halutaan piikille, ihmisiä halutaan hallita. Rokotepassi olisi viimeinen niitti vapaalle ihmiskunnalle. Viedään vapaus valita. Suunnitelmallista paskaa.

Tuota Covidia on ymmärtääkseni ollut maailmalla pyörimässä jo vaikka kuinka ja kauan eri muodoissa. Mutta tuskin se nyt on kiinnostanut, kun ei ole ilmeistä haittaamaan siitä ollut, ainakaan kansainvälisesti eli yli maiden rajojen. Eli oliko vaan sitten valitettavasti vaan ajankysymys, koska ko.viruksesta multivoituu jotain enemmän ja pahempaa.

Kuka nyt normaalisti mitään passeja haluaisi käyttää mihinkään, mutta jos se nyt on se tapa tässä vaiheessa avata kaikki tapahtumat, niin mentäis sitten jonkin aikaa sillä passilla. Parempi se kun rajoittaa sitä yksilönvapautta, josta meillä selkeästi vähän eri näkemys.

Täytyy nyt vielä kerran sanoa, että jos ihmiset ottavat (ja ennenkaikkea saavat) sen rokotteen täällä ja muualla säännöllisesti, niin jossain vaiheessa tuskin tarvitsee edes mitään passeja tai muuta. On hyvin mahdollista myös siis se, että Covidin pysyminen ei ole mikään katastrofi missään jatkossa, eikä tarvitse rajoitella yhtään mitään. Kaikki jatkuu kuten ennen talvea 2020.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös