Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 911 560
  • 81 126

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Kyllä tämä alkaa vituttaa kun luvut eivät laske. Se tietää sitä että yhteiskunta pysyy suljettuna, vaikka terveydenhuollon kantokyky olisi turvattu.

YLE:kin osaa muuten hienosti tämän otsikoinnin. Miksi kirjoittaa "289" kun voi kirjottaa "miltei 290".

Uusimmat tiedot koronaviruksesta: Uusia tartuntoja miltei 290, Päijät-Hämeen keskussairaalassa koronaa, Intiassa ennätysmäärä kuolemia | Yle Uutiset | yle.fi
Naurahdin ääneen otsikointia. Itse olisin otsikoinut: ”uusia koronatartuntoja vajaa 1000”
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Aika piakkoin kuitenkin tämä korona-ajattelu on lyötävä aivan toisenlaiseen kehikkoon. Esimerkiksi täällä Kymenlaaksossa on taas ollut vähän heikompaa. Kouvolassa ja nyt myös Kotkassa on ollut jonkunlaisia pikkuryppäitä. Tilanne kun on edelleenkin se, että yksi tällainen rypäs riittää heittämään koko maakunnan takaisin jonnekin kiihtymis- tai leviämisvaiheeseen ja huomattavasti tiukempien rajoitusten piiriin.

En ole pysynyt enää perässä, että sovelletaanko esimerkiksi kokoontumisrajoituksia urheilutapahtumissa edelleen maakunta- eikä paikkakuntakohtaisesti. Eli kun Kouvolassa on joku viikon kestävä rypäs, niin se meinaa sitä, että Haminassa ei pelata pesäpalloa minkäänlaisille yleisöille.

Aletaan olemaan jo aivan siellä vihoviimeisillä porteilla, kun näin tiukka meininki rupeaa muuttumaan täysin kestämättömäksi.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Sairaanhoitopiiri ei onneksi ole taho joka päättää. Ainakin toivottavasti. Heillähän on intressi pitää ruuvit niin tiukalla että kierteet menee rikki, mutta heitä ei paskaakaan kiinnosta ihmisten oikeus tehdä työtä ja yrittää. Puhumattakaan minun oikeudesta istua baarissa yötä myöten.

Asia tupataan esittämään niin, että on vain yksi asia mikä merkitsee. Niin ei ole.

Voisiko joku selittää minulle mitä tarkoittaa hallittu rajoitusten purkaminen ja mitä hyötyä siitä on vs. kaikki auki heti nyt?

Saat olla ihan mitä mieltä tahansa mutta uskoisin että sairaanhoitopiireillä on tässä vahvasti oma sanansa sanottavana, tuo Sally Leskinen esimerkiksi on mukana tän Kanta-Hämeen ns koronanyrkissä jossa päätetään aluetta koskevista rajoituksista. Joten hämmästyisin ellei täällä oleva tilanne heijastuisi tuleviin päätöksiin rajoituksista. Jos sairaanhoito ei kestä hoitohenkilökunnan puutteen vuoksi lisää koronapotilaita ja mahdollisia karensseja niin sitten se ei kestä. Ei minulla ole mitään vaikeuksia ymmärtää että resulssit on kortilla jos puhutaan kymmenistä sairastuneista ja karenssissa olevista hoitohenkilökunnan jäsenistä.

Meilläkin töissä on tällä hetkellä ns pienimuotoinen resulssipula koska Intian tilanne on niin paha ja se heijastuu sitten tänne meille kun ollaaan luotettu Intian resulsseihin (ja Suomessa ollaan siis supistettu ajan kanssa käytössä olevien resulssien määrää). Tämä siis IT alalla.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Aika pieni prosentti tartunnan saaneista joutuu normaalisti sinne Sairaalaan.

Ajattelisin tämän ehkä niin, että esim. äskettäin ohitusleikattua on syytä valvoa tarkemmin, jos korona iskee. Valvonnassa voi mennä monenlaista lääkettä ja olotila ailahtelee. Siinä korona ei ole helppo lisä.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Ja taas tää lässytys alkaa. Vappu pilas kaiken. Salon koulutartunnoista ja päiväkotitartunnoista ei sitten mainita mitään, kun ne ei liity vappuun.

Suomen koronatilanne kääntyi huonompaa suuntaan. Noin kaksi kuukautta jatkunut koronatartuntojen vähentyminen on siis pysähtynyt ja ensimmäisen kerran kääntynyt uudelleen kasvuun.

Asiantuntija arvioi, mistä tilanne johtuu.

– Syynä lienee vappu ja sen jälkeen ihmisten kevyempi suhtautuminen rajoituksiin ja suosituksiin, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin eli Husin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi kertoo.

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Mäkijärvelle voisi muutenkin laittaa suukapulan.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Sairaalahoidon määrä jonkinmoisessa nousussa, ollut jo muutaman päivän. Pitäiskö huolestua?

  • Tautiin liittyviä kuolemia on ilmoitettu yhteensä 929 (+0*)
  • Erikoissairaanhoidon osastoilla olevien potilaiden määrä: 82 (+4*)
  • Perusterveydenhuollon osastoilla olevien potilaiden määrä: 40 (+6*)
  • Teho-osastoilla olevien potilaiden määrä: 26 (+1*)
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Tällainen tutkimus. Meilläkin voisi ajatella toimittavan näin, kun ei sitä maailmanloppua Britanniassakaan ole tullut.

Briteissä tehtyjen testien mukaan isojenkin yleisötapahtumien järjestäminen ilman maskipakkoa tai turvavälejä ei ole koronan tarttumisen kannalta sen riskialttiimpaa kuin kaupassa tai ravintolassa käyminen. Asiasta uutisoi The Times -lehti.
 
Magenta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Sairaalahoidon määrä jonkinmoisessa nousussa, ollut jo muutaman päivän. Pitäiskö huolestua?

  • Tautiin liittyviä kuolemia on ilmoitettu yhteensä 929 (+0*)
  • Erikoissairaanhoidon osastoilla olevien potilaiden määrä: 82 (+4*)
  • Perusterveydenhuollon osastoilla olevien potilaiden määrä: 40 (+6*)
  • Teho-osastoilla olevien potilaiden määrä: 26 (+1*)

Tämä on kyllä erikoista. THL puhui jo aiemmin, että sairaalahoidon määrä käyttäytyi myös tartuntojen laskiessa varsin oudosti. Ehkäpä jotkin näistä kuuluisista varianteista tosiaan voivat aiheuttaa hieman todennäköisemmin vakavaa tautia.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
On tuo Mäkijärvi kyllä varsinainen spede. Miten ei yllätä, että nyt on taas vakava sekä masentava tilanne ja mitään ei saa missään nimessä vahingossakaan purkaa. Varmaan ottaisi ulkonaliikkumiskiellon käyttöön jos saisi itse päättää.

Miten voidaan tehdä jo nyt johtopäätös siitä, että epidemia on Suomessa uudelleen kasvussa? Paria rypästä lukuunottamatta luvut aaltoilevat varsin tasaisena. Nyt Markku, kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä kun sitä itse niin meiltä aina peräänkuulutat.
 
Viimeksi muokattu:

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tämä on kyllä erikoista. THL puhui jo aiemmin, että sairaalahoidon määrä käyttäytyi myös tartuntojen laskiessa varsin oudosti. Ehkäpä jotkin näistä kuuluisista varianteista tosiaan voivat aiheuttaa hieman todennäköisemmin vakavaa tautia.

Eiköhän tässä nyt pohjimmiltaan ole kyse siitä, että näitä sairaalassa tapahtuneita leviämisiä lasketaan tilastoihin mukaan.

Eli: olet sairaalassa --> saat sairaalassa koronan --> THL:n kirjoissa sairaalahoidon tarve kasvaa.
 
MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Tämä on kyllä erikoista. THL puhui jo aiemmin, että sairaalahoidon määrä käyttäytyi myös tartuntojen laskiessa varsin oudosti. Ehkäpä jotkin näistä kuuluisista varianteista tosiaan voivat aiheuttaa hieman todennäköisemmin vakavaa tautia.
Voipi olla näin. Aaltoilua varmaan tapahtuu vielä viikkoja. Uskoisin, että nuorempaa väkeä nyt sairaalassa ja hoitoajat on silloin luultavasti myös lyhyempiä.

Toivotaan parasta, että kohta päästään aktiiivista väkeä (20-40 vuotiaat) rokottamaan.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kymenlaakso 14
Kouvola 6
Kotka 7
Hamina 1

" Kymsoten kirjanpitoon lisättiin keskiviikkona 15 uutta tartuntaa. Osa tartunnoista on tiistailta, sillä tiistaina ilmenneen teknisen häiriön vuoksi kaikki tiistain tartunnat eivät kirjautuneet oikein. "
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Eiköhän tässä nyt pohjimmiltaan ole kyse siitä, että näitä sairaalassa tapahtuneita leviämisiä lasketaan tilastoihin mukaan.

Eli: olet sairaalassa --> saat sairaalassa koronan --> THL:n kirjoissa sairaalahoidon tarve kasvaa.
Olen itsekin suhteellisen varma, että tilastoinnissa on taas lipusuttu siihen, että jokainen sairaalassa oleva koronatartunnan saanut merkitään sairaalassa olevaksi koronapotilaaksi, vaikka korona ei olisi vaikuttanut sairaalaan joutumiseen millään tavalla. Toisaalta tämä on siinä mielessä ymmärrettävää, että vielä toistaiseksi tarkkojen syiden selvittämiseen ja potilaiden statuksen jatkuvaan seuraamiseen ei ole aikaa ja resursseja (tai ainakin luulisi, että tästä tingittäisiin). Sitten jossakin vaiheessa tilanteen taas hiljennyttyä kunnolla seulotaan kaikki läpi ja tehdään viime kesän tapainen korjausliike tilastoihin. Hankaluuksia tulee tietysti siitä, jos nämä tilastot ohjaavat tällä hetkellä päätöksentekoa. Toistaiseksi ainakaan paniikkinappulaa ei ole näpelöilty, koska tartuntamäräät ovat pysyneet alhaisina. Eli sekä päättäjät että terveysviranomaiset joutuvat miettimään sairaalapotilaiden määrille vaihtoehtoisia selityksiä.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Ja taas tää lässytys alkaa. Vappu pilas kaiken. Salon koulutartunnoista ja päiväkotitartunnoista ei sitten mainita mitään, kun ne ei liity vappuun.

Suomen koronatilanne kääntyi huonompaa suuntaan. Noin kaksi kuukautta jatkunut koronatartuntojen vähentyminen on siis pysähtynyt ja ensimmäisen kerran kääntynyt uudelleen kasvuun.

Asiantuntija arvioi, mistä tilanne johtuu.

– Syynä lienee vappu ja sen jälkeen ihmisten kevyempi suhtautuminen rajoituksiin ja suosituksiin, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin eli Husin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi kertoo.

Tämä nyt alleviivaa sitä, että tavoite on painaa tartunnat tasan nollaan, ennen kuin mitään saisi tehdä. Kahden kuukauden jälkeen lasku on tasaantunut, niin "Rajoituksia ei tule AINAKAAN lieventää". Eli kiristää pitäisi...

Mutta kuten sanottu, lääkärit eivät ymmärrä nomaalista elämästä mitään, vaan ajattelevat vain sen kannalta, että sairaalat olisivat tyhjinä.
 
Mölnir

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olen itsekin suhteellisen varma, että tilastoinnissa on taas lipusuttu siihen, että jokainen sairaalassa oleva koronatartunnan saanut merkitään sairaalassa olevaksi koronapotilaaksi, vaikka korona ei olisi vaikuttanut sairaalaan joutumiseen millään tavalla. Toisaalta tämä on siinä mielessä ymmärrettävää, että vielä toistaiseksi tarkkojen syiden selvittämiseen ja potilaiden statuksen jatkuvaan seuraamiseen ei ole aikaa ja resursseja (tai ainakin luulisi, että tästä tingittäisiin). Sitten jossakin vaiheessa tilanteen taas hiljennyttyä kunnolla seulotaan kaikki läpi ja tehdään viime kesän tapainen korjausliike tilastoihin. Hankaluuksia tulee tietysti siitä, jos nämä tilastot ohjaavat tällä hetkellä päätöksentekoa. Toistaiseksi ainakaan paniikkinappulaa ei ole näpelöilty, koska tartuntamäräät ovat pysyneet alhaisina. Eli sekä päättäjät että terveysviranomaiset joutuvat miettimään sairaalapotilaiden määrille vaihtoehtoisia selityksiä.

Koronapotilaiden määrä sairaalahoidossa oli viikko sitten 12.5. pienimmillään sitten helmikuun. Silloin potilaita oli yhteensä 114 kpl. Potilaiden määrä jakautui ervoittain seuraavasti:

HYKS 66
OYS 24
TYKS 10
TAYS 10
KYS 4

Tänään potilaiden määrä oli 148 kpl eli 34 enemmän kuin viikko sitten. Alueellinen jakauma on seuraava:

HYKS 68 (+2)
OYS 18 (-6)
TYKS 16 (+6)
TAYS 36 (+26)
KYS 10 (+6)

Eli tästä voisi päätellä, että Riihimäen ja Hämeenlinnan (Kanta-Hämeen SHP kuuluu TAYS-ervaan) sairaalaryppäät selittävät kohonneita potilaslukuja suurelta osin.
 
Vatso

Jäsen
Viimeisen kahden viikon ajalta ikäryhmiin 60-> vanhemmat on osunut n. 9% todetuista tartunnoista, kun koko ajalta noiden ikäryhmien osuus on 11%. Tässähän ei ole vielä havaittavissa mitään valtavaa pudostusta suhteessa nuorempien tartuntoihin, vaikka tuo ikäryhmä on käytännössä jo rokotettu ja nuoremmat ikäryhmät eivät ole.

Olisi erittäin mielenkiintoista saada dataa siitä, kuinka iso osa vaikka noihin ikäryhmiin osuvista tartunnan saaneista oli jo rokotettu ja kuinka iso osa ei, luulisi tämän datankin olevan jossain saatavilla? Oletettavasti taustalla kuitenkin on nyt vielä se, että vanhoistakin ikäryhmistä aika pieni osa on vielä rokotettu kahteen kertaan ja vaikka yksikin rokote jo suojaa hyvin vakavalta taudilta, ei se kuitenkaan vielä tuon ikäisiä suojaa täysin oireilta.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Linden antoi jo hälytyksen! Tilanne luisuu käsistä. Mäkijärvi taas sanoi, että rajoituksia ei voi ainakaan purkaa. Lisääkö siis tarvisi?
 
Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

"Myös potilaiden ja kuolleiden määriin Husin alueella on tehty korjauksia. Tammikuussa tehdyn muutoksen vuoksi osa aiemmin koronaviruksen vuoksi hoidossa olleista ja infektiosta parantuneista potilaista kirjautui raporteissa uudelleen koronaviruspotilaaksi tullessaan hoitoon muun syyn vuoksi.

Epidemian ajalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koronavirustilastoista on nyt poistettu Husin kohdalta 455 potilasta ja seitsemän kuollutta. Näiden henkilöiden hoitoon tulemisen tai kuoleman syynä ei ollut koronavirus, vaikka potilaat olivatkin sen sairastaneet, Hus kertoo."

Sellainen 455 sairaalapotilasta ollut siis extraa HUSin tilastoissa neljän kuukauden aikana. Tekee n. 115 per kuukausi. Ja näiden perusteella sitten tehdään vähe päätöksiä ja Markku "vitun" Mäkijärvi maalaa maailmanloppua.

Ei voi kuin hattua nostaa taas HUSille ja sen kymmenelle johtajalle. Vahvasti olette vetäneet.
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit

Ja entinen johtaja Linden komppaa Twitterissä... "HÄLYTYS! HÄLYTYS!"

Vittu mitä uunoja.

Skidisti rupeaa taas huumori loppumaan näiden saatanan mikkihiirien kanssa.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat

"Myös potilaiden ja kuolleiden määriin Husin alueella on tehty korjauksia. Tammikuussa tehdyn muutoksen vuoksi osa aiemmin koronaviruksen vuoksi hoidossa olleista ja infektiosta parantuneista potilaista kirjautui raporteissa uudelleen koronaviruspotilaaksi tullessaan hoitoon muun syyn vuoksi.

Epidemian ajalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koronavirustilastoista on nyt poistettu Husin kohdalta 455 potilasta ja seitsemän kuollutta. Näiden henkilöiden hoitoon tulemisen tai kuoleman syynä ei ollut koronavirus, vaikka potilaat olivatkin sen sairastaneet, Hus kertoo."

Sellainen 455 sairaalapotilasta ollut siis extraa HUSin tilastoissa neljän kuukauden aikana. Tekee n. 115 per kuukausi. Ja näiden perusteella sitten tehdään vähe päätöksiä ja Markku "vitun" Mäkijärvi maalaa maailmanloppua.

Ei voi kuin hattua nostaa taas HUSille ja sen kymmenelle johtajalle. Vahvasti olette vetäneet.
Olisi muuten ollut aika nannaa, jos se ulkonaliikkumiskielto olisi laitettu pk-seudulla täytäntöön silloin maaliskuussa näihin sairaalalukuihin vedoten ja nyt olisi sitten paljastunut tämä edellämainittu. Siinä voisi olla kansalla hermot melko tiukassa.

Anteeksiantamatonta tunarointia.
 
Siinä tapauksessa Mika Salminen kertoisi infoissaan, kuinka tarpeellisia liikkumiskiellot olivat (ovat) ja miten niillä saatiin tartunnat laskuun - samaan tapaan kuin nyt sönköttää ravintolarajoitusten kanssa. Toki nousuaikaan totesti viikko rajoitusten asettamisen jälkeen, että ravintolarajoitukset eivät riitä mihinkään, vaan nyt tarvitaan kaikki järeimmät keinot.

Nämä ihmiset ovat yksinkertaisesti sekaisin - ja se on tapahtunut julkisuuden sekä vallan lisääntymisen mukana. Saavutetusta asemasta on mahdoton päästää irti, ja paikalliset lääkärit Turusta Stadin kautta Utsjoelle manaavat ties mitä maailmanloppuja viikosta toiseen. Huomio laittaa heikommankin pään sekaisin.

Onni on, että liikkumisrajoituksia ei ehtinyt tulla. Asiantuntijapiireissä toki on aina tiedetty kuinka hankala rajoituksista on päästää irti, mutta jonkun tason show täällä olisi edelleen päällä.
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä

"Myös potilaiden ja kuolleiden määriin Husin alueella on tehty korjauksia. Tammikuussa tehdyn muutoksen vuoksi osa aiemmin koronaviruksen vuoksi hoidossa olleista ja infektiosta parantuneista potilaista kirjautui raporteissa uudelleen koronaviruspotilaaksi tullessaan hoitoon muun syyn vuoksi.

Epidemian ajalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koronavirustilastoista on nyt poistettu Husin kohdalta 455 potilasta ja seitsemän kuollutta. Näiden henkilöiden hoitoon tulemisen tai kuoleman syynä ei ollut koronavirus, vaikka potilaat olivatkin sen sairastaneet, Hus kertoo."

Sellainen 455 sairaalapotilasta ollut siis extraa HUSin tilastoissa neljän kuukauden aikana. Tekee n. 115 per kuukausi. Ja näiden perusteella sitten tehdään vähe päätöksiä ja Markku "vitun" Mäkijärvi maalaa maailmanloppua.

Ei voi kuin hattua nostaa taas HUSille ja sen kymmenelle johtajalle. Vahvasti olette vetäneet.

Juurikin näin. "Hienosti" on suoritettu täm(kin) homma. Suurin piirtein sata potilasta/kk ja muutama kuollut ylimääräistä kirjattu tilastoihin Koronan piikkiin. Vetää aika sanattomaksi myös täällä kaukana Stadin valoistakin.

Posiiivista on, että sentään nyt tulivat ilmi, mutta tällaisilla kirjausvirheillä saadaan tilastoista huomattavasti rumemman näköisiä kuin mitä ne ovatkaan ja (väärät) perusteet kovemmille rajoituksille.
 
Viimeksi muokattu:

topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Juurikin näin. "Hienosti" on suoritettu täm(kin) homma. Suurin piirtein sata potilasta/kk ja muutama kuollut ylimääräistä kirjattu tilastoihin Koronan piikkiin. Vetää aika sanattomaksi myös täällä kaukana Stadin valoistakin.

Posiiivista on, että sentään nyt tulivat ilmi, mutta tällaisilla kirjausvirheillä saadaan tilastoista huomattavasti rumemman näköisiä kuin mitä ne ovatkaan ja (väärät) perusteet rajoituksille.

saatana tämä on farssi! Väkisinkin alkaa pohtimaan näitä salaliittoteorioita!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös