Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 891 817
  • 81 125

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ennemmin kun tuota samaa väsynyttä juttua toistetaan, niin eikös sitä nyt oikeasti pitäisi olla vähä vitun tyytyväinen, että nyt luvut tuntuvat rauhoittuvan, eikä olla menossa lähellekään tuota suuntaa?

Sinänsä samaa mieltä, mutta niin kauan kun THL:n gruppo ja hallitus vakavalla naamalla lyövät "tshekkikorttia" pöytään (viimeksi tällä viikolla), on pieni sarkasmi ihan inhimillistä osaltamme.
 

Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nyt onkin mielenkiintoista nähdä, nostaako pääministeri käden pystyyn virheen merkiksi ja unohtaa puheet ulkonalikkumiskiellosta. Tai edes ottaisi pienen aikalisän asian suhteen.

Vahva veikkaukseni on, että tätä ihmettä ei tule tapahtumaan.

Valmistelua jatketaan, kuten ennenkin. Siellä on tarkka tieto, että nämä on pakko tehdä, koska muuten paska osuu tuulettimeen. Eilenkin Salminen luetteli pitkän listan eri maita, joiden tilanne voi toteutua Suomessa.

Jossain mediassa tuli aamulla vastaan uutinen, että Suomen exit-strategia on toistaiseksi unohdettu, koska kaikki virkamiehet valmistelevat näitä liikkumisrajoituksia. Jokainen saa olla asiasta mitä mieltä tykkää, mutta sanonpahan vaan, että jumalauta mitä touhua. Tällä hetkellä tulee vähän joka suunnasta hätähuutoja, kuinka näiden välttämättömien ja väliaikaisten (lue: kokoaikaisten) rajoitustoimien vaikutukset aiheuttavat vakavaa tuhoa esim. nuorille ja lapsille. Mutta ei, pidetään vaan se exit-strategia pöytälaatikossa ja katsotaan sitä sitten paremmalla ajalla.

Jos liikkumisrajoitukset eivät mene läpi niin luoja tietää mitä työkalua seuraavaksi etsitään. Marin sanoi aiemmin, että ruuvimeisseli ei riitä, vaan tarvitaan isompaa lekaa. Siltä tämä on kieltämättä näyttänytkin. Jos sulla on väärä työkalu kädessä niin kyllä se ruuvi viimeistään lekaa tottelee. Jotain muuta voi kyllä siinä samalla mennä paskaksi, mutta katsotaan se sitten ensi kerralla.
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Olen myöskin sitä mieltä, että THL:n olisi pitänyt kertoa laskelmien yhteydessä, että tämä pahin vaihtoehto tapahtuu, jos meillä ei ole mitään rajoituksia. Nythän näin ei ole toimittu kuin oliko yhden laskelman yhteydessä. Ja hallitus on luonnollisesti painanut paniikkinappia, kun on nähnyt laskelmat, joissa päivittäiset tartuntamäärät huitelevat useissa tuhansissa.

Tämä yllä mainittu toimintatapa on ärsyttänyt minua.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Yli 80 prosenttia päivän ilmoitetuista tartunnoista Helsinki/Uusimaa - Varsinais-Suomi -akselilla.

Toisin sanoen muu Suomi 101 tartuntaa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Olen myöskin sitä mieltä, että THL:n olisi pitänyt kertoa laskelmien yhteydessä, että tämä pahin vaihtoehto tapahtuu, jos meillä ei ole mitään rajoituksia. Nythän näin ei ole toimittu kuin oliko yhden laskelman yhteydessä. Ja hallitus on luonnollisesti painanut paniikkinappia, kun on nähnyt laskelmat, joissa päivittäiset tartuntamäärät huitelevat useissa tuhansissa.

Tämä yllä mainittu toimintatapa on ärsyttänyt minua.

Tavallaan tämä liittyy suoraan myös vaalien siirtämiseen. Käytettyä lukua hallitus ei saanut THL:n laskentaharjoituksia raportissa. THL ei sellaisia siis hallitukselle esittänyt. Lukemat olivat erillisessä liitteessä, jota ei ollut tarkoitettu perusteluiksi, koska lukemiin ei sisältynyt rajoituksia.

Koska vaalitilanne olisi silti ollut edessä, oikeusministeri päätti sitten lanseerata julkisuuteen THL:n luvut ilman rajoituksia. Tarkoitus oli siirtää vaaleja ja saada savuava ase niiden siirtämiseen. Näin myös toimittiin. Ongelma tässä on lähinnä perustelut, joiden ydin oli aivan tarkoituksella väärä luku tulevista päivittäistartunnoista vain välillä 2 600 - 11 000.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Toivoisin myös että jos ja kun suunta jatkuu samanlaisena niin ihan nyt oikeasti medioissakin nostettaisiin nuo THLn epäonnistuneet arviot tikunnokkaan. Ei vaan voi eniten päätöksentekoon vaikuttava viranomainen suoltaa jatkuvasti noin yläkanttiin mitoitettuja arvioita.

Mielestäni koko kuvio kaipaisi hieman laajempaa keskustelua.

THL:n "onnistumisen mittari" on tartuntojen määrä. Ei heidän vastuulleen kuulu, että minkälainen loppulasku tästä showsta syntyy. Tämä johtaa automaattisesti tällaisiin täysin övereihin worst case scenarioihin, joka päätöksentekoa ohjaavana elementtinä ruokkii tavoitteeseen pääsyä (=mahdollisimman vähän tartuntoja).

Malli voisi olla toimiva jos samassa pöydässä istuisi kansantaloutta ymmärtävä asiantuntijaorganisaatio, joka edesauttaisi toimenpiteiden saattamista oikeaan mittasuhteeseen. Ideaalissa tilanteessa tällainen osaaminen löytyisi hallituksen sisältä, mutta valitettavasti siellä istuu ihmisiä, joiden talouskäsitys vastaa 70-luvun Neuvostoliittoa.

Nythän tuo dialogi on mennyt kutakuinkin näin.

THL: Kuukauden päästä on 11 000 tartuntaa päivässä ja vitusti kuolleita.
Hallitus: Kuulostaa huolestuttavalta. Veitsenterällä ollaan.
THL: Nyt kannattaisi rajoittaa kaikkea mahdollista. Lockdownia kehiin!
Hallitus: Puhut asiaa. Kiuru, kaivappas fläppitaulu esiin.
Media ja kansalaiset: 11 000? Mitä vittua, THL?
THL: Älkääs nyt. Se oli vain laskuharjoitus.
Hallitus: ULKONALIIKKUMISKIELTO!
EK & yrittäjäjärjestöt: Tämä tulee kalliiksi. Yrityksiä tulee menemään konkurssiin.
Hallitus: Haistakaa kapitalistit pitkä paska! Ps. Oliko nyt sopiva aika sulkea kannattava tehdas?
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Toivoisinkin todella, että maamme tutkivat journalistit oikeasti ottaisivat THL:n päivä päivältä utopistisemmilta näyttävät ennusteet syyniin. Näin yleisestikin mukava huomata kansan pikkuhiljaa kyseenalaistavan Sannan kaikkivoipaisuuden ja jopa Kokoomuskin on löytänyt ripauksen särmää, vuosi sitten kun Orpo & co. seisoivat kiltisti Sannan takana, kuin Kekkosen 1970-luvulla konsanaan.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Brasilian tilanne on kyllä aivan karmea. Iltalehden uutinen on otsikoitu dramaattisesti, mutta sille on ilmeisesti ihan perusteita. Esimerkiksi Sao Paulossa ja Rio de Janeirossa nuorten ja perusterveiden potilaiden osuus tehohoidossa on kasvanut reippaasti. Riossa eräässä sairaalassa valtaosa tehohoitopotilaista on uutisen mukaan 30-50 -vuotiaita perusterveitä.

30-59 -vuotiaiden osuus kuolleista on viime kuukausien aikana ollut noin 27%.

Selityksiä tähän on tarjottu. Yksi on se, että vanhempi ja sairaampi väestö on jo saanut rokotteita, ja kuolema on korjannut näissä ikäryhmissä satoaan jo pitkään. Ja toinen on se, että nuorempi väki kärsii nyt taudista paljon vanhempaa väkeä enemmän, johtuen alkuvuoden juhlapyhistä.

Toinen teoria on se, että tämä P1-variantti on aiempaa vaarallisempi nuorille.

Tilanne on todella karmea ja kuolemat kohdistuvat huomattavasti nuorempiin kuin esimerkiksi Suomessa. Jos kyseessä on edes osittain P1-variantti, Suomen olisi tullut pakkotestata jokainen saapuja varsinkin Brasiliasta tai vaati negatiivinen testitulos. Näin ei suinkaan ole tehty:


"Esimerkiksi 3–14. maaliskuuta Helsinki-Vantaan lentokentällä positiivisen koronatestituloksen antoi vähän alle 40 henkilöä, jotka saapuivat ympäri maailmaa. Positiivisen testituloksen antaneiden joukossa on esimerkiksi Brasiliasta saapunut henkilö. Brasiliassa riehuu parhaillaan rokotuksesta tai sairastetusta taudista saatua immuunisuojaa kiertävä virusmuunnos".

Vielä muutama päivä sitten Suomi oli eurooppalaisittain poikkeus rajakontrollissa, sillä täällä ei vaadita matkailijoilta ennakkoon tehtyä koronatestiä. Ulkoministeriön selvityksen mukaan useimmissa Euroopan maissa vaaditaan ulkomaalaisilta rajanylittäjiltä negatiivinen koronatestitodistus, rokotetodistus tai todistus sairastetusta koronavirustaudista.
 

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Erittäin hyvä luku. Pitkästä aikaa olen oikeasti tyytyväinen päivän lukeman nähdessäni. Käsi pystyyn myös virheen merkiksi, viime viikolla vitutti sen verran että tuli negailtua noista rajoitusten toimivuudesta.

Toivottavasti samanlainen laskutrendi viikonpäivittäin jatkuisi, samalla tulisi painetta koko ajan enemmän ja enemmän hallitukselle noista täysin älyvapaista liikkumisrajoituksista. Onhan tää nyt täysi vitsi, jos pitää paikkaansa että mistään exit-strategiasta ei olla edes viime aikoina keskusteltu. Todella likinäköistä touhua.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei ne ehdi. Siellä etsitään kuumeisesti keräilyeriä.
Kaiken tämän nähdyn jälkeen en yllättyisi, jos siellä alettaisiin feikkaamaan tartuntamääriä ylöspäin.

En sinänsä ihmettelisi, vaikka Kristan viimeinen puhde ennen viikonlopun viettoon lähtöä olisi tiukka soittokierros joka sairaanhoitopiiriin, että nyt niitä tartuntoja vailla mistä arkistosta ineen.

Kyllä tämä on jo voitoksi kääntymässä. :)
 

Weber80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Aika hyvään laskusuuntaan ollaan menossa. Tässä kohdassa nostan käden nöyrästi virheen merkiksi pystyyn, kun epäilin tuossa yhtenä päivänä, ettei rajoitukset toimisi.

Nyt onkin mielenkiintoista nähdä, nostaako pääministeri käden pystyyn virheen merkiksi ja unohtaa puheet ulkonalikkumiskiellosta. Tai edes ottaisi pienen aikalisän asian suhteen.

Vahva veikkaukseni on, että tätä ihmettä ei tule tapahtumaan.

Ei tässä kannata mitään aikalisiä ottaa. Valmistelkoot kiellon valmiiksi asti kerralla ja ottaa käyttöön sitten, jos on tarvetta. Tässä maassa jokaikinen päätös/valmistelu kestää niin kauan, että onpahan joku asia mikä on valmiina takataskussa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Totta tosiaan luvut tulee kyllä komeasti alas, saas nyt tosiaan nähdä laitetaanko ”ulkonaliikkumiskielto”päälle silti. Aika epäjohdonmukaistahan se olisi, mutta toisaalta, enpä ihmettelisi. Onhan siinä toki se hyvä puoli, että tällä laskuvauhdilla 14.5 kun liikkumisrajoitukset päättyy on tartuntatilanne luokkaa 120 tartuntaa päivässä, joista 80 pk-seudulla.

Siitä huolimatta kyllä uskoisin, että nykyiset rajoitukset riittää siihen, että kesään päästään hyvistä kyttäysasemista. Tavallaan liikkumisrajoitusten läpisurvominen on mennyt ihan hyvin, koska oletus oli että niihin on pakko mennä. Nyt kuitenkin kun tilanne muuttuu, niin pitäisi olla ymmärrystä perääntyä.

Tässä ei pitäisi ikäänkuin poliittisen ylpeyden vuoksi toteuttaa jotain, koska pahimmassa tapauksessa menee lapsi pesuveden mukana.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Viimeiset 7 päivää 4487 ja sitä edeltävät 7 päivää 4952 eli on tuossa viikossa 465 kirjattua tartuntaa eroa hyvään suuntaan.
Jos huomenna ei tule isoa lukua niin ero kasvaa lisää kun uusimman 7 päivän jakson suurin (856) luku putoaa edelliseen 7 päivän lukemaan josta vastaavasti putoaa paljon pienempi (691) lukema pois.
 

Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nyt kuitenkin kun tilanne muuttuu, niin pitäisi olla ymmärrystä perääntyä.
Ymmärrys ja Marinin hallitus ei minusta sovi samaan lauseeseen. Viime kevät sinne alkusyksyyn asti meni hyvin ja ilmeisesti kovat kehut ulkomaita myöten sitten aiheuttivat nuorille poliitikoille sen että pisu nousi kupoliin. Sen jälkeen tämä on ollut yhtä sekasotkua. Marinille on kova paikka kun ihmiset eivät tottelekkaan sokeasti hänen visioitaan.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ymmärrys ja Marinin hallitus ei minusta sovi samaan lauseeseen. Viime kevät sinne alkusyksyyn asti meni hyvin ja ilmeisesti kovat kehut ulkomaita myöten sitten aiheuttivat nuorille poliitikoille sen että pisu nousi kupoliin. Sen jälkeen tämä on ollut yhtä sekasotkua.
No en lähde vetämään noin isoja johtopäätöksiä, mutta tosiaan toivon että tässä peräännytään jos kehitys jatkuu samansuuntaisena. Oppositio vastustaa tätä todella kovaäänisesti ja argumentit on kyllä heidän puolellaan. Joten katotaan nyt, oma maailma ei kaadu tähän liikkumisrajoitukseen, mutta ymmärrän kyllä hyvin kuinka paljon se korpeaa ja satuttaa esim. Pienyrittäjiä.
 
F

Flonaldo

Jätin jutun tarkoituksella lukematta, mutta luulisin YLE:n toimittajan olleen perehtynyt Israelin tilanteseen, jossa laumasuoja orastaa, tartunnat ovat pudonneet alle kymmenesosaan tammikuun puolivälin huipuista ja yhteiskuntaa ollaan avaamassa normaaliksi. Tämä siis n. 60% rokotekattavuudella yhdessä maailman tiheimmin asutussa valtiossa, jossa kulttuuri muutenkin on sosiaalisempi, kuin kylmässä pohjolassa. Joten silkkaa pelottelua, etteikö tämä onnistuisi Suomessakin.
Ei Israelissa kyllä laumasuoja orasta, eikä se ole edes mahdollista ilman, että rokotekattavuus kasvaisi vielä nuoremmissa ikäryhmissä merkittävästi ja/tai myös alle 16-vuotiaita rokotettaisiin.

Sen sijaan pelkästään rokotteiden voimalla käytännössä R on saatu painettua nyt 0,55 tasolle. Tartuntoja on silti 9 miljoonan ihmisen maassa yhä ~750 päivittäin. Laumasuoja tarkoittaa sitä, että pelkästään rokottamalla niitä olisi ~0 ja jokainen tartuntaketju katkeaisi 1. tai viimeistään 2. tasolle - ja sinne ei Israelkaan pääse.

Laskua varmaan vauhdittaa myös se, että ortodoksien keskuudessa sairastamalla hankittu suoja on isompi % kuin muulla väestöllä rokotuksilla saatu.

Malariasta kun olisi oikeasti helppo päästä täysin eroon ja vastaavilla resursseilla kun on tuhlattu "yli-ikäisten" ihmisten pelastamiseen olisi malaria kuolemat saatu loppumaan maailmasta.
Eikä olisi. Jälleen yksi järjetön heitto sinun kaikkien muiden Dunning-Krugereiden sekaan.

Malariaa vastaan on kehitetty rokotteita vuosikymmeniä, eikä toimivaa sellaista vielä ole. Rokotteiden kehittäminen loisia vastaan on myös täysin eri asia kuin viruksia vastaan. Ja maailmasta löytyy rutkasti viruksiakin (kuten HI), joita vastaan rokotteita ei ole saatu, vaikka resursseja on ollut kuinka paljon tahansa. Maailman kaikkien malariahyttysten hävittäminen ei myöskään ole mahdollista, samoin kuin ei ole mahdollista niiden liikkumisen rajoittaminen.

Mikään ennustus ei ole osunut edes lähelle sektoria niissä ennustuksissa ja niiden perustella tehdään rajoitteita se kertoo pitkälti asiantuntijuuden puuttesta.
THL ei ole tehnyt ennustuksia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös