Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 891 698
  • 81 125

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sairaalaluvut eivät erittelle, kuinka moni sairaalaan on koronan takia joutunut. Luku kertoo "sairaalahoidossa olevien COVID-19-tautiin sairastuneiden henkilöiden lukumäärän" ja kovimpia nousuja luvussa on selittänyt sairaalaepidemiat ainakin Helsingissä, Espoossa, Tampereella ja Jyväskylässä.

Mielestäni ne erittelevät, koska muistaakseni joskus noita korjattiin, ja perusteluna oli, että tilastoista siivottiin niitä, joiden sairaalassa olon syynä oli joku muu kuin korona.

Yhtä kaikki, tuo sairaalassa olijoiden osuus on ollut sen verran hyvin suhteessa 14 vuorokauden aikana sairastuneiden määrään, että en usko sattumaan. Jos tuossa on virhettä näiden sairaalapotilaiden vuoksi (on korona, mutta se ei ole syy sairaalahoitoon), niin se ei ole selkeästikään tilastollisesti merkittävä.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä hallituksen kannattaisi tulla nyt kahden asian kanssa ulos:

1) Rokotesuunnitelman avaaminen
- Miten paljon rokotetta tulee esim. maaliskuun loppuun mennessä ja montako ihmistä on tavoite rokottaa siihen mennessä?
- Miten varmistetaan, että tähän tavoitteeseen päästään? Onko rokotusjärjestelyt valmiina, onko tiedossa 24/7 rokotuksia, kun tavara riittää?

2) Exit-strategia
- Missä vaiheessa aletaan poistaa mitäkin rajoituksia? Mikä on kriittinen raja sairaalapotilaissa ja tartuntamäärissä? Millä aikataululla asiantuntijat uskovat, että tähän päästään rokotteen kanssa? Ja nämä rajat eivät voi olla mitään kaksi tartuntaa per 100k asukasta kahden viikon aikana Helsingissä, koska tuollaiseen ei täällä tulla pääsemään edes ensi syksynä. Realistisuutta kehiin.

Yllämainituilla ulostuloilla voisi ostaa vielä hieman lisää aikaa rajoitusten tiukalle noudattamiselle, kun maali laitettaisiin näkyviin. Nykyinen pelottelutaktiikka ei kauaa toimi ja rajoitusvastaisuus kasvaa jatkuvasti.
Odotatko ministeri Kiurun tulevan ja kertovan selväsanaisesti missä mennään?

No, ei tule tapahtumaan ja hallitushan on ulkoistanut kaiken vastuun kunnille, että saa itse pestä käsiään kaikesta ja vittuilla muille. On oikeasti käsittämätöntä että jostain serbiasta saa vapaasti lentää suomeen ja mennä byggalle duuniin ilman karanteenia. Ainoa oikea ratkaisu olisi pistää kaikki suoraan karanteeniin ja pakkotestiin. Sama koskee virolaisia, jotka vetelee edestaas lautalla ilman mitään seulontaa.

Itse testasin itä-helsingin ravintolamaailmaa viikonloppuna ja eilen illalla sitten kurkku kipeenä ja vähän kumetta. Tuli testattua uusi drive in mesta samaan ketjuun.
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Eli kyllä se nyt vaan on ministeriön näkemys, että ihmiset eivät käy tarpeeksi testeissä joten siksi näillä vähenevillä tartuntamäärillä saa heittää vesilintua ja oikeasti tartuntoja on paljon enemmän. Ilmeisesti ihmiset eivät myöskään tajua mennä sairaaloihin, kun sairaalapotilaatkin vähenevät.


Ja totta kai Savossa pitää rajoituksia tiukentaa, koska Irlannin koronatilanne on heikentynyt. Ja tuossahan myös suoraan tunnustetaan, että AVIt ei tee mitään päätöksiä vaan Krista Kiuru päättää ja nyt ollaan päätetty, että varmuuden vuoksi mennään näin.

Eikö se ollut ihan lakiinkin kirjattu, että ainoastaan välttämättömissä tilanteissa voidaan rajoittaa? Ei mikään mahdollisesti tapahtuvan tai varmuuden vuoksi tehtävät rajoitukset ole välttämättömiä.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Helsingin omaan seurantaan tuli tänään 90 tapausta, eli koko maan osalta voi odotella ainakn 350 tapauksen pottia. Noin muuten Helsingin oma seuranta on alkanut tarkentamaan lukujaan jälkikäteen sen verran paljon, etten enää jatkossa raportoi sen tuloksia tänne. Aikalailla 60-65 tapauksen keskiarvolla mennään, eli ei olla selkeässä laskusuhdanteessa, kun tilastoja on nyt korjattu. Mutta ei siis missään nosteessakaan, ei lisähuolia huolestumiseen taipuvaisille.
Joo, samaan kiinnitin huomiota. Ilmeisesti tätä seurantaa on nyt yhtenäistetty THL:n tilastoinnin kanssa ja tartunnat ilmoitetaan näytteenottopäivän mukaan ja sen takia yleensä samalle päivälle ei tule enää tartuntoja ollenkaan. Loppiaisen jälkeen viikkokeskiarvo on aaltoillut 60-65 päivittäisen tartunnan välillä ollen nyt n. 61. Eiliselle on raportoitu 90 tartuntaa, mikä on tämän vuoden suurin lukema. Toivotaan, että se on vain yksittäinen korkea lukema, eikä trendi jatku kasvavana. Tosin THL:n raportoinnista on oppinut sen, että parina seuraavanakin päivänä tuo lukema tulee kasvamaan, joten hieman huolestuttava merkki tämä.
 

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Odotatko ministeri Kiurun tulevan ja kertovan selväsanaisesti missä mennään?

No, ei tule tapahtumaan ja hallitushan on ulkoistanut kaiken vastuun kunnille, että saa itse pestä käsiään kaikesta ja vittuilla muille.

Ei tule ei, mutta nyt kuntien päättäjät tuntuvat aika kovasti iskevän palloa takaisin hallitukselle näistä. Eilen Vapaavuori näyttävästi televisiossa ja monet sairaanhoitopiirit Twitterissä/FB:ssä ovat avoimesti kertoneet, että Kiurulta suoraan tullut ohjeistus olla purkamatta mitään.

Mutta kyllähän tosiaan Kuusamossa pitää rajoituksia kiristää, kun Irlannissa lukemat ovat pahentuneet.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Eli kyllä se nyt vaan on ministeriön näkemys, että ihmiset eivät käy tarpeeksi testeissä joten siksi näillä vähenevillä tartuntamäärillä saa heittää vesilintua ja oikeasti tartuntoja on paljon enemmän. Ilmeisesti ihmiset eivät myöskään tajua mennä sairaaloihin, kun sairaalapotilaatkin vähenevät.


Ja totta kai Savossa pitää rajoituksia tiukentaa, koska Irlannin koronatilanne on heikentynyt. Ja tuossahan myös suoraan tunnustetaan, että AVIt ei tee mitään päätöksiä vaan Krista Kiuru päättää
Tuo sama tunnustus tehtiin myös Vapaavuoren toimesta eilen a-studiossa. Eli alueilla ei todellisuudessa ole mitään valtaa, vaikka näin koko ajan on haluttu uskotella. Mikseiköhän mikään media tartu näihin hallituksen valheisiin ja kulissipeliin. Eikö se ole yhtä myyvää, kuin brittivariantti?

Millään luvuilla ei nykyään ole käytännössä väliä. Kuten joku eilen tänne osuvasti kirjoittikin, niin Krista ei vähennä rajoituksia ennen kuin kuolleidenkin kokonaismäärä kääntyy laskuun.
 

sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.
15% maalis-huhtikuussa 2020 on tietysti nousua edellisvuoteen ja jokainen itsemurha on ehdottomasti liikaa, mutta tuo uutinenhan on puoli vuotta vanhempi kuin aiemmin linkittämäni. Eikös rajoituksetkin lyöty vasta maaliskuussa päälle? Eikö väitteesi ollut, että rajoitukset aiheuttavat itsemurhia?

Väitätkö, että Seuran uutinen on jotenkin valheellinen vai miksi Seiskaa kyselet? Molemmissa noissa jutuissahan, Ylen ja Seuran, on haastateltu samaa asiantuntijaa.
Maaaliskuusta - kesäkuuhun rajoituksia ja loka-marraakuusta taas rajoitukset päälle. Niin on aika turha kaivaa mitään koko vuoden tilastoa kun ei niitä rajoituksia ollut koko vuotta. Kysehän oli rajoitusten tuomasta lisästä. Ei korona vuodesta.
 

Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ministeri Kiuru on kadonnut isoista otsikoista, mutta tällä hetkellä yhä useammalta alueelta tulee tietoa siitä mitä kulissien takana tapahtuu.

Kiuru ja STM suorittavat hyvinkin aggressiivista soittokierrosta ja painostavat alueita. En uskalla edes veikata tuon perjantain uuden linjauksen sisältöä. Kaikki kiinni loppuvuodeksi?
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Voi luoja tätä ketjua ja itkua ja nillitystä. Niistä länsimaista, jotka eivät ole joku helvetin Uusi-Seelanti tai Färsaaret, Suomi on selvinnyt jotakuinkin parhaiten, mutta ei kun vain vollotetaan ja purnataan. Jos täällä menee niin saatanallisen huonosti ja kaikki ovat jotain helvetin tunareita niin sitten on kyllä häkellyttävän olemattomissa kantimissa koko muun länsimaailman hallitukset ja viranomaiset. Tulisi Venäjä tai Kiina ja miehittäisi niin saataisiin jotain rotia. Ei hyvää päivää, aikuiset ihmiset romahduspisteessä jossain nettifoorumissa.
 
Viimeksi muokattu:

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Voi luoja tätä ketjua ja itkua ja nillitystä. Länsimaista, jotka eivät ole joku helvetin Uusi-Seelanti tai Färsaaret, Suomi on selvinnyt jotakuinkin parhaiten, mutta eikun vollotetaan ja purnataan. Jos täällä menee näin saatanallisen huonosti ja kaikki ovat tunareita niin sitten on kyllä häkellyttävissä kantimissa koko muun länsimaailman hallitukset ja viranomaiset. Tulisi Venäjä tai Kiina ja miehittäisi niin saataisiin jotain rotia. Ei hyvää päivää, aikuiset ihmiset romahduspisteessä jossain nettifoorumissa.
Mitä sinä nyt siinä messuat? Aikamoista ulvontaa saa lukea päivätolkulla myös sieltä "puolueettomien tarkkailijoiden" leiristä. On se nyt aika outoa, ettei tässä saisi eteenpäin katsoa ollenkaan, vaan ottaa nöyrästi vastaan vaan se se mitä annetaan. Kaikkien liksat kun eivät tule valtion kassasta, niin vähän varmasti mietityttää, että missä nyt oikeasti mennään. Aika ansiokasta keskustelua tässä kuitenkin käydään koko ajan, vaikka välillä kiukuttaa ja äänenpainot on sen mukaisia. Oot sie @mjr tullut vanhaksi? Ennen sulla oli sisältöäkin, nyt aika lailla pelkkää itsemoderointia.

@I am not Jesus
Sinulle sama, että ei minua tän hetkiset rajoitukset haittaa juuri lainkaan, mutta pikku hiljaa soisi raotettavan exit-arkkua (no pun intended), että mitä sieltä löytyy. Etenkin nyt kun rokotukset ovat alkaneet. Kai meillä joku usko on siihen, että se rokotuskampanja toimii?
 
K

kiwipilot

Voi luoja tätä ketjua ja itkua ja nillitystä. Niistä länsimaista, jotka eivät ole joku helvetin Uusi-Seelanti tai Färsaaret, Suomi on selvinnyt jotakuinkin parhaiten, mutta eikun vollotetaan ja purnataan. Jos täällä menee näin saatanallisen huonosti ja kaikki ovat tunareita niin sitten on kyllä häkellyttävissä kantimissa koko muun länsimaailman hallitukset ja viranomaiset. Tulisi Venäjä tai Kiina ja miehittäisi niin saataisiin jotain rotia. Ei hyvää päivää, aikuiset ihmiset romahduspisteessä jossain nettifoorumissa.

Odottaisin, että Jatkoajan älykkösiiven kuningas pystyisi edes hieman parempaan kuin yo. persumaiseen avautumiseen. Sanoisin että jokseenkin ahdasmielistä Väärin vitutettu -hyvesignalointia.
 

Tuljakov

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, PaKa
Maaaliskuusta - kesäkuuhun rajoituksia ja loka-marraakuusta taas rajoitukset päälle. Niin on aika turha kaivaa mitään koko vuoden tilastoa kun ei niitä rajoituksia ollut koko vuotta. Kysehän oli rajoitusten tuomasta lisästä. Ei korona vuodesta.

Paskapuhetta, mutta uskon. Tää ei oo niin vakavaa, tää on vaan jääkiekkoo.
 

Byvajet

Jäsen
Voi luoja tätä ketjua ja itkua ja nillitystä. Länsimaista, jotka eivät ole joku helvetin Uusi-Seelanti tai Färsaaret, Suomi on selvinnyt jotakuinkin parhaiten, mutta eikun vollotetaan ja purnataan.

Tästä ei ole epäselvyyttä. Eri asia on se, mikä on hallituksen vaikutus tilanteeseen. Hallitus voi rajoittaa tai olla rajoittamatta. Muita keinoja sillä ei ole.

Suomessa on rajoitettu moniin muihin maihin verrattuna vähän, joten tuskinpa Suomen hyvä tilanne selittyy hallituksen toimilla. Ilmeisempi selitys lienee suomalainen kulttuuri, johon kuuluu etäisyyden pitäminen.

Selvää on myös se, että suomalainen järjestelmä on osoittanut valmistautumattomuutensa ja kyvyttömyytensä reagoida. Mitään ei tehdä ennakkoon, vaan vasta sitten hypätään, kun räsähtää. Esimerkiksi rokotteiden tulo on tiedetty jo kauan, mutta vasta nyt järjestellään sitä, miten rokotteet jaetaan ja miten kustannukset jaetaan ja korvataan. Tämäkin olisi voitu tehdä hyvissä ajoin, joten vähän kummalliselta tuntuu, että suunnittelua venytettiin siihen saakka, että rokotteet olivat käsissä.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Odottaisin, että Jatkoajan älykkösiiven kuningas pystyisi edes hieman parempaan kuin yo. persumaiseen avautumiseen. Sanoisin että jokseenkin ahdasmielistä Väärin vitutettu -hyvesignalointia.
Ei kun vaan ihan järkyttävän raskasta lukea tätä loputonta itkemistä päivästä toiseen. Joo, eipä ole mukavaa kenelläkään, mutta muualla vastaavissa maissa, paitsi Ruotsissa, on vielä paljon rankemmat rajoitukset ja pahempi tautitilanne (Ruotsissa toki myös tämä jälkimmäinen ja siis kybällä pahempi). Eli ainoa realistinen vaihtoehto tälle (ja sangen menestykselliselle) linjalle on vielä tiukempi linja. Ja täällä nillitetään tästäkin loputtomiin.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Talkoolaiset jäädyttivät lapsille luistelukaukalon Mäntsälässä – ilo loppui kunnan tylyyn kieltoon: ”Ollaan tumput suorina sitten kaikki”

Mäntsälässä ollaan etulinjassa koronan torjunnassa. Liekö tämäkin ollut sitten Kristan jengin sanelema juttu, mutta loppuu kyllä sanat tämän idiotismin kanssa, vittu ihan oikeasti... Miten tämä kunnanjohtaja edes kehtaa omalla nimellään kommentoida aihetta?

edit. 97 tartunnan Mäntsälässä lienee myös pulkkamäet ja lumilinnat olleen pannassa samaan aikaan? Hiihtoladuista puhumattakaan.

Tää on kyllä surullista. Tässä on oikeastaan jo niin monta epäloogista asiaa, että en edes jaksa alkaa niitä tänne erittelemään.

Itse olen käynyt aika paljonkin nyt ulkokaukalossa ja on ollut kyllä tehokasta ja kivaa liikuntaa. Jotenkaan en näe koronatartunnan riskiä tuolla kovinkaan suurena varsinkaan kun siellä on ollut ehkä 5-10 lätkijää paikalla samaan aikaan.

Mutta tässäkin taitaa todellinen syy olla tosiaan muualla kuin koronassa ja onhan tuo nyt vittu kunnon perseilyä alkaa ratsastamaan koronan siivellä, jotta saa suljettua kaukalon. Hyi helvetti Mäntsälä!
 

Anyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Naatitaan nyt kun vielä voi. Kyllähän tää Korona härdelli rajotuksineen, on sellanen elämys että "one in the lifetime", että ottakee tästä kaikki irti mitä saatte.
 

Center#30

Jäsen
Suosikkijoukkue
CAR, FLA, Suomen maajoukkue(et)
Voi luoja tätä ketjua ja itkua ja nillitystä. Niistä länsimaista, jotka eivät ole joku helvetin Uusi-Seelanti tai Färsaaret, Suomi on selvinnyt jotakuinkin parhaiten, mutta ei kun vain vollotetaan ja purnataan. Jos täällä menee niin saatanallisen huonosti ja kaikki ovat jotain helvetin tunareita niin sitten on kyllä häkellyttävän olemattomissa kantimissa koko muun länsimaailman hallitukset ja viranomaiset. Tulisi Venäjä tai Kiina ja miehittäisi niin saataisiin jotain rotia. Ei hyvää päivää, aikuiset ihmiset romahduspisteessä jossain nettifoorumissa.

Enimmäkseen täällä ollaan kyseenalaistettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksiin kohdistettuja rajoituksia ja siitä linjattomuudesta, mitä aiheen ympärillä on hallituksen ja STM:n ym. tahojen toimesta. Kun näemmä olet nykyisten rajoitusten kannalla (vai jopa kiristämässä niitä) niin kerropa meille nillittäjille, milloin näitä harrastustoimintaan liittyviä rajoituksia olisi syytä avata?
 

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei kun vaan ihan järkyttävän raskasta lukea tätä loputonta itkemistä päivästä toiseen. Joo, eipä ole mukavaa kenelläkään, mutta muualla vastaavissa maissa, paitsi Ruotsissa, on vielä paljon rankemmat rajoitukset ja pahempi tautitilanne (Ruotsissa toki myös tämä jälkimmäinen ja siis kybällä pahempi). Eli ainoa realistinen vaihtoehto tälle (ja sangen menestykselliselle) linjalle on vielä tiukempi linja. Ja täällä nillitetään tästäkin loputtomiin.

Häh, siis on välttämätöntä rajoittaa lasten ja nuorten harrastamista, kun koulualtistumisista 1% on johtanut tartuntaan ja Tampereellä elo-joulukuussa viisi (5) tartuntaa tuli em. nuorten harrastamisesta? Välttämätöntä rajoittaa Liigapelien yleisömäärää, vaikka sieltä (tai muista lajeista) ei tainnut tulla yhtään todettua tartuntaa?

On siis OK pakkosulkea kuntosalit ja ravintolat, kun koko pandemia tähän mennessä pärjätty ilman niiden sulkemista? On OK panikoida joka helvetin päivä mediassa, vaikka tartuntatilanne on parantunut kohta 2kk putkeen?

Nämä nollasisältöiset "itken, koska muut valittavat" -viestit ovat foorumin kuin foorumin typerintä sisältöä. On todellinen shokki, että täällä perähikiässä on vähemmän tartuntoja kuin Etelä-Euroopassa, missä 35v ihmiset asuvat vanhemmillaan.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Selvää on myös se, että suomalainen järjestelmä on osoittanut valmistautumattomuutensa ja kyvyttömyytensä reagoida. Mitään ei tehdä ennakkoon, vaan vasta sitten hypätään, kun räsähtää. Esimerkiksi rokotteiden tulo on tiedetty jo kauan, mutta vasta nyt järjestellään sitä, miten rokotteet jaetaan ja miten kustannukset jaetaan ja korvataan. Tämäkin olisi voitu tehdä hyvissä ajoin, joten vähän kummalliselta tuntuu, että suunnittelua venytettiin siihen saakka, että rokotteet olivat käsissä.
Tietenkin on tehty virheitä, jotka ovat myös saaneet usein täysin suhteetonta näkyvyyttä mediassa ja somessa. Esim. rokotusten käyntiinlähtö yskähteli, mutta saadut määrät meistä riippumattomista syistä ovat olleet se ylivoimaisesti suurin huolenaihe, mutta koska niistä ei käy hallitusta syyttäminen niin tämä asia ei ole kiinnostanut juuri ollenkaan. Saamme olla kohtuullisen tyytyväisiä nykytilanteeseen eikä mikään länsimaa eikä mikään länsimainen hallinto ole selvinnyt virheittä tai kömpelyyksittä tälläisestä ennennäkemättömästä kriisistä. Meidänkin varautumisemme on selkeästi ollut ruosteessa, mutta noin verrannollisesti olemme silti pärjänneet hienosti ja suhteellisen lievillä rajoituksilla. Nyt voidaan myös oppia virheistä ja valmistautua paremmin seuraavaan globaaliin kriisiin.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Eli ainoa realistinen vaihtoehto tälle (ja sangen menestykselliselle) linjalle on vielä tiukempi linja.

Eli ilmeisesti mielestäsi on ihan ok, että lasten ja nuorten harrastukset ovat monella alueella seis, kun samaan aikaan voidaan pubeissa kitata keittoa tai järjestää swinger-tapahtumia. On siis ihan ok pitää sellaisia rajoituksia yllä, josta Asko Järvinenkin totesi eilen A-Studiossa, että kyseessä ei ole kovin tehokas rajoitus?

Ihan loogista on se, että koulun liikuntatunnilla voidaan pelata esimerkiksi korista, mutta samalla porukalla ei voida pelata korista koulun jälkeen, koska kyseessä joukkueen harjoitukset?

Onko mielestäsi myös ok ja helvetin hyvin hoidettu, että hallitus näennäisesti antoi vallan alueiden aveille ja kuntien koronakoordinaatioryhmille, mutta todellisuudessa käskyt rajoituksiin tulivat edelleen hallitukselta ja STM:ltä?
 
Viimeksi muokattu:

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Häh, siis on välttämätöntä rajoittaa lasten ja nuorten harrastamista, kun koulualtistumisista 1% on johtanut tartuntaan ja Tampereellä elo-joulukuussa viisi (5) tartuntaa tuli em. nuorten harrastamisesta? Välttämätöntä rajoittaa Liigapelien yleisömäärää, vaikka sieltä (tai muista lajeista) ei tainnut tulla yhtään todettua tartuntaa?
Tämä on puhdas detalji, joka ei itsessään ihan kauheasti kiinnosta. Ehkäpä siksikin meillä on tilanne pysynyt kurissa, että ollaan joillakin yhteiskunnan alueilla ylireagoitu ja varauduttu ennen kuin on mitään edes lähtenyt varsinaisesti liikkeelle. Mutta toki vaikuttaa ylivarovaisuudelta.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tietenkin on tehty virheitä, jotka ovat myös saaneet usein täysin suhteetonta näkyvyyttä mediassa ja somessa. Esim. rokotusten käyntiinlähtö yskähteli, mutta saadut määrät meistä riippumattomista syistä ovat olleet se ylivoimaisesti suurin huolenaihe, mutta koska niistä ei käy hallitusta syyttäminen niin tämä asia ei ole kiinnostanut juuri ollenkaan. Saamme olla kohtuullisen tyytyväisiä nykytilanteeseen eikä mikään länsimaa eikä mikään länsimainen hallinto ole selvinnyt virheittä tai kömpelyyksittä tälläisestä ennennäkemättömästä kriisistä. Meidänkin varautumisemme on selkeästi ollut ruosteessa, mutta noin verrannollisesti olemme silti pärjänneet hienosti ja suhteellisen lievillä rajoituksilla. Nyt voidaan myös oppia virheistä ja valmistautua paremmin seuraavaan globaaliin kriisiin.

Se on juuri näin. Kitisijät kitisee, niin se vaan on. Mutta silti meidän kaikkien on sekin myönnettävä, että ihan ei ole mennyt rajoitukset putkeen. Lasten ja nuorten urheilu ja liikkuminen kärsii, mutta yksityisessä omistuksessa olevat kuntosalit ym pyörivät. Baarit ovat auki. En ole niitä sulkemassa, mutta avaisin nuorille julkista liikuntapuolta ja ulkona voisi harrastaa myös yhdessä.

Ja näin muuten ainakin Helsingissä osa tekeekin. Ellen kuullut väärin, eilen oli Kallahdenniemen alkupäässä koululuokka harrastamassa liikuntaa. Kelikin oli loistava kaikkeen. Vapaavuorelta mielestäni asiallista pohdiskelua:

 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös