Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 890 581
  • 81 125

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
YLE:llä on hyvä artikkeli samasta aiheesta, mistä linkitin hiljattain Ilta-Sanomien version. Kyseessä on tämä brittivariantin torjunta. Olli Vapalahti kiteyttää hyvin sen, mikä rajoitusten ja toimien oikein ajoituksen ja mitoituksen perimmäinen tarkoitus on. Paino etenkin viimeisen kappaleen lopulla:

– Juuri tällä hetkellä on se aikaikkuna, että tartuntaketjujen tulo maahan estetään. Ehkä tietyn ajan jälkeen se ei enää ole mahdollista, mutta ehkä juuri nyt tällä voidaan tehdä viivytystaistelua. Sen lisäksi on selvä, että meidän täytyy etsiä sitä vielä näistä kierrossa olevista tartuntaketjuista yhteiskunnasta, Vapalahti sanoo.

Vapalahden mukaan on tärkeää, että torjuntatoimissa oltaisiin etukenossa.

– Vaikka kaikilla on taisteluväsymystä koronan suhteen, tämä on nyt sellainen asia, että on parempi toimia nopeasti ja estää varianttien laajempi leviäminen varhaisessa vaiheessa. On myöhäistä pidätellä sitä, jos se enemmän pääsee leviämään, ja siinä vaiheessa joudutaan yhteiskuntaa sulkemaan enemmän. On kaikkien edun, myös talouden edun mukaista, että riittäviä toimia tehdään nyt.

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Miten pitkälle ajalle tämä ”talouden etu” on laskettu? Ajatellaanko siinä rajoituksia pidettävän viikko, kuukausi vai 6kk?

Kovasti tätä aina heitellään, mutta missään rajoituksia ei ole nopeasti päästy purkamaan eikä kukaan osaa tarkemmin sanoa mihin tuo perustuu.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
YLE:llä on hyvä artikkeli samasta aiheesta, mistä linkitin hiljattain Ilta-Sanomien version. Kyseessä on tämä brittivariantin torjunta. Olli Vapalahti kiteyttää hyvin sen, mikä rajoitusten ja toimien oikein ajoituksen ja mitoituksen perimmäinen tarkoitus on. Paino etenkin viimeisen kappaleen lopulla:

Kahvit näppikselle lähinnä otsikosta: ”virustutkijat huolissaan: lähiviikot ollaan veitsenterällä”

Sitten:

”Sen lisäksi on selvä, että meidän täytyy etsiä sitä vielä näistä kierrossa olevista tartuntaketjuista yhteiskunnasta, Vapalahti sanoo”

miksi? Onko peruskorona jotenkin so last season jo? Niitä ei tarvitse laittaa karanteeniin tai tehdä jäljitystä? Ainoastaan pahamaineisen brittivariantin napanneet joutuvat kärsimään.

ainut syy, minkä keksin tähän brittivariantin metsästykseen on se, että kun kappalemääriä voidaan tuutata eetteriin, niillä voidaan perustella rajoituksia.
 
Rajoituksiin ja rajojen ylittämiseen sen verran, että itselläni on työlistalla asiantuntijan saaminen Suomeen tammikuun lopulle. Ihan helppoa se ei ole:

--

Tätä tutkiessa on vähän ihmetyttänyt miten helposti jostain Skopjesta on tänne päästy.

Lainasin vain oleellisen. Eikö olisi helpompaa vain tuoda se asiantuntija Briteistä Skopjen kautta?
 
F

Flonaldo

YLE:llä on hyvä artikkeli samasta aiheesta, mistä linkitin hiljattain Ilta-Sanomien version. Kyseessä on tämä brittivariantin torjunta. Olli Vapalahti kiteyttää hyvin sen, mikä rajoitusten ja toimien oikein ajoituksen ja mitoituksen perimmäinen tarkoitus on.
"Juuri tällä hetkellä on se aikaikkuna, että tartuntaketjujen tulo maahan estetään."

Satamiin saapuu 3200 henkilöä vuorokaudessa. Ruotsissa ja Virossa esiintyvyys on 10-20-kertainen Suomeen verrattuna. Ruotsilla ja Virolla ei ole pienintäkään käsitystä mikä versio viruksesta heillä leviää, Ruotsissa genomiselvitystä tehdään <10 % Suomen luvuista per tapaukset. Kukaan ei ole ilmeisesti edes miettinyt, että tälle pitäisi tehdä jotakin.

Luulen että se aikaikkuna on enää pieni piste horisontissa.
 
Pahoin pelkään, että olet oikeassa. Vapalahti kyllä luettelee tuossa ihan valideja pointteja matkustajaliikenteen osalta, mutta taitavat olla auttamatta myöhässä. Silti mielestäni kannattaisi yrittää, kun tilanne Suomessa on vielä varsin kohtuullinen.

Tuossa uutisessa oli toinenkin kiinnostava kohta:

Näissä muunnoksissa, joista olemme huolissamme, on viruksen soluun sitoutuvassa osassa, siinä piikkiproteiinissa, tapahtunut lukuisia proteiinin aminohappomuunnoksia. Lopputuloksena on se, että niitä tulee enemmän nenä-nieluun ja ne tarttuvat vähän hanakammin ja ovat selvästi tartuttavampia kuin aiemmat versiot, Vapalahti selventää.

Keskustelin joskus tutun lääkärin kanssa asiasta. Hän sanoi tuolloin, että koronavirus saattaisi muuttua jossain vaiheessa siten, että se alkaa esiintyä enemmän ylähengitysteissä, jolloin se tarttuu helpommin, mutta samalla myös vaikuttaa vähemmän alahengitysteihin, jolloin sen eteneminen keuhkokuumeeksi olisi harvinaisempaa, ja viruksen vaarallisuus laskisi. Mutta tuo veisi todennäköisesti aikaa. En usko tässä nykyisessä variantissa tapahtuneen ainakaan tuossa suhteessa mitään ratkaisevaa, vaikka muutos ainakin marginaalisesti tuohon suuntaan onkin. Sinänsä tämän viruksen vaarallisuus perinteiseen varianttiin verrattuna on varmasti tällä hetkellä useammankin tutkimuksen aiheena. Toistaiseksi ainoat uutiset, joita olen aiheen tiimoilta nähnyt, ovat olleet sellaisia, että muuttunut virus ei vaikuttaisi aiheuttavan vakavampaa taudinkuvaa.
 
Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Maikkarin puolella taas melkoista settiä.

"Hallitus saa tilannekatsauksen uudesta brittiläisestä koronavirusmuunnoksesta"

Koskakohan taviksille aletaan pitää tilannekatsausta brittivariantista?
Onhan tuo kotimaan tilannekatsaus jo aika nähty.

"Erään hallituslähteen mukaan hallitus keskustelee huomenna myös leviämisvaiheen toimenpiteiden käyttöönotosta koko maassa riippumatta alueen koronatartuntatilanteesta."

Siitä vähän motivaatiota. Ai että.

"Viranomaiset arvioivat tällä hetkellä, kuinka monen viikon kuluttua Suomessa julistettaisiin poikkeusolot. Muuntoviruksen uhka on todellinen ja tilanteen oletetaan riistäytyvän käsistä ellei toimenpiteisiin ryhdytä."

En tiennytkään, että tuo valmiuslaki voidaan määrätä ennakkoon ja tarkasti ajastettuna.

Nyt se sitten tapahtuu. Riittääköhän 3000 tapausta per päivä joskus tuossa helmikuun alussa?

MTV Uutisten tieto: Valmiuslain käyttöönotto lähellä, mutta huomenna ei vielä päätöksiä MTV
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Minä olen sitä mieltä, että sitä brittiläistä versiota on pyörinyt täällä jo viime vuoden puolellakin. Tämä kohkaaminen on vain tekosyy sille, että rajoituksia voidaan taas *rumpujen pärinää* kiristää.

Maikkarin puolella taas melkoista settiä.

"Hallitus saa tilannekatsauksen uudesta brittiläisestä koronavirusmuunnoksesta"

Koskakohan taviksille aletaan pitää tilannekatsausta brittivariantista?
Onhan tuo kotimaan tilannekatsaus jo aika nähty.

"Erään hallituslähteen mukaan hallitus keskustelee huomenna myös leviämisvaiheen toimenpiteiden käyttöönotosta koko maassa riippumatta alueen koronatartuntatilanteesta."

Siitä vähän motivaatiota. Ai että.

"Viranomaiset arvioivat tällä hetkellä, kuinka monen viikon kuluttua Suomessa julistettaisiin poikkeusolot. Muuntoviruksen uhka on todellinen ja tilanteen oletetaan riistäytyvän käsistä ellei toimenpiteisiin ryhdytä."

En tiennytkään, että tuo valmiuslaki voidaan määrätä ennakkoon ja tarkasti ajastettuna.

Nyt se sitten tapahtuu. Riittääköhän 3000 tapausta per päivä joskus tuossa helmikuun alussa?

MTV Uutisten tieto: Valmiuslain käyttöönotto lähellä, mutta huomenna ei vielä päätöksiä MTV

On tämä kyllä sellaista paskaa, että oksat pois ja osa runkoakin vielä. Tuntuu, että hallitukselta on lähtenyt se viimeinenkin järjenhiven (jos sitä on koskaan ollutkaan) näissä Koronatoimissa, jos tämä toteutetaan.
 
Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tartuntamäärät laskeneet kuukauden tasaisesti. Samoin sairaalapotilaat. Mikä on looginen jatkumo toimien suhteen? Määrätään valmiuslaki käyttöön.

Toivon todella isosti, ettei pidä paikkaansa. Aivan vitun älyvapaata touhua.

Hesarin puolella avattu sitä logiikkaa jolla valmiuslaki voitaisiin ottaa käyttöön.

"Valmiuslakia voi perustella myös sillä, että viruksen uusi muunnos on merkittävä uhka Suomelle.

Valmiuslakia ei välttämättä tarvittaisi kuin helmikuun loppupuolelle. Silloin eduskunta saattaa olla hyväksynyt tartuntatautilain muutokset, jotka toisivat viranomaisille lisää valtuuksia toimia virusta vastaan
."

Pelottavalta kuulostaa, jumalauta. Tämä tuntuu nyt olevan joku kisa, jossa täysin otsikoista sokeutuneet päättäjät kisaavat siitä kenellä on isoin työkalupakki ja eniten rajoituksia käytössä.

Eli siis valmiuslaki tuotaisiin tähän ns. kilveksi antamaan pelivaraa, kunnes Hallitus saa juntattua sen uuden lakipaketin läpi, jolla saadaan mm.yksityisetkin firmat suljettua.
On tämä melkoista.
 
Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Muutenkin välillä mietityttää että miten vaa’assa painaa se että kun koko ajan keksitään rajoituksia niin se myös rajaa ihmisten tekemisiä. Aika paljon on jengiä samoilla laduilla, samoissa kauppakeskuksissa jne. Jos ihmisten tekemisiä rajataan koko ajan pienemmäksi, kokoontuu ihmiset tekemään niitä samoja asioita. Eli tapahtuu juuri se mitä noilla rajoituksilla yritetään välttää.
 
Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Täällä saa joka päivä lukea kymmeniä kommentteja että hallitus haluaa ylläpitää näitä rajoituksia vaikka koronaa ei juurikaan ole Suomessa. Voisiko joku selittää tyhmälle miksi ne haluaisi ylläpitää rajoituksia ihan huvin vuoksi. Vaikka kuinka mietin, en keksi mitään syytä miksi ne haluaisi tällaista tilannetta.

Voisiko esimerkiksi @Myyrä kertoa?
 
Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eli siis valmiuslaki helmikuun loppuun, jonka jälkeen samat rajoitukset jatkuvat eri nimellä siihen asti, että tapauksia on alle 10/100 000. Tällä sitten pelastetaan talous!

”Lyhyet ja tiukat rajoitukset”. Tiukat varmasti, mutta tuo rajoitusten lyhyt kesto ei tule ikinä toteutumaan.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Täällä saa joka päivä lukea kymmeniä kommentteja että hallitus haluaa ylläpitää näitä rajoituksia vaikka koronaa ei juurikaan ole Suomessa. Voisiko joku selittää tyhmälle miksi ne haluaisi ylläpitää rajoituksia ihan huvin vuoksi. Vaikka kuinka mietin, en keksi mitään syytä miksi ne haluaisi tällaista tilannetta.

Voisiko esimerkiksi @Myyrä kertoa?
Hallitus ei todellakaan halua ylläpitää rajoituksia vaan kiristää.

Ja minäkään en todellakaan keksi yhtään syytä, miksi näin. Olen pääni puhki miettinyt, mutta en keksi. Haluaisin toki syyn tietää yhtä kiimaisesti kuin sinäkin.

Ok, yhden syyn keksin ja se on se että on luettu lehdestä, että Lontoossa on paljon tartuntoja ja ei haluta, että Seinäjoki joutuu heti samaan tilanteeseen.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Muutenkin välillä mietityttää että miten vaa’assa painaa se että kun koko ajan keksitään rajoituksia niin se myös rajaa ihmisten tekemisiä. Aika paljon on jengiä samoilla laduilla, samoissa kauppakeskuksissa jne. Jos ihmisten tekemisiä rajataan koko ajan pienemmäksi, kokoontuu ihmiset tekemään niitä samoja asioita. Eli tapahtuu juuri se mitä noilla rajoituksilla yritetään välttää.
Kyllä. Silloin maaliskuussa kun hommat lyötiin yhtäkkiä kiinni niin väki ryntäsi ulkoilu- ja virkistysalueille kävelemään. Kaikki Kuusijärvet, Sipoonkorvet, Nuuksiot ja Kirkkonummen luontoreitit olivat tupaten täynnä porukkaa.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Suomessa on ollut koko epidemian ajan Euroopan mittapuulla varsin löysät rajoitukset. Varmaan tähän on vaikuttanut yksityisten toimijoiden elinkeinoharjoittamisen vapautta suojaava perustuslaki sekä se, että tartuntamäärät eivät ole missään vaiheessa päässeet sellaiseksi, että oikeasti rajuihin toimiin olisi ollut edes tarvetta ryhtyä.

Tämän vuoksi en myöskään usko, että tässä vaiheessa kun rokotuksetkin ovat jo alkaneet, huvin vuoksi mihinkään ylimitoitettuihin toimenpiteisiin ryhdyttäisiin, koska ei tällaisilla toimilla poliittisia irtopisteitä kansan keskuudessa kerätä. Myös oppositio tulisi tarttumaan tähän voimakkaasti.

Silti näkisin, että on perusteltua varautua erilaisiin skenaarioihin mitä tuo helpommin tarttuva variantti aiheuttaa ja tässä asiassa uskon hallituksella olevan käytössään riittävästi asiantuntijadataa päätöksenteon tueksi. Eli toisin sanoen tuskin siellä millään Krista Kiurun mutu-tuntumalla mennään.
 
Viimeksi muokattu:

topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Hallitus ei todellakaan halua ylläpitää rajoituksia vaan kiristää.

Ja minäkään en todellakaan keksi yhtään syytä, miksi näin. Olen pääni puhki miettinyt, mutta en keksi. Haluaisin toki syyn tietää yhtä kiimaisesti kuin sinäkin.

Ok, yhden syyn keksin ja se on se että on luettu lehdestä, että Lontoossa on paljon tartuntoja ja ei haluta, että Seinäjoki joutuu heti samaan tilanteeseen.

kyllä tässä alkaa tuntumaan, että kesällä ei vielä festareille ym pääse. Vappu varmaankin taas etänä kuten myös lakkiaiset. Kesä painetaankin sit tutuilla -50% asiakasmäärillä terasseille ja klo 22 loppuu tarjoilu. Syksyllä kerrotaan että nyt on kaikkien skarpattava vielä hetki ja jouluna voidaan jo tavata sukulaisia.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat

Pelaajat tulee koronapandemian jälkeen menemään Ruotsiin ja Sveitsiin, jossa heille pystytään vielä maksamaan hyviä liksoja. Suomen liigan taso putoaa roimasti.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Silti näkisin, että on perusteltua varautua erilaisiin skenaarioihin mitä tuo helpommin tarttuva variantti aiheuttaa ja tässä asiassa uskon hallituksella olevan käytössään riittävästi asiantuntijadataa päätöksenteon tueksi. Eli toisin sanoen tuskin siellä millään Krista Kiurun mutu-tuntumalla mennään.

Laissa on varmasti hyvä olla eri mahdollisuuksia jos tilanne pahanee, mutta jos tässä nyt ruvetaan "ihan vain varuulta" säätämään jotain rajoituksia päälle niin tiedä sitten. Varsinkin kun tartuntaluvut ja sairaalatilastot osoittaa ihan eri suuntaan ja tulevaisuudessa myös kokoajan alkaa nuo rokotteet vaikuttamaan, esim. maassa on jo sen verran rokotteita että hoivakodeissa olevat saisi rokotettua jos vaan halua olisi ne varastossa ottaa ja pistää. Eli aika lähellä ollaan myös sitä että esim. hoivakodeissa ei jatkossa tule niin paljon tapauksia olemaan.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Ei tässä menossa tunnu tosiaan yhtään painavan PK-seudun järkyttävät nuorisotyöttömyyden kasvut, orastava konkurssiaalto jne kuin ne syksyllä linjatut mahdollisuudet alueellisuuteen. Työelämän poikkeuslait kuitenkin lopetettiin, koska tilanne on kai AY siivellä Business as usual. Samassa rokotetaan sillee hissukseen solidaarisesti ja ei vaan tilata omia reittejä mitään mistään.

Ei mene mun tajuntaan tämä asian johtaminen nyt.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Laissa on varmasti hyvä olla eri mahdollisuuksia jos tilanne pahanee, mutta jos tässä nyt ruvetaan "ihan vain varuulta" säätämään jotain rajoituksia päälle niin tiedä sitten. Varsinkin kun tartuntaluvut ja sairaalatilastot osoittaa ihan eri suuntaan ja tulevaisuudessa myös kokoajan alkaa nuo rokotteet vaikuttamaan, esim. maassa on jo sen verran rokotteita että hoivakodeissa olevat saisi rokotettua jos vaan halua olisi ne varastossa ottaa ja pistää. Eli aika lähellä ollaan myös sitä että esim. hoivakodeissa ei jatkossa tule niin paljon tapauksia olemaan.

Olen ehdottomasti samaa mieltä, että mitään ei pidä rajoittaa ellei siihen ole tarvetta. Tarpeen arvioimisen perustana on oltava sellaisten asiantuntijoiden tuottama analytiikka, joille valtiovalta on kyseisen vastuun suonut.
 
Jinsui

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Varsinkin kun tartuntaluvut ja sairaalatilastot osoittaa ihan eri suuntaan
Et nyt vaan ymmärrä. Meillehän on juuri julistettu päivätolkulla, että luvut eivät pidä paikkaansa koska on niin paljon piilotartuntoja. Seuraavaksi saamme kuulla piilosairaalapotilaista, piilotehohoidettavista ja piilokuolleista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös