Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 909 186
  • 81 125

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Minä ainakin menen Leville vuodenvaihteessa ja sitä ei edes The Ankeuttaja, Krista Kiuru tule estämään.

Lappiin vie myös tie. Nämä Pölhö-baarit tosin jää väliin. Tätä pimeyttä ilman lunta ei pää kestä kun ei aurinkoonkaan pääse.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Mutta nyt on kysymys siitä, että onko tämä rajoituksilla hillitty tilanne parempi noiden edellä mainittujen asioiden osalta verrattuna hyvin lieviin rajoituksiin tai tilanteeseen jossa koronan annettaisiin vapaasti levitä. Esimerkit maailmalta ovat osoittaneet, että talouden kannalta rajoituksilla kurissa pidetty epidemia on ollut parempi vaihtoehto, kuten myös yhteiskunnallisesti, ainakin sairastuneiden määrällä mitattuna.

Oma pointtini perustuu siihen, että kyseessä nimenomaan ei ole mikään kahden vaihtoehdon (vapaa leviäminen vs. full-scale rajoitukset) välinen, kategorinen joko-tai -valinta. Sen sijaan rajoituksien laajuuden ja keston määrittäminen suhteessa niiden potentiaalisiiin seurauksiin on ja tulisi olla monialainen optimointitehtävä.

Mutta tokihan meidän ihmisten on helpompi nähdä kaikki kategorisesti ja siksi varsinkin nettikeskustelu tapaa helposti polarisoitua. Esimerkisi Jatkoajan keskustelupalstalla kyseenalaistaessani jonkun kunnan päätöksen sulkea kaikki ulkoliikuntapaikat viideksi viikoksi, tulee joku luultavasti tulkitsemaan, että vähättelen koronaa ja seuraava, että kannatan koronan vapaata leviämistä :).

Mutta ehkä tämä tästä metakeskustelusta.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Mutta nyt on kysymys siitä, että onko tämä rajoituksilla hillitty tilanne parempi noiden edellä mainittujen asioiden osalta verrattuna hyvin lieviin rajoituksiin

Oli rajoittelu lievää tai ei, niin se on eri mittaisessa/mittaisista pituudessaan ja pituuksissaan lyönyt tiettyjä aloja kyllä sinne keräilyeriin ja sieltäkin jatkoon pääsy ja jaloilleen nousu on tuskaisa, joskin tottakai todennäköistä joskus. Se, tehdäänkö sitä nousua enää samoilla ihmisillä kuin mitä ennen koronaa, on asia erikseen. Pakko on rajoitella, jotta saadaan väestön sairastavuus edes johonkin tasapainoon aina hetkellisesti, mutta ymmärrän hyvin nämä mielenterveyden ja ihmisten taloustilanteiden horjumisen sekä niiden vaikutusten analysoinnin hyvin eikä tietenkään kummallekaan pidä ummistaa silmiään. Jälkimmäisen vaikutukset tulee pitkällä aikavälillä ja eiköhän nekin toki tiedosteta, mutta kapasiteetti kohdata ne terveydenhuollossa, joka on sekin viruksen runtelemaa, on edelleen yhtä heikkoa mielenterveyden asioissa kuin ennenkin, koska työntekijöitä ei ole riittävästi.

Eihän korona lieveilmöineen ketään siltä seisomalta masenna, se vain saattaa olla jo ennestään kuormittuneelle ihmiselle se viimeinen triggeri. Onneksi tukipuhelimia on ja masennuslääkitys otti juuri 90-luvulla isoja harppauksia. Lomautusten osalta näen asiassa sen positiivisuuden, että mikäli lomautettu henkilö on ennestään jo mennyt hieman huonolla työmotivaatiolla, saattaa nämä ajat olla lopullinen ohjuri alanvaihtoon/jatkokouluttautumiseen, joka on Suomessa maailmanluokkaa ehtineellekin ja ehkä jo ryppyjä keräännellekin veronmaksajalle.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Voidaan @Lätty-ylämummo ottaa tästä pieni veto, vaikka hyvä pullo suomalaista giniä.

Minä väitän, että Q2/2021 (jopa Q1/2021 lopulla, jos lievennyksiä ei jatketa 31.1.2021 jälkeen) tullaan näkemään konkurssien määrän merkittävä nousu, sanotaan nyt ~50% lisäys ”normaalitilanteeseen” nähden.

Tähän asti korona-aikana käytännössä kaikki jotka ovat edes hiukan osanneet neuvotella ja joilla ei tulovirta ole mennyt täysin nollille, ovat kyenneet neuvottelemaan verottajan ja tyel-yhtiöiden kanssa pitkän aikavälin maksusuunnitelmat ja muutenkin esimerkiksi verottaja on ollut huomattavan hellämielinen yritysten suhteen ja ainoastaan kaikkein persaukisimpia on haettu konkurssiin.

Kun palataan normaaliin, alkaa rytinä käymään, aivan kuten on ennustettu.

Mä olen hieman huono vedonlyöjä, joten passaan. Mutta lupaan haasteen väistämisestä pistää pullon hintaa vastaavan summan vielä ennen joulua joulupataan.
Mutta ynseyteni ei pitäisi kumminkaan häivyttää perusajatusta näkemyserostamme mihinkään. Täällähän nämä ovat arkistossa, ja jos sovitaan, ettei muokkailla näitä tämän jälkeen, niin valideja jatkossakin.

-Itse en usko mihinkään järkyttävään nousuun siksi, että huonossa hapessa olevat yritykset ehtivät kuihtua olemattomiin, eikä ketään kiinnosta kuivan pesän puristelu.
-Uskon melkoiseen talousboomiin, kunhan siihen "normaalitilanteeseen" päästään. Konkurssilistoilla kärkeen sijoittuvat rakentaminen, kauppa, majoitus ja ravintolatoiminta ovat ensimmäisiä hyötyjiä, mikä helpottaa heidän ahdinkoaan.

Pidetään itsemme terveinä, ja katsellaan...
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Lapin sairaanhoitopiiri suosittelee matkustamista alueelle vain välttämättömistä syistä – Visit Rovaniemen toimitusjohtaja: Ohjeistus tulee näkymään joulun matkasesongissa
Matkustus | Lapin sairaanhoitopiiri suosittelee matkustamista alueelle vain välttämättömistä syistä – Visit Rovaniemen toimitusjohtaja: Ohjeistus tulee näkymään joulun matkasesongissa

Sanokaas nyt mikä vitun paradoksi tässä on.

Tulkaa Lappiin, tulkaa briteistä asti vaikka tauti jyllää, älkää tulko suomalaiset olette liian köyhiä. Hallitus on paska paitsi Lintilä.

Mitä en tajua?

Eipä sinne ulkomaalaisiakaan ole menossa. Britit jää kotiin tänä talvena.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Oma pointtini perustuu siihen, että kyseessä nimenomaan ei ole mikään kahden vaihtoehdon (vapaa leviäminen vs. full-scale rajoitukset) välinen, kategorinen joko-tai -valinta. Sen sijaan rajoituksien laajuuden ja keston määrittäminen suhteessa niiden potentiaalisiiin seurauksiin on ja tulisi olla monialainen optimointitehtävä.

Nimenomaan näin. Ja näin sen pitääkin olla. Minusta näkemyksesi ovat olleet hyvin perusteltuja, ja arvostan niitä, kuten myös tapaasi keskustella, vaikka emme ehkä ihan samassa kohtaa tätä ääripäiden välistä janaa olekaan. Minäkään en ole ääripäässä, sillä en kannata millään muotoa täyttä lock-downia, vaan enemmänkin tiukkoja täsmäiskuja ajoissa, niin saadaan taloudelle enemmän vapaita kuukausia - ihan toimialasta riippumatta.

Enemmän kritisoin sitä, että joillain argumentit ovat sellaisia, että ikävien asioiden annetaan ymmärtää johtuvan rajoituksista. Todellisuudessa ne johtuvat kuitenkin tästä viruksesta. Ja rajoituksilla on - jos ne ovat oikein mitoitettuja - mahdollista pienentää niiden vaikutusta, vaikkakaan valitettavasti ei tasapuolisesti.
 
Tuamas

Jäsen
-Itse en usko mihinkään järkyttävään nousuun siksi, että huonossa hapessa olevat yritykset ehtivät kuihtua olemattomiin, eikä ketään kiinnosta kuivan pesän puristelu.
-Uskon melkoiseen talousboomiin, kunhan siihen "normaalitilanteeseen" päästään. Konkurssilistoilla kärkeen sijoittuvat rakentaminen, kauppa, majoitus ja ravintolatoiminta ovat ensimmäisiä hyötyjiä, mikä helpottaa heidän ahdinkoaan....

Juu, katsotaan, itse vain ”kentällä” toimiessa olen huomannut, että korona-lievennykset ovat johtaneet siihen että ne heikoimmassa hapessa olevat ovat usein venyttäneet näiden kanssa kuminauhan äärimmilleen neuvottelemalla maksusopimuksia joita eivät normaalitilanteessa olisi koskaan saaneet ja jos ei heti 2021 alussa talous lähde lentoon, käy todella monelle todella kylmät.

Kyllähän ne firmat kuitenkin ajetaan nurin kun sauma siihen kunnolla aukeaa, koska se on kuitenkin lopulta aivan kaikkien etu.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Sääntö-suomen koronarajoitukset:

Tässä lähellä järjestettiin drive-in elokuvanäytös. Koronarajoitusten mukaan siellä sai olla vain 20 ihmistä. Eli jotain 6 tai 7 autoa sai tulla paikan päälle. Nämä autot olivat kuitenkin ihan kylki kyljessä. Olisiko tilanne pahentunut, jos autoja olisi ollut myös peräkkäin? Toivottavasti korona ei nyt kuitenkaan hypännyt autosta toiseen, vaikka näin iso riski otettiinkin. Vaikkakin toki sääntöjä noudatettiin kuuliaisesti.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihmisten henkisen hyvinvoinnin osalta on vaikea tehdä vertailua, mutta veikkaisin, että nuo talous ja sairastumiset tulevat vaikuttamaan siinä pidemmän päälle ratkaisevimmin, vaikka nyt ihmisiä vituttaakin, kun harrastuksiin, ravintoloihin tai vaikka jääkiekko-otteluihin ei pääsekään. Tämä unohtuu kuitenkin aika pian normaalien aikojen koittaessa.
Yksi näkökulma on se, että minkälaisen ilmapiirin ympärille luo taloudellinen ahdinko ja valtavat sairastumismäärät, sekä vainajien määrät.

Nythän ei ole ollut tarjolla mitään muuta ruokaa kuin paskapatonkia. Vaihtoehdot on joko jonkin verran paskapatonkia tai sitten enemmän paskapatonkia.

Pääsee vaan unohtumaan täällä pohjolassa että jokainen muu tie johtaa siihen että talous kyykkää ja ihmisiä kuolee. Nyt yritetään vaan pitää huolta siitä että mahdollisimman moni selviää.

Ja joo, pappoja. Pappoja jotka on maksanut sen että saa nauttia jo muutenkin kritisoidusta vanhustenhoidosta. Pappoja, jotka on ihmisiä jotka on joskus ollut nuoria aikuisia jotka nyt ei ole vaarassa. Pappoja ja mummoja voisi alkaa kunnioittamaan, koska joskus me kaikki ollaan pappoja ja mummoja. Ja jos hyvin käy, niin seuraavat poliitikot tekee kaikkensa meitä suojellakseen.

Eikä velliperseet avaa joka koronaovea sen takia että itkettää kun ei pääse baariin ja sählypeliin.
No, kyllä se asenne sitten muuttuu kun osuu omalle kohdalle. Tai sitten etsitään syyllinen jostain ankeuttajasta, koska ei se voi oma vika olla.
 
Kovaa tekstiä. Mistä tiedät varmaksi, että jokainen muu tie johtaisi johonkin maailmanloppuun? Ennen kuin koko tilanne on ohi, kukaan ei osaa sanoa varmaksi, mitä olisi pitänyt tehdä ja mitä ei. Nyt voi vaan arvioida.

Tuo viimeinen, että asenne muuttuu kun sattuu omalle kohdalle. Vähän samanlainen teoria, että kun tupakoitsijalle tulee keuhkoahtauma, niin hänen asenteensa tupakointiin yhtäkkiä muuttuu ja toteaa, että olinpa väärässä, kyllä se tupakointi vittu sittenkin vaarallista oli. Tai toistuvasti ylinopeutta ajava saa sakot, sitten hänen asenteensa yhtäkkiä muuttuu. Että olinpa väärässä, kyllä perkele ne sakot voi tulla.

Olisikohan kuitenkin niin, että jokainen omalla kohdallaan on oman parhaan ymmärryksensä mukaan punninnut riskit ja käyttäytyy sitten miten käyttäytyy? Joskushan isossa massassa se 0,001 % toteutuu myös, kuten ollaan nuorten koronakuolemienkin osalta nähty, mutta täysin riskitöntä elämää tuskin kukaan haluaa viettää.

Onko pappojen ja mummojen kunnioittamista se, että kaikki kansalaiset sulkeutuvat omaan kotiinsa? Vai mikä oli pointti?
 
F

Flonaldo

Kerro ihmeessä mikä on se kokeilematon tie. Nähdäkseni globaalisti aika lailla kaikki vaihtoehdot on kokeiltu, ja Suomen valitsema polku vaikuttaa liki parhaalta mahdolliselta.

Jossain voi toki olla se kullalla päällystetty polku Eldoradoon, minkä silmiemme eteen ilmaantuminen ei vaadi kuin kolme kertaa keskiyöllä "ei koske Suomea, ei koske Suomea, ei koske Suomea" mantran toistamisen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

Osaatko lukea? Ennen kuin tilanne on ohi, ei voi vetää varmoja johtopäätöksiä. Hyvä sitten jos kaikki on koitettu, saadaan joskus tulokset kaikista vaihtoehdoista.
 
F

Flonaldo

Osaatko lukea? Ennen kuin tilanne on ohi, ei voi vetää varmoja johtopäätöksiä. Hyvä sitten jos kaikki on koitettu, saadaan joskus tulokset kaikista vaihtoehdoista.
Noh, kesään mennessä tässä ollaan tavalla tai toisella jos ei maalissa niin vähintäänkin lähdetty kympin juoksun viimeiselle kierrokselle. Kuolleet eivät herää henkiin eivätkä rajuihin lockdowneihin kaatuneet firmat nouse pystyyn. Hoitojonot eivät katoa ja poltetut miljardit eivät materialisoidu takaisin. Varmaan toki olisi Suomellekin vielä mahdollista kiriä sekä talouden että terveyden osalta listojen "kärkeen", jos hallitus toteaisi että nyt annetaan palaa ja aletaan pistää mummoja kuoppaan - ilman sitä tässä nyt ollaan jo varmistettu kunniakas pistesija ja sisupuukko.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielenkiintoinen juttu NYTissä:

Covid Survivors With Long-Term Symptoms Need Urgent Attention, Experts Say

There is an urgent need to address long-term symptoms of the coronavirus, leading public health officials said this week, warning that hundreds of thousands of Americans and millions of people worldwide might experience lingering problems that could impede their ability to work and function normally.”

Hannah Davis, 32, a researcher and artist in Brooklyn, described neurological and cognitive symptoms that began in late March. “I forgot my partner’s name,” she said. “I forgot about sleep. I would regularly pick up a hot pan, burn myself, put it down, and literally do it again. I forgot how to shower. I forgot how to dress myself.”
Months later, some things have improved, but she still struggles to remember things, saying “I feel like I am basically on a 48-hour memory cycle.”

Kuulostaa kuin kevyeltä flunssalta konsanaan. Olispa jossain ale. Ja koronaa siellä tarjolla.
 
Suosikkijoukkue
KK

Kuulostaa kyllä aika paksulta. Menee jo Tesla Jonkn ohi.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Kovaa tekstiä. Mistä tiedät varmaksi, että jokainen muu tie johtaisi johonkin maailmanloppuun? Ennen kuin koko tilanne on ohi, kukaan ei osaa sanoa varmaksi, mitä olisi pitänyt tehdä ja mitä ei. Nyt voi vaan arvioida.

Tuo viimeinen, että asenne muuttuu kun sattuu omalle kohdalle. Vähän samanlainen teoria, että kun tupakoitsijalle tulee keuhkoahtauma, niin hänen asenteensa tupakointiin yhtäkkiä muuttuu ja toteaa, että olinpa väärässä, kyllä se tupakointi vittu sittenkin vaarallista oli. Tai toistuvasti ylinopeutta ajava saa sakot, sitten hänen asenteensa yhtäkkiä muuttuu. Että olinpa väärässä, kyllä perkele ne sakot voi tulla.

Olisikohan kuitenkin niin, että jokainen omalla kohdallaan on oman parhaan ymmärryksensä mukaan punninnut riskit ja käyttäytyy sitten miten käyttäytyy? Joskushan isossa massassa se 0,001 % toteutuu myös, kuten ollaan nuorten koronakuolemienkin osalta nähty, mutta täysin riskitöntä elämää tuskin kukaan haluaa viettää.

Onko pappojen ja mummojen kunnioittamista se, että kaikki kansalaiset sulkeutuvat omaan kotiinsa? Vai mikä oli pointti?
No, voi verrata mihin tahansa maahan missä reagointi koronaan on ollut hidasta, kevyttä tai olematonta. Miten siellä menee? Koronan tartuttamispotentiaali ja sitä kautta leviäminen vanhusväestöön on jo nähty suomessakin. Mikä se oma arvio sitten on, onko näistä rajoitustoimista ollut hyötyä koronan leviämisen suhteen?

Oma asenne, noissa esimerkeissä liikennekäyttäytymisessä ja tupakoinnissa kyse on siitä että ”tiedän, että rikon sääntöä, mutta rikon sitä silti” tai tupakoinnissa ”tiedän, että tupakointi on vaarallista, mutta tupakoin silti”.
Aika usein esim. Tupakoijat pohtii että haluaisi lopettaa ja tietää vaarat mutta ”tupakoitsijalla nyt” on harvoin kykyä ajatella olevansa ”suurella todennköisyydellä keuhkosairas tulevaisuudessa”. Samoin liikenteessä harva ajattelee sitä että seuraava riski voi olla liikaa. Mutta uskon, että moni toteaa että ”ei olisi pitänyt...” sitten kun se osuu omalle kohdalle.
Nuorilla ja nuorilla aikuisilla se kyky ajatella asioita noin suurella tarkkuudella ei ole vielä kehittynyt. Siis älyllisesti ne asiat kyllä ymmärretään, mutta harvalla alle 25-vuotiaalla on selkeä kosketus itseensä 45-vuotiaana. Johtuu aivojen kehityskestä...

Koronan suhteen kyse ei ole (pelkästään) omasta riskistä sairastua, vaan kyse siitä miten omalla käyttäytymisellään ei olisi osa tartuntaketjuja. Samoin kyse on siitä miten viestii itsensä ulkopuolelle siitä miten tulisi käyttäytyä.

Pappojen ja mummojen kunnioitusta on se, että ei suhtauduta koronaan siten, että vanhuksen kuolema on vähemmän arvokas kuin nuoren. Vanhempia tulisi kunnioittaa, koska kaikki minkä päältä me nuoremmat ponnistetaan on aina vanhusten rakentamaa. On se kyse iphonesta, kiekkoliigasta, koulutuksesta, terveydenhuollosta tai hallituksesta.

Ei tarvitse olla kotona tutisemassa. Meillä on ainutlaatuisen kaunis luonto, voi tavata kavereita turvallisesti, voi tehdä jotain muuta puolen vuoden ajan, opiskella, keksiä uuden harrastuksen tai tehdä melkein mitä vaan turvallisesti.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kovaa tekstiä. Mistä tiedät varmaksi, että jokainen muu tie johtaisi johonkin maailmanloppuun? Ennen kuin koko tilanne on ohi, kukaan ei osaa sanoa varmaksi, mitä olisi pitänyt tehdä ja mitä ei. Nyt voi vaan arvioida.

Kun kyseessä on kaikille uusi ja nopeasti muuttuva tilanne, jatkuva tilannearviointi nousee elintärkeään rooliin. Koronaviruksen hoidossa tärkeää on se, että kaikkien tehtyjen toimien vaikutuksia seurataan jatkuvasti, ja jos toimien havaitaan epäonnistuneen, niitä pitää aktiivisesti kumota ja korvata uusilla. Tärkeää on myös seurata muiden maiden ratkaisuja ja niiden vaikutuksia, ja arvioida, pätisivätkö ne suoraan sellaisenaan myös Suomeen.

Kun päätökset optimoidaan lyhyellä aikavälillä, on myös kerrannaisvaikutusten vuoksi hyvin todennäköistä, että vaikutukset ovat parhaat mahdolliset myös pitkällä aikavälillä. Kenelläkään ei tietenkään ole kristallipalloa, mutta on varsin hankala uskoa, että jos nyt lyhyellä tähtäimellä pärjätään niin taloudellisesti kuin kansanterveydellisesti hyvin olosuhteisiin nähden, sillä olisikin huonompi vaikutus pitkällä tähtäimellä. Ainakin nyt kun tilanne on jatkunut jo näin kauan, useat mittarit osoittavat Suomen strategian toimineen Ruotsin vastaavaa paremmin.

On toki mahdollista, että Ruotsi pärjää taas tulevaisuudessa meitä paremmin, mutta on hyvin epätodennäköistä, että se johtuisi silloin enää koronavirustoimista, vaan siitä, että maan monipuolisempi talous pärjää pitkällä tähtäimellä hyvin. Toisaalta kun Ruotsin talous on koronan vuoksi supistunut Suomea reippaammin, niin tilanteen normalisoituessa se todennäköisesti palautuessaan myös kasvaa nopeammin. Olen jo aika varma, että monet rajoituksia vastustaneet tulevat populistisesti tuossa kohtaa löytämään todisteen siitä, että Ruotsin strategia olikin Suomen strategiaa parempi.

Loppuun totean, että olet siinä oikeassa, että vasta tulevaisuus näyttää, mitkä toimet olivat parhaita. Kuitenkin kaikki tällä hetkellä käytössä olevat mittarit ovat osoittaneet, että kun epidemiatilanne pidetään kurissa oikea-aikaisten ja riittävän tiukkojen rajoitusten avulla, talous ja kansanterveys kiittävät. Tämä on jo hyvin vahva näyttö. Se perustuu juuri siihen, että tarvittaessa käyttöön otetulla lyhytaikaisilla suluilla saadaan pidemmäksi aikaa vapaammin toimiva talous. Kevyemmin ja hitaammin käyttöön otetuilla rajoituksilla tilanne eskaloituu lopulta niin pahaksi, että tiukemmat ja pitkäkestoisemmat rajoitukset joudutaan ottamaan käyttöön, ja talous menee silloin enemmän kuralle.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässä eilisen uutinen Ruorsista:
”4.12. klo 15.33 Ruotsissa jälleen kymmeniä uusia koronakuolemia

Ruotsissa on kirjattu eilisen jälkeen 60 uutta koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liitettyä kuolemantapausta. Kuolleiden määrä koko epidemian aikana nousee näin ollen 7 067:ään.

Uusia koronavirustartuntoja rekisteröitiin viimeksi kuluneen vuorokauden aikana vajaat 6 300. Yhteensä tartuntoja on todettu Ruotsissa miltei 279 000.

Ruotsissa on tällä hetkellä tehohoidossa 245 koronatartunnan saanutta potilasta.

STT-TT, lähteenä myös Aftonbladet”

Tiedetään, että vertailu Ruotsiin ei ole kaikkien mielestä reilua.

Kuitenkin on hyvä aina välillä pysähtyä ja katsoa numeroita. Ruotsissa korona tekee viikossa nyt samat vauriot väestölle kuin suomessa koko epidemian aikana.

Tätä ei voi selittää millään että suomi on harvaanasuttu maa, koska niin on ruotsikin pääkaupunkiaan lukuunottamatta. Tätä ei voi selittää pelkällä maahanmuutolla, jota ruotsissa on toki enemmän. Tätä ei voi selittää huonolla tuurilla, ei hyvällä tuurilla, eikä maantieteellä.
 
El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Tätä ei voi selittää millään että suomi on harvaanasuttu maa, koska niin on ruotsikin pääkaupunkiaan lukuunottamatta. Tätä ei voi selittää pelkällä maahanmuutolla, jota ruotsissa on toki enemmän. Tätä ei voi selittää huonolla tuurilla, ei hyvällä tuurilla, eikä maantieteellä.
Voisiko yksi selittävä syy olla auttaja-T-solut immuunivasteen kapelimestareina - eli meidän suomalaisten valkosolut?
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tätä ei voi selittää millään että suomi on harvaanasuttu maa, koska niin on ruotsikin pääkaupunkiaan lukuunottamatta. Tätä ei voi selittää pelkällä maahanmuutolla, jota ruotsissa on toki enemmän. Tätä ei voi selittää huonolla tuurilla, ei hyvällä tuurilla, eikä maantieteellä.

Nykyään tähän kai tarjotaan tietyissä piireissä vastauksena sitä, että Ruotsissa on tiukemmat rajoitukset kuin Suomessa, ja silti siellä käy noin. Eli rajoituksista ei ole hyötyä.

Todellisuudessa ratkaisevaa on se, että Suomi onnistui pysäyttämään epidemian rajoituksilla ensimmäisessä aallossa. Ruotsi ei, kun siellä mentiin silloin sillä kuuluisalla ”Ruotsin mallilla”. Esimerkit maailmalta näyttävät, että jos tauti tuli maahan kunnolla keväällä, myös syksyn toimen aalto on ollut paha. Tautia on siis mitä todennäköisimmin kesän rauhallisena aikanakin ollut maassa enemmän kuin niissä maissa, jotka onnistuivat keväällä torjunnassa. Kun korona pääsee kerran leviämään laajalle, sitä on ihan helvetin hankala saada maasta kokonaan pois.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mainittakoon vielä, että Suomi ja Norja suunnilleen samankokoisina maina ovat pärjänneet koronan kanssa varsin samanlaisesti, ainakin sairastuneiden ja kuolleiden määrällä mitattuna. En Norjan tilannetta ole juurikaan seurannut, mutta ymmärtääkseni siellä mentiin aika lailla samanlaisella taktiikalla kuin Suomessa. Jos näin on, niin siinä on toinen esimerkki strategian toimivuudesta.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En oikein usko, koska jos tässä päästettäisiin langat käsistä, niin kyllä se siitä räjähtää. Vaasan rypäs on hyvä esimerkki.

Juuri näin. Pitää muistaa, että maassamme mentiin syksyllä pitkät ajat siten, että tautitapaukset tuplaantuivat noin kahden viikon välein. Se on varsin kova kasvuvauhti ihan kansainvälisellä vertailulla. Meidän kohtuullinen nykytilanne johtuu vain ja ainoastaan siitä, että tauti saatiin keväällä painettua noin alas.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Onhan toi nyt ihan käsittämätöntä, että hoivakodin asukkaita pidetään sellaisessa karanteenissa, ettei edes omaisten näkeminen välttämättä ole mahdollista. Täytyy nyt muistaa se heidän ikä ja loppuelämän laatu.

Eräs yli 90v tuttumme sanoi hyvin, että täältä maanpäältä lähdetään sitten aikanaan joko koronan kanssa tai ilman, mutta jokainen eletty päivä tässä iässä voi karusti sanottuna olla se viimeinen. Ymmärsi kyllä että hoivakodissa on muitakin johon tarttuu ehkä sitten, mutta osa kuitenkin sen verran huonossa kunnossa jo valmiiksi, että jo pelkkä kausi-influenssa tai äkäinen bakteeritulehdus voi viedä jalat alta.

Vähän pelisilmää noihin nyt oikeesti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös