Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 890 666
  • 81 125
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos Suomi on edelleen oikeusvaltio kuukauden päästä, "kaikkea" ei laiteta kiinni tämän viruksen takia. Valitettavasti lainvastaisia ylireagointeja on nähty hallitukselta vuoden aikana jo aivan liikaa.
Eli tällä logiikalla oikeusvaltioita eivät ole mm. Usa, Iso-britannia, Ruotsi, Ranska, Saksa, Espanja,Italia ja Itävalta?
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jos Suomi on edelleen oikeusvaltio kuukauden päästä, "kaikkea" ei laiteta kiinni tämän viruksen takia. Valitettavasti lainvastaisia ylireagointeja on nähty hallitukselta vuoden aikana jo aivan liikaa.

Kerrotko, että mikä sinun mielestä olisi oikeaoppisempi strategia, ja arvioitko sen vaikutuksia taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti?
 
Kyllä nämä tartuntojen suuret määrät vähentävät kulutusta varmaan enemmän kuin rajoitukset. Tämän vuoden joulukaupasta voi tulla huono näillä tartuntaluvuilla. Jouluruuhkia on silti tulossa, sillä lähes kaikki viettävät joulua nyt kotimaassa. Ruuhkille olisi hyvä tehdä jotain. 24h aukiolot kaikkialle missä se on mahdollista, vaikka vähän tappiollakin. Kodinkoneliikkeet ovat aina täynnä asiakkaita ja niiden aukioloajat ovat paljon lyhyemmät kuin ruokakaupoilla. Ehkä niitäkin voisi pitää auki pari tuntia pidempään niin aamulla kuin illallakin?
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Lisään nyt vielä erikseen, mutta määrittelee nyt oikeusvaltion miten tahansa. Niin kyllä valtiolla pitää olla mahdollisuus rajoittaa ja ohjata kansalaisia. Se, että ollaan oikeusvaltio ei tarkoita sitä että maagisesti kaikilla on aina kivaa ja kaikki on yhtä mieltä siitä miten toimitaan. Eihän esim. Sotatilanne ole sellainen, että äänestetään kimpassa jokaisesta toimenpiteestä. Samoin kuin missä vaan kriisinhallinnassa.

Jotenkin tuntuu että oikeusvaltiolla tarkoitetaan tässä yhteydessä sitä että kaikilla on oikeus tehdä mitä haluaa.
Sekoitetaan että ihmisoikeudet ja oikeusturva on sama kuin kaikenkattava itsemääräämisoikeus.

Valtio koostuu kuitenkin sen kansalaisista, joilla on velvollisuus toimia valtiota varten. Tämä nykyaikainen lyhytnäköisyys on nyt näköjään sitä että ei pärjätä yhtä viikkoa, syksyä, vuotta 2020, 20-21 pandemiaa kun viedään oikeus harrastaa, bilettää ja joo ikävä kyllä tehdä töitä monessakin työpaikassa.

Ennen sitä kuitenkin ihmiset ajatteli että ”rakennetaan tähän kirkko, siihen menee 90 vuotta, enkä näe sitä valmiina. Mutta lapsenlapset sitten nauttii siitä”.

Nyt se on ”en vitussa käytä maksia kaupassa, tuntuu ikävältä. Olen lukenut että siitä ei ole hyötyä”.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eihän esim. Sotatilanne ole sellainen, että äänestetään kimpassa jokaisesta toimenpiteestä. Samoin kuin missä vaan kriisinhallinnassa.

Kun loppukesästä keskusteltiin matkailun rajoituksista, ja oikeusoppineet lopulta tyrmäsivät ne lainvastaisina, eräs sarkastinen kommentti jäi hyvin mieleen: tämän päivän virkamiehistö olisi todennäköisesti estänyt talvisotaan lähdön työsuojelurikoksena.

Sarkasmia oli paljon, samoin väärää tulkintaa. Mutta pieni määrä myös tätä nykyistä aikaa kuvaavaa kritiikkiä.
 

J.Petke

Jäsen
En jaksa millään uskoa, että näillä pääkaupunkiseudun rajoituksilla saadaan isoa laskua aikaan. Vuoden alussa koko tauti tuli niin isona ja vakavana shokkina, että ihmiset reagoivat. Nyt syksyllä rokoteuutisten siivittämä ihmiset eivät todellakaan jaksa noudattaa puolivillaisia sääntöjä. Ja vaikka nyt saataisiin luvut kivaan laskuun, niin Uusimaa on kuitenkin niin tiheään asuttu, että kyllä ne numerot ehtivät lähteä vielä uuteen nousuun ennen lopullista paluuta normaaliin.

Tulis nyt vaan helvetti jo se rokote ja päästäisiin eroon tästä paskasta.
 

topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Postilla voisi olla tässä nyt yllättävää mahdollisuutta profiloitua vastuullisena, jos pelaavat korttinsa oikein. Vähän valitettavasti epäilen, ettei yhtiön hierarkia siihen kykene.

en usko! Juuri luin jutun jossa kertoivat että normaali aikana noin miljoona pakettia jouluisin. Nyt sanoivat että tulossa kaikkien aikojen joulu. Arvio 1,5-2miljoonaa pakettia. Tulee olemaan kaikki noutopisteet täynnä paketteja.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Mielenkiintoista nähdä, että milloin menee tuhannen vuorokauden aikana ilmoitetun tartunnan raja rikki. On siihen vielä matkaa, mutta ekspotentiaalisessa kasvussa (Uusimaa) tuo raja saavutetaan melko pian. Veikkaan toki, että tätä ennen tullaan näkemään kiristettyjä rajoitustoimia.
 

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tässähän käy juuri niin kuin asiantuntijapiireissä ollaan puhuttu. Koko vuoden media on lietsonut paniikkia ja kertonut kuinka kahden viikon kuluttua kaikki kuolee. Nyt, kun etenkin Helsingin alueella olisi syytä elää rajoittuneemmin, ei ketään enää kiinnosta. Etenkin nuoret ovat täysin turtuneet ja tauti on osa elämää, eikä tulisi mieleenkään sen vuoksi kykkiä neljän seinän sisällä.

En ihmettele.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielenkiintoista nähdä, että milloin menee tuhannen vuorokauden aikana ilmoitetun tartunnan raja rikki. On siihen vielä matkaa, mutta ekspotentiaalisessa kasvussa (Uusimaa) tuo raja saavutetaan melko pian. Veikkaan toki, että tätä ennen tullaan näkemään kiristettyjä rajoitustoimia.
Tällä vauhdilla se on 10 päivän päästä.
 

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Nyt jo n. 50 tuntia vierähtänyt siitä, kun työnantaja käski kotiin. Ei vieläkään ole kuulunut mitään tartuntauti yksiköstä (vai mikä lie instanssi tätä jäljitystä tekee). Tätä menoa mahdollinen karanteeni on ohi, ennen kuin minulle on siitä edes ilmoitettu. On kyllä aivan vitun hidasta. Ja tässähän vielä tietenkin käy niin, että mun kohdalla todetaan, ettei altistumista ole tapahtunut ja karanteenia ei tarvita, joten viikonlopulle suunniteltu työprojekti tuli peruttua nyt aivan turhaan. Eikä sitä voi tietenkään suunnitella ensi viikonlopullekaan, ennen kuin saan jotain konkreettista tietoa.
Soittelin itse tuonne neuvontaan ja siellä tiesivät kertoa, että ruuhkaa on. Soittelevat kuitenkin viikon jokaisena päivänä, eli myös lauantaisin ja sunnuntaisin.

Yhdisti (tai yritti) sairaanhoitajalle ja neuvoi, ettei kannata välttämättä jonoon jäädä vaan jättää soittopyyntö. Pystynevät ehkä antamaan tarkempia tietoja, tai sitten ei. Jätin soittopyynnön. Katsellaan kuka soittaa sitten ensimmäisenä.

Mitään oireita ei ole ilmaantunut ja tosiaan kontaktista on nyt 7 päivää aikaa. Eli kohta tuo potentiaalinen karanteeni on jo "lusittu", ennen kuin minua on siitä virallisesti edes tiedotettu.
Näin se taitaa tosiaan mennä. Eli jos viikko sitten perjantaina olen altistunut, niin ensi keskiviikkona pitäisi karanteenin päättyä, riippumatta siitä milloin mulle siitä ilmoitetaan tai ei ilmoiteta.

Se mikä tässä on kaikkein vittumaisinta ehkäpä, on se ettei tähän sairastuneeseenkaan olla oltu yhteydessä. Eli kenelläkään ei nyt ole esimerkiksi sitä tietoa, että kaveri on ollut viimeksi viime perjantaina ravintolassa bailaamassa tappiin asti. Viranomaiselle on välitetty ainoastaan tieto siitä, että työkavereita on altistunut. Siihen päälle normaalit kauppareissut yms. mitä ehti tehdä ennen kuin sai tiedon taudista. Eli ravintola ei tiedä asiasta, eikä tiedä myöskään kukaan siellä asioinut... Eikä kaveri tiedä mihin tätä tietoa voisi edes välittää, koska viimeisin tieto hänellä on se, että häneen ollaan yhteydessä. Häntä hoitavalle työpaikkalääkärille hän kyllä kertoi, mutta tämä lekuri taas tuskin on kertonut sitä eteen päin mihinkään. Kaveri sai vielä tiedon, että saa mennä maanantaina töihin, eikä tarvitse edes käydä testeissä uudestaan. Siis mitähän aktuaalista vittua oikeasti? Eihän tämä voi nyt mennä kaiken tieteen ja taiteen sääntöjen mukaan.

Ainiin, sairaanhoitaja soitti mun soittopyynnön johdosta ja kertoi oikeastaan vain sen, ettei tiedä asiasta oikeastaan mitään. Myönsi, ettei mulle tai kenellekään meistä välttämättä soiteta ollenkaan ja myönsi myös, etten mä ole virallisesti karanteenissa, joten periaatteessa saan vapaasti hillua missä lystää.

Lainaan itse itseäni.

Vyyhti tuli päätökseensä. Kaikki altistuneet, sekä koronapositiivinen ovat nyt saaneet puhelinsoitot jäljittäjiltä, sekä asetettu virallisesti karanteeniin.

Paitsi minä. Koska en ole kuulemma altistunut.

Tähän minä - tyhmä ja asiaan vihkiintymätön - kaipaisin älykkäämmiltä selvennystä: Eli kaveri kärsi flunssasta pari viikkoa sitten ja oli viikon pois töistä. Tässä välissä kävi myös testeissä, joista tuli negatiivinen tulos. Tuon flunssaviikon jälkeen kaverille jäi raju yskä, joka on jatkunut tähän päivään asti. Kuljin viime viikon kaverin kyydillä töihin joka aamu, eli olin hänen seurassaan n. 15-20 minuuttia joka päivä. Hän myös yski autossa ollessaan. Viimeisen kerran kuljin siis hänen kyydillään töihin perjantaina 13.11. Viikonloppu tuli ja meni ja yskä jatkui vielä maanantaina ja tiistaina, jolloin kaveri hakeutui työpaikkalääkärille saadakseen jotain troppeja tuohon yskäänsä. Mitään muita oireita kuin tuo yskä ei ollut. Lääkäri halusi kuitenkin varmuuden vuoksi teettää koronatestin ja se tehtiin. Seuraavana päivänä, eli keskiviikkona 18.11. tuli positiivinen testitulos. Nyt jollain logiikalla - mitä minä en ymmärrä - altistuneeksi lasketaan tuosta 48h taaksepäin tekemisissä olleet henkilöt, eli sunnuntaihin asti. Miksi?

En ole todellakaan hirveän syvällisesti tiedepuoleen tutustunut, mutta onko tuo siis yleinen käytäntö, että katsotaan testistä 48h taakse päin, vai pystyvätkö he jotenkin päättelemään testituloksesta, milloin tuo virus on niin sanotusti puhjennut? Mun logiikalla tuo korona on kaiken järjen mukaan ollut kaverilla päällä jo edellisellä viikolla. Minkään erityisten oireiden takiahan kaveri ei siis hakeutunut lääkäriin, vain ja ainostaan tuon jo yli viikon kestäneen yskän takia. Eli kaikki viikonlopun ravintola- ja kauppa yms. kaverikontaktit ovat tapahtuneet terveenä?

Tästä pääsenkin kivasti vielä jo aiemmin möyhöämääni hitauteen. Siis aivan uskomattoman paskasti hoidettu prosessi. Mun yhteystiedot on annettu sinne jo viime keskiviikkona, mutta kukaan ei ole vaivautunut soittamaan edes sen vertaa, että en ole altistunut. Edes esimiehelleni, saati turvallisuuspäällikölle ei ole annettu vapauttavaa päätöstä minun suhteeni. Eli he ovat todenneet, että minä en ole altistunut, mutta eivät ole vaivautuneet kertomaan siitä kenellekään. Vittu miten amatöörimäistä touhua. Eli minun ei olisi tarvinnut olla päivääkään töistä pois ja olisimme voineet tuon lauantain ison projektin viedä läpi ihan normaalisti. Nyt firmalle aiheutuu merkittävästi kuluja tuon budjetoidun projektin siirtämisestä johtuen, sekä minun palkkani maksusta, josta firma ei tule saamaan penniäkään takaisin. Ei kai nyt vittu siihen mitään koulutettua henkilökuntaa olisi tarvittu, että minua olisi vain infottu välittömästi, että aihetta karanteeniin ei ole? Jos johonkin on kiveenhakattu, että katsellaan testistä se 48h taakse päin, niin homma olisi minun osaltani ollut välittömästi selvä. En jumalauta yhtään ihmettele, että tämä homma leviää ja pahasti, kun tuolla mielestäni tärkeimmässä lenkissä, eli tartuntaketjujen jälkityksessä puuhastellaan näin paskasti.

Se mikä tästä nyt enää puuttuisi on se, että kun minä huomenna menen töihin, niin alkuviikosta alkaisikin yhtäkkiä oireita ilmaantumaan ja mulla todettaisiin korona. Saattaisin siinä vaiheessa olla aivan vitun törkeä puhelimessa sitä henkilöä kohtaan, joka minuun ottaisi yhteyttä. Toivotaan tietenkin, että näin ei tapahdu.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Onko ihmisten oikeasti niin vaikea vaikka esim. nukkua kotonaan sen yön ajan? Onko pakko lähteä jonnekin hillumaan? Ei ymmärrä.
Yksi oma frendini oli aika rikki tuossa kevään sulkuaikaan, kun ei meinannut oikein löytää tekemistä. Kaikki eläminen tapahtui kodin ulkopuolella ja yleensä joukossa. Kämppä, joka kalliolaiseen tapaan on pienempi kuin omakotiasujan koirankoppi ei oltu varusteltu juuri muuhun kuin nukkumiseen ja kalsareiden vaihtoon. Erittäin sosiaalisille ja aktiivisille ihmisille kehoitukset olla neljän seinän sisällä on varmaan perseestä. Nuoret on tietenkin ihan oma lukunsa kaikesta somessa nyhjöttämis-puheista huolimatta. Kaipaavat laji- ja ikätovereiden seuraa. Haluavat haistaa ja maistaa. Ja koska taivas ei kevään jälkeen pudonnutkaan niskaan, takana on suht vapaa kesä ja mediat täynnä uutisia nurkan takana odottavasta rokotteesta, niin vaikea sitä mieltä on enää kääntää siihen, että nyt voisi vähän himmailla kontakteja ja huvitoimintaa.

Itse en ole sitten lokakuun puolivälin ollut oikein missään, mutta vaikka asumukseni onkin pieni, niin viihdyn mainiosti näiden kaikkien vempeleiden keskellä. Onpahan nyt aikaa eri hankkeille.
 
Viimeksi muokattu:

Harhasyöttö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP sympatiat: HIFK
Tässähän käy juuri niin kuin asiantuntijapiireissä ollaan puhuttu. Koko vuoden media on lietsonut paniikkia ja kertonut kuinka kahden viikon kuluttua kaikki kuolee. Nyt, kun etenkin Helsingin alueella olisi syytä elää rajoittuneemmin, ei ketään enää kiinnosta. Etenkin nuoret ovat täysin turtuneet ja tauti on osa elämää, eikä tulisi mieleenkään sen vuoksi kykkiä neljän seinän sisällä.

En ihmettele.

Tämä. Vaikea siinä on ihmisten (etenkin nuorempien) asennoitua, jos lähipiirissä ei ole riskiryhmäläisiä ja itse tauti on suurimmalle osalle oireiltaan normaali flunssaan verrattavissa. Etenkin, kun varmasti moni on jo varmasti rajoittanut sitä elämäänsä monen kuukauden ajan.

Nyt ulkona on kylmää ja pimeää, niin ei siinä ihmisten järki kestä jumittaa vaan kotona neljän seinän sisällä tapaamatta ketään. Myös se eläminen on eskapismia tästä koko korona aiheesta, kun sitä ei enää jakseta miettiä/se on osa elämää. Nyt kun vielä rokote on tulossa lähiaikoina, niin tosi vaikeaa tässä on ihmisten asenteita ja käytöstä enää muuttaa.

Mun pointti ei oo nyt puolustella varomattomuutta, vaan hakea syitä siihen ja yrittää ymmärtää miksi ihmiset toimii noin.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@palle , mene koronatestiin, älä töihin.

Mitään logiikkaa tuossa tapauksessasi ei ole ”korkeampien tahojen puolelta”, mutta sinä voit käyttää tervettä järkeä. Mene testiin.

Menkää hyvät ihmiset testeihin heti, kun joku on jonka kanssa olette olleet samassa tilassa on sairastunut. Ei voi jäädä odottamaan käskyjä tai ohjeistuksia muualta, kun itse pitää ymmärtää viipymättä toimia järkevästi.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
@palle , mene koronatestiin, älä töihin.

Mitään logiikkaa tuossa tapauksessasi ei ole ”korkeampien tahojen puolelta”, mutta sinä voit käyttää tervettä järkeä. Mene testiin.

Menkää hyvät ihmiset testeihin heti, kun joku on jonka kanssa olette olleet samassa tilassa on sairastunut. Ei voi jäädä odottamaan käskyjä tai ohjeistuksia muualta, kun itse pitää ymmärtää viipymättä toimia järkevästi.

Ongelma tässä ”järkevästi toimimisessa” on, että ainakin tähän asti on pitänyt keksiä oireita, eli käytännössä valehdella terveydenhuollolle. Testeihin ei lähtökohtaisesti oteta oireettomia, jollei ole vahvistettua altistumistilannetta, josta taas ei voi kertoa itse. Toki sitä virustakaan testissä tuossa tilanteessa tuskin löytyy.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
en usko! Juuri luin jutun jossa kertoivat että normaali aikana noin miljoona pakettia jouluisin. Nyt sanoivat että tulossa kaikkien aikojen joulu. Arvio 1,5-2miljoonaa pakettia. Tulee olemaan kaikki noutopisteet täynnä paketteja.

Tämä juuri. Palautekanavista pelkästään Twitterissä törmää isosti palautteeseen, kuinka lokeroon tilattu tuote menikin aivan muualle. Tiheämmin palvelevissa keskustoissa ei välttämättä niin karmea heitto etäisyydellä, mutta laidempana kaupunkia ja pienemmillä paikkakunnilla voi etäisyyksiä tulla liiaksi.
 

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
@palle , mene koronatestiin, älä töihin.

Mitään logiikkaa tuossa tapauksessasi ei ole ”korkeampien tahojen puolelta”, mutta sinä voit käyttää tervettä järkeä. Mene testiin.

Menkää hyvät ihmiset testeihin heti, kun joku on jonka kanssa olette olleet samassa tilassa on sairastunut. Ei voi jäädä odottamaan käskyjä tai ohjeistuksia muualta, kun itse pitää ymmärtää viipymättä toimia järkevästi.

Virallisissa tietokanavissa suositellaan testeihin menoa, jos oireita ilmaantuu. En kai minä voi edes testeihin oireettomana mennä, varsinkin kun en ole edes altistunut millekään? Saatan soittaa kyllä huomenna aamulla työterveyteen ja kysyä, että pääseekö.

Lueskelin oireista ja näköjään yhdeksi "harvinaiseksi" oireeksi luetaan päänsärky. Minulla on koko viikonlopun ollut päänsärkyä, mutta migreenistä kärsivänä en juuri pieniä päänsärkyjä noteeraa. Ehkäpä se riittää testiin pääsemiseksi.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ongelma tässä ”järkevästi toimimisessa” on, että ainakin tähän asti on pitänyt keksiä oireita, eli käytännössä valehdella terveydenhuollolle. Testeihin ei lähtökohtaisesti oteta oireettomia, jollei ole vahvistettua altistumistilannetta, josta taas ei voi kertoa itse. Toki sitä virustakaan testissä tuossa tilanteessa tuskin löytyy.

Näin hän se on ja se on typerää ja väärin. Mutta sitten on vain keksittävä joku oire, kuten vaikka kurkkukipu, lihaskivut, ripuli tai kaikki yhdessä. Tässä kohtaa on aivan turhaa itkeä testaamisen järjettömyyttä, kun se ei siitä muuksi muutu. Tällöin täytyy toimia tehokkaimmalla mahdollisella tavalla, jotta lopputulos on oikea: testiin pääseminen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös