Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 909 010
  • 81 125

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jenkeissä tehdään päiväkohtaisia tautitapausennätyksiä melkein joka päivä. Ei näytä taittuvan nousu yhtään.

Katsoin noita Wikipedian ilmoitettuja tapauksia. En tiedä, että ovatko ne kuinka linjassa virallisten tilastojen kanssa. Niiden perusteella olisi kuitenkin jotain pientä utuista toivoa näkyvissä. Uusien tapausten trendi on kyllä edelleen kasvussa, mutta kasvuvauhti on ollut selvässä laskussa jo jonkin aikaa. Jos tuo suunta jatkuu, niin jonkin ajan päästä ollaan jo tilanteessa, missä r-luku muuttuu 1:ksi, tai jopa sen alle, jolloin tapaukset kääntyisivät laskuun.

Mahdoton ennustaa, että miten tuo oikeasti menee, mutta tuollainen havainto kuitenkin tuli tehtyä. Ei sillä, että tuo pieni uusien tapausten lasku mitään vaikuttaisi kokonaiskuvassa. Tapauksia on niin paljon, että niiden pitäisi laskea voimakkaasti, jotta asialla olisi suurta merkitystä.

Pirkanmaalla ensimmäinen tapaus noin kuukauteen. Uutisen mukaan saatu muualta Suomessa.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kun 15-50% on oireettomia levittäjiä ja oireellisetkin levittää pari päivää ennen oireita, niin tän kanssa ollaan kusessa rokotteeseen saakka. Tai ainakin maskit päässä, jos ja kun wuhanilainen pääsee uuteen hyökkäykseen meillä. Ja se riippuu siitä, miten me käyttäydytään.

Olennaistahan on nimenomaan levittäminen. Suomessa iso ero tulee jo siitä, ettei täällä oikeasti olla iholla koko ajan ja ihmiset pitävät luontaisestikin etäisyyttä toisiinsa. Siihen vielä kovaäänisen puheen puuttuminen jolloin syljen mukana ei kulje niin paljon scheissea naapureille niin kyllähän sitä eroa tulee. Kun riittävän monta pikkuasiaa vaikuttaa niin tulos voi olla tämä. En nyt sanoisi, että tämän kanssa ollaan kusessa meillä.
 
Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
No tämä on hyvä uutinen ainakin Kalifornialle, jossa päivälämpötilat ovat tuolla 30-35 asteen tuntumassa.

Nythän Suomessa on aikalailla samat lämpötilat kuin Buenos Airesissa, joten oletettavasti meidän ei tarvitse odottaa syksyä kun meno muuttuu ankeaksi.

Kesäsää on ihan hyvä siihen asti kunnes ulkona on liian lämmintä jolloin porukka hakeutuu ilmastoituihin sisätiloihin. Jos taas on aurinkoista ja lämmintä, mutta porukka viettää aikaansa paljon ulkona niin koronavirus ei leviä niin helposti.

Katsoin noita Wikipedian ilmoitettuja tapauksia. En tiedä, että ovatko ne kuinka linjassa virallisten tilastojen kanssa. Niiden perusteella olisi kuitenkin jotain pientä utuista toivoa näkyvissä. Uusien tapausten trendi on kyllä edelleen kasvussa, mutta kasvuvauhti on ollut selvässä laskussa jo jonkin aikaa. Jos tuo suunta jatkuu, niin jonkin ajan päästä ollaan jo tilanteessa, missä r-luku muuttuu 1:ksi, tai jopa sen alle, jolloin tapaukset kääntyisivät laskuun.

Mahdoton ennustaa, että miten tuo oikeasti menee, mutta tuollainen havainto kuitenkin tuli tehtyä. Ei sillä, että tuo pieni uusien tapausten lasku mitään vaikuttaisi kokonaiskuvassa. Tapauksia on niin paljon, että niiden pitäisi laskea voimakkaasti, jotta asialla olisi suurta merkitystä.

Pirkanmaalla ensimmäinen tapaus noin kuukauteen. Uutisen mukaan saatu muualta Suomessa.

Ongelma taitaa olla tosin siinä, että monissa niissä jenkkien osavaltioissa, joissa tuo jyllää pahiten niin aletaan olemaan testauskapasiteetin ylärajoilla, labrat prosessoivat tuolla yötäpäivää koneet kuumina noita testejä ja testaukseen tarvittavista kemikaaleista alkaa olemaan jo pulaa. Myöskin jonot testeihin rupeavat venymään ja tulokset viivästymään, mikä nyt saattaa alentaa tuota r-lukua.
 
Pidän tätä ihan varteenotettavana selityksenä. Ja muistaakseni Trump oli jo jossain vaiheessa ajamassa testaukselta liittovaltion rahoitusta alas (vai vähentämässä?). En tiedä, että mikä on tuon suhteen nykytilanne, mutta varmasti tuo näkyy juuri tuolla tapaa.

Mutta näin se menee. Tilastot ovat tilastoja ja tulkinnat ovat ne, mitkä merkitsevät.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ongelma taitaa olla tosin siinä, että monissa niissä jenkkien osavaltioissa, joissa tuo jyllää pahiten niin aletaan olemaan testauskapasiteetin ylärajoilla, labrat prosessoivat tuolla yötäpäivää koneet kuumina noita testejä ja testaukseen tarvittavista kemikaaleista alkaa olemaan jo pulaa.
Testaus laahaa jenkeissä pahasti jäljessä. Testien tulokset on ruuhkan takia viivästyneet ja odotus voi olla ongelma-alueilla jopa 10 päivää. Eli testaaminen on lähinnä muodollista, noin vanha tulos on pandemian pysäyttämisen kannalta hyödytön. En nyt muista osavaltiota, mutta pahimmassa niistä n 30% testatuista on positiivisia.

USA testaa isosti, mutta tautitilanteen takia auttamatta liian vähän.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Vaihteeksi kaksinumeroinen lukema eli 12 kappaletta uusia tartuntoja. Pysyisi nyt näissä eikä lähtisi nousemaan
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olennaistahan on nimenomaan levittäminen. Suomessa iso ero tulee jo siitä, ettei täällä oikeasti olla iholla koko ajan ja ihmiset pitävät luontaisestikin etäisyyttä toisiinsa. Siihen vielä kovaäänisen puheen puuttuminen jolloin syljen mukana ei kulje niin paljon scheissea naapureille niin kyllähän sitä eroa tulee. Kun riittävän monta pikkuasiaa vaikuttaa niin tulos voi olla tämä. En nyt sanoisi, että tämän kanssa ollaan kusessa meillä.
Jep. Oma asioidentuntijamielipiteeni on, että tämä ja ajoissa tehdyt rajoitukset nitistivät yhdessä hyvin koronan. Jos rajoja pidetään kiinni ongelmamaihin, niin en usko, että syksyllä tulee täällä mitään ongelmia. Jos Venäjän raja olisi auki normaalisti syksyllä, niin sitten sieltä voi tulla tuliaisia.

Isot propsit kyllä hallitukselle asian hoidosta.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos rajoja pidetään kiinni ongelmamaihin, niin en usko, että syksyllä tulee täällä mitään ongelmia.
Onko jäänyt huomaamatta, että Suomessa on yksittäisiä tapauksia joka päivä? Tauti on myös meillä, mutta koska jengi toimii suht viisaasti, niin tilanne on pysynyt hallussa. Riskin toteutuminen on kiinni ihmisten käytöksestä, ei rajojen avaamisesta.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onko jäänyt huomaamatta, että Suomessa on yksittäisiä tapauksia joka päivä? Tauti on myös meillä, mutta koska jengi toimii suht viisaasti, niin tilanne on pysynyt hallussa. Riskin toteutuminen on kiinni ihmisten käytöksestä, ei rajojen avaamisesta.
Ei tietenkään ole vaan yksinkertaistin asiaa. On toki mahdollista, että homma lähtee tuostakin leviämään käsiin, mutta kuten edellisessä viestissäni lainaamassani viestissä todettiin, suomalaisten etäisyydet ja sosiaalinen käyttäytyminen riittänee ettei homma leviä käteen.

Jos venäläiset sitten syksyllä alkavat kulkemaan itärajan yli normaalisti, saattaa tautipesäkkeiden määrä lisääntyä huomattavasti ja sitä kautta tautitapaukset kääntyä nousuun.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei tietenkään ole vaan yksinkertaistin asiaa. On toki mahdollista, että homma lähtee tuostakin leviämään käsiin, mutta kuten edellisessä viestissäni lainaamassani viestissä todettiin, suomalaisten etäisyydet ja sosiaalinen käyttäytyminen riittänee ettei homma leviä käteen.
Näin on ollut tähän asti, toivottavasti tilanne säilyy...ja jos ei säily, niin maskipakolla voidaan välttää pahimmat rajoitukset.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
12 uutta tartuntaa tänään.
Nivala ottaa roolia.

- Nivala: 11 tartuntaa (muutos eiliseen: 4)

- Turku: 203 tartuntaa (muutos eiliseen: 2)

- Helsinki: 2755 tartuntaa (muutos eiliseen: 2)

- Hollola: 13 tartuntaa (muutos eiliseen: 1)

- Lahti: 73 tartuntaa (muutos eiliseen: 1)

- Oulu: 95 tartuntaa (muutos eiliseen: 1)

- Espoo: 823 tartuntaa (muutos eiliseen: 1)
hs.fi
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaihteeksi kaksinumeroinen lukema eli 12 kappaletta uusia tartuntoja. Pysyisi nyt näissä eikä lähtisi nousemaan

Löysikö joku tietoa, että missä päin nämä ovat olleet, vai onko tätä edes julkistettu? Tuo Jyväskylän päiväkotitapaus todennäköisesti poikii lähipäivinä hieman tavallista enemmän uusia positiivisia, mutten usko siitä mitään uutta aaltoa tulevan. Nopeasti tuota Ilta-Sanomien listaa katselin, ja ainakaan vielä ei Keski-Suomi erottunut tuossa listassa mitenkään, eli vielä tuo ei näy tilastoissa.

Jos vanhat merkit pitävät yhtään paikkaansa, niin tämä Jyväskylän tapaus aiheuttanee muutaman päivän ajan sellaisia 10-15 tapauksen lukuja, tai ehkä vähän sen yli. Ja sitten nopeasti lasketaan sinne 5-6 paikkeille.

Edit: IS:n tiedot eivät olleet päivittyneet. Siellä Nivalan luku oli pysynyt muuttumattomana. Nivalan kohdalla puhuttiin uutisissa, että tapaukset liittyvät samaan tartuntaketjuun.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kesäsää on ihan hyvä siihen asti kunnes ulkona on liian lämmintä jolloin porukka hakeutuu ilmastoituihin sisätiloihin. Jos taas on aurinkoista ja lämmintä, mutta porukka viettää aikaansa paljon ulkona niin koronavirus ei leviä niin helposti.

Ok eli paras on sellainen lämmin sää kun ihmiset viihtyy ulkona eli ei liian kuuma, jolloin kaikki menee yhdessä sisälle vilvoittelemaan. Asia kunnossa. Se on kaiketi sitten sellainen +20 - +25 Celciusastetta kun Korona tukahtuu lähes kokonaan. Muita selityksiä en keksi.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Onko kukaan yrittänyt järkeillä tämän viruksen kanssa? Laittaa vähän kättä kaulalle ja kysyä, että miksi olet tuollainen, et onko jotain mitä me voitaisiin tehdä. Ai niin, jenkit yritti. "Kyl se menee pois, jos oikein toivotaan."
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Sako

TrafficIsland

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Saat tämän kuullostamaan ihan kuin tämä olisi ollu joku jatkuva trendi. Homma oli hyvin käsissä koko maassa kunnes sitten lähti leviämään "villoissa" köyhien keskuudessa, joka oli vain ajan kysymys. Välissä jo ehdittiin jo löysätä rajoituksia BA kaupungissa ja provinssissa ja päästä vähän takaisin normaaliin, kunnes muutama päivä sitten lähti luvut nousemaan. Suurimmassa osassa muuta maata ei ole edes sen ihmeellisempiä rajoituksia enään. Buenos Aires ei edes ole sitä kylmintä seutua, vaan siellä missä on kylmintä maassa niin on oikein hyvin hommat hallussa.

Tartuntatapauksien lisääntyminen on Argentiinassa on ollut jo pari kuukautta jatkuva trendi ja sen takia nimenomaan otinkin Argentiinan esimerkiksi. Siellä on nyt talvi siinä missä Suomessa on kesä. Toki lämpötilat ovat Suomen talvea korkeammalla, mutta pointti olikin lähinnä se, kuinka vuodenaikavaihtelu vaikuttaa. Tuo mainitsemasi asia on hyvä huomio, että köyhien keskuudessa tauti leviää voimakkaimmin, ja se on globaali ilmiö. Suomessakin tästä on saatu todisteita siinä mielessä, että Itä-Helsingissä köyhissä kaupunginosissa tautia keväällä esiintyi huomattavasti enemmän kuin muualla.

Tämä ei nyt enää ole varsinaisesti sinulle vastauksena, mutta oma tarkoitukseni ei tietenkään ollut vihjata siihen suuntaan, että lämpötilaeroilla olisi jotain suoraa vaikutusta koronaviruksen leviämiseen. Valoisuudella ehkä voi ollakin, tai sitten muilla vuodenaikavaihteluun liittyvillä asioilla. Joka tapauksessa nyt alkaa kerääntyä aika paljon aihetodisteita siitä, että koronavirus käyttäytyy samalla tavalla kuin moni muu virus, jotka katoavat kesällä ja palaavat talvella. Suomessa tämä vuodenaikavaihtelu on tietysti voimakkaampaa kuin monessa muussa maassa, jotka ovat lähempänä päiväntasaajaa.

Jos ei Argentiina kelpaa esimerkiksi vuodenaikavaihtelusta, niin miten olisi vaikkapa Ruotsi? Miksi Ruotsissakin viruksen leviäminen alkaa juuri nyt kesällä laantua, vaikka siellä ei edelleenkään olla tehty mitään merkittäviä rajoitustoimia?
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää

Miksi se sitten jenkeissä on alkanut leviämään?
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
by the way, kun jossain vaiheessa oli pienimuotoista arvuuttelua, että mikä maanosa voittaa tämän kilpailun, niin pohjois-amerikka on ohittamassa euroopan (ilman venäjää) kuolonuhrien määrässä tänään tai huomenna. Onnea oikein arvanneille (that would be me).
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tämä ei nyt enää ole varsinaisesti sinulle vastauksena, mutta oma tarkoitukseni ei tietenkään ollut vihjata siihen suuntaan, että lämpötilaeroilla olisi jotain suoraa vaikutusta koronaviruksen leviämiseen. Valoisuudella ehkä voi ollakin, tai sitten muilla vuodenaikavaihteluun liittyvillä asioilla. Joka tapauksessa nyt alkaa kerääntyä aika paljon aihetodisteita siitä, että koronavirus käyttäytyy samalla tavalla kuin moni muu virus, jotka katoavat kesällä ja palaavat talvella. Suomessa tämä vuodenaikavaihtelu on tietysti voimakkaampaa kuin monessa muussa maassa, jotka ovat lähempänä päiväntasaajaa.

Jos ei Argentiina kelpaa esimerkiksi vuodenaikavaihtelusta, niin miten olisi vaikkapa Ruotsi? Miksi Ruotsissakin viruksen leviäminen alkaa juuri nyt kesällä laantua, vaikka siellä ei edelleenkään olla tehty mitään merkittäviä rajoitustoimia?

Valoisuus tai lisääntynyt UV-säteily voivat jotain selittää. Chilen ja Australian yllä on aika heikko otsonikerros, mutta näin talvikaudella UV-indeksi ei mitenkään erityisen korkea siellä ole.

Ruotsin kohdalla epäilen tartuntojen laskun syynä olevan sen, että siellä on niin moni jo sairastunut tai altistunut taudille, että jonkinlainen epidemiaa hidastava laumasuoja (tai vähän siihen verrattava) tilanne olisi jo käsillä. Pitää huomioida, että asiantuntijat ovat pohtineet sitäkin, että perinteiset koronavirukset tarjoaisivat jonkinlaista suojaa tältäkin. Eli nuo seikat saattaisivat selittää sitä, miksi tauti alkaa kuin itsestään hiipua monessa paikassa. Sen leviämiskyky vain laskisi jossain kohdassa, ja esimerkiksi herkimmin sairastuvat ja ehkä myös muita tartuttavat tapaukset olisivat jo käyneet tuon taudin suurelta osin läpi.

Korostan nyt, että tämä on vain omaa pohdintaani vailla mitään tieteellisiä perusteita niin puolesta kuin vastaan.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos vanhat merkit pitävät yhtään paikkaansa, niin tämä Jyväskylän tapaus aiheuttanee muutaman päivän ajan sellaisia 10-15 tapauksen lukuja, tai ehkä vähän sen yli. Ja sitten nopeasti lasketaan sinne 5-6 paikkeille.

Näin ennakoi Jyväskylän sosiaali- ja terveyspalvelujen vastaava lääkäri Keskisuomalaiselle eilen:

Lainaus:
"– Tautiaktiivisuutta on ja se on selvästikin nousussa. Meillä on ollut tosi rauhallisia viikkoja, mutta ihmisten liikkuvuus on lisääntynyt ja se saa viruksen uudelleen liikkeelle.

Koko Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella testimäärä on yli 60 testiä päivässä, kun viime viikkoina testausmäärä on pysytellyt parissa kymmenessä.

THL:n perjantaina päivitettyjen tietojen mukaan Keski-Suomessa on todettu yksi uusi tautitapaus, mutta se koskee viime viikon perjantaina todettua positiivista testitulosta. THL:n tietojen päivittyminen tapahtuu tietyllä viiveellä.

Hiljaisten viikkojen luomaan turvallisuuden tunteeseen ei pidä nyt tuudittautua, Käsmä kertoo, että uusia tapauksia tullaan pian vahvistamaan.
– Kyllä meille tällä viikolla tulee muitakin löydöksiä, uusia tautitapauksia on edelleen tulossa, kertoi Käsmä perjantaina iltapäivällä."
 
Kaksi viikkoa huudettu. Kuitataan tämä sillä.

Vakavasti ottaen: tuossa asiantuntija on juuri niillä linjoilla, joilla olen ollut itsekin. Minä sain siitä kuitenkin paniikinlietsojan maineen sekä kaikenlaista muutakin palautetta, joten onkin kiva nähdä, miten tuo alan ammattilaisen viesti otetaan vastaan.

Mutta toisaalta... Jokainen aiempi nousu on jäänyt torsoksi, ja samat argumentit pätivät niihinkin. Hybridistrategian toimivuus on siis taas testissä, ja toistaiseksi se tuntuu toimivan.
 
TrafficIsland

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Miksi se sitten jenkeissä on alkanut leviämään?

Miksi vastaat kysymykseen kysymyksellä? :)

Minulla ei aikomuksena ole missään vaiheessa väittää, että vuodenaikavaihtelu olisi ainoa syy viruksen leviämiselle tai leviämättömyydelle eri paikoissa. Nyt kun katsoo tuota viime yöllä muutaman bissen jälkeen kirjoittamaani viestiä niin ehkä asian olisi voinut muotoilla alunperin paremmin, ettei olisi tullut väärinkäsityksiä.

Silti pointti oli ja edelleen on se, että olen ihmeissäni siitä, miksi Suomessa ja muilla meidän leveysasteita lähellä olevissa maissa virus pysyy (Norja, Kanada, nyt jopa Ruotsi) keskellä kesää kurissa vaikka ei juuri mitään tehdä, ja eteläisellä pallonpuoliskolla on maita, joissa on ollut tiukat rajoitukset pitkään päällä ja silti virus leviää lähes holtittomasti. Yhteiskuntarakenteet ja ihmisten käyttäytyminen selittävät tilanteen osin, mutta ei mielestäni läheskään kokonaan.
 
K

kiwipilot

Kaksi viikkoa huudettu. Kuitataan tämä sillä.

Vakavasti ottaen: tuossa asiantuntija on juuri niillä linjoilla, joilla olen ollut itsekin. Minä sain siitä kuitenkin paniikinlietsojan maineen sekä kaikenlaista muutakin palautetta, joten onkin kiva nähdä, miten tuo alan ammattilaisen viesti otetaan vastaan.

Toistaiseksi itse suhtaudun siihen samoin kun suhtauduin Ylitornion kunnanlääkärin ilmoitukseen länsirajan yli tulevasta vääjäämättömästä toisesta aallosta.

No, odotellaan kaksi viikkoa. Ja terveiset täältä Länsi-Pohjasta, tartunnat kahdelta viimeiseltä viikolta pyöreä nolla.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Miksi vastaat kysymykseen kysymyksellä? :)

Silti pointti oli ja edelleen on se, että olen ihmeissäni siitä, miksi Suomessa ja muilla meidän leveysasteita lähellä olevissa maissa virus pysyy (Norja, Kanada, nyt jopa Ruotsi) keskellä kesää kurissa vaikka ei juuri mitään tehdä, ja eteläisellä pallonpuoliskolla on maita, joissa on ollut tiukat rajoitukset pitkään päällä ja silti virus leviää lähes holtittomasti. Yhteiskuntarakenteet ja ihmisten käyttäytyminen selittävät tilanteen osin, mutta ei mielestäni läheskään kokonaan.
Sokrateelta opittu tapa :)

Minusta on aika vaikea ulkoapäin arvioida, että miten vaikkapa ruotsalaiset kollektiivisesti toimivat, pesevätkö he käsiään yms ja onko tässä tapahtunut muutosta esim Suomen tilanteen ja rajojen avaamisen myötä. Kuten sistiskin sanoi, niin epidemian luonnollinen kehitys on myös yksi mahdollisuus ja tuo olemassaoleva suoja on varsinkin varteenotettava mahdollisuus.

Minun pointtini on, että virus leviää tällä hetkellä eniten USAssa, Brasiliassa, Intiassa, Etelä-Afrikassa, Mexicossa, Kolumbiassa, Venäjällä, Perussa, Argentiinassa, Perussa ja Saudi-arabiassa. Siinä on hyvin lämmintä, vähän vähemmän lämmintä, eteläistä, pohjoista ja siltä välin olevaa maata. Tuosta on ihan mahdotonta mitään korrelaatiota tähän kesäteoriaan löytää im(h)o.
 
TrafficIsland

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Valoisuus tai lisääntynyt UV-säteily voivat jotain selittää. Chilen ja Australian yllä on aika heikko otsonikerros, mutta näin talvikaudella UV-indeksi ei mitenkään erityisen korkea siellä ole.

Ruotsin kohdalla epäilen tartuntojen laskun syynä olevan sen, että siellä on niin moni jo sairastunut tai altistunut taudille, että jonkinlainen epidemiaa hidastava laumasuoja (tai vähän siihen verrattava) tilanne olisi jo käsillä. Pitää huomioida, että asiantuntijat ovat pohtineet sitäkin, että perinteiset koronavirukset tarjoaisivat jonkinlaista suojaa tältäkin. Eli nuo seikat saattaisivat selittää sitä, miksi tauti alkaa kuin itsestään hiipua monessa paikassa. Sen leviämiskyky vain laskisi jossain kohdassa, ja esimerkiksi herkimmin sairastuvat ja ehkä myös muita tartuttavat tapaukset olisivat jo käyneet tuon taudin suurelta osin läpi.

Korostan nyt, että tämä on vain omaa pohdintaani vailla mitään tieteellisiä perusteita niin puolesta kuin vastaan.

Niin, Ruotsin osalta täällä ja monessa muussakin paikassa on huudeltu, että laumasuojaa ei ole eikä tule pitkään aikaan. Itse olen kyllä siinä mielessä sinun linjoilla, että osittaista laumasuojaa voi siellä kuitenkin jo Tukholman seudulla olla päällä. Toki tuokaan ei Suomen tilanteen kannalta ole yhtään sen huojentavampi selitys kuin luontainen vuodenaikavaihtelu...

Itse en usko että aiemmat lievempien koronavirusten tartunnat aiheuttaisivat merkittävissä määrin suojaa covid-19:lta. Miksi Pohjois-Italiassa tai New Yorkissa tällaista suojaa ei sitten maaliskuussa olisi ollut juuri lainkaan?

Mutujahan nämä kaikki pohdinnat toistaiseksi ovat ja tieteelliset todisteet puolesta tai vastaan tulevat sitten myöhemmin. Eipä ole koskaan aiemmin ollut vastaavaa tarvetta tutkia koronavirusten kausivaihtelua tai vaikkapa leviämistapoja yhtä huolellisesti, kun aiemmat versiot viruksesta ovat olleet paljon harmittomampia kiertolaisia.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Hesarissa oli pitkähkö juttu koronasta ja siitä mitä nyt tiedetään:

Tiivistettynä: sairastumisriski on kaikilla suhteellisen sama, mutta kuolleisuus ei:

Merkittävämpää on, että kuolleista yli 90 prosentilla oli korkean iän lisäksi valmiiksi yksi tai useampi pitkäaikaissairaus. Suurin joukko, 44 prosenttia, asui ennen kuolemaansa hoivakotityyppisessä ympäristössä.

NUORILLE, perusterveille ihmisille Sanella on hyviä uutisia.

Kuolleista alle 70-vuotiaita on vajaat 40 ihmistä, mutta sekin antaa Sanen mukaan liian synkän kuvan taudista. Nuorista kuolleista lähes kaikilla oli jokin merkittävä muu sairaus kuten syöpä tai sydänvaivoja.

”Kaiken tuntemamme datan mukaan kuolleista nuorista valtaosalla, lähes sadalla prosentilla on ollut joku perussairaus.”

Lisäksi koronaviruksen hoito on edistynyt epidemian alkuajoista, kertoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen. Erityisesti veritulppariskin huomaaminen ja ehkäisy on tarkoittanut, että työikäisellä perusterveellä ihmisellä on erinomaiset mahdollisuudet selvitä sairaalasta kotiin.

”Erikoissairaanhoidossa kuoli potilaita alussa, mutta ei enää. Toki epidemiatilanne on rauhoittunut, mutta koronapotilaita on myös opittu hoitamaan”, Järvinen sanoo.

”Tilastot kertovat, että tauti on erityisen tappava kaikista iäkkäimmillä ja huonokuntoisimmilla. Aktiivisemman nuoren ihmisen riski kuolla on sangen pieni – mutta ei nolla.”

Ei nyt sinänsä mitään uutta, mutta ihan kiintoisaa recappia. Entä ketkä ovat tulevaisuudessa suurimmassa riskissä?

JÄRVISEN mukaan potilasjoukkoa kannattaa nyt tarkastella myös niin päin, että missä väestöryhmissä tartuntoja ei ole ollut. Jos ei ole tartuntoja, ei ole myöskään immuniteettia.

Erityisen aliedustettuja Suomen koronatartuntatilastoissa ovat 60–75-vuotiaat aktiiviset ikäihmiset. Heitä on ollut kevään mittaan koronavirustartunnan saaneiden joukossa erityisen vähän suhteessa ikäluokkien suureen kokoon.

”Se liittyy varmaan siihen, että tämä väestönosa on eristäytynyt ja ollut siten suojassa.”

Kun koko väestössä immuniteettia esiintyy ehkä vain 1–2 prosentilla, suojautuneessa ikäryhmässä sitä on selvästi vähemmän, Järvinen arvioi.

”Noissa ikäluokissa piilee suuri mahdollisuus tartuntoihin, jos tauti lähtee uudelleen leviämään.”
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös