Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 890 581
  • 81 125

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Kai ne kasvomaskit menettää sen vähäisenkin hyödyn jos niitä käytetään väärin. Seurasin yhtä nuorta miestä kaupassa. Hänellä oli maski naamalla mutta veti sen ales vähän väliä ottaakseen huikan juomapullosta. Tule varmaan aika monta kertaa räplättyä sitä naamaa että olisi voinut olla jopa ns. turvallisempaa olla ilman koko kasvosuojusta. Ja kyseessä oli kuitenkin kaupunki jossa ei ole ollut niin paljon tapauksia että olisi päässyt THL:n koronakarttaan (johon tarvitaan siis yli viisi tapausta). Eli tartunnan riski oli varsin vähäinen.
Ei kai naamaa tarvitse räplätä vaikka maskia välillä nostaakin suulta? Joka tapauksessa tuo siviilimaski toimii ainoastaan niiden pärskeiden blokkaajana niin näkisin että parempi se on silti olla eden ne huikanväliset ajat hengitysteiden edessä, ainakin jos käyttäjällä yskii tai aivastelee (mikä tekee toki maskista nopeasti hyvin epämukavan käyttäjälle kun limat alkaa valua leualle).

Kummaa jos viestintä siviilimaskien suhteen on ottanut taas takapakkia kun välillä päästiin jo siihen vaiheeseen että kerrottiin siviilitason maskien suojaavan nimenomaisesti muita ihmisiä pisaratartunnalta siltä varalta että maskin käyttäjällä on tartunta ja että ainoastaan ne high-end sairaalatason maskit pystyvät suodattamaan tuloilman virukset (hetken aikaa, kunnes tukkeentuvat ja on vaihdettava).
 

Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Maailmalla pääsääntöisesti on tultu maskimyönteisiin tuloksiin. Kun siis yks vs kymmeniä on suomalainen ja ei-maskia tulos, niin kumpi kanta on todennäköisimmin tieteellisesti oikein?

Ihmettelen miksi valtio ei ole jo kieltänyt maskien käyttöä sairaaloissa ja perunut tilauksia. Nythän "tieteellinen näyttö" on luja kuin kallio.

Esittelehän ihmeessä nämä kymmenet tieteelliset tutkimukset, joissa todetaan maskien käytöllä olevan hyötyä. Siis näillä kuluttajakäyttöön tarkoitetulla.

Et ole ilmeisesti oikein ymmärtänyt sitä, mihin aineistoon tuo raportti perustui. Voit sieltä myös käydä tutustumassa esimerkiksi muiden pohjoismaiden linjauksiin maskien suhteen.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vale, emävale ja tilasto. Ainakin worldometerin (linkissä) mukaan mennään vielä alemmilla pistesijoilla. Pelkästään tartuntatauti kategoriassa COVID-19 edustaa tällä hetkellä n. 5%, kokonaisjoukon ollessa +4,5 miljoonaa henkeä.

Vakava tauti tämä on toki, mutta tilastoja voidaan käyttää eri agendojen ajamiseen varsin tehokkaasti.
Tuohon voisi lisätä aktiivisten tautitapausten määrän, mikä worldometerin statistiikan mukaan on 964
Eilisessä Hesarissa oli juttua tästä Worldometer palvelusta, ja siitä että sieltä on löytynyt väärennettyä tietoa. Palvelun tarjoajistakaan ei ole mitään tietoa.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Eilisessä Hesarissa oli juttua tästä Worldometer palvelusta, ja siitä että sieltä on löytynyt väärennettyä tietoa. Palvelun tarjoajistakaan ei ole mitään tietoa.
Olen verrannut että ainakin uusien tautitapausten, kokonaistautitapausten, sairaalassaolijoiden ja kuolleiden numerot täsmää tuolla saitilla esim. HS:ssä ja Ylellä ilmoitettuihin, niin uskon että jostain suht uskottavasta lähteestä ovat kaivaneet myös noita tervehtyneitä (ja johtaen aktiivisia tapauksia). Toki noiden lukumäärissä paljon enemmän vaihtelua päiväkohtaisesti niin niitä tuijottelen itsekin hyvin summittaisina arvioina ja lähinnä kuvaamaan isompaa trendiä.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Maski höpinän lomaan pitkästä aikaa mielestäni mielenkiintoinen ja looginen Ylen artikkeli miksi Korona tuntuu kaatavan väestöä eri maissa eri tavalla.

Ihan mahdollinen skenaario. Itse löysin kuitenkin heti tuolta poikkeuksen, joka ei korreloi tuon kanssa mitenkään: rakas länsinaapurimme Ruotsi.

Mutta kokonaisuuteen vaikuttaa niin moni asia, ettei tämän poikkeuksen vuoksi voi tätä yhteyttä ohittaa.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Ihan mahdollinen skenaario. Itse löysin kuitenkin heti tuolta poikkeuksen, joka ei korreloi tuon kanssa mitenkään: rakas länsinaapurimme Ruotsi.

Eiköhän tämä ole monen tekijän summa. Ruotsi päästi taudin riehumaan käytännössä vapaasti, jolloin se iski vanhempaan väestöön tappavasti. Antibiootteja säännöstelevät ja rajoituksia koronan vuoksi asettaneet maat ovat pääsääntöisesti selvinneet niin kuivin jaloin kuin mahdollista.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eiköhän tämä ole monen tekijän summa.

Niinhän minä tuossa viestissäni sanoin.

Ruotsissa tilanne olisi todennäköisesti vielä pari pykälää rumempi, mikäli olisivat siellä antibioottien suhteen samassa jamassa kuin eteläisen Euroopan maat.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
50 uutta tänään. Hieman näyttää nyt olevan vaaran merkkejä ilmassa. Liukuva keskiarvo (testien valmistumispäivän) perusteella on nyt hienoisessa nousussa. Mutta on vielä aikaista sanoa, että johtuuko se vain siitä, että viime viikko oli poikkeuksellinen esimerkiksi helatorstain vuoksi, vai onko kyse siitä, että rajoitusten asteittainen höllääminen on kääntänyt tartunnat nousuun? Jos kyse on jälkimmäisestä, niin tässä on vakava vaara sille, että rajoitusten isompi löysääminen on vain väliaikaista.

Kyllä tässä nyt täytyy olla tarkkana. Sairaalalukujen hienoa kehitystä varmasti tarjotaan vasta-argumentiksi, mutta se ei ole ihan näinkään. Sairaalaan joudutaan käsittääkseni edelleen noin kymmenen päivän kuluttua sairastumisesta. Näin ollen sairaalassa olijoiden määrän voisi ajatella kääntyvän nousuun ehkä noin viikon päästä. Tämä siis siinä tapauksessa, että epidemia on oikeasti kääntymässä nousuun, eikä kyse ole vain normaalista heilunnasta.
 
Etelä-Koreassa jo peruttiin avaamisia, vaikka päivittäiset luvut on väkilukuun suhteutettuna paljon pienempiä kuin Suomessa. Veikkaan, että kesäkuussa tulee varmuudella reippaita sadan tapauksen päiviä ja pahimpia viruslinkopubeja ja terasseja suljetaan.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
50 uutta tänään. Hieman näyttää nyt olevan vaaran merkkejä ilmassa. Liukuva keskiarvo (testien valmistumispäivän) perusteella on nyt hienoisessa nousussa. Mutta on vielä aikaista sanoa, että johtuuko se vain siitä, että viime viikko oli poikkeuksellinen esimerkiksi helatorstain vuoksi, vai onko kyse siitä, että rajoitusten asteittainen höllääminen on kääntänyt tartunnat nousuun? Jos kyse on jälkimmäisestä, niin tässä on vakava vaara sille, että rajoitusten isompi löysääminen on vain väliaikaista.

Kyllä tässä nyt täytyy olla tarkkana. Sairaalalukujen hienoa kehitystä varmasti tarjotaan vasta-argumentiksi, mutta se ei ole ihan näinkään. Sairaalaan joudutaan käsittääkseni edelleen noin kymmenen päivän kuluttua sairastumisesta. Näin ollen sairaalassa olijoiden määrän voisi ajatella kääntyvän nousuun ehkä noin viikon päästä. Tämä siis siinä tapauksessa, että epidemia on oikeasti kääntymässä nousuun, eikä kyse ole vain normaalista heilunnasta.
Näyttää nyt todennäköiseltä, että rajoitusten ja käyttäytymisen höllentäminen saa luvut nousuun. Kuinka paljon ne nousevat ja aiheuttaako paniikkireaktion hallituksen toimissa jää nähtäväksi.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Näyttää nyt todennäköiseltä, että rajoitusten ja käyttäytymisen höllentäminen saa luvut nousuun. Kuinka paljon ne nousevat ja aiheuttaako paniikkireaktion hallituksen toimissa jää nähtäväksi.

Toivoisin ennen kaikkea, että tuo aiheuttaisi laajamittaisen paniikin ylirohkeiden kansalaisten keskuudessa. Siis näiden, jotka vähät välittävät annetuista suosituksista, ja kokoontuvat piknikeille puistoihin turvaväleistä tietämättä. Ja halailevat siellä toisiaan.

Vituttaahan se rajoitusten olemassaolo. Siksi ei kannattaisi alkaa elää täysin vailla huolta nyt kun rajoituksien pieni höllentäminen olisi mahdollista. Pian ne joudutaan tuomaan uudestaan takaisin.
 
Näyttää nyt todennäköiseltä, että rajoitusten ja käyttäytymisen höllentäminen saa luvut nousuun. Kuinka paljon ne nousevat ja aiheuttaako paniikkireaktion hallituksen toimissa jää nähtäväksi.
Joo kyllähän monet nuoret varsinkin on jo täyisin gonahtaneita tähän poikkeustilaan. Maanantaina ihan varmasti ihmiset jonottelevat pubeihin ja terassit pursuavat porukkaa. Sieltä pitäisi yskijät potkia pihalle ensimmäisen yskäisyn jälkeen oli se sitten allergiaa tai mitä tahansa. Uudenmaan pubit olisi voinut pitää kiinni koko kesäkuun. Paska lainsäädäntö, jos se ei mahdollista alueellisia eroavaisuuksia pubien yms avamiseen.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Ehkä sen pienoisen "asemasotavaiheen" voidaan katsoa olevan nyt ohitse ja tartunnoissa ollaan taas menossa hieman ylöspäin. Kuten edellä todettiin, niin kotiin linnoittautuminen ja paniikkihamstraamiset ovat muisto vain ja nyt yhdellä sun toisella on kesä mielellä ja varmaan päässä soittaa ilomarssia ajatus, että taivas ei tippunutkaan niskaan. Rohkeimmat voinevat jopa sanoa, että voitettu kanta, mikä ei siis pidä paikkaansa. Toki tähän gonahtamiseen vaikuttaa varmasti sekin, että kyllä tämä nyt on tällä hetkellä vain ja ainoastaan Helsingin ja Uudenmaan murhe, tämä korona siis. Kehä kolmosenkin ulkopuolella kun on porukkaa. Silti inhorealisti minussa sanoo, että lähiviikkoina voi olla Teh Viisikolla taas asiaa. Se mikä hetken oli auki, voi kohta olla taas kiinni.
 

keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Joista 44 eli 88% HUS-alueella. Muu Suomi käytännössä koronaton. Uskomaton ero kyllä.

Espoolaisena tulee aina välillä katottua tuo oman alueen tartuntaluku, löytyykö tästä jotain graafia ? Tuntuu ku toi luku olisi viimesen parin viikon aikana kasvanut vain muutamalla kymmenellä
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Eipä nämäkään luvut vielä huolestuta täällä Ruuhka-Suomen ulkopuolella. Edelleen suurin osa tartunnoista on Uudellamaalla. Siellä se ongelma on. Ei todettujen tapausten kasvu nyt vielä kovin dramaattista ole. Uskon, että muualla Suomessa tilanne pysyy hallinnassa, vaikka rajoituksia puretaankin.
 

Aamuetana

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Onko niin, että sinusta Pelastuslaitois toimii väärin laittaessaa potilaille maskit?
No lähinnä kulmakarvani nousivat siitä, että ihmettelit aivastuksen hihaohjetta. Joko ymmärrät miksi pitää aivastaa tai yskäistä hihaan?

En niinkään ottanut kantaa maskien toimivuuteen/ei toimivuuteen, mutta jos haluaa käyttää maskia niin eihän sitä kukaan kiellä.

Itse olin helmikuussa Vietnamissa ja maan sisäisellä lennolla pidin kasvomaskia koska niitä jaettiin portilla ja suositeltiin käytettäväksi. Minun henkilökohtainen kokemus oli, että maskin kanssa on kovin vaikea olla: Se kutitti, oli hankala hengittää, sitä siirteli koko ajan käsillään jne. En kauaa pitänyt.

Nykyiseen koronatilanteeseen sen verran, että eikös se nyt ole päivänselvää että tartuntojen määrä tulee nousemaan rajoitusten purkamisen myötä? Minä ainakin oletan niin. Se että kuinka suureksi ne annetaan nousta on eri asia. Esimerkiksi tämän päivän 50 tartuntaa ei ole minusta millään tavalla huolestuttava määrä.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Siis ihan tosissasi kysyt tälläistä? Ei ole ihme että hallitukselta vaaditaan tarkkoja ja täsmällisiä ohjeita joka asiaan...
Pääministerillä ja hallituksella itsellään on kova into tyrkyttää sekavia linjauksia, määräyksiä, ohjeita ja suosituksia - ja pitää tiedotustilaisuuksia. Esim. kotimaan matkailu ei ole ollut missään vaiheessa kiellettyä, vaikka asia niin mediassa uutisoitiin (PL 9 §).

Ohjeita kaivattaisiin ja tarvittaisiin sen sijaan terveydenhuollon ammattilaisilta, esim. THL:ltä sekä STM:n lääkintäalan asiantuntijoilta. Poliittisesta historiasta valmistunut valtiosihteeri Kirsi Varhila (sd.) ei ole sellainen.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
THL suositteli aikanaan matkustamaan Italiaan. Eikä neuvojen taso ole sen jälkeen juurikaan parantunut. Koko laitoksen voisi säästää kuoliaaksi, koska hyöty kansanterveydelle on negatiivinen eli haitallinen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Joista 44 eli 88% HUS-alueella. Muu Suomi käytännössä koronaton. Uskomaton ero kyllä.

Olen alkanut pohtia, että voisiko koronaviruksen kattava ja tehokas leviäminen väestön keskuudessa vaatia tietyn väestöntiheyden ylittämistä? En tarkoita tällä sitä, että "mitä suurempi tiheys, sitä tehokkaammin tauti leviää", koska se on itsestäänselvää. Tarkoitan tällä sitä, että jos väestöntiheys on alle tietyn rajan, koronaviruksen tunnistamattomaksi jäävät tartuntaketjut jäävät käytännössä nolliin, tai niin vähäisiksi, että epidemia hiljalleen hiipuu. Ja kaikki todetut tapaukset on helppo jäljittää lähipiiriin, työpaikoille tai muihin tilanteisiin, joissa ihmisiä on kerääntynyt sen verran tiiviisti yhteen, että viruksen leviäminen mahdollistuu.

Minulla ei ole mitään tietoa, että voiko tämä teoria pitää paikkaansa. Mutta se voisi osaltaan selittää tätä, miksi Suomessakin tauti painottuu juuri Uudellemaalle.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Jos tuijotetaan pelkästään numeroita, niin Uudenmaan prosentuaalinen lisäys oli tänään 44/4971 (ja useimpina muina tämän viikon päivinä) pienempi tai lähes yhtä pieni kuin Varsinais-Suomessa 3/349.

Suosittelen pitämään pään kylmänä tässä vaiheessa. Porukkaa parantuu edelleen päivittäin reilusti enemmän kuin uusia sairastuu.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
THL suositteli aikanaan matkustamaan Italiaan. Eikä neuvojen taso ole sen jälkeen juurikaan parantunut. Koko laitoksen voisi säästää kuoliaaksi, koska hyöty kansanterveydelle on negatiivinen eli haitallinen.

Aina välillä tulee mieleen tämä jo muutaman kuukauden takainen huumoripläjäys. Mutta on siinä totuutta mukana. Kritiikille on aina välillä paikkansa.

Linkki vie Twitterissä vastaan tulleeseen kuvaan, jossa kerrotaan THL:n hieman pieleen menneistä lausunnoista.

 

Aamuetana

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pääministerillä ja hallituksella itsellään on kova into tyrkyttää sekavia linjauksia, määräyksiä, ohjeita ja suosituksia - ja pitää tiedotustilaisuuksia. Esim. kotimaan matkailu ei ole ollut missään vaiheessa kiellettyä, vaikka asia niin mediassa uutisoitiin (PL 9 §).
Tässähän on monella mennyt suositukset ja määräykset sekaisin. Media on luonut hyvin vahvan mielikuvan, että kotimaan matkailu olisi kiellettyä, eikä hallitus ole sitä lähtenyt korjaamaan oikeaan sanamuotoon syystä tai toisesta...
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Olen alkanut pohtia, että voisiko koronaviruksen kattava ja tehokas leviäminen väestön keskuudessa vaatia tietyn väestöntiheyden ylittämistä? En tarkoita tällä sitä, että "mitä suurempi tiheys, sitä tehokkaammin tauti leviää", koska se on itsestäänselvää. Tarkoitan tällä sitä, että jos väestöntiheys on alle tietyn rajan, koronaviruksen tunnistamattomaksi jäävät tartuntaketjut jäävät käytännössä nolliin, tai niin vähäisiksi, että epidemia hiljalleen hiipuu. Ja kaikki todetut tapaukset on helppo jäljittää lähipiiriin, työpaikoille tai muihin tilanteisiin, joissa ihmisiä on kerääntynyt sen verran tiiviisti yhteen, että viruksen leviäminen mahdollistuu.

Minulla ei ole mitään tietoa, että voiko tämä teoria pitää paikkaansa. Mutta se voisi osaltaan selittää tätä, miksi Suomessakin tauti painottuu juuri Uudellemaalle.
Tuon teorian pohjalta olisi ehkä hyvä ottaa julkinen liikenne suurennuslasin alle. Se on yksi selkeimmin pääkaupunkiseudun muusta Suomesta erottava tekijä. Muuten elämänmeno on suhteellisen samanlaista (työpaikat, kauppakäynnit jne.) kuin 10000-20000 hengen pikkukaupungeissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös