Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 908 981
  • 81 125

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Melkoinen huumoriraportti koko "selvitys".

Hengityssuojainten tarkoitushan on siviilikäytössä suojata muita eli vähentää pisaroiden leviämistä lähiympäristöön. Käsittääkseni poliittiisen historian FM Varhilan (sd.) & co. tilaamassa tutkimuksessa selvitettiin maskien suojaavuutta suhteessa käyttäjäänsä, mikä tietysti on esim. heppoisilla kangasmaskeilla olematon.
Ei kait se Varhila sitä itse kirjoittanut, turha käydä siis hänen substanssiosaamisen kimppuun.
 
Konalan Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aika paljon tulee somessa vastaan viestiä ”tottakai ne sanoo näin, salaliitto”. Erittäin vahvan vahvistusvinouman esimerkki, halutaan löytää omaa mielipidettä tukevia asioita eikä uskota että maskit olisi melkein hyödyttömiä? Voiko olla niin että ihmiset takertuvat näihin koska pelätään menettää se pienikin toivo taudin estämisestä ja säilyttää kontrolli?

Vaikka et minulta kysykkään niin voisiko ihmisistä tuntua ihmeelliseltä, että samaan aikaan kun teveydenhuoltohenkilökunta valittaa maskipulaa ja maskit ovat heille aivan välttämättömiä, niin niistä ei sitten tavalliselle kansalle olekaan hyötyä. Jokainen aivoillaan ajatteleva tajuaa tässä ristiriidan. Maski terveydenhoitajalla on aivan välttämätön, mutta sama maski taviksella ei sitten auta mitään???
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää

Voisihan se tuntua ihmeelliseltä. Samaten sekin tuntuu ihmeelliseltä, että tavalliset kansalaiset eivät saisi kantaa turvallisuussyistä aseita, vaikka poliiseillakin on. Ja sekin tuntuu ihmeelliseltä, että tavalliset ihmiset vaativat, etteivät yritykset maksa johtajille isoja palkkoja, vaikka verotulojen kannalta se olisi moninverroin parempi asia kuin toinen vaihtoehto eli että ne rahat jaetaan matalammin verotettuina osinkoina omistajille.
 
Viimeksi muokattu:

Azteca

Jäsen
Mutulla luulisi, että räkä ei lennä yhtä pitkälle maskin kanssa ja muita suojataan. Tutkimukset toki voittavat mutut, mutta toivoisin, että tutkittaisiin vain muiden suojaamista, koska sehän on syy miksi maskia tietyissä maissa käytetään.

No hyvä, että maskit kuitenkin auttavat lennoilla...
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Jos Suomeen tulisi maski suositus niin sitten kaikkia ei maskia käyttäviä varmaan katsottaisiin kuin spitaalista. Varmasti olisi mukavaa kulkea kaduilla.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Eiköhän tästä saada taas uusi esimerkki hallituksen ristiriitaisesta viestinnästä ja päätöksenteosta. Miksi näitä maskeja on ryhdytty valtion tukemana valmistaa huomattavia määriä, jos kerta niiden hyöty on olematon?

Sinä varmasti haluaisit hoitaa koronapotilaita maskitta? Huoltovarmuuden kannalta on ensiarvoisen tärkeää että meillä on omaa, sairaalakriteerit täyttävää suojainvalmistusta. Noita kuluu tolkuton määrä vuorokaudessa koska ovat kertakäyttöisiä.
 
topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Ei kai kukaan estä ihmisiä käyttämästä maskeja jos haluaa? Tänään taas näki kun autossa jollain roikkui maski taustapeilistä. Uutisissa ulkomailta porukalla maskit miten sattuu. Tosiasia on että ei porukka käytä noita maskeja niin kuin kuuluisi. Olen sitä mieltä, että ennemmän haittaa kuin hyötyä kun käytetään väärin.
 
Konalan Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jatkan nyt vielä: ihan virallisen propagandan mukaan pitää "aivastaa hihaan" siihen kankaiseen hihaan, mutta siitä maskista ei sitten olekaan mitään mitään apua, mutta hihasta on??? eikö niitä maskeja voisi vaikka sitten valmistaa niistä hihoista, jos se on se on toimiva suoja mutta kasvoilla oleva maski ei??? tai jos hiha onkin sitä samaa materiaalia kun maskit niin sittenkö se ei auta??
En ymmärrä, olen varmaan tyhmä.
 
jokerit67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sinä varmasti haluaisit hoitaa koronapotilaita maskitta? Huoltovarmuuden kannalta on ensiarvoisen tärkeää että meillä on omaa, sairaalakriteerit täyttävää suojainvalmistusta. Noita kuluu tolkuton määrä vuorokaudessa koska ovat kertakäyttöisiä.
Kommenttini oli sarkastinen, viitaten juurikin tähän ristiriitaan. Kirurgisia maskeja käytetään laajasti ja niiden jonkinasteinen hyöty tartuntojen leviämisessä on päivän selvä, mutta selvitys onnistui jotenkin päättymään siihen, että niiden vaikutus korona leviämiseen on olematon.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Jatkan nyt vielä: ihan virallisen propagandan mukaan pitää "aivastaa hihaan" siihen kankaiseen hihaan, mutta siitä maskista ei sitten olekaan mitään mitään apua, mutta hihasta on??? eikö niitä maskeja voisi vaikka sitten valmistaa niistä hihoista, jos se on se on toimiva suoja mutta kasvoilla oleva maski ei??? tai jos hiha onkin sitä samaa materiaalia kun maskit niin sittenkö se ei auta??
En ymmärrä, olen varmaan tyhmä.
Aivastuksen suunta on se juttu. Ihan sama onko hihasi kangasta, ihoa vai nahkaa, suositus suuntaa "ryöppysi" pois muista.
 
Vepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Voi olla että olen tyhmä mutta en oikein ymmärrä, miksi näistä kasvomaskeista ei ole mitään hyötyä. Jos tutkimuksissa on ilmennyt että suurella osalla koronapotilaista on vain vähäisiä kurkun tuntemuksia, päänsärkyä tai vetämätön olo niin miksi nämä suojaimet eivät esim. joukkoliikenteessä suojaisi muita ihmisiä tartunnoilta. Nythän monet ihmiset tietämättään levittää tautia. No en olekaan mikään emeritusprofessori, siispä pesen vain käsiäni ja yskin hihaan.
 
Luultavasti lukemalla se raportti se perustelu leviäis. Itsekään en ole sitä tehnyt. En tiedä yrittääkö se vastata edes kysymykseen ”suojaako kaikki” vai jotkut spesifit

Ja tottakai sairaalassa tarvitaan maskia mutta tarvitaanko Sodankylän sivukylällä missä haetaan s-marketista aski röökiä? Tuohonhan se olis ihan överkilliä alkaa mitään laittamaan.
 
Nollatason tutkimus, kun tietoa ei ilmeisesti ole tarpeeksi tarjolla:
"Katsauksista käy ilmi, että kasvosuojusten käytön vaikutusta tartuntojen leviämiseen ei ole osoitettu luotettavasti."
"Luotettavia tutkimuksia aiheesta on tehty vähän ja niiden kohdeväestöt ja tutkimusympäristöt poikkeavat Suomen väestöstä selvästi. "
"Tutkimustuloksia on hankalaa soveltaa Suomen COVID-19-epidemiaan, koska kasvosuojusten julkinen käyttö tapahtuisi täällä varsin erilaisissa olosuhteissa. "

Toivottavasti oli halvempi kuin Himasen raportti.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Siis mitä irroitin asiayhteydestä? Itse väität, että tutkimusryhmä (johon kuului mm. kaksi tohtoriksi väitellyttä henkilöä) ei osannut tulkita lukemiaan tutkimusraportteja oikein. Nämä ovat ihan peruskauraa tutkijoille (siis henkilöille, jotka ovat käyneet tohtorikoulutuksen läpi). Hauska huomata, miten kokemusasiantuntijat jälleen paasaavat somessa vaihtoehtoisia totuuksia.
Irroitit siitä tehdystä tutkimuksesta yhden lauseen. Sen irroitit asiayhteydestä, kun minä puhuin siitä, että missään niissä tutkimuksissa, mitä siis siinä tutkimusraportissa siteerattiin, ei keskitytty ja tutkittu kansalaisten kasvosuojaimia. Niissä tutkimuksissa oli suurimmassa osassa ihan oikeita maskeja. Lisäksi minusta on lähinnä helvetin naurettavaa, että "kaksi on väitellyt tohtoriksi" on sinulle jokin argumentti, ilman, että näiden kahden koulutusalaa on mainittu. Mutta kun pakko olla asiantuntija jos on väitellyt tohtoriksi.

Tässä maassa on väitelty tohtoriksi vaikka ja mistä. Se ei tarkoita, että kyseessä olisi jotain asiantuntijoita, en tokikaan väitä että eivät voisi olla sellaisia.
 
Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans

Niin no se edellinen viestisi oli hyvin epäselvä siinä suhteessa, ettei siitä saanut selvää puhuitko raportissa viitatuista tutkimuksista vai raportista itsestään.

Se on aivan sama, että minkä alan tohtoreista on kysymys, jos tutkimusmenetelmänä on systemaattinen kirjallisuuskatsaus. Ei ole todellakaan niitä vaativimpia menetelmiä.
Ja käsittääkseni siellä oli tutkimusryhmässä ihan proffakin mukana.

Kyllä se tohtorin status vielä toistaiseksi minut paremmin vakuuttaa kuin jatkiksen kokemusasiantuntija, joka tulee korjaamaan tutkimusryhmän tekemää tutkimuskatsausta kymmenen minuutin silmäilyn tuloksena.

Ja kerrohan, että minkä alan tohtoreihin ei siis voi tässä mielessä luottaa? Ketkä eivät osaa tehdä systemaattisia kirjallisuuskatsauksia?
 
Aamuetana

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jatkan nyt vielä: ihan virallisen propagandan mukaan pitää "aivastaa hihaan" siihen kankaiseen hihaan, mutta siitä maskista ei sitten olekaan mitään mitään apua, mutta hihasta on??? eikö niitä maskeja voisi vaikka sitten valmistaa niistä hihoista, jos se on se on toimiva suoja mutta kasvoilla oleva maski ei??? tai jos hiha onkin sitä samaa materiaalia kun maskit niin sittenkö se ei auta??
En ymmärrä, olen varmaan tyhmä.
Siis ihan tosissasi kysyt tälläistä? Ei ole ihme että hallitukselta vaaditaan tarkkoja ja täsmällisiä ohjeita joka asiaan...
 
Konalan Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siis ihan tosissasi kysyt tälläistä? Ei ole ihme että hallitukselta vaaditaan tarkkoja ja täsmällisiä ohjeita joka asiaan...

Kyllä kysyn sarkastisella otteella, mutta hallitukseen tämä ei varsinaisesti liity. Ihmettelen THL:n intoa kertoa, että maskeista ei ole MITÄÄN hyötyä. Tuote on kehitetty juuri pisaroiden leviämisen estämiseksi ja nyt se onkin tehoton. Samaan aikaan esim pelastuslaitos laittaa kaikille Koronaepäilyille maskin ja myös henkilökunta käytää niitä. Joko THL on väärässä tai pelastuslaitoksen toiminta on verovarojen tuhlausta.
Onko niin, että sinusta Pelastuslaitois toimii väärin laittaessaa potilaille maskit? Kyseessä on siis sama tavis, jolla se sama maski ei THL:n mukaan auta, jos se sen itse laittaa. Samoin on outoa että se sama maski sillä ambulanssimiehellä ei vuoron jälkeen enää toimikaan.

Samanlaisen nollatason tutkimuksen saisi myös käsien pesusta. "Kukaan ei ole osoittanut että käsien pesu ehkäisee leviämistä"

EDIT: Ymmärän hyvin, että THL toiminta on suoranaista propagandaa, mutta minua kiinostaisi miksi? Miksi he näkeävät hyödylliseksi tämän maskien mollaamisen? Tekee mielestäni uskottavuudelle haittaa.
 
Viimeksi muokattu:

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Raportissa tarkasteltiin näitä kuluttajakäyttöön myytäviä maskeja, ei lääkintähenkilökunnan käyttämiä erityismaskeja. Luehan nyt vielä kerran uudestaan.

Sanomattakin selvää, ettei ko. kirjoittaja ole tietenkään mitään raporttia lukenut.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Eräänlaisen vaikuttamisen kaava:

1. Uskotaan vahvasti asiaan x
2. Esitetään asian x taustaksi hypoteesi
3. Haetaan hypoteesille taustaa itselle sopivista tieteellisistä taustoista
4. Kun kohta 3 ei toteudu, vaaditaan asiaa x edelleen, mutta lisäksi jonkin muun tahon selvittämistä asian taustoista
5. Jokin Muu Taho tekee kohdan 4 mukaisen selvityksen/tutkimuksen
6. Kun selvitystyö ei tue asiaa x, haukutaan selvitystyön perusteet ja tutkittu kokemusasiantuntijapohjalta
7. Palataan joko kohtaan 1, 3 tai 4.

Kunhan nyt tuli mieleen.
 
Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Kai ne kasvomaskit menettää sen vähäisenkin hyödyn jos niitä käytetään väärin. Seurasin yhtä nuorta miestä kaupassa. Hänellä oli maski naamalla mutta veti sen ales vähän väliä ottaakseen huikan juomapullosta. Tule varmaan aika monta kertaa räplättyä sitä naamaa että olisi voinut olla jopa ns. turvallisempaa olla ilman koko kasvosuojusta. Ja kyseessä oli kuitenkin kaupunki jossa ei ole ollut niin paljon tapauksia että olisi päässyt THL:n koronakarttaan (johon tarvitaan siis yli viisi tapausta). Eli tartunnan riski oli varsin vähäinen.
 
Viimeksi muokattu:

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mihin päätöksenteon tulisi pohjautua, jos ei tieteelliseen tietoon?
Maailmalla pääsääntöisesti on tultu maskimyönteisiin tuloksiin. Kun siis yks vs kymmeniä on suomalainen ja ei-maskia tulos, niin kumpi kanta on todennäköisimmin tieteellisesti oikein?

Ihmettelen miksi valtio ei ole jo kieltänyt maskien käyttöä sairaaloissa ja perunut tilauksia. Nythän "tieteellinen näyttö" on luja kuin kallio.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös