Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 890 832
  • 81 125

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
@Huono pakki, nyt meni Iisopilla taas kerran HUSit ja HYKSit sekaisin. Ja varmaan myös päivät (tai en tajunnut että19.5. ESS:n sivuilla ollut ns. koronapäivitys oli ehkä maanantain tilanne, sama tieto kuin paperilehdessä tiistaina). Syytän lukihäiriötä... Ei sen syy ole mutta parempi sekin kuin myöntää olevansa tyhmä.

Näitä sekaannuksia sattuu meille kaikille vähän väliä. Ei se ole niin vaarallista. Mennään eteenpäin niinkuin Juti sanoi.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Hitsi kun tuo uudenmaan raja piti aukaista. Lähti tosiaan sellainen tartuntavyöry vyörymään koko Suomeen, kun uudeltamaalta lähti kaikki mökkiläiset tahallaan tartuttamaan väkeä kyläkauppoihin.
Näin ainakin kerrottiin sivukaupalla tällä keskustelupalstalla.

Joo. Kyllä tää Uusimaa on sisältä päin katsoenkin sellaista SOTATANTERETTA, että heikompaa hirvittää. Just lasten kanssa leikkipuistossa muiden lasten kanssa ollessa mietin, että mistähän se seuraavaa KRANAATTI lentää ja missä on lähin JUOKSUHAUTA.

Sotavertauksia ja Niinistön kaltaisten vanhojen miesten pelonsekaisia avautumisia taas seuraavaan aaltoon mahdollisimman paljon odottaen. Muutamat ennustukset vielä siitä miten maailma muuttuu peruuttamattomastia ja miksette jo panikoi niin avot.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tässä maakunnassa ei ole todettu yhtään tartuntaa yli viikkoon. Kun asukkaita on n. 175 000, niin kyllä minusta tämä vouhottaminen turvaväleistä, käsien desifiointi kaupoissa ja ne helvetin epäkäytännölliset pahvit siinä, kun pakataan tavaroita kasseihin, alkaa mennä jo aika pahasti yli.

Jokainen saa tietysti pukeutua, miten huvittaa, mutta kyllä ne maskit naamallakin rupeaa jo aika naurettavilta tässä tilanteessa näyttämään. Noniin, tuli nyt sekin sitten sanottua.

Iloista oli kuitenkin huomata, että kaupassa oli jotenkin paljon vapautuneempi tunnelma jo. Ei ihmiset enää sillä tavalla juosseet karkuun ja oltiin muutenkin jo vähän unohdettu niitä kahden metrin välejäkin. Hyvä juttu.
 
Undrafted

Jäsen
Kaverin kanssa juteltiin tilanteesta ja jotenkin tämä tuntuu tv-sarjan katsomiselta. Kumpikin tehnyt etänä ja 22-23 tuntia päivästä menee kotona. Ruokakaupassa tulee käytyä ja muualta lähinnä hakenut täsmänoutoja maalia, terassiöljyä jne. Lähipiirissä ei yhtään tiedossa olevaa sairastunutta. Sosiaaliset kontaktit tosi vähässä kasvotusten.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tässä maakunnassa ei ole todettu yhtään tartuntaa yli viikkoon. Kun asukkaita on n. 175 000, niin kyllä minusta tämä vouhottaminen turvaväleistä, käsien desifiointi kaupoissa ja ne helvetin epäkäytännölliset pahvit siinä, kun pakataan tavaroita kasseihin, alkaa mennä jo aika pahasti yli.

Jokainen saa tietysti pukeutua, miten huvittaa, mutta kyllä ne maskit naamallakin rupeaa jo aika naurettavilta tässä tilanteessa näyttämään. Noniin, tuli nyt sekin sitten sanottua.

Iloista oli kuitenkin huomata, että kaupassa oli jotenkin paljon vapautuneempi tunnelma jo. Ei ihmiset enää sillä tavalla juosseet karkuun ja oltiin muutenkin jo vähän unohdettu niitä kahden metrin välejäkin. Hyvä juttu.
Eihän niitä pleksejä tarvittais jos ihmiset osaisivat aivastaa ja yskiä hihaan, mutta sitä ei osattu normioloissa eikä tälläkään hetkellä kuin ehkä hieman paremmin. Desinfiointiaineita ei tarvittaisi jos ihmiset osaisivat pestä kätensä, mutta sekin on liikaa pyydetty.

Eli kaksi perusasiaa jos olisi hallussa niin korona tuskinpa leviäisi.
 
Kampeaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tässä maakunnassa ei ole todettu yhtään tartuntaa yli viikkoon. Kun asukkaita on n. 175 000, niin kyllä minusta tämä vouhottaminen turvaväleistä, käsien desifiointi kaupoissa ja ne helvetin epäkäytännölliset pahvit siinä, kun pakataan tavaroita kasseihin, alkaa mennä jo aika pahasti yli.

Jokainen saa tietysti pukeutua, miten huvittaa, mutta kyllä ne maskit naamallakin rupeaa jo aika naurettavilta tässä tilanteessa näyttämään. Noniin, tuli nyt sekin sitten sanottua.

Iloista oli kuitenkin huomata, että kaupassa oli jotenkin paljon vapautuneempi tunnelma jo. Ei ihmiset enää sillä tavalla juosseet karkuun ja oltiin muutenkin jo vähän unohdettu niitä kahden metrin välejäkin. Hyvä juttu.
Suomessa on tällä hetkellä varsin hyvä tilanne juuri siksi, että on jaksettu toimia näin. Toivottavasti hyvä kehitys jatkuu, vielä kun saataisiin pääkaupunkiseudullakin tapaukset nolliin niin voitaisiin ainakin hetken verran olla tyytyväisiä.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Toivon että ei käy niin, mutta pikkusen pelkään kyllä suomalaisten luonteen karkeasti ehkä tuntien, että tulee liikaa sellasta kahtiajakoa tässä kun piikki taudeista laskee. Eli tarkoitan että on iso joukko ihmisiä, jotka ovat ylivarovaisia ja pelkäävät suunnilleen lähikauppansa myyjää jo. Sitten on tosi iso joukko, jotka eivät kyllä pelkää yhtään tartuntoja, mutta jotka eivät osaa järkevästikään toimia. Se keskitie ja palvelujen ja käyttäminen, mutta oikealla tavalla, kun varmaan olisi nyt se punainen lanka tässä.
 
K

Kiekkokatsoja

Totta tämäkin. Osa on huolellisia, ja osa huolettomia.
Suurin juttu lienee.. että vuotaako korona rajojen yli? Ja että tuleeko näitä viruslinkoja kotimaassa, jossa ihmiset ovat sisätiloissa, lähellä, ja useita tunteja?
Tämän jälkeen nämä huolettomat/välinpitämättömät olisivat iso ongelma.
 
Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara

Niin, kyllähän tuo nyt näyttää siltä että taas se kuuluisa ”pari viikkoa” jos käyttäydytään fiksusti, kuten suurin osa tähänkin asti, niin virus on käytännössä nollassa jo pk-seudullakin.
 
Joo se on kans iso kysymys, kuinka Suomi pystyy torjumaan tauteja, kun pesäkkeet ovat ympärillä (Ruotsi ja Ryssät). Toivoa on kuitenkin siinä mielessä, että matkustushalukkuus ei kauhean korkealla ole oikein missään sillä hetkellä, kun rajoja avataan. Luotetaan siihen.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Niin, kyllähän tuo nyt näyttää siltä että taas se kuuluisa ”pari viikkoa” jos käyttäydytään fiksusti, kuten suurin osa tähänkin asti, niin virus on käytännössä nollassa jo pk-seudullakin.

Niinpä niin, mitäs sitä suotta sairastamaan tautia, jota ei vielä ole ;)
 
Salama44

Jäsen
Ei tule koulun takia Suomessa mitään piikkiä. Lapsilla tartuttavuus on heikompaa. Oliko kouluissakin kaikista ttartunnoista vain muutama oppilailla ja suurin osa aikuisilla? Ne tulivat alkuvaiheessa ja iso osa koulun ulkopuolelta. Osa noista aikuisista olisi saanut koronan vaikkei kouluja olisi avattukaan. Karanteenien vuoksi se ei ole kuitenkaan kouluissa sen kummemmin lähtenyt leviämään.

Ravintoloiden ja terassien avaaminen on täysin eri asia ja aikuisten touhua. Se jos vielä menee hyvin niin korona alkaa olla aika vähissä.
 
Pete vaan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна , kärpät
Tässä maakunnassa ei ole todettu yhtään tartuntaa yli viikkoon. Kun asukkaita on n. 175 000, niin kyllä minusta tämä vouhottaminen turvaväleistä, käsien desifiointi kaupoissa ja ne helvetin epäkäytännölliset pahvit siinä, kun pakataan tavaroita kasseihin, alkaa mennä jo aika pahasti yli.

Jokainen saa tietysti pukeutua, miten huvittaa, mutta kyllä ne maskit naamallakin rupeaa jo aika naurettavilta tässä tilanteessa näyttämään. Noniin, tuli nyt sekin sitten sanottua.

Iloista oli kuitenkin huomata, että kaupassa oli jotenkin paljon vapautuneempi tunnelma jo. Ei ihmiset enää sillä tavalla juosseet karkuun ja oltiin muutenkin jo vähän unohdettu niitä kahden metrin välejäkin. Hyvä juttu.
Näistä plekseitä tuli itsellä mieleen paikallinen k-rauta. Kiuas sanoi sopimuksen irti menin k-rautaan kyselee uutta saunan pohjapiirusten kera. Tyyppi korona pleksin takaa ei suostu edes katsomaan piirustuksia kyselee mittoja ja mahdollisia kiinnityksiä jonka jälkeen sanoo/viittoo että kiuas esitteet on tuolla jne....
No vaihdan bauhausiin ei oo korons pleksejä info tiskillä (kassalla oli) myyjä ottaa pohjapiirustuksen käteen mittailee suojaetäisyydet esittelee vaihtoehdot ja myy kiukaan 10 minutissa. Ja kyse maakunnasta jossa tartuntoja viimeisen kahden viikon aikana on ollut pari.
No ei tartte miettiä missä asioidaan jatkossa.
Pitäkää kiukaanne
 
Salama44

Jäsen
Täysin vihkoon ainakin meni se, että tässä toukokuussa piti olla hirrrrrmuinen tautipiikki.

Hirmuisesta en tiedä muuta kuin että ihan epidemian alussa ajateltiin että siinä tulee jonkinlainen piikki kun ei tiedetty etenemisestä mitään. Oli kolme skenaariota ja onneksi toteutui se lievin lievänä.

Emme tienneet sitäkään alussa vaan varauduimme pahempaan, koska jos olisi vähätelty niin olisi tullut jälkeenpäin hirveä kriitiikki ettei otettu tosissaan. Ne jotka arvostelevat löytävät siihen aina aiheen. Joko vähäteltiin, ammuttiin kärpästä tykillä tai oltiin siinä välissä ja tasapainoiltiin ja silloin puuttuu kuulema tavoite.

Tautipiikin voi nähdä myös tuokokuussa jos ajattelee koronakuolemia. Se piikki jatkui vielä Vapun jälkeisen viikon. Alkoi laskea vasta viime viikolla ja tällä viikolla se on laskenut jyrkästi. Ollaan samassa tilanteessa kuin maaliskuun lopussa epidemian toisella viikolla kun koronakuolemat Suomessa alkoivat.

On tulkintakysymys mistä huipun laskee. Laskeeko sen todetuista tartunnoista, sairaalassa ja tehohoidossa olevista vai kuolleista. Minusta taudin huippu ei ole koskaan niin kauan ohi kun se tappaa eniten ihmisiä, koska se on taudin vakavin seuraus. Tartuntojen esiintymisen suhteessa testausmääriin ja oireiden huippu voi olla siinä huhtikuun puolivälissä, mutta koronaepidemian koko huippu menee ohi vasta kun ihmisiä alkaa kuolla siihen vähemmän ja se tapahtui toukokuussa.

Tauti tuntuu olevan sen luonteinen että kuolleisuus laskee viimeisenä eli ei käy niin että tautui vain muuttuisi ajan myötä jotenkin lievemmäksi. Kuolleisuus laskee viiveellä vain jos tartunnat ja hoidossa olevat laskevat.

THL piirsi koronakäyrät väärin päällekkän niin että koronatartunnat ja kuolleisuus kasvat samaan aikaan yhtä nopeasti. Nehän olisi pitänyt piirtää lomittain niin että tartunta- ja hoitohuippu on viikkoja ennen kuolleisuushuippua jolloin kuolleisuushuipun jälkeen olisi nähty milloin koko epidemian ja sen terveydellisten seurausten huippu on ohitettu.
 
Viimeksi muokattu:

Vepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Meillä ei ole mitään hätää viruksen suhteen jos vaan muistetaan pitää kaupoissa (ja muuallakin) etäisyyttä muihin . Lisäksi käytetään sitä käsidesiä jota on jo kiitettävästi kauppojen sisääntuloporttien läheisyydessä tarjolla. Tautihan on jo lähes selätetty uudellamaalla. Nyt vaan täytyy pitää tiukkaa rajakontrollia ja varsinkaan Tukholman alueelta ei pidä päästää ketään tänne virusta levittämään.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Joo ja mielestäni tärkeintä on vain elää normaalia elämää ja nauttia elämästä, unohtamatta sitten sisällyttää siihen perusarkeen noita hygieniajuttuja. Kaupat ehkä paras esimerkki kun pelolle annetaan valtaa ja pelotellaan ihmisiä. Siellä on tosi ahdistuneen näköisiä ihmisiä ja pelko päällä jos joku lähestyy. Tärkein ehkä koronan ja muidenkin tautien kohdalla se että jos tuntee itsensä kipeäksi tai on kipeä niin ei liikuta kotoa ja tavata toisia, tällä todennäköisesti olisi se tehokkain estäminen ettei tauti leviä vaikka ilmeisesti myös oireettomia tartuttajia voi olla. Tärkeintä kuitenkin muistaa elää.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Meillä ei ole mitään hätää viruksen suhteen jos vaan muistetaan pitää kaupoissa (ja muuallakin) etäisyyttä muihin . Lisäksi käytetään sitä käsidesiä jota on jo kiitettävästi kauppojen sisääntuloporttien läheisyydessä tarjolla.

Onko tuosta käsidesistä kuitenkaan suuremmin hyötyä? Sehän on todettu varsin tehottomaksi tuon viruksen torjunnassa. Ja jotenkin tuollaisten yhteiskäytössä olevien pumppupullojen voisi kuvitella olevan melko likaisia, kun ihmiset paskaisilla käsillään räpläävät niitä...

Itse en ole noita viitsinyt käyttää. Ennen kauppaan menoa pesen käteni kotona. Ja kaupassa pidän varmuudeksi ohuita suojahanskoja. Sekin voi olla hätävarjelun liioittelua, mutta ehkä tässä tapauksessa jopa parempi näin.
 
Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Osaa nuorisosta ei tunnu päätä paleltavan koronahömpötys, eilen oli ainakin Helsingissä ihan reippaasti porukkaa dokaamassa aika suurissa laumoissa. Suomessa kun ollaan, niin eihän täällä missään ole oikeasti paljon jengiä, mutta keskustassa vähän alkoi lipsumaan.

En ole erityisesti kaivannut tuonne keskustan autoteille jengiä humalapäissään kaatuilemaan ja huutelemaan vastaantulijoille.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Ulkona ei lienee kovin suuri riski kokoontua jos ei koko ajan halailla toisia, itse näen paljon näitä 5-10 hengen porukoita pk-seudulla hengaamassa, jollei suurilla laumoilla tarkoiteta tälläisiä kylkikyljessä seurattavia tapahtumia missä halaillaan ventovieraita kuten vaikkapa surullisen kuuluisat futismatsit.
 
Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Onko tuosta käsidesistä kuitenkaan suuremmin hyötyä? Sehän on todettu varsin tehottomaksi tuon viruksen torjunnassa. Ja jotenkin tuollaisten yhteiskäytössä olevien pumppupullojen voisi kuvitella olevan melko likaisia, kun ihmiset paskaisilla käsillään räpläävät niitä...

Enemmän niistä taitaa olla haittaa kuin hyötyä. Tutut koulumaailmasta ihmettelevät, kuinka lasten pitää koko ajan hinkata kädet punaisena myrkkyjä. Monella iho kuoriutuu ja kädet punottavat, mutta paniikissa olevat aikuiset vaativat vain jatkuvaa hinkkaamista. Nämä desit ovat kovia myrkkyjä, joten järki päähän.
 
Aamuetana

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Käsidesit kovia myrkkyjä? Ehkä juotuna kyllä, mutta ei silloin kun niitä käytetään käsien puhdistukseen. Järki päähän nimenomaan.

Kertokaas nyt viisaammat, että miten voidaan kuvitella koronan jotenkin poistuvan vaikka tartunnat saataisiin nollaan Suomessa? Siis että senkö jälkeen rajoitukset poistettaisiin ja kaikki on hyvin? Kyllähän se korona jostakin taas putkahtaa tänne niin kauan kun sitä jossain päin maailmaa on.

Rahoituksia pitäisi pikaisesti poistaa isolla kädellä, koska tulos on varmaankin kutakuinkin sama jos se tehtäisiin syksyllä (Tai koska tahansa ennen rokotetta). Toisekseen, nyt kaikki tietää mikä on homman nimi ja siihen osataan valmistautua jos uusia tartuntoja alkaa tulemaan reilusti.

Ei rajoja ja palveluita voida pitää kiinni tämän enempää.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Eihän niitä toisaalta pidetäkään. Viikon päästä avautuvat ravintolat, samalla tuo ihmisjoukkojen kokorajoitus kasvaa 50:een, ja siitä sitten pikkuhiljaa lievennetään kaiken järjen mukaan lisää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös