Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 912 081
  • 81 126
Ja sitten takaisin asiaan. Pystymme näkemään pandemiassa myös huumoriaspektin, mutta toivomme että tällä palstalla näkisimme huumorit lähinnä sille tarkoitetusta ketjusta:

Asiallisin terveisin,
Moderaattorit
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Siis miten valtio päätyy tilaamaan näiltä whitetrasheilta yhtään mitään? Jylhä ja Tape näyttää jo ulospäin siltä, että he tilaavat kaiken Wishistä. Ei luoja, toivottavasti tämän asian päättäjä menettää työpaikkansa vielä tänään.
Tää olis aivan helvetin huvittavaa, jos kyseessä olisi olleet vaikka vappunenät tai perseensuristimet. Nyt kuitenkin todennäköisesti tämän perseilyn seurauksena kuolee porukkaa, niin työpaikan menetys on vähintä mitä voi seurata. Kuolemantuottamuksesta Siperiaa, saatana.

Lisäksi varmaan ihan hyvä ottaa pikkusen lähempään tarkasteluun jonkun viranomaisen toimesta, että mitä vittua siellä päättävissä elimissä suhmuroidaan ja millaisella älykkyyskapasiteetilla operoidaan. Kenen umpitollon mielestä on missään vaiheessa ollut fiksua ja ennen kaikkea paras käyttää välikätenä tuollaisia henkilöitä, joilta ei normijärjellä varustettu taneli tasalakkikaan ottaisi mitään edes ilmaiseksi? On kyllä jotakin mätää suomenmaalla taas, käsittämätön farssi.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Tilausketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Nyt jossakin kohtaa on toiminut henkilö, jolle on riittänyt että kaikki on paperilla oikein. Useammassa firmassa on töissä ihmisiä, jotka osaavat noudattaa ohjeita pilkuntarkasti, mutta eivät kykene minkäänlaiseen oma-aloitteisuuteen tai kriittiseen ajatteluun. Tässä tietysti esimiesten pitäisi tuntea alaisensa sen verran hyvin, että ihan kenelle tahansa ei tällaista toimeksiantoa voi tällaisten paineiden vallitessa antaa. Mutta itselläni ei ole mitään tietoa siitä, kuinka hankintaprosessi huoltovarmuuskeskuksen osalta normaalisti etenee, joten tämä kirjoitus taas vahvalla "mutu"-tagilla.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Uskomatonta, kun valtio vetää ketuiksi, niin modulaattorit tulee pelastamaan. Vakavasta asiasta ette täällä perskele enää puhu, saati vitsiä väännä, siinähän menisi hallituksen uskottavuus! Nyt mars mars naureskelemaan veronmaksajien rahoilla ostetuista maskeista kierrätyskeskuksen puolelle!

Puoluekirjojen sisältöä lienee turha näillä näytöillä kysellä.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
HUS ilmoittaa eilen varmistuneiksi tapauksiksi 56 kappaletta. Pudotus oli odotettavissa, koska 4.4. ennätystä seuranneet testimäärät ovat olleet pienempiä. Tästä huolimatta positiivista huomata, että lasku oli näinkin suuri.
 
aalto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, änärin suomalaiset
Kertokaapa joku viisaampi, että miksi suomalaiset yritykset eivät ole aloittaneet suojavarusteiden valmistusta jo kuukausi sitten? Eikö markkinavoimien ja bisneksen (muidekin kuin Jylhän) pitäisi nähdä tässä ihan järjetön bisneksen paikka? Kaikki kynnelle kykenevät valtiot ovat valmiita maksamaan mitä vaan noista varusteista ja suomalaiset yritykset odottavat, että valtio tekee sitovia tilauksia ja lupaa maksaa viulut. Jotenkin mun täysin maallikon bisneslogiikka sanoo, että jos firma mitenkään vaan pystyisi valmistamaan suojaimia, niin nyt niitä painettaisiin kolmessa vuorossa.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Kertokaapa joku viisaampi, että miksi suomalaiset yritykset eivät ole aloittaneet suojavarusteiden valmistusta jo kuukausi sitten? Eikö markkinavoimien ja bisneksen (muidekin kuin Jylhän) pitäisi nähdä tässä ihan järjetön bisneksen paikka?

Olisi myös mukava ymmärtää, että mikä on realistinen aika, jossa on mahdollista saada sairaalakelpoisten suojavarusteiden tuotanto käyntiin?

edit: Visiirit helppoja, viitat helppoja, hengityssuojaimet vaativat testaamista / sertifiointia varmasti. En osaa sanoa, että mikä on tämä prossessi ja kuka sen pystyy tekemään?
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
En muista nyt tarkkaa prosenttia mutta se oli iso eli kuinka usein normaalisti ihminen unissaan koskee tai hieraisee kasvoja/nenää. Jos tuon tahattoman toiminnon haluaisi välttää niin pitäisi nukkuakin maski päässä.
Kun kotiutuu kauppareissulta, niin ennen nukkumaanmenoa pitää pestä huolellisesti ensin kädet ja sitten hampaat. Sitten voi nukkuessaan kosketella ihan mitä vaan. Maskejakin voi käyttää, mutta itse en sellaisesta pervoilusta perusta.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Kertokaapa joku viisaampi, että miksi suomalaiset yritykset eivät ole aloittaneet suojavarusteiden valmistusta jo kuukausi sitten? Eikö markkinavoimien ja bisneksen (muidekin kuin Jylhän) pitäisi nähdä tässä ihan järjetön bisneksen paikka? Kaikki kynnelle kykenevät valtiot ovat valmiita maksamaan mitä vaan noista varusteista ja suomalaiset yritykset odottavat, että valtio tekee sitovia tilauksia ja lupaa maksaa viulut. Jotenkin mun täysin maallikon bisneslogiikka sanoo, että jos firma mitenkään vaan pystyisi valmistamaan suojaimia, niin nyt niitä painettaisiin kolmessa vuorossa.
Tähän epäilin syynä olleen ainakin osin sen, että on vahvasti annettu ymmärtää suojavälineitä olevan tarpeeksi varmuusvarastoissa ja että niitä voidaan hankkia lisää. Tietenkin suuri kysyntä on ollut tiedossa, mutta todennäköisesti olemassaolevien tuotantolinjojen muuttaminen tuohon käyttöön on vaatinut ja vaatii sen verran töitä ettei taloudellinen kannattavuus ole ollut itsestäänselvää. Tai ehkä oikean materiaalin kehittäminen/hankkiminen vaatii panostusta.

Jos nyt ajatellaan että useammat firmat ovat alkaneet tehdä käsidesiä ihan omatoimisesti, niin joku syy varmasti on siihen ettei tuohon suojavälinevalmistukseen ole löytynyt halua. En tosin tiedä että miten paljon Suomessa edes on teollisuutta, joka pystyy hleposti tuollaista tavaraa alkaa tekemään.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Madventures Riku kirjoitti kolumnissaan, ettei hän kohtaisi koronavirusta missään muussa maassa kuin Suomessa.
Kyllä lähtien THL:n alun Trumpmaisesta vähättelystä siihen, että huoltovarmuus on osittain jonkun Tiina Jylhän varassa, en täysin allekirjoittaisi Rikun mielipidettä.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Olisi myös mukava ymmärtää, että mikä on realistinen aika, jossa on mahdollista saada sairaalakelpoisten suojavarusteiden tuotanto käyntiin?
Todennäköisesti melkoinen, eikä ihan jokaisessa ompelimossa tai nyrkkipajassa onnistu. Toisaalta suurelle yleisölle voisi kaupata ihan hyvin (ja varmasti nyt hyvällä menekillä) naamioita jotka suojaavat lähinna kanssaihmisiä roiskeilta ja tuohon ei tarvitse edes ihmeempää sertifiointia tai standardointia kun melkein mikä tahansa naamalle aseteltava kangas jo toimisi ja toki plussaa jos siinä olisi sen verran tukirakennetta ympärillä ettei räät jäisi naamaa vasten. Vapauttaisi myös vielä mahdollisesti myynnissä olevat sairaalakelpoiset niille ketkä niitä oikeasti tarvitsevat.
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Olisi myös mukava ymmärtää, että mikä on realistinen aika, jossa on mahdollista saada sairaalakelpoisten suojavarusteiden tuotanto käyntiin?

Jossain uutisjutussa vaatealan yrittäjä kertoo ryhtyneensä miettimään asiaa ja pyöritelleensä hetken kangaspalaa käsissään ja "siitä se sitten lähti". Eli muutamassa hetkessä otettiin kiinni isojen kansainvälisten toimijoiden vuosikymmenten tuotekehitystyö kiinni ja varmaan samalla hengenvedolla myös ohi.
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Olisi myös mukava ymmärtää, että mikä on realistinen aika, jossa on mahdollista saada sairaalakelpoisten suojavarusteiden tuotanto käyntiin?

edit: Visiirit helppoja, viitat helppoja, hengityssuojaimet vaativat testaamista / sertifiointia varmasti. En osaa sanoa, että mikä on tämä prossessi ja kuka sen pystyy tekemään?
Nythän on kerrottu, että tuotanto alkaa kotimaisin voimin kahden viikon sisään. Kun sitä uutista lueskelin ja kaivelin, niin vaikutti jopa ihan uskottavalta. Että ei ollut Tiinat ja Tapet sen firman takapiruina käsittääkseni. Kaksi viikkoa ei kuulosta pitkältä ajalta.
 
En nyt ymmärrä juurikaan, että mitä yrität tässä sanoa, mutta teen valinnan ja tulkitsen tämän ironiaksi.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Nythän on kerrottu, että tuotanto alkaa kotimaisin voimin kahden viikon sisään. Kun sitä uutista lueskelin ja kaivelin, niin vaikutti jopa ihan uskottavalta. Että ei ollut Tiinat ja Tapet sen firman takapiruina käsittääkseni. Kaksi viikkoa ei kuulosta pitkältä ajalta.

Minusta on ikävää, jos kovin monta miljoonaa meni Tintille ja Tapelle noin niinku vahingossa. Oho, hupsista.

Rahaa kannetaan valtiolle nyt ovista ja ikkunoista, mutta on vähän kummelia todeta, että pistetään kymmenen miljaaaaarRRRRdia ja porukka nauramaan.
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Minusta on ikävää, jos kovin monta miljoonaa meni Tintille ja Tapelle noin niinku vahingossa. Oho, hupsista.
Eikös tässä suurin uutinen ole se, että ei vissiin mennyt heille vaan jollekin pikavippikoijarille? Helvetin Engelien Pyhtään jaosto on aktivoitunut ja eiköhän rahat palaudu TIinalle ja Tapelle, jos ei hyvällä, niin sitten pahalla. Vanhusten hoiva sai ison läjän hyviä suojia, täähän oli ihan täysin winwin kaikille, tä.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Hmm, tuossa oikein pikainen wikipediointi kertoi minulle että Gore-tex kalvon silmäkoko on 0,2 mikronia (eli 200 nm) ja SARS-CoV2 viruksen läpimitta 50-200 nm, eli pelkällä hyllystä löytyvällä Gore-tex kalvolla ei saisi siivilöityä viruksia pois (joskin vaatisi toki viruksen lentelevän tuolloin vapaana kaasufaasissa, mikä ei välttämättä ole vielä edes aukottomasti todistettu), mutta kuvittelisi parin tuommoisenkin kerroksen pysäyttävän jo siinä määrin viruksia että ainakin yleisökäyttöön voisi tehdä suojaimia jotka pystyisivät suurelta osin blokkaamaan myös sisäänpäin tulevat virukset. Se toki kysymysmerkkinä että miten hyvin ilma kulkee kalvon läpi kun sitä pitäisi saada hengitysmäärissä sisään ja kuinka saada uloshengityksen kosteus poistettua, mutta näihin lienee olemassa teknisiä ratkaisuja jo reilusti (sisääntulossa luonnollisesti pinta-alan kasvatus paineen pienentämiseksi ja kai kosteuden voi poistaa vaikka maskin sisäpinnan materiaaleihin, jos maskin jättää sitten kuivumaan käytön jälkeen).

edit.
Eikä tarvitsisi olla edes ulkomaisen tuotteen varassa kun käyttää vaikka Haltin DryMax -kalvoa (joskin tuotanto taitaa Haltillakin olla jossain kauempana). Ja noissahan luvataan tosiaan myös vesihöyryn siirtyminen ulospäin, mutta luulen että hengityksen mukana tulee vettä niin paljon ettei kalvon läpi mahdu kulkemaan kuin pieni osa.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Kertokaapa joku viisaampi, että miksi suomalaiset yritykset eivät ole aloittaneet suojavarusteiden valmistusta jo kuukausi sitten? Eikö markkinavoimien ja bisneksen (muidekin kuin Jylhän) pitäisi nähdä tässä ihan järjetön bisneksen paikka? Kaikki kynnelle kykenevät valtiot ovat valmiita maksamaan mitä vaan noista varusteista ja suomalaiset yritykset odottavat, että valtio tekee sitovia tilauksia ja lupaa maksaa viulut. Jotenkin mun täysin maallikon bisneslogiikka sanoo, että jos firma mitenkään vaan pystyisi valmistamaan suojaimia, niin nyt niitä painettaisiin kolmessa vuorossa.
Hankintalaki pakottaa kilpailuttamaan. VTTn pitää tutkia, pitää saada miljoona EU standardia ja lupaa aikaiseksi, ne kaikki maksaa ja vie aikaa. Tai sitten voi toki tilata Kiinasta ja unohtaa noi kaikki, kun "paperit on kunnossa".
 
Larionov #8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Oma tuttavani, jolla on kontaktit Kiinassa, oli yhteydessä Huoltovarmuuskeskuksen johtajaan maskien osalta.
Toimivat terveydenhuoltoalalla ja Kiinassa olisi satsi valmiina lähtöön omien työntekijöiden tarkastamana.
HVK:n vastaus oli: ”tällä hetkellä ei tarvetta”.

Tämä on siis nyt viimeisen vuorokauden aikana käyty keskustelu.
 
Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea

Niillä on jo tilaus menossa Kailajärven kautta, hänelläkin on yhteyksiä moneen suuntaan. Seuraavaksi sitten kokeilevat Nakkia ja Cobraa. Ehkä tuttavasaikin pääsee johonkin väliin joten eiku sinnikkäästi yhteydenottoja huoltovarmuuskeskukseen, siellä kun ostetaan mitä tahansa ja keltä tahansa.
 
Peppuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Chicago Blackhawks
Olisi myös mukava ymmärtää, että mikä on realistinen aika, jossa on mahdollista saada sairaalakelpoisten suojavarusteiden tuotanto käyntiin?

edit: Visiirit helppoja, viitat helppoja, hengityssuojaimet vaativat testaamista / sertifiointia varmasti. En osaa sanoa, että mikä on tämä prossessi ja kuka sen pystyy tekemään?
Todennäköisesti melkoinen, eikä ihan jokaisessa ompelimossa tai nyrkkipajassa onnistu. Toisaalta suurelle yleisölle voisi kaupata ihan hyvin (ja varmasti nyt hyvällä menekillä) naamioita jotka suojaavat lähinna kanssaihmisiä roiskeilta ja tuohon ei tarvitse edes ihmeempää sertifiointia tai standardointia kun melkein mikä tahansa naamalle aseteltava kangas jo toimisi ja toki plussaa jos siinä olisi sen verran tukirakennetta ympärillä ettei räät jäisi naamaa vasten. Vapauttaisi myös vielä mahdollisesti myynnissä olevat sairaalakelpoiset niille ketkä niitä oikeasti tarvitsevat.

Itselläni on tästä jonkin moinen käsitys, ihan kun on selvitetty asiaa. Mikäli haluaa tehdä sairaalakelpoisia varusteita, niin siihen todellakin menee aikaa. Ihan tuotannon muuttamiseen, materiaalien hankintaan ja sitten testaukseen / siihen että tuote hyväksytään oikeasti sinne kelpoiseksi. En ihmettele tuota että pari viikkoa vieläkin menee ennen kuin tuotanto alkaa.

Lisäksi tässä on yrityksen kannalta ihan järjettömät riskit. Ensinnäkään ei ole ilmaista tehdä noita kaikkia muutoksia, ne vie rahaa. Toiseksi ei ole mitään takuuta että kuinka paljon niitä sitten oikeasti menee.

Ja tämä kolmas, ja seuraava kuulostaa tyhmältä mutta on aika pitkälti tämmösenään totta, miksi käsidesiä on ryhtynyt vaikka mikä firma tekemään? Siinä ei ole mitään riskiä, että teet käsidesiä ja joku saa silti Korona viiruksen vaikka on käyttänyt firmasi käsidesiä. Sen voi saada siltikin.

Mikäli teet kasvosuojia, jotka ei ole sairaalakelpoisia ja tuot niitä markkinoille. Joku ihminen käyttää firmasi kasvosuojaa, ja saa silti Koronan ja mikäli näitä tulee jonkun verran mediaan esille, niin saat olla koko ajan selittämässä jotain jollekkin paska lehdelle miten on mahdollista. Tässä on se kaikista isoin riski, voit tuhota koko firman maineen muutamassa kuukaudessa. Monet on pyörittänyt jopa vuosikymmeniä PK-yritystänsä, ja ei siinä kukaan halua tuollaista riskiä ottaa. Vakavarainen firma selviää kyllä Koronan yli, ja nämä on niitä jotka voisi kasvosuojia tehdä mutta mahdollinen voitto verrattuna siihen että laitat koko "elämän työsi" kiinni muutamaan kuukauteen ei ole firmalle kannattavaa. Toki ois olemassa noita isompia puljuja, joilla ei haittaa vaikka paskaa lentäs tuulettimeen mutta ne taitaa olla sitten niin kankeita muuten, että eivät vaan saa hetkessä mitään aloitettua.

Jollekkin Tiinä Jylhälle sillä ei oo mitään merkitystä, tai näille pikavippi kavereille kun kaikki maine on mennyt ja vakavasti otettavana niitä ei pidä kukkaan. Paitsi näköjään tuo huoltovarmuudesta vastaava kaveri.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös