Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 890 717
  • 81 125

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Ahdistaa.
A) olen riskiryhmässä
B) todella moni tuttu on riskiryhmässä
C) epätietoisuus ahdistaa. En luota enää yhteenkään THL:n arvioon tai ennustukseen
D) rahaa meni tämän vuoksi aivan tolkuttomasti minulla ja monella muulla

A) ja B) samat, mutta se juuri pakottaa jaksamaan. Itsestäni en niin välitä, koska olen käsitellyt omat asiani niin monta kertaa. Läheiseni ei, ja siksi ahdistaa enemmän heidän puolestaan.

C) komppaus sinänsä, mutta olen kaiken kokemukseni kanssa oppinut lähdekriittiseksi, eli valitsen seuraamani tahot tarkkaan. THL itsellä korkealla, mutta rinnalla joudun kuuntelemaan omaa hoitavaa tahoa. Eilen heiltä aika fiksua sanaa tulikin, mikä ei kaikilta osin mätsännyt THL:n kanssa. Näissä toki pätee se, että meillä on monta sairaalaa ja niistä löytyy eroja tilanteen kanssa.

D) tuo kieltämättä totta
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Lontoon Boris käskee pubeja ja ravintoloita sulkemaan ovet tästä illasta lähtien. Meillä suomessa olisi ihan hyvä ottaa sama käsky käyttöön.

Ehkä Helsingissä nyt, maaseudulla vähän myöhemmin. Pienellä paikkakunnalla "paikallinen" jos kuolee pois niin sen takaisin saaminen voi olla vaikeaa. Helsingissä taas tulee tilalle heti uutta yrittäjää, kun rajoitukset poistetaan, vaikka vanhoja olisi mennytkin konkurssiin. Suomessakin tartunnat ovat tällä hetkellä jakautuneet hyvin epätasaisesti ja niitä on etupäässä isoissa kasvukeskuksissa tai laskettelukeskuksissa.
 

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Italiassa nyt kuuteen viimeiseen päivään n. 2600 koronakuolemaa ja tämä päivä kielii siitä että tahti ei ole hiipumassa. Vetää kyllä hiljaiseksi. Samoin kuin se aamuinen uutiskuva ruumiita kuljettavista armeijan kuorma-autoista kun hautaustoimistoilla ei ole enää resursseja. Ylipäätään etelä-Euroopan tilanne vaikuttaa heikkenevän nopeasti. Ei voi kuin toivoa ettei tuo Italian tilanne ole ikkuna tulevaisuuteen täälläkin.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Miksi tuota "jokainen ulkomailta tullut joutuu karanteeniin" juttua toistetaan? Moni tuttu on viikon sisään tullut ulkomailta, eikä viranomaiset ole missään ohjeistanut millään tavoin, että pitäisi olla karanteenissa. Siis esimerkiksi lentokentällä, tullissa, rajoilla jne.


Ei. Hallitushan on hoitanut kaiken mallikkaasti. Kuunnellut WHO:ta, THL:ää ja ties mitä instansseja. Ei voi mennä pieleen tai varsinkaan myöhästyä mikään päätös. Toki näille bilettäjille ja tapahtumavastaaville pitäis laittaa elinikäinen karanteeni Siperian vankileirille tyhmyydestä. Okei. Money talks ja niin edelleen, mutta ei se tarkoita, että asiakkaidenkin pitää olla tyhmiä.
Tuollainen karanteeni onnistuu vain siellä unelma Venäjällä.
Suomessa siihen ei vaan ole resursseja ihan sama kuin ulkonaliikkumiskielto ei mitään mahdollisuuksia edes valvoa tuollaista.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuollainen karanteeni onnistuu vain siellä unelma Venäjällä.
Suomessa siihen ei vaan ole resursseja ihan sama kuin ulkonaliikkumiskielto ei mitään mahdollisuuksia edes valvoa tuollaista.

Sämppäri ei tosin tainnut edes tuoda esille karanteenin noudattamisen valvomista vaan totesi, ettei maahan saapuvia olisi millään tavalla suoraan esim. paikan päällä lentokentällä ohjeistettu tai tiedotettu karanteeniprotokollasta.
 
Viimeksi muokattu:

Konalan Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
-Suomi on terveydenhuollon tehokkuudessa sijalla 31 maailman maista, edellä esim Israel, Marokko, Saudi-Arabia, Kreikka. Sijat 1-2 ja menevät Italialle ja Ranskalle, jotka ovat jo luhistumispisteessä. Taulukko löytyy sivulta 18: https://www.who.int/healthinfo/paper30.pdf

Uteliasuudesta vilkaisin paperia ja vähän tuli olo, että sinne on matemaattisia kaavoja tungettu tekemään siitä vakuuttavaa mutta kuitenkin. No ihan alussa sanotaan, että edellinen papru tutuki suorituskykyä tämä sitten tehokkuutta eli kuinka paljon resursseja käytetään jonkun hatusta vedetyn "oikean tason" saavuttamiseen. Jos autohin verrataan Itse "ajaisin" tässä tilanteessa isolla bemarilla enkä Priuksella, joka tittelin tässä tutkimuskessa Ranska voitti. Se suorituskykypuoli oli Pohjoismaissa kovin hyvää.

No nythän ratkaisevaa tulee oman tulkintani mukaan Tehohoitopaikkojen riittävyys eli veikkaan että ko. paperilla voi heittää vesilintua. Jokainen tehokkuuden kannalta turha tehopaikka on nyt kullan arvoinen. Tukholmassa tilanne on ilmeisesti varsin huono vaikka se onkin noissa WHOn papereissa hyvä maa.

Miksei kukaan muuten ole kysynyt mitä puolustusvoimilla on luolissaan. Sielä varmasti on jotain. Miksei kukaan toimittaja kysy? Jos esim treenataan aidoilla taistelukaasuilla luulisi pisaratartunnan uhan olevan aika pientä.
 

Nick Neim

Jäsen
Tuollainen karanteeni onnistuu vain siellä unelma Venäjällä.
Suomessa siihen ei vaan ole resursseja ihan sama kuin ulkonaliikkumiskielto ei mitään mahdollisuuksia edes valvoa tuollaista.
No kyllähän se lähtökohtaisesti silti pitäisi määrätä, vaikka joku idiootti sitä noudattamatta jättäisikin. Nyt ei ole siis varsinaisesti määrätty, vaikka ei edes valvonnasta puhuttaisikaan.

Esimerkiksi Instasta bongasin, että eräs hoitaja on nyt 5 päivää ulkomaan matkansa jälkeen näemmä töissä. Kommenteissa kysyttiin, että miten tuo on mahdollista, niin sitä pitäisi kysyä HUS:in johdolta. Käsky siis käynyt.
 

RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Niin, bisnestä se apteekkarikin tekee, eihän se muuten pysty elättämään itseään saati maksamaan palkkoja niille farmaseuteille. Samanlaiset riskit sillä apteekkarilla on kuin millä muulla tahansa yrittäjällä.

Kyllähän apteekkilupa on lupa painaa rahaa. Ei todellakaan samanlaisia riskejä kuin millä tahansa muulla yrittäjällä.
 

Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Italiassa nyt kuuteen viimeiseen päivään n. 2600 koronakuolemaa ja tämä päivä kielii siitä että tahti ei ole hiipumassa. Vetää kyllä hiljaiseksi. Samoin kuin se aamuinen uutiskuva ruumiita kuljettavista armeijan kuorma-autoista kun hautaustoimistoilla ei ole enää resursseja. Ylipäätään etelä-Euroopan tilanne vaikuttaa heikkenevän nopeasti. Ei voi kuin toivoa ettei tuo Italian tilanne ole ikkuna tulevaisuuteen täälläkin.
On ne italialaiset heikkoa kansaa, eiku.... siellä todennäköisesti kerrotaan asiat niin kuin ne ovat. No katsellaan, minne luvut oikein kääntyvät muualla. Suomessahan saatiin näppärästi kansa kyykkyyn. Vain varmat testataan, ja nämä ilmoitetaan virallisina lukuina. Testeihin ei pääse. kela maksaa todetut. Ai niin, rahat loppuu, ei testata. Oikein pohjois-koreameininkiä. Ei mitään hätää, ei koske Suomea. Oho, nyt on myöhäistä tehdä mitään. Nimimerkillä narkolepsia jyrää.
 

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Kyllä tämä Italian tilanne vetää todella hiljaiseksi. Joo, juurisyitä tiedetään (useita sukupolvia asuu saman katon alla jne.) mutta silti, todella karuja lukuja.

Pää pitää pitää kylmänä eikä eri maiden lukuja voi suoraan verrata toisiinsa mutta onhan tässä tehty aliarviointeja taudin suhteen maassa jos toisessakin.

Omasta tilanteesta en ole edelleenkään huolissani, mutta muutamista iäkkäämmistä sukulaisista kyllä. Eräälle juuri soittelin tänään ja hän ei ehkä ihan ole sisäistänyt kokonaistilanteen vakavuutta. Ehkä jopa ihan hyvin niin ja sen suhteen kyllä lupaili ottaa asian tosissaan ettei lähde kaupungille turhia haahuilemaan.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Lontoon Boris käskee pubeja ja ravintoloita sulkemaan ovet tästä illasta lähtien. Meillä suomessa olisi ihan hyvä ottaa sama käsky käyttöön.

Tätä olen koettanut jankata jo pari päivää. En käsitä miksi ei voi laittaa kiinni. Edes täksi viikonlopuksi. Kun ne ovat auki niin joku sinne kuitenkin menee vaikka kuinka koetetaan vääntää ratakiskosta että pysykää kotona
 

RaikkA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässässäsäsä
Kuinkahan paljon tuo tilanne voi enää huonontua..
Kiinassa piikki taisi tulla siinä 2-3 viikon sisällä rajoituksista. Tämän perusteella Italian terveysministeri odotteli piikkiä ensi viikon puoliväliin.

Todennäköistähän tuo on, että tuosta vielä muutama päivä noustaan, kunnes alkaa kääntymään laskuun. Toki tuolta piikistä myös lasketellaan vielä pitkä tovi, joten kokonaismäärä tullee vielä parhaassakin tapauksessa vähintään tuplaantumaan.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Työn puolesta olin tekemisissä henkilön suhteen joka oli ollut yön sairaalassa. Oli epäilty Koronaa mutta testin mukaan negative ja himaan...
Eilen oli testi tehty ja tänään tosiaan tuli vastaus

Edit.

Rajusti on jenkeissäkin noussut lukemat. Hiljaiseksi alkaa vetään pikku hiljaa...
Pienestä menee koko maailma sekaisin
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Tätä olen koettanut jankata jo pari päivää. En käsitä miksi ei voi laittaa kiinni. Edes täksi viikonlopuksi. Kun ne ovat auki niin joku sinne kuitenkin menee vaikka kuinka koetetaan vääntää ratakiskosta että pysykää kotona
Siinä vassarit joutuisivat maksamaan yrittäjälle tai siis kohta vakuutusyhtiölle kun niiden taseet menevät sekaisin.
Ei sovi kuvaan, että yksityistä puolta tuettaisiin tässä tilanteessa.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Kun tämä "korkea virkamies" sairastui koronaan, miten vitussa todettiin että hän sai tartunnan "oireettomalta henkilöltä, jota tapasi 10 minuutin ajan", eikä jostain miljardista muusta paikasta? Oli ehkä viimeinen kerta ikinä kun menen iltapaskalehtien sivuille, tosin tämähän ei ollut kai lehtien vika, vaan korkean virkamiehen lausunnon.

Joo, ja miten voi olla kahdeksatta päivää kuumeessa jos kuume nousi vasta neljä päivää sitten.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Katoin myös että HUS:lla ei oo tää juttu mennyt ihan putkeen. Miksi ihmeessä järjestää jotain koulutustapahtumia? En tajua. Ne voi ihan hyvin vetää etänä.

Ja nyt ei olla edes oltu Rukalla tankkaamassa
 

Kaspar11

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Pittsburgh Penguins
Roskalehtiä silmäillessä jäin siihen ymmärrykseen, että italialaiset eivät vieläkään ole ymmärtäneet olla kotona. Tämän vuoksi armeijaa vaaditaan vahtimaan porukkaa. Toisaalta tämä on hyvä, selittää ja antaa toivoa muille, mutta aivan käsittämätöntä jos todella asiat on näin.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Kuinka paljon arvioitte teidän päivittäisten sosiaalisten kontaktienne vähentyneen Suomessa tehtyjen toimenpiteiden myötä?

Asun siis Tirolissa ja täällä on päällä lockdown, jonka myötä kaikki kuluttajille suunnatut kaupat ja liikkeet on suljettu (lukuunottamatta ruokakauppoja, apteekkeja, postitoimipisteitä, huoltoasemia ja sanomalehtikioskeja). Yksikään kauppakeskus, erikoisliike, ravintola, kahvila tai baari ei ole auki. Tietysti myös kaikki, keille se on mahdollista, tekee etätöitä. Ketään ei saa tavata tai kenellekään ei saa mennä kyläilemään.

Poikkeukset ulkonaliikkumiskieltoon:

- Perustarvikkeiden hankkiminen (eli käytännössä elintarvikkeet ja lääkkeet)
- Apua tarvitsevien auttaminen
- Koirankusettaminen, joka suositellaan mahdollisuuksien mukaan tehtävän metsässä tai harvaan asutulla alueella
- Kävely- ja juoksulenkit, jotka suositellaan niinikään tehtävän metsässä tai harvaan asutulla alueella

Viimeksimainitun kohdalla on mielestäni käytetty hyvää pelisilmää. Käyn itse joka päivä polkujuoksulenkillä maastossa ja mielestäni tuon myötä työtehoni ja yleinen toimintakykyni on säilynyt kohtuullisen normaalina. Siinä on otettu huomioon ihmisten henkinen hyvinvointi - huomioden siis se, että erityisesti kaupungissa monet asuvat yksin pienissä ja pimeähköissä kämpissä, joissa ei ole puutarhaa tai parveketta.

Alkuperäiseen kysymykseen omalta osaltani. Normaalitilanteessa:

- Töissä tapaan päivittäin normaalisti kymmeniä ihmisiä (arviolta nyt vaikka 60), joista noin 10 kanssa työskentelen samassa tilassa. Lisäksi varmasti n. 10-20 henkilön kanssa on lähietäisyydellä esim kahvihuoneissa, palavereissa, käytävällä tapahtuvassa yleisessä paskanjauhannassa jne.

- Lounasruokailut joka päivä jossakin. 20-30 ihmistä samassa tilassa.

- Töiden jälkeen käyn usein joko kuntosalilla, jossa on ruuhka-aikaan varmasti 200 ihmistä kohtuullisen paskasti ilmastoidussa tilassa. Vaihtoehtoisesti ollaan käyty iltarinteessä tai randoilemassa 1-2 kaverin kanssa, johon tyypillisesti sisältyy safkat jossakin vuoriravintolassa (joissa hyvällä säällä samaan aikaan varmasti noin 50 ihmistä samassa, pienehkössä tilassa lähietäisyydellä.

- Ruokaostokset 2-3 kertaa viikossa tyypillisesti pienissä kaupoissa, joissa tungeksii vähintään se 20 ihmistä samaan aikaan hypistelemässä vihanneksia, hedelmiä ja pakkauksia


Ja viikonloput:

- Perjantaina afterworkit 1-2 kaverin kanssa jossain pubissa, jossa on tuo sama 50 ihmistä vähintäänkin yhtä pienessä tilassa.

- Urheiluharrastukset laskettelukeskuksissa tai vuorilla (ja taas ne bisset ja safkat jossakin Gasthausissa)

- Muut mahdolliset shoppailut, ravintoloissa syömiset, kahviloissa notkumiset jne.

Nyt lockdownin myötä ihmiskontaktit rajoittuu

- ruokakauppaan, jossa käyn 2 kertaa viikossa. Tarvitsen enemmän safkaa, kuin normaalisti (koska ulkona ei voi syödä edes sitä lounasta), mutta ostan myös kerralla enemmän, ettei tarvitse joka päivä mennä altistumaan / altistamaan muita. En todellakaan kuitenkaan hamstraa. Kaupoissakin nyt paremmat suojatoimet ja yleisesti vähemmän jengiä, koska porukka toimii normaalista poikkeavasti. Yleensä täällä suuren ruokakauppatiheyden myötä ruokaostoksia tehdään täällä useammin, kuin Suomessa ja vähemmän kerrallaan. Nyt porukka ostaa kerralla enemmän, ettei tarvitse niin usein käydä.

- Päivittäisellä lenkillä tulee vastaan aina noin 10-15 ihmistä siellä skuttassakin (kuitenkin tässä kaupungin alueella kun ollaan). En kuitenkaan oikeastaan koskaan kohtaa muita alle kahden metrin päästä. Lisäksi ulkoilmassa tartunta tietojen mukaan ilmeisen epätodennäköinen lähempääkin kohdattuna.


Eli tuon täkäläisen lockdownin myötä vaikutus ihmiskontakteihin on älyttömän suuri - yllä olevista arvoista voi karkeasti laskeskella sen vaikutuksia yksittäisen ihmisen kohdalla. Arvioisin (puhtaasti kuitenkin mutulla ja lukemani perusteella), että tämä kantaa kyllä hedelmää muutamissa (ehkä 4-6) viikoissa, jonka jälkeen rajoituksia voidaan alkaa varovaisesti ja asteittain purkamaan. Itävallassa - etenkin täällä Tirolissa - tilanne on kyllä paha, mutta fiilis on se, että tämä tulee tehoamaan. Henkilötasolla tämä on tietysti harvinaisen vittumaista ja kansantalouden kannalta aivan_jumalattoman_kallista. Kuluttajaliikkeille tilanne on tietysti katastrofaalinen ja niissä töissä olevat ihmiset on tietysti nyt lomautettuna ehkä joitakin verkkokauppatoimenpiteitä lukuunottamatta.

Arvioisin siis, että Suomessa tällä hetkellä käynnissä olevilla toimenpiteillä pystytään rajoittamaan vain suhteellisen pieni murto-osa täkäläisiin toimenpiteisiin verrattuna. Suomessa erittäin paljon tulos riippuu vielä ihmisten omasta harkintakyvystä - eli kuinka paljon ihmiset vapaaehtoisesti rajoittavat normaalia elämäänsä. Tietysti täkäläisten toimien raskaiden taloudellisten ja sosiaalisten vaikutuksien sekä työllisyysvaikutuksien takia Suomessa vastaavaa rajoittamista pyritään välttämään mahdollisimman pitkään.

Olisi mahtavaa kaikille suomalaisille ja Suomen taloudelle, jos tilanne pysyisi nykyisillä toimenpiteillä hallussa eikä täällä nähtyihin raskaisiin toimiin tarvitsisi ryhtyä.

Eli pysykää nyt saatana sentään kotona niin paljon, kuin vain mahdollista. Ja kun liikutte, ajatelkaa.

Edelleenkään ei ole silti mitään tarvetta olla uskomatta viranomaisten ohjeistuksiin tai levittää paskapuhetta somessa. Yleisesti ottaen virheitä on varmasti sattunut sekä viranomaistoiminnassa että yksityisen sektorin toiminnassa - onhan tämä kaikille täysin uusi tilanne. Mutta se paras ja ajantasaisin tieto on - tottakai - asiantuntijoilla sekä viranomaisilla, joihin myös poliitikot perustavat (ja on syytäkin perustaa) päätöksentekonsa. Tilanne on tietysti vakava ja haasteellinen, mutta ei ole mitään syytä uskoa, että se olisi jotenkin totaalisesti lapasesta.
 
Viimeksi muokattu:

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Joku ei tunnu täsmäävän tässä kaikessa ja mitä oikeastaan edes tavoitellaan epidemiassa? Kiinassa tartuntoja reilu 80 000 ja siellä epidemian huippu on jo kuulemma ohitettu. Suomessa THL on julistanut 3 skenaariota joissa lievässä tartuntojen määrä on 1 080 000, mikä on käsittämättömästi enemmän kuin esim. Kiinassa. Vertailun vuoksi jos Kiinassa huippussa on 80 000, niin tartuntoja ei tule millään olemaan edes 200 000, ainakaan esimmäisessä allossa. Viikko sitten Kiinassa julistettiin, että jos kaikki valtiot ryhtyvät toimiin, niin epidemia on ohi joskus kesäkuussa, mutta suomessa nyt ollaan vasta toukokuussa epidemian puolivälissä? Onko täällä munattu jotain pahasti?


 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hexa

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Otan koronaviruksen todellakin tosissani, mutta silti omasta mielestäni tämä maailman laajuinen paniikki koronasta on lähinnä hysteriaa. Siis tämän hetken tiedoilla. Jos virus pyyhkäisee Suomen läpi parissa kuukaudessa, THL:n ennuste on se, että noin 65% suomalaisista sairastaa sen. Jos varaudutaan kaikilla mahdollisilla tavoilla, prosentit on 42% ja virus jatkaa vähintään puoli vuotta. Ero on 23%. Jos ihmiset eivät käy hoivakodeissa yms. vanhusten luona vierailuilla pariin kuukauteen ja vanhukset pysyvät kodeissaan, kuolleisuus on normaalin influenssan tasolla. Siihen päälle kaikki riskiryhmään kuuluvat kuten minä itse, eli jokaisen pitää ymmärtää riskit. Otan siis koronan tosissani, mutta tällä hetkellä tämä koronalumipallo-efekti on hysteriaa.
 
Viimeksi muokattu:

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Kuinka paljon arvioitte teidän päivittäisten sosiaalisten kontaktienne vähentyneen Suomessa tehtyjen toimenpiteiden myötä?
Mä olen niin introvertti, että ei tämä mitenkään radikaalisti niitä vähennä. Vähän toki, mutta ei mitenkään mullistavasti. Tuota jo naureskelin mielessäni, että on tämä nyt erikoista, kun oikein käsketään välttämään muita ihmisiä. Pikkaisen kun liioittelen, niin jos sitä on 31 vuotta tehnyt jo muutenkin, niin mitäs tässä nyt muka on erikoista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös