Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 890 717
  • 81 125

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Aika pahasti taitaa STM:n ehdotus vesittyä. Vieläku THL:ä toivoo turhan testauksen ja jäljittämisen vähentämistä.

STM ei itse pyydä virka-apua, vaan varsinaiset virka-apupyyntöjä voivat lähettää ainakin kunnat ja sairaanhoitopiirit.

Puolustusvoimien verkkoviestintäpäällikkö, tiedottaja Ossian Hartig kertoo, että keskiviikkoaamuun mennessä Puolustusvoimilla oli käynnissä yksi koronaan liittyvä virka-aputehtävä. Puolustusvoimat avustaa tällä hetkellä Espoon kaupunkia rokotusten logistiikassa.

Espoon virka-apupyynnön Puolustusvoimat sai joulukuun 22. päivä ja tehtävä alkoi 27. joulukuuta. Espoossa on käytössä Puolustusvoimien kuljetuskalustoa ja henkilökuntaa.

Uusia pyyntöjä ei keskiviikkoaamuun ollut saapunut. Hartig kertoo, että päätökset virka-avun antamisesta tehdään tapauskohtaisesti, sen mukaan, mitä avun tarvitsija pyytää.

Hartig kertoo, että Puolustusvoimat ei saa käyttää maanantaina aloittanutta saapumiserää virka-avun antamiseen eli käytettävissä ovat aiempien saapumiserien edelleen palveluksessa olevat varusmiehet.

Hän kertoo, että Suomessa on käynnissä selvityksiä siitä, mitä varusmiehet voivat lain mukaan virka-aputehtävissä tehdä. Suomessa on määritelty tarkkaan esimerkiksi se, ketkä rokotuksia saavat antaa. THL:n mukaan rokotuksia saa antaa pistoksina muun muassa lääkärit, asianmukaisen koulutuksen saaneet terveydenhoitajat ja sairaanhoitajat.

Hartigin mukaan varusmiesten käyttäminen rokotuksissa vaatisi lain tai asetuksen muutosta. Esimerkiksi lääkintämiehistä ei siis olisi apua.

– Pitää muistaa, että lääkintämiesten koulutus perustuu henkeä pelastavaan ensiapuun eli se on hyvin erilaista kuin koronapandemian kaltaisessa tilanteessa.

Hän kertoo, että varusmiesten käyttämistä virka-aputehtävissä säätelee myös asevelvollisuuslaki eli heitä ei voi käyttää tehtävissä, joihin heitä ei ole tarkoitettu laissa. Virka-avun antaminen ei saa myöskään vaarantaa varusmiesten poikkeusoloihin tähtäävää koulutusta.

– Pitää muistaa, että Puolustusvoimilla on lakisääteisiä tehtäviä, jotka asettavat reunaehtoja. Emme voi laiminlyödä lakisääteisiä tehtäviämme.

Vantaan kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan apulaiskaupunginjohtaja Timo Aronkytö sanoi keskiviikkona Ilta-Sanomille, että kaupungilla ei ole suunnitteilla tehdä uutta virka-apupyyntöä.

Kuntien lisäksi virka-apua voivat pyytää ainakin sairaanhoitopiirit. Suomen suurimman sairaanhoitopiirin Husin vt. toimitusjohtaja Markku Mäkijärvi sanoo, että hänen tiedossaan ei ole, että sairaanhoitopiiri valmistelisi virka-apupyyntöä.

 

Center#30

Jäsen
Suosikkijoukkue
CAR, FLA, Suomen maajoukkue(et)
Rokottamattomien pandemia:)
On kyllä rokottamattomat saaneet melko sekaisin tämän maan. Aika hiljaista on ollut viime aikoina uutisointi rokottamattomien pandemiasta.
Voisi vaikka Kurvisen Antti tulla itse selittämään, miten tässä ollaan nyt pienen vähemmistön panttivankeina.
 

topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Missä Marin? Maan koronan hoito on täysin tuuliajolla ja bailudemari par excelanaaance on kadonnut jäljettömiin. Naurattaisi, jos ei, noh kyllä oikeasti naurattaa. Varmaan jossain Hitlerin bunkkerissa 1945 oli yhtä sekavaa menoa viimeksi. Vai oliko hänellä jokin kokous ulkomailla?

Newsflash: se, että nyt laitetaan kuppilat lopullisesti kiinni, niin ainoa kansanterveydellinen seuraus sillä on se, että niiden päiväkännääjien maksa saa vähän lepii (I assume). Lähinnä, että sillä tuhatmäärin laskettaisiin tartuntalukuja, mutta ravintolayrittäjille nuokin eurot ovat kalliita ja kassa on, kuten täällä todettua, monella varmasti tyhjä etenkin, kun UV-myynti jäi käytännössä välistä. Mitähän tavoitteita näiden matalampien lukujen suhteen on? Mikä olisi niin kuin sellainen hyvä tartuntamäärä, jonka kanssa, anteeksi ilmaisuni, voi vielä elää?

Olishan ne laitettu jo kiinni kokonaan, mutta sitten joudutaan maksaa korvauksia. Helpompi rajoittaa toimintaa niin vältytään maksuilta.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo

Tampereen perusopetusjohtaja: ”Meillä on valmius siirtyä etäopetukseen, mutta ensin tullaan maanantaina kouluun”​


 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tää Luukkainen saa tulla ite jeesaamaan lasten koulunkäynnissä. Annan osoitteen. Se on niin helvetin helppoa järjestää ja saada aika riittämään siihen.

Ihan oikein pelottaa mennä kouluun... Mikä helvetti siellä nyt pelottaa sen enempää kuin missään muuallakaan.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Joillain äänestyspaikoilla saattaa ongelmaksi tulla virkailijoiden liian vähäinen määrä karanteenien vuoksi ja siten kaikkia paikkoja ei välttämättä kyetä pitämään auki.
Toivottavasti kaikilla äänestyspaikoilla tulee pelastavaksi enkeliksi se, ettei äänestäjiä tule paikalle lainkaan Koronan vuoksi. Säästyisimme virkailijoiden joukkokuolemalta sekä saisimme ehkä hengähdystaukoa tuon kepuhimmelin osalta siten ettei ketään valittaisi yhtään mihinkään.
 

nataS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Miksi aluevaalit voidaan järjestää, mutta STM:n mielestä koululaiset pitäisi laittaa etäopetukseen? Kouluikäisille korona ei aiheuta oikeastaan juuri minkäänlaista riskiä, mutta keskimääräisellä SDP:n kannattajalla tai muulla iäkkäällä äänestäjällä voi äänestäminen aiheuttaa merkittävästi suuremman terveysriskin. Jos tilanne on todella niin vakava, että koulutkin pitäisi laittaa etäopetukseen, leikkiikö SDP tässä äänestäjiensä hengellä kun pääministeri tai Krista Kiurun STM ei ehdota vaalien siirtämistä.
 

topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Tää Luukkainen saa tulla ite jeesaamaan lasten koulunkäynnissä. Annan osoitteen. Se on niin helvetin helppoa järjestää ja saada aika riittämään siihen.

Ihan oikein pelottaa mennä kouluun... Mikä helvetti siellä nyt pelottaa sen enempää kuin missään muuallakaan.

Vittu mua alkaa kohta pelottaa maksaa veroja! On kyllä luottamus viranomaisia kohtaan rapistunut nollaan tässä parin viime vuoden aikana. Onneksi pääsee taas kohta lämpimään tän kaiken paskan keskeltä.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Miksi aluevaalit voidaan järjestää, mutta STM:n mielestä koululaiset pitäisi laittaa etäopetukseen? Kouluikäisille korona ei aiheuta oikeastaan juuri minkäänlaista riskiä, mutta keskimääräisellä SDP:n kannattajalla tai muulla iäkkäällä äänestäjällä voi äänestäminen aiheuttaa merkittävästi suuremman terveysriskin. Jos tilanne on todella niin vakava, että koulutkin pitäisi laittaa etäopetukseen, leikkiikö SDP tässä äänestäjiensä hengellä kun pääministeri tai Krista Kiurun STM ei ehdota vaalien siirtämistä.
Käykin niin, että demarit "holokaustaa" koko äänestäjäkuntansa, jotka ovat tunnollisesti jo 200 vuotta käyneet uurnilla. Noh, ehkä nyt ei edes demarit halua, että basensa on päivät pääskytysten neljän seinän sisällä (?) ja vaikka kuinka tekee tiukkaa valita se ehdokas kopissa, niin huonojalkaisemmallakin se äänestys ei vie kauaa. Mutta onko, vai eikö koululaiset ja opiskelijat tämän x:nen aallon kiihdytin? Siitä lienee edelleen kahta näkemystä. Niin valtoimenaan tämä virus nyt riehuu, että näinköhän mikään toimenpide saa lukemia tarpeeksi alas ottaen huomioon sen, että STM:llä on kuitenkin tähtäimessä 0-10 päivätartuntaa. Realistista?
 

nataS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Käykin niin, että demarit "holokaustaa" koko äänestäjäkuntansa, jotka ovat tunnollisesti jo 200 vuotta käyneet uurnilla. Noh, ehkä nyt ei edes demarit halua, että basensa on päivät pääskytysten neljän seinän sisällä (?) ja vaikka kuinka tekee tiukkaa valita se ehdokas kopissa, niin huonojalkaisemmallakin se äänestys ei vie kauaa. Mutta onko, vai eikö koululaiset ja opiskelijat tämän x:nen aallon kiihdytin? Siitä lienee edelleen kahta näkemystä. Niin valtoimenaan tämä virus nyt riehuu, että näinköhän mikään toimenpide saa lukemia tarpeeksi alas ottaen huomioon sen, että STM:llä on kuitenkin tähtäimessä 0-10 päivätartuntaa. Realistista?

Joku pässi kai kuvittelee edelleen voivansa tukahduttaa tämän epidemian. Pahoittelen pässille huonoa vertausta. Pässikään ei olisi niin tyhmä kuin saapas, että tuommoisen kuvittelisi olevan mahdollista. Pahoittelut myös saappaalle älyllisestä aliarvioimisesta.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
On kyllä rokottamattomat saaneet melko sekaisin tämän maan. Aika hiljaista on ollut viime aikoina uutisointi rokottamattomien pandemiasta.
Voisi vaikka Kurvisen Antti tulla itse selittämään, miten tässä ollaan nyt pienen vähemmistön panttivankeina.
Rokottamattomat siellä edelleen teho-osastoja kansoittaa. Joitakin kertaalleen rokotettuja mukana. Kahta kertaa rokotettuja ei juurikaan, selviävät vähemmällä.

Rokotussuojan edut on käynyt ilmeisiksi kaikille jotka pystyy näkemään.
 

Liitteet

  • Screenshot_20220106-022851~2.png
    Screenshot_20220106-022851~2.png
    135,3 KB · kertaa luettu: 138
Viimeksi muokattu:

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lätkävertausta käyttääkseni, on aivan käsittämätöntä, että meillä yritetään edelleen pelata sillä parin kauden takaisella pelikirjalla, mikä ei toimi nykytilanteessa. Myöskään penkin takana irvistely ja pukuhuoneessa huutelu ei enää toimi. Peli on muuttunut ja siinä sivussa myös valmentajien pitää muuttua ja päivittää pelikirjaansa.

Tämä etäkouluehdotus on erinomainen esimerkki siitä, miten todellisuudesta vieraantuneita nämä eri norsunluutorneissaan istuvat virkamiehet oikeasti ovat. Palkka tulee joka kuukausi varmasti, joten sen suhteen ei tarvitse olla huolissaan. Lähipiirissä on vain samanmielisiä ihmisiä, joten kokemuksia erilaisesta elämästä ei ole, eikä näin ollen sitä voida ymmärtääkään, millaista se jonkun muun arki oikeasti onkaan. Voidaan tietysti leikkiä, että ymmärretään, mutta ei sitten kuitenkaan ymmärretä. Koska ei ole pakko. Tukea sataa siltä omalta lähipiiriltä, joten kaikki muu on lopulta merkityksetöntä.

Ideaalitilannehan olisi sellainen, että päättäviltä tahoilta löytyisi sen verran sivistystä, että ymmärtäisivät vaikkapa koulun merkityksen nuorten elämässä muutenkin kuin vain oppimisen kannalta. Jos päätettäisiin, ettei ketään opeteta mitenkään yhteen kuukauteen, kaikki selviäisivät siitä kyllä, koska olisivat samalla viivalla opetuksen suhteen. Mutta koulussa käymisellä on myös muuta merkitystä: se opettaa vastuuntuntoa, rutiineja, sosiaalisuutta, tarjoaa vertaistukea ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, jne. Lisäksi se tarjoaa monelle nuorelle päivän ainoan lämpimän ruoan ja aikuisen, jota kiinnostaa edes vaikka se, oletko tunnilla läsnä. Valtaosaa opettajista kiinnostaa toki moni muukin asia. Näinä vaikeina aikoina ne eivät ole mitenkään pieniä asioita. Monella lapsella ja nuorella on kotona juuri nyt todella stressaava tilanne, koska vanhemmilla on huoli taloudesta, työstä ja varmasti moni pelkää myös koronaa. Vastaavaa tilannetta ei ole ikinä ennen ollut elinaikanamme, joten onhan tässä ollut kaikilla opettelemista. Mutta lapsille ja nuorille tämä on vaikeinta, varsinkin niille, joiden pitäisi nyt itsenäistyä teinihormonihöyryissään muutenkin.

Opettajat eivät suinkaan ole ainoita, jotka altistavat itsensä koronalle työssään. Ja onhan se sitten vähän opettajasta itsestäänkin kiinni, miten luokassa noudatetaan koronaprotokollaa. Riskejä on tietenkin, eikä lasten kanssa mikään ole aukotonta, mutta ihan samalla tavalla ne lasten vanhemmat ovat niiden samojen lasten kanssa kotona ja menevät omiin duuneihinsa. Ja silloin kun on erikoisajat, mitään opetussuunnitelmia ei tarvitse noudattaa pilkuntarkasti, vaan silloin ollaan luovia, kun on pakko. Mutta paniikkinappulaa ei kannata painaa ikinä, vaan pyrkiä ratkaisemaan yksi ongelma kerrallaan. Ihmiset selviävät sotien keskellä, joten tuntuu hyvin erikoiselta, että Suomessa ei jotenkin pystyttäisi luovimaan, jos opettajia on samaan aikaan sairaslomalla. Todennäköisesti myös lapsia on tuolloin paljon pois. En siis väitä, etteikö haasteita olisi ja olisi muutenkin hankalampaa kuin normiajoissa, mutta ikävä kyllä nyt on tilanne, että hetkellisesti joudumme taas tekemään joustoja. Kaikesta selvitään, kunhan vain halutaan. Kysymys lienee kuitenkin verrattain lyhyestä ajasta.

On ihan selvää, että kouluissa tulee korona tarttumaan. Ihan kuten se on tarttunut koko ajan, jos on ollut tarttuakseen. Mikä niissä tartunnoissa ihan oikeasti nyt sitten pelottaa? Se, että pieni osa sairastuu vakavasti? Newsflash, koronaa on ollut nyt pari vuotta tarjolla ja ihmiset ovat aiemminkin saaneet tartunnan ihan pyytämättä ja yllättäen. En ole mistään lukenut, että tahallaan muita ihmisiä tartuttaneita olisi ollut ongelmaksi asti, joten on syytä olettaa, että tartuntoja on tullut pääasiassa ennen kuin ihminen itse on ollut omasta tartunnastaan tietoinen. Osa perheen sisäisistä tartunnoista menee tähän kategoriaan, osa ei. Tätä on tapahtunut kaikkien varianttien aikana. Sairaalaan on joutunut potilaita, mutta yleisesti ottaen hyvin pieni osa tartunnan saaneista on sairaalahoitoa vaatinut. Viime vuodesta tilanne on muuttunut olennaisesti: nyt meillä on hyvä, jollei erinomainen rokotekattavuus sekä lievempi variantti. On ihan selvää, että kun tartunnat kasvavat, myös sairaanhoitoa vaativien määrä kasvaa. Mutta onko kaikki sairaanhoito koko ajan (ollut) samanlaista ja/tai yhtä vaativaa? Voiko siis olla mahdollista, että tästäkin lopulta selvittäisiin?

Itse olen ratkaisukeskeinen ihminen ja siksi mun on todella vaikea katsoa tätä sekoilua. Meillä on nyt (edelleen) ongelma, joka pitää ratkaista. Tiedämme kokemuksesta, että tukahduttaminen ei ole ratkaisu. Tiedämme, että rokotuksista on ihan oikeasti hyötyä. Tiedämme, että sairastuneiden määrällä on merkitystä pidempiaikaisessa taistelussa. Kaikissa vaihtoehdoissa on riskinsä aina. Kaikilla asioilla on hyvät ja huonot puolensa, suurimmassa osassa on molempia. Kaikki ymmärtävät, että helppoa vaihtoehtoa ei ole olemassa. Se pitää hyväksyä. Jos siihen ei pysty, ei voi toimia sellaisissa tehtävissä, mihin kuuluu vastuuta muista ihmisistä.

Yksi kroonisista ongelmista on se, että olemme ensinnäkin aina auttamattomasti myöhässä ihan kaikesta. Jos Omicron olisi oikeasti haluttu tukahduttaa ja jos se olisi ylipäätään ollut millään tasolla mahdollista, mihin en edes usko, Suomen olisi pitänyt laittaa totaalilockdown päälle heti seuraavana päivänä, kun ensimmäinen Omicron tapaus löytyi. Kaikki himaan, verhot kiinni ja pari viikkoa kotona vain. No, tämähän ei luonnollisesti täällä onnistu, vaan odotimme noin kuukauden ennen kuin pistettiin rajoituksia päälle. Rajoituksia, jotka eivät ole missään määrin järkeviä tai edes tarkoituksenmukaisia. Sen kuukauden aikana Omicron sitten jatkoi leviämistään ja nyt olemme siinä tilanteessa, että ei tätä leviämistä pystytä katkaisemaan enää oikein mitenkään. Ilmeisesti Omicronilla tästä koko koronanpaskasta saatetaan päästä eroon tai ainakin helpottaa tilannetta olennaisesti, joten miksi siis edes yrittää muuta? Kuka hullu uskoo, että ihminen koskaan pääsee näiden virusten edelle? En minä ainakaan. Mutta siihen uskon kyllä, että ihminen voi helpottaa tilanteita monin tavoin ja jossain kohtaa kannattaa alkaa pelata luonnon säännöillä ja ottaa vastaan se, mitä on tarjolla. Nykytietojen valossa sanoisin, että nyt se riski kannattaisi ottaa. Parempi kertarytinä kuin ainainen kitinä.

Ja minkä ihmeen takia ravintoloille on asetettu rajoitukset, että anniskelu päättyy klo 17? Minkä takia ei voitaisi antaa ravintolalle 8 h aukioloaikaa välillä 9-22 ja ravintola saa itse päättää milloin on auki? Nyt ne, joiden ei välttämättä olisi lainkaan tarpeellista istua kapakoissa, saavat harjoittaa toimintaansa rauhassa koko päivän, mutta esim. klo 17 töistä pääsevä veronmaksaja ei voi mennä nauttimaan lasillista viiniä tai olutta ja hyvää ruokaa, koska sitä ei pystytä tarjoamaan. Jos ravintoloille parasta myyntiaikaa on illat, miksi ne eivät saa pitää ovia auki silloin, kun se olisi taloudellisesti kannattavinta? Ja vielä sellainenkin asia: näitä ravintola-asioita lähestytään aina vain sen kaljanjuonnin tärkeyden näkökulmasta. Yllättävän monelta unohtuu, että tärkeämpi syy on se henkilö ja yritys, joka sitä virvoketta tarjoaa. He nimittäin elättävät itsensä ja työntekijänsä sillä "kaljankanniskelullaan", mikä on itse asiassa aivan helvetin hienoa ja tärkeääkin. Sama koskee kaikkia muitakin duuneja. Tai ainakin yrittävät elättää. Valtio laittaa vaan kättä taskuun ja alkaa maksaa tukia. Jengi ei voi käydä illallisella klo 14. Tällainen aukioloaikakikkailu on lähinnä vittuilua, eikä vittuilu useinkaan ole välittämistä.

Ja pääministeri voisi nyt kaivautua kolostaan ja alkaa kantaa vastuuta. Siis sillä tavalla viran edellyttämällä tavalla.
 

nataS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kunhan tästä koronahysteriasta selvitään, niin tästä sitten seuraavaa tautia tulille. Puolet tartunnan saaneista on kuollut. Pitäisikö laittaa jo varuilta kaikki kiinni? Myös turpa.


Ai niin tämähän olikin vain influenssa. Ei siis syytä huoleen, kun ei sentään mikään korona ole kyseessä.
 
Viimeksi muokattu:

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mikään suoja ei tietenkään ole sataprosenttisen tehokas, eikä ajatus ole suojata kaikkia ihmisiä kaikkialla tartunnalta, vaan pitää hoitoa vaativat tautitapaukset väestössä sen verran alhaalla että tilanteesta selvitään.

Rokotteet on kenties vahvin väestön suoja, mutta rokotettukin voi sairastua. Harvemmin kuitenkaan vakavaan tautimuotoon. Muita keinoja on rajoitukset, maskit, välimatkojen pito, käsien pesu ym. Mikään ei ole yksinään täydellinen mutta kaikki yhdessä antavat mahdollisuuden kontrolloida hoitoon joutuvien määrää ja pitää sen siedettävänä.

Siitä olette ehkä sen selityskuvan nähneet, jossa on useita reikäjuuston siivuja peräkkäin. Jokainen yksittäinen siivu on reikäinen, mutta nipussa muodostavat vahvan suojan.

Tämän yksinkertaisen idean missaa jokainen, joka mouhoaa miksi nyt vielä rokotusten jälkeenkin pidetään rajoituksia päällä. Tai miksi pyydetään pitämään sisätiloissa kasvomaskeja vaikka ne eivät tarjoa aukotonta suojaa.
 

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Itselläni kolme rokotusta takana ja huvittaa tämä paniikki valtakunnassa. Jokainen ihminen tulee sairastamaan koronan ennemmin tai myöhemmin. Itse en ole sairastanut sitä vielä, mutta tulen sairastamaan jatkossa kuten jokainen muukin. On huvittavaa, että jotkut tyypit täällä luulevat että he ovat jotenkin erityisiä ihmisiä, johon korona ei iske.

Pakko antaa huonoa palautetta Tyrnävän ja Limingan koronarokotuksille, maan paskempia tuloksia. Minun mielestäni uskontojen pitää kantaa vastuunsa, esimerkiksi lestadiolaisuus on vastuussa kyseisten kuntien tartunnoista ja varsinkin kuolleista. He ovat vastuussa siitä, että kertovat uskonnolleen valheellisia tietoja.
 
Viimeksi muokattu:

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Rokotteet on kenties vahvin väestön suoja, mutta rokotettukin voi sairastua. Harvemmin kuitenkaan vakavaan tautimuotoon. Muita keinoja on rajoitukset, maskit, välimatkojen pito, käsien pesu ym. Mikään ei ole yksinään täydellinen mutta kaikki yhdessä antavat mahdollisuuden kontrolloida hoitoon joutuvien määrää ja pitää sen siedettävänä.

Eli näin jatketaan myös vuonna 2034?

Kyllähän rokotetut sairastuvat niin harvoin vakavaan tautiin, että jos
rokotuksesta huolimatta vaaditaan silti maskin käyttöä, kontaktien vähentämistä, turvavälien pitoa, saadaan vaatia samaa myös joka ikisen, ja jokavuotisen, viruksen kohdalla.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Miksi aluevaalit voidaan järjestää, mutta STM:n mielestä koululaiset pitäisi laittaa etäopetukseen? Kouluikäisille korona ei aiheuta oikeastaan juuri minkäänlaista riskiä, mutta keskimääräisellä SDP:n kannattajalla tai muulla iäkkäällä äänestäjällä voi äänestäminen aiheuttaa merkittävästi suuremman terveysriskin. Jos tilanne on todella niin vakava, että koulutkin pitäisi laittaa etäopetukseen, leikkiikö SDP tässä äänestäjiensä hengellä kun pääministeri tai Krista Kiurun STM ei ehdota vaalien siirtämistä.
Rokotekattavuus on erilainen. Vaalien järjestäminen on siitä hyvä juttu, että hybridivaikuttamista harjoittavat näkevät homman toimivan Suomessa viruksesta huolimatta. Viime kevät/kesä oli niin poikkeuksellinen, että OM ja
kaikki puolueet persuja lukuun ottamatta puolsi vaalien siirtämistä. Nyt mikään taho ei taida haluta vaalien siirtämistä.

Opetus on eri asia. Koululaiset halutaan etäopetukseen opettajien takia. Mutta mielestäni nyt olisi aikuisten ihmisten aika näyttää vastuuta. Kielletään mieluummin opettajanhuoneet ja muu henkilökunnan yhteinen ei-välttämätön kokoontuminen. Ne voi hoitaa etänä, mutta ei häiritä lasten koulunkäyntiä yhtään enempää.

Nyt ääntä pitävät keskiluokkaiset opettajat ja heidän edustajansa, jotka eivät taida tajuta vieläkään, mitä tämä esimerkiksi köyhien tai rikkinäisten perheiden lapsille aiheuttaa. Kaikilla ei ole kotona mahdollisuutta samanlaiseen etäkouluun.

Terveydenhuollon henkilökunta on joutunut venymään kohta kaksi vuotta, mikä näkyy uupumuksena ja alalta poistumisena, mutta kansankynttilät kokevat opettamisen liian vaaralliseksi.

Tässä ei ole kysymys Kiurusta, Anderssonista, Luukkaisesta, Varhilasta, eikä edes Marinista. Tässä on kysymys lapsista ja heidän oikeudestaan saada käydä koulua.

Marinin ei tarvitse astua vielä esiin. Riittää että VN kokoontuu ja asettuu vastustamaan STM:ää.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Oikeastaan käsittämättömintä nykyisessä tilanteessa, jossa koronanpaska jatkuu nyt kolmatta vuotta, on se, että vieläkin viestintä on aivan järjettömän paskaa, THL ja STM ovat täysin eri mieltä siitä, mitä koronastrategialla tavoitetaan eikä hallitukselta kuulu minkäännäköistä exit-strategiaa. Samaan aikaan tanskalaisille on esimerkiksi luvattu normaalin elämän paluuta viimeistään kahden kuukauden päästä.

Meillä keskustelu ja viestintä ei ole edennyt sitten maaliskuun 2020 yhtään mihinkään. Edelleen pitäisi jaksaa tsempata ja kahden viikon päästä nähdään vasta vaikutuksia. Veitsenterällä ollaan tietenkin edelleen ja mielikin on musta ainakin joka toinen päivä.

Itseäni huolestuttaa nyt todella paljon se, että kukaan ei tunnu tietävän, miten tästä päästään eteenpäin. Tai kukaan ei ainakaan uskalla edes ehdottaa mitään ”aletaan-elämään-tämän-viruksen-kanssa” -ajatusta. Keksimällä keksitään koko ajan lisää rajoituksia, vaikka jossain vaiheessa ne tartunnat on vain kestettävä.

Kiinnostaisi tietää, voiko joku edelleen ihan rehellisesti seistä tämän nykyisen strategian takana? Pystyykö joku ihan oikeasti vielä hyväksymään nämä tämänhetkiset toimet?
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Itseäni huolestuttaa nyt todella paljon se, että kukaan ei tunnu tietävän, miten tästä päästään eteenpäin. Tai kukaan ei ainakaan uskalla edes ehdottaa mitään ”aletaan-elämään-tämän-viruksen-kanssa” -ajatusta. Keksimällä keksitään koko ajan lisää rajoituksia, vaikka jossain vaiheessa ne tartunnat on vain kestettävä.
Vaikuttaa siltä, että kyllä esimerkiksi Mika Salminen aina välillä julkisuuteen varovaisesti yrittää tätäkin kantaa tuoda esiin. Jyrätäänkö hänet sitten tuolla kulisseissa vain niin perusteellisesti, että tätä ajatusta on ihan mahdotonta ajaa pidemmälle?

Mene ja tiedä.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämän yksinkertaisen idean missaa jokainen, joka mouhoaa miksi nyt vielä rokotusten jälkeenkin pidetään rajoituksia päällä. Tai miksi pyydetään pitämään sisätiloissa kasvomaskeja vaikka ne eivät tarjoa aukotonta suojaa.
Kerrot tässä rajoitusten suojaus- ja toimintamekanismin, joka ei ole vastaus siihen miksi ja missä muodossa niitä pidetään päällä. Esim. kuntosalien sulkemiselle ei ole olemassa mitään järkevää perustetta, mutta sen sijaan siitä aiheutuville haitoille on. Se että ihmisten elinkeino ja oikeus työntekoon kielletään ilman riittäviä perusteita, pitäisi ainakin omassa oikeustajussani olla laitonta.
 
Viimeksi muokattu:

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Meidän taloudessa asustaa kaksi opettajaa, joista molemmat haluavat ehdottomasti palata lähiopetukseen. Asiaa ei kuitenkaan meiltä kysytä, vaan käskyt tulevat muualta. Aivan varmaa on, että lähiopetus on lasten edun mukaista ja siihen pitäisi kaikin keinoin pyrkiä. Koska tautitilanne on mikä on, niin luulen, että ylemmissä vallan kammareissa pelätään tilannetta, jossa koulun henkilökunta sairastuu laajasti ja ollaan tilanteessa, jossa ei ole enää opetuksen antajaa. Ei lähi- eikä etäopetuksessa. Tämä voi olla syy, miksi OAJ kannattaa etäopetukseen siirtymistä. Sillä turvataan edes jonkinlainen opetus. Jos kouluvuosi keskeytyisi kokonaan, niin sitä luultavasti jatkettaisiin kesällä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös