Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 910 833
  • 81 125

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jos tästä koronaviruspandemiasta jotain postitiivista väkisin hakee, niin kun tässä on joutunut luopumaan monesta itselle niin rakkaasta asiasta, osaa kaikkia elämän pieniä asioita varmasti arvostaa jatkossa entistä enemmän. Monia asioita pitää itsestään selvinä, eikä niitä sen kummemmin tule päivittäisessä elämässä mietittyä ennen kuin niistä joutuu syystä tai toisesta luopumaan. Itsekin tuli purnattua jonnin joutavista pikkuasioista, kun suuressa kuvassa kaikki oli niin hyvin. Samalla melkein kaikki elämässä olevat hyvät asiat jäivät liian vähälle huomiolle. Kun aikanaan virus saadaan selätettyä ja aletaan hiljalleen nousemaan sen jäljiltä savuavista raunioista, niin varmasti jokainen pienikin normaaliin elämään liittyvä asia, josta pääsee taas nauttimaan lämmittää mieltä ihan eri tavalla kuin ennen. Siinä mielessä tämä on ainakin itselleni hyvä opetus, että täytyisi keskittyä nauttimaan elämässä olevista hyvistä asioista eikä nillittämään jokaisesta pienestä epäkohdasta, jonka jostain onnistuu löytämään.
OIkein hyvin sanottu. Itse yritän vain muistaa, ettei mikään ole ikuista ja tämäkin pandemia loppuu aikanaan kyllä. Ja tästä seuraa varmasti yhtä paljon hyvää kuin huonoakin lopulta, mutta ne hyvät asiat selviää vasta ajan kanssa. Kun ei ole olemassa sellaista asiaa, jossa olisi vain yksi puoli.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Suomessahan mitkään lomalennot eivät ole lentokenttiä kiinnostaneet vuosikausiin. Mitä nyt yhtään muistelen, niin jos olet yhtään sellaisesta perinteisemmästä lomapaikasta tullut takaisin Suomeen ja laskeudut yhtään pienemmälle kentälle, niin tullin kopin ovet sepposen selällään tyhjillään ja yhtään virkailijaa näy missään ja koko kenttä on kuin hautuumaa. Nythän siinä kanarialtakin palaava keihäsmatkalainen tuntee olevansa kuin kansallissankari ja olympiamitalisti, kun on isompikin vastaanotto-komitea vastassa kohta, jos aletaan järeämpiin toimiin. Kunhan muistaa pitää turpansa kiinni, niin kaikki on hyvin.
 

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Haatainen siellä nyt nostaa oikein reilusti kissan häntää kehumalla huoltovarmuusjärjestelmän maasta taivaisiin. Ehkä nyt pitäisi kuitenkin tiedottaa asiallisesti tilanteesta ja lähitulevaisuuden näkymistä, eikä kiillottaa omaa kilpeä. Hieman alkaa nyt lipsua nuo tiedotustilaisuudet politiikkajargonin puolelle, kun olisi syytä pysyä selkeässä ja yksinkertaisessa sanomassa. Mitä lyhyemmin ja yksinkertaisemmin asia saadaan kerrottua, sitä paremmin kansa myös sen ymmärtää. Voisivat sitten keskenään siellä eduskunnassa keskustella, että minkä momentin tai pykälän mukaan tämä ja tämä asia voidaan toteuttaa tai kieltää.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Ihan paskaa noi omaehtoiset karanteenit. Näkeehän sen jo noista helvetin mökkeilijöistä, joita on kymmeniätuhansia matkustanut mökeilleen, vaikka miten on pyydetty pysymään kotona.
Ainakin kansa, kuten myös Jatkoajan kirjoittajat tuntuvat olevan kovasti eri linjoilla suosituksista, määräyksistä ja vapaaehtoisuudesta.
Mutta se nyt vaan on niin, että on tottelevaisia, on tolkun ihmisiä, ja on itsemääräämisoikeudesta kiinni pitäviä. Ja vielä niitä, jotka ovat kaikesta ihan pihalla.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan paskaa noi omaehtoiset karanteenit. Näkeehän sen jo noista helvetin mökkeilijöistä, joita on kymmeniätuhansia matkustanut mökeilleen, vaikka miten on pyydetty pysymään kotona.
En edelleenkään näe siinä mitään ongelmaa, että moni on lähtenyt eristyksiin mökilleen. Näistä moni kuuluu vielä riskiryhmään ja paremmin ovat turvassa mökillään kuin kaupungissa.

Aivan eri asia on tulla ulkomailta riskialueella ja pyöriä täällä muiden keskellä ilman mitään karanteenia eikä näiden kohdalla voi luottaa siihen, että jengi tajuaisi toimia oikein.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Kun aikanaan virus saadaan selätettyä ja aletaan hiljalleen nousemaan sen jäljiltä savuavista raunioista, niin varmasti jokainen pienikin normaaliin elämään liittyvä asia, josta pääsee taas nauttimaan lämmittää mieltä ihan eri tavalla kuin ennen.

Näin varmasti joidenkin kohdalla toivottavasti, mutta väitän, että isossa kuvassa ihminen palaa herkästi vanhoihin rutiineihin ja mukavoituneisiin ajatusmaailmoihin sekä tapoihin. Usein kriisin tai hädän hetkellä luvataan ties mitä ja vannotaan tulevaisuuteen carpe diemiä ja pienien asioiden arvostamista, mutta kun se nousukausi tulee, raha virtaa, palvelut aukeavat, töitä on ja lennot lähtevät Malagaan taas, niin kovin harva jaksaa enää pitää keskeisimpänä arvonaan "se virus muutti kaiken" - lausahdusta ja se naapuri vituttaa ihan samalla lailla kuin ennenkin ja iltalehtien kommenttiosioiden suurin murhe on jäätynyt koiran paska jossain penkereellä.
 

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
En edelleenkään näe siinä mitään ongelmaa, että moni on lähtenyt eristyksiin mökilleen. Näistä moni kuuluu vielä riskiryhmään ja paremmin ovat turvassa mökillään kuin kaupungissa.

Aivan eri asia on tulla ulkomailta riskialueella ja pyöriä täällä muiden keskellä ilman mitään karanteenia eikä näiden kohdalla voi luottaa siihen, että jengi tajuaisi toimia oikein.

Se ongelma syntyy siitä, että pienessä kunnassa on ihan vaan kourallinen paikkoja sairastaa. Tauti kestää useita viikkoja ja voi vaatia viikkojen tehohoitoa (tai ainakin hengityskonetta ja lääkitystä), joten nuo paikat menevät todella nopeasti täyteen. Tämä on se ongelma Italiassa, ei hoidon taso tai sen leväperäisyys vaan paska asenne ja välinpitämättömyys.

Ruokaa tulee tarvitsemaan viimeistään kuukauden päästä ja koska kauppakassipalvelut ei toimi maakunnissa, joutuu sinne kylille menemään kauppaan, menemään vieläpä tankille, käymään ehkä syömässä jossain (varsinkin extroverttiä alkaa masentamaan kontaktia vähyys) ja niin edelleen, josta syntyy useita kontakteja. Ei kukaan aja satoja kilometrejä asioille jonnekin oman kaupan puolelle ja takaisin. Tuo uusi tartuttanut tartuttaa sitten eteenpäin noin kahdesta kolmeen, jotka vievät sen edelleen jollekin vastaavalle ja niin edelleen.

Jos katsot tuota Johns Hopkinsin käyrää, näet että se menee nyt ihan täysin korkoa korolle periaatteen mukaan, taittaa joka kolmas päivä tiukemman kurvin ylöspäin.
 

RaikkA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässässäsäsä
Ruokaa tulee tarvitsemaan viimeistään kuukauden päästä ja koska kauppakassipalvelut ei toimi maakunnissa, joutuu sinne kylille menemään kauppaan, menemään vieläpä tankille, käymään ehkä syömässä jossain (varsinkin extroverttiä alkaa masentamaan kontaktia vähyys) ja niin edelleen, josta syntyy useita kontakteja.
Meinaat että se mökkiläinen saa sen tartunnan tuolta peräkylän paikallisesta salesta ja sitten kuormittaa pikkukunnan terveydenhoitoa vai mikä?

Jos olet kuukauden ollut mökillä ilman kontakteja ulkopuolisiin, niin riski että sairastuttaisit muita kauppareissulla on 0.
 

Lehmussaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, Rangers, TPS
Täällä muutamat kirjoittivat joidenkin maiden holtittomasta antibioottien käytöstä ja bakteeritaudeista koronatautien yhteydessä. Kuinka helposti tuollainen multiresistantti bakteeri sitten siirtyy maasta toiseen? Jos Italian sairaaloissa juuri bakteerit kaatavat väkeä hautaan, niin kuinka iso riski on, että sieltä sairaalasta Suomeen siirrettävä potilas tuo tuollaisen tappajabakteerin mukanaan? Antibiootithan meillä kai on ihan samat kuin sielläkin, bakteerikanta vain erilaista? Espanjasta kai jo tuotiin sairaaloista potilaita, muista maista en ole lukenut.

Meinaat että se mökkiläinen saa sen tartunnan tuolta peräkylän paikallisesta salesta ja sitten kuormittaa pikkukunnan terveydenhoitoa vai mikä?

Jos olet kuukauden ollut mökillä ilman kontakteja ulkopuolisiin, niin riski että sairastuttaisit muita kauppareissulla on 0.

Voihan sen viruksen sinne kauppaan tuoda joku muu. Vaikka Tampereelta saapuva ihminen. Siellä pikkukaupassa sitten porukalla käydään ja saadaan tartuntaa. Hoitopaikat loppuu aika nopeasti kesken, kun kuntien väkiluvut on moninkertaisia "tavalliseen" verrattuna. Kuinka tämä nyt voi olla näin vaikea asia ymmärtää?
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tästä mökkiasiasta on väännetty jo niin paljon ettei viitsisi. Mutta todetaan nyt vielä että ei kaikki ihmiset ole idiootteja tässäkään.

Mulla on Uudellamaalla asuva kaveri perheineen juuri nyt omalla täysin talviasuttavalla "mökillään" joka on pienen omakotitalon kokoinen. Lapset käy etänä koulua ja vanhemmat etänä töissä. Lähin Prisma varmaan 30min ajomatkan päässä ja kotiin 1,5h jos rupeaisi korona iskemään päälle. Lähin naapuri about kilsan päässä. Yksi Suomen suurimmista järvistä avautuu olohuoneen ikkunasta. Kaverini myös on puhunut että saattaisi siirtyä "mökilleen" tekemään etätöitä enemmänkin, kunhan lapset vähän isommiksi kasvavat.

Eilen kyselin että ovatko kotonaan vai "mökillä" niin vastasi että mökillä eikä helpolla kotiin tule. Enkä yhtään ymmärrä miksi edes pitäisi. Tai no, ehkä sitten kai kun pääministerimme kehoitti.

Sitten taas kolikon toisella puolella on nämä jotka painavat kotoa mökkipitäjän ainoaan k-kauppaan ja ostavat heti alkuun hyllyt tyhjäksi. Mutta eihän näitä kaikki ole.

Oliko se Tanskassa missä mökille meno on ihan sallittua mutta ostokset pitää tehdä mielellään kotikunnassa.
 

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tiedotustilaisuudessa tuli ilmi, että karanteenimajoituskumppaniksi on valikoitunut Luona Oy. No heillähän on jo kokemusta massamajoittamisesta ja nämä asiakkaat ovat varmaan helpommin käsiteltäviä kuin ne muutama vuosi sitten tulleet. No pääasia, että bisnes pyörii taas valtion piikkiin.
Muoks, meneekin karanteenilaisten kustannettavaksi. Luonan toimitusjohtajan mukaan hinta on "muutamia kymppejä / vrk".
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
En edelleenkään näe siinä mitään ongelmaa, että moni on lähtenyt eristyksiin mökilleen. Näistä moni kuuluu vielä riskiryhmään ja paremmin ovat turvassa mökillään kuin kaupungissa.

Tein päätöksen, että ei mökille. Syykin on mielestäni selvä. Jos olen saanut tartunnan täällä Helsingissä ja sairastan mökillä pahemmin Covid-19, hoitopaikkani on pienehkö paikka. Kuormitan pienehkön paikan terveydenhoitoa ylimääräisenä. En näe tällaisessa järkeä riskien ja maakunnassa pysyvästi asuvien kannalta, joten Helsinkiin jäin.

Mitä puhtaasti omaan turvaan tulee, se on totta, että mökillä turva olisi taudilta parempi. Mutta jos olisin jo saanut tartunnan, tilanne muuttuu. Ja en voi tietää, olenko saanut vai en. Niinpä ajattelin asiaa enemmän muiden kuin itseni kannalta. Ja jätin menemättä mökillä, vaikka vituttaakin päätös.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tästä mökkiasiasta on väännetty jo niin paljon ettei viitsisi. Mutta todetaan nyt vielä että ei kaikki ihmiset ole idiootteja tässäkään.

Mulla on Uudellamaalla asuva kaveri perheineen juuri nyt omalla täysin talviasuttavalla "mökillään" joka on pienen omakotitalon kokoinen. Lapset käy etänä koulua ja vanhemmat etänä töissä. Lähin Prisma varmaan 30min ajomatkan päässä ja kotiin 1,5h jos rupeaisi korona iskemään päälle. Lähin naapuri about kilsan päässä. Yksi Suomen suurimmista järvistä avautuu olohuoneen ikkunasta. Kaverini myös on puhunut että saattaisi siirtyä "mökilleen" tekemään etätöitä enemmänkin, kunhan lapset vähän isommiksi kasvavat.

Eilen kyselin että ovatko kotonaan vai "mökillä" niin vastasi että mökillä eikä helpolla kotiin tule. Enkä yhtään ymmärrä miksi edes pitäisi. Tai no, ehkä kun pääministerimme kehoitti.

Sitten taas kolikon toisella puolella on nämä jotka painavat kotoa mökkipitäjän ainoaan k-kauppaan ja ostavat heti alkuun hyllyt tyhjäksi. Mutta eihän näitä kaikki ole.

Oliko se Tanskassa missä mökille meno on ihan sallittua mutta ostokset pitää tehdä mielellään kotikunnassa.
Joo, aina nämä on näitä vastuullisia mökkiläisiä, ne muut ongelma ;) Kyllä mä pointin näen, mutta jos isolla joukolla siirrytään mökeille, niin se homma vaan leviää käteen. Paskat siellä kyyhötetä 2 viikon ruokakassien kanssa eristyksissä, vaan pyöritään kylillä ja kaupoilla ainakin jonkin verran. Tuo toimii, kun riittävän pieni porukka katsoo voivansa olla piittaamatta säännöistä. Sama ilmiö työelämässä. Pieni porukka voi sooloilla, mutta yhteisö ei toimi, jos kaikki tekevät niin kuin lystäävät.
 

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Meinaat että se mökkiläinen saa sen tartunnan tuolta peräkylän paikallisesta salesta ja sitten kuormittaa pikkukunnan terveydenhoitoa vai mikä?

Jos olet kuukauden ollut mökillä ilman kontakteja ulkopuolisiin, niin riski että sairastuttaisit muita kauppareissulla on 0.
Meinaan että on ihan helvetisti isompi tilastollinen riski viedä se mukanaan kuin saada se sieltä, ottamatta kantaa yksittäisen tapahtuman todennäköisyyteen.

Ja uskoisin että liikkeellä ollaan sillä WV Golf tai Octavian farkulla missä tavaratila on jo täynnä vaatteista ynnä muista kamoista, niin sinne mahtunee kyytiin pari kassia ruokaa ja kylmälaukku. Siinä ois noin max. viikoksi perheelle ruokaa, eli toinen reissu on jossain vaiheessa tarpeen.
 

RaikkA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässässäsäsä

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tiedotustilaisuudessa tuli ilmi, että karanteenimajoituskumppaniksi on valikoitunut Luona Oy. No heillähän on jo kokemusta massamajoittamisesta ja nämä asiakkaat ovat varmaan helpommin käsiteltäviä kuin ne muutama vuosi sitten tulleet. No pääasia, että bisnes pyörii taas valtion piikkiin.
Muoks, meneekin karanteenilaisten kustannettavaksi. Luonan toimitusjohtajan mukaan hinta on "muutamia kymppejä / vrk".
Lestadiolaiset on kyllä mestareita siinä, että mikä hyvänsä kriisi maata kohtaa, niin bisnekset luistaa ja kuntien&valtion rahat valuu lahkolaisten taskuihin.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Joo, aina nämä on näitä vastuullisia mökkiläisiä, ne muut ongelma ;) Kyllä mä pointin näen, mutta jos isolla joukolla siirrytään mökeille, niin se homma vaan leviää käteen. Paskat siellä kyyhötetä 2 viikon ruokakassien kanssa eristyksissä, vaan pyöritään kylillä ja kaupoilla ainakin jonkin verran. Tuo toimii, kun riittävän pieni porukka katsoo voivansa olla piittaamatta säännöistä. Sama ilmiö työelämässä. Pieni porukka voi sooloilla, mutta yhteisö ei toimi, jos kaikki tekevät niin kuin lystäävät.

En mä tiedä mikä se ongelma on? Vai onko se vain ihmisten mielissä. Vai pitääkö näinä päivinä oikeasti lopettaa omien ratkaisujen tekeminen ja ulkoistaa ajattelu valtiolle.

Mä kävin aamulla klo 8.30 tekemässä perheen vklopun ruokaostokset Riihimäen Prismassa. Muuten käyn tossa lähikaupassa, mutta kun piti saada rouvan etäduunin printteriin tarvikkeita niin ajelin isompaan kauppaan. Väljää oli ja tavaraa piisasi. 150e lasti tuli tehtyä ja 2 kaljaa jäi kassalle kun unohdin ettei niitä saanut ostaa ennen klo 9. No onhan tuo ymmärrettävää. Kuulunhan riskiryhmään kun olin aamulla kaljaa ostamassa.

Viestin pointti ei ole kalja vaan se että pelkästään 30min säteellä tuostakin Prismasta on SATOJA ellei jopa +1000 Uudellamaalla asuvien mökkejä. Ei ne kaikki stadilaisetkaan aina aja mökilleen johonkin Kuhmoon tai Kajaaniin. Joku saattaa ajaa vaikka Lopelle. Ja melko monella mökkiläisellä se lähin "pikkukauppa" on helvetin iso Prisma tai Citymarket.
 

HPL76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Heh täyttelin tuossa eilen tällaisen lupalapun että saa mennä ostamaan ruokaa. Vähän kyllä jännitti kun ei ollut vaimo kotona ja minä nyt en kovin hyvin paikallista kieltä osaa. Googlella käänsin pari kohtaa eikä siltikään oikein meinannut aueta.

Eipä kukaan mitään kysynyt. Kauppa on 100 metrin päässä ja aika hiljaisella alueella, joten tuskin tänne kulmille mitään tarkastuspisteitä tuleekaan. Autolla ei kyllä uskalla lähteä mihinkään, mutta eipä kai tarvitsekaan.

Edelleen täytyy kyllä ihmetellä miten hyvin jengi täällä pysyy kotona. Ei ole ainakaan omaan silmään osunut uutisia mistään mellakoista tai muista urpoilijoista. En nyt ole tuolla keskustassa käynyt, mutta parilla webbikameralla seurannut menoa ja on todella hiljaista.

Kulmakunnan kulkukissat ovat alkaneet huomata, että nyt ois tilaa mellastaa. Noita mouruaa nyt molemmin puolin taloa ja säntäilee pitkin pihoja. Omakin kissa vähän sekasin kun ikkunan alla pannaan.

Ei ole kyllä oikein perjantai-fiilis kun ei ole kämpästä poistunut pitkään aikaan muuta kuin tuohon kauppaan. Kun tämä kaikki on ohi, aika suurella todennäköisyydellä ryntään baariin ja vedän nupin täyteen. Ihan vaan sen takia kun voi.
 

Lehmussaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, Rangers, TPS
En mä tiedä mikä se ongelma on? Vai onko se vain ihmisten mielissä. Vai pitääkö näinä päivinä oikeasti lopettaa omien ratkaisujen tekeminen ja ulkoistaa ajattelu valtiolle.
...
Viestin pointti ei ole kalja vaan se että pelkästään 30min säteellä tuostakin Prismasta on SATOJA ellei jopa +1000 Uudellamaalla asuvien mökkejä. Ei ne kaikki stadilaisetkaan aina aja mökilleen johonkin Kuhmoon tai Kajaaniin. Joku saattaa ajaa vaikka Lopelle. Ja melko monella mäkkiläisellä se lähin kauppa on helvetin iso Prisma tai Citymarket.

Ongelma taitaa olla se, että täällä puhutaan mökkiläisistä sen tarkemmin määrittelemättä mitä tarkoitetaan. Jokaisella on se oma mielikuva mökkiläisestä, mutta onhan se nyt sanomattakin selvää, että ei täällä kritisoida esim. niitä joiden mökki on just vaikka Uudellamaalla vaan ihan muita tahoja.

Prismassa ja cittarissako niitä sairaita muuten hoidetaan? Pitkän matkan matkoja tulisi välttää ihan sama, mikä kauppa siellä perillä odottaa. Jos kuntien ja kaupunkien välinen liikenne on minimissä, niin samalla on myös viruksen leviäminen.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Ei mitään hajua. Miksi kysyt?
Noo, ajattelin vaan, kun kerroit, että kuukauden mökillä olleet eivät ketään tartuta, mikä varmaan on ihan totta. Niin ihmettelin vaan, että kuka on ollut tai aikoo olla kuukauden mökillä täydessä eristyksessä ja ylipäänsä on sellaiseen mahdollisuus. Tämähän tarkoittaisi sitä, että pitäisi olla kuukauden elin- ja muut tarvikkeet mukana. Se on aika pirun iso kasa tavaraa eikä kuulosta ihan kovinkaan monelle mahdolliselle.

Tässä on vähän sellainen juttu, että "enhän minä mitään" ja "kyllähän minä nyt voin varovasti". Ei hyvä.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
En mä tiedä mikä se ongelma on? Vai onko se vain ihmisten mielissä. Vai pitääkö näinä päivinä oikeasti lopettaa omien ratkaisujen tekeminen ja ulkoistaa ajattelu valtiolle.
Osittain pitäisi, jos halutaan viruksen leviämistä parhaalla mahdollisella tavalla hidastaa. Se ei onnistu niin, että kaikki tekevät asian suhteen omat ratkaisunsa. Tässä nyt tämä mökkiheimo haluaa juuri itse olla aina siellä, missä vaara on vähäisin. Kun maakunnissa huippu päällä, palaavat sitten kotikonnuille. Käyttävät muuta väestöä kilpenään. Miksei siinä karanteenissa voi olla kotona. Saa ne viikon ruuat sinnekin, eikä riski kaupassa sen isompi kuin mökkikunnan kaupassakaan. Jos mökki lähellä, niin sitten ei ongelma, Uudenmaan raja voi sen sitten tehdä joillekin ongelmaksi. Uudeltamaalta lähtijät voisi sitten pysyä mökeillään koko sulun ajan, mutta valitettavasti kotiinsa saa kai palata.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Haatainen siellä nyt nostaa oikein reilusti kissan häntää kehumalla huoltovarmuusjärjestelmän maasta taivaisiin. Ehkä nyt pitäisi kuitenkin tiedottaa asiallisesti tilanteesta ja lähitulevaisuuden näkymistä, eikä kiillottaa omaa kilpeä. Hieman alkaa nyt lipsua nuo tiedotustilaisuudet politiikkajargonin puolelle, kun olisi syytä pysyä selkeässä ja yksinkertaisessa sanomassa. Mitä lyhyemmin ja yksinkertaisemmin asia saadaan kerrottua, sitä paremmin kansa myös sen ymmärtää. Voisivat sitten keskenään siellä eduskunnassa keskustella, että minkä momentin tai pykälän mukaan tämä ja tämä asia voidaan toteuttaa tai kieltää.

Ei kai huoltovarmuusjärjestelmä minkään yksittäisen puolueen tai henkilön aikaansaannosta ole. Länsinaapurissa ei vastaavaa järjestelmää ole ja tässä tilanteessa maailmassa on käynnissä huutokauppa lääkintä- ja suojavarusteista jolloin hinnat nousevat eksponentiaalisesti. Kyllä suomalaista huoltovarmuusjärjestelmää on syytäkin kehua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös