Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 911 149
  • 81 125

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En tiedä, viittaatko minuun, mutta vastaan silti. Minä olen ”marissut” ihmisten mahdollisesta välinpitämättömyydestä sekä sen mahdollisista seurauksista riskiryhmäläisille ja siihen, että ”vouhka” menee päälle ja samoin rajoitukset.

Mitä tulee miesflunssaan, niin se on kyllä aikuisten naisten tunnelmointia Paula Koivuniemen soidessa taustalla.

En viitannut sinuun, et sinäkään nyt sentään niin tärkeä ole :).

Riskiryhmäläisiä kuuluu tiettyyn pisteeseen asti suojellakin, mutta meidän tulee rohkeasti käydä keskustelua siitä, kuinka paljon, miten ja milloin. Pyrin ottamaan muut ihmiset parhaani mukaan aina huomioon, mutta siinä vaiheessa kun toimilla on suuria vaikutuksia kansantaloudelle ja miljoonien terveiden ihmisten hyvinvoinnille, ollaan menty liian pitkälle.
 
ADX_03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Tampa Bay Lightning
Espanja on vähän huono vaihtoehto turvapaikaksi, siellä kun poistettiin sisätilojen maskipakko tuossa huhtikuussa. Ja ulkotilojen osalta jo helmikuussa. Vastaaviahan ei Suomessa ollut missään vaiheessa pandemiaa , joten siihen nähden parempi olisi pysyä ihan kotimaassa.

Toki näin, mutta mikäli paikat ovat auki, niin eipä se rätti nenän alla kauheasti haittaa. Jos täällä taas aletaan istuttamaan kaikki kotona ettei muutama mummukka katkaise meidän sairaaloiden surkeita resursseja lopullisesti, niin mieluummin silloin Epsanjassa.
 
F

Flonaldo

Olen erimieltä kanssasi, eikä siinä mitään. Samoin yleinen ohjeistus on erimieltä kanssasi, eikä siinä mitään. Jokainen yksilö toimii kuitenkin tavallaan.
Kansalaiset voivat toki toimia kukin kuten tykkäävät. Se että valtio voisi heidän perusoikeuksiaan rajoittaa, esim. yhä oikeudella määrätä ihmisiä karanteeneihin rikoslain seuraamusten uhalla, taas on täysin perusteetonta. Kansalaisilta ei voida vaatia mitään. Ja sen yleisen ohjeistuksenkin luonnollisesti pitäisi muuttua per heti, koska yleisvaarallisen tartuntataudin statukselle (mihin se ohjeistus on perustunut) ei ole perusteita.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pyrin ottamaan muut ihmiset parhaani mukaan aina huomioon, mutta siinä vaiheessa kun toimilla on suuria vaikutuksia kansantaloudelle ja miljoonien terveiden ihmisten hyvinvoinnille, ollaan menty liian pitkälle.
Minä perään sitä, että oireiset tekisivät kotitestin ja jäisivät kotiin positiivisena ohjeistuksen mukaan. Ei sen kummempaa. Noin suojaamme toinen toisiamme ja riskiryhmäläisiä, eikä sillä ole ikäviä vaikutuksia kansantaloudelle, eikä miljoonille terveille ihmisille, päinvastoin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Itsellä iski toisen kerran päälle korona ja tuntuu että niinkö tässä suorasääristen joukkoon hautuumaalle pitää lähteä. Ihan vittu hirveä tauti.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Itsellä iski toisen kerran päälle korona ja tuntuu että niinkö tässä suorasääristen joukkoon hautuumaalle pitää lähteä. Ihan vittu hirveä tauti.
Voihan perse! Mulla on ollut käytössä salainen ase, eli polvivamman jäljiltä on Panacodia. Vie yskän ja kurkkukivun pois. Auttoi yöllä nukkumaan.
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Voihan perse! Mulla on ollut käytössä salainen ase, eli polvivamman jäljiltä on Panacodia. Vie yskän ja kurkkukivun pois. Auttoi yöllä nukkumaan.
On mulla nuita särkylääkkeitä tuossa vaan tuntuu että ei toimi. Tulee kaikki läpi.
 
WillieGunn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Minä perään sitä, että oireiset tekisivät kotitestin ja jäisivät kotiin positiivisena ohjeistuksen mukaan. Ei sen kummempaa. Noin suojaamme toinen toisiamme ja riskiryhmäläisiä, eikä sillä ole ikäviä vaikutuksia kansantaloudelle, eikä miljoonille terveille ihmisille, päinvastoin.

Pätee kaikkiin muihinkin tauteihin ja pitäisi kuulua ihan perus käytöstapoihin. Kipeenä jäädään aina kotiin. Jos yskitään ja pärskitään, niin kättä/hihaa/nenäliinaa eteen. Noin 10% meistä on ihan totaalisia mottipäitä. Kaupan kassajonossa aina välillä joku pärskii niskaasi, katsomoissa ja joukkoliikennevälineissä on selvästi sairaita ja oireellisia ihmisiä, ruokakauppaan jonkun on aina pakko ottaa mukaan ne muksut joilla valuu kynttilä nenästä, kaikki ei puhdista noutopöytään mennessään käsiään käsidesillä vaikka sitä siinä on tarjolla, jne, jne, ...
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Samaa mieltä @WillieGunn . Kipeyden määrittäminen tuntuu olevan monelle hankalaa. Pikku yskä, nuha, tai kurkkukipu, niin mennään töihin ja harrastuksiin. Se on jopa sankarillista. Kotitesti on siitä hyvä, että koronan kohdalla se antaa sinulle pysähtymismerkin, jos et sitä muutoin tajua. Juuri siitä syystä niitä ei varmaan lievissä oireissa haluta tehdäkään. Voi jatkaa elämäänsä, kun ei tee testiä, positiivista tulosta ei saa varmasti. Tuo ajatusmalli on kyllä paha.
 
Sitten se tarttuu kaikille siellä kun hipelöidään samoja vehkeitä. Mutta toimistolla ajatellaan että kunhan markat kolisee kassaan niin aivan sama. Käsittämätön ajattelutapa.
 
Andrej

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Toki näin, mutta mikäli paikat ovat auki, niin eipä se rätti nenän alla kauheasti haittaa. Jos täällä taas aletaan istuttamaan kaikki kotona ettei muutama mummukka katkaise meidän sairaaloiden surkeita resursseja lopullisesti, niin mieluummin silloin Epsanjassa.
Niin no, satuin olemaan ko. valtion alueella helmikuussa 2020. Eräänä perjantaina istuin baarissa, lauantaina alkoi liikkua huhuja mahdollisesti tulossa olevista rajoituksista, ja sunnuntaina olikin jo kiellettyä poistua asunnostaan, ellei ole menossa töihin tai ulkoiluttamaan koiraa. Palveluista auki saivat olla kaupat, apteekit ja pankit, joissa käyminen myös oli sallittua. Muuten ei mihinkään. Joten siltäkin osin vielä hiukan harkitsisin jotain toista valtiota vapauden temmellyskenttänä.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

"Lakiesityksen mukaan kaikki rajoituspäätökset tekisi jatkossa aluehallintovirasto ja kunnat – myös päätökset jotka koskevat yökerhoja ja baareja. Päätöksenteossa apuna ovat sairaanhoitopiirit. "

Eli jos tuo menee läpi niin hallitus ja Kiuru eivät enää jatkossa tee näitä rajoituspäätöksiä vaan alueet ja kunnat.

Lisäksi toinen poiminta artikkelista:

"Varteenotettavana vaihtoehtona ehdotetuille säännöksille on pitkällä tähtäimellä terveydenhuollon kokonaiskapasiteetin ja kantokyvyn pysyvä kasvattaminen siten, ettei covid-19-taudista tai muista tartuntataudeista aiheutuisi merkittävää riskiä terveydenhuollon kantokyvylle.

Tällöin yhteiskuntaa ei olisi välttämätöntä sulkea perusoikeusrajoituksin, sillä terveydenhuollon kantokyky kestäisi pandemiatilanteen."
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Sellainen huoli minulla on, etteivät altistuneet ja lieväoireiset testaa itseään, sillä eristyksissä oleminen ei enää nappaa. Tauti leviää, riskiryhmäläisiä kuolee ja rajoitukset tulevat takaisin.
Ei tulisi pieneen mieleenikään enää ruveta testailemaan itseäni, jos olen altistunut. Mitä ihmeen hyötyä tuolla voitaisiin enää saavuttaa?

Tämän viimeisen flunssan kanssakin jätin jo testit kauppaan. Tautia on aivan kaikkialla, ja tiedolla siitä, että onko minulla korona vai ei, en loppujenlopuksi tee yhtään mitään.

Se, että tauti leviää valtoimenaan ja me kaikki saamme sen, on parasta mitä meille voi tapahtua. Näin saamme tautia vastaan laumasuojaa, ja juuri sen ansiosta niitä rajoituksia ei enää tarvita.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olin hiljattain kesälomareissulla Mikkelissä. Erään ravintolan koronaohjeistus oli varsin tiukka edelleen: jos olet käynyt kahden viikon sisällä ulkomailla tai olet altistunut, älä tule ravintolaan vaan pysy kotona.

Veikkaan, että ohjeistusta ei noudateta tai valvota sen paremmin. Oireisena tai perheenjäsenen sairastaessa on tietysti vain ja ainoastaan vastuullista jäädä kotiin ja välttää kontakteja niin hyvin kuin mahdollista, mutta altistumisia tulee näinä aikoina jatkuvasti, joten niiden välttäminen on aika lailla mahdotonta.
 
Näinhän se pitäisi olla. Tämä tauti iskee jokaiseen ihmiseen eri lailla ja toiset ei saa oireita ollenkaan. Toiset saa sitten kovan kuumeen ja tuntuu kuukauden että olet aivan kun ollut sparraamassa Robert Heleniuksen kans viisi erää. Joka paikka aivan paskana.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kiinassa uusi Langya-virus on sairastuttanut ainakin 35 ihmistä. No, ei kannata vielä mitään Bon Voyage -fiilistä kokea, kun vielä ei ole näyttöä, että tuo tarttuisi kovinkaan herkästi ihmisten välillä, jos ollenkaan.

Kyseessä on zoonoottinen eli eläimistä lähtöisin oleva virus, jota on havaittu eniten päästäisissä ja satunnaisemmin koirissa ja vuohissa.

Langya-muoto aiheuttaa ihmisessä kuumeisuutta, ärtyneisyyttä, päänsärkyä, yskää, ruokahaluttomuutta, lihaskipuja ja oksentelua.

Suuri osa tartunnan saaneista ovat olleet maanviljelijöitä, farmin pitäjiä tai tehdastyöläisiä.

Vielä on epäselvää, voiko virus tarttua ihmiseltä toiselle.

Mutta monenlaisille otsikoille on ainakin mahdollisuus lähiaikoina.

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olikohan puolivuotta sitten edellinen en tarkalleen muista nyt. Joo on mulla rokotteet otettu mutta tuntuu että nyt on vihanen virus.

Eräs lähipiiriläiseni sairasti ensimmäisen koronansa tämän vuoden tammikuussa. Seuraavan kerran tauti iski jo maaliskuussa. Tuossa tapauksessa kyse perusterveestä noin 35-vuotiaasta henkilöstä, jolla oli rokotukset kunnossa. Todennäköinen syy sille, miksi tauti iski kahdesti, oli raskaus. Virallisissa testituloksissa luki ensimmäisellä kerralla, että "todennäköinen omikron BA1", toisella taas "todennäköinen omikron BA2". Tarkempaa tietoa ei ole, että onko noita oikeasti analysoitu, vai mihin tuo pohjautuu.

Oireissa ei ollut voimakkuudessa eroja, mutta ensimmäisellä kierroksella ne tulivat hitaasti muutamassa päivässä. Toisella ne taas rysähtivät nopeasti täydellä voimallaan.
 
Aivan karmea ollu itellä tämä toinen kierros. Kuumeen lisäksi tuntuu niinku joku nikkarois yläkerrassa uutta pirttiä kokoajan. Sitte kun särkylääkettä otat niin vessaan juostava samantien. Helvetin paska olo ei voi muuta sanoa.
 
Soutukorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En tiedä maksetaanko meidän taloudessa nyt hintaa viime vuosien ylivarovaisesta hiippailusta. Korona-aika meni täysin terveenä sen pari vuotta. Lopulta tänä keväänä on koronan lisäksi sairastettu noroa, enteroa ja perusflunssat päälle.

Aina on joku kipeänä. Emäntäkin ollut omien sanojensa mukaan enemmän kipeänä kuin koskaan. Heittipä jo epäilyksen, että noinkohan tuo piikki on vienyt vastuskyvyn? Itse toppuuttelin moisia puheita. Eiköhän tässä vsstuskyky ole laskenut jatkuvasti maski päässä hiippailessa ja käsidesiä lotratessa.

Näillä mennään.
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Ja nyt kiinalaiset on saaneet uuden viruksen. Kohta mennään taas. Kiina, hyvä maa, viruksien luvattu taivas.
Siellä heidän paikallisilla toreilla syödään vähän muutakin ku makkarapottuja. Onko tuo nyt joku ihme että levittävät tautejaan.
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En tiedä maksetaanko meidän taloudessa nyt hintaa viime vuosien ylivarovaisesta hiippailusta. Korona-aika meni täysin terveenä sen pari vuotta. Lopulta tänä keväänä on koronan lisäksi sairastettu noroa, enteroa ja perusflunssat päälle.

Aina on joku kipeänä. Emäntäkin ollut omien sanojensa mukaan enemmän kipeänä kuin koskaan. Heittipä jo epäilyksen, että noinkohan tuo piikki on vienyt vastuskyvyn? Itse toppuuttelin moisia puheita. Eiköhän tässä vsstuskyky ole laskenut jatkuvasti maski päässä hiippailessa ja käsidesiä lotratessa.

Näillä mennään.

Meidän perhe sairasti tosi vähän 2020 vuonna, mutta viime vuonna ja tänä keväänä saatiin kaikenmaailman päiväkotiriesat RS-viruksen, flunssien, vatsatautien ja norojen muodossa niin veikkaan teillä olleen vaan hyvää tuuria ja varovaisuutta aikaisemmin.

Tässä odotellaan milloin kesän jälkeinen ensimmäinen tauti saapuu päiväkodista kotiin. Naapureilla tuli jo enterorokko :D onneksi heidän lapsi käy eri päiväkotia.

Tsemiä!
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Siskolla oli muutama viikko sitten paha versio - ambulanssi kävi paikalla, mutta kun ei ollut ihan tukehtumassa niin päättivät, että voi vielä jatkaa kotona. Onneksi sitten seuraavana päivänä jo alkoi helpottomaan - oireina erittäin paha päänsärky, kurkkukipu, hengitysvaikeus ja suht korkea kuume 38-39 astetta. Ja on siis hyväkuntoinen, harjoittelee puolimaratonille, lenkkeilee ja pyöräilee monta kertaa viikossa jne.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös