Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 891 845
  • 81 125

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Macronkin sanonut, että toisen aallon pahin vaihe on nyt ohitse. Mielenkiinnolla odotan, tuleeko uusi pahin vaihe jälleen seuraavan neljän viikon päästä kun rajoituksia nyt höllennetään...

Tuskin tulee. Rajoituksia höllätään varovaisesti, ja tartuntojen voisi olettaa laskevan vieläkin, vaikkakin hidastuen. Ja vaikka tartunnat kääntyisivätkin nousuun, niin nousun voisi kuvitella olevan varsin maltillinen, kun ihmiset tietävät, että lock-down on seuraus, jos tilanne ei pysy hanskassa.
 

TrafficIsland

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jahas, nyt sitten kolkuttelee korona ensi kertaa myös omassa lähipiirissä. Avopuolison sisko on altistunut työpaikalla keskiviikkona oltuaan tekemisissä lieväoireisen henkilön kanssa. Kyseinen henkilö on tuntenut olonsa huonoksi jo töihin lähtiessä, mutta silti ollut töissä normaaliin tapaan, keskustellut pitkiä aikoja monen ihmisen kanssa ja keitellyt isolle porukalle kahvia yms. Sitten illalla kotona tyypin oireet olivat pahentuneet, tullut kuumetta ja vilunväristyksiä. Seuraavana päivänä testiin ja tänään tuli tulos positiiivisena.

Ainoa hyvä puoli tilanteessa on se, että sairastunut henkilö on suurimman osan ajasta käyttänyt maskia. Sitten taas huolestuttavaa on se, että sisko on altistumisen jälkeen ollut tekemisissä riskiryhmäläisten kanssa. Nyt sitten seuraillaan tuleeko oireita.

Omalle tarinalle jatkoa: avopuolison sisko sai viimeviikkoisen työpaikalla altistumisen johdosta myös tartunnan, tänään tuli testi positiivisena takaisin. Bonuksena myös ainakin kaksi muuta altistunutta työtoveria sai tartunnan. Maskeista ei ollut siis tässä tapauksessa apua. Seuraavaksi sitten jännitetään siskon voinnin kehittymistä ja mahdollisia jatkotartuntoja riskiryhmäläisille.

Pardon my french, mutta KUINKA VITUN VAIKEAA VOI OLLA OIREISENA JÄÄDÄ TÖISTÄ KOTIIN? Tai ylipäänsä mistään muualtakaan.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Kuten aiemmin totesin, Ranskassa tilanne on mennyt merkittävästi parempaan suuntaan. No, se on mennyt niin hyvään suuntaan, että rajoituksia aletaan höllentää hiljalleen. Kuukausi teki ihmeitä.


Voi kenties olla vielä liian aikaista hillua, mutta myös täällä näyttää rajoitukset purevan kuin paarma ukkosella (a.o. linkin takana statistiikkaa tilanteen kehittymisestä). Ja kyse on tässä vaiheessa vielä n.s. "lockdown lightin" vaikutuksista - eli niiden rajoitusten, jotka tulivat voimaan paria viikkoa ennen tätä nykyistä Suomessakin laajasti uutisoitua jyrkempää lockdownia. Nykyisen, Suomen itsenäisyyspäivään asti ulottuvan lockdownin vaikutukset alkanevat näkymään vasta ensi viikon aikana.


Suomenkin kannalta loistava uutinen tässä olisi siis se, että paljonkin nykyistä korkeampien tartuntamäärien kanssa kyllä pärjää varsin inhmimillisillä rajoituksilla ja laajan lockdownin tarve on hyvin kaukana.

Vältän nyt kuitenkin tuulettelemasta tämän enempää, koska läski-lady ei ole vielä laulanut.
 
Viimeksi muokattu:

chubster

Jäsen
Korona eristys day 2:

Näin on toinen eristyspäivä tullut päätökseensä. Tämä päivä on pitänyt sisällään sekä hyviä, että huonoja asioita.
Ensin hyvät asiat. Nukuin hyvin, heräämättä hikisenä tai palelemaan kertaakaan. Koko päivän on ollut virkeä ja ns. normaali olo, kuumetta tai lämpöä ei ole ollut laisinkaan. Olen keskittynyt vain chillailuun, enkä ole töilläkään päätäni vaivannut. Vaikkakin takaraivossa ne tekemättömät työt puksuttaa kokoajan, edessä ne on kuitenkin ja saatava tällä viikolla tehtyä. Välillä olisi kiva yrittäjyyden sijaan olla vain ns. normisti duunissa jossain ja olla saikulla kun saikuttaa ja tehä töitä silloin kun on töissä. Oma syy, itse valitsin yrittäjyyden, työt ja työnantajan vastuut ei poistu vaikka korona tulisi. Olo on siis kuitenkin ollut hyvä, tuntuu, että korona alkaa olla voitettu, nenäntukkoisuus on ainoa joka muistuttaa siitä, että on mitään ollutkaan. Aloin jo miettiä olenko saanut mahdollisesti virheellisen positiivisen tuloksen, sillä tämä ei tosiaan tähän saakka ihan tavallista pikkuflunssaa kummempia oireita ole aiheuttanut.

Sitten ne huonot asiat. Juuri ennen kuin aloitin kirjoittamaan tätä viestiä huomasin, että haju ja makuaisti on hävinnyt. Eikai se nyt niin vaarallista, mutta tykkään maistaa asioita ja ei se haistaminenkaan iha turhaa ole. En tiedä johtuuko koronasta ja siihen liittyvästä tyyppiviasta vai johtuuko ihan ja vain siitä, että nenäsumutteen aktiivinen käyttö kuivattaa limakalvot ja vie aistit mennessään. Eipä ole eka kerta kun flunssassa ei haista eikä maista.

Toinen ikävä uutinen tuli kotoa, perheen n. 2,5 vuotias poika on nyt myös sairastunut, kuume noussut illalla yli 38 asteen. Oli ehkä kuitenkin odotettavissa, lienee epätodennäköistä, että lasten äiti ja n. 3,5 vuotias tyttäremmekään tältä nyt siis säästyisi. Odotellessa raportteja heidän sairastumisistaan... Lasten äiti kävi eilen koronatestissä, mutta tulosta ei ole vielä saatu. Toisaalta eipä tuolla taida merkitystä olla nyt kun selvästi tauti muhii siellä kämpässä, joten eiköhän se pieneltä mieheltä äidilleen viime kädessä sitten siirry. Todennäköisyys sille, että siellä sairastellaan vain jotain muuta flunssaa lienee aika pieni. Huomenna selvinnee tarviiko pientä miestä lähteä kuskaamaan testeille vai riittääkö tohtoreille tieto siitä, että iskällä on korona ja yllättäen kuume nousi lapsellekin nyt sitten pari päivää perässä.

Oli miten oli day 2 jälkeen olen valmis julistamaan voittaneeni koronan, selvinneen elossa ja patsaankin voi minulle rakentaa. Tämän sanottuani huomenna lienee edessä ambulanssikyyti teholle. Se selviää sitten huomenna.

Minulla itsellä kuitenkin kaikki asiat siis mallillaan koronasta ja eristyksestä huolimatta. Lisättäköön vielä se, että nyt kun tämän taudin lusii alta pois, erittäin lievänä vieläpä, niin eikös tästä nyt ollut luvattu jonkinlainen immuniteetti virusta vastaan, ainakin joksikin aikaa? Eli kunhan eristykseni loppuu voin mennä nuolemaan jokaisen ovenkahvan mikä eteen tulee ihan vain koska voin ja en sairastu koronaan!?
 
F

Flonaldo

Lisättäköön vielä se, että nyt kun tämän taudin lusii alta pois, erittäin lievänä vieläpä, niin eikös tästä nyt ollut luvattu jonkinlainen immuniteetti virusta vastaan, ainakin joksikin aikaa? Eli kunhan eristykseni loppuu voin mennä nuolemaan jokaisen ovenkahvan mikä eteen tulee ihan vain koska voin ja en sairastu koronaan!?
Kuvauksesi perusteella taudinkuvasi ei ole ollut erittäin lievä, pikemmin ehkä sellainen hieman keskivertoa lievempi. Mitä pahempana taudin sairastaa, sitä suurempi on immuunireaktio - keskimäärin. Jokaisen immuunireaktio on kuitenkin myös yksilöllinen. Ainakaan puoleen vuoteen uudelleen sairastumisesi todennäköisyys on kuitenkin hyvin vähäinen, lähes olematon.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pardon my french, mutta KUINKA VITUN VAIKEAA VOI OLLA OIREISENA JÄÄDÄ TÖISTÄ KOTIIN? Tai ylipäänsä mistään muualtakaan.

Joo osa suhtautuu tähän edelleen kuin johonkin flunssaan, johon he suhtautuu siten, että töihin mennään niin kauan kuin ei ole joku 39c kuumetta. Näihin ihmisiin ei mitkään lockdown pelottelut ikävä kyllä auta.

Moni suhtautuu tähän siten, että ei juuri merkitystä vaikka saan koronan, joka suurimman osan kohdalla pitää täysin paikkaansa (eli ei siis kuole, joudu teholle tms.), mutta yksilön motivaatio pitäisikin syntyä siitä, että ei tartuttaisi sitä muihin. Tässä voisi median ja poliitikkojen viestinnän osalta olla parannettavaa. ''Noudata rajoituksia = säästät ihmishenkiä''. Tai itse käyttäisin ihan suoraan ''Noudata rajoituksia tai kuole saatanan älykääpiö'', mutta tuo voi toki olla turhan kärkäs suhtautuminen.

Itse olen desifioinut töissä ovien kahvoja, joten aikalailla mun ansiosta meidän työpaikalla ei ole ollut koronaa. Lisäksi en ole juuri lainkaan ihmisten kanssa tekemisissä vapaa-ajalla tai töissä. Odotan jotain korona-mitalia kun tää kaikki on ohi.
 
Viimeksi muokattu:


Tunnin kohdalla John Ioannidis puhuu lock down-toimien irrationaalisuudesta. Se suojelee yksilöt, joita ei tarvitse suojella, mutta jättää vaaraan usein kaikkein haavoittuvimmat. Esimerkiksi kodittomien on mahdotonta eristäytyä ja tauti leviää joka tapauksessa. Mikä järki on tehdä talouden itsemurha eristäen työikäiset ja päästää hoivakotien hoitajat liikkumaan ihmisten ilmoille? Tauti löytää tiensä sinne joka tapauksessa ja kuolintilastojen kellot soivat.
 
Moni suhtautuu tähän siten, että ei juuri merkitystä vaikka saan koronan, joka suurimman osan kohdalla pitää täysin paikkaansa (eli ei siis kuole, joudu teholle tms.), mutta yksilön motivaatio pitäisikin syntyä siitä, että ei tartuttaisi sitä muihin. Tässä voisi median ja poliitikkojen viestinnän osalta olla parannettavaa. ''Noudata rajoituksia = säästät ihmishenkiä''. Tai itse käyttäisin ihan suoraan ''Noudata rajoituksia tai kuole saatanan älykääpiö'', mutta tuo voi toki olla turhan kärkäs suhtautuminen.

Onneksi "älykääpiöt" vain harvoin kuolevat koronaan. Tilasto-data osoittaa, että työikäisten kuolemat ovat harvinaisia. Alle 30-vuotiaiden riski on lähellä olematonta.

Hoitokodeissa tauti onkin sitten räysi katastrofi kuten uutiset Suomestakin viime päiviltä osoittavat. Mielenkiintoista, että samat hipsterit ovat usein järeiden koronatoimien kannalla, jotka vielä noin vuosi sitten kannustivat esimerkiksi Ylen perjantai-dokumentissa katkaisemaan välit ja jättämään vanhukset oman onnensa nojaan tyyliin "Sukulaisia ei tarvitse sietää, jos ne heittävät rasistisia ja homofobisia kommentteja." Monet nyt hoitokodeissa kuolevista vanhuksista ovat heittäneet rasistisia ja homofobisia kommentteja elämänsä aikana ja paljon.


Työttömyys, päihteet ja masennus tulevat tappamaan enemmän miljoonista työttömiksi irrationaalisten koronatoimien takia joutuvista työikäisistä kuin itse korona. A lot more.
 
Viimeksi muokattu:

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Moni suhtautuu tähän siten, että ei juuri merkitystä vaikka saan koronan, joka suurimman osan kohdalla pitää täysin paikkaansa (eli ei siis kuole, joudu teholle tms.), mutta yksilön motivaatio pitäisikin syntyä siitä, että ei tartuttaisi sitä muihin. Tässä voisi median ja poliitikkojen viestinnän osalta olla parannettavaa. ''Noudata rajoituksia = säästät ihmishenkiä''. Tai itse käyttäisin ihan suoraan ''Noudata rajoituksia tai kuole saatanan älykääpiö'', mutta tuo voi toki olla turhan kärkäs suhtautuminen.
Tämähän se meidän / nyky-yhteiskunnan ongelma on. Asioita mietitään tai pohditaan lähinnä yksilön näkökulmasta. Esim. rokotekeskustelussa, samoin kuin koronaan suhtautumisessa ja monessa muussa asiassa yksilö on kokonaisuuden kannalta aivan liian pieni yksikkökoko, minkä perusteella päätöksiä pitäisi tehdä.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
"Sukulaisia ei tarvitse sietää, jos ne heittävät rasistisia ja homofobisia kommentteja." Monet nyt hoitokodeissa kuolevista vanhuksista on heittänyt rasistisia ja homofobisia kommentteja elämänsä aikana ja paljon.
Eikös siinä nyt ole vielä pieni ero välien katkaisemisen ja toisen ihmisen kuoleman välillä...
 

Outsider

Jäsen
Ennen koronaa tuli törmättyä aika usein keskusteluihin siitä miten sairauslomat pitäis muuttaa palkattomiksi, niin loppuisi se kotona makoilu, mutta jännästi nyt korona-aikana tuntuu olevan ongelma, että sairauslomalle ei jäädä riittävästi.

Epäilen että tähän tulee nyt vaan kiinnitettyä enemmän huomiota, mutta kyllä omalla työpaikallakin tuntuu jatkuvasti jollain olevan jotain pientä nuhaa/flunssaa, eikä tästä kyllä tulisi yhtään mitään, jos jokainen olisi sellaisen takia aina pois. Toistaiseksi on selvitty näin, mutta varmaan seuraavalla sitten on korona.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
YLE:llä mielenkiintoinen artikkeli, jossa vertaillaan tartuntojen kehitystä Helsingissä, Brysselissä, Wienissä ja Tukholmassa tänä syksynä. Artikkelissa esitetty kuvaaja osoittaa, että väkilukuun suhteutettuna kaikkien kaupunkien tartunnat kehittyivät samalla tapaa tilanteeseen, joka Helsingissä vallitsee nyt. Sitten hieman tämän jälkeen ne ovat lähteneet etenkin Tukholmassa ja Brysselissä selvään nousuun. Wienissä nousu on tullut hieman myöhemmin.

Kaikilla muilla alueilla on ollut yhteistä se, että sairaalat ovat olleet varsin täynnä, ja tiukkoja rajoituksia on jouduttu ottamaan käyttöön. Itävallassa ja etenkin Belgiassa nämä ovat jo helpottaneet tilannetta.

Toivottavasti Suomessa ehdittiin ajoissa kiristää toimia. Olen tämän suhteen varsin luottavainen.

 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onneksi "älykääpiöt" vain harvoin kuolevat koronaan. Tilasto-data osoittaa, että työikäisten kuolemat ovat harvinaisia. Alle 30-vuotiaiden riski on lähellä olematonta.

Kyllä. Onneksi. Olen moraalisesti hyvin kyseenalainen ihminen, mutta en osaa toivoa kuolemaa edes korona-rajoituksista piittaamattomille. Se olisi alhaista. Ja tuo älykääpiö -heitto oli aikalailla kieliposkessa heitetty. Ei tää niin vakavaa ole. Paitsi jos saa koronan ja kuolee saatana.

Työttömyys, päihteet ja masennus tulevat tappamaan enemmän miljoonista työttömiksi irrationaalisten koronatoimien takia joutuvista työikäisistä kuin itse korona. A lot more.

Ihan hyvä pointti. Mahdollisesti tulevat. Työtön voi työllistyä uudestaan, ehkä. Päihteet on valinta. Ja mun mielestä usein hyvä valinta onkin kunhan käyttää kohtuudella ja säilyttää elämänhallinnan. Masennukseen voi saada hoitoa. Tilastoja hoidon toimivuudesta en tiedä. Työttömyydestä seurautuva syrjäytyminen on varsinkin nuorilla aikuisilla ilmeisesti merkittävä ongelma, ja sitä tämä korona varmaan ikävä kyllä lisää.

Mutta. Jos koronarajoituksia ei tehtäisi, niin ihmisiä kuolisi pääsemättä edes teho-osastoille. Ennemmin tai myöhemmin. Haluaako joku tuolle tielle lähteä? Vanhusten kuoleminen on elämänkaaren ja evoluution puolesta ns. luontaista poistumaa, mutta korona tappaa muitakin kuin vanhuksia. Enimmäkseen taitaa silti olla vanhuksia?

Eniten arveluttaa, että kun tästä viruksesta on selvitty, niin meinataanko seuraavan viruksen tullessa taas lyödä kaikki pakettiin? SARS-viruksia ja muita viruksia tulee varmasti jatkossakin, ja kaikkia ei saada ajoissa tukahdutettua. Virukset vs Homo Sapiens: 100-0. Evoluutio tai mahdollinen jumala voisi tehdä meille jonkun ohjelmistopäivityksen. Liikaa bugeja vieläkin.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Lahdessa siis on rajoitettu harrasteryhmien koko kymmeneen osallistujaan. Itse jäin jumpasta pois varmuuden vuoksi pois. Ajattelin miten tuo ryhmäkoko rajoitetaan. Nyt olen kuullut kylältä että meidän jumpassa se tehtiin käännyttämällä jumppaajat pois ovelta. Jotenkin se tuntuu hullulta... Ihmiset on maksaneet jumpasta, tulleet paikalle ja sitten käsketään kotiin. Suositushan (liittyy koronaan) oli se että tullaan ryhmiin tullaan vain vähän ennen alkua ja nyt palkittiin ne jotka tulivat ajoissa. No tottahan se oli tärkeä koronan leviämisen kannalta että isossa liikuntahallissa oli 15 jumppaajan sijasta 10 jumppaajaa... Saman 10 jumppaajaa saa ottaa myös paljon pienempään tilaan... Jotain on tehtävä (koronan takia) ja johonkin on raja vedettävä. Niin se vain on.
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ennen koronaa tuli törmättyä aika usein keskusteluihin siitä miten sairauslomat pitäis muuttaa palkattomiksi, niin loppuisi se kotona makoilu, mutta jännästi nyt korona-aikana tuntuu olevan ongelma, että sairauslomalle ei jäädä riittävästi.

Pandemia on selkeästi muuttanut monien asennetta. Ehkä suurin syy on pelko, että välinpitämätön oirehtija saattaa sairastuttaa pahasti myös minut.

Ennen paheksuttu lusmuileva saikuttaja voi olla nykyisessä tilanteessa monen mielestä vastuullinen kotona sairastaja.

Epäilen, että monessa työpaikassa ainakin pienillä oireilla olet edelleen muiden mielestä turhaan sairauslomalla, vaikka me täällä olisimme kuinka sitä mieltä, että miksei se tollo ymmärrä pysyä kotona.
 
Viimeksi muokattu:

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pandemia on selkeästi muuttanut monien asennetta. Ehkä suurin syy on pelko, että välinpitämätön oirehtija saattaa sairastuttaa pahasti myös minut.

Ennen paheksuttu lusmuileva saikuttaja voi olla nykyisessä tilanteessa monen mielestä vastuullinen kotona sairastaja.

Epäilen, että monessa työpaikassa ainakin pienillä oireilla olet edelleen turhaan sairauslomalla, vaikka me täällä olisimme kuinka sitä mieltä, että miksei se tollo ymmärrä pysyä kotona.
Eiköhän tämä muutu takaisin normaaliksi kun korona helpottaa. Muistan omalta työpaikaltani noin viiden vuoden takaa tapauksen, kun yksi omasta mielestään työnantajalle tärkeä ja korvaamaton tyyppi tuli toimistolle selvästi sairaana köhimään ja pärskimään. Sitten onneksi edes seuraavana päivänä tajusi jäädä sairaslomalle ja sai diagnoosiksi keuhkokuumeen. "Pikku köhää tässä vaan"
 
Suosikkijoukkue
Kärpäsen Karelin.
Meinaa välillä kyllä kanssaihmisiin palaa käpy ja oikein kunnolla. Nythän on olemassa täysin uusi ihmisryhmä, nimittäin maskinatsit !

Ei h*lvettí mikö meininki. Olin tällä viikolla eräässä kauppakeskuksessa sijaitsevassa kahvilassa pari tuntia etätöissä, koska autoni oli huollossa viereisessä autoliikkeessä. Otin tiskiltä siihen töiden kylkeen kahvin, vesilasin ja sämpylän. Raahasin perseeni suhteellisen isohkon kahvilan mahdollisimman etäiseen nurkkaan.

Kökötin siellä sitten läppärilläni ja olin kyllä kieltämättä jo nauttinut hankkimani virvoikkeet. Siihen suhteellisen lähelle pöytään päätti istahtaa todennäköisesti kuuden - / seitsemänkymmenen rajapyykin ylittänyt pariskunta. Kuulin heidän siihen istahdettuaan kuinka alkoivat höpistä, että " on tämä ihme, kun on näitä vastuuttomia ihmisiä toikin tuolla läppärillään ilman maskia ". Mitä vittua ? Oisitte menneet istumaan sitten jonnekkin ihan muualle kuin siihen meikäläisen suhteellisen välittömään läheisyyteen, tilaa oli !

Siis tämä pariskunta ei edes ostanut itselleen mitään, kunhan tulivat maskit päässä siihen nauttimaan kahvilan tarjoamista penkeistä rankan ostosreissunsa lomassa, kun oli nyt kuitenkin pakko sinne kauppakeskukseen päästä shoppailemaan. Siinä ohessa tietty oli aivan pakko ruveta arvostelemaan maskitonta hyypiötä kahvilan nurkassa. Teki mieli kommentoida tilannetta heille, mutta näin viisaammaksi olevan esittää kuin mitään en olisi kuullutkaan.

V*ttu mikä meininki sanon minä.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Helsingin päivän lukema on 137 ja kasvua viikon takaiseen 10% ja kahden viikon takaiseen 85%. Ilmaantuvuus siis nousussa, mutta trendi onneksi varsin maltillinen.
 
Mutta. Jos koronarajoituksia ei tehtäisi, niin ihmisiä kuolisi pääsemättä edes teho-osastoille. Ennemmin tai myöhemmin. Haluaako joku tuolle tielle lähteä?

Missä näin on tapahtunut? Keväällä korona pääsi leviämään vapaasti ennen kuin asia edea tajuttiin. Missä terveydenhuolto ylikuormittui? Päin vastoin resursseja vapautui ja sairaalat olivat monin paikoin tyhjillään maaliskuusta lähtien kun ihmiset eivät uskaltaneet hakeutua hoitoon.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Menin nyt maski naamalla kaupoille. Oli yllättävän positiivinen kokemus eikä enää tullut friikki olo. Saa jopa irvistellä maskin alla eikä kukaan huomaa.
Mä tykkään siitä ettei kukaan tunnista. Tosin ei mua tässä kaupungissa muutenkaan tunnistettaisi, mutta pidän tietynlaisesta anonymiteetista.
 

Salama44

Jäsen
Menin nyt maski naamalla kaupoille. Oli yllättävän positiivinen kokemus eikä enää tullut friikki olo. Saa jopa irvistellä maskin alla eikä kukaan huomaa.

Tulee katsottua myös muita maskin käyttäjiä enemmän silmiin kun muuta katsottavaa ei kasvoilla ole. Voi olla yllättävän positiivinen kokemus ottaa kontakti suoraan silmiin katsomalla.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Menin nyt maski naamalla kaupoille. Oli yllättävän positiivinen kokemus eikä enää tullut friikki olo. Saa jopa irvistellä maskin alla eikä kukaan huomaa.

Vielä kun lyöt ens kerralla lagattomat pienet bluetooth -kuulokkeet korviin. Musa päälle ja pipo kunnolla päähän.
Saa vetää ihan "laput silmillä" kun kukaan ei häiritse =)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös