Koronavirus – uhka myös Liigalle?

  • 2 493 097
  • 16 370

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Muistetaan nyt kuitenkin se, että tartuntojen määrän seuraaminen on ainoa tapa ennakoida mikä on kysyntä sairaala- ja tehohoidolle n. parin viikon päästä. Vaikka virus onkin ehkä keväästä muuttunut vähemmän tappavaksi ja helpommin tarttuvaksi, niin argumentti "tartunnoilla ei väliä, kun sairaalahoidossa vähän ihmisiä" on yksinkertaisesti naiivi. Jos parin viikon päästä sairaalahoidossa on edelleen se n. 20 henkilöä, niin lupaan syödä sanani. Rohkenen epäillä.

Olen jo yhdeltä foorumilta lentänyt pihalle, koska minulla on aggressiivisia mielipiteitä. Toivottavasti en lennä täältäkin. Yritän muotoilla tän silleen, etten loukkaisi ketään.

Yhtäältä sanot, että on naiivia perustella sairaaloiden tyhjenemisellä sitä, että rajoitukset pitää poistaa. Olen seurannut tätä median lietsomaa keskustelua itse hyvin surullisena, koska tästä on tullut pahemman luokan olkiukko ja kaiken hyvän päälle Suomeen on pesiytynyt äärimmäisen ikävä maalitolppien siirtelyn kulttuuri.

Joka kerta palaan samoihin asioihin: keväällä meille perusteltiin valtava yhteiskunnan sulku sillä, että epidemia pitää saada kulkemaan pienemmissä aalloissa. Itse Mika Salminen mainosti huhtikuuhun asti, että Suomen epidemian huippu siintelee jossakin elokuu- ja syyskuun välissä. Vasta pitkällä toukokuussa Salminen viimein myönsi, että se ensimmäinen aallon huippu taisikin mennä ihan ohitse.

Mitä siitä ensimmäisestä aallosta opittiin? Toivoin, että siitä olisi opittu syksyyn mennessä ainakin se, että tartuntoja oli todennäköisesti 10x määrä. Tämä selittää sen, miksi keväällä paljon potilaita päätyi hoitoon. Sairaanhoitohenkilökunta oli kovilla ja siitä iso kiitos heille, että tekivät ison työn. Kuitenkin samalla pitää oikeasti huomata se, ettei Suomi ollut lähelläkään puhkaista edes omaa tehohoitokapasiteettiaan. Kaikki, jotka saivat hoidosta vastineen, passitettiin hoitoon. Pelastettin elämiä.

Kesä oli täynnä varoituksia. Huolta ja murhetta. Ei avata - avataan vaan ihan vähän kerrallaan ja katsotaan mitä tapahtuu. Ei opittukaan mitään vaan kesällä tulikin yhtäkkiä tarve alkaa seurata ihan muita asioita. Kun mentiin vikkoja ilman tartuntoja, kuolemia ja potilaita sairaalassa niin alkoikin maalitolppien siirtely.

Nyt ne kuolemat ja sairaaloiden täyttyminen vaanivatkin toisessa aallossa. Itse asiassa heinäkuusta lähtien samanlaisia lopun ennustuksia on tullut joka viikko. Milloin kukakin asiantuntija on sanonut, että "jos me ei nyt tehdä mitään niin tästä kaksi viikkoa...tästä kuukausi...tästä kaksi kuukautta..."

Lopulta kaikki ovat olleet väärässä. Levy vaan ei oikein asiantuntijoiden masiinassa vaihdu. Jos koko maailman empiria ympärillä on nähtävillä ja näet sen, ettei ihmiset muuta mitään. Suurinta osaa ihmisistä - iästä riippumatta - ei korona kiinnosta yhtään. Minä en ole jättänyt mitään väliin koronan takia ja luulin jokin aika sitten, että olen ainoa. Ei - minä olen enemmistössä.

Joku jossakin pauhaa taas "äkkiä lisää sitä ja tätä!" - vaikka pauhasitte samaa kuukausi sitten niin kukaan ei laittanut tikkua ristiin. Ja täyttyikö ne sairaalat? Ei ne täyttynyt. Jos on perusteetonta perustella tarvetta poistaa rajoituksia nykyhetkellä niin on ihan yhtä kahjoa ja typerää perustella lisärajoituksia sillä, missä me olemme kahden viikon päästä. Ne on ne samat asiantuntijat, jotka siellä pauhaavat tätä koko kesän.

Eikö ihmiset enää muista tarinoita lapsuudesta? Miten kävi sille tyypille, joka herätti kylän joka yö, että nyt on tulipalo? Kun oikeasti paloi niin kuka enää uskoi? Nyt täällä ja muualla - mediassa - joku aikuinen oikeasti selittelee, että kyllä ne rajoitukset vaikuttaa ja toimii. Ei ne vaikuta eikä ne toimi. Ja se on ihan meidän oma asiantuntijoiden oma vika. Olis kannattanut silloin pysyä vähän neutraalimpana ja odotella niitä näyttöjä ennen kuin julistaa.

Uskottavuus meni ja kansa ei enää usko. Vielä on muutama "sitkeä idiootti", jotka sokeasti seuraavat ja luulevat oikeasti jotain saavuttavansa. Todellisuus on se, mikä se on. Virus menee yhteisöissä ja se menee siellä niin monta kierrosta kuin se haluaa. Kepulikonstit ei auta. Jos se virus haluaa etsiä isomummon niin se löytää kyllä perille.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Olen jo yhdeltä foorumilta lentänyt pihalle, koska minulla on aggressiivisia mielipiteitä. Toivottavasti en lennä täältäkin. Yritän muotoilla tän silleen, etten loukkaisi ketään.

Yhtäältä sanot, että on naiivia perustella sairaaloiden tyhjenemisellä sitä, että rajoitukset pitää poistaa. Olen seurannut tätä median lietsomaa keskustelua itse hyvin surullisena, koska tästä on tullut pahemman luokan olkiukko ja kaiken hyvän päälle Suomeen on pesiytynyt äärimmäisen ikävä maalitolppien siirtelyn kulttuuri.

Joka kerta palaan samoihin asioihin: keväällä meille perusteltiin valtava yhteiskunnan sulku sillä, että epidemia pitää saada kulkemaan pienemmissä aalloissa. Itse Mika Salminen mainosti huhtikuuhun asti, että Suomen epidemian huippu siintelee jossakin elokuu- ja syyskuun välissä. Vasta pitkällä toukokuussa Salminen viimein myönsi, että se ensimmäinen aallon huippu taisikin mennä ihan ohitse.

Mitä siitä ensimmäisestä aallosta opittiin? Toivoin, että siitä olisi opittu syksyyn mennessä ainakin se, että tartuntoja oli todennäköisesti 10x määrä. Tämä selittää sen, miksi keväällä paljon potilaita päätyi hoitoon. Sairaanhoitohenkilökunta oli kovilla ja siitä iso kiitos heille, että tekivät ison työn. Kuitenkin samalla pitää oikeasti huomata se, ettei Suomi ollut lähelläkään puhkaista edes omaa tehohoitokapasiteettiaan. Kaikki, jotka saivat hoidosta vastineen, passitettiin hoitoon. Pelastettin elämiä.

Kesä oli täynnä varoituksia. Huolta ja murhetta. Ei avata - avataan vaan ihan vähän kerrallaan ja katsotaan mitä tapahtuu. Ei opittukaan mitään vaan kesällä tulikin yhtäkkiä tarve alkaa seurata ihan muita asioita. Kun mentiin vikkoja ilman tartuntoja, kuolemia ja potilaita sairaalassa niin alkoikin maalitolppien siirtely.

Nyt ne kuolemat ja sairaaloiden täyttyminen vaanivatkin toisessa aallossa. Itse asiassa heinäkuusta lähtien samanlaisia lopun ennustuksia on tullut joka viikko. Milloin kukakin asiantuntija on sanonut, että "jos me ei nyt tehdä mitään niin tästä kaksi viikkoa...tästä kuukausi...tästä kaksi kuukautta..."

Lopulta kaikki ovat olleet väärässä. Levy vaan ei oikein asiantuntijoiden masiinassa vaihdu. Jos koko maailman empiria ympärillä on nähtävillä ja näet sen, ettei ihmiset muuta mitään. Suurinta osaa ihmisistä - iästä riippumatta - ei korona kiinnosta yhtään. Minä en ole jättänyt mitään väliin koronan takia ja luulin jokin aika sitten, että olen ainoa. Ei - minä olen enemmistössä.

Joku jossakin pauhaa taas "äkkiä lisää sitä ja tätä!" - vaikka pauhasitte samaa kuukausi sitten niin kukaan ei laittanut tikkua ristiin. Ja täyttyikö ne sairaalat? Ei ne täyttynyt. Jos on perusteetonta perustella tarvetta poistaa rajoituksia nykyhetkellä niin on ihan yhtä kahjoa ja typerää perustella lisärajoituksia sillä, missä me olemme kahden viikon päästä. Ne on ne samat asiantuntijat, jotka siellä pauhaavat tätä koko kesän.
Viestissäsi oli monta asiaa, johon voisin tarttua (eikä siis pelkästään negatiivisessa mielessä), mutta jos tähän aikaan yöstä yrittäisin tiivistää hieman. Se syy, miksi rajoituksia on mietittävä etukäteen on se, että sitten kun ne sairaalat alkavat täyttyä, ollaan jo yksinkertaisesti myöhässä. Tartunnat ovat tapahtuneet siitä hetkestä monta viikkoa taaksepäin. Sen allekirjoitan kanssasi, että en usko, että hoitokapasiteetti loppuisi meillä kesken toisessa aallossa, mikäli pystymme näitä hyvin kohtuullisia suosituksia noudattamaan, mutta kyllä tuo tauti näyttää saavan pahaa aikaan ilmankin. Taisi Mikael Ruohomaa juuri tänään erätaukohaastattelussa kertoa, kuinka kunto vieläkin huono, vaikka ilmeisesti sairasti koronan jo aikaa sitten. Ja kyseessä siis huippu-urheilija. Rajoituksilla/suosituksilla, kontrolloidusti ja oikea-aikaisesti implementoituna, on myös se efekti, että emme tarvitse rajumpia keinoja. En usko, että kenenkään mielestä parempi vaihtoehto on se, että annetaan palaa esim. kuukauden päivät ilman minkäänlaisia rajoituksia tai suosituksia ja sitten tilanne lävähtää kasvoille niin, että kaikki on pakko sulkea. Mielestäni turvavälien pitäminen ja käsien pesu on pieni hinta siitä, että voin käydä esim. lounaalla ulkona syömässä.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Joku on mahdollisesti jo linkittänytkin tämän tänne. Mielestäni paras selkokielinen kokonaisuus, jonka olen aiheesta tähän mennessä löytänyt. Kirjoittavalla taholla ei pitäisi olla syytä lähteä vääntämään totuutta suuntaan tai toiseen.

Lyhyesti. Kenttäkokeissa vaikutus on ollut pienempi kuin kontrolloiduissa olosuhteissa. Tämä mm. väärän käytön ja huonojen tuotteiden vuoksi. Käyttöä sekä hyötyjä esim. julkisessa liikenteessä ja tapahtumissa on syytä tutkia lisää.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Mestiksessä katsojaluvut ovat laskeneet viime kaudesta paljon. Esimerkiksi TuTon viime kauden katsojakeskiarvo oli yli 1300 ja eilen katsojia oli 605. Vaikka amatöörisarjaa ei voikaan suoraan verrata suureen ja mahtavaan liigaan niin luulenpa, että monien liigaseurojen katsojamäärät tulevat jäämään kauas niiden hallien tämän hetkisestä maksimikapasiteetistä.
 
Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot

Näin se varmasti tulee olemaan. Varmaan joku 1500-2000 katsojaa tulee olemaan ihan arkipäivää hallissa kuin hallissa. On siinä talous tiukilla.
 
Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Näinpä. Lapsiperheet ja/tai tällaisten vanhemmat eivät varmasti käy peleissä niin paljon. Ihan siitä syystä, että työssäkäynti voi vaikeutua tai lasten kouluun/hoitoon pääsy räkätautien pelossa, olise korona, influenssa tai flunssa. Tietenkin siksi, että pitää aina käydä koronatesteissä.
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Varmaan joku 1500-2000 katsojaa tulee olemaan ihan arkipäivää hallissa kuin hallissa. On siinä talous tiukilla.

Varmasti katsojamäärät laskevat, mutta isot seurat ovat myyneet pelkästään kausikortteja enemmän kuin tuon verran, joten ei ykkösellä alkavia yleisömääriä nyt sentään joka hallissa nähdä.
 
Suosikkijoukkue
Ässät, SaiPa, Ketterä
Mikä on se lopullinen hinta minkä yhteiskunta on valmis maksamaan siitä että muutama sata tai tuhat vanhempaa ihmistä saa sen 1-5 vuotta lisää elinikää, kun toisaalta taas nuorempi työssäkäyvä sukupolvi joutuu Mahdollisesti taloudellisiin ongelmiin näiden rajoitusten takia. Moni voi tehdä konkurssin, ajautua sosiaalituen piiriin. Moni perhe voi hajota taloudellisiin ongelmiin tai jotkut voi jättää tämän takia perheen perustamattakin. 90-luvun lama ajoi useita ihmisiä itsemurhiin ja jos tämä epätietoisuus jatkuu pidemmälle niin varmasti niitä itsemurhia tulee tämänkin kriisin myötä, kun elanto on mennyt alta ja jäljellä on vain suuret velat. Nämä näkyy tilastoissa vasta pitkän ajan päästä Ja se summa voi olla paljon suurempi kuin mitä tämä korona itsessään aiheuttaa.

Varmasti jokainen ajattelee välillä sisällään noin, mutta se poliitikko joka niin sanoisi tässä, pusipusihalihalimaassa jossa eletään päättäjätasolla päät perseessä eikä mitään saa sanoa ääneen, niin joutuisi välittömästi melkoiseen ristituleen ja julkiseen lynkkaukseen.

Sama homma kuin se että puhutaan jostain ilmastotalkoista, mutta yksikään paskahousuista ei uskalla sanoa, että pari miljardia pitäisi sakkia vähentää näin alkuunsa. Mieluummin potkitaan työssäkäyviä päähän nostamalla kaikki energiamaksut kattoon ja esitetään pyhää lehmää. Vittu.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Se syy, miksi rajoituksia on mietittävä etukäteen on se, että sitten kun ne sairaalat alkavat täyttyä, ollaan jo yksinkertaisesti myöhässä.

Pitkä postaukseni valui jälleen hukkaan. Miksi on niin pirun vaikea uskoa, ettei ne sairaalat täyty? Ne ei täyttyneet keväällä ja tällä kyttäyksellä ja testaamisella, jota meillä nyt harrastetaan niin se sairaala ei tule täyttymään koko talvena. Onko liian paljon pyytää vaan sitä suhteellisuutta? 20 ihmistä sairaalassa koronan vuoksi koko helvetin maassa. Meitä on täällä 5,5 miljoona. Kyllä noi sairaalat vielä kestää vähän enemmänkin porukkaa. Ja oletko yhtä huolissasi esim. syöpäsairaista? Heitä taitaa valitettavasti löytyä vähän päivästä riippuen samaa luokkaa, mutta mitä väliä hei, kun ei sentään ole korona.

Pyydän anteeksi tätä kärjistystä, joka nyt vähän henkilöityy sinuun. Itse vertaan tuota "sairaalat täyttyy, nyt äkkiä rajoituksia" -huutelua siihen, että vedät joka viikko sen saman lottorivin vuodesta toiseen. Kun sitä 30 vuotta hokee ja tekee uudestaan ja uudestaan niin saattaa alkaa osumaan kohdalle. Media on menettänyt kansan (tai ainakin minun) silmissäni täysin uskottavuuden koronan suhteen.

Se ei ole mikään hyppykuppa ja yli 90 % tartunnoista tulee selviämään ihan heittämällä. Sama juttu ympäri maailmaa. Ikä on iso riskitekijä ja yleensä pelkästään ikäkään ei riitä vaan tarvitaan muutama perussairaus päälle vielä niin sitten rupeaa olemaan jo todella vaarallinen tauti. Mutta hetkinen - niin on se tavallinen influenssakin ikäihmiselle tosi vaarallinen - tai keuhkokuume, joka herkästi vanhemmalla iällä kehittyy.

Yritän sanoa vaikeasti sitä, että lopettakaa nyt hyvät ihmiset jo se sairaaloista huutaminen. Ei ne tule täyttymään - ei oo täyttyneet keväällä eikä ne tule täyttymään syksyllä. Tartuntoja voi tulla vaikka 500 päivässä niin heistä vain murto-osa joutuu sairaalaan. Suurin osa ihmisistä ei muutenkaan ole lähikontaktissa ison joukon kanssa. Massatapahtumien rajoittaminen on samaa tasoa : ihan kuin olisit jääkiekkopelissä lähikontaktissa joka helvetin asiakkaan kanssa. Tai elokuvateatterissa.

Ja edelleen se isoin asia - kun nää meidän "etäisyys, käsihygienia, maski" -järjestelyt kerran toimii niin mielettömän hyvin niin miksi ihmiset silti on ympäri Suomen syysflunssan kourissa? Jos näillä toimenpiteillä ei saada edes padottua perusflunssaa niin varmaan saadaan tosiasiaan padottua joku ilmateitse tarttuva oireettomasti pyörivä korona. Dream on mate!

Kulminaatiopiste: jos rokote saadaan varmuudella 6 kuukauden sisään - homma kunnossa ja voidaan laittaa yhteiskuntaa säppii.
Jos epävarmuutta jatkuu 1-3 vuotta niin kaikki auki nyt. Turhaan me siirretään tulevaisuuteen ongelmia. Virus, joka ei katoa, tulee aina takaisin. Lopulta kaikki tekee niin kuin Ruotsi yritti.
 
Dexu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva Suomen Mestari 2021
Varmasti jokainen ajattelee välillä sisällään noin, mutta se poliitikko joka niin sanoisi tässä, pusipusihalihalimaassa jossa eletään päättäjätasolla päät perseessä eikä mitään saa sanoa ääneen, niin joutuisi välittömästi melkoiseen ristituleen ja julkiseen lynkkaukseen.

Sama homma kuin se että puhutaan jostain ilmastotalkoista, mutta yksikään paskahousuista ei uskalla sanoa, että pari miljardia pitäisi sakkia vähentää näin alkuunsa. Mieluummin potkitaan työssäkäyviä päähän nostamalla kaikki energiamaksut kattoon ja esitetään pyhää lehmää. Vittu.
Eihän sitä nyt ääneen voi sanoa, kun voi äänestäjät suuttua, jos sanookin jotain väärin tai jotain mikä ei toteudukaan. Vaaleja ennen voi sit taas luvata yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, jotta päästään Helsinkiin isojen pöytien ääreen. Poliitikoilla on vaikeeta kun toiseen suuntaan kumarrat niin samalla toiseen suuntaan pyllistät niin parempi vaan olla ihan hiljaa kumartamatta mihinkään.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mestiksessä katsojaluvut ovat laskeneet viime kaudesta paljon. Esimerkiksi TuTon viime kauden katsojakeskiarvo oli yli 1300 ja eilen katsojia oli 605. Vaikka amatöörisarjaa ei voikaan suoraan verrata suureen ja mahtavaan liigaan niin luulenpa, että monien liigaseurojen katsojamäärät tulevat jäämään kauas niiden hallien tämän hetkisestä maksimikapasiteetistä.
Paljonko Tuton halliin saa ottaa väkeä? Riippuu aika paljon myös siitä tuo suhdanne.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Pitkä postaukseni valui jälleen hukkaan. Miksi on niin pirun vaikea uskoa, ettei ne sairaalat täyty? Ne ei täyttyneet keväällä ja tällä kyttäyksellä ja testaamisella, jota meillä nyt harrastetaan niin se sairaala ei tule täyttymään koko talvena. Onko liian paljon pyytää vaan sitä suhteellisuutta? 20 ihmistä sairaalassa koronan vuoksi koko helvetin maassa. Meitä on täällä 5,5 miljoona. Kyllä noi sairaalat vielä kestää vähän enemmänkin porukkaa. Ja oletko yhtä huolissasi esim. syöpäsairaista? Heitä taitaa valitettavasti löytyä vähän päivästä riippuen samaa luokkaa, mutta mitä väliä hei, kun ei sentään ole korona.

Pyydän anteeksi tätä kärjistystä, joka nyt vähän henkilöityy sinuun. Itse vertaan tuota "sairaalat täyttyy, nyt äkkiä rajoituksia" -huutelua siihen, että vedät joka viikko sen saman lottorivin vuodesta toiseen. Kun sitä 30 vuotta hokee ja tekee uudestaan ja uudestaan niin saattaa alkaa osumaan kohdalle. Media on menettänyt kansan (tai ainakin minun) silmissäni täysin uskottavuuden koronan suhteen.

Se ei ole mikään hyppykuppa ja yli 90 % tartunnoista tulee selviämään ihan heittämällä. Sama juttu ympäri maailmaa. Ikä on iso riskitekijä ja yleensä pelkästään ikäkään ei riitä vaan tarvitaan muutama perussairaus päälle vielä niin sitten rupeaa olemaan jo todella vaarallinen tauti. Mutta hetkinen - niin on se tavallinen influenssakin ikäihmiselle tosi vaarallinen - tai keuhkokuume, joka herkästi vanhemmalla iällä kehittyy.

Yritän sanoa vaikeasti sitä, että lopettakaa nyt hyvät ihmiset jo se sairaaloista huutaminen. Ei ne tule täyttymään - ei oo täyttyneet keväällä eikä ne tule täyttymään syksyllä. Tartuntoja voi tulla vaikka 500 päivässä niin heistä vain murto-osa joutuu sairaalaan. Suurin osa ihmisistä ei muutenkaan ole lähikontaktissa ison joukon kanssa. Massatapahtumien rajoittaminen on samaa tasoa : ihan kuin olisit jääkiekkopelissä lähikontaktissa joka helvetin asiakkaan kanssa. Tai elokuvateatterissa.

Ja edelleen se isoin asia - kun nää meidän "etäisyys, käsihygienia, maski" -järjestelyt kerran toimii niin mielettömän hyvin niin miksi ihmiset silti on ympäri Suomen syysflunssan kourissa? Jos näillä toimenpiteillä ei saada edes padottua perusflunssaa niin varmaan saadaan tosiasiaan padottua joku ilmateitse tarttuva oireettomasti pyörivä korona. Dream on mate!

Kulminaatiopiste: jos rokote saadaan varmuudella 6 kuukauden sisään - homma kunnossa ja voidaan laittaa yhteiskuntaa säppii.
Jos epävarmuutta jatkuu 1-3 vuotta niin kaikki auki nyt. Turhaan me siirretään tulevaisuuteen ongelmia. Virus, joka ei katoa, tulee aina takaisin. Lopulta kaikki tekee niin kuin Ruotsi yritti.
Hyvä kirjoitus. Sen verran haluaisin kuitenkin ottaa tuohon perusflunssaan kantaa, että se on pyörinyt tässä maassa jo ikuisuuden ja tulee pyörimäänkin, mutta Korona ei vielä pyöri täällä ympäriinsä ja tartuntaketjut ovat melko kiitettävästi saatu selville ja homma pysynyt hanskassa. Perusflunssaa on täysin mahdotonta tappaa tästä maasta, se on jollain 100% varmuudella jossain päin maata 24/7.
 
Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна

Miksei koronakin voisi olla sillä mahtuuhan täällä olemaan?
 
Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Mahtuu mahtuu ja mahtuu moni muukin virus, ei sillä. Se, että paljon me niitä tänne halutaan ottaa on sitten asia erikseen.

Onko se sitten oikeastaan halustakaan kiinni, jos kerran täysin oireeton voi levittää tautia? Siinä tapauksessa se pulpahtaa aina jostain esiin. Kyse on vain ajasta.
 
Sundomstå

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport

Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Onko se sitten oikeastaan halustakaan kiinni, jos kerran täysin oireeton voi levittää tautia? Siinä tapauksessa se pulpahtaa aina jostain esiin. Kyse on vain ajasta.
No joo kaikinpuolin erikoinen tauti ja ihan perseestä koko touhu, mutta kyllä tästä selvitään ja normaalielämä koittaa. Korona ikävä kyllä on osa tulevaisuuttamme. Tosin kyse ei ole mistään HIVistä joten en jaksa asiasta ressata.
 
Nati

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Eetu Liukas
@Moderaattorit voisivat tulla tänne taas linjaamaan kuuluuko keskustelu taudin vaarallisuudesta/vaarattomuudesta, vertailu influenssaan, maskien hyödyistä/hyödyttömyydestä, sairaaloiden täyttymisestä yms. tähän ketjuun vai ei.

Omasta mielestä keskustelu kiertää kehää viikosta toiseen ja noin joka kymmenes viesti on järkevä ja liittyy jollain tavalla Liigaan. Ja ennenkuin joku huomauttaa niin kyllä olen syyllistynyt samaan itsekkin.

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Pitkä postaukseni valui jälleen hukkaan. Miksi on niin pirun vaikea uskoa, ettei ne sairaalat täyty? Ne ei täyttyneet keväällä ja tällä kyttäyksellä ja testaamisella, jota meillä nyt harrastetaan niin se sairaala ei tule täyttymään koko talvena. Onko liian paljon pyytää vaan sitä suhteellisuutta? 20 ihmistä sairaalassa koronan vuoksi koko helvetin maassa. Meitä on täällä 5,5 miljoona. Kyllä noi sairaalat vielä kestää vähän enemmänkin porukkaa. Ja oletko yhtä huolissasi esim. syöpäsairaista? Heitä taitaa valitettavasti löytyä vähän päivästä riippuen samaa luokkaa, mutta mitä väliä hei, kun ei sentään ole korona.

Pyydän anteeksi tätä kärjistystä, joka nyt vähän henkilöityy sinuun. Itse vertaan tuota "sairaalat täyttyy, nyt äkkiä rajoituksia" -huutelua siihen, että vedät joka viikko sen saman lottorivin vuodesta toiseen. Kun sitä 30 vuotta hokee ja tekee uudestaan ja uudestaan niin saattaa alkaa osumaan kohdalle. Media on menettänyt kansan (tai ainakin minun) silmissäni täysin uskottavuuden koronan suhteen.

Se ei ole mikään hyppykuppa ja yli 90 % tartunnoista tulee selviämään ihan heittämällä. Sama juttu ympäri maailmaa. Ikä on iso riskitekijä ja yleensä pelkästään ikäkään ei riitä vaan tarvitaan muutama perussairaus päälle vielä niin sitten rupeaa olemaan jo todella vaarallinen tauti. Mutta hetkinen - niin on se tavallinen influenssakin ikäihmiselle tosi vaarallinen - tai keuhkokuume, joka herkästi vanhemmalla iällä kehittyy.

Yritän sanoa vaikeasti sitä, että lopettakaa nyt hyvät ihmiset jo se sairaaloista huutaminen. Ei ne tule täyttymään - ei oo täyttyneet keväällä eikä ne tule täyttymään syksyllä. Tartuntoja voi tulla vaikka 500 päivässä niin heistä vain murto-osa joutuu sairaalaan. Suurin osa ihmisistä ei muutenkaan ole lähikontaktissa ison joukon kanssa. Massatapahtumien rajoittaminen on samaa tasoa : ihan kuin olisit jääkiekkopelissä lähikontaktissa joka helvetin asiakkaan kanssa. Tai elokuvateatterissa.

Ja edelleen se isoin asia - kun nää meidän "etäisyys, käsihygienia, maski" -järjestelyt kerran toimii niin mielettömän hyvin niin miksi ihmiset silti on ympäri Suomen syysflunssan kourissa? Jos näillä toimenpiteillä ei saada edes padottua perusflunssaa niin varmaan saadaan tosiasiaan padottua joku ilmateitse tarttuva oireettomasti pyörivä korona. Dream on mate!

Kulminaatiopiste: jos rokote saadaan varmuudella 6 kuukauden sisään - homma kunnossa ja voidaan laittaa yhteiskuntaa säppii.
Jos epävarmuutta jatkuu 1-3 vuotta niin kaikki auki nyt. Turhaan me siirretään tulevaisuuteen ongelmia. Virus, joka ei katoa, tulee aina takaisin. Lopulta kaikki tekee niin kuin Ruotsi yritti.
No, itselläni valui ehkä vähän lyhyempi postaus hukkaan. Totesin jo, että nykyisillä toimilla, kunhan niitä edes jokseenkin noudatetaan, en usko, että sairaaloiden täyttyminen on iso riski. En jaksaisi toistaa koko viestini sisältöä - pystynet sen varmaan kertaamaan itsekin. Pointtini on se, että ilman rajoituksia tauti vain leviää hallitsemattomasti. Kyllä sairaaloiden kantokyky sellaisessa skenaariossa loppuu kesken. Vertaat myös kovasti kevään tilanteeseen. Kevään rajoituksethan oli erittäin kovat verrattuna nykytilanteeseen ja samanlaisia rajoituksia tuskin enää nähdään.

Jonkinlaisia rajoituksia meillä tulee varmasti olemaan niin kauan kuin korona keskuudessamme jyllää. Erilaisilla rajoituksilla ja suosituksilla pyritään (ironisesti) siihen, että laajempia toimia ei tarvitse tehdä. Mikäli lumipallo-efekti lähtee pyörimään, niin nämä helpot rajoitukset ei enää riitä.

Jos vertailukohdaksi otat esimerkiksi Ruotsin strategian, niin aika kaukana sielläkin ollaan laumasuojasta. Jos rajoituksettomuus on kerran mielestäsi paras tapa edetä, niin eikö Ruotsin tilanne juuri osoita sen, että lopulta kuitenkin päädytään samantyyppisiin rajoituksiin, kuten että lätkämatseihin ei voida ottaa juurikaan ihmisiä jne.? Suomi on selvinnyt koronasta aika vähällä, mikä ymmärrettävästi herättää kysymyksiä lievemmillä tai ilman rajoituksia pärjäämisestä. Esimerkki maailmalla kuitenkin osoittaa täysin muuta.
 
Hexa

Jäsen
Pitkä postaukseni valui jälleen hukkaan. Miksi on niin pirun vaikea uskoa, ettei ne sairaalat täyty? Ne ei täyttyneet keväällä ja tällä kyttäyksellä ja testaamisella, jota meillä nyt harrastetaan niin se sairaala ei tule täyttymään koko talvena. Onko liian paljon pyytää vaan sitä suhteellisuutta? 20 ihmistä sairaalassa koronan vuoksi koko helvetin maassa. Meitä on täällä 5,5 miljoona. Kyllä noi sairaalat vielä kestää vähän enemmänkin porukkaa. Ja oletko yhtä huolissasi esim. syöpäsairaista? Heitä taitaa valitettavasti löytyä vähän päivästä riippuen samaa luokkaa, mutta mitä väliä hei, kun ei sentään ole korona.
Korona on se taikasana nyt. Tällä hetkellä monien muiden vakavasti sairaiden hoitoonpääsy viivästyy ratkaisevasti sen takia kun sairaalat on nyt varattu mahdollisille koronapotilaille. Ei näitä muihin sairauksiin ennenaikaisesti ja pelastettavissa olleita kuolleita laske kukaan, kun media ei rummuta muuta kuin koronaa. Lisäksi oma lukunsa on koronan takia taloudellisen ahdinkoon ja epätoivoon joutuneet yrittäjät joista jokunen on jo saattanut tehdä sen viimeisen ratkaisun. Mutta kun se hemmetin korona.

Vaikka asioilla on aina kaksi puolta, niin koronan leviämisen estämisen suhteen pitäisi riittää vanhuksien ja riskiryhmien suojaaminen tehokkaasti. Muuten yhteiskunta pitäisi pitää auki niin normaalisti kuin mahdollista. Jossakin vaiheessa se kyllästyminen tulee kuitenkin, koska tämän tilanteen kanssa joudutaan elämään vielä pitkään, ennen kuin joko riittävä laumaimmuniteetti on saavutettu tai väestö saatu rokotettua riittävän kattavasti.
 
Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Pitkä postaukseni valui jälleen hukkaan. Miksi on niin pirun vaikea uskoa, ettei ne sairaalat täyty? Ne ei täyttyneet keväällä ja tällä kyttäyksellä ja testaamisella, jota meillä nyt harrastetaan niin se sairaala ei tule täyttymään koko talvena. Onko liian paljon pyytää vaan sitä suhteellisuutta? 20 ihmistä sairaalassa koronan vuoksi koko helvetin maassa. Meitä on täällä 5,5 miljoona. Kyllä noi sairaalat vielä kestää vähän enemmänkin porukkaa. Ja oletko yhtä huolissasi esim. syöpäsairaista? Heitä taitaa valitettavasti löytyä vähän päivästä riippuen samaa luokkaa, mutta mitä väliä hei, kun ei sentään ole korona.

Suomi on siinä onnekkaassa asemassa, että voimme pienellä viiveellä seurata mitä muissa maissa tapahtuu. Tällä hetkellä monessa maassa käyrät tartunnoissa ovat olleet jyrkässä kasvussa ja nyt kasvu alkaa näkymään niin sairaala- kuin tehohoitoluvuissa kuten esim. Tanskassa. Tanskassa on muuten saman verran ihmisiä kuin Suomessa, mutta testausmäärät yli kaksinkertaisia. Keväällä Suomen tilanne pysyi aisoissa aikaisella reagoinnilla. Saa nähdä miten nyt onnistumme.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös