Koronavirus – uhka myös Liigalle?

  • 2 488 829
  • 16 370

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onhan sen tavallaan aika tragikoomistakin, että puolisen vuotta spekuloidaan koronan vaikutuksista seuraavaan liigakauteen. Kaikki näyttää taudin suhteen ihan hyvältä siihen asti, kunnes jääkiekkoilijat aloittavat jääharjoituskautensa elokuussa laittaen koronan leviämään ympäri maata :D Ihan itse aiheutettu siinä mielessä tämä tilanne.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ruotsin tilastoja vuosittain kuolemista. Oliko tätä jo täällä? Ajattelin vain, kun osa täällä aiemmin ainakin oli sitä mieltä, että Ruotsissa on hoidettu hommat päin persettä.

Muuten en jännittäisi Liigakauden kulkua, mutta nykyisen hallituksen tärkeimpiä asioita on tuhota yrittäminen ilmastoahdistustiloissaan. Järkeä sieltä harvemmin kuuluu. Millon jengi ehdottaa kannabiksen laillistamista ja milloin joku haluaa Suomesta raketin kuuhun.

Pohdin tässä, että oliko virhe siirtää Liigan aloitusta lokakuulle, kun rajoitukset ovat kuitenkin samat. Tulin tulokseen, että se oli ehkä hyvä asia. Saivatpahan ainakin jengit rauhassa miettiä miten toteuttaa asioita näissä rajoituksissa. Kaiken pitäisi toimia. Uskon ainakin, että Lukolla homma on hyvin kasassa, kun jo Pitsissä oli hyvät järjestelyt. Toivottavasti on muillakin.
 
Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Juottolat kiinni ja sakonuhalla nuorisolle kokoontumiskiellot. Nämä näyttävät olevan isoimpia syitä koronan leviämiselle tällä hetkellä. Nuorisostahan tämä on levinnyt miesten edustusjoukkueiden sekaan tämä tauti.
 
blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Jonkin verran alkaa itse kukin jo kyllästyä tähän. Kun katsoo ympäri mediaa niin huomaa, kuinka ihmisten sietokynnys on tullut aika lähelle täyttymistä jo. Suomessa koronakuolemat ovat murto-osa pahimmista influenssavuosista. On mielenkiintoista nähdä, millaisia pysyviä vaikutuksia tällä kaikella on.

Olennaista olisi verrata koronan ja rajoitusten terveys- ja talousvaikutuksia siihen vaihtoehtoon, jossa näitä rajoituksia ei olisi toteutettu. Käytännössä emme voi tietää mihin se vaihtoehto olisi johtanut. Toiminta tuskin olisi jatkunut ennallaan, sillä osa ihmisistä välttelee ihmiskontakteja nytkin tehokkaammin kuin mitä virallisesti vaaditaan. Niin olisi tapahtunut ilman rajoituksiakin.

Media laittaa melkoista painetta päälle - ja kaiken urheilun päälle. Kuten Jethro sanoo niin monen mielestä kaikki turha pitää laittaa nyt pois. Aika vähän ihmisille tulee jäämään mitään jäljelle, kun ruvetaan kaikkea turhaa karsimaan. Jääkiekko - elanto ja harrastukset lapsilta.

Media nyt kiinnittää aina huomiota kaikkeen minkä arvelee kiinnostavan ihmisiä. Hallitus tuntuu kuitenkin kuuntelevan enemmän asiantuntijoita kuin hysteerisimpiä kansalaisia. Hysteriaakin esiintyy molempiin suuntiin eli toiset panikoivat taudista ja toiset rajoituksista, vaikka tosiaan tauti ei ole niin paha kuin voisi pahimmillaan olla eivätkä toisaalta myöskään rajoitukset ole niin rankkoja kuin voisivat olla. Pandemia saattaa kestää vuosia ja hallitus näyttäisi kuitenkin ymmärtävän, ettei niin pitkäksi aikaa voida sulkea ihmisten elinkeinoja eikä valtion rajoja.
 
blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Muuten en jännittäisi Liigakauden kulkua, mutta nykyisen hallituksen tärkeimpiä asioita on tuhota yrittäminen ilmastoahdistustiloissaan. Järkeä sieltä harvemmin kuuluu. Millon jengi ehdottaa kannabiksen laillistamista ja milloin joku haluaa Suomesta raketin kuuhun.

Mun mielestä Suomessa hallitukset poliittisesta väristä riippumatta toimivat suhteellisen järkevästi niin kauan kun kyse ei ole ideologisista kysymyksistä. Esimerkiksi pandemiasta aiheutuvien terveyshaittojen minimointi tuntuu olevan asia, jossa nimenomaan terveydenhoidon näkökulmasta ei ole suuria ideologisia intohimoja kellään, vaikka terveydenhuollon organisoinnista muuten on hyvinkin erilaisia näkemyksiä. Sitten kun mennään ideologisempiin kysymyksiin, ideologialla on ikävä taipumus syrjäyttää järki. Tämä koskee enemmän tai vähemmän kaikkia puolueita.

Pohdin tässä, että oliko virhe siirtää Liigan aloitusta lokakuulle, kun rajoitukset ovat kuitenkin samat. Tulin tulokseen, että se oli ehkä hyvä asia. Saivatpahan ainakin jengit rauhassa miettiä miten toteuttaa asioita näissä rajoituksissa. Kaiken pitäisi toimia. Uskon ainakin, että Lukolla homma on hyvin kasassa, kun jo Pitsissä oli hyvät järjestelyt. Toivottavasti on muillakin.

Päätöksethän joudutaan aina tekemään päätöksentekohetkellä käytettävissä olleilla tiedoilla. Tauti selvästi väheni Suomessa kesää kohden ja kesäkuussa ilmoitettiin, että rajoitukset poistetaan lokakuun alussa mikäli suotuisa kehitys jatkuu. Tuon perusteella Liiga siirsi aloitustaan. Nythän tiedetään, ettei suotuisa kehitys jatkunut vaan tartuntamäärät ovat jonkin verran nousseet, jos elokuuta ja syyskuuta verrataan. Kevään tartuntalukuihin ei kannata verrata, koska tällä hetkellä tartunnat havaitaan kattavammin kuin keväällä runsaamman testauksen ansiosta.

Vaihtoehdoilla on hyvät ja huonot puolensa. Jälkikäteen ajateltuna kauden aloittaminen pari kolme viikkoa normaalia myöhemmin vei pelivaraa ottelusiirroilta. Toisaalta kuten mainitsit, seuroilla on ollut enemmän aikaa suunnitella ottelutapahtumien toteutusta. Kun U20 SM-sarja aloitettiin melkein kuukausi ennen Liigaa, sitäkin kautta on saatu tietoa, jota Liigassa voidaan hyödyntää.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hexa

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Kuten Jethro sanoo

Ottamatta nyt muuhun kantaa (eikä siis mitenkään sinua vastaan kohdistettu tää avautuminen), niin herra vitun jestas sentään! Onko Jethro sanonut jotain? Meillä on hyvä esimerkki amerikoista, kun tuollaisia tv-komedia hahmoja aletaan kuuntelemaan tärkeissä asioissa, et miten vituiks ne asiat voi mennä. Tollakin kermaperseellä nyt yksi bändi jättänyt tulematta keikalle ja heti pitäisi sitten koko korona politiikka vetää uusiksi, joka kuitenkin kansainvälisesti verrattuna on ollut varsin tehokasta. Sekin tässä vielä, että tehokkuudesta huolimatta tuon politiikan aiheuttama ensi isku Suomen talouteen jäi verrokki maihin nähden hyvinkin rajalliseksi. Et voitaisko nyt vaan pyyhkiä persettä tollasten kermaperseiden mielipiteillä?

Tosiaan alkanut huolestuttamaan miten me suomalaiset jaksettaisiin jonkun pahemman kriisin kohdatessa, kun nyt muutaman kuukauden kotona istuminen saa jengin näin sekaisin. Pari sukupolvea sitten suomalaiset jaksoivat sotia maailman suurinta valtiota vastaan kuutisen vuotta ja nyt tää nykyinen sukupoplvi meinaa seota, kun ei pääse keikalle, kiekkopeliin tai muuta vastaavaa..
 
nikozwan

Jäsen
Kunnianhimoinen ja tasa-arvoinen hallituksemme voisi hyvin myöntää tuon millin per joukkue, mutta vain naisten joukkueille. Olisipa siellä ihmettelemistä, mitä tuolla kaikella tehtäisiin....
Kyllä ottaa joillain koville se, että naiset ovat päässeet ihan hallitukseen asti. Aika moni tuntuu syyttävän hallitusta siitä että tartuntamäärät ovat lähteneet nousuun, mikä on hieman outoa.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Media nyt kiinnittää aina huomiota kaikkeen minkä arvelee kiinnostavan ihmisiä. Hallitus tuntuu kuitenkin kuuntelevan enemmän asiantuntijoita kuin hysteerisimpiä kansalaisia. Hysteriaakin esiintyy molempiin suuntiin eli toiset panikoivat taudista ja toiset rajoituksista, vaikka tosiaan tauti ei ole niin paha kuin voisi pahimmillaan olla eivätkä toisaalta myöskään rajoitukset ole niin rankkoja kuin voisivat olla. Pandemia saattaa kestää vuosia ja hallitus näyttäisi kuitenkin ymmärtävän, ettei niin pitkäksi aikaa voida sulkea ihmisten elinkeinoja eikä valtion rajoja.

Täytyy toivoa, että ajatus on tosiaan tämä. Siitä huolimatta pidän edelleen virheenä sitä, että aiemmin matkustaminen pääsi alkamaan ja sitten se testaus oli lasten käsissä, eikä ollut mitään karanteeneja. Siitä johtuen tilanne on nyt tämä. Tilannehan ei siis ole mitenkään vakava ja itseäni ei edes kiinnosta tartuntamäärät, mutta joitakin kiinnostaa ja sitä kautta kaikki yrittäminen ja tapahtumien järjestäminen ovat vaarassa.

Ja kirosin tuota matkustushommaa jo ennen kuin se alkoi, eli tämä ei ole mitään pelkkää jälkiviisautta. Aasikin sen tiesi miten käy.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Vaikea tuosta on kovin eri mieltä olla. Varsinkin se HIFK-HJK-loppuhetket oli aivan puhdasta ja silkkaa idiotismia. Oli siellä toki turvaväleistä viis veisattu jo aiemmin, vaikka suomalaisessa jalkapallokatsomossa turvavälin pitäminen olisi todella helppoa jos asia kiinnostaisi, mutta koko homma huipentui tuohon pelaajien lääppimiseen lopussa.Toivoisin että näinä aikoina olisi mahdollista sakottaa pahoinpitelystä tms jos joku vieras henkilö tulee lääppimään, varsinkin työtään tekeviä urheilijoita. Ymmärrän että urpot kannattajat haluavat juhlia pelaajien kanssa, mutta pitäisi ymmärtää että pelaajat eivät halua juhlia kannattajien kanssa.
Ja samaa mieltä lääkärin kanssa myös siitä, että kunhan suosituksia noudatetaan niin game on vaan.
 
SgtMarkov

Jäsen
Tosiaan alkanut huolestuttamaan miten me suomalaiset jaksettaisiin jonkun pahemman kriisin kohdatessa, kun nyt muutaman kuukauden kotona istuminen saa jengin näin sekaisin. Pari sukupolvea sitten suomalaiset jaksoivat sotia maailman suurinta valtiota vastaan kuutisen vuotta ja nyt tää nykyinen sukupoplvi meinaa seota, kun ei pääse keikalle, kiekkopeliin tai muuta vastaavaa..

Tuskinpa jengi nytkään hajoilisi samalla tavalla kaikkien menojen peruuntumisista jos päällä olisi samanlainen rytinä kuin 80 vuotta sitten. Kyse taitaa olla enemmän siitä, että ollaan sattumanvaraisesti sulkemassa paikkoja kun muutama tyyppi makoilee sairaalassa hengitystieoireiden takia.
 
starcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No kyllähän jalkapallossa on noudatettu turvavälejä ihan kohtuudella. Seurueethan saavat istua tiiviiminkin. Pesäpallossahan ei välitetty turvaväleistä käytännössä ei ollut lainkaan. Myytiin liikaa lippuja. Tuohon tuossa viitattaneen...
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tosiaan alkanut huolestuttamaan miten me suomalaiset jaksettaisiin jonkun pahemman kriisin kohdatessa, kun nyt muutaman kuukauden kotona istuminen saa jengin näin sekaisin. Pari sukupolvea sitten suomalaiset jaksoivat sotia maailman suurinta valtiota vastaan kuutisen vuotta ja nyt tää nykyinen sukupoplvi meinaa seota, kun ei pääse keikalle, kiekkopeliin tai muuta vastaavaa..

Varsinkin kun aika harva on edes istunut kotonaan kauheasti normaalia enempää.
Varmasti ihmiset joilla on paljon menoja ja ovat jatkuvasti liikkeessä, niin heillä aika on voinut olla erillaista ja ankeaa.
Tämä siis lähinnä vapaa-ajasta, mutta tietysti jos töihin ei ole normaalisti päässyt ja tehnyt sen etänä, niin varmasti sekin on joillekin todella puuduttavaa ja toiset tykkää tottakai.

Ehkä vähän epäreilua verrata tuon ajan ihmisiä, joilla ei ollut niin mukavat olosuhteet kuin meillä nyt. Pehmeämmät olosuhteet tekevät varmasti tietyllä tapaa pehmeämpiä ihmisiä ja samalla varmasti myös heikompia kestämään ongelmia ja ikäviä asioita...vaikka ne olisivat näin pieniä.
Onko tämä nyt sitten sitä kuuluisaa pumpulissa kasvamista.
 
rolston

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tuskinpa jengi nytkään hajoilisi samalla tavalla kaikkien menojen peruuntumisista jos päällä olisi samanlainen rytinä kuin 80 vuotta sitten. Kyse taitaa olla enemmän siitä, että ollaan sattumanvaraisesti sulkemassa paikkoja kun muutama tyyppi makoilee sairaalassa hengitystieoireiden takia.
Nimenomaan mitään ei ole tehty sattumanvaraisesti vaan yhteiskunnan välttämättömien toimintojen turvaamisen ja tieteellisen datan pohjalta.
 
-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Olen samoilla linjoilla ylilääkärin kanssa: tapahtuman järjestäjällä on vastuu valvoa, että turvaohjeita noudatetaan edes joten kuten. Jos siihen ei pystytä, niin turha itkeä jos tapahtumien järjestäminen kielletään. Ei riitä, että printataan ohjeet seinälle ja annetaan ihmisten olla noudattamatta niitä.

Katsomoon tullessa ja sieltä poistuttaessa mennään käsidesipullon kautta. Turvaväleistä seurueiden välillä pidetään kiinni käytävillä. Tarvittaessa määrätään maskipakko. Ei tää niin vaikeeta ole hei.
 
Suosikkijoukkue
KK

Miksi? Vai meinaatko, että taputtaessa esim maalia korona siirtyy vasemmasta kädestä oikeaan. Muutenkin tuon käsidesin käyttö on tutkijoiden mukaan jopa vaarallista.

En nyt löytänyt äkkiseltään parempaa linkkiä väitteeni tueksi, mutta olen aikaisemmin linkannut Ylen jutun aiheesta keväältä (Radio Suomi) missä tätä avattiin paremmin ja laajemmin eräässä keskusteluohjelmassa.

Edit: typoja pois

Linkki vie sivulle jota et tod näk halua avata. (IS)
 
Viimeksi muokattu:

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olen samoilla linjoilla ylilääkärin kanssa: tapahtuman järjestäjällä on vastuu valvoa, että turvaohjeita noudatetaan edes joten kuten. Jos siihen ei pystytä, niin turha itkeä jos tapahtumien järjestäminen kielletään. Ei riitä, että printataan ohjeet seinälle ja annetaan ihmisten olla noudattamatta niitä.

Katsomoon tullessa ja sieltä poistuttaessa mennään käsidesipullon kautta. Turvaväleistä seurueiden välillä pidetään kiinni käytävillä. Tarvittaessa määrätään maskipakko. Ei tää niin vaikeeta ole hei.

Itseasiassa ei tuokaan ole ihan niin yksinkertaista, esim. JYPin kohdalla jos mennään tuolla n. 3000 katsojan kapasiteetillä niin käytävillä kävellessä saa kyllä melkoisesti edelleen tehdä työtä että pääsee kulkemaan väkimäärässä ja tietäisi että vain n. joka neljäs penki olisi hallissa tyhjä. Vähän sama juttu varmaan muillakin jotka tuonne 60% tai yli kapasiteetilla pääsee kauden aloittaan. Jos taas halutaan että olisi turvavälit pitäisi kapasiteetin olla jotain 20% luokkaa. Tietenkin hyvillä ohjeistuksilla voidaan tehdä se mitä noilla kapasiteeteillä voidaan mutta enemmänhän tuo on tuommoinen kosmeettinen tuo nykyinen raja. Sitten jos taas mennään reilusti noiden nykyisten rajoitusten alle niin voisi olla taloudellisesti haastavaa tapahtumia järjestää, koskee myös muita kun jääkiekkoa.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kuumetta aletaan nyt mittaamaan ja kuumeisilla ei ole asiaa kaukaloon. Myös junnut ja edustusjoukkue pysyy erillään

"Jatkossa liigajoukkueen ja U20-joukkueen pelaajat ja muu henkilöstö toimivat toisistaan täysin erillään.

Jatkossa liigajoukkueen vahvuuteen liittyvältä pelaajalta edellytetään vähintään viiden vuorokauden omatoimijaksoa sekä negatiivista koronavirustestiä. Sääntö ei koske kuitenkaan tilannetta, jossa pelaaja tulee toisen liigajoukkueen vastaavista olosuhteista.

Jatkossa jokaiselta hallin pelaajatasolla liikkuvalta henkilöltä mitataan ruumiinlämpö päivittäin. Kuumeisella ei ole pääsyä pelaajatasolle."

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo

Kovaa shittiä ja tiukkaa ukaasia puskee.. käytännössä siis liigajoukkueet eivät esimerkiksi paljon junnuista täydennyksiä ota rosteriin, jos pelaajia yllättäen putoaa pois, koska kerran ilman viiden päivän omatoimiaikaa ja negatiivista koronatestiä ei tulemista ole

Mikähän mahtaa muuten olla se kuumeen alaraja, jonka jälkeen ei pelaajatiloihin pääse?
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Mikähän mahtaa muuten olla se kuumeen alaraja, jonka jälkeen ei pelaajatiloihin pääse?

Sitähän tuossa ei lue mutta eikö yleisesti pidetä normaalina ruumiinlämpönä max 37.0 astetta? Ehkä tuohon voidaan laittaa pientä toleranssia että max 37.5 astetta jos kaveri käy hetkellisesti oikein lämpöisenä *hymiö*
 
Suosikkijoukkue
KK
Kovaa shittiä ja tiukkaa ukaasia puskee.. käytännössä siis liigajoukkueet eivät esimerkiksi paljon junnuista täydennyksiä ota rosteriin, jos pelaajia yllättäen putoaa pois, koska kerran ilman viiden päivän omatoimiaikaa ja negatiivista koronatestiä ei tulemista ole

Mikähän mahtaa muuten olla se kuumeen alaraja, jonka jälkeen ei pelaajatiloihin pääse?
Täh? 5pv karenssi ja negatulos niin pääsee U20 junnu edustukseen. Toki ns pikakomennukset ovat se ongelma, mutta sama kaikille.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Nati

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mikähän mahtaa muuten olla se kuumeen alaraja, jonka jälkeen ei pelaajatiloihin pääse?
Onko se legendaarinen 37 astetta? Toki riippuu mistä mitataan, kun esimerkiksi vaikka korvasta mitattuna melkein aina näyttää reilusti yli tuon...

Suolesta voisi mitata ja pyllistys jono vaan valmiiksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös