Koronavirus – uhka myös Liigalle?

  • 2 488 714
  • 16 370

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Tässä vähän google translatea SHL:n sivuilta. Alta viiden tartunnan tai vahvan epäilyn kohdalla yhden seuran tapauksessa ei paljoa hätkähdetä tai pelejä peruta.

Ruotsin jääkiekkoliiton toimeenpaneva komitea on päättänyt ohjeista vahvistetun tai epäillyn Coronan ottelun lykkäämisestä tai peruuttamisesta

Ohjeet koskevat sarjaa, jota hallinnoi Ruotsin jääkiekkoliitto, eli SDHL, SHL, Hockeyallsvenskan, Hockeyettan, J20 National ja J18 National. Kilpailukomitea tekee päätökset ottelujen lykkäämisestä tai peruuttamisesta, ja ohjeet ovat ohjauskomitean päätöksenteossa.

Jokainen tapaus on ainutlaatuinen ja vaatii erillistä tarkastelua. Jotta hallitus (nämnden) ryhtyisi asiaan, suuremman joukkueen pelaajien tai johtajien on joko löytynyt Corona tai sairastunut voimakkaasta epäilystä Coronasta, ja ohjeet suuremmalle joukolle pelaajia on vähintään viisi. Lisäksi yhdistyksen lääkäriltä vaaditaan lääkärintodistus infektion leviämisriskin arvioimiseksi.

Ruotsin jääkiekkoliiton tavoitteena on, että jokainen ottelu suoritetaan, joten ottelun lykkääminen on ensimmäinen vaihtoehto tapauksissa, joissa tartunnan leviämisriskiä pidetään liian suurena ottelun suorittamiseksi säännöllisenä päivänä. Näissä tapauksissa kilpailukomitea asettaa yhteistyössä asianomaisen liigajärjestön kanssa uuden pelipäivän mahdollisimman pian. Tapauksissa, joissa ottelua ei ole aika suorittaa sarjasääntöjen mukaisesti asetettujen sarjojen, karsintojen tai pudotuspelien päättymispäivien mukaisesti, ottelu perutaan ja päätös tehdään kilpailusääntöjen mukaisesti (5:11 Ottelun poissaolo tai tauko).

- Tämä on täysin ainutlaatuinen tilanne Ruotsin jääkiekolle, jossa meidän on jatkuvasti seurattava Coronan pandemian kehitystä ja mitä seurauksia sillä on Ruotsin jääkiekolle ja liigoillemme. Nyt yhdessä liigojen kanssa olemme kehittäneet ohjeet, joita noudattaa liigapeleissä, mikä on tärkeää tilanteen käsittelemiseksi, mutta ymmärrämme hyvin, että nämä ovat ainutlaatuisia tapauksia. Siksi on tärkeää, että arvioimme jatkuvasti kehitystä ja seuraamme sitä voidaksemme tehdä nopeita päätöksiä, sanoo Ruotsin jääkiekkoliiton kilpailupäällikkö Olof Östblom.

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kouvolassa 5 tervettä urheilijanuorukaista saanut koronatartunnan. Missään ei tainnut lukea miten nämä ovat sairastaneet vai ovatko olleet oireettomia tartunnan kantajia. Voisi kuvitella, että sairastaisivat lievänä tuskin nuorilla urheilijoilla on ylipainosta ja huonoista elämätavoista aiheutuneita perussairauksia....
 
Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei ole varaa pyörittää ikuisesti koko maapalloa koronan ympärillä. Jääkiekossa tarkoittaen siis tyyliin yhdeltä löytyy tartunta ja sen jälkeen koko jengi kaksi viikkoa karanteenissa. Toisaalta mietin, että voisiko kokomaskien käyttö kaikilla pelaajilla (ehkä miinus maalivahdit?) olla hyvä veto tässä tilanteessa.

Joku tämän tyylinen ratkaisu on pakko tehdä Suomessakin tai muuten mistään ei tule yhtään mitään. Kohta ollaan kaikki karanteenissa, kun ollaan altistuttu altistuneille.

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Liiga-seurojen pitäisi tehdä kylmästi ero Liiga-joukkueiden ja U20 joukkueidensa välille. Nostaa Liigaan riittävästi pelaajia ja sitten treenata sillä porukalla, ei mitään edes-takas liikehdintää Liiga-joukkueen ja U20 joukkueiden välillä.

Ennen kauden alkua yksi testaaminen ei riitä, onko tuosta tullut mitään lisäinfoa missään vai onko vieläkin tarkoitus, että testataan ennen kauden alkua kaikki ja sitten pelataan? Ei riitä, sen tietää jokainen.
 
R & L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Liiga-seurojen pitäisi tehdä kylmästi ero Liiga-joukkueiden ja U20 joukkueidensa välille. Nostaa Liigaan riittävästi pelaajia ja sitten treenata sillä porukalla, ei mitään edes-takas liikehdintää Liiga-joukkueen ja U20 joukkueiden välillä.

Tampereella tämä erotus tehtiin kun U20 sarja alkoi. Niin Ilves kuin Tappara eivät ole tämän jälkeen olleet U20 joukkueiden kanssa tekemisissä.
 
carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Itämisaika on 2-12 vrk, keskimäärin 5 vrk. Noihin lukuihin perustuu se 14 vrk karanteeni. Olet voinut altistua ja "kantaa" tautia, mutta se ei näy testissä ennen taudin "puhkeamista". Testikään ei ole 100% varma lisäksi testiin vaikuttaa monta tekijää esim. viruksen määrä ja näytteenottaja. Tähän päälle se, että voit olla oireetonkin taudinkantaja.

Aukotonta testausta ei saada järjestettyä. Tänään negatiivinen voi olla huomenna positiivinen. Pelaajien pitää vaan elää mahdollisimman huolellisesti ja jos tartuntoja tulee niin toimet sen jälkeen eli käytännössä 14 vrk karanteeni.
 
Glove

Jäsen
Kouvolassa 5 tervettä urheilijanuorukaista saanut koronatartunnan. Missään ei tainnut lukea miten nämä ovat sairastaneet vai ovatko olleet oireettomia tartunnan kantajia. Voisi kuvitella, että sairastaisivat lievänä tuskin nuorilla urheilijoilla on ylipainosta ja huonoista elämätavoista aiheutuneita perussairauksia....
Voi siellä hyvinkin olla pelaajalla vaikka astma. Astma + korona ei taida olla hyvä yhdistelmä.
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Joku tämän tyylinen ratkaisu on pakko tehdä Suomessakin tai muuten mistään ei tule yhtään mitään. Kohta ollaan kaikki karanteenissa, kun ollaan altistuttu altistuneille.

Eipä taida Suomessa onnistua, kun yhdestäkin tartunnasta napsahtaa koko porukalle ehdoton 14vrk karanteeni. Ulkomailta tulleille vajaa viikko karanteenia ja kaksi negatiivista riittää osoittamaan puhtauden. Varajengi ulkomaille, joka tulee aina karanteenin sattuessa pelaamaan? Helppoa ja yksinkertaista.
 
Kivisalmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kysymyksen muodossa: Koskeeko koronalle altistunut kahden viikon täyskaranteeni vain jääkiekkoa harjoittavia henkilöitä Suomessa? Onko tästä joku STM:n lisäpöytäkirjan liite.

Eli yhden pelaajan altistuminen johtaa täyskaranteeniin koko joukkueelle, vaikka joukkueessa ei olisi yhtään tartuntaa. Eikös jokereilla nyt mene näin? Jokereilla toki koko joukkue altistui.

Ilmeisesti minkään toisen lajien edustajat eivät ole altistuneet koronalle sitten missään vaiheessa, mikä on aika outoa. Pesäpallossa, yleisurheilussa yms ei ole kukaan altistunut, eikä siten joutunut karanteeniin - mielenkiintoista todellakin.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Voi siellä hyvinkin olla pelaajalla vaikka astma. Astma + korona ei taida olla hyvä yhdistelmä.

Tottakai voi olla (tuskin kaikilla 5), mutta todennäköisesti u20 urheilija on terveempi kuin röökiä vetävä ja roskaruokaa syövä ylipainoinen 40v perusjamppa
 
Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Eipä taida Suomessa onnistua, kun yhdestäkin tartunnasta napsahtaa koko porukalle ehdoton 14vrk karanteeni. Ulkomailta tulleille vajaa viikko karanteenia ja kaksi negatiivista riittää osoittamaan puhtauden. Varajengi ulkomaille, joka tulee aina karanteenin sattuessa pelaamaan? Helppoa ja yksinkertaista.

Eihän se helppoa ole, mutta uskon ja toivon, että jollain järki voittaisi. Jos en aivan väärin ole ymmärtänyt niin karanteeniin määrättyjen palkat kuittaa Kela tartuntatautipäivärahan muodossa. Tällä menolla Kela kuittaa kohta koko liigan pelaajapalkat, kun joukkueita asetetaan karanteeniin varotoimena.

Jos en aivan väärin ole ymmärtänyt niin Koronavilkun pitäisi helpottaa näitä suurimman riskin altistuneiden löytämistä. Siinä on jotkut mystiset aikarajat, etäisyydet ja parametrit, jonka mukaan se hälyttää. Liigapelaajien tuskin tarvitsee koronavilkkua ladata, koska olet altistunut mikäli jollain saman seuran/farmiseuran/vastustajan edustajalla todetaan korona. Pulinat pois ja kaksi viikkoa kotona.

Tilanne on täysin kestämätön ja jotain muutoksia on pakko tehdä. Joidenkin mielestä kauden peruminen on ainut oikea ratkaisu, mutta se on sitten kiitos ja näkemiin suomalainen jääkiekko.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ilmeisesti minkään toisen lajien edustajat eivät ole altistuneet koronalle sitten missään vaiheessa, mikä on aika outona. Pesäpallossa, yleisurheilussa yms ei ole kukaan altistunut, eikä siten joutunut karanteeniin - mielenkiintoista todellakin.
Tämähän se onkin mielenkiintoista, kun kesälajien kanssa toimitaan eritavalla. Tiedän 100% altistumistapauksen perheen sisällä kesälajissa, mutta ei karanteenia ei mitään. Ohjeena oli tarkkailla oireita.
 
t.m.a.l

Jäsen
Suosikkijoukkue
SPORT
Kupla odottaa, jos ei - ei tule kuplaa, ei tule koko liigakautta.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Kupla odottaa, jos ei - ei tule kuplaa, ei tule koko liigakautta.
Minkä takia?
Sairaalassa on oliko kahdeksan ihmistä ja on muka hirveä hätä, ei todellakaan tarvetta Suomessa millekkään kuplille ja toisekseen mitään kuplaa ei ole liigalla mahdollista edes järjestää.
Ei yhteiskuntaa ole enää varaa vaan rajoittaa kun haitat rajoituksista ovat tällä hetkellä huomattavasti isompia kuin hyödyt.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Luulisi, että nämä 1-2 tehohoitopotilasta ja huoneellinen muun hoidon alaisena olevia ovat myös päättäjien tiedossa ja ovatkin. Onko sillä mitään merkitystä, niin ei. Tai ei ainakaan vaikuta siltä. Ja vaikka täällä toisin koko ajan toitotetaan, niin tuskin päätökset tehdään Iltapäivälehtien otsikkojen mukaan, vaan sen mitä asiantuntijat ovat asiasta mieltä ja mitä suosittelevat. Se, että karanteenit määrätään, hieman kärjistäen, sen perusteella jos on ollut samassa läänissä altistuneen kanssa, niin ne päätökset tehdään ihan muissa portaissa kuin sanomalehtien toimituksissa. Joten! Mietityttää vain hieman, että onkohan meillä mitään plääniä nyt tulevaan, vai katsellaanko tilannetta päivä ja viikko kerrallaan. Pian soisi saavansa jonkinlaisen tilannekatsauksen hallitukselta, että missä mennään nyt ja missä mennään kohta. Tai ehkä sellainen on tulossakin.
 
Aamuetana

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kysymyksen muodossa: Koskeeko koronalle altistunut kahden viikon täyskaranteeni vain jääkiekkoa harjoittavia henkilöitä Suomessa? Onko tästä joku STM:n lisäpöytäkirjan liite.

Eli yhden pelaajan altistuminen johtaa täyskaranteeniin koko joukkueelle, vaikka joukkueessa ei olisi yhtään tartuntaa. Eikös jokereilla nyt mene näin? Jokereilla toki koko joukkue altistui.

Ilmeisesti minkään toisen lajien edustajat eivät ole altistuneet koronalle sitten missään vaiheessa, mikä on aika outoa. Pesäpallossa, yleisurheilussa yms ei ole kukaan altistunut, eikä siten joutunut karanteeniin - mielenkiintoista todellakin.
Joutuuko myös normityössä olevat karanteeniin jos yksi työyhteisöstä on altistunut?

Eikös tällä logiikalla nyt koko eduskunta pitäisi laittaa karanteeniin kun pääministerillä ja jollain ministerillä on mahdollinen altistus!

Erikoista touhua perkele.
 
MENTALSPORT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport

Altistuneella altistuneet eivät joudu tartuntalainmukaiseen karanteeniin kahdeksi viikoksi. Vain viirukselle suoraan altistuneet voidaan määrätä 14 vrk:n tartuntalainmukaiseen karanteeniin
 
Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Vain altistuneet joutuvat karanteeniin, mutta sekä HPK:ssa, että Jukureissa on sairastuneita U20-pelaajia ollut mukana liigajoukkueen harjoituksissa, joten kaikki liigan pelaajat ovat altistuneet.

KooKoossa sen sijaan vain kaksi liigajoukkueen pelaajaa on altistunut ja heillä ei koronaa ollut. Nyt kuitenkin U20-miehistössä todettiin tartuntoja, joten KooKoo pitää toimintaa jäissä, kunnes kaikki liigajoukkueen pelaajat on testattu. Virallisesti KooKoon liigamiehistöstä on tällä hetkellä kuitenkin karanteenissa vain nämä kaksi.

Jokereiden kaikki Neftehimikiä vastaan pelanneet pelaajat altistuivat ja ovat siksi karanteenissa. Kokoonpanon ulkopuolella olleet eivät ole virallisesti karanteenissa ainakaan vielä. (jos Jokereista löytyy tartuntoja, niin sitten nekin ovat harjoituksissa altistuneet)

KooVeen pelaajista karanteenissa on virallisesti vain se yksi kaukalon ulkopuolella altistunut, mutta KooVee pitää omalla päätöksellä toimintaa pysäytettynä.

SaiPassa ei ole ketään edes altistunut, vaan toiminta oli heidän omalla päätöksellään pysähdyksissä koska he pelasivat HPK:ta vastaan jossa pelasi altistuneita, joten SaiPan toiminta jatkunee normaalisti pian.

KalPassa testattiin varmuuden vuoksi neljä flunssapotilasta ja heillä ei koronaa ollut, eli ei ole koko joukkueessakaan tällä hetkellä.
 
Nati

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Eetu Liukas
Viisi nuorta on sairastunut koronaan oltuaan torstaina 3.9. Heidi´s Bier Barissa Turussa.

Lisäksi altistumisia on voinut tapahtua lauantaina 5.9. klo 22–01 yökerho Studiossa.

Lähde: Turku.fi

Baari tartunta X5. Tuoreen tutkimuksen mukaan koronaTARTUNNAN voi sittenkin saada baarista. Yökerhoista ei olla vielä ihan varmoja.
 
NahkaHagrid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Jesse Puljujärvi.
Viisi nuorta on sairastunut koronaan oltuaan torstaina 3.9. Heidi´s Bier Barissa Turussa.

Lisäksi altistumisia on voinut tapahtua lauantaina 5.9. klo 22–01 yökerho Studiossa.

Lähde: Turku.fi

Baari tartunta X5. Tuoreen tutkimuksen mukaan koronaTARTUNNAN voi sittenkin saada baarista. Yökerhoista ei olla vielä ihan varmoja.

Pidetään hallit silti kiinni. Nuoleskelu ja ryyppääminen ekana, ja lätkä sitten toisena.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös