Koronavirus – uhka myös Liigalle?

  • 2 489 034
  • 16 370
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Kunnon korona hysteriaa. Hlö kohtaisesti lähinnä huvittaa.
Niinpä.

Käsittämätöntä psykoottista pelleilyä. Koko homma on saanut maaliskuun jälkeen aivan absurdit mittasuhteet. Pelon ja epätietoisuuden lietsominen on esim. maan hallituksen etu, mutta mm. Järvelän soisi puhuvan kaikissa mahdollissa tilanteissa sen puolesta, että tolkku voittaa tässä, ja kausi voidaan käynnistää ja pelata normaalisti.

Ottaen huomioon viruksen leviämistavat, on käsittääkseni yhdentekevää, onko hallissa samaan aikaan 2000 vai 4000 ihmistä. Ja erityisen olennaista suhteellisuudentajun kannalta on se, että koko maassa on tällä hetkellä ko. viruksen vuoksi vain muutama ihminen tehohoidossa.
 
Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
"Liigan kilpailutoimenjohtaja Arto I. Järvelä kertoo Ylen haastattelussa, että Liigan tavoite on saada 40–50 prosenttia hallien katsojakapasiteetista käyttöön. Tällöin ensi kausi voitaisiin hänen mukaansa pelata."
Suora lainaus Jatkiksen artikkelista. On typerää kertoa haastattelussa, että tavoitteena on 40-50 %:n katsojakapasiteetti. Kyllä tavoitteena pitää olla optimistinen ja yläkantissa oleva lukema. Liigan kilpailutoimenjohtaja tyytyy esim. Nordiksen osalta tavoittelemaan 3200-4100 katsojaa.
Juuri nyt, kun virkamiehet miettivät, että minkähänlaisia lukuja ehdoteltaisiin urheiluseuroille, Järvelälle riittää tällaiset lukemat. Koko Suomessa on pari tyyppiä teholla ja tautiin ei ole juuri menehtynyt muutamaa enempää yli viikkoon. Jo virkansa puolesta hänen olisi pitänyt ehdottaa vähintään 80 prosenttia ja sen jälkeen luetella faktoja, millä asiat saadaan halleissa järjestymään. Ei voida loputtomiin arkailla ja ottaa varman päälle vaan varmuuden vuoksi. Nyt olisi ollut hyvä hetki lyödä vähän pötköä pesään.

Juuri näin. Tuosta haastattelusta välittyy jotenkin sellainen kuva, että Liiga vain odottaa ja ottaa vastaan sen armopalan, jonka valtiovalta tiputtaa. Veikkausliigan seurajohtajat ottivat konkreettisesti asiaan kantaa ja esittivät kaikenlaisia suunnitelmia, jotta katsojakapasiteettia saatiin heinäkuulle nostettua. Jotain tälläistä reagointia toivoisi myös Liigasta, koska sisätapahtumat ovat jälleen oma lukunsa.

Tuntuu jotenkin karulta, kun Järvelä sanoo, että "tämä riittää ja ei olla tehty sen suurempia suunnitelmia poikkeusjärjestelyistä."
Jos oikeasti haluttaisiin vaikuttaa asioihin niin kyllä siellä jotain linjauksia pitäisi tehdä ja miettiä miten pelejä voitaisiin järjestää isommalla katsojamäärällä. Päättäjät nyt muutenkin ovat kauhean skeptisiä sisätapahtumien suhteen, joten ei ainakaan helpota jos maan suosituin sarja vaatii etuaan ilman "sen suurempia suunnitelmia."
 
Iris

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
"Liigan kilpailutoimenjohtaja Arto I. Järvelä kertoo Ylen haastattelussa, että Liigan tavoite on saada 40–50 prosenttia hallien katsojakapasiteetista käyttöön. Tällöin ensi kausi voitaisiin hänen mukaansa pelata."

Mitenköhän esimerkiksi HIFK arpoo, ketkä kausikortin ostaneet sitten pääsevät peleihin ja ketkä eivät?
 
Niinpä.

Käsittämätöntä psykoottista pelleilyä. Koko homma on saanut maaliskuun jälkeen aivan absurdit mittasuhteet. Pelon ja epätietoisuuden lietsominen on esim. maan hallituksen etu, mutta mm. Järvelän soisi puhuvan kaikissa mahdollissa tilanteissa sen puolesta, että tolkku voittaa tässä, ja kausi voidaan käynnistää ja pelata normaalisti.

Ottaen huomioon viruksen leviämistavat, on käsittääkseni yhdentekevää, onko hallissa samaan aikaan 2000 vai 4000 ihmistä. Ja erityisen olennaista suhteellisuudentajun kannalta on se, että koko maassa on tällä hetkellä ko. viruksen vuoksi vain muutama ihminen tehohoidossa.

Asun itsekkin tiheästi lähellä Helsingin keskustaa, mistään koronasta ole mitään tietoa ollut kuukauteen. Hallituksen pitää vapauttaa kaikki liiketoiminta kokonaan ilman mitään rajoituksia.

Se tosiaan, että halliin tulee 2500 ihmistä sen 5000 sijaan ei ratkaise yhtään mitään loppupelissä. Sinne voi jäädä tulematta jos pelottaa tulla.

Koronahysteriasta on luotu sellainen mörkö, että edes isojen firmojen toimarit eivät tiedä onko aamu vai ilta.

Koko maa on suuressa lamassa ja työttömiä helvetisti.

Kun kausi alkaa niin hallit auki kokonaan ja piste.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Juuri näin. Tuosta haastattelusta välittyy jotenkin sellainen kuva, että Liiga vain odottaa ja ottaa vastaan sen armopalan, jonka valtiovalta tiputtaa.

Ei yllätä yhtään, koko Liigan johto on täynnä puuhastelijoita, jotka yrittävät mielistellä joka suuntaan unohtamalla itse tuotteen. Kova taklaus, kukkatädit älähtävät ja Liiga nöyristelee näiden suuntaan kaikenmaailman sääntömuutoksilla ja kovilla rangaistuksilla, samalla kuitenkin unohdetaan itse tuote eli se jääkiekko.
 
Juuri näin. Tuosta haastattelusta välittyy jotenkin sellainen kuva, että Liiga vain odottaa ja ottaa vastaan sen armopalan, jonka valtiovalta tiputtaa. Veikkausliigan seurajohtajat ottivat konkreettisesti asiaan kantaa ja esittivät kaikenlaisia suunnitelmia, jotta katsojakapasiteettia saatiin heinäkuulle nostettua. Jotain tälläistä reagointia toivoisi myös Liigasta, koska sisätapahtumat ovat jälleen oma lukunsa.

Tuntuu jotenkin karulta, kun Järvelä sanoo, että "tämä riittää ja ei olla tehty sen suurempia suunnitelmia poikkeusjärjestelyistä."
Jos oikeasti haluttaisiin vaikuttaa asioihin niin kyllä siellä jotain linjauksia pitäisi tehdä ja miettiä miten pelejä voitaisiin järjestää isommalla katsojamäärällä. Päättäjät nyt muutenkin ovat kauhean skeptisiä sisätapahtumien suhteen, joten ei ainakaan helpota jos maan suosituin sarja vaatii etuaan ilman "sen suurempia suunnitelmia."
En tiedä onko asiaankuuluvaa tähän mutta tämänhetken päättäjistö ei ole mitään hirveitä urheilun ystäviä muutenkaan. Voi korjata jos olen väärässä, mutta tällainen visio minulla on.
 
Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
En tiedä onko asiaankuuluvaa tähän mutta tämänhetken päättäjistö ei ole mitään hirveitä urheilun ystäviä muutenkaan. Voi korjata jos olen väärässä, mutta tällainen visio minulla on.

Kaikista päätöksistä ja suhtautumisesta näkee kauas, että urheilua pidetään amatöörimäisenä harrastustoimintana, vaikka esim. Liiga tuottaa ihan kohtalaisen rahamäärän ja on merkittävä työllistäjä. Urheilu tuo yhteiskuntaan myös paljon muutakin, kuin pelkkää rahaa.

Olet oikeilla linjoilla mutuilun kanssa ja tuo päättäjien suhtautuminen tuskin tulee muuttumaan, ellei jotkut tahot oikeasti ala ajamaan Liigan etua tässä asiassa.
 
Juuri näin. Eihän tuo ole paljoa päätä vaivannut päättäjiä, koska onhan tässä kesän mittaan ollut jos jonkinlaista mielenilmaisua ja kokoontumista. Se että tapahtuuko se ulkona vai sisällä ei ole mitään merkitystä.
 
Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hallituksen tiedotustilaisuus:

1.10 voidaan luopua kaikista kokoontumisrajoituksista mikäli tilanne kehittyy suotuisasti. 1.8 alkaen voidaan järjestää yli 500 hengen tapahtumia sisätiloissa. Siihen liittyvät tarkemmat säädökset linjataan heinäkuussa.

Iso uutinen Liigalle.
 
Warrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
01.10.2020 poistuu kaikki poikkeusolosuhteet ja määräykset myös sisätilojen suhteen. Tätäen Liiga voi alkaa Lokakuussa.
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eli 1.10. viimeistään poistuvat kaikki yleisömäärää koskevat rajoitukset, mikäli huomattavaa takapakkia ei tule. Liiga alkanee siis lokakuun alussa.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Liiga ilman rajoituksia käyntiin 2.10. niinkuin huhua on päivämäärän osalta kuulunut. Tätä ei sössitä suomalaiset!
 
Eiköhän tämä tarkoita suoraan sitä, että Liigan startti siirtyy lokakuulle, kaiken järjen mukaan?
Toivottavasti edes näin. Nyt aikatauluttaan pelit uudestaan.

Muistaakseni pelit on alkaneet aina noin 13.9? Pelaako ne jollain höpökapasiteetilla alkuun vai miten se sitten menee? Ei kai tässä auta kuin seurata mitä ne tiedottaa.
 
JPriest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jos halliin saa ottaa 75% kapasiteetista niin eiköhän kausi ala ajallaan. Syyskuun pelit kun muutenkaan yleensä vedä enempää.

Edit: tietysti paikallis pelit ovat keränneet enemmän.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Nyt tuli kyllä iso uutinen tosiaan liigalle. Kauden alkua ei tarvitse siirtää kuin kaksi viikkoa, kun lokakuun alusta saa vetää täydellä yleisökapasiteetilla, jos ei tule isoja takapakkeja epidemiatilanteessa. Eli positiivisin mahdollinen skenaario toteutui..

Veikkaan, että kautta ei aloiteta yleisörajoitus päällä, koska kauden alun siirtäminen vain kahdella viikolla on kokolailla merkityksetöntä..
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kai tuota lokakuun rajaakin voi aikaistaa? Jos esim heinäkuu ja elokuu menevät nykyisellä tasolla, ei kai mitään järkeä odottaa lokakuun alkuun vaan aloittaa jo syyskuussa normaalisti?
 
Glove

Jäsen
Ja sitten tuli toinen aalto ja vesitti kaiken.

Toivon toki, ettei tule ja liiga ja muut lajit voivat aloittaa sarjansa ja kilpailunsa syksyllä normaaliin tapaan.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kuulostaa ihan hyvältä, toisaalta osalle joukkueista myös harjoittelukaudelle on pari rahallisesti tärkeää matsia että toivottavasti päästäisiin jo ennen lokakuuta pelaan, jos ei nyt sitten ihan 100% niin jotenkin niin että tuloja on mahdollista saada.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös