Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

  • 1 248 256
  • 10 614

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja loppuivat myös riskiryhmäläisiltä eli vituiksihan se meni.

Valitettavasti näin. Olisi tietenkin parempi että kysyntään olisi osattu reagoida ajoissa niin että riskiryhmäläiset olisivat saaneet piikkinsä. Ikävä kyllä tämä ei taida olla realismia nykyisillä prosesseilla ja osaamisella.

Kuitenkin, parempi näin kuin että vuosia olisi vitkasteltu influenssapiikkien kanssa "että varmasti riittää riskiryhmille" ja sitten tämän kerran oltu oikeassa. Mutta kyllähän tämä osaltaan alleviivaa sitä, että riskiryhmät tulee priorisoida koronarokotteiden kanssa.
 
F

Flonaldo

Repesin juuri paikallisen puskaradion kyselylle "Aiotko ottaa rokotteen". Vaihtoehdoissa oli: "jos saan kirjallisen 100% takuun siitä, että minulle korvataan mahdolliset sivuvaikutukset". Ei stn. Nämä ei varmaan syö Buranaa, verenpainelääkkeitä tms.
Valtio on antanut kirjallisen takuun. Sinne vaan jonon perille siis.

(Ei, siitä ei makseta korvauksia, jos olkavarressa on pipi kaksi päivää. Ehkä kestävät sen.)
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
On kyllä melkoista vastuunpakoilua hallitukselta sysätä ensin vastuu kunnille ja tämän jälkeen syyttää äänekkäästi EU:ta hitaudesta kun samaan aikaan ei saada edes niitä annoksia rokotettua mitä on EU:sta saatu. Hallituksen kuuluisi johtaa koko prosessia ja mikäli asiat eivät etene, niin tämän jälkeen tehdä sellaisia muutoksia, että ne etenevät!

Ajattelin ensin, että tuo tuo sekoilu oli pyhistä johtuvaa alkukankeutta, mutta joulusta on jo kohta kolme viikkoa aikaa, joten olisiko se mahdoton pyyntö, että edes kansanterveys olisi sellainen asia, jonka edistämisessä ei kangistuttaisi kaavoihin ja byrokratiaan?
 
Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
@Flonaldo Olen toki sitä mieltä että pitäisi pyrkiä rokottamaan ensisijaisesti riskiryhmäläisiä. Mutta en vielä ole saanut vastausta miten tätä meinataan järkevästi toteuttaa. Ajatus tasolla tietenkin hyvä että suojellaan ekana vanhoja, mutta jos tähän ei ole resursseja se kestää todella kauan saada rokotettua kaikkia.

Tässä ei vielä tiedä kuinka paljon niitä rokotteita tulee. Se varmasti määrittää miten tässä edetään.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
On kyllä melkoista vastuunpakoilua hallitukselta sysätä ensin vastuu kunnille ja tämän jälkeen syyttää äänekkäästi EU:ta hitaudesta kun samaan aikaan ei saada edes niitä annoksia rokotettua mitä on EU:sta saatu. Hallituksen kuuluisi johtaa koko prosessia ja mikäli asiat eivät etene, niin tämän jälkeen tehdä sellaisia muutoksia, että ne etenevät!

Ajattelin ensin, että tuo tuo sekoilu oli pyhistä johtuvaa alkukankeutta, mutta joulusta on jo kohta kolme viikkoa aikaa, joten olisiko se mahdoton pyyntö, että edes kansanterveys olisi sellainen asia, jonka edistämisessä ei kangistuttaisi kaavoihin ja byrokratiaan?
Mutta niinhän tämä hallitus toimii. Aina jonkun toisen vastuulla. Ja kun on palattu kehää kiertäen alkupisteeseen aloitetaan vastuukysymyskierros alusta.

Tämä hallitus ei saa mitään aikaan. Ihmeellisen byrokraattisen vastuupiilosen, vastuuhipan ja itse byrokratiasta taiteen tekemisen ansiosta kaikki paitsi rajoitukset ja kiellot tapahtuvat järkyttävän hitaasti. Ja kiitos en kaipaa tähän vastineeksi diibadaabaa "nerokkaista" tulevaisuuskirjauksista ja siitä miten ensimmäisen hallitusvuoden aikana työllisyystilastot kohenivat(toki täysin edellisen hallituksen tekemien toimien ansiosta). Tämä halitus osaa välttää vastuun ja kerätä kunnian muiden tekemisistä. Siinä se. Tuokaa vappusataset. Tuokaa hoitajamitoitukset. Tuokaa kaikki.

Tämä rokotesirkus on nyt vedetty täysin vihkoon heti kärkeen. Miten helvetissä kukaan, siis kukaan edes kehtaa tätä jotenkin selitellä muuksi?
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mitä ovat "oikeat" luvut? Eivätkö ne ole juuri ne virallisesti ilmoitetut?

Niin ne ovat muillakin Euroopan mailla ne virallisten lähteiden, ministeröiden ja "THL:n" ilmoittamat. Esimerkiksi Tanskan tilastot ovat vaikuttaneet siltä, että ne todellakin pitävät paikkansa annoksen tarkkuudella.

En usko, että tällä hetkellä saadaan ainakaan Suomesta tietoon oikeaa lukemaa. Mikäli Tanskassa on näin niin hyvä juttu. En lukenut tuota juttua, mutta pidän mahdollisena, että kyseinen lehti on tulkinnut tilastoja niin, että Suomi on saatu näyttämään mahdollisimman paskalta välittämättä siitä mikä on lopullinen totuus.

Loppu viestistäsi oli yllättävänkin erikoista höpötystä.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Valtio on antanut kirjallisen takuun. Sinne vaan jonon perille siis.

(Ei, siitä ei makseta korvauksia, jos olkavarressa on pipi kaksi päivää. Ehkä kestävät sen.)

Joo tuota käden mustelmaa nauroin ensimmäisenä. Tai jos vaikka lämpöä on päivän-pari, kuten monien rokotteiden kanssa. Mutta kiitos, tekee mieli kettuilla tuonne.
 
topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Valtio on antanut kirjallisen takuun. Sinne vaan jonon perille siis.

(Ei, siitä ei makseta korvauksia, jos olkavarressa on pipi kaksi päivää. Ehkä kestävät sen.)

sama takuu kuin sikapossu rokotteen kanssa? Ainakin narkolepsiaan sairastuneilla oli vaikea saada korvauksia vaikka työkyky meni. Vakuutuslekurit vetivät ässän hihasta ja vetosivat psyykkisiin sairauksiin vaikka normilekurit ei tämmöisiä olleet havainneet. Ei siinä piikkiä itsekin otan ASAP. Vitutti vaan lukea silloin possurokotteen jälkeen kun sairastuneita pompoteltiin.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Kyse on syy-yhteydestä. Vakuutuslääkärien päätöksistä voi aina valittaa oikeuteen. Jos asiantuntijat ja sitä myöten oikeus ovat sitä mieltä ettei sairaus X johdu rokotteeta, niin ehkei se sitten johdu, vaikka se voikin olla vaikea omalla kohdalla hyväksyä. Hoitavat lääkärithän eivät ota kantaa siihen mikä sairaus johtuu mistäkin. He diagnosoivat ja hoitavat potilaan kuntoon. Vakuutuslääkärit selvittävät hoitavien lääkäreiden lausuntojen perusteella syy-yhteyden.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
sama takuu kuin sikapossu rokotteen kanssa? Ainakin narkolepsiaan sairastuneilla oli vaikea saada korvauksia vaikka työkyky meni. Vakuutuslekurit vetivät ässän hihasta ja vetosivat psyykkisiin sairauksiin vaikka normilekurit ei tämmöisiä olleet havainneet. Ei siinä piikkiä itsekin otan ASAP. Vitutti vaan lukea silloin possurokotteen jälkeen kun sairastuneita pompoteltiin.
Nämä vakuutuslääkärit ovat kyllä pahempi syöpä kuin mikään syöpä itsessään. Pitäisi olla mahdollisuus saattaa nämä hyväkkäät oikeudelliseen vastuuseen tahallisesta väärän lausunnon/diagnoosin antamisesta niin että lausunnon oikeuden arvio puolueeton asiantuntijakonklaavi joilla ei itsellään ole mitään sidoksia vakuutusyhtiöihin.

Edit. Hyvä jos jo ovat oikeudellisessa vastuussa. En vaan ymmärrä miten helvetissä se lausunto esim. siitä ex-Pelicans veskarista voi pitää missään oikeusasteessa tai puolueettomassa käsittelyssä.
 
F

Flonaldo

En usko, että tällä hetkellä saadaan ainakaan Suomesta tietoon oikeaa lukemaa. Mikäli Tanskassa on näin niin hyvä juttu. En lukenut tuota juttua, mutta pidän mahdollisena, että kyseinen lehti on tulkinnut tilastoja niin, että Suomi on saatu näyttämään mahdollisimman paskalta välittämättä siitä mikä on lopullinen totuus.

Loppu viestistäsi oli yllättävänkin erikoista höpötystä.
Tanskassa on rokotettu 117 000 ihmistä, Suomessa siis arvio on 45 000. Eihän tuo nyt hyvältä näytä.

Jos luvut ovat THL:llä ym. tiedossa, mutta niitä ei julkaista, on kyse saamattomuudesta tai niiden julkaisua ei nähdä tarpeellisena. Ei kovin hyvä asia. Jos luvut eivät luotettavasti ole tiedossa, kuvittelisi tämän aiheuttavan merkittäviä ongelmia ohjelman johtamiselle - mihin annoksia seuraavaksi viedään ja kuinka paljon, täytyykö jotain sairaanhoitopiiriä potkia perseelle, onko jossain joku ongelma mikä pitäisi ratkaista nopeasti.

sama takuu kuin sikapossu rokotteen kanssa? Ainakin narkolepsiaan sairastuneilla oli vaikea saada korvauksia vaikka työkyky meni. Vakuutuslekurit vetivät ässän hihasta ja vetosivat psyykkisiin sairauksiin vaikka normilekurit ei tämmöisiä olleet havainneet. Ei siinä piikkiä itsekin otan ASAP. Vitutti vaan lukea silloin possurokotteen jälkeen kun sairastuneita pompoteltiin.
Muutama sata suomalaista sai korvauksia narkolepsian puhkeamisesta.

Sitten on lisäksi joitain kymmeniä, jotka oikeusteitse haluavat korvauksia. Näissä tapauksissa narkolepsia on todettua vuosia, jopa seitsemän vuotta rokotteen jälkeen.

Rokotteen yhteydessä todettiin kohonnut narkolepsiariski lapsilla, aikuisilla tällaista ei ollut. Suomessa narkolepsiatapauksia on joka vuosi joitain kymmeniä, niin ennen rokotteita kuin niiden jälkeen.

Ei ole ainakaan minun mielestäni kohtuullista, että pysyvästi/ikuisesti maksettaisiin korvauksia ihmisille, joiden mahdollinen narkolepsia käytännössä suurella varmuudella ei liity mitenkään sikainfluenssarokotukseen. En nyt itse näe, että tässä olisi jotenkin jengiä pompoteltu tai yritetty keksiä muita sairauksia selitykseksi, vaan että joidenkin ihmisten kohdalla kaikki mahdolliset oireet olivat narkolepsiaa ja kaikki narkolepsiat vuosia asian jälkeen olivat rokotetta.
 
Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Itse mietin tämän rokotusnopeuden kanssa että voisiko taustalla olla jotain sellaista että tiedetään että maksimi nopeus on vaikkapa 30000 päivässä, ja samalla tiedetään tarkasti paljonko niitä annoksia tulee millekin viikolle. Tällä tiedolla voisi olla hyvä saada ensin kasvatettua puskuria jotta saadaan sitten jossain vaiheessa rokotukset pyörimään täydellä vauhdilla ilman että rokotteet loppuu kesken kaiken.
 
F

Flonaldo

EU tekemässä diilin myös tuosta Valnevan kokovirusrokotteesta, mistä eilen kirjoitin.

Sen sijaan Hesarin toimittajalla aika Nazisin taistelu meno. Valnevan nimi on kirjoitettu toistuvasti väärin, samoin Novavaxin ja lisäksi Austriasta on tullut Australia.

GALLINA kertoi myös, että EU on loppusuoralla sopimusneuvotteluissa ranskalais-australialaisen Valvenan kanssa. Valvenan rokote perustuu heikennettyyn virukseen. Sopimus olisi 60 miljoonasta rokoteannoksista. EU neuvottelee myös yhdysvaltalaisen Nonavaxin kanssa 200 miljoonasta annoksesta.
 
Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Saitko rokotteen julkiselta vai työterveyden kautta? Eikös noita ollut esim. Mehiläisellä ja Terveystalolla määrä X joka loppui aika pian ja ennen julkisen rokotteita, mutta joihin tietenkin mentiin ilmoittautumisjärjestyksessä. Toisaalta eipä riskiryhmien odotteluun ole mitään syytä jos piikkiä oletetaan riittävän eikä piikityskään ruuhkaudu, parempihan se on että kattavuus saadaan mahdollisimman pian nostettua.

Itse sain työterveyden kautta. Tapa millä meidät rokotettiin oli varsin tehokas. Jonossa seistiin kiltisti odottaen että saa oman annoksen.

Riskiryhmäläisille voi toki varata tietyn määrän rokotteita. En oikein osaa sanoa mikä tuossa on järkevintä. Mutta siitä olen kyllä varma että se on typerää jäädä odottamaan että kaikki riskiryhmäläiset on saanut omansa. Tämähän tarkoittaisi todennäköisesti sitä että iso osa rokotuskapasiteetistä jäisi käyttämättä (työterveys).
 
Kaspar11

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Pittsburgh Penguins
Koronarokotukset edenneet hoivakoteihin lähes koko Suomessa, kertoo THL. Piikitetty Kontion mukaan nyt noin 45000.
 
TrafficIsland

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Moni asiantuntija tuntuu kuitenkin olevan toista mieltä, eli riskiryhmäläiset ensin. Uskoisin että tässä taustalla on kaksi asiaa: se, että saatavuus on niin kova ongelma (toisin kuin influenssarokotteissa), ja toisaalta sitten se, että rokote ei täysin takaa sitä, etteikö työikäinen Matti Meikäläinen voisi virusta saada ja levittää eteenpäin, esim. vaikkapa omille riskiryhmäläisen iässä oleville vanhemmilleen.

Maskien käytön osalta joissain keskusteluissa on puhuttu niiden antamasta valheellisesta turvallisuuden tunteesta. Ehkä sama ilmiö voi osittain olla näkyvissä myös rokotteissa: on vaarana, että rokotteen saatuaan osa ihmisistä alkaa käyttäytyä holtittomammin. Ei tietenkään kaikki, mutta jos vaikka jo 20% näin tekee, niin jo sillä voi olla iso vaikutus tartuntamääriin.

Siitä toki samaa mieltä, että pilkuntarkasti ei tuota riskiryhmän ja iän mukaista järjestystä kannattaisi noudattaa. Eikä näin kai tälläkään hetkellä tehdä, jos on vaarana annosten meneminen haaskoon tms.
 
TrafficIsland

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tanskassa on rokotettu 117 000 ihmistä, Suomessa siis arvio on 45 000. Eihän tuo nyt hyvältä näytä.

Jos luvut ovat THL:llä ym. tiedossa, mutta niitä ei julkaista, on kyse saamattomuudesta tai niiden julkaisua ei nähdä tarpeellisena. Ei kovin hyvä asia. Jos luvut eivät luotettavasti ole tiedossa, kuvittelisi tämän aiheuttavan merkittäviä ongelmia ohjelman johtamiselle - mihin annoksia seuraavaksi viedään ja kuinka paljon, täytyykö jotain sairaanhoitopiiriä potkia perseelle, onko jossain joku ongelma mikä pitäisi ratkaista nopeasti.

Itselläni ei ole varmaa tietoa, mutta käsittääkseni tässä suurin ongelma tulee siitä, että sairaanhoitopiireillä on erilaisia potilastietojärjestelmiä, joista ei ole (ollut) olemassa suoria rajapintoja THL:n järjestelmiin. HUS:lla Apotti, VSSHP:llä ilmeisesti joku Uranus (!), ja muilla sitten jotain muuta. Osasta tulee rokotemäärien tieto THL:n järjestelmiin suoraan, osasta joidenkin tuntien tai päivien viiveellä ja osasta ei lainkaan. Tämä sekamelska aiheuttaa sen, että Kannassa tai missään muuallakaan ei ole koko maan kattavaa tietoa annettujen rokotteiden määrästä reaaliaikaisesti, vaan Nohynek ja kumppanit mitä ilmeisimmin kilauttelevat kavereille sairaanhoitopiireissä ja kyselevät niiden lukemia nyt sitten melkeinpä päivittäin ja ynnäilevät taskulaskimella niitä yhteen.

Eli rokottamiset saattavat edetä hyvinkin nopeasti sairaanhoitopiireissä, mutta eksaktia tietoa niistä ei reaaliaikaisesti saada ulos. Tätä samaa ongelmaa oli myös koronatestien ja tartuntojen ilmoittamisessa, mutta ne on todennäköisesti alkukangertelujen jälkeen saatu parempaan kuntoon.

Oletettavasti tämä sekalaisten tietojärjestelmien soppa on kai jo pitkään ollut tarkoitus korjata sitten Sote-uudistuksen yhteydessä, heh.
 
Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Moni asiantuntija tuntuu kuitenkin olevan toista mieltä, eli riskiryhmäläiset ensin. Uskoisin että tässä taustalla on kaksi asiaa: se, että saatavuus on niin kova ongelma (toisin kuin influenssarokotteissa), ja toisaalta sitten se, että rokote ei täysin takaa sitä, etteikö työikäinen Matti Meikäläinen voisi virusta saada ja levittää eteenpäin, esim. vaikkapa omille riskiryhmäläisen iässä oleville vanhemmilleen
Eli olet sitä mieltä että jos nyt esim tänne tulee 2 miljoonaa annosta Oxfordia sitä ei saa antaa muille kuin vanhuksille niin kauan kuin ei oo vaarana että se mene haaskoon.

Kuka meinaa rokottaa näitä vanhuksia? Kuinka pitkä aika on ok odottaa että nämä kaikki ovat saaneet omansa?

Edit. Lisäsin vähän tekstiä
 
Tänne ei ole tulossa kahta miljoonaa annosta kerralla. Kukaan ei varmasti odota odottamisen takia. Vaikka tilanne ei tällä hetkellä ole sellainen, kyllä tässä pian pistellään ihan jokainen annos mitä saatavilla on. Se skenaario siis on mielestäni mahdoton, että rokotetta olisi jääkaappi täynnä ja kukaan ei sitä saa, kun mummo ei ole muistanut avata telkkaria kuukauteen.
 
Rainer Zufall

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Koronarokotukset edenneet hoivakoteihin lähes koko Suomessa, kertoo THL. Piikitetty Kontion mukaan nyt noin 45000.

Julkisuudessa on jo ehditty monella suulla varoitella pulmasta, joka saattaa hidastaa hoivakotiasukkaiden ja muiden ikäihmisten rokottamista: lupaa joutuu monissa tapauksissa kysymään omaisilta.

Toivon, että lupia on tajuttu haalia jo pitkään langat punaisina, jotta tiedetään viimeistään kulloisenkin rokote-erän saapuessa, keneen sitä päästään viipymättä pistämään. Pelkään kuitenkin törmäystä johonkin "yllättävään" Kiinan muuriin tälläkin rintamalla.
 
Kaspar11

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Pittsburgh Penguins
Julkisuudessa on jo ehditty monella suulla varoitella pulmasta, joka saattaa hidastaa hoivakotiasukkaiden ja muiden ikäihmisten rokottamista: lupaa joutuu monissa tapauksissa kysymään omaisilta.

Toivon, että lupia on tajuttu haalia jo pitkään langat punaisina, jotta tiedetään viimeistään kulloisenkin rokote-erän saapuessa, keneen sitä päästään viipymättä pistämään. Pelkään kuitenkin törmäystä johonkin "yllättävään" Kiinan muuriin tälläkin rintamalla.
Samassa uutisessa, oliko KRAR asiantuntija tms. Joka sanoi että kun valtaosa edellisestä ryhmästä rokotettu voidaan samanaikaisesti rokottaa seuraavaa porukkaa. Eli mainitsemasi kaltaista tilannetta ei pitäisi syntyä hidastamaan piikityksiä.
 
Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Tänne ei ole tulossa kahta miljoonaa annosta kerralla. Kukaan ei varmasti odota odottamisen takia. Vaikka tilanne ei tällä hetkellä ole sellainen, kyllä tässä pian pistellään ihan jokainen annos mitä saatavilla on. Se skenaario siis on mielestäni mahdoton, että rokotetta olisi jääkaappi täynnä ja kukaan ei sitä saa, kun mummo ei ole muistanut avata telkkaria kuukauteen.
Nojoo tuo 2 miljoonaa oli vähän kärjistetty, myönnän sen. Mutta jos tätä Oxfordia nyt löytyy varastossa sen verran paljon että vaarana on että menee vanhaksi, niin eiköhän sieltä tule siinä tapauksessa enemmän kuin 50000 annosta viikottain.

Sanotaan nyt vaikka näin kun tuntuu että kaikki hirttäytyy tuohon että riskiryhmille pitää ekana jakaa rokotteita. Jos rokotteita tulee helmikuussa 200 000 annosta viikossa, kuka jakaa niitä? Kun kerran työterveyttä ei saa käyttää, niin riittääkö kunnallisella puolella kapasiteettia rokottaa nopeasti kaikki riskiryhmäläiset? Vai saako ne rauhassa touhuta ja me muut odotellaan sitten omaa vuoroa ennenkuin otetaan kaikki mukaan talkoisiin.
 
Influenssarokotteita saatiin jaettua 2+ miljoonaa annosta 10 viikossa. 200k per viikko. Kaikki resurssit olivat käytössä ja muistan esimerkiksi kuinka Tampereen Keskustorilla mummot olivat rokotejonossa ratikkakahvilaan.

Kun prioriteettiryhmän koko on yli miljoona ihmistä, ongelma ryhmäjaoista poistuu nopeasti. Vaikka siis jokainen yli 75-vuotias ei rokotetta olisi saanut, avataan portit yli 70-vuotiaille, sitten yli 65-vuotiaille jne. Nyt alussa ongelma syntyi, kun todella jäätiin jumittamaan siihen minimaalisen pieneen "koronasairaiden hoitajat" ryhmään, eikä kyetty / voitu / haluttu ottaa ketään seuraavista ryhmistä.

Ja kyllä käsittääkseni suunnitelmia myös yksityisen puolen käytöstä on olemassa - mutta ei sitä ole syytä käyttää jonossa etuiluun.
 
Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Influenssarokotteita saatiin jaettua 2+ miljoonaa annosta 10 viikossa. 200k per viikko. Kaikki resurssit olivat käytössä ja muistan esimerkiksi kuinka Tampereen Keskustorilla mummot olivat rokotejonossa ratikkakahvilaan
Toivottavasti saadaan sama kapasiteetti käyttöön nyt, mutta uskallan kyllä epäillä että näin tapahtuu.

Minä kuolen vitutukseen jos tähän ei saada kunnolla vauhtia. Se olisi kyllä naurettavuuden huippu jos tämä venyy ens vuoteen koska ei saada nopeasti piikkiä vanhoille ja ettei kukaan vaan etuile jonossa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös