Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

  • 1 250 570
  • 10 614

Redimor

Jäsen
Ylellä juttu hoitajien ”pakkorokotuksista”. Jutussa haastateltu lähihoitaja kertoo nyt olevansa pakotettu ottamaan rokotuksen, kun muuten voisi jäädä ilman palkkaa. Pidän hyvänä, että ottaa nyt rokotuksen.

Siis hyvää päivää, mitä medioita nämä ihmiset tai missä se yleinen ymmärrys rokotteesta on? …en ole ajatellut, että rokottautuminen olisi tärkeää muiden suojaamisen kannalta… Ei hyvää päivää.
Tuskimpa siittä piikistä on enää mitään yleistä ymmärrystä olemassa tämän viimeisen tautiversion myötä. Tai ainakin maailmalta osataan sanoa, että suoja on lähinnä rokotetulle siihen vakavampaan muotoon. Jos rokote estäisi leviämistä niin tuskin meilläkään näitä tartuntamääriä olisi?
 
Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Pari viikkoa sitten jo rokotettu lapsista tuohon ikäluokkaan osuva, kun Vantaa järjesti kokonaisen rokotuspäivän lapsille. Totta kai ne otetaan kun tarjotaan. Ei se THL:n "suositellaan vain x:lle ja y:lle" tarkoita "älä ota", vaan on neutraali kanta, eikä se rokote heille haittoja aiheuta, josko nyt tautikin olisi lievä.

Vielä kun on erittäin piikkikammoton lapsi, en keksi yhtään syytä olla ottamatta vastaan moista. Jonottaa aikaa en olisi jaksanut, mutta Vantaa hoiti tämän(kin) rokotusasian hienosti.
Me ollaan päätetty toistaiseksi jättää tuo 5-vuotias piikittämättä ja seuraillaan tilannetta. Mun mielestä noissa viranomaisten ohjeissa lasten osalta paistaa läpi epävarmuus, eikä ne oikein osaa sanoa itsekään onko siinä järkeä vai ei, muille kuin riskiryhmäläisille. Veikkaisin että nuo sikaflunssapiikin kaltaiset tapahtumat on ainakin osasyynä nykyiseen varovaisuuteen heidän puolellaan..?

Asiasta kukkaruukkuun. Tänään muuten tapasin mökillä tuttuja, iältään siellä 70-80 välissä ja olivat juuri sairastaneet molemmat Koronan 3:n rokotteen jälkeen. Kyllähän tuo hyvältä vaikutti, kun mitään oireita ei ollut kuulemma, vaan vyyhti purkautui ensin lasten sairastuttua ja saman joulupöydän kautta käyneinä tekivät sitten kotitestit, mistä positiivisten jälkeen viralliset testit myös. Eristystäkään ei kuulemma tarvittu kuin vajaan viikon verran kun tauti oli niin lievä.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Me ollaan päätetty toistaiseksi jättää tuo 5-vuotias piikittämättä ja seuraillaan tilannetta. Mun mielestä noissa viranomaisten ohjeissa lasten osalta paistaa läpi epävarmuus, eikä ne oikein osaa sanoa itsekään onko siinä järkeä vai ei, muille kuin riskiryhmäläisille. Veikkaisin että nuo sikaflunssapiikin kaltaiset tapahtumat on ainakin osasyynä nykyiseen varovaisuuteen heidän puolellaan..?

No ei.

Kun nimenomaan se "tarjotaan" tarkoittaa sitä, että sen voi riskittä ottaa, mutta ei ole mikään kansallinen suositus jokaisen ottaa. Syynä tähän on se, että tauti on lapsilla niin lievä, ettei rokotukseen ainakaan tässä vaiheessa ole mitään erityistä kiirettä tai pakkoa. Tutkittuhan rokote on jo aivan samaan tapaan kuin aikuistenkin kohdalla. Tämä kaikki löytyy myös sieltä KRAR-perusteista.
 
No kyllä tuo siis tiedostetaan, mutta sehän siinä mietityttääkin, mitä tuossa kirjoitat että onko siinä mitään sen kummempaa järkeä tai hyötyäkään.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
No kyllä tuo siis tiedostetaan, mutta sehän siinä mietityttääkin, mitä tuossa kirjoitat että onko siinä mitään sen kummempaa järkeä tai hyötyäkään.

Hyötyä varmaan lähinnä se sama kuin aikuisten kohdalla, että estää jonkin verran tartuntoja ja sen myötä levittämistä. Ja toki jotkin lapsetkin sairastuvat reippaammin, mutta vakavan sairastumisen riski on melko lailla olematon. Toki lasten riskiryhmään kuulumista ei aina myöskään aikuisten tarkkuudella tiedetä.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Rokotekattavuus tänään

1 annos 4 227 887 (+1192, rokotekattavuus koko väestö 76'%, 12+ 86,3 %)
2 annosta 4 060 455 (+3076, rokotekattavuus koko väestö 73 %, 12+ 82,9 %)
3 annosta 1 882 744 (+43 212, rokotekattavuus koko väestö 33,9 %, 12+ 38,5 %)
 
Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Hyötyä varmaan lähinnä se sama kuin aikuisten kohdalla, että estää jonkin verran tartuntoja ja sen myötä levittämistä. Ja toki jotkin lapsetkin sairastuvat reippaammin, mutta vakavan sairastumisen riski on melko lailla olematon. Toki lasten riskiryhmään kuulumista ei aina myöskään aikuisten tarkkuudella tiedetä.
Levittämistä en ole edes varma haluaisimmeko estää, tai pystyykö edes estämään tuon omikronin kohdalla tällä hetkellä. Pojan kohdalla se viime kevään koronatautikin oli lopulta lähes olematon ja perheen lievin (ei varmuudella tiedossa mikä variantti silloin oli). Tuosta sitä on laskettu yhteen, että toistaiseksi ei ole tarvetta meillä. Katsellaan jos talven mittaan tilanne muuttuisi. Meille aikuisillehan nuo omat rokotukset on kyllä olleet selkeitä juttuja alusta asti ja uskotaan niiden piisaavan.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
STM:n Kirsi Varhilan mukaan uutta omikron-rokotetta saatettaisiin saada Suomeen jo keväällä EU:n yhteishankinnan mukana.

– Suomi on EU:n yhteisessä hankintarenkaassa myös uuden omikronrokotteen osalta. Meillä on rokotteeseen hankintasopimus, kun se tulee markkinoille. Pfizerin arvion mukaan uuden rokotteen myyntilupa voisi olla arvioitavana EMA:ssa maaliskuussa. Odotettavissa on, että kevään aikana rokote saataisiin Suomeenkin, Varhila kertoo.

Mika Salmisen mukaan neljättä rokotekierrosta todennäköisesti ei enää anneta kaikille vaan jatkossa rokotetaan vain riskiryhmiin kuuluvat.

– Ei ole järkevää ajatella, että käyttäisimme koko terveydenhuollon järjestelmää siihen, että joka toinen kuukausi rokottaisimme ihmisiä. Eikä siihen todennäköisesti ole tarvetta.
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
THL:n Hanna Nohynek kertoo, mitä tapahtuu jos saa rokotteen oireettomassa koronassa.

– Tällöin ihmisen kohtaama piikkiproteiinien määrä on suurempi kuin silloin, kun hän kohtaa vain rokotteen synnyttämät piikkiproteiinit.

Tutkittua tietoa siitä, mikä merkitys tällä on haittareaktioille, ei juurikaan ole. Immunologisten periaatteiden pohjalta voisi kuitenkin ajatella, että todennäköisyys ohimeneville haittareaktioille, eli esimerkiksi kuumeelle, väsymykselle ja lihassärylle, olisi suurempi.

Kannattaako ennen rokotusta tehdä kotitesti, jolla varmistaa, ettei parhaillaan sairasta tautia?

– Jos haluaa välttää mahdollista voimakkaampaa ohimenevää haittareaktiota, se voisi olla järkevää.

Pitää kuitenkin muistaa, että kotitesti voi antaa myös väärän negatiivisen vastauksen. Ihminen voi paraikaa olla kohdannut viruksen, vaikka kotitesti ei sitä näyttäisikään.

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Mika Salmisen mukaan neljättä rokotekierrosta todennäköisesti ei enää anneta kaikille vaan jatkossa rokotetaan vain riskiryhmiin kuuluvat.
– Ei ole järkevää ajatella, että käyttäisimme koko terveydenhuollon järjestelmää siihen, että joka toinen kuukausi rokottaisimme ihmisiä. Eikä siihen todennäköisesti ole tarvetta.
Tästä asiasta olisi pitänyt keskustella siinä vaiheessa, kun toisen ja kolmannen rokotuksen väliä lyhennettiin. Toivotaan, ettei tässä käy niin, että lyhennetyn rokotusvälin takia monilla teho laskee ja neljännen annoksen tarve kasvaa.

Siinä vaiheessa, kun THL lyhensi rokotusväliä, se nimenomaan painotti pidemmän rokotevälin antavan paremman tehon ja suositteli ottamaan rokote vasta kuuden kuukauden päästä.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Ainakin tuossa myös olisi se että jos 6kk väli olisi pidetty niin aika monen nuoremman rokotukset osuisi juuri maaliskuuhun jolloin huhujen mukaan saattaisi olla jo tarjolla päivitettyjä rokotteita deltalle ja myöhempi ajankohta olisi myös auttanut enemmän seuraavissa aaloissa (ja vanhan suoja olisi melko riittävä ollut tässäkin aalossa jokatapauksessa).
 
JusuPlus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KeuPa HT, Kiekko-Espoo
Sain kaksi ensimmäistä koronarokotetta Pfizer-Biontechiä, joista toisen annoksen elokuun loppupuolella. Kaksi ensimmäistä piikkiä eivät aiheuttaneet mitään haittavaikutuksia, seuraavan aamun pistoskohdan pientä aristusta lukuun ottamatta. Nyt perjantaina hain sitten kolmannen annoksen joka oli Modernan Spikevaxia. Lauantai iltana alkoi nostaa sitten vähän lämpöä, yöllä kuume kipusi jo 39 asteeseen, alkoi ilmaantua kovia yskän kohtauksia ja päänsärkyä. Nyt olen tässä reilun vuorokauden yskinyt keuhkoja pihalle sänkypotilaana ja kuume huitelee taas yli 39.

Vaimo haki saman rokotuksen päivää aiemmin, hänelle kolmas piikki ei aiheuttanut mitään oireita.
 
Kannattaa varmaan myös tehdä koronan kotitesti jos ei olekaan itse rokotteesta vaivat tullut. Sehän se aina näistä on vaikea kun kaikkea pöpöjä liikkuu niin saattaisi olla sairaana ilman rokotettakin.
 
JusuPlus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KeuPa HT, Kiekko-Espoo
Kannattaa varmaan myös tehdä koronan kotitesti jos ei olekaan itse rokotteesta vaivat tullut. Sehän se aina näistä on vaikea kun kaikkea pöpöjä liikkuu niin saattaisi olla sairaana ilman rokotettakin.

Lauantaina tein kotitestin ja yhtä viivaa näytti, nyt aamulla tein uudestaan ja nyt antoi kaksi viivaa. Eli tällähän nämä oireet selittyvät.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Uudellamaalla toimivan yksityiskoulun rehtori, useat opettajat ja terveydenhoitaja ovat saaneet tammikuussa rokotekriittisiltä vanhemmilta kirjeitä, joissa vaaditaan lopettamaan lapsiin kohdistuvia koronaturvallisuustoimia kuten koronarokotus, koronatestaukset, kasvomaskin käyttö tai sen tarjoaminen tai muun kuin lapsen oman käsidesin käyttö. Kirjeessä myös ohjeistetaan, miten lapsille saa tai ei saa puhua terveydenhuoltoon liittyvistä asioista.

Vanhempien allekirjoittamien kirjeiden lopussa todetaan: ”Tätä kirjettä voidaan käyttää todisteena teitä vastaan mahdollisissa oikeudenkäynneissä”.

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Kovaa rokkia. Toki näitä "parent's from hell" -tapauksia on aina ollut ja tulee olemaan mut nää rokotekriittiset ovat kyllä sieltä sekopäisimmästä päästä.
 
Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Noille vanhemmille kotikoulu olisi paras vaihtoehto. Mutta ei taatusti olisi paras vaihtoehto heidän lapsilleen.

Ihan samaa ajattelin. Jos se ei olisi lapselle niin kohtuuttoman kova toimenpide niin tuon yksityiskoulun rehtorina voisin harkita viestintää tyyliin "Jos ei kelpaa niin lähe menee..".
 
J_Boumedienne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Kärpät, Suomen palloilumaajoukkueet
Uudellamaalla toimivan yksityiskoulun rehtori, useat opettajat ja terveydenhoitaja ovat saaneet tammikuussa rokotekriittisiltä vanhemmilta kirjeitä, joissa vaaditaan lopettamaan lapsiin kohdistuvia koronaturvallisuustoimia kuten koronarokotus, koronatestaukset, kasvomaskin käyttö tai sen tarjoaminen tai muun kuin lapsen oman käsidesin käyttö. Kirjeessä myös ohjeistetaan, miten lapsille saa tai ei saa puhua terveydenhuoltoon liittyvistä asioista.

Vanhempien allekirjoittamien kirjeiden lopussa todetaan: ”Tätä kirjettä voidaan käyttää todisteena teitä vastaan mahdollisissa oikeudenkäynneissä”.

Kuvittelevatkohan nuo kirjeposti-idiootit oikeasti, että voisivat haastaa jonkun koulun työntekijän oikeuteen sen perusteella, että tämä on noudattanut viranomaisten ohjeita? Huolestuttavan alhaiselle tasolle on taantunut joidenkin vanhempien järjenjuoksu, jos näin on, ja sääliksi käy heidän lapsiaan, että joutuvat hörhökodeissa kasvamaan.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Rokotekattavuus tänään

1 annos 4 227 943 (+56, rokotekattavuus koko väestö 76'%, 12+ 86,3 %)
2 annosta 4 061 562 (+1107, rokotekattavuus koko väestö 73,1 %, 12+ 82,9 %)
3 annosta 1 931 979(+49 235 rokotekattavuus koko väestö 34,7 %, 12+ 39,1 %)
 
Lapa7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Espoo,Detroit,Liverpool,Mercedes,Toyota
Ei mulla näköjään mikään kiire kolmannen rokotteen kanssa tai ei välttämättä tarvi ollenkaan. Elokuussa sain toisen piikkiin ja sairastin elokuussa koronan.
 
K

Kiekkokatsoja

Ihmisiä näyttää jäävän tartuntojen vuoksi kotiin. Sellaisia(kin) joilla on ainakin 2, mahdollisesti 3 rokotusta otettuna. Onko olemassa tilastoa, että minkäverran tartunnan saaneista ovat saaneet 3 rokoteannosta, ennen tartuntaa?

Kiinnostaisi myös tietää, että onko riskiryhmään kuulumattomia, ja 3 annosta saaneita sellaisia, joilla on selkeät korona oireet? Tuttuja jollakulla?
 
PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Vähän jäi hämäämään, kun perjantaina kolmatta rokottetta ottaessani totesin, että eiköhän tämä ole sitten viimeinen tehosterokote, jolloin rokotteen antaja sanoi, että jatkossa voidaan tosiaan ottaa käytöön vaikka loislääke. Pani miettimään, että mitä koulutusta rokottajilta vaaditaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös