Koronan taloudelliset vaikutukset

  • 119 492
  • 1 033

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Toivottavasti on eläkanttiin, mutta ekonomisti esitti kovan ennusteen:

”Jos koronakriisissä toteutuu samat suhdeluvut kuin teollisuudessa finanssikriisin aikaan, lomautusjärjestelyt koskevat kaikkiaan noin 350 000 ihmistä ja noin 175 000 työntekijää irtisanotaan. Tämä on riski, johon kannattaa suhtautua riittävällä vakavuudella”, sanoo Teknologiateollisuuden johtava ekonomisti Jukka Palokangas.

USA:n kohdalla olen nähnyt ihan järjellisiltäkin kommentaattoreilta vielä paljon pahempiakin lukuja, jopa 30%:n työttömyyttä on pidetty mahdollisena, mutta sen nyt on pakko olla houretta. Tämä lienee ensimmäinen lama, joka alkaa palvelusektorin yhtäkkisellä romahduksella, mikä tekee ennusteiden tekemisestä todella haastavaa. Voisi jopa kylmäverisesti sanoa, että ainakin on erittäin mielenkiintoista aikaa noin taloustieteellisesti...
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
K

Kiekkokatsoja

Aika näyttää mitä se tuo. Montakokymmentä miljardia miinusta, ja mistä vyötä kiristetään.

Seuraavien vaalien aikaan, (ennenaikaiset, tuskin?) Jokaisen puolueen rooli on tuoda esille pitkäaikaisia verokiristyksiä. Miten se esitetään, ilman valetta (tyyliin Antti Rinne vappusatanen), se on iso juttu silloin.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ylen aamutv:ssä puhutaan ruoka-aputoimijoista. Joillakin paikkakunnilla asiakasmäärät ovat tuplaantuneet.

Lapsiperheiden määrä on kasvanut ruoka-avun piirissä. Kasvu liittyy kouluruokailun puuttumiseen, lomautuksiin ja työttömyyteen.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Siis tämä pikavippejä koskeva uutinen olisi vain ja ainoastaan hyvä asia:

"Korkokatto puolitetaan eli pikavipeistä voi jatkossa periä korkoa enintään 10 prosenttia. Hallitus aikoo myös kieltää pikavippien suoramarkkinoinnin."

Valitettavasti sähköpostitse tulevaa pikavippimainosten päivittäistä vyöryä tällä tuskin voi estää. Kai se on automatisoitu ja kierrätetään jostain Neitsytsaarten tai Transnistrian tjsp kautta.
 
Tyttebären

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, New York Rangers

Kyllä on, tämä tarkoittaa myös sitä että myönnettävät lainasummat tulevat olemaan isompia ja kaikille ei myönnetä enää lainaa.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Kyllä on, tämä tarkoittaa myös sitä että myönnettävät lainasummat tulevat olemaan isompia ja kaikille ei myönnetä enää lainaa.

Kyllä, tämä tarkoittaa myös sitä, että se saatanan typerä mainostaminen mallia "toteuta unelmasi, lähde ulkomaille" loppuu. Liian helppo lainan saanti, otetaan sitä vaikka sitä ei tarvita.

Toteuta unelmasi, hanki maksuhäiriö. Vittu jee
 
Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vaati globaalin ja järisyttävän kriisin, että pikavipit saatiin vihdoin (edes jollain tapaa) kuriin. Tämä päätös tietysti olisi pitänyt tehdä jo aikapäiviä sitten.

Toivottavasti mahdollisimman moni pikavippipulju menee nurin ja vastuulliset joutuvat kärsimään. En kokisi tässä mitään myötätuntoa.
 
Undrafted

Jäsen
Yksi seikka, millä omat vaikutuksensa talouteen on etätyön aito yleistyminen tämän myötä. Vuosia työnantajillani puhuttu etäkokouksien suosimisesta matkustamisen sijaan. Todellisuudessa etäkokoustaminen jäänyt kovin vähiin. Kilometrikorvauksin paikalle ja mahdollisesti yö hotellissa, syömisiä ulkona. Jatkossa varmaan herkemmin tulee jäätyä kotiin/toimistolle.
 
Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Pittsburgh
On vaikeita aikoja myynti tai konsultointitehtävissä oleville.
Miten teet kauppaa, kun et pääse asiakkaiden kanssa tapaamisiin kivijalkoihin, kodeista nyt puhumattakaan.
Moni tuttu on myyjänä rakennus tai kiinteistökehityksen parissa.. käytännössä mitään mahdollisuutta tienata kun ei voi palavereita järjestää/ neuvotella sopimuksista. Provisioon perustuvan myyjän painajainen vaikka olisi kuinka hyvä tahansa..

Vaimolla on onneksi virka, joten tässä taloudessa pärjätään poikkeusajat,
mutta asiat joutuu miettimään uudestaan, jos tätä tilannetta jatkuu Jouluun tai yli. Työtä on onneksi vielä mitä tehdä.
Realisointi on haastavaa nyt. ( huoneistot, autot, yms )
 
Samaten oma työnantaja on vihdoin tehnyt sen "digiloikan", mistä on haaveiltu ja maalailtu vuodesta ja seminaarista toiseen. Yllättävän nopeasti se lopulta kävi, kun oli pakko.
 
Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset

Myyjäthän on palstatotuuden mukaan firmojen kovimpia ja fiksuimpia jätkiä. Kaikki muu pyörii myyjien takia ja vuoksi. Luulisi sitä kauppaa tulevan vaikka postikortteja lähettämällä, vaikka vähän vaikeammallakin ajanjaksolla. Voisi jopa kuvitella, että ne firman tärkeimmät olisivat sen verran kartalla maailmasta, että joku raha olisi jäänyt taskunpohjallekin, jos jotain yllättävää tapahtuu maailmassa tai omassa elämässä. Lomautusuhat on, mutta ei koska mua hei, mutta myynkin lähinnä aikaani.

Nojoo, ei ollut varsinaisesti sinulle kohdistettu, mutta aihe oli liian sopiva. Pahoittelut.
 
ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
Samaten oma työnantaja on vihdoin tehnyt sen "digiloikan", mistä on haaveiltu ja maalailtu vuodesta ja seminaarista toiseen. Yllättävän nopeasti se lopulta kävi, kun oli pakko.
Meillä aloitettiin etätyöt joskus vuonna 2009, tosin kolme päivää viikossa. Sitten joku pari vuotta sitten siirryttiin 2 pv/viikko, sitten 1 pv/viikko. Mitään perusteluja ei annettu tai sanottiin että muutkin firmat tekevät samoin (tosin vertailufirmat olivat sellaisia joilla oli alkanut mennä huonosti).
Nyt sitten on kolme viikkoa tehty etänä, itse asiassa teknisesti tällä kertaa ei ollut kovin haastavaa, kaikki saivat uuden vpn clientin, ip osoitteet loppuivat, mutta äkkiä saivat korjattua.

JOL
 
Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Pittsburgh
Myyjäthän on palstatotuuden mukaan firmojen kovimpia ja fiksuimpia jätkiä. Kaikki muu pyörii myyjien takia ja vuoksi. Luulisi sitä kauppaa tulevan vaikka postikortteja lähettämällä, vaikka vähän vaikeammallakin ajanjaksolla. Voisi jopa kuvitella, että ne firman tärkeimmät olisivat sen verran kartalla maailmasta, että joku raha olisi jäänyt taskunpohjallekin, jos jotain yllättävää tapahtuu maailmassa tai omassa elämässä. Lomautusuhat on, mutta ei koska mua hei, mutta myynkin lähinnä aikaani.

Nojoo, ei ollut varsinaisesti sinulle kohdistettu, mutta aihe oli liian sopiva. Pahoittelut.

Kiitokset vastauksesta. Aihe on mielenkiintoinen ja ehkäpä juuri näiden vääristyneiden mielikuvien takia vastaan.
Tyypilllisessä yrityksessä insinöörit tekee kaikki työt ja myyjät sitten Insinöörien mielestä hengailee ja saavat tavatonta palkkaa..
Myyjän mielestä Insinöörit itkee ja valittaa sekä vikisee, vaikka myyjät tuovat heille työn ja leivän.

Minä kunnioitan hyviä myyjiä. Ovat oikeasti monen yrityksen vetomoottoreita, mutta että olisivat aina muita rikkaampia ja aina varauteenmpia, tohon en kyllä usko.

Myyjän työ on hyvin aliarvostettua.

Mieti ensin sekuntti ja kirjoita sitten. Jos yritykset pistäisivät myyjät vittuun, miten se sinun mielestä käytännössä tapahtuisi. Ulkomaankauppa, kotimaankauppa, verkostoituminen yms ?

En ole itse myyjä, mutta yksittäisen myyjän työ on yllättävän isossa osassa yritystä, kun lähdetään arvioimaaan itse yritystä ja sen näkymää

Eikä tarkoitukseni ole sinulle @Styge avautua, tämä on kaikille muillekkin joilla myyjää kohtaan sama asenne.
 
Viimeksi muokattu:

Puhuin tuossa lähinnä palstatotuudesta, vaikka todennäköisemmin sekin luettu oli muutaman itseään täynnä olevan myyjän itsensä pallille nostamista tai trollausta. Kyllähän myyjillä tärkeä osa on melkein kaikissa organisaatioissa, mutta en nyt heitä nyt alkaisi millekään pallillekaan nostamaan. Riippuu paljon siitäkin, mitä ollaan tekemässä ja myymässä. Harvoin on kuitenkaan toista ilman toista ja se toimii molempiin suuntiin.

Myyjä on käsitteenä muutenkin kovin laaja. Tuskin kukaan aliarvostaa jotain isossa organisaatiossa olevaa, isoa kauppaa tekevää myyjää. Sitten se toinen ääripää on varmastikin aliarvostettua. Osittain myös sen takia, että se itse myynti on useiden isojen organisaatoidenkin kohdalla ollut, ja on välillä vieläkin, aikamoista väkisinmakaamista asiakasta kohtaan. Arvostus pitää myös ansaita ja se syntyy itse myyjistä, myyntiorganisaatioista ja toimintatavoista.
 
julle-jr

Jäsen
Kiitokset vastauksesta. Aihe on mielenkiintoinen ja ehkäpä juuri näiden vääristyneiden mielikuvien takia vastaan.
Tyypilllisessä yrityksessä insinöörit tekee kaikki työt ja myyjät sitten Insinöörien mielestä hengailee ja saavat tavatonta palkkaa..
Myyjän mielestä Insinöörit itkee ja valittaa sekä vikisee, vaikka myyjät tuovat heille työn ja leivän.

Minä kunnioitan hyviä myyjiä. Ovat oikeasti monen yrityksen vetomoottoreita, mutta että olisivat aina muita rikkaampia ja aina varauteenmpia, tohon en kyllä usko.

Myyjän työ on hyvin aliarvostettua.

Mieti ensin sekuntti ja kirjoita sitten. Jos yritykset pistäisivät myyjät vittuun, miten se sinun mielestä käytännössä tapahtuisi. Ulkomaankauppa, kotimaankauppa, verkostoituminen yms ?

En ole itse myyjä, mutta yksittäisen myyjän työ on yllättävän isossa osassa yritystä, kun lähdetään arvioimaaan itse yritystä ja sen näkymää

Eikä tarkoitukseni ole sinulle @Styge avautua, tämä on kaikille muillekkin joilla myyjää kohtaan sama asenne.
Tein just 600k€ kaupan Skypellä. Olen insinööri, miksi tohon olisi joku erillinen myyjä tarvittu? Minähän olen käynyt tutkimassa aikoinaan kyseisen asiakkaan tuotantolaitosta ja selvitellyt mitä kaikkea siellä voisi ja kannattaisi parantaa ja kehittelin siinä sivussa yhden uuden ratkaisun heidän tarpeitaan ajatellen. Tällaisilla perusteillahan asiakkaat ostavat, ei siksi, että olisin ollut jotenkin hyvä myyjä, puhunut mukavia ja luvannut pari lippistä kaupan päälle. Minäkin ihan arvostan myyntiä työnä, mutta en erityisemmin arvosta ihmisiä jotka osaavat myydä vain sitten kun joku on heille kertonut mitä kannattaa myydä ja ideoinut ratkaisut heidän puolestaan. Nyt tuli todistettua, että sen handshakenkin voi tehdä virtuaalisesti.
 
Tässä pitää muistaa, että insinöörin paras kaveri on insinööri. Insinööri myyjänä ei todellakaan toimi kaikkialla tai kaikessa.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Tässä pitää muistaa, että insinöörin paras kaveri on insinööri. Insinööri myyjänä ei todellakaan toimi kaikkialla tai kaikessa.

Ja kukapa muu tajuaa insinööriä paremmin kuin insinööri. Jos insinööri on kauppias ja hän myy jotain, niin kyllä insinööri insinööriltä ennemmin ostaa kuin humanisti.
 
Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Pittsburgh
600 k myynti skypelllä, annan ison arvon tolle varsinkin kun se tehdään eristetystä Uudestamaasta.( oletus suosikkijoukkueestasi) Tuollaiset kaupat on kovia ja kun näinä päivinä saa kaupan niin se on hienoa. Neuvottelut ei varmaan alkaneet 15.3 aiemmin ?
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kauppalehdessä haastateltu isompaa joukkoa ekonomeja miten kriisistä päästään pois. Eipä noilla paljon sen kummempia ajatuksia ollut kuin mitä tällä palstalla on esitetty. Vähän vastauksista näkee, että palkanmaksajat ovat kohdeyleisönä useammillakin.

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Saksalaisilla futisseuroilla lienee kuitenkin yleisesti ottaen asiat keskimäärin selvästi paremmin kuin urheiluseuroilla yleensä, eli esim. monella suomalaisseuralla lienee nyt käsillä pahempi tilanne kuin mitä ymmärrämmekään.
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
On vaikeita aikoja myynti tai konsultointitehtävissä oleville.
Miten teet kauppaa, kun et pääse asiakkaiden kanssa tapaamisiin kivijalkoihin, kodeista nyt puhumattakaan.
Moni tuttu on myyjänä rakennus tai kiinteistökehityksen parissa.. käytännössä mitään mahdollisuutta tienata kun ei voi palavereita järjestää/ neuvotella sopimuksista. Provisioon perustuvan myyjän painajainen vaikka olisi kuinka hyvä tahansa.

Kyllähän monen alan myyjillä etäpalaverit ovat ihan arkipäivää ja ympäriinsä autolla ajelu on vähentynyt. Toki jos myynti perustuu autolla ajeluun ja henkilökohtaisiin tapaamisiin sitten ollaan kusessa. Ehkä kannattaisi miettiä toimintatapojen muuttamista, kun kaikki työkalut ovat saatavilla. Tämä on enemmän asennekysymys, kuin oikea ongelma varsinkin tässä tilanteessa.

Meillä myynti on perustunut jo pitkään etäpalavereihin, joissa kartoitetaan asiakkaan tarpeet ja tarjotaan ratkaisut. Asiakastapaamisia toki on ollut, mutta firma on kannustanut tekemään kauppaa etänä. Hauskaa kyllä etätyö ei ole ollut sallittua(ulkomainen firma). Tuo kanta muuttui 180 astetta kolme viikkoa sitten ja sen jälkeen ei ole tarvinnut toimistolle mennä, joten kaikkiaan meille tästä sotkusta on ollut hyötyä.
 
RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Kyllähän monen alan myyjillä etäpalaverit ovat ihan arkipäivää ja ympäriinsä autolla ajelu on vähentynyt. Toki jos myynti perustuu autolla ajeluun ja henkilökohtaisiin tapaamisiin sitten ollaan kusessa. Ehkä kannattaisi miettiä toimintatapojen muuttamista, kun kaikki työkalut ovat saatavilla. Tämä on enemmän asennekysymys, kuin oikea ongelma varsinkin tässä tilanteessa.

Kyllähän voin kuvitella jonkun ikkuna- tai kattokauppiaan pyytämään asiakasta kuvaamaan kiinteistöä kameralla ja hei, tästlaitetaan tarjous.

Niinkuin sanoit, niin homma toimii tietyillä osalla, mutta onhan siellä alalla kyllä kärsijätkin. Kaikkea ei voi etänä vetää ja se asiakaskontaktin saaminen on monesti tärkeää. Ja varsinkin sen kohteen näkeminen paikan päällä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös