KooKoo pudotuspeleissä 2020

  • 20 770
  • 113

Larry David

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tällainen ketju on ilo avata.

Tässä vaiheessa on selvää, että Kouvolassa pelataan keväällä pleijareissa. Joukkue on ollut tulisessa iskussa, ja tällä hetkellä taistellaan kotiedusta ja kuuden sakkiin meno on realismia.

Tapetilla ovat olleet Hakulisen loukkaantuminen ja korvaavan pelaajan metsästys kevättä ajatellen. Halosen viimeaikaiset, epätasaiset peliesitykset ovat myös aiheuttaneet pientä huolta. Haukelandin pitäisi pysyä siis terveenä.

Henkilökohtaisesti ja intuitiolla arvioituna kaikista epämiellyttävimmät vastustajat ensimmäiselle kierrokselle olisivat Ilves ja Lukko. HPK saattaisi olla hankala. Mutulla heitettynä ottaisin mieluummin vastaan HIFK:n tai JYPin. Ehkä myös Tapparan.

Nautitaan keväästä, ja nähdään Jatkiksella sekä hallilla. Antakaahan palaa, siskot ja veljet!
 
mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Menee vähän pissaa housuu kun näkee tälläisen topikin. Jos lisämolareita tarvii niin tuo Juhana Aho ollut ihan hyvä mutta samaa leveliä kun Halonen.
 
Hienosti menee! Ja mikäli taso säilyy, niin vielä kotietukin otettavissa. Pudotuspeleissä todennäköisesti tippuu myös porukkaa matkan varrrella, jos pitkälle aikoo. Olisi hyvä olla reserviä sen verran, ettei tarvitse naftaliinista kaivaa pakkeja hyökkääjiksi, tai toisinpäin.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
KooKoon toimistolla ollaan vielä selkeästi todella jalat maassa, kun äsken kyselin pudotuspelikausareista. #jos

Edit: Toisaalta Matilla on pointtinsa. Tarpeeksi, kun tuolla liiga.fi sarjataulukkolaskurilla ränklää, niin kieltämättä tuokin tilanne on vielä mahdollinen. :D
 
Liitteet

  • jos_ja_vain_jos.jpg
    jos_ja_vain_jos.jpg
    97,7 KB · kertaa luettu: 590
  • että_näin.jpg
    että_näin.jpg
    133,4 KB · kertaa luettu: 552
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
KK
KooKoon toimistolla ollaan vielä selkeästi todella jalat maassa, kun äsken kyselin pudotuspelikausareista. #jos

Edit: Toisaalta Matilla on pointtinsa. Tarpeeksi, kun tuolla liiga.fi sarjataulukkolaskurilla ränklää, niin kieltämättä tuokin tilanne on vielä mahdollinen. :D
Varmasti ollaan, mutta olen lähes varma, että toimistolla mietitään jo hintoja pudotuspeleihin. Aika pahasti saa Kookoo kontata, ettei edes sääleihin päästäisi.
 
ruupertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kun nyt vahvasti näyttää siltä, että kalenteriin tarvii munklata tilaa jatkopeleille, laitetaas Liigan pudotuspeliohjelma tänne tyrkylle.
 
Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Varmasti ollaan, mutta olen lähes varma, että toimistolla mietitään jo hintoja pudotuspeleihin. Aika pahasti saa Kookoo kontata, ettei edes sääleihin päästäisi.

Kohtapuoleen tulee se raja vastaan, että säälipleijaripaikka on varmistunut.. Jos ny oikein laskin niin KooKoon ero TPS:ään on 35 pistettä, Tepsillä on 14 peliä jäljellä, joista pistemaksimi on 42 pistettä. Jos KK voittaa rästipelin niin ero on jo 38 pistettä.

Voi nyt jo aika turvallisesti sanoa, että Kouvolassa pelataan pudotuspelejä.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoon playoffs-kausikortit nyt myynnissä.
Runkosarjan kausikorttilaisilla on etuosto-oikeus omaan paikkaansa sunnuntaihin 8.3.2020 asti.
Playoffs-kausikortti laskutetaan pelattujen pelien mukaan.

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Kortit tuli parhaan kaverin kanssa kotiutettua, saa nähdä mihin päädytään ja päästäänkö vierekkäin. Matkaa täältä "suuresta maailmasta" toki on, mutta näitä matseja ei vain voi missata.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ässät vei tänään pisteen HIFK:ltä, mutta SaiPapa se vei Tapparalta kaikki kolme pinnaa. Tämän myötä kakkossijan kohtalo on vielä aivan avoinna, ainakin teoriassa jopa KooKoolle.

Lähdetään siitä, että Kärppiä ei tuolta ykkössijalta kampea enää millään pois. Muuten kaikki on vielä auki.

Neljä matsia putkeen hävinneellä Tapparalla on jäljellä enää viisi peliä: TPS (k), Ässät (v), Jukurit (k), JYP (v) ja vikassa pelissään KooKoo (k). Epätodennäköistä, mutta kuitenkin mahdollista, että Tappara ja KooKoo kisaisivat tuolloin samasta sijoituksesta. Ja siinä tapauksessa lienee myöskin niin, että Lukko tai Ilves olisi joka tapauksessa molempien edellä.

Mutta siis. Normaalivireessä Tappara saisi lopuista peleistään 10-12 pinnaa, mutta jotain pientä jumia tuntuu joukkueessa juuri nyt olevan. Jos Tappara jäisikin vaikkapa vain viiteen pinnaan, niin sillä olisi sitten kasassa 113 pistettä.

Lukolla on jäljellä 7 peliä joista ehkä SaiPa- ja KalPa-pelejä lukuun ottamatta kaikki ovat sellaisia, mitkä voi kääntyä ihan kummalle tahansa joukkueista. Sen verran hyvin ovat raumalaiset kuitenkin pelanneet, että heille voisi arpoa noin 12 pinnaa jäljellä olevista peleistä. Lopulliset pisteet siis 115.

Ilveksen loppuohjelma ei ole mitenkään erityisen vaikea, mutta maalinteko on ollut tukkoista. Pannaan heille siis kuudesta jäljellä olevasta pelistä jaettaen 10 pinnaa ja saldoksi 111.

KooKoolle budjetoitava lopuista seitsemästä pelistä voitot Sportista ja joitain pisteitä KalPalta + muiltakin. Kymmenen pinnaa voisi olla ihan realistista ja tällöin kasaan tulisi 109 pinnaa.

HIFK on kuitenkin kovassa iskussa ja ottanee lopuista 7 pelistään ihan mahdollisesti jopa 15 pinnaa. HIFK:lle siis lopputulokseksi 112.

Tällä skenaariolla KooKoo jäisi siis runkosarjan kuudenneksi, mutta kuten näette, niin marginaalit ovat varsin pienet ja keskinäisillä otteluilla on huima merkitys. Jos nyt oikein hurjasti kävisi, niin kolmen pisteen voitot Sportista (x2) ja vaikkapa Lukosta ja Tapparasta, niin päätöskierroksella pelattaisiin kakkos-kolmossijoista.
 
Kenneth

Miten laskisit HPK:n mahdolliset pisteet?
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Miten laskisit HPK:n mahdolliset pisteet?

@cottonmouth näitä vähän aikaa sitten ansiokkaasti laskeskelikin ja myös minä päädyin samaan tulokseen siitä, että HPK:n nousu KooKoon ohi on varsin epätodennäköistä ja vaatisi sekä KooKoon kyykkäämistä että HPK:n suonenvetoa.

HPK:n etuna on se, että sillä on jäljellä eniten pelejä (8) ja vastassa kovin vähän kärkijoukkueita. Siltikin: 5 voittoa 8 pelistä olisi jo hyvä saavutus ja 15:llä lisäpisteelläkin HPK yltäisi vain 102 pisteeseen. Ja vaikka HPK ottaisi vielä yhden voiton lisääkin, niin siinäkin tapauksessa KooKoolle riittäisi kutossijan säilyttämiseen 6 pinnaa lopuista peleistä.

EDIT: ja lisäksi, HPK:n superkova vire tarkoittaisi myös sitä, että Ilves ja Lukko jäisivät silloin HPK:ta vastaan ilman pisteitä. Eli jos HPK kirisikin, niin tässä skenaariossa saattaisi sitten KooKoolla olla saumat ohittaa joku edelläolijoistaan.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
HPK:n etuna on se, että sillä on jäljellä eniten pelejä (8) ja vastassa kovin vähän kärkijoukkueita. Siltikin: 5 voittoa 8 pelistä olisi jo hyvä saavutus ja 15:llä lisäpisteelläkin HPK yltäisi vain 102 pisteeseen. Ja vaikka HPK ottaisi vielä yhden voiton lisääkin, niin siinäkin tapauksessa KooKoolle riittäisi kutossijan säilyttämiseen 6 pinnaa lopuista peleistä.

HPK:lla on kolme helppoa peliä joukkueensa tyhjentäneitä Pelicansia (K), Jukureita (v) ja SaiPaa (v) vastaan, joten näistä HPK kuitenkin nappaa todennäköisesti 3 voittoa varsinaisella peliajalla. Lisäksi HPK pelaa vielä mm. KalPaa (k) ja JYPiä (v) vastaan, joten selkeästi helpoin loppuohjelma heillä näyttäisi olevan. Näistä yhteensä 5 voittoa on hyvinkin mahdollista. Lisäksi heillä vielä pelit Lukkoa (k), HIFKta (v) ja Ilvestä (k) vastaan.
HPK pelannut hyvin kotona ja saa siis vielä mm. HIFKn ja Ilveksen vieraaksi Rinkelinmäelle,
 
Viimeksi muokattu:

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
HPK:lla on kolme helppoa peliä joukkueensa tyhjentäneitä Pelicansia (K), Jukureita (v) ja SaiPaa (v) vastaan, joten näistä HPK kuitenkin nappaa todennäköisesti 3 voittoa varsinaisella peliajalla.

Eivät nuo ehkä kuitenkaan niin itsestäänselvyyksiä ole, kuten vaikkapa tämän illan Liiga-kierros osoitti. Tapparan pitäisi harjata ShaiBu tällä hetkellä kymmenen kertaa kymmenestä, mutta nyt tuli se yhdestoista eteläkarjalainen vastaan. Samoin Ilves kyykkäsi viikko sitten Jukureille eli mikään joukkue tuskin puhdasta kolmen pisteen loppusuoraa peliä kohden kairaa kotiin.

Toki siitä samaa mieltä, että ovathan HPK:n ja KooKoon otteluohjelmat erilaisia, mutta omissa käsissä tämä mustaoranssilla, sillä oikealla, on. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
HPK:lla on kolme helppoa peliä joukkueensa tyhjentäneitä Pelicansia (K), Jukureita (v) ja SaiPaa (v) vastaan, joten näistä HPK kuitenkin nappaa todennäköisesti 3 voittoa varsinaisella peliajalla.

Hyvin mahdollista ja toki noinkin voi sanoa, mutta tilastollisesti se ei kyllä taida edes olla todennäköistä. @Mazaa tai joku muu enemmän urheiluvedonlyöntiin perehtynyt voinee halutessaan laskea tarkemmin, mutta lonkalta heittäisin että näissä peleissä HPK:n suoralle voitolle annettaisiin todennäköisesti korkeintaan 65-70% todennäköisyydet.

Mutta jos pannaan vähän pelivaraa mukaan ja annetaan HPK:lle jokaiseen näihin matsiin huima 75% todennäköisyys suoralle voitolle, niin 0,75*0,75*0,75 on noin 42%. Eli vaikka kuinka laskisi HPK:n kannalta suotuisasti, niin todennäköisempää on, että HPK saa näistä peleistään alle 9 kuin täydet 9 pistettä.

Lisäksi HPK pelaa vielä mm. KalPaa (k) ja JYPiä (v) vastaan, joten selkeästi helpoin loppuohjelma heillä näyttäisi olevan.
Näistä yhteensä 5 voittoa on hyvinkin mahdollista. Lisäksi heillä vielä pelit Lukkoa (k), HIFKta (v) ja Ilvestä (k) vastaan.

Otteluohjelma on HPK:lle kieltämättä suotuisa. Mutta kun 5 voittoa tai 15 pistettä ei vaan vielä riitä, jos ei sitten samalla KooKoo jää lopuissa peleissään ihan ilman voittoja. Eroa joukkueilla tällä hetkellä sarjataulukossa 10 pinnaa ja jos ei ihmeitä satu, niin KooKoon maalierokin tulee säilymään parempana.

btw, huomisen JYP-HPK pelissä Veikkauksen kertoimet ovat noin 39-24-37.
 
KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
Tällä hetkellä usko/luotto kotietuun on erittäin ohut ja vaatisi ensin kaikki pelaajat takaisin lasaretista(pl. Hakulinen toki) ja muutenkin peli-ilmeen kohentamista. Se onko sijoitus 5. tai 6. ei liene merkityksellinen, mutta IFK:n välttäisin mieluusti puolivälierissä, joten jos viimeisissä peleissä on varaa taktikointiin, niin en jättäisi tuotakaan korttia kääntämättä. Ilves tai Lukko eivät kuulosta samalla tavalla mahdottomilta vuorilta kiivettäviksi.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eroa joukkueilla tällä hetkellä sarjataulukossa 10 pinnaa ja jos ei ihmeitä satu, niin KooKoon maalierokin tulee säilymään parempana.

Tarkalleen ottaen KooKoon ja HPK:n ero sarjataulukossa on 12 pistettä. Tosin HPK on pelannut yhden ottelun vähemmän.
KooKoolla 99 pistettä ja HPK:lla 87 pistettä. Keskinäiset ottelut KooKoon ja HPK:n välillä menneet KooKoolle pistein 9-3. Jos joukkueet päätyisivät tasapisteisiin, niin katsotaankohan siinä vaiheessa maalieroa vai keskinäisiä otteluita vai kummalla joukkueella on enemmän voittoja varsinaisella peliajalla?
 
mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ei kyl osaa yhtään sanoo mikä sija lopulta on. Jos suonenveto loppuun niin jopa 2 on mahdollinen. Veikkaan 5-6
 
K

Kiekkokatsoja

Kylläpäs menee pelit vaihtelevasti. Tänään vuorostaan HIFK kompuroi.

Suora pleijaripaikka on jo lähellä. Ja se hoituu toki. Mutta kuka vastaan? Ja pääsisikö aloittamaan kotona (4 joukossa runkosarjassa)?
Omissa käsissä on vielä tuo 4 joukkoon sijoittuminen.
Vastustaja.. no Kärpät se ei ole. Jos saisi valita, ottaisin jomman kumman Tamperelaisjoukkueen.
 
Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ottaisin varmaan Ilveksen jos saisi valita. Lukko ollut pitkään vakuuttava ja IFK on KooKoolle hankala. Sitä IFK:n maalilaulua ei myöskään kestä kuulla.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ottaisin varmaan Ilveksen jos saisi valita. Lukko ollut pitkään vakuuttava ja IFK on KooKoolle hankala. Sitä IFK:n maalilaulua ei myöskään kestä kuulla.

Jos KooKoo pysyy kuuden parhaan joukossa, niin puolivälierissä vastaan tulee Ilves, Lukko, HIFK tai Tappara.
Runkosarjassa Lukko on ollut KooKoolle sopivin vastus ja pahin ollut Ilves tai HIFK riippuen siitä, miten viimeinen runkosarjan peli KooKoo-HIFK päättyy. Jos saisin valita, niin mieluummin ottaisin puolivälieriin KooKoolle vastustajaksi joko Tapparan tai Ilveksen, koska HIFK:lla on aivan kauhea maalilaulu ja Lukolla on vielä sitäkin huonompi.

KooKoo-Ilves 2-1
Ilves-KooKoo 4-1
KooKoo-Ilves 1-2 ja
Ilves-KooKoo 3-2
KooKoo-Ilves, pisteet 4-8, maaliero 6-10

Lukko-KooKoo 1-3
Lukko-KooKoo 3-4 ja
KooKoo-Lukko 3-2
KooKoo-Lukko 6-3
KooKoo-Lukko, pisteet 11-1, maaliero 16-9

KooKoo-HIFK 2-1 vl
HIFK-KooKoo 3-2
HIFK-KooKoo 4-0
KooKoo-HIFK
KooKoo-HIFK, pisteet 2-7, maaliero 4-8

KooKoo-Tappara 2-1
Tappara-KooKoo 3-2
KooKoo-Tappara 2-1 ja
Tappara-KooKoo
KooKoo-Tappara, pisteet 5-4, maaliero 6-5

Edit: päivitetty KooKoo-Lukko pelin tulos.
 
Viimeksi muokattu:

the karpov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Toivon että loppuohjelma menisi niin että KooKoo klaaraisi 4. sijan ja kotiedun. Lukko saisi sen 3. sijan vaikka huomenna he saavatkin turpaansa. Ilves kun vielä sijoittuisi viidenneksi ja aloittaisi pleijarit Kouvolasta. Lukko sitten 7 ottelun sarjaan Hifkiä vastaan. Tällä skenaariolla vältettäisiin aluksi Lukko ja HIFK mikä mielestäni olisi KooKoon etu.

Välierissä luultavasti sitten mieletön Daavid/Goljat Kärppiä tai Tapparaa vastaan mikä olisi ehkä jonkinmoinen tapahtuma Kouvolassa!!

Tällee miä laitan peukut pystyyn...
 
Viimeksi muokattu:

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Kiitos Rauman Lukko 23.10.2019 - 4.3.2020

Pisteet 11-1 Kouvolaan kauden aikana ja useita kiihkeitä vääntöjä. Olisihan se hienoa nähdä tämä kaksikko pudotuspeleissä vastakkain.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös