Kyllähän KooKoo tulee aina olemaan SE seura vaikka asuinpaikka olisi mikä tahansa. Puhelisemmassa on soittoäänenä KooKoon Marssin kertosäe ja taustakuvana on valokuva KooKoo = OK- graffiti Hiustropiikin talon seinästä (En tietenkään yllytä ketään näitä tekemään, mutta tuota tagia näkisi mieluusti muuallakin normi vitunhomojen sijasta). Nämä itseasiassa ovat puhelimeen valikoituneet aivan tiedostamatta. Mitään varsinaisia fanituotteita en omista kukkosolmioneulan lisäksi, mutta harmittelen suuresti etten ostanut 2000-luvun alussa peleissä viiden euron hintaan kaupattuja vanhoja pelipaitoja. Myös KooKoon cock..ööh...kukkologolla varustettu nahkalippis jäi hankkimatta. Jos tätä joku KooKoon nykyisestä johdosta sattuu lukemaan, niin ehdotan joukkuekuvaa nuo lippikset päässä ja siis vain nuo lippikset päässä...
Ensimmäiset jääkiekkopeleistä olevat muistikuvat ovat KooKoon kamppaillessa liiganoususta ja täysi halli joka eli joukkueen mukana on edelleen muistikuvissa. Lisäksi muistan kun isäni, joka sivutöikseen/huvikseen kirjoitti juttuja KooKoo-SaiPa peleistä Etelä-Saimaaseen ja ajoittain myös KS:in, saneli näitä heti pelin jälkeen puhelimessa ja piti olla aivan hissukseen. Puheessa vilisivät kermiset, yaremchukit, leavinsit, pellit ja räisäset, jotka eivät silloin vielä sanoneet oikein mitään. Itse en päässyt koskaan KooKooseen pelaamaan, vaikka sitä kovasti kinusin, koska viikonloppuaamujen kello kuuden herätykset eivät kiehtoneet vanhempiani ja koska isäni ei nähnyt KooKoon junnuvalmennusta pedagogisesti kovin laadukkaana (junnut kuulemma löivät rivissä seistessään toisiaan nekkuun ja "valmentajat" vain katselivat muualle). Noh, salibandyn voitto.
Ala-asteen lopussa aloin itsekin käymään peleissä, mutta tällöin kiekkoa tärkeämpää oli korttien vaihtelu ja Möhö-Matin, jota Kuusaalla virheellisesti myös Mölö-Matiksi kutsutaan, eli Möhiksen välttely. Urbaanin legendan mukaan Matin sai häipymään kysymällä minne tämän skootteri oli kadonnut...Möhis on yhdessä Taulasalon hyvien huutojen ja A-katsomossa lipun kanssa istuvat pitkätukkaisen Ikifanin kanssa jäänyt henkilöinä peleistä mieleen. Huvittavinta tuossa kortti-innostuksessa oli, että eräs kaveri kyllä tuli peleihin, mutta otti erien ajaksi mukaan Aku Ankan taskukirjan, jota luki intensiivisesti kävi kaukalossa miten kävi.
Ala-asteelta on jäänyt mieleen myös Molla eli Hietasen Olli, joka toimi kaudella 96-97 KooKoon valmentajan roolin ohella myös meikäläisen liikunnanmaikkana. KooKoo kynti tappioputkessa, joka läheni kolmattakymmentä ja kaverini heitti jollain LI-tunnilla puolihuolimattomasti huumorilla, että vittu, jos ei KooKoo huomenna voita, niin mie tapan kaikki! Tähän Molla heitti, että olisipa pelaajillakin samanlainen asenne...
Yläasteelta lukioon seurattiin sitten oikeastaan kaikki mahdolliset kotipelit ja erityisesti mieleen Suomi-sarja rämpimisistä on jäänyt voitto Titaaneista 11-6. Joukkueessa pelasivat tuolloin muun muassa huippupakit Fatkulin ja Ravi. Terveisiä Ollille vaan. Muistoja ovat muun muassa se, että aina piti istua päädyissä vastustajan maalivahdin takana ja juuri niillä samoilla paikoilla. Paikat on jopa merkitty, minkä voi tarkastaa valkoisten penkkien noin viidennellä rivillä, noin kolmannella penkillä olevasta, mustalla tussilla piirretystä, X-merkinnästä keskikäytävän vasemmalla puolella. Voin sanoa, että merkintä ei ollut helppoa, että kiitos vain KKP, kun veitte meidän paikat... -kele....*hymiö*
Vaikka tämän jälkeen ollaakin opiskeltu PK-seudulla, on peleihin osallistuminen ollut aina prioriteettilistalla ykkösenä, kun KVL:an päin on matka suuntautunut. Ja usein on suuntautunut.
KooKoo merkitsee minulle kuitenkin aina sitä pikkukaupungin pojan omaa seuraa. Kiitos siitä KooKoo!