Moni on varmaan kuullutkin, miten läntisessä naapurimaassamme kiehuu ja kuohuu. Tällä kertaa kansalaiset on saatettu hämmennyksen valtaan itsensä kuninkaan toimesta. Kalle käväisi Bruneissa kääntymässä juttelemassa mukavia paikallisen sulttaanin kanssa, ja tokaisi että onpas sulttaani Hassanal Bolkiahilla avoin suhde kansaansa.
No, tästähän riemu repesi. Monet muut kun ovat sitä mieltä että Brunein systeemi on lähinnä diktatuuri jossa sulttaani hallitsee itsevaltiaan tavoin kansaansa. Ruotsissa on jo ehdotettu Kallen viraltapanoa ja Victorian nostamista kuningattareksi. Ja toiset taas olisivat valmiita muuttamaan koko Ruotsin tasavallaksi.
Kaarle on aikaisemminkin järjestänyt debattia kansalaisilleen, mm. esittämällä valtion lisärahoitusta kuningashuoneelle, kun raha ei kuulemma oikein riitä. Kuningashuoneen ei tosin tarvitse selitellä kellekään, mihin rahat oikein sitten kuluvat. Niinkuin ei myöskään kuninkaan matkustamisia ei selitellä eikä matkojen kohteita kyseenalaisteta. Paitsi tällä kertaa moni on ihmetellyt mitä tekemistä Kallella ylipäätään oli Bruneissa. Oli ilmeisesti ihan itse itsensä kutsunut.
Saapa nähdä kaatuuko kunkku tähän.