Kokoomus

  • 1 495 864
  • 12 629

Analyzer

Jäsen
Häkkäseltä on varmasti taas ties kuinka monennen kerran kysytty, haastaako tämä Orpon, ja vastaus on tietenkin kielteinen. Vakavasti otettavat haastajat lähtevät kisaan yleensä vasta loppumetreillä. Tämä siksi, ettei heidän ja istuvan puheenjohtajan tarvitse käydä julkista kisaa kovin kauaa. Kulisseissahan kilpailu on ollut käynnissä jo pitkään.

Ainakaan minua ei yllätä, jos Häkkänen ilmoittaa loppukeväästä lähtevänsä sittenkin kisaan. Perusteluna tullaan kuulemaan esimerkiksi se, että "kentältä on tullut niin paljon pyyntöjä". Kokoomuksen puoluekokoushan on kesäkuussa. Samassa kuussa se oli silloinkin, kun Orpo syrjäytti Stubbin, ja muistelen, että Orpo lähti kisaan vain kuukausi ennen kokousta.

Näin tulee käymään nytkin. Häkkänen on ihan liian suosittu, että hän jättäisi tämän tilaisuuden käyttämättä.

Minut yllättäisi, koska mainitsi myös perhesyyt.

Persuissa varmaan huokaistiin helpotuksesta.

Lepomäki varmaan vielä seuraa sekä pj galluppeja sekä Kokoomuksen omaa kannatuskäyrää. Uskon, että lähtee jos on realistinen mahdollisuus kaataa Orpo. Toista puheenjohtajavaali-tappiota Lepomäki ei lähde kokemaan.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Minut yllättäisi, koska mainitsi myös perhesyyt.

Persuissa varmaan huokaistiin helpotuksesta.

Lepomäki varmaan vielä seuraa sekä pj galluppeja sekä Kokoomuksen omaa kannatuskäyrää. Uskon, että lähtee jos on realistinen mahdollisuus kaataa Orpo. Toista puheenjohtajavaali-tappiota Lepomäki ei lähde kokemaan.

Ei olisi yllätys, jos loppukevääseen mennessä olisi perheen kanssa neuvoteltu, että voi sittenkin lähteä. Onhan Häkkänen nytkin varapuheenjohtaja ja aiemmin oli ministerikin. Tiedän että Häkkäsellä on pieni lapsi, mutta perhesyyt ovat muutenkin käyttökelpoisia tällaisessa tilanteessa, niistä ei yleensä kovin paljon lähdetä kyselemään.

Häkkänen on se, joka pystyisi kaatamaan Orpon ja nostamaan puolueen kannatusta oppositiossa. Kokoomuksen nykytilanne huutaa niin pahasti Häkkästä apuun, ettei tämä voi olla lähtemättä. Häkkänen pystyy haastamaan persut, Orposta siihen ei oikein ole, eikä olisi ehkä Lepomäestäkään.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Häkkänen sitten heitti pyyhkeen kehään. Tai sit vaan vetää silleen kokoomuss tyyliin puhumalla toista ja tekemällä toista

Totta. Mutta ei tee toista. Minusta normaali siirto, jossa poistetaan paineet omasta ilmoituksesta ja median uteluista. Jos Kokoomuksen kannatus on muutaman kuukauden päästä 15.xx tai 16.xx, Häkkänen voi nousta ehdokkaaksi ja samalla piirien nostamaksi puheenjohtajaksi. Toisin sanoen, peliliike, joka varmistaa sen, että Häkkänen lähtee matsiin vain voitto taskussaan, jos hänen mielestä matsiin on lähdettävä.

Mistä yllä oleva? Siitä, että Häkkänen ei sulkenut osallistumistaan Kokoomuksen puheenjohtajakisaan 2020 pois. Päinvastoin.
 

Oto Hascak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
"En ole kisassa, ellei mitään dramaattista tapahdu. Politiikassa mitään ei kannata linjata täysin lukkoon, koska jotakin voi tapahtua ja sitten arvioidaan uudestaan. Mutta tällä hetkellä Petteri on ainoa ehdokas, ja hänellä on minun tukeni ehdottomasti."

No luin tuon haastiksen uusiksi ja todellakin, noin tämä Häkkänen todellakin sanoo. Eli oikeasti ei sano mitään.
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Uskon, ettei Häkkänen ole kisassa mukana tänä vuonna. Eihän vaaleihin ole enää kuin 4 kk aikaa. Hän varmasti tähtää vuoteen 2022, jolloin puheenjohtajavaaleista voi saada hyvää nostetta eduskuntavaaleja silmällä pitäen. Sillä välin Orpo voi hoitaa räksyttämisen oppositiossa ja hän itse pysyy tuoreena vaihtoehtona. Mutta jos Lepomäki uhkaa viedä puheenjohtajuuden, voi mieli muuttua nopeasti.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
"En ole kisassa, ellei mitään dramaattista tapahdu. Politiikassa mitään ei kannata linjata täysin lukkoon, koska jotakin voi tapahtua ja sitten arvioidaan uudestaan. Mutta tällä hetkellä Petteri on ainoa ehdokas, ja hänellä on minun tukeni ehdottomasti."

No luin tuon haastiksen uusiksi ja todellakin, noin tämä Häkkänen todellakin sanoo. Eli oikeasti ei sano mitään.
Häkkänen ei olisi päässyt poliittisella urallaan likikään tuohon asemaan, jos hän vastaisi toimittajien ja satunnaisten utelijoiden kysymyksiin hövelin avomielisesti tai spekulatiivisesti.

Yksi aivan keskeisimmistä politiikan nyrkkisäännöistä on se, että istuvan puheenjohtajan haastamisen ajoituksen ja esitystavan valitsee haastaja itse, ja valitseekin hyvin tarkkaan. Kukaan vakavasti otettava tai sellaiseksi pyrkivä poliitikko ei ilmoittaudu puolueensa puheenjohtajakisaan siten, että joku toimittaja sattuu kysymään halukkuutta puheenjohtajaksi (ja toimittaja ymmärtää tämän kuvion, jos osaa hommansa).

On ihan selvää, että politiikan toimittajat tietävät puolueiden puheenjohtajien kulloisetkin paineet hyvin tarkkaan. Kun istuvan puheenjohtajan asema on vähänkin horjuva omien keskuudessa, niin on luonnollista, että toimittajat kaatavat vettä myllyyn kyselemällä potentiaalisilta haastajilta kiinnostusta lähteä mukaan pj-kisaan. Muutaman rivin uutinen tehdään, vaikka kärkihaastaja sanoo mitä hyvänsä. Tosin jo kysymyksen esittäminen ja uutisen julkaiseminen vahvistavat puheenjohtajan asemaa koskevia pohdintoja, mutta ei tietenkään savua ilman tulta. Kyllä Häkkänen ja muut haastajiksi luettavat miettivät koko ajan, onko syytä lähteä pj-kisaan mukaan.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Sillä välin Orpo voi hoitaa räksyttämisen oppositiossa ja hän itse pysyy tuoreena vaihtoehtona.

Mutta kun Orpo ei tuota räksyttämistä kovin hyvin hoida. Siitähän ollaan juuri huolissaan. Häkkänen räksyttäisi paremmin.
 

Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Häkkänen on nuori kaveri vielä, luulen, että passaa tämän kierroksen ja katsoo, missä mennään. Hällä on kuitenkin melkoisen terävä mieli ja varmasti on jossakin vaiheessa ehdolla. Ehkä seuraavat eduskuntavaalit, ja niiden tulos kertoo kaverin halukkuuden tehtäviin. Osaava ja esiintymiskelpoinen, sellainen kultavävy on hän, joten ilman ryssimisiä on tulevaisudessa Kokoomuksen ykköshenkilö. Luulen ma.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Lepomäki ei lähde haastamaan Orpoa kesän puoluekokouksessa, ellei "jotain dramaattista tapahdu", mutta vpj:n virka houkuttelee, joskin siitäkään ei ole vielä lyöty mitään lukkoon.

Lainaus jutusta:
"En ole lähdössä nyt haastamaan nykyistä puheenjohtajaa, mutta aktiivisesti harkitsen varapuheenjohtajaksi hakemista. En ole sitäkään vielä päättänyt, mutta pian on aika, kun eletään kohta maaliskuuta”, Lepomäki sanoo HS:lle.

”TOIVON myös, että jonakin päivänä kokoomuksessa käydään avoin kilpailu puheenjohtajuudesta”, Lepomäki sanoo."


Mitähän tarkoittaa "avoin kilpailu" ja sen puuttuminen? Äijäkerho sanellut, että tällä mennään?
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Mitähän tarkoittaa "avoin kilpailu" ja sen puuttuminen? Äijäkerho sanellut, että tällä mennään?
Tarkoittaa, että Lepomäellä on valtava halu puheenjohtajaksi, mutta ei kannatusta. Ja se vituttaa häntä paljon. Jääkuningatar ei herätä kokoomuslaisissa pätevyydestään huolimatta lämpimiä tunteita.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tarkoittaa, että Lepomäellä on valtava halu puheenjohtajaksi, mutta ei kannatusta. Ja se vituttaa häntä paljon. Jääkuningatar ei herätä kokoomuslaisissa pätevyydestään huolimatta lämpimiä tunteita.
Lepomäellä on kentällä kannatusta ihan puheenjohtajaksi asti, mutta Kokoomuksen ytimeen hän ei siltikään valitettavasti kuulu.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
No eipä Lepomäellä paljon ollut kannatusta puheenjohtajaksi edellisessä puoluekokouksessa. Eduskuntavaaleissa ei äänestetä puolueen puheenjohtajasta vai mihin vaaleihin viittaat.
Molempiin mainitsemiisi. Lepomäki oli viime puheenjohtajavaaleissa se kolmas ”tuntematon” ehdokas ja siihen nähden sai ihan mukavasti kannatusta. Tämän jälkeen hän on noussut eduskuntavaaleissa Häkkäsen ja Orpon kylkeen 2. tai 3. suosituimmaksi kokkariksi.

Lepomäestä ei kuitenkaan tule puheenjohtajaa jos hän ei saa tukijoita kokoomus-vaikuttajista. Elina on ulkopuolinen. Kun valtaosa Kokoomuslaisista haluaa tukea omia tukijoitaan, Lepomäki on enemmän idealisti. Tämä on toki kärjistys, mutta sinne päin. En usko Lepomäen puheenjohtajuuteen, mutta toivon sitä. Varapuheenjohtajuus voisi olla hyvä välietappi.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Lepomäestä ei kuitenkaan tule puheenjohtajaa jos hän ei saa tukijoita kokoomus-vaikuttajista. Elina on ulkopuolinen.
Elinan varmaan pitäisi tehdä jotain, ettei olisi ulkopuolinen. Kiertää kenttää ja luoda suhteita. Vai onko hän niin ylimielinen tai sosiaalisesti lahjaton, ettei halua tai kykene luomaan omaa verkostoaan puolueen sisällä.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Elinan varmaan pitäisi tehdä jotain, ettei olisi ulkopuolinen. Kiertää kenttää ja luoda suhteita. Vai onko hän niin ylimielinen tai sosiaalisesti lahjaton, ettei halua tai kykene luomaan omaa verkostoaan puolueen sisällä.
Huoh. Kuten jo kirjoitin, ei Elina ole ulkopuolinen siellä kentällä, vaan puolueen johdossa. Siellä Elina on ulkopuolinen, koska hän ajaa eri asioita kuin puolueen johto. Ei kokoomuksen pro-business johto halua päästää pro-market ajattelijaa johtoon.

Häkkänen on puolueen oma kasvatti, tämän takia häntä tukee se puolueen johto, joka hänet on kasvattanut. Elina voi tehdä mitä tahansa, mutta ei se tuossa tilanteessa auta.
 

Nikke84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Manchester United, Three Lions
Tämän hetkinen kannatus oppositiopuolueena voisi toki olla parempikin, mutta ei tilanne kuitenkaan niin huono ole, että puheenjohtajan vaihdokselle olisi välitöntä tarvetta.

Haasteita kylläkin riittää. Kannatus ei todennäköisesti tule paljoa laskemaan, mutta toisaalta takamatkaa persuihin jokseenkin paljon. Sitä ei hetkessä oteta kiinni. No seuraaviin vaaleihin yli vuosi aikaa.

Paremmin pitäisi erottautua. Löytää yhtenäisempi linja, jolla Persut tosissaan haastetaan.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Paremmin pitäisi erottautua. Löytää yhtenäisempi linja, jolla Persut tosissaan haastetaan.
Minusta Lepomäen älyllinen linja olisi omiaan haastamaan persujen epä-älyllisen populismin. Tosin täällä "Elinan" fanipoikakaan ei vaan usko Lepomäen mahdollisuuksiin päästä Kokoomuksen puheenjohtajaksi.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Lepomäki ei siis suolla epä-älyllistä populismia, mikä on aina raikas henkäys poliittisessa kulttuurissamme.

Älyllistä populismia kai osaavat Eki-Setä Tuomioja ja ja. Ville Niinistö, tuo hallitusvenkoilija ja sitten taas oppositioräksyttäjä, liero.
Luultavasti kuitenkin epä-älytön, koska isänsä on jotenkin pätenyt ja setänsä on presidentti.
Tosin presidentiksi Suomessa pääsee melkein minkä tahansa älytason Sopivuus.
Eli reilu meininki, josta olemme valmiit maksamaan pitkänkin päälle.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Enpä osaa tähän kohtaan sanoa, kuka puheenjohtajan pitäisi olla, mutta Orpo on ainakin epäonnistunut pahasti.

Hoitajamitoitus, Hjallis ja Vapaavuori heittivät Kokoomuksen opposition. Tähän Orpo ei kyennyt reagoimaan. Vapaavuori uneksii presidentin vaaleista ja luulee vielä voittavansa. Noin stadilaiseksi profiloitunutta ei maakunnissa äänestetä. Orpon olisi pitänyt tehdä tämä Janille selväksi. Hjallikselle olisi pitänyt antaa vähän enemmän tilaa puolueen sisällä. Laittaa vaikka Lepomäki Hjalliksen taistelupariksi (vahtikoiraksi). Hoitajamitoituksessahan ei ole mitään järkeä, mutta se olisi pitänyt silti hoitaa paremmin. Tässä tapauksessa hyvä populisti olisi ollut paikallaan.

Oppositiossa Petteri on jäänyt änkyttämään itsestäänselvyyksiä ja huokaillut vasemmistolaista politiikkaa. Yksi halitus on jo kaatunut. Nykyisessä hallituksessa on jatkuvasti skismaa milloin mistäkin. Tyttöjen illasta on oikein marssittu uloskin. Lisäksi nykyhallitus ajaa maan talouden perikatoon. Tästä huolimatta Orpo ei ole onnistunut hilaamaan kannatusta ylös vaaleista juuri lainkaan.

Kokoomuksen viesti ei ole selkeä eikä Orpo ole tarpeeksi jämäkkä saati karismaattinen.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Kokoomuksella olisi kyllä kaikki mahdolliset aseet tehdä itsestään Suomen ykköspuolue. Eivät ole siinä onnistuneet, mutta en ihmettele hetkeäkään että persut tässä onnistuvat.

Oikeastaan kaikki, joiden henkilökohtainen talous, tai ylipäätään talouden käsitys omasta ja toisten hyvinvoinnista, ei perustu ihmisten halaamisen voimaan tajuavat, että tällä tiellä ei nykymaailmassa ole tulevaisuutta valtiotasolla.

Protektionismi ja nationalismi helposti saavat sitä suosiota, kun aletaan huolestua omasta ja läheisten tulevaisuudesta. Hallitus syöttää jotain suunnitelmia ja vuosien päähän meneviä aikatauluja, kun toimia pitäisi nyt ja näyttää että jotain osataan päättääkin. Siis jotain muuta kuin leppäkerttujen suojeluun annetut 10ke. Ei sitä yli 50% suomen kansasta kiinnosta jos vanhus tai työtön saa sen 5-8e/kk lisää rahaa vuoden päästä. Jotain muutakin pitäisi tarjota pikkuhiljaa pöydälle. Aikaa on jo ollut.

Tässä olisi jo niin monta lyömäasetta Kokoomukselle. Ehkä Orpon aika meni jo, Lepomäkeä edelleen liputan seuraavaksi pj:i.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Oikeastaan kaikki, joiden henkilökohtainen talous, tai ylipäätään talouden käsitys omasta ja toisten hyvinvoinnista, ei perustu ihmisten halaamisen voimaan tajuavat, että tällä tiellä ei nykymaailmassa ole tulevaisuutta valtiotasolla.

Protektionismi ja nationalismi helposti saavat sitä suosiota, kun aletaan huolestua omasta ja läheisten tulevaisuudesta.
En nyt tiedä miten nämä peräkkäiset lauseet pitäisi tulkita, mutta protektionismihän on nimenomaan niiden ratkaisu asiaa, joiden käsitys taloudesta perustuu puun halaamiseen tai ammattikoulun moponasentaja-linjaan.
 
Viimeksi muokattu:

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Paremmin pitäisi erottautua. Löytää yhtenäisempi linja, jolla Persut tosissaan haastetaan.
Kokoomuksella on suo siellä, vetelä täällä. Melkein kaikki sellainen politiikka, jolla voisi haastaa persuja, aiheuttaa aukkoja, joista valuu kannatusta vihreisiin tai demareihin.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
En nyt tiedä miten nämä peräkkäiset lauseet pitäisi tulkita, mutta protektionismihän on nimenomaan niiden ratkaisu asiaa, joiden käsitys taloudesta perustuu puun halaamiseen tai ammattikoulun pomonasentaja-linjaan.

Niin siis tällä nimenomaan hain sitä, että protektionismi ja nationalismi saavat helposti otetta, kun aletaan perustaa valtion ja alemman, sen keskiluokan ja ylemmän keskiluokan taloutta johonkin vihervasemmiston toivetaloudelle ja jaetaan ne vähätkin pähkinät, lainattuna, niille jotka eivät sen pähkinän eteen edes mitään kuvittele tekevänsä, tai voi tehdä sairauden tms johdosta.

En sitten täysin tiedä mitä sinä hait viestilläsi, että ehkä ollaan molemmat nyt hieman hukassa näiden kommenttien kanssa :D
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös