Kokoomus

  • 1 499 717
  • 12 633

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tämä näytelmä tehtiin ainoastaan seuraavia presidentin vaaleja ajatellen, taas yksi syy miksi en pidä Orvon johtamasta kokoomuksesta.

Mielestäni presidenttipeliä oli mukana, mutta Kokoomuksessa pyrittiin myös kaatamaan hallitus Haaviston kautta. Kokoomus halusi takaisin hallitukseen.

Minusta voi myös kysyä, mikä tekee Perussuomalaisten Niikkon Kiina-yhteyksistä niin tärkeitä, että niihin ei suunnata saman luokan aseita kuin Haavistoon? Orpohan voisi laittaa Halla-aholle yhteistyön ehdoksi sen, että epämääräisissä Kiina-yhteyksissä ryvettynyt Niikko pudotetaan.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
NATO:n kannatus tai vastustus todellakin saattaa jopa selittyä paremmin sukupuolella ja iällä, kuin puoluekannalla eikä siten vastustusta voi pitää pelkkänä osoituksena "vasemmistolaisuudesta".

Ehkä näinkin, mutta itse pidän Suomen poliittisia puolueita liian vasemmistolaisina ja se ilmenee porvarien NATO-ongelmana. Kokoomus ei ole tikkua ristiin laitattanut hallituksessa NATO:n eteen. RKP on NATO puolue, mutta ei tee mitään NATO:n eteen. Ruotsissa oikeistopuolueet sopivat ennen vaaleja, että jos ne voittavat, NATO-asia lähtee liikkeelle. Eivät voittaneet, mutta myös Ruotsia aiemmin ja nyt hallitseva vihervasemmisto on tiivistänyt sotilaallista yhteistyötä USA:n kanssa ja hankkinut erittäin tärkeän Patriot-järjestelmän.

Vasemmistolaisuus on ehkä väärä sana, mutta meillä Vasemmistoliitto kaivaa USA-yhteistyöltä maata alta. Olisiko sitten epäisänmaallisuus parempi, kun Ruotsissa hallituksen vihervasemmisto taas on lisännyt USA:n kanssa tehtävää puolustusyhteistyötä ja hankkinut käytännössä ainoan Venäjän ohjuksiin pystyvän järjestelmän, josta Suomessa ei edes juuri puhuta. Ruotsissa siis vihervasemmistolainen hallitus tekee asioita, joista Suomessa oikeisto ei edes puhu. Jostain syystä täällä ei käsitellä Patriotia lainkaan ja puhtaasti arvaan, että pelätään Venäjän reaktioita, koska järjestelmä kykenisi torjumaan Venäjän ohjuksia, jotka osuvat Suomeen muutamassa minuutissa.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Vaikka minä en missään tapauksessa konservatismin nousua tässä maassa toivo, niin ihan saa demarit peiliin katsoa siinä että näin on käynyt tai käymässä. He itse valitsivat keskustan hallitukseen ja rakensivat vasemmistoblokin, jonka luonnolliseksi vastavoimaksi oikeistoblokki muodostui. Jos peilistä näkyvä kuva ei miellytä, niin voi voi.
 
Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.

Ja Kookomus aivan oikein käyttää asiaa hyväkseen aina kun mahdollisuus. Viesti on hyvin selvä Keskustan kannattajien suuntaan, että miksi olette tässä mukana. Tämä tulee toimimaan jatkossa aina vain paremmin, ja repii keskustan hajalle. Keskustalta äärimmäisen typerä veto lähteä mukaan hallitukseen, jolle kentän tuki on hutera.
 
Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Ollaan toki kokoomuksen topikissa, mutta ei se oppositiokaan mikään onnela olisi kepulle ollut. Kakkosviulun soitto persujen kaverina ei olisi ollut mitenkään helppo juttu varsinkin, kun molemmilla on osittain sama pelikirja. Kokoomus toki nyt räksyttää, mutta ihan samaa hopeasijaa sinnekin tarjoillaan nyt ja kovin ohutta se arvostelu Orpon johdolla on.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ja Kookomus aivan oikein käyttää asiaa hyväkseen aina kun mahdollisuus. Viesti on hyvin selvä Keskustan kannattajien suuntaan, että miksi olette tässä mukana. Tämä tulee toimimaan jatkossa aina vain paremmin, ja repii keskustan hajalle. Keskustalta äärimmäisen typerä veto lähteä mukaan hallitukseen, jolle kentän tuki on hutera.
En valitettavasti näe asiaa samalla tavalla. Vaikka minun täydellisessä maailmassani lainsäätäjä rinnastaisi keskusta-puolueen tosiasialliseksi korruption muodoksi ja määrittäisi puolueen rikollisjärjestöksi, johon kuuluminen on laitonta, niin valitettavasti näen blokkiajattelussa heidän aiempaakin helpommin jääävän vaaankieleksi, joka on hallituksessa aina samoin RKP aikoinaan kunhan vaan saavat siltarummutettua kohtuutonta taloudellista hyötyä omalla parin prosentin sidosryhmälleen. Ei KOK + PS + RKP riitä vielä hallitukseksi. ei eds KD;n kanssa.
 
Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
En valitettavasti näe asiaa samalla tavalla. Vaikka minun täydellisessä maailmassani lainsäätäjä rinnastaisi keskusta-puolueen tosiasialliseksi korruption muodoksi ja määrittäisi puolueen rikollisjärjestöksi, johon kuuluminen on laitonta, niin valitettavasti näen blokkiajattelussa heidän aiempaakin helpommin jääävän vaaankieleksi, joka on hallituksessa aina samoin RKP aikoinaan kunhan vaan saavat siltarummutettua kohtuutonta taloudellista hyötyä omalla parin prosentin sidosryhmälleen. Ei KOK + PS + RKP riitä vielä hallitukseksi. ei eds KD;n kanssa.

Aliarvioit Keskustaa tässä. Keskustalla ei ole varaa tälläiseen tai kannatus tippuu sinne muutomaan prosenttiin, koska vasemmistolaisesti ajattelevia Keskustalaisia on todella vähän. Aliarviot myös RKP:n, koska kyseessä on kyllä 4-5% osa kansaa, mutta sitäkin varakkaampi ja vaikutusvaltaisempi. Näissä puolueissa ei tulla hyväksymään oikeistolaisen vapauden perusarvon vastaisia toimia, kuten omistaa ja päättää itse omaisuudesta. Tämä on kanto kaskessa miksi vasemmisto ei toimi ikinä kovin hyvin oikeiston kanssa, jos mennään sinne oikeistolle pyhään asiaan, eli omistamisen vapaaseen oikeuteen.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kokoomuksen pelitila alkaa käymään pieneksi. Onko nykyinen 17-20% kannatus sitä ylärajaa jota hätyytellään? Outoa sinänsä kun suomalaiset ovat koulutetumpia ja paremmin toimeentulevia kuin koskaan.

Persujen kanssa hallitus voisi toimia mutta se edelyttäisi kyllä pääministerin salkkua. Ja liberaalin linjan- ja äänestäjien menettämisen/pienentymisen. Uusi tilanne kokoomukselle ja kesän puoluekokous lienee iso vedenjakaja.

Ei varmaan pitäisi ääneen sanoa mutta kyllä Stubbi olisi ollut kokoomukselle hyvä pj pidempäänkin ja olla reilusti liberaali, keskustaoikeistolainen sivistyspuolue.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Aliarvioit Keskustaa tässä. Keskustalla ei ole varaa tälläiseen tai kannatus tippuu sinne muutomaan prosenttiin, koska vasemmistolaisesti ajattelevia Keskustalaisia on todella vähän. Aliarviot myös RKP:n, koska kyseessä on kyllä 4-5% osa kansaa, mutta sitäkin varakkaampi ja vaikutusvaltaisempi. Näissä puolueissa ei tulla hyväksymään oikeistolaisen vapauden perusarvon vastaisia toimia, kuten omistaa ja päättää itse omaisuudesta. Tämä on kanto kaskessa miksi vasemmisto ei toimi ikinä kovin hyvin oikeiston kanssa, jos mennään sinne oikeistolle pyhään asiaan, eli omistamisen vapaaseen oikeuteen.
En nyt oikein ymmärrä perustelujasi. Haluatko sanoa, että keskusta ei suostu lähtemään vasemmistohallituksiin mukaan? Minulla nimittäin olisi kohtuullisen kovaa evidenssiä että he suostuvat. Samaten minulla on kohtuullisen kovaa evidenssiä, että he suostuvat myös oikeistohallituksiin (vaikka suosio sen takia sulkin). Kohdista A ja B voidaan tehdä looginen johtopäätös, että suostuvat mihin tahansa hallituskokoonpanoihin aivan kuten sanoinkin. Se että onko tämä puuolueen ali- vai yliarvioimista on sitten toinen kysymys, mutta minä pidän sitä kohtuullisen avoimena tunnustuksena kun myönnän, että he pystyvät laittamaan tätä maata kuivalla kakkoseen kakkoseen paljona painoarvoaan isommalla panoksella vuosikymmestä toiseen.

Mitä RKP:hen tulee niin se 5% ei vielä Kokoomuksen ja Persujen lisäksikään riitä hallituksen vaatimaan 53-55%:iin vaikka kannattajat olisi miten uskollisia, kuten RKP:llä ovat. Yliedustettuja tulevat varojensa ja osaamisensa ansiosta olemaan, mutta siinä ei ole mitään uutta vaan näin on ns "aina" ollut.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Pidän mahdollisena Kokoomuksen häipymistä historiaan viimeistään 2030-luvulla. Näin voisi - siis voisi - käydä, jos yhteistyö laajenee oikeistopopulistien kanssa, joita Suomessa edustaa Perussuomalaiset. Keskeisin ongelma Kokoomukselle olisi silloin EU-politiikka. Perussuomalaisten näkemykset EU:sta ovat niin kaukana aiemmista Stubbin kauden ja sitä ennen olleista näkemyksistä, että Kokoomus ei mahdollisesti löytäisi elintilaa Perussuomalaisten kyljessä.

Ja EU tulee määrittämään puolueita jatkossa aiempaa enemmän. Esimerkiksi EU:n laajempi budjettivalta tyrmätään vasemmalla ja oikealla. EU-analyytikko ja tutkimusjohtaja Janis Emmanouilidis on todennut, että äärivasemmiston mielestä EU ei lähtökohtaisesti saisi puuttua budjettinsa kautta minkään jäsenmaan ihmisoikeusloukkauksiin, koska se on maan oma asia. Äärioikeisto taas vastustaa puuttumista siksi, että kyse ei ole sen mielestä välttämättä lainkaan ihmisoikeusloukkauksista.

Jos Kokoomus antaa tässä periksi Perussuomalaisten näkemyksille ja Suomen nämä puolueet sisältävä hallitus ajaa EU:ssa politiikkaa, jonka mukaan EU ei saa puuttua mahdollisiin ihmisoikeusloukkauksiin tai Unkarin tyyppiseen epädemokratiaan tai sitoa EU:n avustuksia maahanmuuttopolitiikkaan, eihän puolue enää erotu Perussuomalaisista EU-politiikassa. Tässä tilanteessa sen linjan kannattajat siirtyvät suoraan proxysta emoon ja ne jotka ovat vastaan, jättävät Kokoomuksen.

En tiedä onko enää mahdollista, mutta Kokoomus voisi hakea yhteistyötä Vihreiden suunnalta ja pyrkiä aktiivisesti luomaan yhteisiä näkemyksiä Vartian tai Soininvaaran tai jopa Haaviston kanssa. Tämä tietenkin edellyttäisi Lepomäen nousua Kokoomuksen johtoon, mikä mahdollisuutena ei ole ainakaan voimistunut viime kuukausina.
 
Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
En nyt oikein ymmärrä perustelujasi. Haluatko sanoa, että keskusta ei suostu lähtemään vasemmistohallituksiin mukaan? Minulla nimittäin olisi kohtuullisen kovaa evidenssiä että he suostuvat. Samaten minulla on kohtuullisen kovaa evidenssiä, että he suostuvat myös oikeistohallituksiin (vaikka suosio sen takia sulkin). Kohdista A ja B voidaan tehdä looginen johtopäätös, että suostuvat mihin tahansa hallituskokoonpanoihin aivan kuten sanoinkin. Se että onko tämä puuolueen ali- vai yliarvioimista on sitten toinen kysymys, mutta minä pidän sitä kohtuullisen avoimena tunnustuksena kun myönnän, että he pystyvät laittamaan tätä maata kuivalla kakkoseen kakkoseen paljona painoarvoaan isommalla panoksella vuosikymmestä toiseen.

Mitä RKP:hen tulee niin se 5% ei vielä Kokoomuksen ja Persujen lisäksikään riitä hallituksen vaatimaan 53-55%:iin vaikka kannattajat olisi miten uskollisia, kuten RKP:llä ovat. Yliedustettuja tulevat varojensa ja osaamisensa ansiosta olemaan, mutta siinä ei ole mitään uutta vaan näin on ns "aina" ollut.

Yritin sanoa että ehkä sinun vihasi tiettyjä asioita kohtaan saa sinut näkemään puun, mutta ei metsää.

Oleellista on, että Suomessa on eduskunnssa oikeisto enemmistö, joka hankaloittaa nykyisen hallituksen asemaa tehdä päätöksiä. Emme tule näkemään sen vasemmistolaisempaa politiikkaa mitä Keskusta hyväksyy, koska Keskusta on nyt se puolue joka päättää asioista. Luotan ja toivon, että Keskustalla on selkärankaa ongelmien tulessa tehdä radigaalisti ja kaataa hallitus. Tätä on povattu ja itsekkin pidän kovin todennäköisenä, että Keskusta lopulta lähtee lätkimään.
 
OK, yrityksesi huomioitu, mutta epäselväksi vielä jäi että oliko sanomisissani jotain missä olisi ollut huomatettavaa?
Otan positiivisesti vastaan tunnustuksen, että vihani korruptiota, populismiä, epärehellisyyttä ja kommunismia vastaan on noteraattu ja pyrin parhaani tekemään jatkossasin paremman maailman puolesta.

Keskusta on toki tunnettu selkärankaisesti ja periaatteellisesta politiikasta läpi historiansa, mutta jotenkin kuvittelen että harjoitettu politiikka tulemaan vasemmistolainen kompromissia. Jos sopivat kriteerit löytyvät, niin vetoakin olen valmis lyömään asiasta.
 
Viimeksi muokattu:

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kepu on tarpeen mukaan vasemmalla ja tarpeen munaan oikealla kunhan siltarumpuilu onnistuu. RKP samoin kunhan suomenruotsalaisten palveluita ei heikennetä eli heidän omaa siltarumpuilua.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Jaa, kiintoisaa tämä Kokoomuksen sisäinen keskustelu: pitäisikö vai eikö pitäisi flirttailla perssuomalaisten kanssa, ja jopa ymmärtää oikeastikin antaa. Väittäisin että voi olla aika riskialtis tie kovasti lähentyä kansallisradikaaleja, mutta toki yhteisiä arvoja löytyy. Rydman voisi olla sopiva tulevaisuuden johtaja tähän 20-luvun linjaan (siis noin kumpaakin vuosisataa ajatellen).
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Jaa, kiintoisaa tämä Kokoomuksen sisäinen keskustelu: pitäisikö vai eikö pitäisi flirttailla perssuomalaisten kanssa, ja jopa ymmärtää oikeastikin antaa. Väittäisin että voi olla aika riskialtis tie kovasti lähentyä kansallisradikaaleja, mutta toki yhteisiä arvoja löytyy. Rydman voisi olla sopiva tulevaisuuden johtaja tähän 20-luvun linjaan (siis noin kumpaakin vuosisataa ajatellen).

Jan Vapaavuorelta blogissaan varsin väkevä puheenvuoro siitä, miksi Kokoomuksen tulisi tehdä selkeä pesäero Perussuomalaisiin.

Vapaavuori nostaa esille kolme syytä:

- Ihmisarvo
- Ilmasto
- Eurooppa

Olen täysin samaa mieltä ja juuri tämän tyyppistä puheenvuoroa olen toivonut joltakin vaikutusvaltaiselta kokoomuslaiselta. PS ei yksinkertaisesti jaa eurooppalaisen oikeusvaltioajattelun pohjalla olevia perusarvoja. Ja niin kauan, kun se ei tätä tee, ei minkäänlaiseen syvemmän yhteistyön tekeminen voi olla mahdollista.

Pari lainausta Vapaavuoren kirjoituksesta:

"Kysymys ihmisarvosta on kaikkein keskeisin länsimaisia arvoja ja politiikkaa määrittävä lähtökohta. Kysymys ei tässä tapauksessa edes ole yksittäisistä sanoista, teoista tai ylilyönneistä, eikä edes joistakin maahanmuuttoa koskevista keinoista, vaan siitä, että PS ankkuroi ison osa koko poliittisesta linjastaan länsimaiselle sivistykselle erittäin vieraaseen ihmiskäsitykseen."

"Kysymykset ihmisarvosta, ilmastosta ja Euroopasta eivät ole mitä tahansa kysymyksiä, vaan länsimaisen sivistyksen, maailman tulevaisuuden ja kansakuntamme perusvalintojen kovinta ydintä. Juuri näitä kysymyksiä isompia kysymyksiä ei politiikan listalla oikeastaan edes ole."
 
Analyzer

Jäsen
Jos ampuu Vapaavuorikin kovilla, niin juuri äsken Halla-aholta aika tiukkaa tulitusta facebookissaan:

”Kokoomus käy median välityksellä mielenkiintoista ja tarpeellista keskustelua omasta olemuksestaan. Koska keskustelu liittyy lähinnä kokoomuksen ja perussuomalaisten suhteeseen ja yhteistyömahdollisuuksiin, annan hiukan omia, rakentavia evästyksiäni.
Vaikka monet kokoomuslaiset ovat tehneet hyviä analyysejä tilanteesta, vielä useampi menee metsään muutamassa asiassa:
1. Kokoomus yliarvioi oman pelitilanteensa ja houkuttelevuutensa yhteistyökumppanina. Se teki tämän virheen jo viime vuonna eduskuntavaalien jälkeen ja uskoi voivansa kilpailuttaa sdp:tä ja keskustaa sekä käyttää perussuomalaisia vauhdittajana.
Lopputulos tuli suurena yllätyksenä kokoomukselle mutta tuskin monellekaan muulle. Tosiasia on, että juuri kukaan ei halua kokoomuksen kanssa hallitukseen. Vihreille ja rkp:lle kokoomus toki on mieluinen kumppani, mutta niillä on myös paljon muita hyviä vaihtoehtoja. Varsinkin maahanmuuttokiima yhdistää kokoomusta, vihreitä ja rkp:tä, mutta samaa kiimaa löytyy aivan riittävästi myös vasemmistosta, ja kepulle käy kaikki.
Jos kokoomukselle ei valkene omien pelimerkkien vähäisyys, sille on tulevaisuudessa luvassa lisää ikäviä yllätyksiä.
2. Kokoomuksen käsitys perussuomalaisista on virheellinen. Puolueen johto ja - ainakin viikonlopun kyselyn perusteella - suuri osa kenttäväestä uskoo, että ps on hillotolppapuolue, joka lähtee riemumielin hallitukseen tukemaan kokoomuslaista politiikkaa, kunhan sille annetaan joku pilipaliministerin salkku ja joitakin kosmeettisia muutoksia turvapaikkasääntöihin.
Vuoden 2015 valossa tämä väärinkäsitys on ymmärrettävä, mutta ajat ovat muuttuneet, samoin perussuomalaiset. Jos kokoomus ei pysty päivittämään näkemystään ja ymmärtämään perussuomalaisten toimintalogiikkaa ja motiiveja, sille on tulevaisuudessa luvassa lisää ikäviä yllätyksiä.
3. Perussuomalaisten näkökulmasta kantona yhteistyön kaskessa on ideologisten eroavaisuuksien lisäksi erittäin vähäinen luottamus kokoomuksen nykyiseen johtoon. Epäluottamuksen takana ovat vuosien 2015-2017 kokemukset hallituksessa sekä varsinkin kesän 2017 suhmurointi ja vehkeily.
Luottamus ei ole täysin ehdoton edellytys hallitusyhteistyölle, mutta hyötyä siitä ehdottomasti on. Vaihtoehtona luottamukselle on se, että vedätyksiä ja välistävetoja joudutaan torjumaan kirjaamalla joka ainoa yksityiskohta ja toimenpide etukäteen paperille. Sellainen yhteistyö on raskasta ja vaikeaa.
Monet kokoomuksen suunnalta tulevat puheenvuorot kertovat siitä, että tätä(kään) asiaa ei ymmärretä. Viestitetään, että perussuomalaisten pitäisi vakuuttaa kokoomus luotettavuudestaan, kun todellisuudessa tilanne on aivan päinvastainen.
* * *
Se, millainen puolue kokoomuksen pitäisi olla, on pelkästään kokoomuslaisten asia ja heidän omissa käsissään. Jos kokoomus haluaa olla sinivihreä, "edistyksellinen" monikulttuuripuolue, tai jos "markkinatalous" tarkoittaa sille lähinnä julkisen rahan kuppaamista suurituloisten ja suuryritysten taskuihin, se on ideologisesti niin kaukana perussuomalaisista, että yhteistyötä on järkevää tavoitella mieluummin muiden samanmielisten - kuten vihreiden - kanssa.
Mutta jos kokoomus haluaa rakentaa yhteistyötä perussuomalaisten kanssa ja siten olla tarjoamassa vaihtoehtoa punavihreälle konkurssipolitiikalle, yhteistyövisioita ei pidä rakentaa väärinkäsitysten varaan.”

Mielenkiintoisinta tässä oli painokas kritiikki ja luottamuksen puute Kokoomuksen nykyjohtoa kohtaan. Halla-aho koittaa selvästi lietsoa ristivetoa Kokoomuksen sisälle, jotta Orpo vaihdettaisiin ja tilalle tulisi perussuomalaisten vinkkelistä yhteistyökykyisempi ehdokas(Häkkänen). Viimeaikaisten uutisointien perusteella Kokoomuksen sisällä on kuitenkin olemassa isoa kannatusta hallitukseen menosta persujen kanssa, joten tälle avaukselle saattaa olla otollista maaperää.

Kaikesta päätellen Orpon ja Halla-ahon välillä on liian iso kuilu yhteistyön tekemiseen tulevaisuudessa.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Persujen kanssa hallitus voisi toimia mutta se edelyttäisi kyllä pääministerin salkkua. Ja liberaalin linjan- ja äänestäjien menettämisen/pienentymisen. Uusi tilanne kokoomukselle ja kesän puoluekokous lienee iso vedenjakaja.

Enpä tiedä. Itse näkisin, että Kokoomus voi hyvin helposti liukua arvokonservatiivisempaan suuntaan löytääkseen yhteisen sävelen Persujen kanssa, kunhan talouspuolella päästään vetämään oikeasti liberaalia linjaa. Ja uskon myös, että tässä PS on valmis tulemaan vastaan. KD:lle tällainen sopii mainiosti ja Keskustakin lienee valmis lähtemään mukaan, kunhan saa vasemmistolaisen puheenjohtajansa dumpattua Demareihin ensi kesänä hallituksen hajotessa.

Isompi ongelma on yllä @Cobol mainitsema EU-politiikka, jonka osalta ei tule olemaan helppo löytää selkeää yhteistä linjaa. Tällä saralla siis kompromisseja tiedossa.

PS ja RKP eivät mahdu samaan hallitukseen, ellei RKP ole valmis isoihin kyykytyksiin, joten kai tässä nyt sitten odotellaan sitä, missä vaiheessa Kok-PS-KD ylitää 50%. Vaaleissa uskoakseni olisi hyvin lähellä jo nyt.

Edit: Oletan, että Kokoomuksen seuraava pj. on Häkkänen.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olisi mukava lukea mitkä ne yksityiskohdat persujen agendassa ovat, jotka Vapaavuoren mielestä estävät ps-kok yhteistyön.

Orpon Kokoomus ei tosiaan persujen kanssa lähde yhteistyöhön, mutta eri puheenjohtajan kanssa lähtee.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Jos ampuu Vapaavuorikin kovilla, niin juuri äsken Halla-aholta aika tiukkaa tulitusta facebookissaan:

”Kokoomus käy median välityksellä mielenkiintoista ja tarpeellista keskustelua omasta olemuksestaan. Koska keskustelu liittyy lähinnä kokoomuksen ja perussuomalaisten suhteeseen ja yhteistyömahdollisuuksiin, annan hiukan omia, rakentavia evästyksiäni.
Vaikka monet kokoomuslaiset ovat tehneet hyviä analyysejä tilanteesta, vielä useampi menee metsään muutamassa asiassa:
1. Kokoomus yliarvioi oman pelitilanteensa ja houkuttelevuutensa yhteistyökumppanina. Se teki tämän virheen jo viime vuonna eduskuntavaalien jälkeen ja uskoi voivansa kilpailuttaa sdp:tä ja keskustaa sekä käyttää perussuomalaisia vauhdittajana.
Lopputulos tuli suurena yllätyksenä kokoomukselle mutta tuskin monellekaan muulle. Tosiasia on, että juuri kukaan ei halua kokoomuksen kanssa hallitukseen. Vihreille ja rkp:lle kokoomus toki on mieluinen kumppani, mutta niillä on myös paljon muita hyviä vaihtoehtoja. Varsinkin maahanmuuttokiima yhdistää kokoomusta, vihreitä ja rkp:tä, mutta samaa kiimaa löytyy aivan riittävästi myös vasemmistosta, ja kepulle käy kaikki.
Jos kokoomukselle ei valkene omien pelimerkkien vähäisyys, sille on tulevaisuudessa luvassa lisää ikäviä yllätyksiä.
Ymmärrän että lainaan tässä Halla-ahoa enkä nimimerkkiä, mutta tätä asiaa pitää kommentoida.
Tokihan kokoomuksen pelimerkkien vähyys ei korreloi perussuomalaisten vastaavaan, mutta Halla-ahon olisi suotavaa ymmärtää että siinä missä kokoomuksella on vaihtoehtoja oikeastaan kaikki muut kuin vasemmistoliitto, niin heillä itsellään ei juuri muita ole kuin kokoomus ja pieneksi kutistunut keskusta. Jussi maalaa tällaisilla lausunnoilla puoluettaan oppositioon.
Toki SDP:llä ja Kepulla voidaan tarvita puheenjohtajan vaihtoa, mutta sellaisia nähdään joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin ja vaaleihin on vielä yli kolme vuotta.

Muutoin olen sitä mieltä, että ainoa puolue jossa maahanmuutto aiheuttaa kiimaa on perussuomalaiset itse.
 
Eiköhän Halla-aho ymmärrä persujen asetelmat ja vaihtoehdot paremmin kuin hyvin. Ja ne ovat juuri kuten kirjoititkin.Luulen, että Halla-aho ymmärtää myös sen, että jos Kokoomuksen pj on Orpo, niin hallitusohjelmasta ei ole tehtävissä sellaista, jonka persut voivat hyväksyä ilman, että tapahtuu toisintoa viime hallitustaipaleelta. Siksi Hallis heittää painetta Kokoomuksen suuntaan, joka joutuu puoluekokouksessaan linjaamaan tulevaisuuden suuntaansa. Toiveissa tietenkin puheenjohtajan vaihto.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Perssuomalaisten kannatusprofiili on jonkinlainen lite-versio Keskustan vastaavasta: maakunnat ja haja-asutusalueet korostuvat suurten kaupunkien kustannuksella. Markkinaliliberaali tai sanotaan paremmin perikokoomuslainen pro-EK -politiikka ei tule kauheasti miellyttämään, mutta toisaalta tässähän on kompromissin ainekset: Kokoomus luopuu edes osittaisesta (työperäisen) maahanmuuton suosimisesta ja sen esteiden purkamisesta sekä nuivistuu väri- ja uskontovammaisten suhteen ja PS sitten nielee kapitaalin ja yksityistämisen vapauden ihanuudet. Tietyiksi ongelmiksi jäävät sitten arvokysymykset ja EU-politiikka, mutta kumpikaan ei varsinaisesti ole kummankaan puolueen ydinkysymyksiä. Notta ei kun antaa mennä vaan.
 
Analyzer

Jäsen
Kokoomuksen kannalta on myös hankala tilanne, että vihreät on purjehtinut Ohisalon johdolla aivan vasemmistoliiton kylkeen kiinni. Yhteistyö vihreiden kanssa on tänä päivänä hankalampaa kokoomukselle kuin takavuosina. Ohisalon kannatus myös ilmeisesti aika vakaata vihreissä, joten puheenjohtajan vaihtoakaan ei siinnä näköpiirissä. Vihreissä on toki oikeistosiipikin, mutta eduskuntaryhmä on vahvasti vasemmalle kallellaan.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Väkivaltainen Vapaavuori puhuu ihmisarvosta. Mitäköhän Vapaavuoren hakkaama jannu mahtaa ajatella tuollaisesta tekopyhyydestä.

Ei yhtään sen parempi kuin kukaan persukaan.
 
Analyzer

Jäsen

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Väkivaltainen Vapaavuori puhuu ihmisarvosta. Mitäköhän Vapaavuoren hakkaama jannu mahtaa ajatella tuollaisesta tekopyhyydestä.

Ei yhtään sen parempi kuin kukaan persukaan.
Näytä nukella mihin kohtaan Vapaavuori kosketti sinua.

(Tietysti jos olettaa ihmisten olevan kykenemättömiä muuttumaan tai muuttamaan mielipiteitään ja asenteitaan muutaman vuosikymmenen aikana, niin voi lähteä tuosta liikkeelle, että pahoinpitelystä tuomittu ei voi pitää ihmisarvoa tärkeänä periaatteen.)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös