Päätin tänä aamuna alkaa jokerikannattajaksi. Ihan tosi.
Siinä, missä muut anarkistit tuntuvat tätä nykyä löytävän heitä pukeviksi ajatuksiksi vain sellaisia, jotka saavat heidät tuntemaan itsensä massasta eroaviksi - siinä missä he kahlitsevat käsivartensa ratakiskoihin ja kantavat äänekkäinä banderollejaan tavallisen hiljaiseläjän ihmetellessä, käänsi minun vallankumoukseni mieleni takaisin kohti massa-ajattelua, kaiken tapahtuessa hiiren hiljaa. Niin hiljaa, ettei vaimokaan näyttänyt heränneen hammasharja suussa peilistä katsoneen aamu-unisen tukahtuneeseen "heureka" -huutoon.
Syy mieleni muutokseen saattaa tuntua naurettavalta, jopa merkityksettömältä. En paljasta sitä tässä, mutta luulen sen turhuudessaankin olevan perustellumpi syy kuin yksikään niistä syistä, jotka ovat saaneet toiset valitsemaan tien olla pitämättä Jokereista.
En paljasta mieleni mutkaa, koska hekään eivät ole perustelleet omaansa. Hyvä ohjenuora fanaatikkojen kanssa väitellessä on hiipua taka-alalle, heittää lauseensa ilmaan ja karata väittelystä vetämällä ovi tylysti kiinni helluntailaisten edessä vaikka kuinka huutelisivat postiluukusta paskahousuksi.
Uutisvälähdyksen vihreäpäinen anarkisti ratakiskoilla sai minut jo jossakin vaiheessa toivomaan, että jätejuna ei olisi turhaan hiljentänyt vauhtiaan. Nykyään oman mielettömyytensä puolustamisesta on tullut liian helppoa, vallankumouksellisuuden kokemus tarjoillaan marttyyrikuoleman vivahteella, mutta ilman pelkoa siitä, että todella koskaan päätyisi kivitetyksi aatteensa vuoksi. Aamulla en ehtinyt edes partavaahtoa pyyhkiä kunnolla poskelta kun jo iski vimma nousta syöksemään saatanallisia säkeitä uudenvärisen ajatusmaailmani silmäkkeestä.
En tiedä, pitääkö seuraava vanha legenda edes paikkaansa, mutta kun kerran tänne on tultu sotimaan lipun puolesta, ei sillä kai ole niin väliäkään. Sen tarinan mukaan entisajan hovissa narri palkittiin kuninkaan oltua tyytyväinen esitykseen kolpakollisella kultaa. Ikävä kyllä kuningas harvoin oli. Ei paljon naurattanut, kun henrikit ja
muut perinnöllisesti skitsofreenikot lahtasivat vaimojansa ja lyhensivät palvelusväkeään ihan vaan vallattomuuttaan. Niille, jotka eivät tiedä, mitä tarkoittaa defenestrointi, voin kertoa sen olleen keskiaikainen rangaistusmuoto, johon liittyy ikkuna ja korkea pudotus.
Viimeistään kallioon mätkähtänyt harlekiini kirvoitti hymyn silloisen hallitsijan kasvoille. There's no business like showbusiness.
Ei voi tuntea iloa ilman surua, ei kiintymystä ilman vihaa, tai voimaa ilman häviötä. Jos ei olisi viihdyttäjiä, ei olisi ketään, jonka taikatemppuja ihastella, eikä ketään, jonka kipata raivoa puhkuen ja ikkunankarmit kolisten kukkapenkkaan. Eihän urheiluviihteessä olisi samaa tunnelmaa, jos sen jokaisesta esiintyjästä pitäisi. Siksi amerikkalaisessa vapaapainissa on pahiksia ja hyviksiä, elokuvissa inkkareita ja länkkäreitä, maailmassa ruotsalaisia ja suomalaisia.
Siksi liigatuomareillakin on taas nimi selässä - jotta maksavalla katsojalla on oikeus kohdistaa lippurahan oikeuttama vihansa ja kääntää peukalonsa nuijimisen säestämänä alas päin. Lähtee ainakin oikea mies lentoon. Seepratyttöjä ei halleilla öisin pyöri.
Siksi minulla on nyt Jokerit. Kuka mahtoi olla se nero, joka joukkueen aikanaan nimesi? Taalerit tiskiin, minä kannatan tästä lähin narreja.
Eihän liigassa ole muita.
Siinä, missä muut anarkistit tuntuvat tätä nykyä löytävän heitä pukeviksi ajatuksiksi vain sellaisia, jotka saavat heidät tuntemaan itsensä massasta eroaviksi - siinä missä he kahlitsevat käsivartensa ratakiskoihin ja kantavat äänekkäinä banderollejaan tavallisen hiljaiseläjän ihmetellessä, käänsi minun vallankumoukseni mieleni takaisin kohti massa-ajattelua, kaiken tapahtuessa hiiren hiljaa. Niin hiljaa, ettei vaimokaan näyttänyt heränneen hammasharja suussa peilistä katsoneen aamu-unisen tukahtuneeseen "heureka" -huutoon.
Syy mieleni muutokseen saattaa tuntua naurettavalta, jopa merkityksettömältä. En paljasta sitä tässä, mutta luulen sen turhuudessaankin olevan perustellumpi syy kuin yksikään niistä syistä, jotka ovat saaneet toiset valitsemaan tien olla pitämättä Jokereista.
En paljasta mieleni mutkaa, koska hekään eivät ole perustelleet omaansa. Hyvä ohjenuora fanaatikkojen kanssa väitellessä on hiipua taka-alalle, heittää lauseensa ilmaan ja karata väittelystä vetämällä ovi tylysti kiinni helluntailaisten edessä vaikka kuinka huutelisivat postiluukusta paskahousuksi.
Uutisvälähdyksen vihreäpäinen anarkisti ratakiskoilla sai minut jo jossakin vaiheessa toivomaan, että jätejuna ei olisi turhaan hiljentänyt vauhtiaan. Nykyään oman mielettömyytensä puolustamisesta on tullut liian helppoa, vallankumouksellisuuden kokemus tarjoillaan marttyyrikuoleman vivahteella, mutta ilman pelkoa siitä, että todella koskaan päätyisi kivitetyksi aatteensa vuoksi. Aamulla en ehtinyt edes partavaahtoa pyyhkiä kunnolla poskelta kun jo iski vimma nousta syöksemään saatanallisia säkeitä uudenvärisen ajatusmaailmani silmäkkeestä.
En tiedä, pitääkö seuraava vanha legenda edes paikkaansa, mutta kun kerran tänne on tultu sotimaan lipun puolesta, ei sillä kai ole niin väliäkään. Sen tarinan mukaan entisajan hovissa narri palkittiin kuninkaan oltua tyytyväinen esitykseen kolpakollisella kultaa. Ikävä kyllä kuningas harvoin oli. Ei paljon naurattanut, kun henrikit ja
muut perinnöllisesti skitsofreenikot lahtasivat vaimojansa ja lyhensivät palvelusväkeään ihan vaan vallattomuuttaan. Niille, jotka eivät tiedä, mitä tarkoittaa defenestrointi, voin kertoa sen olleen keskiaikainen rangaistusmuoto, johon liittyy ikkuna ja korkea pudotus.
Viimeistään kallioon mätkähtänyt harlekiini kirvoitti hymyn silloisen hallitsijan kasvoille. There's no business like showbusiness.
Ei voi tuntea iloa ilman surua, ei kiintymystä ilman vihaa, tai voimaa ilman häviötä. Jos ei olisi viihdyttäjiä, ei olisi ketään, jonka taikatemppuja ihastella, eikä ketään, jonka kipata raivoa puhkuen ja ikkunankarmit kolisten kukkapenkkaan. Eihän urheiluviihteessä olisi samaa tunnelmaa, jos sen jokaisesta esiintyjästä pitäisi. Siksi amerikkalaisessa vapaapainissa on pahiksia ja hyviksiä, elokuvissa inkkareita ja länkkäreitä, maailmassa ruotsalaisia ja suomalaisia.
Siksi liigatuomareillakin on taas nimi selässä - jotta maksavalla katsojalla on oikeus kohdistaa lippurahan oikeuttama vihansa ja kääntää peukalonsa nuijimisen säestämänä alas päin. Lähtee ainakin oikea mies lentoon. Seepratyttöjä ei halleilla öisin pyöri.
Siksi minulla on nyt Jokerit. Kuka mahtoi olla se nero, joka joukkueen aikanaan nimesi? Taalerit tiskiin, minä kannatan tästä lähin narreja.
Eihän liigassa ole muita.