Eli 24-vuotias on mielestäsi yli 24-vuotias. Olet ilmeisesti myös sitä mieltä, että Suomella on miesten jääkiekosta yli kaksi maailmanmestaruutta ja yli kuusi olympiamitalia?
Ei yllätä että haluat vielä jatkaa aloittamaasi pilkunviilausta. Mitalit ja maailmanmestaruudet jaetaan kokonaisina, eli kahden mitalin jälkeen tulee kolme mitalia, eikä esimerkiksi 2,12. Ikä taas ei lisäänny vuosi kerrallaan, eli mies on 24 vuotta sillä kellon lyömällä kun 24 vuotta tulee täyteen vuorokauden vaihtuessa, ja siitä lähtien hän on yli 24 vuotta. Esimerkkisi ovat huonoja siksikin ettei tuollaisia ilmauksia edes käytetä. Niiden sijaan käytetään ilmausta "enemmän kuin kaksi maailmanmestaruutta/kuusi olympiamitalia".
Voit vaikka suomenkielisestä Internetistä tutkia kuinka usein "yli 18-vuotiaalla" tarkoitetaan 19-vuotiasta ja sitä vanhempaa. Vaikea tuollaisia outouksia on löytää. Jääkiekossa U20-kisoissa pelaajan edustuskelpoisuus taas riippuu syntymävuodesta eikä syntymäpäivästä, ja puhuminen "alle kaksikymppisten kisoista" on lievästi harhaanjohtavaa, vaikkakin lähellä totuutta.
On mielestäni normaalia suomea sanoa että World Cupissa alle 24-vuotiaat pohjoisamerikkalaiset joutuvat pelaamaan "junnujoukkueessa" ja yli 24-vuotiaat pääsevät Kanadan ja USA:n joukkueisiin. Selkeämpää on tietysti puhua "24 vuotta täyttäneistä", mutta epäilen että äärimmäisen harva suomalainen tulkitsee että "yli 24-vuotias" on 25 vuotta täyttänyt, etenkin jos samassa asiayhteydessä puhutaan sekä alle että yli 24-vuotiaista.