Keskustelussa on ollut paljon ns. kahvaaminen. Välillä samassa yhteydessä on puhuttu myös tilanteista, jossa kiekoton puolustaja estää päälle käyvää hyökkääjää ehtimästä peliä avaavaan puolustajaan kiinni. Käytännössä tätä pelitapaa soveltavat kaikki SM-liiga joukkueet. Tyylin nähdään estävän luovan pelinrakentamisen kokonaan.
On totta että vastauksena ruotsalaisten kehittelemään ohjauspeliin, lähinnä Pohjois-Ameriikassa otettiin tavaksi estää kärkikarvaajaa pääsemästä kiekkoa ylöstuovaan puolustajaan kiinni. Tällä tavalla yritettiin estää ohjauspelin aiheuttama hyökkäyksen ajautuminen kentän laidoille. Tätä pelitapaa on pidetty jopa pahimpana esteenä luovalle pelinrakentamiselle. Kuitenkaan ongelma ei ole niin suuri kuin näyttäisi olevan. Valmentajan on helppo kohdistaa kritiikkinsä vastustajan avauspeliin, vaikka tosiasiassa kyseiseen pelitapaan voi vastata myös omilla taktisilla ratkaisuillaan.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että uskalletaan karvata kahdella miehellä. Jukka Rautakorpi puhui välillä kaksivaihekarvauksesta. Tällöin kärkikarvaajan takana on toinen pelaaja, joka on valmiina ryntäämään tilanteeseen heti, kun vastustajan puolustaja yrittää estää omaa kärkikarvaajaa. Jos joukkue pelaa pelkistettyä 1-2-2 systeemiä, on vastustajan helppo ottaa kärkikarvaaja pois tilanteesta. Tällöin ei pitäisi kohdistaa kritiikkiä vastustajaan, joka käyttää hyväkseen kaikki sääntöjen sallimat keinot oman maalinsa puolustamiseen, vaan huomio pitäisi kiinnittää oman joukkueen mahdollisuuksiin vastata vastustajan pelitapaan. Jääkiekon pitäisi olla hyökkäyspainotteinen urheilulaji, jossa ottelut voitetaan lyömällä vastustaja kaikilla kentän osa-aluelleilla. Suuri merkitys on sillä mitä kärkikarvaajan takana tapahtuu - pelataanko neljän miehen passiivista boxia, vai haetaanko koko ajan mahdollisuutta iskeä kahdella miehellä vastustajan pelinrakennukseen. Jos oma joukkue ei ole valmis yrittämään kentän hallintaa myös hyökkäyspäässä, ei kritiikkiä tulisi kohdistaa vastustajan pelitapaan, vaan muuttaa omaa taktiikkaa sellaiseksi, jolla voidaan vastata kaikkiin mahdollisiin sääntöjen sallimiin puolustusmuotoihin. On helppo hyökätä verbaalisesti vastustajan pelitapaa vastaan. Miehekkäintä olisi muokata oma taktiikka sellaiseksi, jolla voidaan lyödä vastustaja sen oman pelitavan heikouksia hyvksikäyttäen.
Yhteenvetona kannatan sitä, että SM-liigajoukkueet uskaltautuisivat rohkeampaan karvauspeliin. Jos joukkue ei pysty karvaamaan kahdella miehellä hyökkäyspäässä, syyllistä ei tulisi etsiä vastistajan pelitaktiikasta, vaan omasta systeemistä. Kaikki taktiset järjestelmät ovat sellaisia, että niihin löytyy vastalääke. Jos vastustaja pelaa systeemillä, joka estää omaa pelinrakentamista, täytyy siihen vastata oman taktiikan muutoksella. Mitään muihin ylivertaista pelitapaa ei ole olemassakaan, vaan aina on olemassa tapoja murtaa vastustajan puolustus. Joukkueilla täytyy vain olla rohkeutta toteuttaa omaa pelitapaansa, eikä jäädä voivottelemaan vastustajan passiivisuutta.
edit: typo
On totta että vastauksena ruotsalaisten kehittelemään ohjauspeliin, lähinnä Pohjois-Ameriikassa otettiin tavaksi estää kärkikarvaajaa pääsemästä kiekkoa ylöstuovaan puolustajaan kiinni. Tällä tavalla yritettiin estää ohjauspelin aiheuttama hyökkäyksen ajautuminen kentän laidoille. Tätä pelitapaa on pidetty jopa pahimpana esteenä luovalle pelinrakentamiselle. Kuitenkaan ongelma ei ole niin suuri kuin näyttäisi olevan. Valmentajan on helppo kohdistaa kritiikkinsä vastustajan avauspeliin, vaikka tosiasiassa kyseiseen pelitapaan voi vastata myös omilla taktisilla ratkaisuillaan.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että uskalletaan karvata kahdella miehellä. Jukka Rautakorpi puhui välillä kaksivaihekarvauksesta. Tällöin kärkikarvaajan takana on toinen pelaaja, joka on valmiina ryntäämään tilanteeseen heti, kun vastustajan puolustaja yrittää estää omaa kärkikarvaajaa. Jos joukkue pelaa pelkistettyä 1-2-2 systeemiä, on vastustajan helppo ottaa kärkikarvaaja pois tilanteesta. Tällöin ei pitäisi kohdistaa kritiikkiä vastustajaan, joka käyttää hyväkseen kaikki sääntöjen sallimat keinot oman maalinsa puolustamiseen, vaan huomio pitäisi kiinnittää oman joukkueen mahdollisuuksiin vastata vastustajan pelitapaan. Jääkiekon pitäisi olla hyökkäyspainotteinen urheilulaji, jossa ottelut voitetaan lyömällä vastustaja kaikilla kentän osa-aluelleilla. Suuri merkitys on sillä mitä kärkikarvaajan takana tapahtuu - pelataanko neljän miehen passiivista boxia, vai haetaanko koko ajan mahdollisuutta iskeä kahdella miehellä vastustajan pelinrakennukseen. Jos oma joukkue ei ole valmis yrittämään kentän hallintaa myös hyökkäyspäässä, ei kritiikkiä tulisi kohdistaa vastustajan pelitapaan, vaan muuttaa omaa taktiikkaa sellaiseksi, jolla voidaan vastata kaikkiin mahdollisiin sääntöjen sallimiin puolustusmuotoihin. On helppo hyökätä verbaalisesti vastustajan pelitapaa vastaan. Miehekkäintä olisi muokata oma taktiikka sellaiseksi, jolla voidaan lyödä vastustaja sen oman pelitavan heikouksia hyvksikäyttäen.
Yhteenvetona kannatan sitä, että SM-liigajoukkueet uskaltautuisivat rohkeampaan karvauspeliin. Jos joukkue ei pysty karvaamaan kahdella miehellä hyökkäyspäässä, syyllistä ei tulisi etsiä vastistajan pelitaktiikasta, vaan omasta systeemistä. Kaikki taktiset järjestelmät ovat sellaisia, että niihin löytyy vastalääke. Jos vastustaja pelaa systeemillä, joka estää omaa pelinrakentamista, täytyy siihen vastata oman taktiikan muutoksella. Mitään muihin ylivertaista pelitapaa ei ole olemassakaan, vaan aina on olemassa tapoja murtaa vastustajan puolustus. Joukkueilla täytyy vain olla rohkeutta toteuttaa omaa pelitapaansa, eikä jäädä voivottelemaan vastustajan passiivisuutta.
edit: typo
Viimeksi muokattu: