Kiekkovuodesta 1989 aikaa 25 vuotta

[Thusberg]

Kaudella 1989 eli nyt 26 vuotta sitten YLE oli jossain määrin hieman harmissaan siitä, että aiemmin lievästi sanottuna erittäin edullisenkin Jääkiekon MM-Kisojen hintalappu televisiointien osalta oli korottunut kolminkertaiseksi vuoteen 1987 nähden. A-sarjan MM-kisoista kaikki maat maksoivat kaikkiaan 3 miljoonaa markkaa vuoden 1989 kurssilla ja vuonna 1987 Wienissä oli maksettu yhteensä 1,3 miljoonaa markkaa A-sarjan kisoista.

B-sarjan maat maksoivat omista kisoistaan 1,5 miljoonaa markkaa, C-sarjan maat noin miljoona markkaa ja D-sarjan televisiointimaksut olivat yhteensä 500 000 markan luokkaa korkeintaan. Ja alempien maiden yhteishinnat olivat siis vuoden 1989 hintatasoa. YLE maksoi kaudella 1989 MM-kisojen välittämistä kiekkopeleistään 260 000 markan osuuden. Norjan kiekkokisoista NRK maksoi lievästi sanottuna leijonanosuuden ja samoin tekivät B-sarjan maista Sveitsi, Itävalta, Italia ja Ranskakin suurempien summien osalta puhuttaessa.

C-sarjan maista Australia ja etenkin Hollanti maksoi peleistä varsin paljon. Hollannissa RTL4 näytti jopa suoriakin kiekkopelejä ja Ijshockey Eredivisiehen yleensä keskittynyt koosteohjelma Ijshockey Selectiessä nähtiin Ijs-Oranjen menoa oman tasonsa MM-karkeloissa. D-sarjasta ei tiettävästi kovinkaan kummoisia summia itsessään muodostunut televsio-oikeuksista vaan pikemminkin tuo hintaluokka sisältää myös kokonaiskustannuksen. Jonkin verran noista vanhemmista jääkiekon televisiointien summista voisi laittaa esimerkkejä joihinkin muihin toikkeihin tai luoda niille oman erillisenkin toikin.

 

[Thusberg]

Vuonna 1989 Puolalla tosiaan A-sarjassa oli melkoisen kylmää kyytiä melkein kaikissa peleissään. Länsi-Saksan voittaminen alkusarjassa ja putoamissarjassa edes jonkinlaisen tason pitäminen tuloksiinsa nähden pettynyttä Suomea vastaan ja B-sarjan putoamisottelussa uudestaan Länsi-Saksaa vastaan tuntuivat tähtihetkeltä. Puolalla oli korkeintaan melko keskinkertainen tasapaino joukkueena maan omienkin ongelmien johdosta ja voimapelaaminen muiden taktiikoidenkin osalta tuntuivat enemmän sopivan B-sarjaan joten mitään toivoa muusta kuin sarjapaikan säilymisestä ei tuntunut olevan.

Ainoa hyvä puoli oli, että ainakin saadessaan tilaisuuden maalipaikkoihin yritystä tuntui olevan pelissä. Lisäksi fyysinen voimapeli tuntui olevan ongelma Valkokotkille. Toisaalta taas puolalaisten saadessa ainakin B-sarjatasolle hyvän syöttöpelinsä käyntiin ei yleensä voinut mikään joukkue jäädä vain odottamaan tilanteita, mutta siitä kyllä oikeastaan mikä tahansa maa pystyi A-sarjatasolla vastaamaan siihen.

Tässä kuitenkin joukkue vuoden 1989 osalta:

Maalivahdit: Andrzej Hanisz, Gabriel Samolej ja Dariusz Wieczorek.
Puolustajat: Jerzy Potz, Henryk Gruth, Andrzej Kadziolka, Robert Szopinski, Zbigniew Bryjak, Janusz Syposz ja Marek Teodorczak.
Hyökkääjät: Piotr Kwasigroch, Janusz Adamiec, Ludwig Czapka, Jan Stopczyk, Jerzy Christ, Roman Steblecki, Krzysztof Bujar, Krzysztof Podsiadlo, Marion Drasyk, Miroslaw Copija, Piotr Zdunek, Jacek Szopinski ja Marek Stebnicki.
Päävalmentaja: Leszek Lejczyk

 

[Thusberg]

Länsi-Saksalla oli kauden 1989 MM-kisoissa ja sen A-sarjassa jälleen melko vaikeaa. Toisaalta taas kaksi pisteryöstöä Tsekkoslovakialta ja Ruotsilta alkusarjassa ja loppusarjan yllättävänkin pitkä Yhdysvaltain ja Suomen kiusaaminen molemmissa sarjoissa olivat Puolan voittamisen ja sarjapaikan säilymisen tasolta turnauksen kohokohtia.

Verrattuna DDR:n joukkueeseen Länsi-Saksalla tuntui kauden 1989 A-sarjan kisoissa olevan huomattavasti enemmän ongelmia yleisessä voimapelaamisessa joka sittemmin korvattiin nopealla syöttelyllä ja yleisellä saksalaisella puurtamisen tehokkuudella. Joukkueena Länsi-Saksalla parhaimpana päivänä lähes mikä tahansa tuntui olevan mahdollista, mutta huonoimpana päivänä putoaminen tai putoamissarjassa yleinen viihtyminen oli tosiasia.

Parhaimmillaan ennusteet Länsi-Saksalla olivat A-sarjan kisoissa jopa sijoille 5-6, mutta sarjassa säilyminen tuntui olevan kunniaksi jo sinällään sitä parasta teräänsä menestyneelle joukkueelle. Suomessa tunnuttiin ainakin huumoripuolella olevan iloisia siitä, että Iso-Erkki tai Iso-Eerikki ei enää ollut pelipaitaa päälle pukemassa...

Tässä kuitenkin joukkue vuoden 1989 osalta:

Maalivahdit: Karl Friesen, Josef Schlickenrieder ja Matthias Hoppe.
Puolustajat: Udo Kiessling, Andreas Pokorny, Andreas Niederberger, Ulrich Hiemer, Michael Schmidt, Harold Kreis ja Bernd Wagner.
Hyökkääjät: Helmut Steiger, Gerd Truntschka Dieter Hegen, Peter Obresa, Peter Dreisatl, Georg Franz, Manfred Ahne, Markus Berwagner, Harald Birk, Georg Holzmann, Axel Kammerer, Roy Roetger ja Ron Fischer.
Päävalmentajat: Xavier Unsinn ja Erich Küchnhackl.

 

[Thusberg]

Yhdysvaltain joukkue kaudella 1989 lähti jälleen varsin luottavaisena tavoittelemaan korkeita sijoja ja tietenkin jääkiekon maailmanmestaruutta. Jossain määrin Yhdysvaltain joukkue tuntui MM-kisoja lähestyttäessä jopa maailmanmestarilta siinä tapauksessa, että ennakkoarvioissa korkeimmalla pidetyt Neuvostoliitto tai Kanada jotenkin möhlisivät omat kisansa. Joka tapauksessa eräänlainen minimitavoite ennen MM-kisoja joukkueella tuntui olevan pronssimitali sillä ilman suuria ihmeitä juuri Neuvostoliitto tai Kanada tuntui olevan joukkueelle se kuuluisa kompastuskivi.

Ja ensimainitun kanssa oli vielä kansallista tunnetta pelissä joskin jo paljon vähemmän kuin aiemmin oli ollut. Voimapeliä riitti ja suhteellisen hyvää maalivahtipeliäkin, mutta jokseenkin hidas reagointi ja suhmurointi muuttuvissa pelitilanteissa olivat Yhdysvaltain joukkueelle kaudella 1989 ongelma. Ja ennen kaikkea Yhdysvaltojen varsinainen huono puoli oli se, että sillä ei oikein tuntunut olevan mitään todella suurta etua mihinkään joukkueeseen, mutta ei myöskään ollut missään nimessä huonoinkaan.

Lisäksi vuoteen 1989 mennessä Yhdysvalloissakin maajoukkueeseen alkoi pikku hiljaa tulla aikaisempiin vuosiin ja vuosikymmeniin nähden jotakin rajaa myös yleensä maajoukkuevalintoihin. Tähän olivat vaikuttaneet niin Lake Placidin kulta 1980 kuin myös harvinaisen nolot vierailut B-sarjassa vielä samalla vuosikymmenellä kun maajoukkue valmistautui tuolloin 1980-luvun viimeiseen kiekkokevääseen.

Joukkuehenkeä söivät myös Corey Millenin doping-käryt ja Kanadan maajoukkueen vastaavan doping-käryn haluava ajojahti. Lisäksi tärkeissä paikoissa häviämiset veivät kykyä vastata vastoinkäymisiin. Lopulta se kaikki johti kuudenteen sijaan ja aivan liian ns. Tasaiseen otteluun Länsi-Saksan kanssa joka ei olisi pitänyt mennä aivan sillä tavalla. Kuudes sija ei ollut missään tapauksessa se mitä Yhdysvallat olisi joukkueeltaan halunnut MM-kisoissa 1989. Niin vain kävi.

Tässä kuitenkin joukkue:

Maalivahdit: John Vanbiesbrouck, Robert Stauber ja Cleon Daskalakis.
Puolustajat: Greg Brown, Jeffrey Norton, Thomas Kurvers, John O'Callahan, Phil Housley ja Brian Leetch.
Hyökkääjät: Thomas O'Regan, Edward Olczyk, Corey Millen, Randolph Wood, Thomas Fitzgerald, Patrick LaFontaine, Thomas Chorske, David Snuggerud, Brian Mullen, Scott Young, Doug Brown, Kelly Miller, Dave Christian ja Paul Fenton.
Päävalmentaja: Tim Taylor.

 

[Thusberg]

Suomella oli kaudella 1989 Globeniin lähdettäessä ensimmäistä kertaa todella kovatasoinen ja nykypäivää hipova itseluottamus ja hyväksyntä omaan itsensä osalta. Maajoukkuevalinnoista ja Sisu Teamin mahdollisista huippuluokan varapelaajista MM-kisoihin käytiin jonkun verran vääntöä ja tietyllä tapaa kauden 1989 osioon kuului myös Jokerien huippulahjakkuuden Teemu Selänteen makaaminen sairaalassa vammojen takia. Tulevaisuuden nuoren pelaajan loukkaantumista kun harmiteltiin yleisesti. Leijonilla tuntui olevan etenkin ennen kisoja ja vielä kisojen alkupäivinäkin hyvä luotto itseensä. Sittemmin Calgaryn mitalihaaveen uusiminen ja kaikkien optimistisimmissa ehdoteltu maailmanmestaruus alkoi tuntua pikkuhiljaa mahdottomalta.

Etenkin kun tappioita vain tuli toisensa perään maita vastaan jotka tuntuivat jopa ennen Calgaryn mitalia täysin voitettavissa olevilta mailta ja kun Neuvostoliitolle hävittiin niin jälleen kerran itseluottamus pois lukien aivan todella paljon joukkueeseen luottavia tahoja tuntui häviävän jonnekin ja lopulta voitettiin perinteiseen tyyliin enemmän tai vähemmän pakkopullana Länsi-Saksa ja Puola ja sittemmin eräänlaisena selvänä lohdutuspalkintona myös Yhdysvallat.

Joskin Yhdysvaltoja vastaan pelattiin tosin ensiksi alkusarjassa tasan ottelu joka olisi ehdottomasti pitänyt voittaa joskin jo Neuvostoliiton häviämisen jälkeen voitoilla ei tuntunut olevan merkitystä. Suomalaisilla nopeutta joukkueessa riitti ja hyvänä päivänä mikä tahansa oli mahdollista, mutta huonona päivänä kaikki tuntui romahtavan jopa ennen ottelua etenkin jos kyse oli taas niistä isommista maista tai länsinaapurista.

Joukkue oli kuitenkin yleisesti ottaen lopulta ensi kertaa se Leijonat mitä yleisö on sittemmin ainakin nykypäiväisessä mittakaavassaan pitänyt ja se oli tulevien vuosien mestaruuden kannalta erittäin tärkeää. Vuoden 1989 sijoitusten osalta parhaimmillaan 1-4 sijoille ennustetut Leijonat sijoittuivat lopulta viidenneksi kun sentään putoamissarjaa Leijonat hallitsi. Toisaalta taas lehdissä harmiteltiin sitä, että jälleen kerran väärässä sarjassa löytyi se taistotahto mitä löytyi vielä Kanadaa tai Tsekkoslovakiaa vastaan kisojen alkupäivinä. Erona aiempien vuosien jatkuvaan harmitteluun ja jopa julkiseen panetteluun oli kuitenkin se, että tappiosta ei väännetty vartta loppupelissä kovinkaan pitkään ja vuodeksi 1990 ennustettiin mestaruutta tai ainakin sitten jo parempaa mahdollisuutta mitaleille sillä asiantuntijoiden ja ns. Kansanasiantuntijoiden mielestä Leijonilla oli liian suuri jännitys kauden 1989 MM-kisoissa ensimmäisen aikuisten maajoukkueen mitalin jälkeen. Kiekkoliitto antoi kuitenkin Pentti Matikaiselle luottamuksensa vaikkakin pieni vähemmistö olikin toista mieltä asiasta. Joka tapauksessa tässä kuitenkin joukkue millä Suomi pelasi kauden 1989 MM-kisoissa:

Maalivahdit: Jukka Tammi, Sakari Lindfors ja Markus Ketterer
Puolustajat: Timo Blomqvist, Kari Eloranta, Reijo Ruotsalainen, Simo Saarinen, Pertti Lehtonen, Hannu Virta, Jouko Narvamaa ja Jarmo Kuusisto
Hyökkääjät: Esa Keskinen, Ari Vuori, Kari Jalonen, Jukka Seppo, Pauli Järvinen, Timo Susi, Reijo Mikkolainen, Esa Tikkanen, Jari Kurri, Hannu Järvenpää, Iiro Järvi ja Jukka Vilander
Päävalmentaja: Pentti Matikainen

 

[Thusberg]

Vuoden 1989 Ruotsin maajoukkue eli Tre Kronor lähti Suomen ja Yhdysvaltain tapaan eräänlaisena mustana hevosena omiin kotikisoihinsa tietenkin yrittämään myös maailmanmestaruutta. Toisaalta taas sijat 3-4 olivat enemmän tavoitteena sillä Kanada ja Neuvostoliitto nähtiin vain kerta kaikkiaan liian kovina maina. Tsekkoslovakia nähtiin myös äärimmäisenä haastajana.

Joukkueella ehkä paras puoli tuntui Suomen sijaan olevan enemmän hyökkäyspelissä kuin maalivahdeissa vaikka myös nekään eivät olleet mitään huonoja. Toisaalta Ruotsilla oli peleissään hieman hitaanoloista syöttöä pelaajilleen joukkueena ja mikäli ensimmäisessä erässä ruotsalaiset osattiin yllättää niin Suomen tapainen moraalinen häviö ja luovutusmentaliteetti olivat pukukopeissa aika useinkin läsnä. Toki joukkueen oma yleensä pirteä henki ja etenkin kotikisoissa paljon parempikin joukkuehenki siivittivät ruotsalaisia yleensäkin parempiin suorituksiin kuin muutoin.

Erikoisesti Suomea vastaan Ruotsi lähti alkusarjassa varsin vaikeissa ennakkotunnelmissa, mutta sittemmin asetelmat heidän osalta kääntyivät päälaelleen ja kun vielä lisättiin vastustajan ja jopa mestaruuskandidaatiksi veikattu Leijonien ottelumasennus päälle niin voitto meni valitettavasti länsinaapuriin niin, että heilahti. Mestaruus ja loppupelissä edes mitalit jäivät ottamatta erittäin kovatasoisessa mitalisarjassa.

Toisaalta ruotsalaiset suhtautuivat neljänneksi jäämiseen vain olemalla hyvin vähän enemmän kuin tavallisesti harmissaan asiasta ja kauteen 1990 alettiin keskittyä enemmän kuin mitä kotikisoihin myös menestyksenkin osalta. Ivallisesti sanottuna Ruotsin lehdistöä järkytti huomattavasti enemmän loppupelissä tasapeli monta kertaa sitäkin huonompaa Länsi-Saksaa vastaan alkusarjassa pelattu tasapeli kun häviöt kovatasoisessa mitalisarjassa. Tässä kuitenkin joukkue:

Maalivahdit: Peter Lindmark, Rolf Riderwall ja Peter Äslin
Puolustajat: Börje Salming, Anders Eldebrink, Mats Kihlström, Tommy Abelin, Peter Andersson, Thomas Eriksson ja Fredrik Olausson
Hyökkääjät: Thomas Rundqvist, Tomas Sandström, Kent Nilsson, Håkan Södergren, Jens Öhling, Jonas Bergqvist, Bo Berglund, Anders Carlsson, Thomas Steen, Peter Sundström, Ulf Dahlen, Johan Strömvall, Peter Eriksson ja Tommy Samuelsson
Päävalmentaja: Tommy Sandlin

 

[Thusberg]

Kaudella 1989 Tsekkoslovakialla oli myös erittäin kova joukkue, mutta jostain syystä ennakkoarviot menivät Tsekkoslovakian osalta jossain määrin pieleen. Sitä oli alun perin ennustettu lähinnä sijoille 4-6 mikä tuntui jopa koko maajoukkueen aliarvostamiselta. Tosin osasyy tälle arviolle oli melko varmasti se seikka, että MM-kisat pelattiin Ruotsissa, Suomi oli voittanut yhdistettyä olympia ja MM-hopeaa Calgaryssa ja Yhdysvaltainkin joukkue tuntui kovimmalta muutamaan vuoteen jolloin Tsekkoslovakian tunnetusti tehokas maajoukkue tuntui jäävän valokeilan ulkopuolelle.

Huolimatta monesta kovasta pelimiehestä kuten Otakar Otto Janeckysta tai sitten maalivahtipuolen kavereista Sindelistä, Brizasta tai Hasekista. Nuorten maajoukkuepuolella myös Jaromir Jagrin kyvyt olivat huomattu, mutta häntä ei vielä näihin kisoihin päästetty. Toisaalta toinen osasyy Tsekkoslovakian maajoukkueen pienelle aliarvostukselle oli ehkä se, että Yhdysvaltain jälkeen Tsekkoslovakia tuntui kansainvälisessä jääkiekossa olevan todella yllätysvalmis ja monipuolinen joukkue. Vaihtelevuuden vuoksi mikä tahansa tuntui olevan maalle mahdollisuus, mutta sitä ei oikein vain osattu Neuvostoliiton tai Kanadan takia pitää sinä aivan kovimpana maajoukkueena.

Tosin Punakoneen edustajat olivat monta kertaa joutuneet historian saatossa toteamaan, että itäblokin satelliittina tunnettua valtiota ei jääkiekossa yksinkertaisesti voitu pelotella. Usein myös fyysistä voimaa löytyi ja etenkin Neuvostoliittoa vastaan Tsekkoslovakian edustajilla tuntui aina olevan tunnetta pelissä, mutta Yhdysvaltain tapaan kaikkein pahimmat tunteenpurkaukset olivat nähty jo aikaisemmilla vuosikymmenillä. Tsekkoslovakian rajallisia muita huonoja puolia vuoden 1989 MM-kisoissa tuntui jossain määrin olevan puolustuksen hitaus ja yleinen luistelunopeus fyysisyyttä painottavalla maajoukkueella.

Tätä heikkoutta ei tosin voitu juuri koskaan hyödyntää ellei sitten vastassa ollut juurikin Punakone tai Vaahteramiehistö eli Kanada. Ja nekin vain rajallisesti sillä toisinaan Tsekkoslovakian miehistöä vastaan 1980-luvun huippujääkiekkoilussa nekään eivät aina riittäneet sillä Punakone tai Vaahteramiehistö eivät yksinkertaisesti kyenneet saamaan aikaan mitään varsinaista yliotetta joukkueesta hyökkäyspelin tai syöttöpelin osalta.

Tsekkoslovakia oli tuon vuoden joukkueella miettien todella kova kenen tahansa A-sarjan maajoukkueen puolustukselle ja jos otteluun ei osannut keskittyä tai puolustus rakoili niin Tsekkoslovakia myös tuntui olevan ottelun jälkeen se voittaja. Ja etenkin ylivoimapelaaminen oli Tsekkoslovakialle se etu mitä ei edes Punakone tai Vaahteramiehistö halunnut koskaan missään tapauksessa antaa sillä ylivoimapelaaminen tuntui etenkin maan harjoitusotteluissa oltiin nähty maan murskaavat tehot ylivoimapelin lisäksi myös muissakin erikoistilannepeleissä ja tappiot tai huonot päivät näissä olivat suuria poikkeuksia.

Toisaalta joitakin maita vastaan Tsekkoslovakia sortui minkä tahansa jääkiekon huippumaan kaltaisen takki auki lähtemiseen tasoltaan huonompia maita vastaan ja käytännössä aiheutti itselleen katastrofin pelaamalla tasapelin Länsi-Saksan kanssa jolle oli ennustettu tappiolukuja 5-0:n ja 15-0:n välillä... Erikoistilannepelaamisen merkitystä opetettiin Tsekkoslovakian jääkiekkoilussa hyvinkin tarkkaan muissakin maajoukkueissa.

Jopa Tsekkoslovakian B-maajoukkueellakin oli tuohon aikaan erittäin vahvaa painotusta erikoistilannepeleihin. Tsekkoslovakialla oli kuitenkin ajoittain melko heikkoja aloituspelejä pelikatkojen jälkeen ja nekin tuntuivat olevan ratkaisevia joukkueelle jonka potentiaali jopa maailmanmestaruuteen asti oli loppupelissä etenkin kiistaton, mutta maa oli aivan erityisesti alkusarjan vaikeuksistaan huolimatta ylpeä lopulta myös pronssista. Kovaosaisessa mitalisarjassa monet pystyivät jälkikäteen ihastelemaan ehkä aikansa kovatasoisinta jääkiekkoa maajoukkuepelien osalta. Tässä joukkue kauden 1989 osalta:

Maalivahdit: Dominik Hasek, Jaromir Sindel ja Petr Briza
Puolustajat: Jergus Baca, Leo Gudas, Drahomir Kadlec, Frantisek Kucera, Bedrich Scerban, Jiri Latal, Frantisek Prochazka ja Antonin Stavjana
Hyökkääjät: Otakar Janecky, Jiri Sejba, Jiri Dolezal, Tomas Jelinek, Zdeno Ciger, Oto Hascak, Vladimir Ruzicka, Jiri Kucera, Vladimir Svitek, Oldrich Valek, Rostislav Vlach ja Robert Kron
Päävalmentajat: Pavel Wohl ja Stanislav Nevesely

 

[Thusberg]

Kauden 1989 MM-kisoihin Kanada lähti luonnollisesti maailmanmestaruus mielessä ja huonoimmillaankin maan ennustettiin keskimäärin olevan toinen tai huonon menestyksenkin myötä silti edes kolmas. Maailmanmestarina maata pidettiin myös mikäli Neuvostoliiton tuolloinen alakuloisuus jatkuisi. Maailman parhaaksi, toiseksi parhaaksi tai huonoimmillaankin leikkisästi tuolloin kolmanneksi parhaaksi jääkiekossa nimetty maa oli melkein kaikilla osa-alueilla voittamaton. Tosin jopa Kanada oli ajoittain yllätettävissä ja ihme kyllä ehkä eniten joukkueella oli paineita niin Suomea kuin Yhdysvaltoja vastaan muista maista kisojen aikana, mutta molemmat maat lopulta voitettiin selvästi ja Yhdysvaltojen voittaminen vain helpottui doping-käryn myötä.

Toisaalta taas Kanadaa painoivat läpi kisojen Randy Carlylen doping-käryn aiheuttama ajojahti jonka päätteeksi A ja B-näytteet eivät täsmänneet ja edes koko joukkueen tehotestauksessa ei löytynyt dopingia joten joukkueen syytteet jätettiin tuomitsematta. Yhdysvaltojen vastaavassa tehotestauksessa Corey Millen kärähti ja muutamalla muulla pelaajalla oli ollut epäselvyyksiä tai toinen näyte dopingia sisältävä. Ainoa varsinainen ongelma tuntui olevan vain Kanadalla ajoittainen identiteettikriisi suhteessa vastustajan pelitapaan ja mikäli vastustaja pääsi jostakin syystä etulyöntiasemaan kuten vaikka 1-3 maalin päähän niin kriisi yleensä alkoi joukkueella. Tosin Kanadan maajoukkueen osalta pelitehoa oli riittänyt jopa viidenkin maalin tappioasemassa paikasta missä monilla muilla mailla olisi mennyt moraali alas jo ajat sitten. Lopulta maa saavutti hopeaa kisoissa ja oli siihenkin panokseen myös tyytyväinen.

Tässä kuitenkin Kanadan maajoukkue vuodelta 1989:

Maalivahdit: Sean Burke, Grant Fuhr ja Peter Sidorkiewicz
Puolustajat: Dave Ellett, Randy Carlyle, Ken Daneyko, Mario Marois, Scott Stevens, Dave Babych ja James Patrick
Hyökkääjät: Brent Ashton, Andy McBain, Dale Hawerchuk, Kevin Dineen, John MacLean, Pat Verbeek, Kirk Muller, Ray Ferraro, Brian Bellows, Steve Yzerman, Gerard Gallant, Mark Messier ja Glenn Andersson
Päävalmentaja: Dave King

 

[Thusberg]

Neuvostoliitto oli jääkiekossa vuoden 1989 jälleen toki arvioissa edelleen se kaikkien aikojen kovin maa jääkiekossa ja paljon muutakin, mutta voittamaton ja edes yhtenäisenä joukkueenakaan ajoittain Punakone ei ollut enää nimensä veroinen. Se ei oikeastaan ollut enää sitä täsmällisenä ja aivan täysin suvereenina sitä ollut enää muutamaan vuoteen jääkiekossa ja sisäiset ristiriidat repivät joukkuetta koko maan muutenkin vapautuneen politiikan johdosta. Se ei ollut enää edes täysin yksinomaan maailman paras joukkue vaan välillä sen asema oli tippunut toiseksi parhaaksi tai kolmanneksi parhaaksi ja joissakin pienemmissä amerikkalaisissa jääkiekkolehdissä jopa vain neljänneksi parhaaksi maaksi.

Lisäksi Neuvostoliiton pystyi kyllä voittamaan myös muutkin kuin vain kaikkein parhaimmat kiekkomaat ja se ei ollut enää 1980-luvun lopulla tai edes vuosikymmenen koko mittapuullakaan enää aivan niin harvinaista toisin kuin usein oli luultu tai kerrottu niin olevan. Tosin pienemmillä mailla kuten vaikkapa Suomella se vaati uskomatonta venymistä ja etenkin ajanpeluuta Punakonetta vastaan, että voitto olisi voitu saavuttaa. Suuremmilla mailla ainoa keinovalikoima oli satunnaisen jäähyputkeen puijaamisen lisäksi myös yksinomaan nopeus.

Se puoli oli rajallisesti Neuvostoliiton harvoja huonoja puolia jääkiekossa ollut tavallaan aina joskin ennen 1980-lukua se ei ollut juuri koskaan muuttunut näkyväksi ongelmaksi. Neuvostoliitolla tuntui aina olevan eniten tunnetta pelissä Yhdysvaltoja, Kanadaa ja Tsekkoslovakiaa vastaan jääkiekossa jos oli. Muutoin oltiin ajoittain jopa yllättävänkin suvaitsevaisia ja tappioita mahdollisille pienemmille maille tai jääkiekon keskikastin maille ei yleensä otettu kovinkaan pahasti itsensä osalta.

Siinä missä Suomella etenkin oli tuntunut olevan aina tappio melkein lähtökohtaisesti itseisarvo niin Neuvostoliitossa oli kuitenkin jo aikoja sitten tajuttu Suomenkin potentiaali jääkiekossa ja ajoittain Neuvostoliitto oli ollut montakin kertaa hävitä Suomelle vaikka aina jostakin ja etenkin yleisesti ottaen yleisen jääkiekossa pelatun tehokkuuden vuoksi Neuvostoliitto tuntui pystyvän saamaan jopa pahankin tappion tai hitaan alun kääntymään aina voitoksi tai mikäli kerta kaikkiaan ei voitu jokaista matsia voittaa niin siinä tapauksessa minimitavoite tuntui aina olevan tasapelaaminen.

Etenkin mitalisarjan peleissä ja lähtökohtaisesti muutenkin esimerkiksi Kanadaa tai Tsekkoslovakiaa vastaan Neuvostoliitolla tuntui ajoittain olevan suuriakin vaikeuksia minkä takia tasapeli oli enemmän tavoiteltava asia. Toisaalta taas monelle pienille maille tai keskikastin jääkiekkomaille Neuvostoliiton ajoittainen taipumus enemmän tasapelihenkeen kuin voittoon oli oikeastaan ainoa järkevä keino tavoitella voittoa joskin joillakin pienemmillä mailla tasapelaaminenkin tuntui enemmän tavoiteltavalta asialta kuin voitto.

Joka tapauksessa loppupelissä Neuvostoliittoa ei kerta kaikkiaan edes vaikeuksistakaan huolimatta turhaan kutsuttu jääkiekossa Punakoneeksi. Etenkin kun jokainen ottelu MM-kisoissa 1989 päättyi voittoon ja maailmanmestaruuteen. Tässä kuitenkin joukkue vuoden 1989 kisoista:

Maalivahdit: Sergei Mylnikov, Arturs Irbe ja Vladimir Myskin
Puolustajat: Vjatseslav Fetisov, Alexei Kasatonov, Vladimir Konstantinov, Sjatoslav Chalizov, Ilja Bjakin, Valeri Sirjajev ja Sergei Gusarov
Hyökkääjät: Sergei Makarov, Igor Larionov, Vladimir Krutov, Vjatseslav Bykov, Valeri Kamenski, Andrei Chomutov, Alexandr Mogilny, Sergei Fedorov, Sergei Nemcinov, Juri Chymyljov, Sergei Jasin, Dmitri Kvartalnov ja Alexsandr Cernych
Päävalmentajat: Viktor Tihonov ja Igor Dmitrijev

 

[Thusberg]

Kaudella 1989 D-sarjassa tosiaan oli melkoisen levotonta jääkiekon alimmalle MM-sarjaportaalle. Kisojen ensimmäisinä päivänä D-sarjassa kaikkien joukkueiden pisteet nollattiin kokonaan ja joukkueille annettiin lopulta täydellisen tuloksettomuuden sijaan yhdet tappiot joukkuetta kohti.

Syy johtui kaikkien joukkueiden laajamittaisesta dopingin käytöstä. Espanja ja Uusi-Seelanti tuntuivat olevan kokonaan väärässä lajissakin kuin jääkiekossa joskin Espanja sentään turnauksen loppua kohti edes jotenkin kehittyi. Iso-Britannia vuorostaan omasi potentiaalia olla jopa C-sarjan keskikastissakin vaikkakin tasapeli Romanialle ja niukka tappio Jään Punaisille Paholaisille (Myöskin Jään Mustat Paholaiset...) eli Belgialle aiheuttivat jäämisen D-sarjaan. Briteillä ehdottomasti tärkeimpiä pelaajia oli Anthony Tony Hand ja Jään Punaisilla Paholaisilla eli Belgialla ehdottomasti maalivahtina toiminut Yannick Verstappen.

 

[Thusberg]

Voisi ehkä tässä toikissa tai sitten omassa erillisessä toikissaan käydä läpi myös vuoden 1990 MM-kisoja jotka pelattiin aikanaan Bernissä. Sveitsin kisoista jäi muuten jostain ihmeen syystä hyvin mieleen se kisojen alkutunnus joka muistutti tosiaan jotain jumppaohjelmaa...

 

[L. Paraske]

Suomella oli kaudella 1989 Globeniin lähdettäessä ensimmäistä kertaa todella kovatasoinen ja nykypäivää hipova itseluottamus ja hyväksyntä omaan itsensä osalta. Maajoukkuevalinnoista ja Sisu Teamin mahdollisista huippuluokan varapelaajista MM-kisoihin käytiin jonkun verran vääntöä ja tietyllä tapaa kauden 1989 osioon kuului myös Jokerien huippulahjakkuuden Teemu Selänteen makaaminen sairaalassa vammojen takia. Tulevaisuuden nuoren pelaajan loukkaantumista kun harmiteltiin yleisesti. Leijonilla tuntui olevan etenkin ennen kisoja ja vielä kisojen alkupäivinäkin hyvä luotto itseensä. Sittemmin Calgaryn mitalihaaveen uusiminen ja kaikkien optimistisimmissa ehdoteltu maailmanmestaruus alkoi tuntua pikkuhiljaa mahdottomalta.

Ansiokasta ja mielenkiintoistakin tarinaa, kiitokset siitä. Tuolta on monet nimet esim. Puolan ja Länsi-Saksan joukkueesta palanneet mieliin, kun niitä tuli aikoinaan Kiekko-lehdestä kovasti tankattua. Sen verran mainittakoon kuitenkin tuosta ylläolevasta lainauksesta, että jos viittasit siihen että Selänne olisi ollut loukkaantuneena keväällä 89, niin sehän ei pidä paikkaansa. Teemun vakava loukkaantuminen (sääri ja pohjeluu poikki) tapahtui syksyllä 1989. Keväällä Teemu oli ollut nostamassa Jokereita liigaan ja oli toki täysin pelikuntoinen mutta ehkei vielä silloin mm-kisatasoa. Näköjään muuten Jokereiden silloinen maalivahti, lähes kääpiökokoinen Cleon Daskalakis, on ollut yksi USA:n veskareista. Tuskinpa peliäkään tuolla pelasi.

edit. Ja eliteprospectsista asian tarkastettuani, niin pelasipa sittenkin yhden matsin ja jäikin muuten viimeiseksi peliksi herran uralla, mikäli tiedot tuolla kutinsa pitävät. Eipä se niin pieni ollutkaan kuin muistin, sillä ei tuo 175 cm veskarille siihen aikaan mitenkään kummallisen vähän ollut. Jotenkin vaan kun Kärppien maalissa karsintamatseissa pelasi taas siihen aikaan molariksi hyvinkin kookas Daryl Reaugh, niin kokoero taisi jotenkin siinä korostua.

 

[Thusberg]

No niinhän se menikin... Tosiaan Teemu vielä oli ihan pelikunnossa, mutta ilmeisesti ei vain Matikaisen mielestä ollut ihan vielä MM-kisoihin kelpaava lupaavista otteista huolimatta. Ja eihän Selänne ainoa pudokas ollut maajoukkueen valinnoista tai ns. Sisu-Eliitistä joka käytännössä oli Sisu Teamin parhaimmisto 4-6 pelaajan välillä joka tuntui olevan lähes joka kevät myös normaalin kokoonpanon ohella aina mietittävissä MM-kisoihin. Valitettavasti ei vain kaikki aina mahdu kokoonpanoihin.

 

[Espen]

No niinhän se menikin... Tosiaan Teemu vielä oli ihan pelikunnossa, mutta ilmeisesti ei vain Matikaisen mielestä ollut ihan vielä MM-kisoihin kelpaava lupaavista otteista huolimatta. Ja eihän Selänne ainoa pudokas ollut maajoukkueen valinnoista tai ns. Sisu-Eliitistä joka käytännössä oli Sisu Teamin parhaimmisto 4-6 pelaajan välillä joka tuntui olevan lähes joka kevät myös normaalin kokoonpanon ohella aina mietittävissä MM-kisoihin. Valitettavasti ei vain kaikki aina mahdu kokoonpanoihin.

Viimeiset tippujat Suomen joukkueesta olivat Pekka Tuomisto ja Pekka Tirkkonen, joiden passeja ei leimattu. MM-leirien jälkeen tippuivat mm. Raimo Summanen, Teemu Selänne, Jukka Virtanen, Erkki Laine ja Kari Laitinen. Arto Ruotanen loukkaantui ennen kisoja.

 

[Thusberg]

Kiitoksia selvennyksestä!

Laitan tähän lopultakin löytyneen Jugoslavian kiekkomaajoukkueen kokoonpanon vuodelta 1989:

Maalivahdit: Cveto Pretnar ja Domine Dominik Lomovsek

Puolustajat: Drago Mlinarec, Murajica Pajic, Igor Beribak, Joze Kovac, Marjan Kozar, Nenad Ilic ja Boris Pajic

Hyökkääjät: Mustafa Besic, Marjan Gorenc, Zvone Zvonko Suvak, Igor Kosovic, Blaz Lomovsek, Marko Smolej, Toni Tislar, Dejan Burnik, Nik Zupancic ja Andrej Razinger

 

[Viltsu]

Viimeiset tippujat Suomen joukkueesta olivat Pekka Tuomisto ja Pekka Tirkkonen, joiden passeja ei leimattu. MM-leirien jälkeen tippuivat mm. Raimo Summanen, Teemu Selänne, Jukka Virtanen, Erkki Laine ja Kari Laitinen. Arto Ruotanen loukkaantui ennen kisoja.

Pentti Matikainen jossain yhteydessä harmitteikin, että ei ottanut Selännetä mukaan kisoihin. Samoin Summasen pudottaminen oli raskas virhe, huolimatta siitä, että ei onnistunut ihan loistavasti aiemmissa talven maaotteluissa. Teki kuitenkin liigassa aika kaameaa jälkeä, kun oli palannut NHL:stä takaisin Suomeen.

Yksi iso ongelma Leijonien osalta oli, että senttereitä ei ollut riittävästi. Jalonen ja Keskinen olivat kyllä mukana, mutta sen jälkeen oli aika tyhjää. Jukka Seppo hoiteli yhtä sentterin tonttia eikä kyllä onnistunut. Muita senttereitä ei joukkueessa ei ollutkaan. Tämä saattoi johtua siitä, että Matikainen piti yhtä sentterin paikkaa auki Christian Ruutulle, mutta tämän kisoihin tulo ei toteutunut ja näin joukkue jäi yhtä sentteriä vajaaksi.

Jälkikäteen on helppo jossitella, että Pekka Tirkkonen olisi pitänyt ottaa mukaan. Etenkin kun oli kaksissa seuraavissa kisoissa mukana. Muistelen myös, että Teppo Kivelä taisi olla leirillä mukana, ainakin alkuvaiheessa. Erkki Lehtonen, edellisen kauden sankari Calgarystä, taisi olla loukkaantunut.

 

[Thusberg]

Espanjan Jääkiekkomaajoukkueella oli vuonna 1989 hyvin kahtiajakoinen turnaus D-sarjan MM-kisoissa Belgiassa. Koko D-sarjan laajamittaisten dopingsotkujen takia ensimmäisen ottelupäivän tulokset mitätöitiin kokonaan. Sitten Espanja voitti Uuden-Seelannin maalein 23-0 ja hävisi sittemmin Belgialle 2-8, Romanialle 0-11 ja Iso-Britannialle maalein 4-8.

Espanjalla oli ensimmäistä kertaa käytössään niin paljon pelaajia, että voitiin perustaa normaalin maajoukkueen lisäksi myös Seleccion eli B-maajoukkuekin. Näiden yhteisenä päävalmentajana toimi Francisco Jose Pepe Arbues joka toimi isona herrana Espanjan Jääkiekkoliitossa. Muun muassa Joukkueenjohtajana, Toimitusjohtajana ja koko Jääkiekkotoimintojen Pääkoordinaattorina. Pitkälti Arbues joutui tehtäviinsä valtavan aikapulan takia. Ja siitä seurasi myös valtava määrä työtä kun ei ollut ketään muuta sitä jakamaan. Ja kun pelaajia ei lopulta löytynyt tarpeeksi niin Jose Antonio Arangoya pelasi sittemmin myös Seleccionissa kaudella 1989.

Jonkun verran ensimmäisestä Seleccionista kuten myös itse Maajoukkueestakin oli Espanjalla kieltäytymisiä johtuen Espanjan omasta kiekkoliigan pelikaudesta ja Copa del Reyn peleistä. Näistä pelaajista koostui Maajoukkue vuodelta 1989 ja laitan heti perään myös Seleccionin eli B-maajoukkueen samalta vuodelta:

Espanjan Maajoukkue 1989:

Maalivahdit: Inaki Leclerc ja Carmelo Calvo

Puolustajat: Gonzalo Eguiluz, Luis Fernando Tito Marcelino, Javier Ara, Francisco Jose Ara ja Alberto Macua

Hyökkääjät: Asier Egana, Juan Maria Txirris Izquierdo, Jose Antonio Arangoya, Marcel Pujol, Enrique Zapata, Jordi Cot, Jordi Pous Rodriguez, Inaki Salegui, Roberto Cajal Marin, Ignacio Nogueras, Michel Calvo, Ramon Baron, Ignacio Noguero, Cordero Gonzalez, Frank Gonzalez ja Enrique Perez

Seleccion 1989:

Maalivahdit: Gregorio Martin ja Jose Ramon Salvador

Puolustajat: Jesus Colera, Unai Arizcorreta, Eugenio Arbesu, Francisco Javier Rosa Calvo ja Igor Santamaria

Hyökkääjät: Juan Jose Palacin, Jorge Calvo, Jorge Lucarini, Eduardo Teignier, David Cerezo, Ion Aizpurua, Marcos Rodriguez, Gabriel Maso, Sergio Garcia ja Jose Antonio Arangoya

Päävalmentaja, Joukkueenjohtaja, Toimitusjohtaja ja Pääkoordinaattori niin Maajoukkueelle kuin Seleccionille: Francisco Jose Luis Pepe Arbues

 

[Thusberg]

Romanialla oli vuoden 1989 D-sarjassa oleskelua ja leppoisan oloisia maalijuhlia luvassa Belgiassa. Ainoa syy miksi se oli siellä olivat maan talousvaikeudet minkä vuoksi se oli vapaaehtoisesti luovuttanut C-sarjan paikkansa pari vuotta aiemmin vuonna 1987. Joka tapauksessa Romania voitti turnauksessa ensimmäisen päivän dopingsotkujen jälkeen Belgian maalein 8-3, pelasi tasapelin Iso-Britannian kanssa 6-6, voitti hyvin yksipuolisenkin murskaavasti Uuden-Seelannin 52-1 ja lopulta Espanjan kauniiksi lopuksi 11-0. Se oli yksinkertaisesti liian hyvä D-sarjaan ja vain Iso-Britannia ja Belgia tarjosi sille jotakin vastusta.

Ja vain jotakin varsin lainausmerkeissä kaikkiaan. Romania tuli palaamaan C-sarjaan vuodeksi 1990 ja hyvällä syyllä. Sillä oikea taso jääkiekossa sillä riitti kolkuttelemaan myös B-sarjan oveakin.

Tähän kokoonpanoon en ole laittanut Romanian muita maalivahteja sillä välttämättä sillä ei ollut muita maalivahteja turnauksessa kuin vain luottomaalivahti Gheorghe Hutan. Mahdolliset varamaalivahdit saattoivat olla Viorel Radu ja Adrian Ungureanu, mutta parempien tietojen puutteessa en laita niitä ennen kuin tieto on varmaa.

Joka tapauksessa tässä kuitenkin Romanian Tricolori Hochei vuodelta 1989:

Maalivahti: Gheorghe Hutan

Puolustajat: Mihail Lucian Popescu, Christian Daia, Daniel Herlea, Attila Nagy, Ion Dimache ja Marian Dospin

Hyökkääjät: Ion Zaharia, Marius Gliga, Csaba Antal, Istvan Gereb, Laszlo Solyom, Eras Erno, Andrei Petrus Nudu, Nelu Alexe, György Dragomir, Alexandru Halauca, Cornel Chirita ja Sandor Andras

 

[Thusberg]

Belgia oli vuoden 1989 D-sarjassa melko lailla myöskin omaa luokkaansa kiekkomaana. Ainoa todella paha vastus oli Romania ja tiettyyn rajaan asti myös Iso-Britannia. Belgia pelasi tehokasta ja teknistä jääkiekkoa omalle sarjatasolleen vuonna 1989 päävalmentajansa Dirk Laenenin käskyttämänä.

Maajoukkueen ehdottomasti paras mies oli tietenkin itse Jään Punaisten Paholaisten tai Jään Mustien Paholaisten joukkueessa itse maalivahti Yannick Verstappen. Belgia kärsi myös toki jälleen poisjäänneistä. Tärkeimmät poisjäännit olivat Jan Horemansin ja Steven Raeymakersin poisjäännit. Molemmat olivat maalivahtipuolen pelimiehiä. Janin paikalle saatiin hänen veljensä Hans Horemans. Jan Horemans oli maalivahti ja Hans Horemans hyökkääjä.

Turnauksessa ensimmäisenä päivänä dopingskandaalin takia kaikkien joukkueiden pisteet hylättiin kerta kaikkiaan ja yksi tappio tuomittiin kaikille. Belgia ei suinkaan ollut puhdas pulmunen dopingin käytössä, mutta niin käytti muutkin joukkueet kuin vain se. Belgia kuitenkin hävisi taistellen Romanialle maalein 3-8, mutta voitti silti Espanjan maalein 8-2. Sitten pitkän ja vakaan taistelun jälkeen sitä oikeastaan tietyllä tapaa jääkiekossa parempi Iso-Britannia hävisi voitettavissa olleen taistelunsa ja Belgia hyödynsi paikkansa kaksin käsin ja voitti 6-5.

Koko D-sarjan viimeisessä pelissä 21.3.1989 omissa kotikisoissaan Belgiassa se voitti kotiyleisönsä edessä Uuden-Seelannin 21-2 yli 2500 katsojan edessä. Ottelun tietyllä tapaa huvittavana puolena Belgia käytti säännöllisesti kuutta pelaajaa jäällä pitkiäkin aikoja ja Uusi-Seelanti ei saanut silti edes maalia!

Belgia nousi siis vuodeksi 1990 C-sarjaan ja oli luottavainen sarjapaikan säilyttämisensä suhteen edellyttäen tietenkin vain, että kaikki tärkeimmät miehet olisivat käytettävissä niissä.

Tähän kokoonpanoon en ole laittanut Belgian muita maalivahteja sillä Belgialla ei välttämättä ollut muita maalivahteja turnauksessa kuin vain luottomaalivahti Yannick Verstappen. Mahdolliset varamaalivahdit saattoivat olla Francis Koot ja Jo de Dijcker, mutta parempien tietojen puutteessa en laita niitä ennen kuin tieto on varmaa.

Joka tapauksessa tässä Jään Paholaisten joukkue vuodelta 1989:

Maalivahti: Yannick Verstappen

Puolustajat: Danny Gyesbreghs, Mike Pellegrims, Tim Vos, Ivan Reyntjens, Jozef Jos Lejeune, Arnaud Labarre ja Tom Matthe

Hyökkääjät: Bart Roels, Aldo van den Aker, Geert Nagels, Jan van Beveren, Walter Stappaerts, Alain Scheltjens, Bart Veulemans, Peter van Eemeren, Patrick Hartmeyer, Steven Wijns ja Hans Horemans

Päävalmentaja: Dirk Laenen

 

[Thusberg]

Vuonna 1989 Iso-Britannia palasi jääkiekkokartalle käytännössä seitsemän vuoden itsensä vuonna 1982 julistaman tauon jälkeen. Vuonna 1981 C-sarjassa Iso-Britannia oli viimeksi pelannut ja koska maan jääkiekko oli tuntunut olevansa historiansa pohjamudissa kiinnostavuutensa suhteen ja yleensäkin mielialat olivat olleet matalalla niin Iso-Britannia ei ollut osallistunut MM-turnauksiin.

Toki maassa silti harjoitettiin jääkiekkoa ja ajoittain enemmän tai vähemmän se oli jääkiekkoilun julkisuudessa mukana. Iso-Britannian paluu kiekkoiluun ei ollut helppo. Jääkiekko oli mennyt 1980-luvulla valtavasti eteenpäin siitä kuin se oli viimeksi pelannut. Iso-Britannian viimeinen turnaus oli ollut hyvin synkkä ja murheellinen.

C-sarjassa Kiinassa pelatuista vuoden 1981 kisoista oli jäänyt maailmanlistan viimeinen sija ja huonoimman maan maine. Ja eihän Iso-Britannia ainakaan aivan huonoin ollut sillä se oli voittanut harjoitusotteluissaan Australian ja Espanjan joiden piti myös osallistua C-sarjan MM-kisoihin. Sittemmin ne kuitenkin vetäytyivät ja jättivät britit oman onnensa nojaan. 10 maan kisoista tulikin 8 maan kisat. Iso-Britannialle kaikki oli liian nopeaa ja koska jääkiekko oli lievästi sanottuna romahtanut aikanaan oli maa lopullisesti päättänyt vetäytyä ja pysyäkin poissa.

Maalla oli ollut tuolloin myös liiankin pitkään peluutettuja veteraanipelaajia kenttä täynnä. Toki myös paljon kokeneita suhteellisen nuoriakin pelaajia jotka lähestyivät parasta ikäänsä. Vuoden 1989 paluujoukkueeseen D-sarjassa Belgiaan matkasi kohtalokkaan vuoden 1981 C-sarjan MM-kisojen joukkueen jäsenistä kolme kappaletta.

Jim Pennycook joka hyökkääjänä oli aloittanut uransa jo vuonna 1977 pääsääntöisesti ja ollut ensimmäistä kertaa varamiehistössä, reservipelaajana tai leimaamattomana pelaajana maajoukkuetta varten käytettävissä jo vuonna 1973! Yhtä samanlainen ikäpresidentti maajoukkueessa oli myös Gordon Latto joka puolustajana oli aloittanut uransa jo vuotta Pennycookia aikaisemmin vuonna 1976 pääsääntöisesti ja ollut ensimmäistä kertaa varamiehistössä, reservipelaajana tai leimaamattomana pelaajana maajoukkuetta varten käytettävissä myöskin jo vuonna 1973!

Viimeinen pelaaja oli vasta vuonna 1979 ensimmäistä kertaa varamiehistössä, reservipelaajana tai leimaamattomana pelaajana maajoukkuetta varten käytettävissä ollut ja varsinaisesti vuonna 1981 uransa maajoukkueessa aloittanut Scott Neil hyökkääjänä. Latto oli eräänlainen legenda briteissä ennen Anthony Tony Handia sillä hän oli onnistunut pelaamaan jopa Ruotsissakin uransa aikana ja ollut ensimmäisiä Elitserienin ehdotettuja ulkomaalaispelaajia ns. Pienistä kiekkomaista tai kiekkoilun kääpiömaista. Ruotsin ajan kuuluisin seura oli Frölunda Latton osalta. Latto tuntui olevan eräänlainen jääkiekon matkamies Ruotsin aikoinaan ja varsin pidettykin mies siellä.

Pennycook, Latto ja tietyin ehdoin myös Neil olivat tuolloin olleet juuri niitä ikänsä parhaita vuosia eläviä tai edes niitä lähestyviä pelaajia kun taas vuonna 1989 Pennycook ja Latto olivat jo melkein lopettamassa uransa ja edes Neilillä ei ollut montaa vuotta peliuraa jäljellä. Kaikkia näitä kolmea houkutti, mutta erityisesti Neiliä houkutti kahdet mahdolliset olympialaiset ja niihin edes jonkinlainen selviytymisen mahdollisuus. Pennycook ja Latto tuntuivat panostavan kaikkensa vain vuoden 1992 mahdollisiin olympialaisiin mikäli vain jaksaisivat sinnitellä sinne asti. Se ei ollut todennäköistä.

Päävalmentajaksi ilmoittautui vapaaehtoisten puuttuessa Terry Matthews ja koko joukkue lähti puhtaasti Iso-Britannian kansalaisista kootulla joukkueella Belgiaan. Jopa hieman liikaakin pelkän hyvän toivon varaan asetettu passiivinen peluuttaminen ei paljonkaan toiminut joukkueelle. Toki Uusi-Seelanti voitettiin 26-0 kun koko vastustajan toimissa D-sarjan kisojen varsinaisesti hyväksyttynä avauspäivänä 16.3.1989 oli ehkä jopa jääkiekossa luistelemaan oppimisessakin tekemistä... Erää kohti britit laukoivat 8 tai 9 maalia mikä oli jopa yllättävänkin vähän tilanteeseen nähden.

Ensimmäisenä päivänä muun muassa Anthony Tony Hand oli kärähtänyt dopingista ja kaikkien joukkueiden käyttäessä dopingia perseilyn tuloksen oli ensimmäisen kisapäivän ottelutulosten muuttaminen kokonaan tuloksettomiksi ja jokainen joukkue sai myös tappion tililleen. Romaniaa vastaan pelattiin ensin 3-3 tasapeli ensimmäisessä erässä, Romania meni 3-4 johtoon ja lopulta britit näyttivät voittavan 6-5 kun Romania sai maalin ja 6-6 tasapeli jäi voimaan viimeisen erän päätteeksi.

Etenkin kun Romanian eliittipuolustaja Mihail Lucian Popescun ketju tukki tehokkaasti keskialueen ja maalipaikat briteiltä. Belgiaa vastaan siltä Romanian ottelun tapaan loppui vauhti ja virta kesken jolloin Belgia voitti ottelun maalein 5-6. Espanjaa vastaan Iso-Britannia pelasi sentään 8-4 voiton kisojen toiseksi viimeisessä ottelussa ylipäänsä 21.3.1989.

Iso-Britannia jäi harmittavasti kahden niukan tappionsa takia D-sarjaan vuodeksi 1990. Toki Iso-Britannia olisi saattanut mahdollisesti olla vaikeuksissa C-sarjassa, mutta sinne se silti halusi. Sen ainoa toivo nousta oli siis enää vain D-sarjan yllättävä peruuntuminen vuodeksi 1990. Näin ei käynyt. Parhaimmat pelaajat turnauksessa olivat Anthony Tony Hand teholuvuilla 6+11 ja John Iredale ja Scott Neil 9 tehopisteellään. Vakuuttavin pelaaja ikäänsä nähden oli 20-vuotias Ian Cooper jonka taidot tuntuivat kehittävän hänestä Tony Handin manttelinperijää. Gordon Latto oli joukkueen Varakapteeni vuonna 1989 ja varsinainen Kapteeni maajoukkueen osalta oli Stephen Cooper.

Terry Matthews kutsuttiin pian Kiekkoliiton vierailulle ja siellä hänen kerrottiin olevan erotettu. Turnaus oli siis toisin sanoen pettymys. Joka tapauksessa brittien kehitys lajin osalta oli avattu ja enää Kiekkoliitto ei enää aikonut sulkea ovia edestään tai takaa mitä tuli kilpailuun kansainvälisillä jääkiekkokaukaloissa pelaamisesta. Jim Pennycookille ja Gordon Lattolle pettymys oli kuitenkin niin suurta, että he päättivät lopettaa uransa.

Pennycookin lopettamisen ymmärsi tietyllä tapaa hyökkäysasemankin johdosta, mutta Latton lopettamista ei aivan niin helpolla. Lähinnä vain siksi, että Lattolla olisi varmasti ollut puolustuksessa hyvinkin hitaana silti paljon annettavaa joukkueelle sinällään ainakin syötönhallinnan ja yleisen kiekkokuvion koossa pitämisen johdosta.

Tässä kuitenkin joukkue vuoden 1989 Iso-Britannian maajoukkueen osalta:

Maalivahdit: John Bernie McCrone ja David Graham

Puolustajat: Moray Hanson, Alastair Reid, Stephen Cooper, Gordon Latto, Paul Hand, Paul Pentland, Phil Lee ja Terry Ord

Hyökkääjät: John Kidd, Ian Cooper, Ivor Bennett, Paul Smith, Anthony Tony Hand, Scott Neil, Nigel Rhodes, Peter Smith, Jim Pennycook, John Iredale ja Stephen Smith

Päävalmentaja: Terry Matthews

Varapäävalmentaja: Alfie Miller

Joukkueenjohtaja: John Rost

Toimitusjohtaja: Frank Dempster

Joukkuelääkäri: Luke Ram

Kuntovalmentaja: Dave Wilson

 

[Thusberg]

Vuonna 1989 B-sarjan MM-kisoissa Tanskan päävalmentajana toimi tuolloin Punaisten Leijonien varsin lyhyellä varoitusajalla nimetty Per Holten Möller mikä vielä entisestään heikensi Tanskan mahdollisuuksia kisoissa.

 

[Thusberg]

Kiinan päävalmentajana toimi vuoden 1989 C-sarjan MM-kisoissa Wu Keqiang.

 

[Thusberg]

Bulgarian päävalmentajana toimi vuoden 1989 C-sarjan MM-kisoissa Nikolai Iankov.

 

[Thusberg]

Isbjörnenen eli Jääkarhujen joukkuekapteeni oli vuoden 1989 B-Sarjan MM-Kisoissa Norjassa tosiaan Åge Ellingsen. Jäi harmittavasti mainitsematta tuon Jääkarhujen oman topikin osalta aikaisemmin. Jääkarhuilla tosiaan on ollut melkoinen kiekkosyksyä edeltänyt väliaika ja suurhallihanke näyttäisi jämähtäneen harmittavasti paikoilleen, mutta toisaalta GET-Ligaenin kausi 2015-2016 käynnistyy jo 12.9 ja sarjakaudella pelataan tuttuun tapaan 45 ottelukierrosta.

Upean viime kauden perusteella toivottavasti GET-Ligaen vetää tälläkin kaudella paljon lisää kiinnostuneita katsojia ennen kaikkea seuramaan tasolleen erittäinkin nopeasti kehittyvää ja mukiinmenevän hyvää kiekkoa. Jääkarhujen Kotipesässä eli Kiekkoliitossa taas suurhallihankkeen ongelmia lukuun ottamatta on liittotasolla asiat sujuneet itse asiassa melko hyvinkin ja ainakin yritystä ja markkinointia PR:n lisäksi on parannettu ja yritetään totta kai parantaa jatkossakin.

 

[Thusberg]

Jugoslavian päävalmentajana vuoden 1989 jääkiekon C-sarjan MM-kisoissa toimi Urheiluintendentti K. Momcilo.