KHL:n parhaat pelaajat pelipaikoittain

  • 12 988
  • 42

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Tälläinen ketju voisi olla paikallaan KHL:stä, kun sarja on outo vielä todella monelle KHL:stä kiinnostuneellekin.

* Ketjuun on tarkoitus listailla KHL:n parhaita pelaajia pelikoittain (hyökkääjät, puolustajat ja maalivahdit). Mielellään lauseen tai parin perustelu pelaajista.

* Jokaiselta pelipaikalta pitää nimetä viisi (5) parasta pelaajaa, toki voi laittaa enemmänkin.

* Laittakaa pelaajan nimen perään aina pelaajan seura.

* Varsinkin enemmän KHL:ää seuranneilta toivon osallistumista tähän. Saadaan varmasti erilaisia näkemyksiä terävimmän kärjen osaltakin.

* Ketjussa voi muutenkin keskustella sarjan huippupelaajista eri pelipaikoilla, joten ketju ei ole luotu pelkästään parhaiden pelaajien listojen laatimiseen.



EDIT: Lisätään sen verran Vladin hyvästä ehdotuksesta, että listoja voi luoda muistakin kuin vain pelipaikoittain. Esimerkiksi suurimmat lahjakkuudet, fyysiset pelotteet, taiteilijasielut, pelaajien erikoisuudet, päävalmentajat, parhaat pohjoisamerikkalaiset ja vastaavanlaiset listaukset ovat myös ketjun aihepiiriä tästä lähtien.
 
Viimeksi muokattu:

Klokoski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Finnish Defence Forces, Ukraine
KHL Parhaat hyökkääjät

Kiitoksia Magnille ketjun avauksesta, tälle on taatusti tarvetta.
Itse olen seurannut KHL:llää nyt muutaman kauden ajan ja nyt varsinkin kun oma joukkue siirtyi pelaamaan KHL-liigaa, on kiinnostus vain kasvanut.


Listaan alle mielestäni KHL:llän viisi(5) parasta hyökkääjää:

1. Sergei Mozyakin - Viime kaudella tuli katsottua tämän kaverin menoa useamman ottelun otannalla ja täytyy sanoa että kyllä on huikea pelimies kyseessä. Pelityyli kuin tehty KHL:llään ja isolle jäälle, myös kaverin monipuolisuus yllätti allekirjoittaneen. Dominoi runkosarjan pistepörssiä yhdessä ketjukaveriensa kanssa ja pleijareissakaan tahti ei hyytynyt. Palkintona huippukaudesta henkilökohtaisten palkintojen lisäksi Gagarin-cupin voitto.

2. Aleksander Radulov - Taiteilija, yksi taitavimmista pelaajista koko planeetalla. Dominoi useamman vuoden KHL:llän pistepörssiä, suurin tähti joukkueessaan. Teki muutaman visiitin Pohjois-Amerikkaan mutta kotimaa houkutti pelimiehen takaisin KHL-liigaan. Vahva, Tehokas, Taitava; loistava paketti. Välillä kasetti ei meinaa kestää ja vaeltelee varjojen mailla. Huikea peluri.

3. Ilya Kovalchuk - Teki viimekaudeksi paluun KHL-liigaan hiukan yllättäenkin ja siirtyi New Jerseystä SKA:n riveihin. Vaarallinen maalintekijä, pystyy yksin ratkomaan otteluita. Meriitit/Pelilliset otteet NHL:stä tiedämme kaikki. Viime kausi oli vaisu, kävi leikkauksessa ja innolla seuraan sivusta tulevaa kautta. Välillä vaeltelee varjojen mailla, mielialapelaaja mutta huikea sellainen. Parhaita maalintekijöitä maailmassa.

4. Viktor Tikhonov - Todella monipuolinen ja epätyypillinen Venäläinen. Hyvä luistelija, osaa viimeistellä ja rakennella. Pystyy pelaamaan sekä laidalla että keskellä. Phoenixin varaus, käväsi pelailemassa Pohjois-Amerikassa mutta palasi Venäjälle. Teki kovaa jälkeä MM-Kisoissa jossa voittikin maalleen maailmanmestaruuden.

5. Linus Omark - Odotukset itselläni tästä taiturista ensikaudelle ovat kovat. Taitava, luova ja yllätyksellinen pelaaja joka voitti NLA:n pistepörssin pari kautta takaperin, kävi myös NHL:ssä kokeilemassa useamman kauden ajan muttei pystynyt käyttämään tilaisuuttaan. Odotan häneltä paljon Jokereissa ja Erkan alaisuudessa. (katselin tätä hiukan värilasien läpi mutta katsotaan ensikauden lopussa miten kaveri sijoittuu pistepörssissä.)

Tekstini saattaa sisältää kirjoitusvirheitä, joten älkää olko pikkutarkkoja.
 

_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
TOP 5 Laitahyökkääjät:

Tässä listauksessa tulee olemaan selvästi kovin. Huippulaitureita löytyy sarjasta valtava määrä.

1. Alexander Radulov, ZSKA

Ei tarvinne perusteluja. Ylivoimainen pelaaja.

2. Sergei Mozjakin, Metallurg Magnitogorsk

Niin, riippuuhan tämä painotetaanko tasoa KHL:ssä vai yleistä tasoa jääkiekkoilijana, johon otetaan huomioon myös tason riittävyys kovimmissa peleissä, esim olympiakisojen kärkiottelu tai vaikkapa kuvitteellinen absoluuttinen huipputaso. Koitan listata pelaajat KHL-tasoa painottaen, mutta kuitenkin ottaen huomioon tuon yleisen tason. Mozjakin oli viime kaudella niin häikäisevä, että vaikka hän usein vaipuu käyttökelvottomaksi kovissa maajoukkuepeleissä, ei häntä kakkossijaa alemmaksi voi laittaa. Todettakoon, että uskon Mozjakinilla olevan potentiaalia hyviin tehoihin missä vain kaiken natsatessa kohdilleen. Tässä on kuitenkin ero mm. Raduloviin ja Kovaltshukkiin, jotka eivät tarvitse erityistä onnistumista/ketjukavereita/mitätahansa ollakseen tähtiä esim. maajoukkueessa.

Mozjakin ei ole ominaisuuksiltaan KHL-keskitason ukkoa kummempi. Pieni ja heiveröinen, eikä edes nopea luistelija. Mainiot kädet ja hävyttömän tarkka rannelaukaus tosin löytyy. Mutta salaisuus suurin tehoihin on ratkaisut kentällä. Ne ovat lähes poikkeuksetta peliä edistäviä. Huippuälykäs pelaaja.

3. Ilja Kovaltshuk, SKA

Vähän outo valinta tähän kohtaan, mutta parhaimmillaan loistava maalintekijä niin KHL:ssä kuin kovemmallakin tasolla. Ei erityisen älykäs tai pehmeäkätinen (kuten esim. Kaigorodov tai Koroljuk) pelaaja, mutta sitäkin vahvempi ja nopeampi unohtamatta hirmulaukausta. Kädetkin käy nopeasti eli kiekon pysyessä kikoissa mukana vaarallinen 1vs1 tilanteissa.

4. Artemi Panarin, SKA

Sarjan taitavimpia pelaajia hyvällä nopeudella ja tehokkuudella varustettuna. Tämä kikkarapää tulee olemaan Venäjän olympiajoukkueen kantavia voimia joko seuraavissa tai viimeistään 2020 kisoissa. Vaikea keksiä Panarinille merkittäviä heikkouksia. On taitojensa lisäksi atleettisessa kunnossa. Tosin kiekkoilijalle jonkinlainen rasvakerros ei välttämättä huono juttu ole, sillä pelkällä lihasmassalla on mahdotonta päästä kanssapelaajien painoluokkiin ja tästä voi kärsiä mm. kaksinkamppailutilanteissa.

5. Danis Zaripov, Metallurg Magnitogorsk

Mozjakinin ansiostako takoi hirmupisteet viime kaudella? Ei. On ihan yhtä lailla syynä Mozjakinin pisteille kuin päinvastoin. Hieno taitoniekka ja muutkin ominaisuudet ovat huippuluokkaa. Tehokas myös maajoukkuetasolla. Tosin kehityspotentiaalia ei ole. Huippuvuosia voi kuitenkin olla vielä pari kolme jäljellä.
 
Viimeksi muokattu:

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Pieni ja heiveröinen, eikä edes nopea luistelija.
Mozjakinin peliä pystyy hieman horjuttamaan kovalla fyysisellä pelillä, mutta häntä on äärettömän vaikea taklata loistavan taitotason ja pelikäsityksen takia. Hän tuntuu olevan kentällä aina askeleen muita edellä. Tuosta luistelunopeudesta sen verran, että ei Mozjakin nyt mikään hirveän hidas luistelijakaan ole, mutta harvoin luistelee täysillä. Luistelutyyli on tuollainen hiipivä.

Mozjakinin ja Radulovin yksi suurimpia eroja on se, että rauhallista (Niko Kapasen tyylinen rauhallinen luonne) Mozjakinia on käytännössä mahdoton saada tulistumaan. Radulovin pelityyliin puolestaan kuuluu jo tuo tulisieluisuus, joka on välillä jopa haitaksi omalle joukkueelle. Radulov otti viime kaudella nuoren huippulahjakkuuden Nikolai Prohorkinin hienosti siipiensä suojaan. Oli ilo seurata kaksikon peliä.

Hyvää tekstiä molemmilta edellä ja heti saatiin hieman erilaisia näkemyksiä. Ite koitan kanssa tulevina päivinä saada omia arvioita julki.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Propsit Magnille oivan ketjun avauksesta.

Oma näkemys hyökkääjistä:

1. Aleksander Radulov
- Kokonaisuudessaan paras pelaaja NHL:n ulkopuolella. Kaikin puolin huikea kombinaatio taitoa, pelisilmää, voimaa ja röyhkeyttä.

2. Sergei Mozyakin
- Puhtaasti viime kauden seurajoukkuenäyttöjen perusteella olisi listan ykkönen. Aivan poikkeukselliset hyökkäyspään vaistot ja taidot. Ekspertiisinä viimeisten syöttöjen antaminen ynnä tietysti maalinteko.

3. Viktor Tikhonov
- Oli todella loistava MM-kisoissa. Hyvin epätyypillinen venäläinen tähtihyökkääjä, joka taitaa monipuolisesti eri osa-alueet puolustamisesta maalintekoon. Edellytykset luoda erinomainen NHL-ura tulevaisuudessa.

4. Ilja Kovalchuk
- Nostetaan nyt Ilja tähän, vaikka viime kauden näyttöjen perusteella ei paikkaa ansaitsisikaan. Aivan jäätävä laukaus ja maalivainu on se ominaisuus, josta tämä mies elää. Vahva kuin härkä.

5. Vladimir Sobotka
- Kun NHL:n paras aloittaja siirtyy KHL:ään, on kyseessä erittäin kova rekrytointi. Ei ole toki KHL:ää pelannut vielä, joten on vähän arvoitus. Lähtökohtaisesti kuitenkin huikean monipuolinen sentteri, jolta voi odottaa kovaa liidaamista Omskissa.

Pakit:

1. Jevgeni Medvedev
- Mielestäni selvästi tämän kategorian ykkönen. Oli olympialaisissa kenties jopa Venäjän paras pakki. Erittäin hyvä niin kiekollisena kuin omassa päässäkin.

2. Anton Belov
- Pelasi huikeat MM-kisat ja tulee olemaan SKA:n ykköspakki tulevalla kaudella. Hyvä molempiin suuntiin Medvedevin tapaan.

3. Ilja Nikulin
- Jalka painaa jo hivenen, mutta edelleen kova pelimies. Lukee peliä erinomaisesti, puolustaa jämäkästi ja omaa hirvittävän lämärin.

4. Ondrej Nemec
- Oli Levin kivikovan pakiston liideri. Pelaa hyvin molempiin suuntiin ja nyt häneltä voi odottaa erittäin kovia tehoja, kun materiaaliltaan köykäisessä Atlantissa päässee pelaamaan niin paljon kuin jaksaa.

5. Kiril Koltsov
- Loistavat hyökkäyspään taidot, mutta heppoinen oman pään pelaaminen ja pieni koko ovat estäneet vastuun Venäjän maajoukkueessa. Toisaalta +/- saldo on pääpiirteittäin vuodesta toiseen hyvällä tasolla KHL:ssä. Ufan ylivoiman tärkein pelaaja.

Maalivahdit:

1. Vasili Koshetskin
- Torjui viime keväänä Magnitkan mestariksi. Tällä hetkellä mielestäni kovin kassari KHL:ssä.

2. Mikko Koskinen
- Pelasi aivan timanttisen debyyttikauden Sibirissä. Isokokoinen vaskari, joka on antanut myös EHT:llä jäätäviä näyttöjä.

3. Konstantin Barulin
- Viime kausi ei mennyt Barulinilta nappiin, mutta pidemmällä aikavälillä hän on osoittanut olevansa ehdottomasti sarjan parhaita maalivahteja.

4. Curtis Sanford
- Kokenut kanukki osoitti viime kaudella taitonsa johdattamalla Lokomotivin sensaatiomaiseen menestykseen pudotuspeleissä. Kovat tilastot niin runkosarjasta kuin pleijareista.

5. Stanislav Galimov
- Alla kaksi hienoa kautta Atlantissa ja nousu Venäjän maajoukkuerinkiin. Nyt uudet haasteet Moskovan CSKA:ssa määrittävät sen, että nouseeko hän aivan superkassariksi KHL-tasolla.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Hyökkääjät:

1. Aleksandr Radulov, Moskovan ZSKA. Kokonaisuus huomioon ottaen paras. Monipuolisempi ja vahvempi kuin Sergei Mozjakin. Pystyy parhaimmillaan dominoimaan pelejä selvemmin kuin kukaan toinen pelaaja sarjassa.

2. Sergei Mozjakin, Metallurg Magnitogorsk. Viime kausi oli nappikausi tältä KHL-historian parhaalta pistemieheltä. KHL:n paras puhdas maalintekijä. Yksi maailman tarkimmista laukauksista. Osaa sijoittua kentällä aina oikein. Ei kovin nopea eikä kovin vahva. Kansainvälinen läpimurto tavallaan tekemättä, vaikka on kaksinkertainen maailmanmestari (2008 ja 2009).

3. Viktor Tihonov, SKA Pietari. KHL:n paras kahden suunnan hyökkääjä. Taistelee kuin terrieri vaihdosta toiseen. Nousi suuren yleisön tietoisuuteen viimeistään kevään MM-kisoissa, missä voitti turnauksen pistepörssin. Ei ole maailman taitavin pelaaja, mutta riittävän hyvä oikeastaan pelin joka osa-alueella. 2010-luvun versio Vladimir Petrovista.

4. Danis Zaripov, Metallurg Magnitogorsk. Mozjakinin hyvä aisapari. Oli pitkään Kazanissa Aleksei Morozovin aisaparina, joten tälleinan "kakkosmiehen" rooli tuntuu sopivan hänelle. Erittäin älykäs ja juonikas kiekollisena. Pystyy myös puolustamaan hyvin. Ei kovin fyysinen pelaaja, mutta kestää taklauksia ja osaa suojata kiekkoa.

5. Ilja Kovaltshuk, SKA Pietari. Ilja on Ilja, tuskinpa tähän esittelyjä kannattaa pistää. Mutta viime kausi oli odotuksiin nähden pettymys. Saa nähdä nouseeko Ilja taistelemaan vielä sarjan parhaan hyökkääjän tittelistä.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Hyökkääjät

1. Sergei Mozyakin

- En ole sellaista dominanssia ennen nähnyt mitä Mozyakin tarjoili Gagarin-cupin finaaleissa, ja pudotuspeleissä ylipäätään.

2. Alexander Radulov

- Huikea pelaaja kertakaikkiaan. Jotkut ovat niin hyviä siinä mitä he tekevät, että heillä on lupa olla kusipäitä. Radulov on yksi tämänlaisista ihmisistä.

3. Viktor Tikhonov

- Epätyypilillinen venäläispeluri. Nöyryys on luokkaa Pavel Datsyuk, ja taidot aivan maailman huippua. Arvostan tätä pelaajaa aivan äärettömän paljon. Pelaaja, joka ajattelee joukkueen etua ensin, aina.

4. Vladimir Sobotka

- Pääsi hiipimään tutkani alla pitkän aikaa. Loistava kahden suunnan pelaaja, paras verrokki KHL:ssä lienee aiemmin listassa mainittu Tikhonov.

5. Geoff Platt

- Vedetään pieni yllätyskortti loppuun. Kaikki jotka seurasivat MM-kisoja näkivät tämän kaverin potentiaalin. Pystyy välillä dominoimaan kentän tapahtumia. Ei mielestäni ole pelannut vielä potentiaalin edellyttämällä tasolla KHL:ssä. Todella nopea pelaaja luistimilla.

Listan ulkopuolisista mainitaan Zaripov ja Kovalchuk. Hienoja pelaajia kaikki tyynni.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Puolustajat:

1. Anton Belov, SKA Pietari. Oli ennen Kanadaan siirtymistään ehkä KHL:n paras yleispuolustaja, ja esitykset MM-kisoissa vakuuttivat minut siitä, että taso on nyt kovempi kuin silloin. Lähtökohtaisesti KHL:n paras puolustaja. Ei tule voittamaan puolustajien pistepörssiä, mutta pystyy pelaamaan hyvällä tasolla 30 minuuttia ottelussa. Iso, vahva, sitkeä, kova, taitava, ilkeäkin.

2. Erik Gustafsson, Avangard Omsk. Nostan Gustafssonin näin korkealle sen perusteella, mitä olen nähnyt Omskin harjoituspeleissä ja tietysti myös viime kauden meriittien perusteella. Tulee olemaan Omskin puolustuksen selkäranka. Erittäin taitava hyökkäyssuuntaan ja varma puolustussuuntaan.

3. Juuso Hietanen, Torpedo Nizhni Novgorod. Hiljainen suomalainen on noussut KHL:n parhaiden ja arvostetuimpien puolustajien joukkoon. On seuransa tärkein ja eniten jääaikaa saava yksittäinen pelaaja jokaisessa ottelussa. Nousi viime kaudella puolustajien pistepörssissä joka kakkospaikalle Kirill Koltsovin jälkeen. Hieno pelaaja.

4. Chris Lee, Metallurg Magnitogorsk. Mestarijoukkueen selkeä johtohahmo puolustuksessa. Erittäin hyvä hyökkäyssuuntaan. Ei merkittäviä puutteita puolustuksessa, vaikka ei olekaan omassa seurassaan paras puolustaja puolustaja (Jevgeni Birjukov on sitä).

5. Jevgeni Medvedev, Ak Bars Kazan. Tuttu mies Venäjän maajoukkueesta ja kaksinkertainen maailmanmestari. On noussut vanhemmalla iällä aivan huipputasolle (ikää nyt 32). Hyvä, liikkuva yleispakki. Muodostaa Shaun Heshkan kanssa yhden sarjan parhaista puolustajapareista. Vaarallinen ylivoimassa.
 

Theone

Jäsen
Puolustajat:

1. Anton Belov, SKA Pietari.

Sama kysymys myös erkulle. Ei kai Belov voi olla lähtökohtaisesti KHL:n paras puolustaja? Kaveri oli viime kaudella änärissä välillä täysin yössä, suorastaan huono ja taisipa olla poppareillakin useammin. Toki kaverilla on potentialia olla sarjan kärkipakkeja mutta en nyt ihan kylmiltään top vitoseen/kymppiin heittäisi.

2. Erik Gustafsson, Avangard Omsk. Nostan Gustafssonin näin korkealle sen perusteella, mitä olen nähnyt Omskin harjoituspeleissä ja tietysti myös viime kauden meriittien perusteella. Tulee olemaan Omskin puolustuksen selkäranka. Erittäin taitava hyökkäyssuuntaan ja varma puolustussuuntaan.

Mitkä ovat nuo viime kauden meriitit jotka sinut ovat vakuuttaneet? 31 peliä änärissä vai paskat mm-kisat? Itse odotin jo viime kaudella tältä kaverilta enemmän. Kaverilla on kyllä täysi mahdollisuus nousta huippupakiksi euroopassa mutta vaatii mielestäni vielä todella paljon töitä. Erittäin mielenkiintoinen pelaaja.

edit. erkulta mielestäni oiva listaus pakeista, tosin tuon Belovin tuosta tiputtaisin pois.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Sama kysymys myös erkulle. Ei kai Belov voi olla lähtökohtaisesti KHL:n paras puolustaja? Kaveri oli viime kaudella änärissä välillä täysin yössä, suorastaan huono ja taisipa olla poppareillakin useammin. Toki kaverilla on potentialia olla sarjan kärkipakkeja mutta en nyt ihan kylmiltään top vitoseen/kymppiin heittäisi.

Minä en montaa Oilersin peliä nähnyt, joten en osaa Belovin NHL-suorituksiin juuri kantaa ottaa. Oma arvioni perustuu lähinnä Belovin suorituksiin Omskissa sekä Venäjän maajoukkuessa. Näiden perusteella hän on mielestäni sarjan kolmen parhaan venäläisen yleispuolustajan joukossa Kazanin kaksikon kanssa. Minskin MM-kisoissahan hän oli ehkä koko turnauksen paras puolustaja.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Vaikea keksiä Panarinille merkittäviä heikkouksia. On taitojensa lisäksi atleettisessa kunnossa. Tosin kiekkoilijalle jonkinlainen rasvakerros ei välttämättä huono juttu ole, sillä pelkällä lihasmassalla on mahdotonta päästä kanssapelaajien painoluokkiin ja tästä voi kärsiä mm. kaksinkamppailutilanteissa.
Panarinin (ainoa?) heikkous on varsin hintelä vartalo. Mikään voimanpesä hän ei ole, mutta pystyy KHL:n tilavassa kaukalossa välttämään taklauksia mainion liikkuvuutensa ansiosta. En kuitenkaan usko, että hän välttämättä menestyisi NHL:ssä, missä tilaa ja aikaa on paljon vähemmän.

Jos Panarin pystyisi hankkimaan lisää voimaa ja massaa menettämättä samalla liikkuvuuttaan niin puhuttaisiin jo supertähdestä.

Mietin kyllä itsekin omaa rankingia kasatessani, että laitanko Panarinin Kovaltshukin paikalle viitossijalle. Sillä totta puhuen Panarin oli viime kaudella parempi kuin Kovaltshuk, mutta Kovaltshukin nimi painoi nyt enemmän.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mitäs, onko Shaun Heshkalla mahdollisuus nousta jopa näihin rankkauksiin , jos ei juuri nyt niin esim tällä kaudella?

Peliäkään en SuperHessulta ole nähnyt KHL:ssä, mutta nopeasti vilkaistuna erinomainen runkosarja ja tehotilastokin 13 plussalla ja poffeissakin kolme pinnaa kuuteen matsiin.

Itse asiassa Heshka oli ppg:llä mitattuna tehokkaampi KHL:ssä kuin Liigassa!
 

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Mitäs, onko Shaun Heshkalla mahdollisuus nousta jopa näihin rankkauksiin , jos ei juuri nyt niin esim tällä kaudella?
Ainakin lähellä tulee olemaan omalla listalla. Heshka oli todella hyvä viime kaudella. Hänen otteissaan oli paljon samaa kuin Magnitogorskissa loistaneen Chris Leen pelissä.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
3. Ilja Nikulin
- Jalka painaa jo hivenen, mutta edelleen kova pelimies. Lukee peliä erinomaisesti, puolustaa jämäkästi ja omaa hirvittävän lämärin.
Jalka painaa jo liikaakin eikä pysy enää kunnolla vauhdissa mukana. Mielestäni ei mitään asiaa top-viitoseen, ei edes top-kymppiin. Lienee omassa seurassaan Kazanissa kolmanneksi paras puolustaja.

Vuosien 2005-2010 Ilja Nikulin oli kansainvälisen tason huippupuolustaja, mutta enää hän ei sitä ole. Potku on hidastunut himpun verran joka vuosi tämän vuosikymmenen puolella. Ikämies hän ei vielä ole, mutta ilmeisesti aika on tehnyt hänessä tehtävänsä nopeammin kuin monessa muussa, tai sitten loukkaantumiset ovat hidastaneet liikettä.

5. Kiril Koltsov
- Loistavat hyökkäyspään taidot, mutta heppoinen oman pään pelaaminen ja pieni koko ovat estäneet vastuun Venäjän maajoukkueessa. Toisaalta +/- saldo on pääpiirteittäin vuodesta toiseen hyvällä tasolla KHL:ssä. Ufan ylivoiman tärkein pelaaja.
Koltsov on loistava hyökkäävä puolustaja ja suorastaan taikuri kiekon kanssa, ja luistelu muistuttaa parhaimmillaan taidetta. Mutta eihän hän oikeasti mikään puolustaja ole, vaan enemmän neljäs hyökkääjä. Koltsov on ollut pitkään Venäjän parhaita hyökkääviä puolustajia, mutta ei ole juuri koskaan pelannut maajoukkueessa. Tälle on myös hyvä syy.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Koltsov on loistava hyökkäävä puolustaja ja suorastaan taikuri kiekon kanssa, ja luistelu muistuttaa parhaimmillaan taidetta. Mutta eihän hän oikeasti mikään puolustaja ole, vaan enemmän neljäs hyökkääjä. Koltsov on ollut pitkään Venäjän parhaita hyökkääviä puolustajia, mutta ei ole juuri koskaan pelannut maajoukkueessa. Tälle on myös hyvä syy.

Niin Koltsov on eräänlainen KHL:n Erik Karlsson. Se ei ole ihme, että venäläisessä kulttuurissa tällainen pakki ei maajoukkuekuvioissa pyöri, mutta kyllä hänen tahosaldonsa KHL:ssä osoittaisivat sitä, että vastustajan päässä verkko heiluu selvästi tiheämmin kuin omassa päässä, siis hänen ollessa jäällä. Toki peluutuskin lienee sen kaltaista, että se tukee Koltsovin ominaisuuksia ja sitä kautta tilastojakin.

Mutta toki siinä mielessä olisi ollut loogisempaa laittaa listani viidenneksikin pakiksi joku yleispakki tyyppiluokkaa Staffan Kronwall, kun neljä ekaakin olivat molempiin suuntiin vahvoja puolustajia.

Eräänlainen hauska nimi on muuten Kevin Dallman. Hän on osoittanut pystyvänsä tekemään aivan jäätäviä pistemääriä pakiksi, mutta siitä huolimatta harva KHL:ää seuraava häntä juurikaan arvostaa sarjan parhaimmistoon kuuluvana pakkina.
 

SKA1946

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvä jääkiekko
kaikki linkit: eliteprospects.com
MV:
1. Vasili Koshechkin, Metallurg Magnitogosk.

Ilman häntä ei magnitka olisi voittanut mestaruutta. Iso ja ulottuva. Peittää tietenkin hyvin mutta yllättävän nopeat jalat.

2. Mihail Birjukov, Jugra Hanti-Mansiisk

Veskari, joka ei petä joukkuettaan.

3. Edgars Masalskis, Dinamo Riika

Yksi Latvian kiekkoilun suurimmista persoonista. Palaa nyt kotiin ja odotan häneltä hyvää kautta.

4. Riku Helenius, Jokerit Helsinki

Tulee pitämään joukkueen pinnalla vaikeilla hetkillä. Erittäin tasainen suorittaja.

5. Jevgeni Ivannikov, Admiral Vladivostok. Pääsi lopulta pois SKA :n systeemeistä ja ohitti pelaamalla Admiralin ulkomaalaisveskarit.

Puolustajat:

1. Juuso Hietanen, Torpedo (Gorkij) Nizhny Novgorod

Tehoja löytyy mutta osaa myös puolustaa.

2. Maksim Chudinov, SKA Pietari.

Ylivoiman paras pelote liigassa. Kiekko Maksimille ja sieltä lähtee kovaa.

3. Aleksei Petrov, HC Sochi.

Antaa kaikkensa joukkueen eteen.

4. Jere Karalahti, Jokerit Helsinki

Antaa kaikkensa joukkueen eteen ja tekee myös pisteitä.

5. Andrei Sergejev. Tuli Pietarin SKA :han massaostolla Spartakista. Harvoin olen nähnyt noin hyökkäyshaluista puolustajaa.

Hyökkääjät:

1. Metallurg Magnitogorskin ykkösketju. Älkää antako niille kiekkoa. Ei jäähyjä näitä vastaan. Sergei Mozaikin - Jan Kovar - Danis Zaripov

2. Teemu Selänne, Jokerit Helsinki. Toivottavasti huhuista on edes puolet totta. Oikeastaan kuuluisi tuohon ykköspaikalle. mutta liikaa kysymyksiä.

3. Nikolai Prohorkin, ZSKA Moskova. Iso ja nopea. Toivottavasti saa peliaiakaa paska Radulovilta, joka osaa vain rikkoa oman joukkueen peliä.

4. Viktor Tihonov. SKA Pietari. Viime kaudella kokosi hienosti itsensä isänsä kuoleman jälkeen. Vahva ja taitava. Nyt kun SKA (Bykov) teki täsmä hankinnan Ruotsista ( Jimmie Ericsson), nyt yhdistetään Tihonovin taito ja Ilja Kovalchukin suoraviivaisuus ruotsalaiseen oveluuteen, niin voidaan haastaa ykkösketju kisassa magnitka.

5. Juhamatti Aaltonen, Jokerit Helsinki. Odotan häneltä kovia pisteitä.

Laitoin tuohon myös sellaisia pelaajia, joista kuullaan enemmän tulevaisuudessa.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Tälläinen ketju voisi olla paikallaan KHL:stä, kun sarja on outo vielä todella monelle KHL:stä kiinnostuneellekin.

Hieno idea lisätä tietoisuutta KHL:stä ja nostaa samalla esille pelaajia jotka ovat potentiaalisesti niitä liigan parhaimpia kullakin pelipaikalla ja näin pelaajia joita kannattaa seurata.

Mutta saanen ehdottaa pientä lisäystä ketjuun, olisiko mahdollista antaa sen verran vapautta, että pelipaikkojen parhaimpien pelaajien lisäksi olisi mahdollista poimia esille ei niitä parhaimpia pelaajia, vaan pelaajia joita jostain muusta syystä johtuen kannattaa seurata, joko piilevän potentiaalin tai muun syyn tähden?

vlad.
 

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Mutta saanen ehdottaa pientä lisäystä ketjuun, olisiko mahdollista antaa sen verran vapautta, että pelipaikkojen parhaimpien pelaajien lisäksi olisi mahdollista poimia esille ei niitä parhaimpia pelaajia, vaan pelaajia joita jostain muusta syystä johtuen kannattaa seurata, joko piilevän potentiaalin tai muun syyn tähden?

vlad.
Kyllä vain. En tullut eilen näin tarkkaan ajatelleeksi, mutta tuo kuulostaa hyvältä. Suurimmat lahjakkuudet, fyysiset pelotteet, taiteilijasielut, pelaajien erikoisuudet, päävalmentajat ja vastaavanlaiset listaukset ovat myös ketjun aihepiiriä tästä lähtien. Käyn muokkaamassa tuon avausviestin.
 

koodinimi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
...
2. Teemu Selänne, Jokerit Helsinki. Toivottavasti huhuista on edes puolet totta. Oikeastaan kuuluisi tuohon ykköspaikalle. mutta liikaa kysymyksiä.
...
Laitoin tuohon myös sellaisia pelaajia, joista kuullaan enemmän tulevaisuudessa.
Ajan varmaan nyt keula edellä miinaan, mutta laitoit myös sellaisen pelaajan, jolla ei ole sopimusta mainittuun joukkueesee tai kyseiseen sarjaan, eikä ole pelannu siellä otteluakaan.

Ketjun avaajalle propsit, hyviä listoja tullut. KHL enemmän seuranneet voisivat laittaa jotain "potentiaalisia yllättäjiä" ym erityismaininnan ansaitsevia.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Fjodor Malihin on ainakin harjoituspeleissä ollut Kazanin paras hyökkääjä. Hänhän pelasi loistavasti viime kaudella Jekaterinburgissa ja lähti hyvän kauden jälkeen isompien rahojen perässä Kazaniin. Kazanissa on enemmän kilpailua pelipaikoista, mutta myös paremmat pelaajat ympärillä ja enemmän julkisuutta.

Tällä kaudella 23-vuotias Malihin tunkeutunee maajoukkueeseen ja nousee yhdeksi KHL:n parhaista keskushyökkääjistä. Kazanissa sentterin tontilta löytyy kilpailua, kun peliajasta taistelevat myös tuore maailmanmestari Aleksandr Burmistrov, Aleksandr Svitov, Jevgeni Bodrov ja nuori ukrainalaispelaaja (mutta myös Venäjän passin omaava) Vladimir Tkatshev.
 

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Tällä kaudella 23-vuotias Malihin tunkeutunee maajoukkueeseen ja nousee yhdeksi KHL:n parhaista keskushyökkääjistä.
Tekisi mieli sanoa, että Malihin oli jo menneellä kaudella sarjan parhaita keskushyökkääjiä. Malihin muodosti Novokuznetskissa toissa kaudella läpimurron tehneen nuoren Anton Lazarevin kanssa huippuvaarallisen tutkaparin Avtomobilistille. Malihin on huipputaitava, luova, nopea ja erittäin arvaamaton pelaaja. Nimi mieleen, sillä hänestä kuullaan vielä!

Burmistrov on Kazanissa varmasti tulevallakin kaudella ykkössentteri, mutta Malihin taistelee sitten toiseksi eniten pelaavan sentterin paikasta.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Kirjoitanpa minäkin tähän ketjuun, lähinnä muutaman sanan valmentajista joita minusta kannattaa syystä tai toisesta seurata - listalla ei välttämättä ole niitä mestarikandidaattien valmentajia vaan sellaisia jotka minua syystä tai toisesta kiinnostavat ja joiden otteita moni voi kiinnostuksella seurata.

Otetaan alkuun minun lapsuuden suosikkini eli TsSKA Moskovan päävalmentaja Dmitri Kvartalnov: Näen hänessä selkeää tulevaisuuden potentiaalia enkä pidä lainkaan ihmeenä sitä etteikö hän joku päivä valmentaisi myös Venäjän maajoukkuetta (mutta siihen en nyt tämän enempää puutu, koska minua ei maajoukkuekiekko kiinnosta lainkaan). Kvartalnov on kuitenkin minusta varma suorittaja ja on valmentaja ymmärtääkseni sellainen jota myös pelaajat kunnioittavat. Kyseessä on minusta myös taktisesti etevä valmentaja joka kykenee saamaan pelaajista paljon irti.

Avangard Omskin Raimo Summanen: Hyvin ristiriitainen valmentaja josta toiset tykkäävät mutta varmasti suurempi on joko inhoaa tai vähintäänin suhtautuu hyvin suurella varauksella häneen. Minä olen oikeastaan aina pitänyt Raadosta. Hän ei kumartele kuvia ja vaikea uskoa, että hänen joukkueessa kukaan onnistuisi kauheasti diivailemaan -ruotuun palautus on nopeaa. Mutta onko hänestä luomaan joukkueesta menestyjä? Todella vaikea sanoa, ja pelkäänpä, että keväällä Omskissa on toinen valmentaja.

Barys Astanan Andrei Nazarov: Hän tuli Selinin & co tilalle luotsaamaan Barysia alkavalla kaudella, tietenkin on huomioitava se, että Donbass Donetskin tilanteen tähden Nazarov joutui etsimään uuden työpaikan tälle kaudelle. Hänen kohdalla pitkälle on kuljettu niistä vuosista jolloin hän raivopäisenä - toisinaan konkreettisesti, kuten Dynamo Minskin katsojat muistavat - valmensi "gooneista" koostunutta Vityaz Tšehovin joukkuetta. Viime kaudella hän lopullisesti osoitti kykynsä uudistua ja Donbass Donetsk pääsi pudotuspeleihin. Mielenkiintoista nähdä kykeneekö hän täyttämään Selinin saappaat ja jos kykenee niin millainen tulos on keväällä.

Traktor Tseljabinsk ja Karri Kivi: KHL:n kohdalla täydellisen katsomaton kortti mutta äärimmäisen mielenkiintoista nähdä mihin saakka Kivi kykenee joukkueensa johdattamaan. Viimeisimpien kausien aikana on näyttänyt vahvasti siltä, että Kivellä on midaan kosketus... mutta riittääkö se tulevana keväänä kuinka pitkälle? Todella vaikea arvella mihin saakka hän yltää, kaikki on mahdollista potkuista pitkälle kevääseen jatkuvaan kauteen saakka.

Ja vaikka tässä piti poimia viisi kustakin ryhmästä niin tyydyn nyt neljään ja näiden lisäksi nimeän pari kolme sellaista valmentajaa joita syystä tai toisesta kannattaa seurata, kuitenkaan selkeästi erittelemättä syitä miksi näin kannattaa tehdä - Westerlundin kohdalla asia nyt on itsestään selvä, Jokerit uutena joukkueena ja Westerlund sen peräsimessä herättää varmasti kiinnostusta ja taktisesti taitavana ja osaavana uskoisin Erkan kykenevän pääsemään pitkälle. Etenkin kun joukku alkaa hiljalleen vaikuttaa KHL-joukkueelta vahvistustensa myötä.

Muita kiinnostavia valmentajia ovat Slava Bykov SKA Pietarin penkillä, mutta ikävä kyllä en usko hänenkään taitoihin johdattaa joukkue mestaruuteen saakka. Ja tietenkin Metallurg Magnitogorskin Mike Keenan - toinen mestaruus putkeen?

vlad.
 

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Kuvastaa ehkä KHL:n pakkien tasoa, jos Belov on sarjan parhaita pakkeja. Eipä ollut Belovista paljon iloa Edmontonille.
Ei ole sarjan viiden parhaan pakin joukossa. Belovilla on lisäksi ikävä menneisyys, kun pilasi Summasen Omskin mestaruusjuhlat kärähtämällä finaalien aikaan dopingista. Kelpasi kuitenkin sen jälkeen Edmontonille, jossa ei ainakaan itseäni vakuuttanut yhtään niissä peleissä, joita seuralta näin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös