KHL 2011–2012

  • 259 177
  • 633
Juurihan TOJ oli toista mieltä Kulikov - Orlov vertailussa. Perustelut muuttuvat sitä mukaa mikä passaa paremmin KHL:n kehumiseksi. Asiassa kuin asiassa.

Heh, huomasin ihan saman. Orlov on parempi koska "se vaan on", mutta toisinaan se onkin koska "pistepörssi kertoo".

Itse sanon, että Kulikov on Orlovia parempi ja perustelen tätä sillä, että niin se asia vain on. Vastaan on turha väittää, koska mielestäni olen oikeassa.
 
Theone

Jäsen
Tarasenko on KHL:n pistepörssissä sijalla 9. Tuolla pörssisijoituksella hän on automaattisesti Euroopan parhaiden hyökkääjien joukossa. Taakse jäävät mm. kaikki KHL:n suomalaispelaajat.

Hahaha, johan on taas huikeaa settiä TOJ:lta. Kuinka monta KHL:n pistepörssin parasta hyökkääjää kuuluu automaationa euroopan parhaiden hyökkääjien joukkoon?

Sinä kun tunnut viljelevän tuota euroopan parhaiden joukkoa pelipaikoittain joka paikkassa, niin kuinka monta pelaajaa tuohon joukkoon per pelipaikka oikein kuuluu? 10, 20, 50 vai peräti 100? Onko myös hehkuttamasi EHT-taso tuon alapuolella vai tarkoittaako sekin tuota samaa?

Onko theone edelleen sitä mieltä, että kyseessä on vain nimellinen nelonen?

Niin, minähän puhuin kanssasi aikaisemmasta SKA:n pelistä joissa Tarasenko, tuo yksi euroopan parhaista hyökkääjistä, pelasi n. 1-2 minuuttia vähemmän kuin eniten pelannut hyökkääjä ja taisi olla kolmanneksi eniten pelannut hyökkääjä SKA:lta.

Tuota ei selitä mainitsemasi syy, että on päässyt yv:llä kokeilemaan tai sitten SKA pelasi puolet pelistä yv:llä. Tarasenko ei käsittääkseni myöskään pelaa av:ta, eli on siellä tullut huomattavasti enemmän luottoa kuin nelosen hyökkääjä normaalisti saa, vai mitä?
 
_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)

En puhunut mistään yksittäisestä ottelusta vaan koko kaudesta SKA:ssa jossa peliaikaa oli tuolloin 12min/ottelu (nyt 11:09min). Nuo kyllä ovat nelosketjun minuutteja + YV-vastuuta, ei käsittääkseni tarvitse pelata puolet pelistä YV:llä että saa nuo minuutit kasaan. Hieno homma jos onnistuit kaivamaan yhden ottelun missä vastuuta oli tullut enemmän, mutta se ei tarkoita sitä että Tarasenkon rooli nelosessa olisi nimellinen.
 
Theone

Jäsen
Mielenkiintoisen jutun/huhun kuulin tuosta Kazan - Vitjaz -ottelusta, kuulemma ensimmäisellä erätauolla 2-3 henkilöä Kazanin johtoryhmästä olisi mennyt Vitjazin pukukoppiin varoittamaan joukkuetta mahdollisista tappeluista tai pelaajien vahingoittamisista. Tästä Vitjazin pelaajat olisivat innostuneet niin, että kaikki median edustajat ja muut ylimääräiset henkilöt oli jouduttu "evakoimaan" pukukoppikäytävältä ja toisessa erässä olikin sitten ilmeisesti hulinat alkaneet.

Kazanin pelaajia oli varoitettu jo ennen peliä ja tuon huhutun episodin jälkeen mahdollisista väkivaltaisuuksista ja osa kärkipelaajista olikin tuon jälkeen pelannut huomattavasti normaalia vähemmän.

En tiedä pitääkö huhu paikkaansa, olen tuon kuullut vain yhdeltä henkilöltä joka tosin ei itse tuolla hallissa tuona iltana ollut. Jos pitää, niin erikoista toimintaa tuo on myös Kazanin johtoryhmältä, elleivät sitten menneet vain ihastelemaan Nikolain asetta.
 
vetoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia, Bolts
31.1. pelatussa Vitjaz - Lev Poprad -ottelussa jäähyminuutit menivät: Vitjaz 4 x 2 min = 8 min, Lev Poprad 5 x 2 min + 1 x 10 min = 20 min. Onkohan Vitjaz jäänyt kertaakaan yhtä minimaalisiin jäähyminuutteihin aiemmin tällä kaudella?
 
SKA1946

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvä jääkiekko

Noista neljästä Vityazin kakkosesta otti heidän kapteeninsa Jeremy Jablonsky 2 kpl. Lev teki molempien aikana maalin ja Nazarov penkitti kehumansa pelaajan.
 
Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Noista neljästä Vityazin kakkosesta otti heidän kapteeninsa Jeremy Jablonsky 2 kpl. Lev teki molempien aikana maalin ja Nazarov penkitti kehumansa pelaajan.

Boldaus on minun, mutta pitääkö tuo tosiaan paikkansa? Aivan käsittämätöntä, että Yablonski toimisi minkään ammattilaisjääkiekkojoukkueen kapteenina...
 
SKA1946

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvä jääkiekko
Boldaus on minun, mutta pitääkö tuo tosiaan paikkansa? Aivan käsittämätöntä, että Yablonski toimisi minkään ammattilaisjääkiekkojoukkueen kapteenina...

Ainakin tuossa Lev -pelissä Yablonskylla oli C rinnassa. Saa nähdä sitten onko tänään ZSKA :ta vastaan (jos mahtuu kokoonpanoon).

Olen päätynyt siihen tulokseen, että Nazarov sai pelaajaurallaan pari iskua liikaa päähänsä. Miehen teot Vityazin valmentajana ovat käsittämättömiä.
 
maukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontulan Jokerit
Tuo Radulov ei ole terve ihminen, sen huomaa pelaajasta muutenkin, mutta kyllä tuo tarkoituksellinen mailanisku valmentajaan on kaikenhuippu.
 
Fedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Arizona Coyotes
Tuo Radulov ei ole terve ihminen, sen huomaa pelaajasta muutenkin, mutta kyllä tuo tarkoituksellinen mailanisku valmentajaan on kaikenhuippu.

Joo kyllähän toi video kertoo, miksi Radulov ei NHL:ässä pärjää ja siellä pelaa.
Radulov on heikko ihminen ja KHL:n neppailusarja on hänelle omiaan.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
31.1. pelatussa Vitjaz - Lev Poprad -ottelussa jäähyminuutit menivät: Vitjaz 4 x 2 min = 8 min, Lev Poprad 5 x 2 min + 1 x 10 min = 20 min. Onkohan Vitjaz jäänyt kertaakaan yhtä minimaalisiin jäähyminuutteihin aiemmin tällä kaudella?
Ainakin joulupäivän tv-pelissä Omskia vastaan Vitjaz selvisi vain yhdellä kaksiminuuttisella eikä isojakaan rangaistuksia jaeltu.
 
SKA1946

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvä jääkiekko
Tulee haukuttua Vityazia (ja syystä). Mutta kyllä sieltä suunnaltakin löytyy välillä positiivisia tekoja.

Eilen Vityaz voitti ZSKA :n 2-1. Peli itsessään oli todella surkea mutta: Jevgeni Timkinin veivi oli oikeasti hieno.

ZSKA :n 92 Igor Ozhiganovin otteet tuossa tilanteessa kuvastavat koko joukkueen eilistä ilmettä.
 
Rene10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittavat
Traktor-UFA

Kohtalaisen hyvä peli, suomalaisittain Kontiola ja Pihlstöm mukavasti esillä; Konnan hyvät aloitukset ja kotelo, Pihlström tuli esiin ottelun lopussa. Pro viikonloppu Kiitos!
 
Ferris

Jäsen
Jokos Venäjällä muuten meni siirtoaika umpeen? Jos ei, niin maitojunalla on kotiinpäin tulossa suurella tod.näköisyydellä Islanders-pakki Anton Klementyev.
 
_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
Olin näköjään väärässä, Vityaz on nyt 2 ottelun voittoputkessa, tänään kaatui Dinamo Minsk!

Vitjaz ja Avtomobilst ovat nyt tasapisteissä 37 pisteellään. Sarjan kolmanneksi huonoimmalla, Moskovan Spartakilla on 52 pistettä, eli selkeä ero on siihenkin.

Spartakilla tosin on KHL:n huonoin yleisökeskiarvo. Taitaa olla 2000:n katsojan pinnassa. Tänään oli yllättävän hyvin, 1800 Lev:iä vastaan, vaikka toissa kierroksella heillä oli ainoastaan 1100 katsojaa.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mitenkäs muuten Jyri Rönn on pärjännyt KHL-tuomarina, onko tullut mediassa kehuja vai haukkuja?
 
Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Olin näköjään väärässä, Vityaz on nyt 2 ottelun voittoputkessa, tänään kaatui Dinamo Minsk!
Katoin tuon pelin TsSKA:ta vastaan, jonka Vitjaz voitti 2-1. TsSKA hallitsi peliä selvästi, mutta Vitjazin avausmaalin jälkeen toisessa erässä myös kotijoukkue sai otetta. Näin vedonlyöjän näkökulmasta tälläiset "helpot" pelit etukäteen eivät ole koskaan niin helppoja miltä ne näyttävät. Vitjaz pelaa sitä paitsi ihan kelvollista kiekkoa. Vastustajilla ei ole varaa tulla takki auki tai Vitjaz korjaa pisteet jatkossakin.

Avtomobilist Jekaterinburg on pelannut myös viime aikoina todella hyvin ja on ollut ilo seurata joukkueen ykkösketjun Alexei Krutov - Nikolai Bushuev - Andrei Subbotin otteita. Tuo ketju on saanut viime aikoina lähes pelissä kuin pelissä paineen hyvin vastustajan päätyyn. Olen jostain syystä katellut viimeisen kuukauden aikana useita Avtomobilistin pelejä.

Oma suosikkijengini Magnitogorsk on ottamassa itäisen konferenssin kolmospaikan. Vastaan playoffeissa tullee Avangard Omsk tai Barys Astana, joten helppoa ei tule olemaan.

Missä muuten keskustelu KHL-pelien tapahtumista? Kyseessä on kuitenkin äärimmäisen viihdyttävä kiekkosarja. Esimerkiksi Avtomobilistin pelit ovat olleet viime aikoina ihan hyvää viihdettä näin kiekkofriikin näkökulmasta.

Enää muutama päivä ja sitten KHL vihdoin jatkuu.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Olen viimeisen tunnin ajan seuraillut sivusilmällä Sibir-Magnitokorsk- striimiä, ny pari erää takana ja vierailijoiden peli on näyttänyt omaan silmääni yllättävänkin hyvältä.

Jotenkin tulee vaan outo fiilis, kun seuraa tuotakin lähetystä: KHL:stä puhutaan heti NHL:n jälkeen tulevana mahtisarjana, jopa NHL:n haastajana tulevaisuudessa..ja ison rahan liigana nyt joka tapauksessa!

Silti tätäkin matsia seuratessa ottelutapahtumasta, yleisöstä ja hieman rämän näköisen hallin puolityhjältä vaikuttavista lehtereistä välittyy ennemminkin mielikuva jostain pohjanmaalaisesta paikallisväännöstä 3. korkeimmalla sarjatasolla, tyyliin Ylivieskan Kiekko vs HC Kalajoki... Pitkä matka on vielä niihin oikeisiin, "kirkkaisiin" valoihin.
 
Viimeksi muokattu:

_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
Silti tätäkin matsia seuratessa ottelutapahtumasta, yleisöstä ja hieman rämän näköisen hallin puolityhjältä vaikuttavista lehtereistä välittyy ennemminkin mielikuva jostain pohjanmaalaisesta paikallisväännöstä 3. korkeimmalla sarjatasolla, tyyliin Ylivieskan Kiekko vs HC Kalajoki... Pitkä matka on vielä niihin oikeisiin, "kirkkaisiin" valoihin.

Varmasti playoff mahdollisuutensa menettäneen pikkuseuran kotimatsit voivat vaikuttaa tuolta, mutta katsoppa vaikkapa nyt menevää SKA Pietari - Dinamo Riika ottelua. Ihan erilainen meininki ja ottelu laadukasta. Hallithan ovat pääasiassa KHL:ssä ihan hienoja, tässäpä niitä hienoimpia kuvina (joo olen aiemminkin laittanut tämän linkin, mutta tuskin kaikki ovat nähneet): Kontinental Hockey League Top Arenas

SKA on muuten nostanut Viktor Tihonovin ykköseen Thoresenin ja Pruchan kanssa ja tiputtanut Afinogenovin kolmoseen. Todella surullista, mutta pakkohan se on näin Afinogenovin kovimpanakin fanina myöntää, että tällä kaudella Tihonov on yksinkertaisesti ollut parempi. Toivottavasti Afinogenov saisi vielä itsensä nosteeseen ainakin playoffeihin. Näillä näytöillä hän ei pelaa edes MM-kisoissa, mikä olisi täydellinen katastrofi kisojen mielenkiintoa kohtaan.

KHL:n otteluitahan voi seurata livetv.ru sivustolta striimeinä. Sopcast kannattaa ladata, sillä sopcast -striimit ovat niitä kaikkein laadukkaimpia.
 
Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Silti tätäkin matsia seuratessa ottelutapahtumasta, yleisöstä ja hieman rämän näköisen hallin puolityhjältä vaikuttavista lehtereistä välittyy ennemminkin mielikuva jostain pohjanmaalaisesta paikallisväännöstä 3. korkeimmalla sarjatasolla, tyyliin Ylivieskan Kiekko vs HC Kalajoki... Pitkä matka on vielä niihin oikeisiin, "kirkkaisiin" valoihin.
Jos seuran kaikki tähdet myydään, niin vähemmälläkin se tunnelma myös heikkenee hallissa. Muistan Sibirin kotipelejä tältä kaudelta, joista välittyi näin tv-kuvan välitykselläkin hyvä tunnelma. Kyllä siellä ihan kannatusta tulee vieläkin. Sibir on myöskin varsin pieni seura KHL:ssä, joten ei voi odottaakkaan, että tunnelma olisi yhtä loistava kuin SKA:n, Minskin, Torpedon Riikan, Magnitogorskin tai useiden muiden joukkueiden halleissa. Minskin hallissa vaikuttaa olevan vielä parempi tunnelma kuin Riikan hallissa. Tosin en ole vielä kumpaakaan päässyt paikan päällä testaamaan.

Itse peli oli varsin erikoinen. Kaksi erää oli suht hyvin Magnilla kontrollissa, mutta viimeissä erässä Sibir vei peliä aivan täydellisesti. Kuumeesta toipuvaa Ari Ahosta tuurannut Georgi Gelashvili pystyi estämään sen, että Sibir ei pelistä pisteitä saanut. Harvoin näkee, että Magni menee suorastaan paniikkiin jossain pelissä. Pelissä ei ollut mitään järkeä Sibirin 3-4 kavennusmaalin jälkeen.

Vitjazin kahden ottelun voittoputki päättyi tänään kotitappioon Spartakia vastaan lukemin 2-4.

Metallurg Novokuznetskin playoff-haaveet elävät vielä, kun joukkue kaatoi Jugran 4-1 kotihallissaan. Toki aika pienet ne on. Kuusi pistettä eroa playoff-viivaan. Viisi peliä jäljellä.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Miten minä luulin, että nämä jannut ovat jossain loppukauden pelikielloissa, mutta ilmeisesti näin ei ole. Only in Russia.

Olihan ne jonkin aikaa, kunnes "loppukauden pannat" hylättiin ja kaverit päästettiin takas jäälle.

Toiselta foorumilta bongasin myös slovakki uutisen, joka ilmeisesti kertoisi, että HC LEV on antanut kenkää koko henkilökunnalleen (pois lukien siis itse joukkue). Huhuillaan, että joukkue yrittäisi siirtymistä Prahaan.
 
vetoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia, Bolts
Toiselta foorumilta bongasin myös slovakki uutisen, joka ilmeisesti kertoisi, että HC LEV on antanut kenkää koko henkilökunnalleen (pois lukien siis itse joukkue). Huhuillaan, että joukkue yrittäisi siirtymistä Prahaan.
Olin juuri kirjoittamassa samasta aiheesta, mutta olit 7 minuuttia nopeampi :) Levin uusi pääomistaja on tshekkiläinen yritys ČKD Group, ja se haluaisi siirtää seuran Prahaan.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
KHL-sikajoukkue järjesti joukkotappelun SuomiKiekko.fi

Miten minä luulin, että nämä jannut ovat jossain loppukauden pelikielloissa, mutta ilmeisesti näin ei ole. Only in Russia.

Pitäisiköhän KHL-tuomareille antaa pamppu mukaan, kun tuomitsevat näitä Vityazin matseja. Nämä idiootit kun hakkaavat pelaajia, joilla ei ole mitään aikomustakaan lyödä takaisin. Linjurit voisivat sitten täräyttää pampulla päähän näitä vajakkeja (Mirasty, Brennan ja Tarnasky). Oppisivat olemaan...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös