KHL – pelin ulkopuolisista asioista

  • 1 108 571
  • 4 071

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Hyvää tekstiä Venäjän antidopingtoimiston Rusadan johtaja Juri Ganusilta. Hän uskoo, että Venäjä suljetaan neljäksi vuodeksi kansainvälisestä urheilusta. Se on realiteetti. Me olemme syöksymässä seuraavien neljän vuoden ajaksi Venäjän dopingkriisin uuteen vaiheeseen, Ganus sanoi.

"Rehellisesti odotan, että presidentti ottaa aktiivisen roolin tässä. Vaikein ja traagisin asia on, että urheilijamme ovat urheilujohtajien toimien panttivankeja. Meidän täytyy ajaa läpi todellisia muutoksia. Tarvitsemme uusia urheilujohtajia".


Ganus tietää todennäköisesti syylliset, joita ovat venäläiset urheilujohtajat. He taas ovat - minun arvio - maan poliittisen kulttuurin vankeja. Kulttuurin, jossa on voitettava keinolla millä hyvänsä, koska vain voitto kelpaa hegemoniataistelussa länttä ja Kiinaa vastaan.

Tässä mielessä Putin ei ole neutraali, vaan osa venäläistä järjestelmällistä huijaamista. Toivotaan, että Putin nousee tämän yläpuolelle, ja ottaa Ganusin toivomaa roolia. Alkaa olemaan pakko. Mutta Venäjällä on paljon suurempia ongelmia ja urheilun avulla on yritetty pönkittää kuvaa menestyvästä maasta.

Joko dopingia tai rahaa sopivasti käyttämällä. Esimerkiksi sopiva määrä rahaa takaa osallistumisoikeuden, mutta ei muodosta oikeanlaista haastetta ja uhkaa venäläisjoukkueille. Doping on välttämätön, jotta geenivajetta ja muita tekijöitä otetaan kiinni. Huijaamista on vaikea lopettaa, koska lopettaminen voi johtaa karmeaan tilanteeseen. Ei tule enää menestystä lyhyellä tähtäimellä. Ja se on aikaväli, jolla putinistit aikaa mittaavat.

e: olikin jo @Tshekki77 saman uutisen linkittänyt. Jätän silti, koska lähestyn asiaa Venäjän näkökulmasta.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jaahas. Huhuja liikkuu, että sveitsiläinen hammaslääkäri Rene Fasel taitanee olla KHL:n seuraava presidentti. Vaikka Fasel onkin venäläisten taskussa, niin tuo olisi askel oikeaan suuntaan nimenomaan KHL:n kansainvälistymisen osalta.

Tämä on totta. Jos valitaan ja jos Fasel saa riittävät valtuudet KHL:n kehittämiseen ja resursseja venäläisiltä tai venäläisomisteisilta yrityksiltä tai oligarkeilta, KHL laajenee länteen. Miten ja miksi?

Faselin on kyettävä antamaan KHL:lle kasvonsa, jotka siirtävät Putinin kasvot historiaan. Lännessä on valmiuksia aivan toisella tavalla kuin esimerkiksi vuosi sitten. Euroopan ydinjohto (Macron, Merkel) haluaa rakentaa paremmat suhteet Venäjään, koska heidän mukaansa Eurooppa on jäämässä USA:n ja Kiinan väliin ja tässä tilanteessa Venäjän kanssa yhteistyötä on lisättävä. KHL on varmasti yksi helpoimpia tapoja laajentaa yhteistyötä, ja luoda yhteisiä resursseja ja tuloksia esimerkiksi Nornickel tapaisten yritysten kautta.

Kun seuraan Saksan ja Ranskan politiikkaa, muutos on todella suuri johtotasolla suhteessa Venäjään. Sanoisin, että Faselin valinta takaa sen, että lännestä on KHL:ssä mukana 3-5 vuoden aikana ainakin muutama seura. Tämä edellyttää Venäjän KHL:n strategiassa pitkäjänteisyyttä ja en ole varma, löytyykö sitä. Aika näyttää, mutta Ranskan puolelta en näe enää ylitsepääsemättömiä esteitä. Sama pätee Saksaan ja voi päten Sveitsiin. Aikaa varmasti menee pohtia, miten kansallisten sarjojen etu turvataan ja monta muuta kysymystä.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kai tääkin on tän ketjun asiaa. Yleltä hyvä juttu Venäjän juniorityöstä, joka avaa myös hieman eroja Suomen vastaavaan ja siihen, miksi Venäjällä on niin paljon huippupelaajia.

 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siitä olen täysin samaa mieltä, mutta en kyllä näe miten valinta tekisi KHL:stä yhtään kansainvälisemmän sarjan. Ei kai TJ:n passi sitä määrittele?

Fasel on ollut yli kaksi vuosikymmentä kansainvälisen lajiliiton "head honcho" ja vaikuttaja kansainvälisissä urheilupiireissä laajemminkin. Kuten @Sämppäri edellä totesi, niin lopulta asiat ratkaissee venäläinen raha, mutta eiköhän Fasel ole vuosikymmenien aikana luonut suhteita ja verkostoja, joista olisi hyötyä KHL:n Venäjän ulkopuolisten tavoitteiden saavuttamisen kannalta. Suomen tapauksessa nähtiin hyvin, kuinka yksittäinen Kummola-Harkimo - henkilösuhde jouhevoitti Jokereiden siirtymistä KHL:ään verrattaessa vuotta(?) aiempaan tilanteeseen, jossa Blues-vaikuttaja Salonojan ja Kummolan väliltä vastaava yhteinen historia puuttui.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kai tääkin on tän ketjun asiaa. Yleltä hyvä juttu Venäjän juniorityöstä, joka avaa myös hieman eroja Suomen vastaavaan ja siihen, miksi Venäjällä on niin paljon huippupelaajia.

Venäjä on taantunut jääkiekossa. Esimerkiksi U20 vuotiaiden kisoissa, joita voi pitää jonkinlaisena mittarina, joissa Venäjä on voittanut vain kerran viimeisen 16 vuoden aikana. Venäläinen Baza-hommeli ei enää yksinkertaisesti toimi, ja kasvata luovia ihmisiä, joka on nykyään - Venäjälläkin - välttämättömyys menestymiselle jääkiekossa ja elämässä. Venäjän pitäisi pystyä kasvattamaan sellaisia NHL:n ykkösvarauksia, jotka selviytyvät henkisesti paineista. Ainoa venäläinen ykkösvaraus 2000-luvulla Jakupov pelleili itsensä ulos NHL:stä hyvin nopeasti. Päässä heitti ja nolasi itsensä.

Ei kannata uskoa Lehkosen höpinöitä Venäjän ylivoimaisuudesta. Sitä ei ole. Venäläiset ihmiskoneet onnistuvat aikuisina enää harvoin ja monet ovat katkeria siitä, miten elämä on mennyt sivuun eivätkä he ymmärrä mitään asioita. Olen muutaman hyvin tunnetun kanssa aikanaan jutellut, ja niistä ajoista harjoittelu on mennyt ilmeisesti entistä huonompaan suuntaan, mitä tulee henkiseen tasapainoon ja ihmiseksi kasvamiseen.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
@Cobol mielestäni venäläisten tarkoitus ei ole tuottaa NHL:ään pelaajia/varauksia, vaan juurikin tarkoitus on tuottaa huippupelaajia omaan kansalliseen sarjaan ja maajoukkueeseen.

Otit U20 joukkueen menestyksen esimerkiksi, mutta samalla tavalla voitaisiin ottaa esimerkiksi Junior Club World Cup tai Lokomotivin junnuorganisaatio, josta varattiin viimekin kesänä seitsemän pelaajaa NHL:ään.

Ja kaikella kunnioituksella, uskon ennemmin vanhempia ja Lehkosta jotka kävivät paikan päällä.

Suorastaan ärsyttää pitää puolustuspuhe venäläisistä, mut en sekoita tunteita järkeen näissä asioissa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
@Cobol mielestäni venäläisten tarkoitus ei ole tuottaa NHL:ään pelaajia/varauksia, vaan juurikin tarkoitus on tuottaa huippupelaajia omaan kansalliseen sarjaan ja maajoukkueeseen.

Kun venäläisnuoret haluavat muutenkin Venäjältä pois, jääkiekossa tämä korostuu. Lähes kaikki haluavat NHL:ään. Olen keskustellut edelleen KHL-seuran johtotoimissa työskennelleen silloisen seuravalmentajan kanssa.

Ja kaikella kunnioituksella, uskon ennemmin vanhempia ja Lehkosta jotka kävivät paikan päällä.

Tästä porukasta olen kyllä ainoa, joka on perehtynyt vuosikymmenten aikana venäläiseen jääkiekkoon.

Suorastaan ärsyttää pitää puolustuspuhe venäläisistä, mut en sekoita tunteita järkeen näissä asioissa.

Joten tunteella ajelet. Mutta ei siinä pahaa ole, sillä onhan Lehkosen väittämät ihan uskottavia ja sinänsä harjoitusmääristä yms faktaa. Tulosta vaan ei tule NHL:n ykkösvarausten, U20 tai miesten edustuksen tasolla. Lehkosella pää sauhuaa taas siihen malliin, että tällaiset höpinänsä kaatavat asiat eivät tule mieleensä.

Vähän naurattaakin, miten venäläinen systeemi nähdään sinun toimestasi taas hyvänä, vaikka se ei tuota mitään suhteessa Suomeen ja absoluuttisestikin katsoen, Suomi on edellä NHL:n huippuvarauksissa, U20 menestyksessä ja miesten edustuksen menestyksessä. Kanadan ja USA:n aika vastaavat systeemit toimivat, mutta ei Venäjän.

Johtunee venäläisten heikosta henkisestä kasvusta ihmiseksi.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Muuttaisin sanan kasvatukseksi. Vertailut esim lasisotilaiden kasvatukseen voisi olla paikallaan. Sieläkin tuote on helposti totteleva kone.

Tottahan tuo on. Toistaiseksi Venäjä on palaamassa totalitarismin ja yksinvaltiuden aikaan (mm. Masha Gessen) ja tämä näkyy myös kasvatuksessa. Jotta paluu olisi mahdollista, Internet ollaan valmiita sulkemaan ja sen osalta testi ovat parhaillaan käynnissä (linkki alla Tekniikan Maailma). Kaikkiin puhelimiin laitetaan 2020 alkaen hallituksen määräämät sovellukset (linkki alla HS):


Vaikea on kuvitella, että tuossa ympäristössä Basankan avulla kasvaisi terveitä ihmisiä, jotka kykenisivät myöhemmin demokraattisissa maissa asioitaan onnellisesti aina hoitamaan.

Jos Venäjä olisi demokraattisempi, nuoret jääkiekkoilijat menestyisivät paremmin. Yksi henkilöitä, joiden kanssa olen asiasta puhunut, toimii tällä hetkellä SKA:n junioripuolella. NHL on ehdoton tähtäin, hänelle ja nuorille. Koska tällainen henkilö on aina helppo jäljittää, en voi laittaa tarkemmin hänen näkemyksiään siitä, miten tavoite saavutettaisiin nykyistä paremmin.
 
Viimeksi muokattu:

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kun venäläisnuoret haluavat muutenkin Venäjältä pois, jääkiekossa tämä korostuu. Lähes kaikki haluavat NHL:ään.
Tottakai kaikkien unelma on NHL. Mikä uutinen tämä on? Sen sijaan pelaajaliikenteessä venäläisten "joukkopako" ei vielä näy. Kaksisuuntaisilla tarjouksilla lähdetään edelleen samalla tavalla ja yhtä harvoin yrittämään, ja myös NHL:stä tullaan edelleen KHL:ään.

Pidän hyvin erikoisena tapaasi kirjoittaa muiden käsillä. Tuskin olet haastatellut kaikkia pelaajia. Vai luetko kenties ajatuksia? Mainitsemasi asiat eivät ole muuttuneet pitkiin aikoihin mihinkään. Jotkut haluavat lähteä, jotkut eivät, jotkut lähtee, jotkut eivät. Samaa se on aina ollut.




Vähän naurattaakin, miten venäläinen systeemi nähdään sinun toimestasi taas hyvänä, vaikka se ei tuota mitään suhteessa Suomeen ja absoluuttisestikin katsoen, Suomi on edellä NHL:n huippuvarauksissa, U20 menestyksessä ja miesten edustuksen menestyksessä.
Jos pystyt naurun keskeltä vielä kirjoittamaan, että missä olen kehunut venäläistä systeemiä taas? Luin toimittajan tekemän jutun ja kirjoitin lukemani perusteella, että juttu avaa hieman Venäjän juniorityötä ja sitä, miksi siellä on niin paljon huippupelaajia. Missä kohtaa pidin systeemiä loistavana ja Suomen vastaavaa parempana?

On se hyvä, että täällä on kaikkitietäviä. Ei muiden tarvitse ajatella, kun se tehdään jo täällä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Pidän hyvin erikoisena tapaasi kirjoittaa muiden käsillä. Tuskin olet haastatellut kaikkia pelaajia. Vai luetko kenties ajatuksia?

Kerroin jutelleeni henkilöiden kanssa ja yhden osalta jopa nykyisen tehtävän SKA:ssa. Meillä on aika vahva erilainen käsitys, jos Jatkoaikaan voi sinusta kirjoittaa venäläisten näkemyksistä vain haastattelemalla kaikkia venäläisiä pelaajia tai lukemalla heidän ajatuksiaan. Minä en tätä allekirjoita, todellakaan.

Jos pystyt naurun keskeltä vielä kirjoittamaan, että missä olen khunut venäläistä systeemiä taas? Luin toimittajan tekemän jutun ja kirjoitin lukemani perusteella, että juttu avaa hieman Venäjän juniorityötä ja sitä, miksi siellä on niin paljon huippupelaajia. Missä kohtaa pidin systeemiä loistavana ja Suomen vastaavaa parempana?

On se hyvä, että täällä on kaikkitietäviä. Ei muiden tarvitse ajatella, kun se tehdään jo täällä.

Pahoitteluni, jos ymmärsin sinut väärin. Oletin kirjoituksesi perusteella "Venäjän juniorityöstä, joka avaa myös hieman eroja Suomen vastaavaan ja siihen, miksi Venäjällä on niin paljon huippupelaajia", että propagoit Venäjän systeemiä. Luulin sinun tietävän, että Venäjä ei tuota niin paljon, vaan vähän huippupelaajia. Voihan se niinkin olla, että et propagoi, kun oikeasti luulet Venäjän systeemin tuottavan paljon huippupelaajia.

Massaa tulee kyllä, vahvaa venäläistä vantteraa vääntäjää, mutta huippupelaajia Venäjä tuottaa erittäin vähän, jos verrokiksi laitetaan Kanada, USA ja suhteessa Ruotsi ja Suomi. Mittareina NHL:n kärkivaraukset ja niiden pelillinen onnistuminen, U20 menestys ja NHL-siirrot sekä miesten edustuksen menestys.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Kun venäläisnuoret haluavat muutenkin Venäjältä pois, jääkiekossa tämä korostuu. Lähes kaikki haluavat NHL:ään. Olen keskustellut edelleen KHL-seuran johtotoimissa työskennelleen silloisen seuravalmentajan kanssa.

Eivät ehkä kuitenkaan ihan samaan tapaan kun vaikka Suomesta tai Ruotsista. Jos rooli ei miellytä, tai varsinkaan jos vauhtia pitäisi hakea farmista, niin eivät he jää sinne paskarooleihin ja/tai liksoille pyörimään. Kyllähän KHL:ssä on pelannut ja pelaa edelleen aika monta kaveria, joiden paikka olisi NHL:ssä. Osaa ei ole kiinnostanut ikinä lähteä edes kokeilemaan, ja osa on lähtenyt saman tien helvettiin jos on alkanut näyttämään siltä että rooli on väärä ja koutsin kanssa saman aaltopituuden löytäminen ei isommin kiinnostele. Olisi siellä nytkin kavereita, jotka voisivat tehdä Panarinit/Dadonovit, mutta ei ole napannut.

Joten tunteella ajelet. Mutta ei siinä pahaa ole, sillä onhan Lehkosen väittämät ihan uskottavia ja sinänsä harjoitusmääristä yms faktaa. Tulosta vaan ei tule NHL:n ykkösvarausten, U20 tai miesten edustuksen tasolla. Lehkosella pää sauhuaa taas siihen malliin, että tällaiset höpinänsä kaatavat asiat eivät tule mieleensä.

Itse olen nähnyt touhuja sen kilpaillumman ja suuremman lajin parissa, ja kyllä Lehkonen puhuu ihan pelkkää asiaa tuossa. Ihan mukatreenailulla täällä vedetään menemään, ja juurikin tuossa fysiikan kehittämisessä ollaan valovuosi perässä - eikä koske ainoastaan venäjää, vaan myös kaikkia muita naapureitamme ja keski-Eurooppaa. Lätkässä tuollaisia asioita voi saada anteeksi, jos jotkut ominaisuudet ovat muuten luokkaa poikkeukselliset, mutta vaikka fudiksessa/puhumattakaan yksilölajeissa, niille samoille hillopurkeille on pyrkimässä muutamia satoja tuhansia junnupelaajia, ja sinne sitten mahtuu aika helvetin monta sellaistakin, joilla niitä treenejä ei ole jäänyt väliin ja fysiikka on jo reilusti alle 20-ikäisenä sellainen, että miesten peleissä ei tule noutaja ja kroppaa kestää ottaa kuormaa vastaan hajoamatta.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Itse olen nähnyt touhuja sen kilpaillumman ja suuremman lajin parissa, ja kyllä Lehkonen puhuu ihan pelkkää asiaa tuossa. Ihan mukatreenailulla täällä vedetään menemään, ja juurikin tuossa fysiikan kehittämisessä ollaan valovuosi perässä - eikä koske ainoastaan venäjää, vaan myös kaikkia muita naapureitamme ja keski-Eurooppaa. Lätkässä tuollaisia asioita voi saada anteeksi, jos jotkut ominaisuudet ovat muuten luokkaa poikkeukselliset, mutta vaikka fudiksessa/puhumattakaan yksilölajeissa, niille samoille hillopurkeille on pyrkimässä muutamia satoja tuhansia junnupelaajia, ja sinne sitten mahtuu aika helvetin monta sellaistakin, joilla niitä treenejä ei ole jäänyt väliin ja fysiikka on jo reilusti alle 20-ikäisenä sellainen, että miesten peleissä ei tule noutaja ja kroppaa kestää ottaa kuormaa vastaan hajoamatta.

Totesinkin heti kärkeen, että Lehkonen puhuu faktaa harjoituksista. Mutta kun Venäjällä pohditaan sitä, onko KHL ja SKA pilanneet venäläisen jääkiekon menestysmahdollisuudet. Varsinkin SKA:sta on puhuttu pitkään ja syistä, jotka tiedät luettelematta. Nyt SKA on laitettu kuriin, mutta näköjään se saa vielä napattu vähän kenet haluaa sopimuksista huolimatta kesken kauden.

Minusta KHL on epäonnistunut. On haettu liikaa politiikkaa urheilun sijasta ja samalla on hukattu paljon lupauksia sekä KHL:ssä että USA:ssa ja Kanadassa, jonne nuoria on lähtenyt mm. siksi, että KHL on heikkotasoinen sarja kärjen alapuolella. Näiden nuorten henkinen kanttinsa ei vaan tunnu kestävän lännessä, monet palaa - huiputkin - heikompana kuin lähtivät.

Tämän takia minusta tulisi pysyä kaukana Venäjän systeemeistä ja hakea enemmän yhteistä mm. Ruotsin, USA:n ja Kanadan kanssa. Ruotsi ei käytä mitään Basoja, mutta tuottaa silti ehtymättömästi huippupelaajia. Suomikin on päässyt imuun.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Vieraisiin pöytiin huutelua, mutta koska kyseinen nimimerkki käy Liigankin puolella aina silloin tällöin huutelemassa, niin kait tämä tänne sopii.

Otit U20 joukkueen menestyksen esimerkiksi, mutta samalla tavalla voitaisiin ottaa esimerkiksi Junior Club World Cup

Ei, noita ei voi mitenkään verrata keskenään. Toisessa pelaa ikäluokkansa parhaat ja toinen on lähinnä pre-season harjoitusturnaus, jossa saattaa ehkä pelata jokunen parhaista. Pohjois-amerikasta tulee, tyyliin "mitä sattuu" joukkueita ja on tuossa höpöturnauksessa muistaakseni Jokeritkin edustanut "Suomea" sellaisina pre-seasoneina, jolloin edellinen kausi on päättynyt alemmassa loppusarjassa, nuorten liigassa. Eli näillä kahdella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Siinä missä U20 kisat kantavat mukanaan isot odotukset ja siten ulosmittaa pelaajista pelitaitojen lisäksi muitakin ominaisuuksia, niin tuo harjoitusturnaus ei varmaan samalla tavalla koettele pelaajien henkisiä kykyjä, eikä myöskään mittaa mukana olevien maiden pelaajamassan terävintä kärkeä, koska kaikki tai edes suurin osa ei ole välttämättä mukana. Venäläiset ovat tuon kotiturnauksensa voittaneet seitsemän kertaa yhdeksästä, mutta sekään ei ole auttanut heitä menestymään silloin, kun pelataan maailmanmestaruudesta. Se varmaan jo omalta osaltaan alleviivaa sitä, miten merkityksettömästä turnauksesta on lopulta kyse.

Suorastaan ärsyttää pitää puolustuspuhe venäläisistä, mut en sekoita tunteita järkeen näissä asioissa.

U20 kisojen ja preseason höpöturnauksen vertailemisessa on kyllä vaikea nähdä mitenkään merkittävästi järkeä, jos siis halutaan mitata, missä maassa pelaajatuotanto kantaa hyvää hedelmää (ja siitä käsittääkseni nimimerkin @Cobol kanssa väittelitte). Tuo olisi vähän sama, kuin esim. minä (CHL intoilija) lähtisin vertailemaan CHL:ää ja aikuisten mm-kisoja siitä näkökulmasta, että kumpi mittaa paremmin eri osallistuvien kiekkomaiden euroopassa pelaavaa, terävintä kärkeä. Sellaisessakaan kun ei olisi mitään järkeä. Voisin toki väittää (ja aivan oikeutetusti), että CHL finaalissa pelataan Euroopan parhaan seurajoukkueen tittelistä, halukkaiden osalta. Mutta edes minä en lähtisi väittämään, että tuollaisessa finaalissa pelaisi Euroopassa pelaavien terävin kärki. Koska intoilustani huolimatta tajuaisin, ettei sellaisessa väitteessä ole mitään järkeä.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Hyvää tekstiä Venäjän antidopingtoimiston Rusadan johtaja Juri Ganusilta. Hän uskoo, että Venäjä suljetaan neljäksi vuodeksi kansainvälisestä urheilusta. Se on realiteetti. Me olemme syöksymässä seuraavien neljän vuoden ajaksi Venäjän dopingkriisin uuteen vaiheeseen, Ganus sanoi.

Vaikka Euroopassa saatetaan Natoa ajatella aivokuolleena ja siten Venäjän piinaaminen ei välttämättä ole valtiomiesten ensimmäisenä prioriteettina, niin kyllähän tää Faselin lausunto, "ettei kisoja voida Venäjältä viedä, koska sopimus" tuntuu oudolta (yle.fi). Onko se IIHF:n johtoporukka vain joukko puuhastelijoita, jotka eivät ikinä opi? Venäläiset vetivät IIHF:ltä maton alta, ensimmäisen CHL yrityksen osalta ja jo silloin olisi pitäny IIHF:n johto oppia, että tulevissa sopimuksissa ennakoidaan kaikki mahdollinen ja ehkä jopa mahdotonkin. No ihan viimeistään olisi ajatellut, että nämä asiat olisi osattu ottaa huomioon siinä vaiheessa, kun Venäjä viimeksi suljettiin olympialaisista, mutta ilmeisesti Fasel on venäläisille tiedotusvälineille kertonut, ettei kisoja voida Venäjältä viedä, koska sopimus. Herääki kysymys, että onko urheilun saralla enää mitään sellaista mitä Venäjän voisi tehdä, joka saattaisi kisat viedä vai onko raha mennyt kaiken muun edelle?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Herääki kysymys, että onko urheilun saralla enää mitään sellaista mitä Venäjän voisi tehdä, joka saattaisi kisat viedä vai onko raha mennyt kaiken muun edelle?

Kyse ei mielestäni ole vain rahasta ja sopimuksista. Niistäkin, ilman muuta. IIHF on vahvasti Venäjä-mielinen. Ei Fasel yksin aja Venäjän etua MM-kisojen tai KHL:n osalta tai kertomalla syitä, miksi Venäjää ei voi hylätä edellisistä olympialaisista, vaikka faktat olivat Venäjää vastaan. Jos Fasel tavoittelee KHL:n johtajuutta, hänen nyt vaan on hoidettava tilanne niin, että IIHF pitää kisat Venäjällä kaikissa tapauksissa.

Paljon on testituloksia taas Venäjällä kadonnut. Ilmeisesti satoja ellei tuhansia. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka puhdasta on KHL dopingin osalta. Testeihin ei voi luottaa (koska ne voivat kadota tai vaihtua). Ja kaiken varalta, en usko NHL:n puhtauteen, mutta tässä ketjussa ei siitä ole kyse. Onko esimerkiksi Jokerit ainoa KHL-seura, joka menee luomulla - vai onko Jokeritkin mukana dopingissa? Ja kaiken varalta, en syytä ketään. Kunhan kyselen, kun Venäjä näyttäisi vaan jatkavan ja jatkavan dopingin voimin. Silloin KHL tuskin on siitä vapaa. Mutta onko edes juniorikiekko vapaa?
 

DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Muuten en aiheeseen puutu mutta @Mike toi esiin hyvän pointin. Venäläiset palaavat kotiin paljon herkemmin jossei kohtelu miellytä kun taas esim suomalaiset saattavat roikkua AHL-kierteessä vuosikausia.

Ehkä paras esimerkki tästä on Shipachov vs Pulkkinen.

Venäläiset eivät myöskään välttämättä lähde heti mahdollisuuden tarjoutuessa. Kaprizov ja Shestyorkin tulevat mieleen ensimmäisinä.
Tosin se ettei kohelo käytä.NHL-pykäliä vaikuttaa tähän.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Eivät ehkä kuitenkaan ihan samaan tapaan kun vaikka Suomesta tai Ruotsista. Jos rooli ei miellytä, tai varsinkaan jos vauhtia pitäisi hakea farmista, niin eivät he jää sinne paskarooleihin ja/tai liksoille pyörimään. Kyllähän KHL:ssä on pelannut ja pelaa edelleen aika monta kaveria, joiden paikka olisi NHL:ssä. Osaa ei ole kiinnostanut ikinä lähteä edes kokeilemaan, ja osa on lähtenyt saman tien helvettiin jos on alkanut näyttämään siltä että rooli on väärä ja koutsin kanssa saman aaltopituuden löytäminen ei isommin kiinnostele. Olisi siellä nytkin kavereita, jotka voisivat tehdä Panarinit/Dadonovit, mutta ei ole napannut.

Tämä jäi vahingossa eilen väliin ja huomasin sen kun @DonTirri otti esille. Täysin totta. On varmasti helpompi lähteä NHL:stä Venäjälle kuin Suomeen, koska palkkatasossa on niin suuri ero. Venäjällä venäläinen NHL-pudokas voi tienata nettona kenties 5-10 kertaa sen, mitä Suomessa. AHL:stä puhumattakaan. Joten ihme olisi, jos palaajia ei löytyisi. Suomalaisia NHL-pudokkaita menee myös KHL:ään, mutta jo rajoituksista ja määristä johtuen paljon vähemmän.

Ja myös minun silmin KHL:ssä pelaa useita venäläispelaajia, joiden taidot riittäisivät NHL:ään. Mutta riittääkö henkiset resurssit? Epäilen, että ei riitä kaikilla. Osa on viimeisimmän venäläisen NHL-ykkösvarauksen tapaisia kukkopoikia.
 

Matza187

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Allhockey.ru -sivusto on listannut KHL:n alkukauden 10 pahinta floppia.

Listalta löytyy seuraavat pelaajat:

Pavel Datsyuk, Avtomobilist
Andrei Markov, Lokomotiv
Stanislav Galimov, Traktor (Magnitogorsk)
Vasili Demchenko, Magnitogorsk (Traktor)
Dmitry Kagarlitsky, SKA
Nikita Scherbak, Traktor
Staffan Kronwall, Lokomotiv
Antti Niemi, Jokerit
Andrei Loktionov, Magnitogorsk
Nikita Bespalov, Spartak


Suht kovia pelimiehiä löytyy tältä listalta.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nyt on sitten herra Fasel ottanut kantaa KHL:n laajenemiseen Sveitsissä pelatun KHL-ottelun yhteydessä. Vapaa Suomennos:

"Ehkä näemme sveitsiläisen joukkueen KHL:ssä. Sveitsin jääkiekkoliitto ei ole asiaa vastaan, mutta ehtona on se, jos joukkue palaa joskus Sveitsin liigaan takaisin, joutuu se aloittamaan paluunsa alasarjoista"

Faselin mielestä laajentuminen länteen on vain ajan kysymys.

Jäämme odottelemaan. Ajan kysymys on tähän mennessä ollut aika pitkä.

Fasel maalailee ajatusta, että Pariisi, Lontoo, Itävalta ja Saksa tulisi mukaan. Itään sitten Japania, Kiinaa, Koreaa ja sen semmoista, että saataisiin periaatteessa omat liigat itäisestä ja läntisestä konfrenssista.

No. Nää on taas näitä puheita. En tosin tiedä onko näitä ennen Faselin suusta kuulunut. Aletaan sitten uskomaan kun joku länsimaalainen joukkue lähtee mukaan.
 
Viimeksi muokattu:

hartzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Palkkakaton rakentaminen tuntuu etenevän, ainakin paperilla. Ensi kaudeksi palkkakatto muuttuu tämän kauden käytäntöä tiukemmaksi ja esim. pelaajakohtaisilla bonuksilla kikkailu tulee hankalammaksi, koska kaikki yli 20% bonukset lasketaan palkkakattoon mukaan. Ennen kauden alkua ei ylisuuria budjetteja hyväksytä ja jos joukkue ylittää palkkakaton, ei se saa enää hankkia pelaajia ennen kuin palkkakaton alle on päästy.

Pelaajapalkkoihin tulee myös alaraja, eli minimibudjetti pelaajille maksettavilla palkkioille. Ensi kaudella se on 35% palkkakatosta eli 315m ruplaa eli n. 4.5m euroa. Alaraja nousee asteittain 55%:iin 2023-24 kauteen mennessä. Alarajasta lipsumisesta voi joutua suljetuksi sarjasta.

Ensi kaudeksi kaukaloiden kokoa pienennetään ja sallitut koot ovat 60x28 ja 60x26 metriä. Jokerit pienentää omaa kaukaloaan ensi kaudeksi 60x28 kokoon kun se nykyisin on 60x30.

 

DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
En nyt parempaa ketjua löytäny ni kysyn täällä.
Mitenköhän KHL:ssä menee ns. Emergency Goalie sääntö? Tuli vaan tuosta IFK:n päätöksestä heittää Lundell luukulle notta mitä tapahtuu jos toinen veskoista sairastuu juuri ennen peliä jossain Vladivostokissä?
Onko jengeillö joku ns. "Emergency goalie" lista a la NHL vai pitäskö siellä heittää tyylii Ketterer luukulle?
 

Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Jokereilla ainakin on ollut pitkillä kiertueilla mukana kolmosveska Vantaalta. Nytkin kaukoidän kiertueella Heiskanen oli mukana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös