KeuPa HT 2014–2015

  • 107 963
  • 208
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Jukurien sarvis-klubin mielestähän se oli suurinta kuraa ikinä :D Ja niin olihan siellä se vinkuva lapsilauma ja huonot tuomaritkn keuruulla. Ja joo huono halli tietysti.

(4-2:han se päätty se peli, liekkö sillä merkitystä tuolloin :D)

Jatkoajan kuvakoosteen perusteella faniryhmätkin on sijoitettu vierekkän, eikä esimerkiksi KeuPan fanit ole toisella puolella hallia :O :O Kehtasivat vielä SaPKon fanit juhlia maalejakin... Pöyristyttävää.
 

Iltapuhde

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa HT, JYP, Ilves
Nyt hei! mitä ihmettä tapahtui yleisömäärälle maaottelutauolla? Näyttää pikkasen pahalle kun edes hyvä Jukurit-peli ei nyt sitten houkutellut porukkaa hallille, vaan yleisömäärä jatkaa laskuaan. Kohta palataan viime vuosien tasolle ja se ei tee hyvää budjetille. Onko niin että pelejä on liikaa eikä satunnaiset kävijät jaksa enää rampata hallilla vaikka pelit ovat viihdyttäviä. Nyt sitten tuli kaksi selvää tappiotakin vaikka alkuun oli hankittu parin maalin johtoasemat ja tämän päivän peli oli KeuPalta mielestäni kauden huonoin kotipeli, ei kiva. Kyllä kurinalaisuutta olisi oltava hieman enemmän tai sitten omat paikat on hyödynnettävä murhaavalla tehokkuudella. Onko sitten niin että KeuPa on sen verran taiteilijaporukka kuitenkin ettei kurinalainen pelitapa helpolla luonnistu, tai siitä lipsutaan ainakin jossain määrin tosi helposti. Tänään ei Pitkäsellekään osunut paras päivä. Toivotaan että joukkue kerää itsensä ja pystyy palaamaan voittojen tielle ja toden totta toivon myös että yleisöä tulisi lisää hallille...
 
Suosikkijoukkue
Kai sen nyt jo uskaltaa tunnustaa: KeuPa HT
Tänään ei Pitkäsellekään osunut paras päivä. Toivotaan että joukkue kerää itsensä ja pystyy palaamaan voittojen tielle ja toden totta toivon myös että yleisöä tulisi lisää hallille...

Nyt on kyllä pakko sanoa, ettei Pojulle yhtään helppoa mennyt. Toki voihan sitä tulkita niinkin, ettei osunut "paras päivä", mutta sen teki mitä pystyi. Maaleja tehtiin maalinedushässäköistä ja erityisesti niistä kakkosaallon hyökkäyksistä, joita tuli siinä vaiheessa, kun KeuPan oli pakko ottaa pieniä - ja välillä vähän isompiakin - riskejä hyökkäyspäässä.

Tällä kertaa niitä varsinaisia puolustuspään virheitä ei kovin monta tullut, mutta toisen ja varsinkin kolmannen erän ylivoimahyökkäykset olivat LeKin syömähammas. Maalivahdin piikkiin en laittaisi yhtään maalia.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Olipas taas keupamainen viikonvaihde. Suurin ongelma on kärsivällisyys, kuten myös Tupamäki sanoi. Joukkueen kokemattomuus tuli esiin kahden maalin johtoasemassa, kun olisi pitänyt puolustaa ja varmistaa johtoasemaa, niin KeuPa lähtee yltiöpäisesti hakemaan kolmatta maalia, josta seurasi ylivoimahyökkäyksiä omaan päähän. Juuri kun viime keskiviikkona Jukureita vastaan näimme KeuPan toimesta kauden kurinalaisinta peliä.. Myöskään maalivahtipeli ei viikonloppuna ollut onnistunutta, kun omaan päähän meni ensin perjantaina 5 ja lauantaina 7 maalia. Kuten Potkukelkka sanoi, ei suoraan Pitkäsen piikkiin yhtäkään maalia voi laittaa, mutta ei hän myöskään vastapainoksi ottanut yhtäkään ns. isoa torjuntaa. Eli ei ollut Pitkäsellä paras päivä ei, joskaan ei aivan huonoinkaan. Muutamassa vastustajan maalissa näkyi KeuPan suurimmat puutteet, jotka ovat oman maalinedustan edessä. Meillä on paljon kiekollisia pienikokoisia pakkeja, mutta ei yhtäkään "Pönöä" siivoamassa vastustajia pois oman maalin edestä. Tämä nähtiin lauantaina varsin hyvin, kun vastustajan isokokoiset hyökkääjät pääsivät iskemään maaleja täysin vapaasti maalin edestä.

Yleisömäärän lasku tässä vaiheessa kautta on kyllä huolestuttavaa.. 406 katsojaa lauantain kotiottelussa on todella heikko lukema. Tähän reagoitiinkin onneksi nopeasti ja seuraavaan kotiotteluun pääsee kaksi henkilöä yhden hinnalla. Pisteet siis tästä. Jatkossa tarjouksia on luvassa myös lisää.
 

Pakki-pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Heinolan lauantai-illassa on KeuPa-kasvatti Joni Mäkelä napannut jo tehot 0+3! Paluu kokoonpanoon ja alkaa tapahtua. Myös Pulliaisen Emppu jatkaa maalitehtailuaan, minkä eilen aloitti! Tulospalvelun mukaan Mörsky, Kauppilat, Jormakka ja Maasalo ovat pelanneet kukin noin 15min avauserässä. Aika kovat lukemat, jos paikkaansa pitää. Luulenpa, ettei pidä.

Tilanne jo 2-4! Mäkelä syöttänyt jo kolme maalia, melko kova temppu! Nyt taistelkaa loppu ja tuokaa kolme pistettä Keuruulle!
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Olipas outo viikonvaihde KeuPan osalta. Siinä missä keskiviikkona jäi hampaankoloon hyvän esityksen päätteeksi, niin viikonlopun peleissä olivatkin lähes kaikki jääkiekkojumalat KeuPan puolella.

Perjantain ottelussa SaPKoa vastaan oltiin paikoitellen niin jaloissa, että vain ihme, tolpat sekä Erno Suomalainen onnistuivat pitämään lukemat tasoissa toiseen erätaukoon saakka. SaPKo pyöritti tasakentällisinkin peliä välillä aivan kuin ylivoimaa, mutta KeuPa onnistui selviämään vain kahdella takaiskumaalilla. Kaikki kunnia SaPKolle, se oli selvästi tehnyt kotiläksynsä ja kävi heti ahtaasti kiinni KeuPan kiekolliseen, mutta fyysisesti hieman heiveröiseen puolustukseen eikä antanut puolustajille yhtään tilaa. Tämä hankaloitti KeuPan pelinavaamista ja toi SaPKolle lukuisia hyökkäyspään kiekonriistoja ja täten maalipaikkoja. Päätöserässä KeuPan peli lähti rullaamaan parin nopean maalin myötä, kun taas SaPKolla alkoi pikkuhiljaa bensa ja ehkä myös usko hiipumaan, kun armoton rynnistys ei tuottanut heidän toivomaansa tulosta. Eilisessä ottelussa kenttämestarin erikoiset olivat todella suotuisia KeuPalle ja ensimmäinen täysi pistepotti vieraskaukalosta lähti KeuPan matkaan, otetaan kaikki vastaan! Joukkueen henkisen selkärangan lujuudesta sekä uskosta omaan tekemiseen kertoo viikonlopun pelien päätöserien maalilukema KeuPan osalta: 7.

Hienoa tosiaan, että seuran oma kasvatti Joni Mäkelä tehtaili eilen avauspisteensä noustessaan pitkästä aikaa pelaavaan kokoonpanoon. Ja vieläpä vieraalla pelipaikalla puolustajana. Mäkelä on esiintynyt pirteästi pelaamissaan otteluissa, toivottavasti saisi vastuuta jatkossakin. Emppu Pulliaiselta myös vahva viikonloppu. Mikäli Palolalle oltaisiin hankkimassa korvaajaa, niin toivottavasti keskityttäisiin enemmän kiekottomaan pelaamiseen, sillä vastustajat pääsevät hääräämään tällä hetkellä aivan liian vapaasti maalin KeuPan oman maalin edessä. Eilisen kaltaisella esityksellä Mäkelä pystyy paikkaamaan kiekollista puolta. Sebastian Kauppila on pelannut viime aikoina puolustuksessa loistavasti. Hän tekee vähemmän vääriä ratkaisuja kuin muu pakisto yhteensä ja pelaa vahvasti molempiin suuntiin.

Löytyy tuosta kuitenkin vielä paljon parannettavaa. Tällä hetkellä ylivoimapeli on todella surkeaa. Siinä on pielessä oikeastaan kaikki. Kiekon alueelletuonti ja pakkopelin käynnistäminen tuottavat tuskaa. Sen lisäksi koko ajan saa olla varuillaan vastustajan läpiajoista ylivoimalla, niitä tulee joka pelissä ja tähän on kiinnitettävä huomiota. KeuPaa vastaan on tehty varmaan enemmän maaleja alivoimalla kuin muita joukkueita vastaan yhteensä. Perjantain ottelussakin SaPKolla oli jatkuvasti vaarallisia maalipaikkoja KeuPan pelatessa nimellistä ylivoimaa.

Katseet eteenpäin, hyvä tästä tulee!
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Onnittelut vaan Keuruun suuntaan. Kyllä kiekko kirjaimellisesti pomppi KeuPan hyväksi lauantaina. Ihan pirteä esitys sarjanousijalta ja etenkin Peliitoille KeuPa on ollut ylitsepääsemätön vastus. KeuPalla oli julmettu määrä hyviä maalintekopaikkoja toisessa erässä, eikä kaikkea voi laittaa huonon viimeistelynkään piikkiin, sillä Rautiola pelasi Peliittojen maalilla ilmiömäistä iltaa ja nappasi ties kuinka monta "varmaa" maalia. Kolmannessa erässä KeuPalle sitten lahjamaaleina 2-3 ja 2-4. Rautiolan unelmaillan tärväsi tuo 2-3 lapsusmaali ja jälkimmäinen maali oli kenttämestarin erikoinen. Kaikkiaan KeuPa aloittanut sarjanousijana varsin mukavasti ja pudotuspelipaikkataistelussa täysillä mukana.
 

näsä59

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Onko Vilin tilanteesta mitään uutta tietoo. Jos nyt asiat on niin huonosti, ettei Vilin kausi jatku, kaupoille on lähdettävä. Pakki kaupasta pitäs löytää kovaa laukova peruspakki, mielellään vähän isompaa kaliperia. Pönö jatkaa pelaamista Pyryssä, mut ei varmaan ole se mitä haettas.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Olipahan upea taisteluvoitto eilen, en olisi etukäteen uskonut! KeuPa HT purjehtii kolmen ottelun voittoputkessa ja Mestiksen kuntopuntarin kärjessä! Edellisestä viidestä pelistä kasassa on neljä voittoa ja vähän paremmalla tuurilla tuo väliin mahtunut K-Vantaa -kotitappiokin olisi saattanut kääntyä voitoksi! Töitä on tehty sata lasissa lähes joka ottelussa ja viime aikoina se on alkanut näkyä yhä enemmän myös tulostaululla. Oli hienoa katsella, kun KeuPa-soturit hyppivät kiekon eteen välillä pää edellä omaa maalia suojellen.

Vaikka eilen tulikin vierasvoitto sarjan ennakkosuosikista, niin Tupamäki sanoi lehdistötilaisuudessa pelin olleen hänen mielestään kouvolalaisia vastaan käydyistä otteluista KeuPan heikoin peli tällä kaudella. Hieno asenne, joka huokuu kunnianhimoa! Kuten toiseen ketjuun jo kirjoitinkin, niin Tupamäelle olisi saatava mahdollisimman pian jatkosopimus ennen kuin viedään isompiin ympyröihin.

Ennen kuin liikaa lähtee kuitenkaan keulimaan niin on muistettava, että KeuPa lähtee edelleen altavastaajana lähes jokaiseen otteluun. Toivottavasti joukkue jatkaa työntekoa samaan malliin, eikä anna jatkossakaan periksi tuumaakaan. Niin kauan kuin Tupamäki seisoo penkin takana niin en epäile hetkeäkään miksei jatkaisi. Huomisesta pelistä käynnistyykin sitten kolmen kotiottelun putki ja viimeinen rypistys ennen ansaittua joulutaukoa. Pari voittoa vielä näistä ja ollaan kevään playoffs -kamppailua ajatellen hyvissä iskuasemissa!
 
Suosikkijoukkue
KK
Hei nyt sitten minunkin puolestani kaikki KeuPa fanit. En ole aikaisemmin "tullut huutelemaan vieraisiin", koska halusin nähdä enkä arvailla, miten teillä alku kausi lähtee käyntii, mutta on pakko myöntää, että olen yllättynyt. Vaikka kautta on vielä paljon jäljellä, niin hienosti on KeuPan pojat nostaneet itsensä pudotuspeliviivan yläpuolelle. Todella hyvässä vireessä sarjanousija ja toivottavasti lento jatkuu ja pääsisittekin mukaan pleijareihin. Yleisöäkin käy keskimäärin sen puolisen tuhatta per peli mikä ei edes ole sarjan vähiten, hienoa! Toiviottavasti yleisömäärät jopa hieman kasvaisivat. Paljonko sinne Keuruun kiekkopyhättöön edes väkeä mahtuu? Onko sinne tosiaan tulossa halliremppa jo ensi kaudeksi?
 

Iltapuhde

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa HT, JYP, Ilves
Jos ilmoitetut yleisömäärät pitävät paikkaansa niin keskiarvo tällä kaudella on käsittääkseni lähellä 600:tta. Hallin yleisökapasiteetiksi on ilmoitettu 1200, mutta käytännössä se on ihan täynnä kun sinne pakkautuu 1000 henkilöä, silloin ollaan kuin sillit purkissa. Halliremppa pitäisi olla tulossa ensi vuodelle, toivotaan että tulee ja tulee hyvä. Nuoren joukkueen kehitystä on kyllä hieno seurata, kun jätkät kehittyy ja menee eteenpäin jatkuvasti sarjatasojen nousun myötä.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
KeuPa HT liitää tällä hetkellä neljän ottelun voittoputkessa, huikeaa! Perjantaina kaatui Akatemia vaikka KeuPan esitys ei mikään paras mahdollinen ollutkaan. Oltiin alakynnessä suurin osa pelistä, mutta silti saatiin käännettyä matsi voitoksi, hienoa! Keskiviikkona olisi edessä tärkeä ottelu, jossa LeKi olisi hyvä kaataa, jotta saataisiin taas paremmin jalkaa playoff-oven väliin. Peli tulee KeuPan kannalta hyvään saumaan, sillä LeKi on menettänyt alkukauden parhaat pistemiehensä Miikka Männikön ja Henri Tuomisen ja hävinnyt sen jälkeen neljästi putkeen. Viime viikon kolmesta ottelustaan LeKi keräsi puöreät 0 pistettä tehden ainoastaan neljä maalia. KeuPan oma peli puolestaan paranee jatkuvasti. Joukkue alkaa hitsautumaan koko ajan paremmin yhteen ja tämä näkyy myös kentällä. Sarjanousijan oppirahat alkavat pikkuhiljaa olla maksetut ja karmeita virheitä nähdään koko ajan vähemmän.

Halliremontti olisi tosiaan tarkoitus aloittaa kuluvan kauden päättymisen jälkeen. Tarkoitus olisi rakentaa päätykatsomo toiseen päätyyn. En olisi itsekään ennen kauden alkua uskonut, että KeuPa olisi pärjännyt tähän mennessä näinkin hyvin. En tosin kuulunut niihinkään, jotka lyttäsivät ennen sarjan alkua KeuPan täysin noiden parin harjoituspelin perusteella ja sanoivat ettei KeuPa tule voittamaan edes viittä ottelua tällä kaudella! Tällä hetkellä voittoja on kasassa 12 kappaletta ja uskaltaisin väittää, että lisää on tulossa.

Sport ja Mika Kujanpää purkivat sopimuksensa tänään. Riippuen hintalapusta, KeuPan kannattaisi yrittää saalistaa häntä riveihinsä loppukauden mittaisella pahvilla. Kahdessa KeuPa-nutussa pelaamassaan ottelussa Kujanpää oli todella energinen taistelija, juuri KeuPan näköinen pelaaja. Ei aivan ehkä Liigaan riittänyt, mutta Mestiksessä pelatessaan olisi sarjan parhaita senttereitä. Hyviä pistemääriä aikaisemmilta kausilta löytyy. Jos mietitään muita seuravaihtoehtoja Suomesta Kujanpäälle niin melko vähiin käyvät. KooKoolla, Jukureilla, TuTolla sekä Hokilla kärkisentterit oikeastaan jo ovat. LeKi, Akatemiaan tai KiVa eivät myöskään kovin realistisia vaihtoehtoja ole. SaPKosta ja Peliitoista en osaa sanoa. Tosin jos Peliittojen Kristof on pidemmänkin aikaa poissa niin Kujanpää voisi toimia siellä hänen paikkaajanaan. Seuraavat vaihtoehdot taitavatkin olla ulkomaiden alasarjat ja Vaasan Red Ducks. Toivottavasti KeuPan verkot ovat kuitenkin vesillä Kujanpään suhteen, sillä tässä olisi juuri sellainen taitava ykkössentteri, joka meiltä on puuttunut koko kauden. Mitään päättömiä ei kuitenkaan ole järkeä lähteä maksamaan, mutta voihan sitä aina tiedustella.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Paljon on virrannut vettä Keurusselässä edellisen viestin kirjoittamisen jälkeen.. Kaksi vaisua ja hengetöntä esitystä sekä murskatappiota takana. Voi ainakin sanoa, että joulutauko tulee KeuPan osalta hyvään paikkaan.Kahdessa edellisessä ottelussa KeuPa oli n. 6 potkua vastustajaa jäljessä siihen saakka, kunnes ottelu ensimmäisen erän puolivälissä oli ratkennut ja vastustaja löysäsi. Sen jälkeen ottelut näennäisesti tasoittuivat, mutta peli oli kuitenkin jo ratkennut.

Joukkueen taisteluasenne ja joukkueen eteen uhrautuminen tuntuisi löystyneen. Pari viikkoa sitten kiekkojen eteen hypittiin vaikka pää edellä, mutta nyt oman maalin edessä ei ole ketään putsaamassa irtokiekkoja tai edes pitämässä vastustajaa irti niistä. Suomalaista olisi päästetyistä maaleista helppo syyttää, mutta ei hänelle annettu edes kunnon mahdollisuutta tuolla olemattomalla puolustuspelaamisella. Viisikkopuolustus oli tänäänkin täysin hukassa. Siinä missä ennen tiivis viisikko ohjasi vastustajan hyökkäykset kulmiin, päästettiin Hokki tänään kävelemään jatkuvasti vapaisiin maalintekopaikkoihin ja tarjottiin vielä kaupan päälle muutama irtokiekko. Maalivahdin on siinä tilanteessa aika vaikea toimia, kun on torjunnan jälkeen maissa ja vastustaja on täysin vapaana hakkaamassa irtopalaa sisään. Paperilla mies miestä vastaan KeuPa ei tule voittamaan tässä sarjassa ainuttakaan peliä, mutta joukkueena siihen on mahdollisuus kuten on nähty. Joulupukki saisi tuoda pojille nöyryyttä ja taistelutahtoa puolustuspelaamiseen.
 

JusuPlus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KeuPa HT, Kiekko-Espoo
KeuPa puolustukseen iso aukko. KeuPa puolustuksessa edukseen esiintynyt Sebastian Kauppila lähtee vuodenvaihteessa varuskuntapalvelukseen Parolaan joten miehen pelit KeuPa-nutussa jäävät hyvin vähiin loppukauden osalta.

Paikkaajia saattaa olla tulossa, KeuPa-faneille hyvinkin tutuista pelimiehistä.
 

Pakki-pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Sebastian Kauppila jättää todellakin ison aukon KeuPan alakertaan. Mielestäni todella tasainen suorittaja ja varma, niin kiekollisena kuin kiekottomanakin. Onni Toivasen loppukauden lainasopimus positiivinen asia! Tunnollinen ja uhrautuva pelaaja. Varmasti parempi Toivaselle, että saa kovia pelejä Mestiksessä kuin istuisi Lappeenrannan poppariosastolla.

Täytyy varmaan vain odotella kuka sieltä paikkaajaksi tulee. Liekkö jo huomenna joku uusi puolustaja askissa vai vasta vuodenvaihteen jälkeen.
 

Pakki-pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Kai Syväsalmea huhuillaan KeuPa HT:n riveihin. Ei ole tainnut tällä kaudella vielä pelata, mutta näytöt aikaisemmilta vuosilta ovat vakuuttavat. Mikäli sopimus pitää paikkansa, tuo Kaitsu varmasti iloa KeuPalaisille!

Lähde: Iiro Junnilan Twitter-tili.
 

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
KeuPa puolustukseen iso aukko. KeuPa puolustuksessa edukseen esiintynyt Sebastian Kauppila lähtee vuodenvaihteessa varuskuntapalvelukseen Parolaan joten miehen pelit KeuPa-nutussa jäävät hyvin vähiin loppukauden osalta.

Paikkaajia saattaa olla tulossa, KeuPa-faneille hyvinkin tutuista pelimiehistä.

Sebastian on kyllä pelannut rohkeaa ja osin tasaisen varmaa peliä läpi kauden. Etenkin liike on ollut usein ihailtavaa. Kuitenkin, mies tarvitsee vielä lisää isännän otteita puolustuspäässä, jottei omissa soi liian usein. Olisiko tähän maalineduspelaamiseen tulossa apua mieheltä nimeltä Panu Hyyppä? Miehellä on mukavasti kokemusta mestiksestä. Ainoa asia, mikä askarruttaa, on kuntopuoli. Luulen, että liike riittää tällä hetkellä korkeintaan 2. div. tason peleihin. Nyt vain pirunmoinen kuntokuuri ja kas kummaa, KeuPalla on kevään tärkeissä peleissä ässä hihassa ja äijä isolla Ä:llä antamassa vastustajille keppiä maalineduskahinoissa.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Sebastian on kyllä pelannut rohkeaa ja osin tasaisen varmaa peliä läpi kauden. Etenkin liike on ollut usein ihailtavaa. Kuitenkin, mies tarvitsee vielä lisää isännän otteita puolustuspäässä, jottei omissa soi liian usein. Olisiko tähän maalineduspelaamiseen tulossa apua mieheltä nimeltä Panu Hyyppä? Miehellä on mukavasti kokemusta mestiksestä. Ainoa asia, mikä askarruttaa, on kuntopuoli. Luulen, että liike riittää tällä hetkellä korkeintaan 2. div. tason peleihin. Nyt vain pirunmoinen kuntokuuri ja kas kummaa, KeuPalla on kevään tärkeissä peleissä ässä hihassa ja äijä isolla Ä:llä antamassa vastustajille keppiä maalineduskahinoissa.

Sebastian Kauppila on yksi niistä pelaajista, jotka ovat ottaneet isoja kehitysaskelia kauden aikana. Älykäs hyvin sijoittuva puolustaja, joka osaa pelata kiekolla sekä ilman kiekkoa. Puolustajalle suhteellisen pieni koko rajoittaa jonkun verran, mutta Kauppila osaa paikata sitä puutetta hyvällä pelinluvulla. Todella vähän virheitä mies kaukalossa tekee.

Hyypän mahdollisesta paluusta olen itsekin jotain kuullut. Kunto tosin on se arvoitus, kun kunnon pelejä ei ole alla lähes vuoteen. Myös vanhaa kunnon Mikko "Pönö" Heiskasta on huhuttu takaisin KeuPa-paitaan, mutta saapa nähdä..
 

Iltapuhde

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa HT, JYP, Ilves
Suur kiitokset Järviselle yhdestäkin pisteestä tänään LeKiä vastaan, oli mielestäni täsmälleen samanlainen peli kuin edellinen kotipeli LeKiä vastaan neljä viikkoa sitten. LeKissä viilettää niin kovia Tampereen äijiä hyvällä taisteluasenteella että se tekee porukasta KeuPalle hankalan, tänään varsinkin viimeinen erä oli niin karmeaa LeKi-hallintaa että oikein pahaa teki katsoa. Ainoastaan Järvinen pelasti KeuPan jatkoajalle, jonka LeKi pääsi kuitenkin väkisin ratkaisemaan 4-3 ylivoiman turvin kun Myllymäen huolimaton purku ja siitä seurannut jäähy lopulta kostautui. Jotenkin tuntuu siltä että Kumpulaista kyllä kaivattaisi tosi paljon tuomaan vauhtia hyökkäyksiin, KeuPan pelaaminen on hieman hidasta ja epävarmaa vastustajiin verrattuna ja hieman uupuu sitä fyysisyyttäkin. Järvinen oli nyt kyllä sellainen pelastava enkeli tähän paikkaan jonka avulla saatetaan saada joitakin pisteitä raavittua sieltä täältä.Kova on urakka edessä vielä mikäli pudotuspeleihin meinataan nousta, mutta toivotaan että peli paranee ja unelma toteutuu.
 

Deivid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mestis
Kyllä vois tehdä jotain noille KeuPan Youtube- videoille. Eikö videoita saa parempi laatuisiksi? Ulkoasukin on aika puuhastelutasolla "10012015KeuPaHT Hokki maalit", miksei voi panostaa siihenkin hieman ja laittaa nimeksi esim. "KeuPa HT - Hokki 10.1.2015 ottelukooste". Ehkä pieniä asioita, mutta kuitenkin..
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Kristian Järvinen siirtyy tämän illan Peliitat -ottelun jälkeen KeuPasta Hämeenlinnaan. Eli kaveria ei siis enään Keuruulla nähdä. Onkohan siellä nyt olemassa varasuunnitelmaa, kun Suomalainenkin on muistaakseni vielä kuukauden päivät lainalla PYRYssä? Olihan Järvisen mahdollinen lähtö varmasti tiedossa, kun lainasopimus oli mallia "toistaiseksi voimassaoleva", mutta toivottavasti siellä tosiaan on joku ässä hihassa, sillä Pitkänen - Käyhkö -kaksikolla ei oikein voittavaa Mestis-joukkuetta voi lähteä rakentamaan.

Liigaseurojen maalivahtitilanne näyttäisi tällä hetkellä siltä, että tuskin sieltä laina-apuja on saatavissa. Tosin siirtoraja lähestyy, joten sitä kautta saattaisi joku vahti jäädä "yli", joka olisi mahdollista lainata tänne. Ilman sitä on kyllä todella hankalan oloinen tilanne näin KeuPan kannalta.

Kiitos kuitenkin Järviselle visiitistä. Huonommalla maalivahtipelillä olisi todennäköisesti jääneet pisteet tulematta kaikista kolmesta Järvisen pelaamasta ottelusta, nyt niitä saatiin Järvisen avulla vähintään 6. Tänään vielä viimeinen palvelus KeuPalle ja pisteet Keuruulle!
 

Iltapuhde

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa HT, JYP, Ilves
Todella hyvä peli KeuPalta tänään TuToa vastaan! KeuPa on vaan kaksi edellistä (ellei jopa kaikki edelliset pelit TuToa vastaan) päässyt pelaamaan Meriläistä vastaan ja nyt siellä oli Kähkönen, joten arvasi kyllä että maalinteossa tulee ongelmia. Mutta nyt oli laadukasta jääkiekkoa jossa vauhtia ja tunnetta oli yllin kyllin, mutta myös järki oli mukana. Ensimmäinen kerta kun tappion jälkeen ei harmita lähteä hallilta kun tuntee saaneensa seurata niin pirun viihdyttävän matsin, jossa kotijoukkueella riitti jalkaa loppuun asti ja kunnon torikokouksia riitti. Nyt Kähkönen TuTon maalilla vaan oli liikaa. Pitkäseltäkin oli hyvä peli. Tällä ilmeellä vaan eteenpäin ja kiitokset myös TuTo-faneille paikallaolosta ja hyvästä kannustamisesta.
 

Isopappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Kiitokset myös Keupan organisaatiolle ja hyvälle kotiyleisölle. Rehti urheiluhenginen tilaisuus, jossa vauhtia riitti koko 60- minuuttia. Eiköhän Keupa nouse kahdekasn parhaan jengin joukkoon runkosarjassa ja jatkaa pleijareissa, jos esittää eilisen kaltaista uhrautuvaa peliä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös