Ketterän runkosarjaottelut 2018–2019

  • 100 811
  • 751

Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
On se vaan melkoista kakkaa tuo Ketterän peli kauttaaltaan tällähetkellä!
Täytyy sanoa, ettei olisi ollut lainkaan vääryys tänään jos RoKi olisi vienyt pisteet napapiirille.

Idea pelaamisesta puuttuu totaalisesti, juoksennellaan ympäri laatikkoa vailla päämäärää.
 

Big Bear

Jäsen
On se vaan melkoista kakkaa tuo Ketterän peli kauttaaltaan tällähetkellä!
Täytyy sanoa, ettei olisi ollut lainkaan vääryys tänään jos RoKi olisi vienyt pisteet napapiirille.

Idea pelaamisesta puuttuu totaalisesti, juoksennellaan ympäri laatikkoa vailla päämäärää.
Vaan silti voitatte. Iisalmessakin juoksennellaan päättömästi ja ilman pisteitä.
 

Jango

Jäsen
Suosikkijoukkue
Imatran Ketterä
Ei se kaunista taaskaan ollut, ihmeellistä sekoilua paikka paikoin ja ehjää tekemistä ei löydy millään. Ei oikein löydy mitään sanottavaa kun oli niin huono peli, onnistujia voisi nostaa Torikkaa ja Mesikämmentä, mutta molemmat olivat kuitenkin jäällä Rokin maalien aikana niin olkoon nyt varovaista posia. Kutina silti piti paikkansa ja voitto kaivettiin.
 

X-Stiff

Jäsen
Oli kyllä niin huono peli Ketterältä ettei mitään rajaa. Maalitkin lipsahti Karpalle helpohkosti. Pistettäkään ei olisi ansaittu, mutta nyt kävi munkki. Roki pelasi tosi energisesti ja luisteli todella raikkaalla jalalla. Ketterän pelistä puuttui nuo molemmat. Kaiken kukkuraksi aivan todella halutonta paskaa koko peli. Karmealla prosentilla Roki vei kaksinkamppailut ja irtokiekot. Roki pääsi omista pois suht helposti, Ketterä ei. Ketterän koutsit ei sitten keksineet mitään lääkettä tuohon kovaan karvaukseen ja siitä seurasi aivan älytön määrä kiekon menetyksiä ja hirvittävää härdelliä omiin. Hyökkääjien tuki aivan todella pahasti liian kaukana. Oman alueen puolustaminen oli myös todella sekavaa ja jatkuvasti oli miehet hukassa. Kyllä on iso työmaa saada tuo sekasotku oikeasti jotenkin älykkään näköiseksi peliksi. Saatana yrittäkää edes. Taklatkaa, luistelkaa, raastakaa...missä on tunne pelistä? Kukaan ei halua ottaa yhtään iskua vastaan. Ei tainnut Liparin lisäksi kukaan edes yrittää blokata kiekkoja. Tätä on hirveää seurata. Ylivoimasta en edes kehtaa puhua enää mitään. Toivottavasti kaikki puolustajat saadaan takaisin ja äkkiä.
 
Ei se kaunista taaskaan ollut, ihmeellistä sekoilua paikka paikoin ja ehjää tekemistä ei löydy millään. Ei oikein löydy mitään sanottavaa kun oli niin huono peli, onnistujia voisi nostaa Torikkaa ja Mesikämmentä, mutta molemmat olivat kuitenkin jäällä Rokin maalien aikana niin olkoon nyt varovaista posia. Kutina silti piti paikkansa ja voitto kaivettiin.

Onhan tuo peli aika sekaista tällä hetkellä kun koko ajan on pelaajien etäisyydet todella suuret. Ei siinä puolustajatkaan voi antaa sitä helppoa avaussyöttöä kun hyökkääjät eivät joko halua tai osaa tarjota sitä helppoa vaihtoehtoa mihin pelata avaus paineen alla. Sen verran täytyy nyt kyllä korjata että kyseinen pakkipari oli selvästi paras tänään vaikka Torikka nyt sattuikin olemaan molempien maalien aikana kentällä. Toisessa maalissa Torikan parina kyllä oli kentällä Maarnela eikä Mesikämmen. Ensimmäisestä maalista ei todellakaan voi syyttää kenttäpelaajia kun veto lähti lähes nollakulmasta ja meni sisään etukulmasta. Pistää kyllä miettimään mitä Kaarlehto tuossa tilanteessa mahtoi ajatella ja ennakoida kun etukulma oli noin paljon auki? Toisessa maalissakin oli aika onnekas ponnahdus päätylaidasta, mutta kyllä siinä tehtiin selkeä merkkausvirhe omalla alueella ja hukattiin oma mies. Se ei minulle oikein aukea mikä helvetti siinä oman maalin puolustamisessa on niin vaikeaa kun jokaisella on varmasti pelisuunnitelmassa oma miehensä jota vastaan pitäisi pelata omalla alueella. Kaipaan kyllä aika paljon mielekkäämpiä otteita etenkin pakeilta oman maalin edustalle ja kulmiin. Pelin lopussa Mesikämmen sentään muistutti Rokin pelaajaa ettei tänne maalille nyt ihan niin vaan tulla. Nyt pitäisi vihdoinkin alkaa kaivaa sitä asennetta millä keväällä menestytään ja lähetetään viestiä vastustajalle että Ketterää vastaa on kurja pelata kun niitä vastaa ei ole ylimääräistä tilaa ja kamppailuissa vähän sattuu.
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Jaahas Kettunen ja Haaparanta poissa. Positiivista että Alho ylimääräisenä puolustajana. Mielenkiintoista nähdä kerkeekö Järvinen mihinkään, pitkä pelaamattomuus alla. Toivotaan parasta.
 

X-Stiff

Jäsen
Ja pelipäivä taas. Kokoonpanosta puuttuu Haaparanta, joka ilmeisesti loukkaantui edellisen pelin lopulla. Myös Ventelä ja Koponen poissa toinen loukissa ja toinen Jukureissa. Vainikainen poissa, lieneekö Saipassa? Kettunen pois, missä? Kyllä on taas synkkää näkymää tarjolla. Karjalainen kakkosessa, pakisto näyttää taas muuttuneen. Ei hyvä jumala mihin tämä on menossa? Mielestäni seikka, että Karjalainen on näyttänyt paremmalle on lähinnä syytä muun joukkueen luokattoman paskasta pelistä. Eihän tuollainen kaveri vaan kuulu Mestisjoukkueen kakkosketjuun, eikä Maarnela ykköspakkipariin, kun mielestäni kumpikin on lähinnä rotaatiomiehiä, mutta nyt nämä toimittaa tulosyksikön virkaa ilmeisesti. Lipiäinen näköjään torjuu ja on palattu siten vanhaan peluutukseen maalivahtien kanssa, pelottaa jo valmiiksi, kun muistaa edellisen Vantaa pelin täällä jossa Lipiäistä nöyryytettiin oikein huolella. Onneksi sentään Ripatti siirretty hyökkääjäksi. Lohipaitojen ykkösketju tekee Ketterän puolustuksesta ja Lipiäisestä reikäjuustoa jo ekassa erässä. Vituttaa synkistellä tätä kokoonpanoa jatkuvasti, mutta näyttää viikko toisensa perään paskemmalle tämä tilanne. Onneksi on työmatka, niin ei tarvitse mennä hallille häpeämään ja menettämään hermoja.
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Haaparanta-Kettunen-Vainikainen
Ventelä-Koponen
Poissa olevista sais aika kovan kentän.
Mitähän helvettiä valmennus näkee Karjalaisen pelaamisessa noin hyvää että on jo kakkos kentässä. Kokoonpanon ulkopuolelta esim. Jalovaara tuohon.
Alemmista kentistä esim. Niemi-Paalanen-Vuokniemi
Täs tulee ajatus et joku saatana maksaa tuosta Karjalaisen peluuttamisesta. Nyt on Ripatti siellä missä pitääkin eli hyökkääjänä.
 

Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Veikkaus tarjoaa pitkävedossa vierasvoitosta 2,65 kerrointa -> tais mennä kokeiluun.
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Eipä taija veikkaus tuijottaa muutkuin sarja taulukkoa, tuohan on jo hyväntekeväisyyttä.
 

Jango

Jäsen
Suosikkijoukkue
Imatran Ketterä
Noniin tämmöstä tänään sitten.. Hienoa tietysti että Alho saadaan terveiden kirjoihin vaikka pelituntuman saaminen voikin kestää. Ripatti vihdoin siellä missä pitää! Todella hienoa.

Toivottavasti perjantaiksi saadaan kovempaa kokoonpanoa jalkeille kun Sapko saapuu Imatralle.
 

X-Stiff

Jäsen
Vähintään kotietu keväälle kustaan nyt kyllä väkisin tällä pelleilyllä. On kyllä hirveää paskaa seurata tätä vierestä.Ihme on tosiaan miksi Karjalaiselle työnnetään näytönpaikkaa toisensa perään ja muille juurikaan ei. Väkisin tulee eräs yököttävän huono pelaaja viime kaudelta jota tungettiin samalla tavalla väkisin kokoonpanoon vaikka oli aivan paska. Tehkää nyt äkkiä vielä jatkosopimus tuolle niin poltan kausikorttini heti.
 
Suosikkijoukkue
James Harden, Tyson Fury, Tyler Bertuzzi
Vähintään kotietu keväälle kustaan nyt kyllä väkisin tällä pelleilyllä. On kyllä hirveää paskaa seurata tätä vierestä.Ihme on tosiaan miksi Karjalaiselle työnnetään näytönpaikkaa toisensa perään ja muille juurikaan ei. Väkisin tulee eräs yököttävän huono pelaaja viime kaudelta jota tungettiin samalla tavalla väkisin kokoonpanoon vaikka oli aivan paska. Tehkää nyt äkkiä vielä jatkosopimus tuolle niin poltan kausikorttini heti.

Vaikka tätä vuotta on kulunut vasta reilu viikko, niin kyllä minä olen valmiina lyömään lukkoon jo "Vuoden positiivisin palstalainen" -palkinnon. Silkkaa posia päivästä toiseen.

Kyllähän nuo peliesitykset ovat olleet paskoja, se on totta. Karjalainenkin on ollut pääsääntöisesti huono. Nyt kuitenkin kolmeen edelliseen peliin taitaa olla tehopisteet 1+2 ja muutenkin pirteitä esityksiä. Kuka Karjalaisen paikalla pitäisi olla? Niemi? Sjöholm? Jalovaara? Kaksi ensimmäistä ovat kokeilleet siinä jo. Niemi onnistunut ihan hyvin, Sjöholm ei yläketjuissa saanut mitään aikaiseksi. Jalovaaran esitykset ovat olleet samanlaisia kuin Karjalaisen. Nyt tässä on sentään vielä mahdollista tehdä kokeiluja, keväällä niihin ei ole varaa.
 

Jango

Jäsen
Suosikkijoukkue
Imatran Ketterä
Vähintään kotietu keväälle kustaan nyt kyllä väkisin tällä pelleilyllä. On kyllä hirveää paskaa seurata tätä vierestä.
Ei ehkä vielä kotietua kusta, kärkipaikat ainankin. Paino sanalla vielä, sen verran vielä pelejä jäljellä ja pisteitä jaossa. Fakta on kuitenkin se että viimeaikaisilla otteilla ei voi jatkaa, jotain pitää tapahtua.

Karjalainenkin on ollut pääsääntöisesti huono. Nyt kuitenkin kolmeen edelliseen peliin taitaa olla tehopisteet 1+2 ja muutenkin pirteitä esityksiä. Kuka Karjalaisen paikalla pitäisi olla? Niemi? Sjöholm? Jalovaara? Kaksi ensimmäistä ovat kokeilleet siinä jo. Niemi onnistunut ihan hyvin, Sjöholm ei yläketjuissa saanut mitään aikaiseksi. Jalovaaran esitykset ovat olleet samanlaisia kuin Karjalaisen. Nyt tässä on sentään vielä mahdollista tehdä kokeiluja, keväällä niihin ei ole varaa.
Ketterän ottelu ennakossa tosiaan oli 1+2, tulospalvelu näyttää kyllä 18 peliä ja 1+1. Itsekin mietin että eipä siihen ole tänään ketään muutakaan heittää. Tai voisihan siihen Niemen, Jalovaaran tai vaikka Vuokniemen heittää, mutta se olisi taas alakentistä pois, eikä oikein parantaisi tuota kokonaisuutta. Niemelläkin kuitenkin ollut vaisua nyt useampi peli.
 
Suosikkijoukkue
James Harden, Tyson Fury, Tyler Bertuzzi
Ei ehkä vielä kotietua kusta, kärkipaikat ainankin. Paino sanalla vielä, sen verran vielä pelejä jäljellä ja pisteitä jaossa. Fakta on kuitenkin se että viimeaikaisilla otteilla ei voi jatkaa, jotain pitää tapahtua.

Ketterän ottelu ennakossa tosiaan oli 1+2, tulospalvelu näyttää kyllä 18 peliä ja 1+1. Itsekin mietin että eipä siihen ole tänään ketään muutakaan heittää. Tai voisihan siihen Niemen, Jalovaaran tai vaikka Vuokniemen heittää, mutta se olisi taas alakentistä pois, eikä oikein parantaisi tuota kokonaisuutta. Niemelläkin kuitenkin ollut vaisua nyt useampi peli.

Tulospalvelussa on virhe, sieltä puuttuu Karjalaisen syöttöpiste voittomaaliin Peliittoja vastaan. Yksi ketä tuossa voisi kokeilla on Nybondas. Kettunen kun palaa kokoonpanoon (miksi edes muuten on pois?), ja jos Ripatti pysyy hyökkääjänä, niin Nybondas voitaisi irrottaa laituriksi.
 

X-Stiff

Jäsen
Saisikohan mistään tulokseen kykeneviä hyökkääjiä lainaan? Todella typerältähän tämä tuntuu kun omat lainataan pois ja tilalle lainataan muualta paikkaajat. Luusuaniemi hallihuhujen perusteella pakannut kamppeensa ja häipynyt. Ei kyllä minua haittaa ollenkaan kun esitykset oli mitä oli.
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Saisikohan mistään tulokseen kykeneviä hyökkääjiä lainaan?
No eihä noita tarvittasko 9 kpl Sit nykyisistä sais kasattua hyvän jarrukentän.
Vaikka tätä vuotta on kulunut vasta reilu viikko, niin kyllä minä olen valmiina lyömään lukkoon jo "Vuoden positiivisin palstalainen" -palkinnon. Silkkaa posia päivästä toiseen.
Täältä myös ääni hymypojalle jos ruvetaan äänestää.
Niemelläkin kuitenkin ollut vaisua nyt useampi peli.
Siitä huolimatta parempi kuin Karjalainen.
 
Viimeksi muokattu:

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Mitäs helvettii nyt on tapahtunut Ketterä laukonut eka erässä enemmän kuin alkukaudessa yhteensä???
 

Jango

Jäsen
Suosikkijoukkue
Imatran Ketterä
Se oli siinä sitten tältä erää. Ensimmäistä erää en kerinnyt näkemään, toinen erä kaatui sitten omiin tyhmiin virheisiin. Kolmanteen vähän miehistyttiin ja sitten tuomaristo astui esiin.. Ei voi helvetti olla todellista, miten ei voi 4 tuomaria nähdä mitä siinä tapahtuu? En käsitä. No se peli ainakin tapettiin hienosti sillä.

No eteenpäin, perjantaina aina rakas Sapko, toivottavasti löydetään jostain munat siihen peliin.
 

Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Tuloskunto on nyt sellainen, että Ketterä rupeaa olemaan kypsää kamaa takaatulijoiden poimittavaksi.
Ja huono tuloskunto on kyllä ihan suoraan verrannollinen jäällä tapahtuviin asioihin. Nyt sakkaa kyllä ihan kunnolla, ei voi mitään.
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Tuomarit loisti ja tappoi takaa ajon. Tosiaankin takaa tulioilla alkanut loppukiri, nyt tarvitaan oikea herätys.
 

Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Alku hyvä, eka erä parasta Ketterää aikoihin. Sitten Asikaisen sanoin toiseen erään loppui työnteko, johon päälle juniorimainen virhe ilman nöyryyttä purkaa kiekko omista pitkän vaihdon jälkeen, josta maali. Ja siitä seuranneen shokin seurauksena seuraavasta vaihdosta kolmas maali.

Onneksi Ketterän maalin teki juuri Karjalainen, niin sai vähän paikattua virhettään.

Ketterä voisi kysyä tuomareilta mitä pitää tehdä että saa imatralaisyleisön syttymään. Kannustaa kun ei saatana voi vaikka oltaisiin Stanley Cupia voittamassa. Pois lukien juniorit ja muutama yksittäinen katsoja, heille virtuaalinen peukku.

Jottain tarttis tehdä, ettei tarvitse alkaa tosissaan pelkäämään pleijarijunan ohittavan Imatran aseman.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös