Ketjulotto 2018–2019

  • 129 106
  • 871
Suosikkijoukkue
Ässät
Noniin, tällä osastolla on taas nyt harjoituskaudella tuttuun tapaan niin paljon kysymysmerkkejä, että melkoista hakuammuntaahan nämä lotot vielä tässä vaiheessa ovat.

Heitetään tähän avausviestin kunniaksi päivän fiilikset parhaasta kokoonpanosta. Mielestäni tässä on mahdolisuudet saada aikaan kolme aika tasavahvaa ketjua. @PataJaska n ohjeistuksen mukaisesti, yritetään tehdä 4 hyökkäävää ketjua.

Kärki-Kotkaniemi-Salmio
Erittäin viimeistelykykyinen ketju. Kotkaniemi on osoittanut harjoituskaudella poikkeuksellista taitoa avata syöttölinjoja. Jos laiturit löytää tyhjää tilaa, niin Kotka kyllä toimittaa kiekon sinne...Ja saman tekee kyllä Kärkikin. Salmio on sitten ketjun duunari, mutta kaikki kolme ovat kohtuu vaarallisia kiekon kanssa ja pystyvät heittämään kiekkoa reppuun. Salmion paikalle voisi sovitella myös Juuselaa tai Lähteenmäkeä, mutta Salmio ei välttämättä pelaa ylivoimaa, niin näin minuutit voi jakaantua fiksummin.

Rekonen-Makkonen-Salminen
Tällä hetkellä tuntuisi sille, että tuo kaksikko voisi olla hyvä Salmisen rinnalle. Makkonen taitaa olla joukkueen paras perus sentteripelissä ja osaisi varmasti ruokkia Salmista. Rekonen vaikuttaa myös hyvälle ja monipuoliselle pelaajalle, jolta onnistuu syöttäminen kuin myös viimeistelykin. Jos ykkösketju runttaa kiekon väkisin reppuun, niin tämä ketju voisi olla enempi syöttökuvioita hakeva ja maltillisemman pelinrakentelun kautta elävä.

Kivenmäki-Tiivola-Lähteenmäki
Tässä Kivenmäki pääsee tekemään peliä kahden työteliään ja "kokeneen" pelaajan kanssa. Molemmilta pitäisi myös maalinteko onnistua kohtuu kivasti.

Juusela-Appelgren-Varttinen/Killinen
Tämä ketju on vähän surullinen. Kaikki on mielestäni ihan ok pelaajia, mutta kukaan ei ole Liigatasolla mikään sateentekijä. Itselläni ei ole hirveästi uskoa, että ketju tulisi kauheasti hurraahuutoja kauden aikana aiheuttamaan. Hiukan olisi tehnyt mieli sovitella Varttista ja Juuselaa ylempiin ketjuihin Salmion tai Lähteenmäen paikalle, mutta sitten ei peiaikaa taida riittää tarpeeksi kaikille. Toinen vaihtoehto olisi vaihtaa vaikka Kivenmäen ja Varttisen paikkaa, mutta Kivenmäkikin ansaitsee jonkin verran peliaikaa ja Appelgren on vähän turhan huono aloittaja tuolle laituriparille. Vartinen ja Kivenmäki voisi olla kyllä hieno pari jolla kiekko liikkuu, mutta sitten melkein sentterin välissä täytyisi olla Makkonen tai Tiivola.

Noh... tässä mallauksessa tämän ketjun rooli on lähinnä odottaa, että joku ylemmissä ketjuissa loukkaantuu tai ei muuten vain onnistu. Tai sitten täytyy itse nousta tässä ketjussa isosti esiin.

Ja sitten nyt vielä pikainen kokoonpanoarvuuttelu tämän viikon Ilves matsiin:
Salmio-Kärki-Lähteenmäki
Rekonen-Tiivola-Salminen
Juusela-Makkonen-Varttinen
Laakso-Appelgren-Lamberg
 
Viimeksi muokattu:

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
@Sörsseli

No kiitoksia tuosta, että laadin sitten näemmä oikein "ohjeistuksen" neljän hyökkäävän ketjun laatimisesta :D

Mutta miksi ihmeessä roikotat Kotkaniemeä mukana tuossa kokoonpanossa? Runkosarjaa varten rosteri pitää nyt nimenomaan kasata ilman häntä, kuten tuolla harjoituspeli ketjussa on jo tehtykin. Ilman häntä on kuitenkin pärjättävä jopa se 15-20 ottelua, eikä satavarmuutta ole tuleeko hän ylipäätään lainkaan takaisin reissultaan..

EDIT: muutoin siis ihan mielenkiintoisia variaatioita, kuten tuo Salmio ykkösessä. Mutta tosiaan Jepu pois
 
Joo, siis laitoin tuon ns. parhaan kokoonpanon tuohon viestiin ihan vain tämän ketjulottoketjun ensimmäisen viestin kunniaksi. Siksi Kotkaniemi siellä kummittelee.
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei mielestäni tämäkään huono variaatio.

Lähteenmäki - Tiivola - Salminen
Rekonen - Kärki - Salmio
Kivenmäki - Makkonen - Juusela
Appelgren - Saha - Lamberg
 
Harjoituspelien perusteella veikkaisin kauden aloitusta seuraavanlaisella kokoonpanolla:

Kivenmäki-Kärki-Rekonen
Salminen-Tiivola-Lähteenmäki
Killinen-Makkonen-Salmio
Juusela-Appelgren-Lamberg

Pakiston parien muodostaminen on vuorostaan hieman hankalampaa. Ehkäpä seuraavanlaisesti:
Peltola-Taimi
Seppälä-Tommila
Salmela-Vuorisalo
 
Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät

Menisin juurikin tällä kokoonpanolla!
 
Oto Hascak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Harjoituspelien perusteella veikkaisin kauden aloitusta seuraavanlaisella kokoonpanolla:

Kivenmäki-Kärki-Rekonen
Salminen-Tiivola-Lähteenmäki
Killinen-Makkonen-Salmio
Juusela-Appelgren-Lamberg

Pakiston parien muodostaminen on vuorostaan hieman hankalampaa. Ehkäpä seuraavanlaisesti:
Peltola-Taimi
Seppälä-Tommila
Salmela-Vuorisalo
Hyvältä näyttää. Kivenmäen ja Salmion paikat helposti vaihdettavissa, jos ei vaan vielä ihan Kivenmäellä riitä.

Pakkipareista tuo 3. pari hieman arveluttaa mutta vaihtoehdot ovat yksinkertaisesti vähissä.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mun veikkaus kauden avaukseen:

Salmio-Kärki-Salminen
Lähteenmäki-Tiivola-Rekonen
Kivenmäki-Makkonen-Juusela
Killinen-Appelgren-Lamberg

Pakisto on vaikea kasata pareiksi.

Seppälä-Taimi
Peltola-Tommila
Salmela-Tuohilampi
Vuorisalo
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Harjoituspelien perusteella veikkaisin kauden aloitusta seuraavanlaisella kokoonpanolla:

Kivenmäki-Kärki-Rekonen
Salminen-Tiivola-Lähteenmäki
Killinen-Makkonen-Salmio
Juusela-Appelgren-Lamberg

Pakiston parien muodostaminen on vuorostaan hieman hankalampaa. Ehkäpä seuraavanlaisesti:
Peltola-Taimi
Seppälä-Tommila
Salmela-Vuorisalo
Tähän astisten harjoituspelien perusteella arvauksesi vaikuttaa hyvältä ja todennäköiseltä.
 
Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Salmio - Kärki - Rekonen
Lähteenmäki - Tiivola - Salminen
Juusela - Appelgren - Lamberg
Laakso - Makkonen - Varttinen

Siinä hyökkäys huomiselle.

Pakit tais olla;

Peltola - Taimi
Salmela - Tommila
Seppälä - Tuohilampi
Peltomäki - Vuorisalo.
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Salmio - Kärki - Rekonen
Lähteenmäki - Tiivola - Salminen
Juusela - Appelgren - Lamberg
Laakso - Makkonen - Varttinen

Siinä hyökkäys huomiselle.

Pakit tais olla;

Peltola - Taimi
Salmela - Tommila
Seppälä - Tuohilampi
Peltomäki - Vuorisalo.
Tähän kun lisätään 2000 syntyneet, nyt maajoukkueen mukana olevat, niin eihän se nyt huonolta näytä tuo Ässienkään rosteri.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Salmio - Kärki - Rekonen
Lähteenmäki - Tiivola - Salminen
Juusela - Appelgren - Lamberg
Laakso - Makkonen - Varttinen

Siinä hyökkäys huomiselle.

Laakson annetaan armeliaasti sentään nyt pelata, kun Killinen ja Kivenmäki ovat molemmat muualla. Ajattelinkin jo, että mikä tryout se sellainen on, kun mies ei edes pelaa :D vaikkakaan toki mitään ihmemiestä ei varmaankaan kannata odottaa tuolla taustalla

Tuosta kakkosesta yritetään nyt selvästikin tehdä pysyvää koostumusta, koska hyvältä se jo parissa viime pelissä näyttikin. Salmio taas pääsee heti isoille minuuteille lämmittelemään, uskotaan siis että on oikeasti täydessä latingissa, kuten kaiketi pitäisi olla
 
Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Tähän kun lisätään 2000 syntyneet, nyt maajoukkueen mukana olevat, niin eihän se nyt huonolta näytä tuo Ässienkään rosteri.
Ei, mutta kolme loukkaantumista, niin ollaan taas tilanteessa, jossa joko puolustajat vetävät hyökkääjänä tai ollaan kohtuullisen akuutissa hankintatilanteessa riippuen loukkaantumisien laadusta. Ei hyvä. Aika kapea rosteri.
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei, mutta kolme loukkaantumista, niin ollaan taas tilanteessa, jossa joko puolustajat vetävät hyökkääjänä tai ollaan kohtuullisen akuutissa hankintatilanteessa riippuen loukkaantumisien laadusta. Ei hyvä. Aika kapea rosteri.
Juuri näin, mutta hyvältä näyttää terveenä. Tosin mikään joukkue ei koskaan vedä kautta läpi ilman useita loukkaantumisia, joten toivotaan ettei mitään isompaa tapahdu alkukaudesta, vaan vaikka vasta verorajan umpeuduttua*hymiö*.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Mitä mieltä porukka on tän päivän kentällisistä?

Kivenmäki-Appelgren-Salminen
Peltola-Taimi

Lähteenmäki-Tiivola-Rekonen
Salmela-Tommila

Kärki-Makkonen-Salmio
Seppälä-Tuohilampi

Killinen-Saha-Lamberg
Varttinen-Vuorisalo

Bernard
Kivihalme

Mua rupee kyl pikkuhiljaa ärsyttämään tää ketjulotto. Eikö valmentajalla tosiaan ole mitään näkemystä kentällisistä? Tosin, kovinkaan toimivia kokoonpanoja ei ole vielä löytynyt, niin toisaalta sen ymmärtää...mutta silti.

Tämän päivän kentällisen näyttää aika surkeilta. Ainut positiivinen on, että haluaisinkin nähdä Salmisen Kivenmäen kanssa. Tämä kaksikko saattaa sopia yhteen. Appelgren tuossa keskellä on tosin melkoinen haku. Noh, itse olen kyllä toivonut Appelillekin näytönpaikkaa tulosyksikössä ja nyt sitä on tarjolla. Hyökkäyssuuntaan Niklas on ehkä ihan hyvä, mutta toivottavasti ketju ei pelaa koko ajan omassa päässä.

Ja nuot pakkiparitkin on kyl aika perseelleen kasattu. Alkukauden ja kapteenivalintojen perusteella isoin ärsytyksen aihe tällä osastolla on, että Peltola tulee taas saamaan hemmetisti vastuuta. Valmentajat antavat selkeästi hitosti arvoa pelaajien otteille harjoituksissa ja hyvien ominaisuuksien pelaajat tietenkin loistavat siellä eniten. Tässä on kuitenkin jo aika monta vuotta katsottu, kun Peltolan pelisilmä ei valitettavasti vain ihan riitä...
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tuohilammella ei pitäisi olla mitään asiaa kentälle. Ihan turistina vaihdosta toiseen. Vuorisalolle ennemmin vastuuta.

No sanotaan näin, että Tuohilampi pärjää, mutta kyllä se tekeminen kiistatta on liikaa sellaista rimpuilua ja selviytymistä. Ei hän mihinkään peliä edistävään toimintaan kykene, ei pienimmässäkään määrin. Mutta sehän tiedettiin, että hän on klassinen liigan ja Mestiksen rajalla häilyvä pelaaja

Eilinen todisti muuten jälleen kerran sen, että Kärki kuuluisi nimenomaan laitaan eikä keskelle, kaikki hänen pelilliset vahvuutensa pääsevät laidassa esiin. Mutta tässä akuutissa sentteripulassa lienee selvää, että Kärki pelaa kuitenkin keskellä, joten en tiedä mikä tämä eilinen kokeilu sitten oikein oli? Sillä vaikka miten paljon pidänkin Appelgrenista, niin on toki sanomattakin selvää ettei tietenkään kautta voida aloittaa hän ykkösen keskellä
 
TUTOn matsien perusteella minä ainakin odotin, että Tuohilampi olisi Liigassakin parempi. Se on toki ihan eri pelata ykköspakkina isoja minuutteja TUTOssa kuin taistella pelipaikasta Ässissä pienellä peliajalla.

Olen samaa mieltä, että Kärki sopii paremmin laidalle. Eilen Japilta nähtiin taas paljon enemmän ratkaisuhalua ja päättäväisyyttä. Ihme homma, mihin Japin haastot häviää kun pelipaikka vaihtuu sentteriksi. Silti pakko myös mainita, että yksikään eilisen maaleista ei kuitenkaan tullut "laiturin paikalta".

Salmion osalta minulla on kovat odotukset tulevalta kaudelta. Veikkaan, että sopii Kärjen pariksi kuin nenä päähän.
 
Petra85

Terveenä pysyessään Salmio tulee paukuttamaan mukavat tehot kaudella. Eli muillakin on odotuksia häntä kohtaan.
Ketjukoostumukset varmasti elää tilanteen mukaan.
Pitkästä aikaa saadaan kaiketi nauttia Porissa toimivasta ylivoimasta. Taimi, Kärki ja Salminen tulee tekemään vastustajien olon tukalaksi alivoimalla.
En oikeen osaa sanoa tuosta paikkajaosta hyökkäyspäädyssä noiden herrojen kohdalla.
Eiköhän he vaihtele tilanteen mukaan paikkoja.
kolme kiekollisesti taidokasta ja pelisilmää omaavaa pelaajaa, jotka hyvän laukauksen kaikki osaavat.
Ainakin itse luulen et tuo kolmikko tulee aiheuttamaan vastustajille ongelmia ylivoimalla.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Salmiolle voi tosiaan laittaa perusteltuja odotuksia, vaikkakaan hän ei mahdu TOP-4 laiturien joukkoon (koska se porukka on selvästikin lukittu muotoon Salminen, Rekonen, Lähteenmäki, Kivenmäki). Hän kykenee tekemään sen pyöreästi 30 pistettä, koska oli viime kaudella jo siinä vauhdissa kolmosketjun roolissa. Salmio kuitenkin mahtunee mukaan myös YV-kentällisiin, joten sieltähän voisi tehoja olla odotettavissa..

Salmio onkin yksi tärkeimmistä hyökkääjistä, jolla on paineita ottaa entistäkin isompaa roolia, koska lähteneiden ja uusina sisääntulleiden hyökkääjien välinen suhde on kuitenkin selvästi miinuksella. Yksi yhteen katsottuna Tiivolan tehtävä on korvata McRae (ei pitäisi olla ongelma), Rekosen tehtävä on korvata Laganiere (eli Rekoselta pitäisi kyllä ihan realistisesti voida odottaa karkeasti samoja pisteitä mitä Laga teki), ja Juuselan pitäisi kyetä suunnilleen ottamaan Insamin rooli. Näin ollen kuitenkin keskeisistä hyökkääjistä Kuparinen, Korhonen ja Suoranta jäivät kokonaan korvaamatta, eli näin ollen monen vanhan hyökkääjän on tosiaan nostettava omaa panostaan..
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Kivenmäki korvaa Suorannan.

Killinen korvaa Korhosen.

Kuparista ei oikeasti kykene kukaan korvaamaan, mutta varmaan Sahan tai Appelgrenin on laskettu näin tekevän.

Mutta kannattaa muistaa että viime kaudella oli paljon loukkaantumisia joten siinä mielessä korvaajien pitäisi olla ollutkin jo kokoonpanossa, eli tuolle kolmikolle ei tavallaan tarvitse laskea korvaajia.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Kivenmäki korvaa Suorannan.

Killinen korvaa Korhosen.

Määrällisesti toki näin, mutta se nyt ei ollutkaan tässä pointtini..

Ensinnäkään eittämättä paljolti nelosketjussa pelaava Killinen ei tietenkään korvaa noin 30 pisteen kärkilaituri ja yleispelaaja Korhosta, eikä tällaista voi mitenkään häneltä edes odottaa. Kivenmäki taas menee toki samaan ruutuun jossa Suoranta oli, mutta eihän heillä nyt pelaajatyyppeinä ole mitään tekemistä toistensa kanssa..

Ja ennen kaikkea: junnujen ensimmäinen homma on ottaa oma paikkansa liigajoukkueessa. Ei heidän kohdallaan ole mitenkään relevanttia edes ajatella, että heidän pitäisi heti sillä siunaaman sekunnilla kun liigaan nousevat nyt yksi yhteen "korvata" joku pois lähtenyt profiilipelaaja. Ihan näistä syistä en siis huomioinut Kivenmäkeä ja Killistä ollenkaan

Kupru on taas on tietyssä mielessä korvaamaton, se on ihan totta..
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Salmiolle voi tosiaan laittaa perusteltuja odotuksia, vaikkakaan hän ei mahdu TOP-4 laiturien joukkoon (koska se porukka on selvästikin lukittu muotoon Salminen, Rekonen, Lähteenmäki, Kivenmäki). Hän kykenee tekemään sen pyöreästi 30 pistettä, koska oli viime kaudella jo siinä vauhdissa kolmosketjun roolissa. Salmio kuitenkin mahtunee mukaan myös YV-kentällisiin, joten sieltähän voisi tehoja olla odotettavissa..

Salmio onkin yksi tärkeimmistä hyökkääjistä, jolla on paineita ottaa entistäkin isompaa roolia, koska lähteneiden ja uusina sisääntulleiden hyökkääjien välinen suhde on kuitenkin selvästi miinuksella. Yksi yhteen katsottuna Tiivolan tehtävä on korvata McRae (ei pitäisi olla ongelma), Rekosen tehtävä on korvata Laganiere (eli Rekoselta pitäisi kyllä ihan realistisesti voida odottaa karkeasti samoja pisteitä mitä Laga teki), ja Juuselan pitäisi kyetä suunnilleen ottamaan Insamin rooli. Näin ollen kuitenkin keskeisistä hyökkääjistä Kuparinen, Korhonen ja Suoranta jäivät kokonaan korvaamatta, eli näin ollen monen vanhan hyökkääjän on tosiaan nostettava omaa panostaan..
Ajatusmaailma, että pelaajat pitäisi jotenkin yksi yhteen korvata on vähän niin ja näin, mutta leikitään silti hiukan...

Kuten @korkki edellä veisteli, niin viime kaudella oli valtavasti loukkaantumisia. Salminen, Suoranta ja Salmio pelasi runkosarjassa yhteensä 74 ottelua. Salmio ja Salminen tällä kaudella todennäköisesti "korvaa" tämän kolmikon ja ylikin.

Kärki korvaa laidalla Laganierin aika lailla yksi yhteen.

Kotkaniemi korvaa Kärjen keskushyökkääjän tontilla ja tässä jäädään toivottavasti voitolle.

Rekonen korvaa Korhosen laiturin paikalla...tässä voitetaan siitä olen lähes varma.

Kivenmäki korvaa Kotkaniemen... En ole varma yltääkö Kivenmäki Kotkaniemen pisteisiin, mutta veikkaan yltävän. Kuitenkin kokonaiskuvassa Kivenmäki tulee korvaamaan Kotkaniemen peliä edistävillä syötöillään.

Tiivola korvaa McRaen...ja tässä toivottavasti jäädään voitolle.

Saha-Appelgren kaksikon pitäisi korvata Kuparinen, mutta isoja steppejä täytyy jätkien ottaa...ja kun kummankaan vahvuudet ei ole oman pään pelissä, niin todellisuudessa muiden sentterien täytyy ottaa sitä "kuparisen" roolia.

Keitäs sieltä vielä on häipyny viime kauden joukkueesta? Huhtanen ja Insam... No Killinen ja Juusela kyllä korvaa tämän kaksikon heittämällä....

Sanoisin, että ihan hyvällä mallilla on tämä osasto. TOP6 hyökkäys on mielestäni vahvistunut hiukan sen myötä, kun Kotkaniemi korvaa Kärjen keskellä ja Rekonen korvaa Korhosen. Ja katsotaan nyt...ehkä Kärkikin pelaa pommikauden ja on kovempi kuin Laganier viime kaudella. Omanpään osaaminen on ainoa, joka tulevan kauden osalta on hiukan heikentynyt.

Vielä loppuun Salmiosta sen verran, että olen pitänyt häntä vähän enempi alaketjujen jyränä kuin Lähteenmäkeä, mutta alan muuttaa mielipidettäni tämän suhteen. Samihan ei loppujan lopuksi ole hirveästi tehnyt urallaan pisteitä. Veikkaan, että Salmion pistepotentiaali on jopa Lähteenmäkeä isompi.

Musta tuntuu, että porukka ei taida vieläkään ymmärtää kuinka iso merkitys Salmisella on Liiga joukkueen voimasuhteisiin. Okei, se on vaan yksi pelaaja, mutta tulee kääntämään paljon pisteitä Ässille ihan yksilötaidollaan kun peippailee kentän läpi ja tarjoilee lättyä takatolpalle. On valtava parannus jos Salminen pelaa tällä kaudella 60 matsia viime kauden 15 ottelun sijaan.
 
Asplöven

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Lukko pelissä kaikkien ketjujen 5-5 hyökkäyspeli jäi vähän vaisuksi.
Mielellään näkisin Salmisen Kärjen laiturina ja toiseen laitaan Lähteenmäki tai Salmio. Sen verran hyvin näytti ajatukset menevän yhteen ylivoimalla.
Voitaisiin saada yksi ketju, joka ratkoo pelejä tasakentällisinkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös