Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 277 272
  • 66 547

Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Ei vielä voi mitään joulua miettiä (vaikka hieno kuusi vilperillä onkin) kun on synttäritkin vasta edessä (huomenna). Kohta pitää lähteä synttäriaterialle ravintolaan lasten kanssa. Koronan takia ei oikein keksi järkevää tekemistä muuten, mutta onneksi ravintolat ovat vielä auki ja lapsetkin sen verran isoja että osaavat arvostaa ravintolassa ruokailua.
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)

Moro @Czescku - mietin sua tänään, kun kohti himaa tänään suuntasin. Femmabarin ja tietenkin - tiedät kyllä minkä - kun näin.
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Mites @Iisoppi?
Onko jo olo helpottanut?
Mulle kävi eilen heikosti- Kävin bileissä joihin ei olisi pitänyt mennä. Lopputulos oli känni ja vielä tänään himaan mennessä alkoon. Nyt vituttaa, mut ehkä tää tästä taas. Oma moka.

Menköön nyt tänään. Lätkää ja viinaa. Kärsimys tulkoon huomenna. Ja kestää varmasti maanantaille.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Onnittelut hienosta kuusesta ja koristeluista. Tässä on vaan kuukausi aattoon, että sikäli en ole ihan samalla sivulla kanssasi.

Kinkku ainakin kannattaisi kohta ottaa sulamaan, vaikkei muita jouluvalmisteluja vielä tekisikään. Muuten on pian myöhässä sen kinkun sulatuksen kanssa. Ainakin jos on isompi kinkku kyseessä, 150 kiloiset ja sitä isommat.
 
Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Tuollaisen 150 kiloisen kinkun paistaminen tulisi varmaan aika kalliiksi. Siinä kun ei muutamalla oluella/lonkerolla selviäisi.
 
Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Sekä ihmettely-, vitutus- että taksikuskiketjun asiaa, joten kirjoitan tänne: Siis oikeasti taksikuski ei osannut tästä myyrmäen taksitolpalle ilman ohjeistusta (linnuntietä matkaa on noin 1,1km). Ei voi käsittää.

Takaisin päin lasten kanssa tuolta tullessa sentään riitti kotiosoite.
 
Skruf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Kärpät
Olen näköjään lainannut 228 teosta OUTI-kirjastoista ajanjaksolla elokuu 2014- marraskuu 2020. On sitä tullu luettua kohtuu paljon tällä aikavälillä. Dekkareita suurin osa, mutta mahtuupa mukaan myös elämänkertoja ja sotahistoriaa toisesta maailmansodasta.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Jesus mikä mimosa Huutokauppakeisarissa. Joku Alisa.
 
Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Hartwall-areenalla on kärähtänyt jakorasia kesken Jokereiden ottelun. Amanda voi kuitenkin hyvin.
Amanda käveli joitain vuosia sitten vastaan kun liikuin hänen kotikulmillaan. Noin luonnontilassa näytti kyllä että siltä p... voisin antaa ranskalaisen pusun poskelle.
 
ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Sekä ihmettely-, vitutus- että taksikuskiketjun asiaa, joten kirjoitan tänne: Siis oikeasti taksikuski ei osannut tästä myyrmäen taksitolpalle ilman ohjeistusta (linnuntietä matkaa on noin 1,1km). Ei voi käsittää.

Takaisin päin lasten kanssa tuolta tullessa sentään riitti kotiosoite.
N. 10 vuotta sitten otin taksin Leppävaarasta ja sanoin että Hartwall Areenalle kiitos. Kuski mietti hetken ja sanoi että voitko kertoa missä se on. Kerroin missä se on ja näytin että laita tämä osoite navigaattoriin. Ei kuulemma osannut käyttää navigaattoria, joten toimin kartturina koko matkan. Pääsimme n. 700 metrin päähän hallista kun kuski pysäytti ja kysyi että voisinko kävellä loppumatkan. En tiedä pelottiko joku edessä päin oleva vai miettikö mistä pääsee kääntymään takaisin jos vielä menee lähemmäs hallia.
 
Olen näköjään lainannut 228 teosta OUTI-kirjastoista ajanjaksolla elokuu 2014- marraskuu 2020. On sitä tullu luettua kohtuu paljon tällä aikavälillä. Dekkareita suurin osa, mutta mahtuupa mukaan myös elämänkertoja ja sotahistoriaa toisesta maailmansodasta.
Piti ihan tarkistaa omani. Näköjään välillä huhtikuu 2016 - nykyhetki on tullut lainattua 126 teosta. Enemmänkin voisi lukea jos löytyisi mielenkiintoista luettavaa.

E-kirjoja en oikein ole oppinut lukemaan / kuuntelemaan. Tulee katseltua näyttöjä ja kuunneltua meteliä muutenkin tarpeeksi, mielestäni on mukava rauhoittua ihan tavallisen kirjan kanssa hiljaisuudessa.
 
Skruf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Kärpät
Piti ihan tarkistaa omani. Näköjään välillä huhtikuu 2016 - nykyhetki on tullut lainattua 126 teosta. Enemmänkin voisi lukea jos löytyisi mielenkiintoista luettavaa.

Kyllä kunnon kirja + rauhallinen nurkka ois semmonen "ihana rauhallisuuden nurkka"
 
Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Täytyy nyt tunnustaa, että olen tuota @vilperi n kuusta vilkuillut sillä lailla vaivihkaa ja salaa ja taitaa olla nyt kyllä niin, että olen ihastunut tähän kyseiseen kuuseen. Ainakin viimeksi sitä katsoessani, minulla tuli orastava seisokki. Toivon ettei huomannut sitä. Säpsähdin myös vähän kuusta katsellessani. Johtuukohan tuo seisottelu ja suosittelu tuosta ihastumisestani tuohon kuuseen? En tiedä, mutta kivoja tuntemuksia tuon kuusen katselu vatsanpohjassa kyllä aiheuttaa.

Ja tähän perään pakollinen maininta siitä, että tämä oli kunnianosoitus @vilperi n hienoille viesteille, eikä mitään kiusaamista. Ettei vaan taas tule väärinymmärryksiä ja lähde touhu lapasesta. Piis änd laav.
 
Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
VITTU VITUN VITUN VITTU!
 
pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei hemmetti baarissa yks tsirbu yritti koko ajan suudella. Ootteks te koskaan suostunut naisten kans suutelemaan? Pienen pusun nyt voi antaa, mutta hitto jos jotain enemmän. Eilen yks vanhempi nainen piti tunnin tai kaks kädestä kiinni, mut se oli kivaa. Viikko sit ehdotettiin intiimiä, mutta hitto neljä kertaa olin ennen baaria runkannut plus päälle vielä känni. Yritin kyllä selittää. Tuntuu ettei naiset aina tajua sitä.

Ja joskus jos jotain niin naiset ei tajua että mä oon just noussut avannosta!
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Täytyy nyt tunnustaa, että olen tuota @vilperi n kuusta vilkuillut sillä lailla vaivihkaa ja salaa ja taitaa olla nyt kyllä niin, että olen ihastunut tähän kyseiseen kuuseen. Ainakin viimeksi sitä katsoessani, minulla tuli orastava seisokki. Toivon ettei huomannut sitä. Säpsähdin myös vähän kuusta katsellessani. Johtuukohan tuo seisottelu ja suosittelu tuosta ihastumisestani tuohon kuuseen? En tiedä, mutta kivoja tuntemuksia tuon kuusen katselu vatsanpohjassa kyllä aiheuttaa.

Ja tähän perään pakollinen maininta siitä, että tämä oli kunnianosoitus @vilperi n hienoille viesteille, eikä mitään kiusaamista. Ettei vaan taas tule väärinymmärryksiä ja lähde touhu lapasesta. Piis änd laav.

No mutta eikö olekin tyrmäävän upea tuossa koriste"puvussaan"? Vaikeahko saada silmiä irti siitä ja silloinkin kun lähtee pois niin pakko vielä kääntyä taaksepäin katsomaan ja todeta mielessään että Wau!

Jos kuitenkin kuusi aloittaa tekemään ensin tuttavuutta kanssasi niin tällä kertaa hakeutuisin lääkärin pakeille.

Mutta sitten sitä kyllä miettii että olenko katsellut kuusta jo liikaakin ja pitääkö kuusi minua jonain kuolaavana pervona. Mutta yllätykseksi kun katsot kuusta silmiin niin kuusi vastaakin siihen selkeästi ilahtuneella katseella.

Tämä kuuseen ihastuminen on varmasti kuin aallon harjalla eläisi. Joskus miettii että ei tästä mitään tule ja melko usein myös ajattelee että ei tämä ihan mahdottomuus olekaan. Mutta ala vain rohkeasti puhumaan kuuselle! Monet halaavatkin jo puita.
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Kirjoitetaan taas tähän ketjuun tästä asiasta eikä tuonne Yöketjuun. Yöketjuun viestl sopisi varmaan paremmin mutta kello olisi jo viestin julkaisuvaiheessa niin lähellä kuutta että parempi vaan kirjoittaa tähän ketjuun.

Siis tuo nukkuminen! Olen valittanut aikaisemminkin tästä ongelmastani että nukkumiseni on katkonaista. Nukun ensin pari tuntia, sitten olen vähän aikaa hereillä ja sitten nukun taas jonkin aikaa. Mitä ehtiikään, jos on työpäivä seuraavana päivänä niin ei sitä kauaa välttämättä ehdi nukkua.

Mutta tänään ja eilen eli viikonloppuna olen herännyt kovin, kovin aikaisin. Lauantaina viideltä ja tänään jo peräti neljältä. Ja nuo on jo niin myöhään kuitenkin että vaikea saada unen päästä kiinnikään uudelleen enää. Olen onnekseni mennyt tosi aikaisin maatekin iltaisin mutta olisi sitä kivaa taas nukkua pidempään, ainakin vapailla.

En tiedä, onko siellä jotain stressiä taustalla mikä häiritsee nukkumista? Mutta en tiedosta kärsiväni stressistä kuin sen hermoiluni takia ihmisten seurassa. Se hermoilu on taas lisääntynyt edellisen kuukauden aikana. Kuullostaa ehkä hassulta, hauskalta mutta on todellisuudessa ikävähkö vamma joka aiheuttaa elämään kyllä ihan turhaa stressiä.

No onneksi tässä ei ole kyllä kuin huomenna maanantaina töitä ja sitten on taas vapaapäivä tiistaina. Ottaa päähän kun tuota maanantaita ei voitu järjestää vapaaksi ja vaikka tiistaina olisi sitten ollut töitä. Mutta näillä mennään. Ja menen ostamaan ensi viikolla taas sitä melantoniinia, se on ollut loppu minulta jo jonkin aikaa. Mutta siitä voisi olla apua nukkumisongelmiin.

Ja onneksi tiistaina on sitten lääkäri tuon hermoilun takia. Voihan siellä olla jotain neuropsykologista (vai mitä lie?) tai orastavaa seis... siis orastavaa paniikkihäiriötäkin taustalla. Tähän asti olen vain monet, monet vuodet kärsinyt ongelmasta kunnes tajusin että siihenkin voi saada apua ja se voi olla jokin ongelma/sairauskin oikein.
 
pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Koronan lisäksi täällä Itä-Helsingissä leviää myös joku ihmeellinen kurkkukipu ja keuhkojen kuumotustauti. Kolme uutta frendiä ilmoitti asiasta tossa äsken.
 
Suosikkijoukkue
Nykäskylän ylpeys, Bunch of jerks
Koronan lisäksi täällä Itä-Helsingissä leviää myös joku ihmeellinen kurkkukipu ja keuhkojen kuumotustauti. Kolme uutta frendiä ilmoitti asiasta tossa äsken.
Malmi on koillista, vai ootko hypänny viiskuusnollaan?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös