Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 299 765
  • 66 709

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Nyt olen selvinnyt siitä pelkäämästäni iltavuorosta. Ja ihan hyvinhän se lopulta meni. Keittäjän kanssa käytiin iltavuoron loppuohjelma läpi ja minun ehdotuksestani muun muassa kirjoitettiin oikein paperille ylös mitä niihin ruokakärryihinkin tulee laittaa. Hommat oli niidenkin avulla sitten lopulta tosi selkeitä.

Keittäjä teki ruoan osin valmiiksi. Ruokana oli kasvissosekeittoa. Minä sitten keitin lisää kasviksia ja soseutin ne ja maustoin ruoan. Mielestäni ruoka oli kyllä oikeinkin hyvää.

Eipä tuossa oikein mitään kummempaa tapahtunut sitten. Mehukeiton meinasin unohtaa ja enkä tiedä kenen sitä edes kuuluu keittää. Mutta onneksi laitoshoitaja sanoi siitä ja onneksi sitä oli jonkin verran valmiina tehtynä. Loput ottakoot valmiskeitosta jos sellaista on. Välillä on.

Mitään ruokapöytiähän nyt ei tarvinnut edes muistaa pyyhkiä kun kukaan ei oikein tällä hetkellä syö ruokasalissa, ainakaan näin loppupäivästä ja alkuillasta.

Kuivavarastossa tipahti taas yksistään hyllyltä lasinen aika pieni purkki lattialle ja menihän se rikki. Ja kun sisällä oli aurinkokuivattuja tomaatteja niin tulihan siitä myös yllättävänkin paljon sotkua. Niitä sotkuja en kuitenkaan ehtinyt siivoamaan. Tällaistakin välillä valitettavasti tapahtuu, hyllyt vähän alaspäin vinoja. Tarttis tehdä jotain, ennen kuin joku saa kunnolla tuollaisen lasipurkin vaikka niskaansa.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Emäntä koitti jo ystävällisesti kertoa, että eikö ala sienet pikkuhiljaa riittämään, kun ei pakastemissa pian enää muuta ole. Näin jälkikäteen ajatellen, olisin voinut osan jopa myydä, varsinkin kun kanttarelleissa niin pirun hyvä litra hinta on. Kyllähän siinä olisi melkein jo päässyt tuntipalkoille, kun valehtelematta karvan vajaa sata litraa niitä on kerännyt.

No tein sitten keittoa tänään osasta noista ja tuli helvetin hyvää.
 
Liitteet

  • Screenshot_20201014_191719_com.android.gallery3d.jpg
    Screenshot_20201014_191719_com.android.gallery3d.jpg
    894,5 KB · kertaa luettu: 123
Suosikkijoukkue
Nykäskylän ylpeys, Bunch of jerks
Ennen tälle palstalle otettiin uusi nimimerkki vastaan vittuillen. Nykyään varmaan kauhisteltaisiin että voi voi. Muistan ikäni, miten @Uleåborgir epäili minua epäilyttävistä seksuaalisista mieltymyksistä noin kolmannen viestini jälkeen. Nyt tulisi porttikielto. Molemmille.

Ennen oli paremmin.
Mä voin toki epäillä sua niistä edelleen jos sellainen teikäläistä miellyttää, ihan sillei nostalgisesti vaan.
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Ennen tälle palstalle otettiin uusi nimimerkki vastaan vittuillen. Nykyään varmaan kauhisteltaisiin että voi voi. Muistan ikäni, miten @Uleåborgir epäili minua epäilyttävistä seksuaalisista mieltymyksistä noin kolmannen viestini jälkeen. Nyt tulisi porttikielto. Molemmille.

Ennen oli paremmin.
Vanha totuus olisi jokurotisesti syytä muistaa: Vittuilu on välittämistä.
 
Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Ennen tälle palstalle otettiin uusi nimimerkki vastaan vittuillen. Nykyään varmaan kauhisteltaisiin että voi voi. Muistan ikäni, miten @Uleåborgir epäili minua epäilyttävistä seksuaalisista mieltymyksistä noin kolmannen viestini jälkeen. Nyt tulisi porttikielto. Molemmille.

Ennen oli paremmin.

Muistan ne ajat! Se oli niitä aikoja kun ei tarvinnut hävetä olevansa 35-70-vuotias mies. Tai ei tarvinnut leuhkia olevansa homoseksualisti.

Viikon bännit sain vuinna 2008 ihan aiheesta @Freddie Freeloaderin kanssa, kun pohdimme SM-finaaliketjussa anoppia kategorisena imperatiivina. Mitteehän tuosta nykyään tulisi, ehkä kahdeksan rikepistettä.

Onkohan täällä pojilla ja tytöillä pillifarkut liian tiukasti pippeliä puristamassa kun on niin, niin kovin herkkää ja haurasta. Saa ollakin non troppo, kvg.
 
Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Nyt on taas se aika vuodesta että kannattaa laittaa heijastimet heilumaan. Se auttaa (meitä) autoilijoita huomaamaan jalankulkijat. Heijastin on hyvä turvavaruste jopa kaupungilla kulkiessa. Mutta maalla, pimeillä teillä sen tärkeys vielä korostuu.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Toivottavasti hirvet lukevat tämän viestin ja ottavat oppia.

Tänään viimeksi näin hirven ilman heijastinta. Valistaako heitä kukaan? Autoilijoilla ja hirvillä olisi turvallisempi taittaa matkaa.
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Viimeksi muokattu:

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Toivottavasti hirvet lukevat tämän viestin ja ottavat oppia.

Tänään viimeksi näin hirven ilman heijastinta. Valistaako heitä kukaan? Autoilijoilla ja hirvillä olisi turvallisempi taittaa matkaa.
Niinkuin Top Gearissa aikoinaan mietittiin (tosin peurojen kohdalla): miksei niitä varoitusmerkkejä laiteta niihin hirviin? Ei ne siellä tienreunassa kiinteinä mitään auta.

Tiehallinto tai mikälie Väylä, näin vinkkinä.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Toivottavasti hirvet lukevat tämän viestin ja ottavat oppia.

Tänään viimeksi näin hirven ilman heijastinta. Valistaako heitä kukaan? Autoilijoilla ja hirvillä olisi turvallisempi taittaa matkaa.
Voisikohan saada aikaiseksi pimeässä johtavia hirviä? Niillä kun ei oikein luonnossa ole ainakaan Suomessa vihollisia. Helpottuisi metsästäminenkin kun kohteet hohtaisivat.
 
Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Voisikohan saada aikaiseksi pimeässä hohtavia hirviä?
Jossain pohjoisessa laitettiin aikoinaan heijastavaa maalia porojen sarviin. Muistan siitä nähneeni juttua jopa telkkarissa. Porot on vissiin vähän paremmin hallinnassa kun hirvet. Porot kuuluu paliskunnille jotka niistä lukua pitävät ja välillä kokoavat ne kasaan. Alla on Ylen juttu vuodelta 2014 eli en ihan omiani en muistellut. En tiedä miten toimiva tuo kokeilu oli... Ei kai siellä enää porojen sarvia maalailla.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Thriller täyttää puolentoista kuukauden kuluttua 38 vuotta. Geologiassa hetkellinen tuulenvire mutta ihmismielessä vuosisata. Levyn kappaleet kuulostavat mielestäni lähes neljä vuosikymmentä myöhemmin paljon tarttuvammilta sekä yleisesti paremmilta kuin useimmat nykyajan pop-tekeleet. Timanttisesti hiottu kokonaisuus, joka teki MJ:stä maailmantähden. Thriller, Beat It, Human Nature, P.Y.T, Billie Jean... klassikkopopin kulumaton aarreaitta.
Kyllähän saman ajan saman tyylilajin levyistä esimerkiksi Princen Purple Rain pyyhkii Thrillerillä lattiaa.

Ennen tälle palstalle otettiin uusi nimimerkki vastaan vittuillen. Nykyään varmaan kauhisteltaisiin että voi voi. Muistan ikäni, miten @Uleåborgir epäili minua epäilyttävistä seksuaalisista mieltymyksistä noin kolmannen viestini jälkeen. Nyt tulisi porttikielto. Molemmille.

Ennen oli paremmin.
Ennen oli todella paremmin. Kaikki. Ja ainahan uuteen yhteisöön pääseminen edellyttää initiaatioriittiä. Joskus se on vittuilua. Joskus heräät punkasta, johon on levitetty 30 kiloa ketsuppia. Joskus saat sorkkaraudan anukseen. Yhteisö ja sen jäsenet määrittää tämän.

Muistan ne ajat! Se oli niitä aikoja kun ei tarvinnut hävetä olevansa 35-70-vuotias mies. Tai ei tarvinnut leuhkia olevansa homoseksualisti.

Viikon bännit sain vuinna 2008 ihan aiheesta @Freddie Freeloaderin kanssa, kun pohdimme SM-finaaliketjussa anoppia kategorisena imperatiivina. Mitteehän tuosta nykyään tulisi, ehkä kahdeksan rikepistettä.

Onkohan täällä pojilla ja tytöillä pillifarkut liian tiukasti pippeliä puristamassa kun on niin, niin kovin herkkää ja haurasta. Saa ollakin non troppo, kvg.
Tuon anoppijutun muistan hämärästi. Oli hauskaa. Nykyisin tuollaisetkin menisi yli useimmilta, ei ne ymmärtäisi edes hermostua. Nykyään loukkaannutaan siitä, kun kuolleesta ihmisestä sanoo, että ehkä se ei ollutkaan ihan maailman hienoin taiteilija kuitenkaan.

Voisikohan saada aikaiseksi pimeässä johtavia hirviä? Niillä kun ei oikein luonnossa ole ainakaan Suomessa vihollisia. Helpottuisi metsästäminenkin kun kohteet hohtaisivat.
Niille voisi pakkosyöttää Itämeren kalaa. Sittenhän ne olisi käveleviä loistelamppuja.
 
Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Käytiin tänään vaimon kanssa vähän nopealla aikataululla viettämässä 19. hääpäivää, kun virallisena hääpäivänä ollaan molemmat duunissa. Aika yllättävää, että aika monet täkäläiset ruokapaikat olivat täynnä viikollakin. Hienoa, että jengi käy vielä ulkona einehtimässä, ettei ihan kaikki firmat mee konkkaan.
Löydettiin kuitenkin hyvä ruokapaikka ja saatiin hyvät appeet. Tuttuun tapaan käytiin vielä jatkoilla Rennossa ja kerrankin vaimo pahoitteli, kun hänellekin olin maistunut Happy Joe, kun baarit menevät niin aikaisin kiinni.
Oli tosi mukava pieni juhla keskellä arkea.

Ens vuonna sitten jossain lämpimässä..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös