Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 308 886
  • 66 754

Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Meil kanssa tässä pihassa melkoinen määrä marjapuskia onpi. On Karviasta, tosi paljon vattua, hunaja vadelmaa, karhunvattua, mansikkaa, puutarhamustikkaa, goji marjaa, tyrniä ja herukoista punaista, vaaleanpunaista,mustaa, vihreää ja valkoista. Jotain pitkulaista puutarhamustikan kaltaista. Tuo ei vain ole kukkinut, joten ei satoakaan tule siitä. Goji marjatkaan ei kukkinut, varsia vaan kasvattaa.
Kotiviinipönttö pöhisee tänä syksynä kyllä. Raparperiä olisi kanssa sen verran, että voisi jo laittaa pöntön pöhisemään. Viiniliitua pitäisi vain hankkia tuohon.
 
@Iisoppi: Mie voin vahvistaa, että valkoiset viinimarjat on paljonkin miedompia, verrattuna punaisiin viinimarjoihin. Äitisi on ihan oikeassa. Mie syön suoraan puskasta, enkä usko että olen ainut ukko joka syö niitä tuolla tavalla. Joskus sit kerään mukiin jos kehtaan ja syön siitä sitten.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Joskus junnuna meillä oli kaverien kanssa skaboja, että kuka vetää eniten punaisia viinimarjoja kerralla irvistelemättä. Sanotaanko että kohtalaisen tuskallisia kisoja oli nuo.

Meikä olisi voittanut ne kaikki.
 
Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Minut huijattiin pubivisaan. Pyydettiin parille, mutta täällähän onkin joku visailuilta. Ei kiinnostaisi påtkääkään, mutta otetaan nyt kohteliaasti osaa näiden neitokaisten kanssa.
Äläs nyt. Pubivisat ovat mitä parhainta viihdettä. Meillä on lähes sama jengi käyny visoissa varmaan pian jo viistoista vuotta ja just eilen oltiin tolla porukalla kiertämässä vähän eksoottisempia turkulaisia puubeja. Pubivisailut on hieno laji.
 
Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Rouva sukukokouksessa. Itse en päässyt paikalle, kun piti jäädä vahtimaan taloa. Tytär siinä iässä, että ilman vahtimista kämppä olisi ns. Käty. Tiedättähän. Nyt soi agents& Ville Valo: Mä haluan sun. Voisin rouvaa tanssittaa mikäli olisi tääällä.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Rouva sukukokouksessa. Itse en päässyt paikalle, kun piti jäädä vahtimaan taloa. Tytär siinä iässä, että ilman vahtimista kämppä olisi ns. Käty. Tiedättähän. Nyt soi agents& Ville Valo: Mä haluan sun. Voisin rouvaa tanssittaa mikäli olisi tääällä.
Joo. Talot voi olla tosi levottomia, jos ne jättää yksin. Ymmärrän sun valinnan.
 
Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Joo. Talot voi olla tosi levottomia, jos ne jättää yksin. Ymmärrän sun valinnan.
Viinakaapin avaikin on jo jouduttu piilottamaan. Kaljakellaristakin tuntuu juomia jonnekin häviävän. Eipä siinä muuten, mutta voisi tyttö vaikka kysyä saapiko ottaa. Itse en ole niin nipo, jotten matkaan jotain antaisi. Muistan toki omat teiniajat hyvinkin.

Tosi pitkään mietin, et poikaystäviä tervehtii pesäpallomaila, mutta tuostakin ajatuksesta olen jo päässyt ylitse. Isin tyttö!
 
Joo, kaikki ei katso hyvällä tuota alkoholin ottamista kysymättä. No yhden Karhun otin ja siitä porttikielto. "Sähän sait sen takas", toteaa Ismo Laitela ja Seppo Taalasmaa vastaa tähän "ole hyvä ja poistu".
 
Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Niin onhan miulla poikakin. Kohta täysi ikäinen. Häntä tosin ei tunnu kiinnostavan muu kuin nettipelit. Hän lähti rouvan mukaan tuonne kokoukseen. Gluteenittottomat kukot hällekin maistuu, tosin yksi purkki sillointällöin. Äidin poika. Niinhän tuo tuntuu usein menevän, että pojat on mamman poikia ja tytöt sitten isin pikkuisia.
 
Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
2kuukautta ja 20 päivää, niin tulee rouvan kanssa oltua naimisissa 20v. Pitää pölliä rouvan hääasormus kohtapuolin, jotta saa vietyä kultasepälle. Toinen timantti pitää upottaa tuohon. Joskus tuli luvattua, että 10v ja uusi timantti.

Päivää ennenkuin täytin itse juurikin 20v mentiin naimisiin. Olipahan tekeminen sen kanssa, että sai koukutettua tuon naisen. Ollaan tunnettu noin 15 vuotiaista asti. Pitkä oli suosittelu, että alkoi miun kanssa olemaan. Kihloihin mentiin niinkin mielenkiintoisena päivänä kuin 31.12.1999.
 
Onneksi olkoon, nykyaikana pitkä liitto takana.

Sinullahan koukutus kävi helposti, me vaimoni kanssa ollaan tutustuttu joskus 15-vuotiaina myös ja jo 24-vuotiaana "alkoi olee" niin kuin ala-asteella sanottiin. Kertaalleen jo joskus nuorena vastasi kieltävästi kyselyyn.
 
Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Mitenköhän nopeasti / paljon nenäkarvat yleensä kasvaa? Tuntuu, että itselläni tuolla alueella karvoitus rehottaa valtoimenaan ja tuuheasti. Vähän väliä saa olla siistimässä, mutta nuo hygieniatrimmerit saa lähinnä vihaiseksi kun niitä saa pyöritellä röörissä pitkän aikaa ja silti ei tahdo päästä haluttuun lopputulokseen.
 
Kuinka vanha oot? Mullekin vuotta vanhempi kaveri kerto puolitosissaan, että kun viiskymmentä täytät, niin karvoja alkaa kasvamaan mitä epämiellytävämpiin paikkoihin ja kuinka vitun oikeassa hän olikaan. Nyt, runsas puolitoista vuotta yli viiskymppisenä pitää lähes päivittäin nyppiä nenä- ja korvakarvoja. Varttakin pitää nykyään sheivata useammin. Ei oo vanhaks pyytämistä, kuten vanha viisas mammanikin jo joskuis muinoin sanoi.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Mehumaija. Tiedätte toki tyypin. Tai cityihmiset ehkä eivät niinkään.

Se oli sellainen keittolaitos, jota meillä päin äitinaiset lähinnä käyttivät, vaan harvemmin näkee noiden Amerikkalaisten Vaimojen tv-ohjelmissa ko. vehjettä. Mm. newjerseyläisten naisten kulttuuriin ei näköjään kuulu viinimarjojen mehustaminen, vaikka muuten heillä on mahtiköökit järjestään.

Meillä tosiaan äitee hoiti marjamehun keittämisen ja hyvää mustaviinimarjamehua riitti koko talveksi. Punaistakin kuriositeettina.
Valkoviinimarjaa oli yks tai kaks pensasta, eivät olleet kovin tuottavia, mutta jotain heidänkin lapsiunelmistaan pakastettiin.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Muutama vuosi alle 40 mittarissa. Kova on kohtalo tiedossa, jos tahti vain tulee kiihtymään iän karttuessa.

Luulisin karvojen jatkavan elämäänsä sinussa entiseen malliinsa, karvat ovat sillee typeriä.

Sen sijaan ihminen tajuaa, tai ei siis tajua ajan suhteellisuutta. Odota innolla neljäkymppisiäsi!

Nimittäin sitten viikot, kuukaudet alkavat rullaamaan kalenterissa yllättävän nopeasti.
Vuodetkin vierivät suitsait sukkelasti. Ja karvat kasvavat entiseen tapaansa. Sinä et vain muista, ehdi tarkastella niiden kehitystä entiseen tapaan. Ihminen kypsyy niin sanotusti, ei jaksa vanha kiinnittää detaljeihin huomiotaan kuin ennen teki.
 
Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vaimo vei mut äsken pihalle ja istutti puutarhakeinuun. Näytti vanhoja valokuvia ja sanoij, että nämä muistot ovat yhteisiä eikä hän näitä huonon miehen kanssa jakaisi. Ymmärsin, etten ole toivoton tapaus.
 
Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ihminen kypsyy niin sanotusti, ei jaksa vanha kiinnittää detaljeihin huomiotaan kuin ennen teki.

Ei pidä paikkaansa. Nuorena nahkajussina töissä kattelin vähän oudoksuen vanhempia virkaveljiä, joiden nenät ja korvat pursuivat karvoja ja muistan silloin ajatelleeni, että mulle ei koskaan käy noin ja nyt noita saakin siivoilla liian usein.. Onhan se vähän epäesteettistä, jos miehellä on törkeät nenä- tai korvakarvat. Ja naisella kainalo- tai säärikarvat ovat ehdoton turn off. Vähäkarvainen tai paljas pillukin on paljon viehättävämpi kuin pusikko. Sanokoot feministit ja naisasiamiehet mitä hyvänsä.
 
Suosikkijoukkue
Turkoosi kevät 2024, Dallas Stars, Leksands IF
Vaimo vei mut äsken pihalle ja istutti puutarhakeinuun. Näytti vanhoja valokuvia ja sanoij, että nämä muistot ovat yhteisiä eikä hän näitä huonon miehen kanssa jakaisi. Ymmärsin, etten ole toivoton tapaus.
Ihanasti tehty ja sopii myös mun mielikuvaan ihannevaimosta. En ole kuitenkaan kateellinen, olen sen sijaan vilpittömän iloinen veli Heran yhteiselämästä onnellisessa rakkaussuhteessa vaimonsa kanssa. Ehkä mäkin kirjoittelen tämän tyylisiä viestejä sitten joskus vuonna 2030. Olen mä ainakin paremmissa kantimissa romantiikan löytämisen suhteen, nyt kun osaan olla onnellinen itseksenikin.

Vielä pari vuotta sitten mä halusin melko epätoivoisesti rakastua. Elämä on kuitenkin opettanut Mr. Breezeä että on paljon tärkeämpää rakastaa ennen kuin rakastua. Rakastuminen on ohimenevä tunnetila, mutta rakkaus ei lähde jos siitä päättää pitää kiinni. Itsensä pitää myös hyväksyä kaikkine heikkouksineen. Siitäkään ei meinannut aina tulla mitään. Elämä opettaa rakkaudessa ja surussa.
 
Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ihanasti tehty ja sopii myös mun mielikuvaan ihannevaimosta. En ole kuitenkaan kateeellinen, olen sen sijaan vilpittömän iloinen veli Heran yhteiselämästä onnellisessa rakkaussuhteessa vaimonsa kanssa. Ehkä mäkin kirjoittelen tämän tyylisiä viestejä sitten joskus vuonna 2030. Olen mä ainakin paremmissa kantimissa romantiikan löytämisen suhteen, nyt kun osaan olla onnellinen itseksenikin.

Vielä pari vuotta sitten mä halusin melko epätoivoisesti rakastua. Elämä on kuitenkin opettanut Mr. Breezeä että on paljon tärkeämpää rakastaa ennen kuin rakastua. Rakastuminen on ohimenevä tunnetila, mutta rakkaus ei lähde jos siitä päättää pitää kiinni. Itsensä pitää myös hyväksyä kaikkine heikkouksineen. Siitäkään ei meinannut aina tulla mitään. Elämä opettaa rakkaudessa ja surussa.

Olen aina sanonut, että onnellisuuteen tarvitaan yksi, sinä/minä. Parisuhde, kaksi lasta ja koira ei ole onnellisuuden tae. Onnelisuuden tae on se, että tulee toimeen itsensä kanssa.
 
Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Onneksi olkoon, nykyaikana pitkä liitto takana.

Sinullahan koukutus kävi helposti, me vaimoni kanssa ollaan tutustuttu joskus 15-vuotiaina myös ja jo 24-vuotiaana "alkoi olee" niin kuin ala-asteella sanottiin. Kertaalleen jo joskus nuorena vastasi kieltävästi kyselyyn.
Kyllä itsekin sain pari kertaa kielteisen vastauksen, mutta sinnikkyys palkittiin. Tiesin toki että siellä puolellakin jonkinlaista kiinnostusta oli, jottei ihan kyttäämiseksi mennyt.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös