Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 278 507
  • 66 553

Rautanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils
Helvetin mukavaa kun pääsee pitkästä aikaa veneilemään. Pienpanimo Tujun bisset on muute GOAT.
 

Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF, sympatiapisteet Ässille
Katselen todella paljon eri kokkausohjelmia ja yksi asia mikä on pistänyt silmään niissä ja myös täällä jatkoajassa on se, että kukaan muu maailmassa ei ole tehnyt parempaa ruokaa kuin äitini/mummoni. Mietin vaan, että kuinka huonoja kokkeja kaikki on. Mun äiti ja isä teki ihan hyvää ruokaa ja heiltä olen kokkaustaitoni oppinut. Isän äiti teki juuri ja juuri syötävää ruokaa, äidin äidiltä olen oppinut yhden hyvän reseptin. Mutta rehellisesti kaikkein parasta ruokaa mitä olen ravintoloiden ulkopuolella saanut, on ihan minun itseni kokkaamaa ja monet niistä ruuista on ihan minun omasta päästäni vedettyä reseptejä. Eli kokeilla rohkeasti, alkuun tulee takuulla huteja, mutta siitä kyllä oppii ja ei tarvi montaa kertaa kokata, kun huomaa, että ei juma, minähän osaan.
Itse yritän vältellä kokkaus ohjelmia parhaani mukaan. Työpäiväni kun kuluvat ruokaa laittaessa, ei voisi vähempää kiinnostaa katsella sitä vielä televisiosta. Muutenkin ohjelmat antavat todella harhaisen kuvan siitä, minkälaista oikea arki ammatti keittiöissä onkaan. Todellisuudessa aikas paljon työajasta kuluu tiskatessa/ rättiä heilutellessa. Sitähän et televisiossa näe, koska kukapa sitä katsoakaan viitsisi.

Se kiire jota keittiöissä myös arkeen kuuluu, ei paljoa ohjelmista välity. Ei siellä saamari kovinkaan usein naureskella, taikka vitsailla, kun mättöä lyödään lautaselle. Suut mutrussa väännetään dinneriä kovassa kiireessä. Itse olen monasti sanonut, että hells kitchen on oikeasti melko lähellä sitä oikeaa keittiöelämää, toki hieman liioiteltuna.

Aika monta hauskaa tarinaa on oman uranikin varrelle sattunut. Paistin pannut lentäneet seinään, että seinälaatat lohkeilee, tarjoilijoille annettu palautetta mitä mielenkiintoismilla tavoin yms.
 

HPL76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutsi kirjoitteli äsken että ovat menossa mökille saunomaan pariksi viikoksi. Avautui että siitä on nyt vuosi kun oon viimeksi käynyt saunassa. Saatana.

Tarkoitus oli tosiaan tulla kotimaahan tässä kesäkuun alussa. Olis ollu sauna päällä pari viikkoa putkeen. Nyt sitä joutuu täällä likaisena miettimään milloinkohan sinne saunaan mahdollisesti pääsisi.

Jos jouluksi olisi tilanne sen verran normalisoitunut, että jonkinnäköisiä rajanylitysmahdollisuuksia olisi ilman että se maksaa tonneja. Muutaman kerran olen talvella painunut mökille saunaa lämmittelemään. Vähän karu paikkahan tuo talvella on, mutta kun peruslämmöt saa kohdilleen ja pitää tulet takassa koko ajan, on siellä ihan mukava köllötellä.

Saunaa kaivataan siis täällä. Pitäis muuten varmaan hommata sellanen telttasauna ja iskee se tuohon takapihalle. Sitten vaan munasilleen saunaan ja aina välillä tölkki kädessä pihalle kekkuloimaan. Saadaan vähän saunakulttuuria tähänkin kolhoosiin.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Noita tarinoita kun alkoholisteista luki niin sellainen juttu ainakin nousi esille että kannattaa noita repsahtamisia pitää vähän niin kuin oppimishetkinä. Oppii tunnistamaan itseään ja niitä hetkiä jolloin sitä alkoholia etenkin tekee mieli. Kun ei minuakaan ainakaan tällä hetkellä ihan joka hetki tee alkoholia mieli, en ole ainakaan vielä siinä pisteessä että joka hetki ajattelisin vain alkoholia.

Nyt jos olisi etenkin rahnaa käyttötilillä niin voisi varmasti olla yksi mahdollinen repsahtamisen paikka niin kuin tuonne vitutusketjuun kirjoitin. Se hieno hetki kun alkaa vapaat, fiilis on valmiiksi jo korkealla ja ilma on hieno niin nyt olisi vaaran paikka se että joisi iloon. Se on minulle sellainen yksi mahdollinen kompastuskivi. Mutta jos ja kun olen rehellinen niin ei minulla nytkään ihan joka hetki tee alkoa mieli, välillä käynyt pari kertaa ajatus mielessä että olisi kiva juoda pari olutta tuolla ulkona vaikka järven rannalla. Tai nostaa fiilistä entisestään alkon voimalla mutta pitää fiilistellä musiikin voimalla vaikkapa. Ja mennä ihan raittiina sinne järven rannalle ihailemaan maisemia ja huomenna taidan näin toimiakin.

Toinen kompastuskivi oli kyllä sitten se mihin tuli myös kompastuttua. Se kännin kokemisen ja hauskan pidon kaipuu kun ei ollut kolmeen vuoteen juonutkaan alkoholia. Tuota kiusausta en voinut sitten välttää mutta nyt se on koettu sitten. Ihan hauskaa minulla oli keskiviikko-iltana, juuri niin hauskaa kuin silloin ennen kun join vielä alkoa kohtuudella. SIlloin kun join niin välillä reilustikin mutta sitten pystyin olemaan juomattakin.

Jos heti ekojen kännien jälkeen alkaisi käyttämään taas antabusta niin todennäköisesti saisin käyttää sitä sitten koko loppuelämän sillä uskon että lankeaisin aina tuohon samaan kompastuskiveen. Minulla on kuitenkin parhaimmillaan ollut ihan helvetin hauskaa kännissä aikoinaan ja sitä fiilistä välillä kaipaan. Olin kuulemma hiprakassa hauska. No tutussa seurassa olen hauska sitten jo raittiinakin.

No mutta en nyt ala käyttämään vielä antabusta ekan repsahduksen jälkeen vaan otan sen ennemmin oppimiskokemuksena. Varsinkaan kun ei tässä ole alkoa tehnyt mieli kunnolla juoda sitten torstai-alkuyön. Nyt se kännin kaipuu on tyydytetty ja se siitä, nyt on kiinnostavaa nähdä miten tämä tästä jatkuu. Kun enää ei tee mieli kokea yhtä voimakkaasti sitä humaltumista.
 

Glove

Jäsen
Jos tehdään elokuva, jossa on heppu SS-kauluslaatoissa niin onhan se helvetin typerää, että se puhuu englantia. Donnerwetter, saksaahan sen pitäisi puhua.

Auf der Heide blüht ein kleines Blümelein
Und das heißt: Erika.
 

redpecka

Jäsen
Jos tehdään elokuva, jossa on heppu SS-kauluslaatoissa niin onhan se helvetin typerää, että se puhuu englantia. Donnerwetter, saksaahan sen pitäisi puhua.
Niinpä. Mutku jenkit ei osaa katsoa ja lukea tekstiä samaan aikaan. Siksi jenkkileffoissa ne puhuu Kremlissä englantia venäläisellä korostuksella.
 

Glove

Jäsen
Niinpä. Mutku jenkit ei osaa katsoa ja lukea tekstiä samaan aikaan. Siksi jenkkileffoissa ne puhuu Kremlissä englantia venäläisellä korostuksella.
Toki on monta leffaa, missä sakemanni puhuu saksaa. Esim. eilen esitetty U-571. Toisin on tuossa Schindlerin listassa, joka juuri nyt pyörii telkkarissa.
 

Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Onko kukaan muu huomannut semmoista asiaa, että vapaa keskustelu on nykyään alkoholistien, ex-alkoholistien ja mielenterveyspotilaiden/kuntoutujien paikka purkaa omaa elämäänsä?
Kiva että siihen purkautumiseen on kanava ja tekee varmasti hyvää saada vertaistukea, mutta minulla henkilökohtaisesti alkaa sappi kiehumaan siinä vaiheessa kun tämänhetkiset alkoholistit alkavat käännyttämään toipuvaa/toipuvia alkoholistia takaisin alkoholin pariin. Pitäkää niitä omia rinkejänne ja olkaa toistenne tuki ja turva, mutta älkää vetäkö sellaisia heikossa asemassa olevia ihmisiä siihen mukaan jotka eivät itse ymmärrä omaa parastaan. @vilperi sammuta palsta ja puhu jonkun sinulle oikeasti läheisen ihmisen kanssa. Nyt näkee jo kauas että toimintasi ei pääty hyvin. Saat tällä hetkellä "hyviä" neuvoja ihmiseltä joka ryyppää silloin kun omat lapset ovat paikalla. Kyllä, tarkoitan sinua @czczczezczzczku. Sinulla ei ole mitään varaa antaa kenellekään alkoholistille/alkoholismista toipuvalle mitään neuvoja niin kauan kun jatkat tuota omaa alkoholismiasi.
Olet varmasti ihan mukava tyyppi ja kaikkea, mutta lopeta tuo jeesustelu ja muiden ihmisten elämällä leikkiminen.
Juo itseksesi ja pidä se omana tietonasi. Kerää watsapp-rinki puhelimesi muistiosta ja niiden kavereiden kavereista, älä täältä palstan heikosta aineksesta.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
@Malkkinen tunnut olevan muiden asioista hyvin perillä niin varmasti osaat silloin myös linkittää sen viestin missä Czczczczczczczczczcku on kannustanut vilperiä juomaan. Mulle itselle jäi ainakin sellanen kuva että vilperi osallistui näihin "skypekänneihin" nimenomaan täysin omasta tahdostaan eikä kenenkään painostamana.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Polkupyörän ketjunkatkaisutyökalu on hukassa. Nyt en voi koittaa korjata pyörääkään. Ja avaimetkin hukkasin eilen. Kirjoitinkohan siitä jo? Ne nyt ei voi kaukana olla kun tulin niillä kuitenkin sisälle. Mutta laitoin jonnekin outoon paikkaan kun en niitä löydä.

Tulipa muuten mieleeni, että minulla pitäisi olla ketjunkatkaisutyökalu jossain.
Oli kyllä kymmenien vuosien eli opiskeluelämän aikainen vempain, mutta olen pruukannut pitää kaluistani huolen ja sen täytyy olla jossain päin kartanoani. Flyygelissä se ei voi olla, koska kelasin koko skaalan läpi kaksi vuotta sitten. Biljardipöydän pusseistakaan ei ole tullut esille.

Mutta aivan aikuisten oikeasti, minulla on ollut ko. työkalu ja myös Tunturin (ei Peugoetti eikä edes Raleigh) kymppivaihteinen polkupyörä.

Nyt saattaa Nukkumatti kylvää hiekkaansa turhaan, arvee miettii ihan tosissaan minne on voinut hukata työkalunsa, aika surullisena hahmona tässä maailmassa kai.
Ja tyhmänä vielä olemuksensa paljastaen, sen tajuan juuri enternäppäimeen osu
 

redpecka

Jäsen
Ylläolevasta fillarijutusta impaantuneena kysyn, että onko mitään järkeä touhussa, jossa viet fillarisi korjaamoon ja ne vaihtaa sulle sen rikkoutuneen osan (käyttäen jotain vähemmän paskanaolevaa varaosaa)? Minä en näe tässä järkeä ja sillä viidelläkympillä voisi käydä wikipediakirjekurssin, tilata uuden osan maailmasta ja vaihtaa sen ihan itse siihen fillariin. Jakari pitäisi kai ostaa vielä jostain.

Koska pyöräkorjaamoissa jonne uskot pyöräsi... Mulle on käynyt huonosti. Nössönä en kumminkaan osannut vaatia oikeutta ja puolustaa itseäni tai fillariani, joka oli silminnähden joutunut kokemaan kovia. Siitä ei ikinä enää tullut kalua ja jouduin hylkäämään sen piakkoin noiden tapahtumien jälkeen.

Sen kerran kun palkitsee itsensä että vie pyörän keväällä ihan liikkeeseen perushuoltoa varten... Vituttaa periaatteessa vieläkin vaikka se fillari olisi hajonnut tähän päivään mennessä jo joka tapauksessa. Oisko tuosta 15-20 vuotta aikaa. Mutta sen jälkeen ei ole ollut pyörää eikä tyttöystävääkään. Liekö näillä joku yhteys?
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Tätä nyt on varmaan vaikea uskoa kun olen kirjoittanut niin paljon nyt tänne tuosta juomisesta taas. Mutta kun vertaa mieltäni ennen noita kännejä ja nyt kännien jälkeen niin minulla on mieli rauhoittunut kummasti. Nyt siellä ei enää pyöri se juominen ja kännien kokeilu läheskään niin paljoa mielessä, pyöriikö mielessä juuri lainkaan vaan mielessä pyörii nyt se juomattomuus, jos sekään. Ei niinkään alkoholin juominen. Se että kirjoitan tänne viestin pari juomattomuudesta ei ole koko totuus siitä mitä mielessäni oikeasti pyörii. Mutta läheskään kaikesta en kirjoita.

Ja nyt minulla on nimenomaan aika vahva usko siihen että vaikean alun jälkeen tämä tilanteeni tästä vielä korjaantuu. Niin kuin jo sanoin, niin nyt alkoholin juominen ja jopa kännitkin on kokeiltu pitkän tauon jälkeen ja mitään ryyppyputkea ei jäänyt onneksi päälle. Vaan kännien jälkeiset seuraavat kaksi päivää ovat olleet sellaisia ettei mitään kummempaa halua juoda alkoholia ole edes ollut. Nämä kaksi päivää valavat uskoa siihen että pystyn olemaan juomatta tässä aika pitkään ainakin. Menen päivä kerrallaan kuitenkin.

Mutta tämä viesti on nyt toistaiseksi viimeinen viestini minkä tänne näistä asioista kirjoitan. On aika alkaa kirjoittamaan muista jutuista. Ja ei minua @Czescku ole kyllä missään vaiheessa kannustanut juomaan. Niin kuin sanottuakin jo niin liityin täysin omasta valinnasta niihin kännimiitteihinkin.

Eikä nämä minun kirjoitukseni ole mitään alkoholistin uskotteluja vaan aikas rehellisiä tuntemuksiani. Minun uskoani horjuttaa enemmänkin tällaiset viestit että senhän nyt näkee jo kilometrien päähän että ei tuosta mitään tule. Kun yritän tosissani rohkaista itseäni parantamaan tapani. Ja näen valon pilkahduksiakin tässä elämässä enkä vain synkistelyä.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Eikä nämä minun kirjoitukseni ole mitään alkoholistin uskotteluja vaan aikas rehellisiä tuntemuksiani. Minun uskoani horjuttaa enemmänkin tällaiset viestit että senhän nyt näkee jo kilometrien päähän että ei tuosta mitään tule. Kun yritän tosissani rohkaista itseäni parantamaan tapani. Ja näen valon pilkahduksiakin tässä elämässä enkä vain synkistelyä.
Sama itsellä, jos vaihdat "alkoholistin" tilalle sanan "naisasia".

Noh, eipä kyllä onneksi olekaan mitään mitä haluaisin niistä tällä hetkellä puhua julkisesti. Elän ns. omaa elämääni päivä kerrallaan ja sitten kun naisrintamalla jotain taas seuraavan kerran tapahtuu, niin ystäville saatan siitä hyvinkin pian kertoa. Tänne jatkoajan vapaalle korkeintaan joskus hamassa tulevaisuudessa, jos silloinkaan.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Töissä on viime aikoina rasittanut sellainen asioiden suurentelu. Pienikin vastoinkäyminen on heti kuin isompikin takaisku. Esimerkkinä kaadoin kiisseliä tarjoilukippoon, se meni liian täyteen ja yksi työntekijä oli jo raivostua asiasta. Vaikka eihän siinä mitään peruuttamatonta tapahtunut kun ei sotkuakaan tullut. Vähän kiisseliä kiposta pois ja elämä taas hymyili.

Töissä minulla on sujunut nyt siis hyvin. Tuo ryyppääminen ei ole vielä onneksi vaivannut työntekoa ja töissä olen kyennyt keskittymään ihan työntekoon. Ja hienostihan ne hommat ovatkin kuulemma sujuneet ja jatko palkallisena työntekijänä on enää lähinnä vain koronasta kiinni. Muuten asia on jo varma mutta tosiaan se koronan perkele voi taas sotkea suunnitelmat.

Nyt mietin että pitäisikö siivota tänään jo vähän perusteellisemmin vai vasta viikon päästä. Kaksi kertaa viikossa teen pienet siivoukset kuten imuroin ja tarvittaessa pyyhin lattiat. Kerran kuukaudessa teen sitten nykyään vähän perusteellisemman siivouksen, pyyhin pölytkin ja pesen vaikka uunin, jääkaapin sekä teen kalkinpoistot veden-ja kahvinkeittimeen.

Kyllähän tässä tiettyjä asioita jo kaipaa kun ovat koronan takia olleet tauolla. Urheilua nyt etenkin mutta myös ihan isän ja muiden lähimmäisten tapaamista, biljardin peluuta, sitä kun saa muutenkin taas vierailla tuolla kuntoutuskeskuksessa, ja saunomista. Kyllähän täällä asuinyhtiössä on kai yhä pyörinyt saunavuorot normaalisti mutta minä lopetin oman vuoroni huhtikuusta alkaen. En rohjennut enää saunoakaan.

No, tänään tuolla kuntoutuskeskuksessa alkaa sentään jo grillaamiset. Mutta sinne ei vielä saa osallistua me kotikuntoutujat vierailukiellon takia. Aion kuitenkin iltapäivällä kävellä sen kuntoutuskeskuksen ohi ja kuikuilla näkyykö tuttuja. Morjenstan heitä.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Elämä hymyilee Turun saaristossa. Ollaan törpötelty bisseä läpi yön, saunottu ja naurettu. Nyt on lounas valmistumassa. Loimulohta, folioperunoita ja patonkia. Perunoiden ja lohen voiteluaineena toimii valkosipuli creme bonjour kastike. Naatitaan, naatitaan.
 

Liitteet

  • 20200523_112016.jpg
    20200523_112016.jpg
    88,6 KB · kertaa luettu: 159

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Elämä hymyilee Turun saaristossa. Ollaan törpötelty bisseä läpi yön, saunottu ja naurettu. Nyt on lounas valmistumassa. Loimulohta, folioperunoita ja patonkia. Perunoiden ja lohen voiteluaineena toimii valkosipuli creme bonjour kastike. Naatitaan, naatitaan.
Erittäin komiaa! Hyvät reissut sinne.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Elämä hymyilee Turun saaristossa. Ollaan törpötelty bisseä läpi yön, saunottu ja naurettu. Nyt on lounas valmistumassa. Loimulohta, folioperunoita ja patonkia. Perunoiden ja lohen voiteluaineena toimii valkosipuli creme bonjour kastike. Naatitaan, naatitaan.
Ei puutu kun Don Tami!
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Pitäkää niitä omia rinkejänne ja olkaa toistenne tuki ja turva, mutta älkää vetäkö sellaisia heikossa asemassa olevia ihmisiä siihen mukaan jotka eivät itse ymmärrä omaa parastaan. @vilperi sammuta palsta ja puhu jonkun sinulle oikeasti läheisen ihmisen kanssa.

Tästä se kaikki alkoi... Ja voihan se olla niinkin että tikulla silmään sitä joka vanhoja muistaa. Tuli vaan mieleeni tämä juttu (tuosta Malkisen kirjoituksesta) ja halusin kommentoida. Ehkä on väärin nostaa tämä asia esille.

Siitä oli eilen tasan kolme vuotta kun aloitin vieläkin jatkuvan antabus-lääkekuurin.

Siis oot vetänyt antabusta kolmen vuoden ajan? Eikö se ole aivan järjettömän pitkä aika? En ole lääkäri mutta olen siinä uskossa että ks. aine rasittaa maksaa varmaan enemmän kuin itse kunkku. Kannattaa ainakin konsultoida lekuriasi asiasta. Ja jos oot ollu kolme vuotta jo törpöttelemättä, niin eiköhän se onnaa ilman antabustakin.

Olin jo silloin kommentoida vilperille että olen Johnnyn kanssa erimieltä. Enpä saanut aikaiseksi. No en ole lääkäri minäkään. Antabusta voi hyvin käyttää pitkäänkin kun maksa-arvoja seurataan kuten vilperillä omien sanojensa mukaan tehtiin. Toisaalta voi siitä pitää taukoja ja kokeilla miten jaksaa ilman. Ja sitten vaikka lopettaa kokonaan jos menee hyvin. Mutta jotkut ihmiset käyttää antabusta lopun elämänsä. Ehkä Johnnyn viesti oli viimeinen kinmoke vilperille lähteä kokeilemaan ilman lääkettä. Kyllä uskon että se ajatus kokeilla ilman abtabusta on ollut jo olemassa. En usko että vilperiin vaikuttaa niin paljon yhden palstapersoonan mielipide että että hän olisi vain sen takia ottanut pian viestin jälkeen (omien sanojen mukaan) yhteyttä A-klinikkaan ja sopi abtabuksen lopettamisesta. Ajatus lopettamisesta täytyi olla jo olemassa. Tietenkin olin vähän huolissani vilperistä kun hän tarttui pulloon heti kun abtabuksen varoaika oli ohitse. Mutta hän on aikuinen ihminen ja itse päättää mitä tekee. Ja pärjää kyllä...

Mutta minun periaatteeni on ollut etten täällä puutu muiden alkoholin käyttöön. Voin tsemppiviestiä (joo, on ne ehkä vähän turhia) lähettää jos joku päättää vähentää tai lopettaa alkoholin käyttöä. Mutta kenenkään alkoholin käyttöä en täällä paheksu enkä tuomitse. Enkä muuten tee sitä oikeastaan oikeassa elämässäkään. Rivien välistä joku voi muuta kyllä lukea... Olen sitä mieltä ettei minulla omien toilailujen takia ole mitään kompetenssia tuomita toisia. Ja toisaalta alkoholin käytön lopettaminen (vähentäminen) on oma päätös joka tulee ihmisen itsensä sisältä. Kyllä siihen voi vaikuttaa ulkoiset asiat (esim. perhe, työ) mutta lopulta se lähtee itsestä. Itse en pidä hyvänä ulkoisia "määreitä" kuten antabusta tai sitä että ollaan juomatta kun puoliso käskee. Onhan nuo kyllä sillä tavalla hyviä että jos ne katkaisee juomisen ja saa huomaamaan että ilmankin voi olla. Mutta jokainen tekee nämä asiat omalla tavallaan. Jos antabus auttaa niin hyvä niin...

Kyseessä on nyt siis todellakin minun omat mielipiteet jotka nyt uskaliaasti tänne jaion. Saatan vielä katua tätä viestiä. En todellakaan halua pahoittaa kenenkään mieltä. Pyydän anteeksi @Johnny B. Goode jos tuntuu että nostin sinua tikun nokkaan. Vilperi teki itse omat päätökset. Olen sitä mieltä että pohjimmiltaan jokainen on vastuussa omasta juomisestaan. En tietenkään hyvällä katso porukkaa joka tunkee nenän eteen alkoholia alkoholiongelmaiselle tyyliin "voit sinä vähän ottaa, ei kai se yksi, pari mitään haittaa". Olen jopa @Evilin kanssa samoilla linjoilla että ei se viinaa itsestään sinne kurkkuun hyppää vaan jokainen kaataa sen sinne itse (ja omasta päätöksestä). Ja @vilperi, minä tiedän että sinä pärjäät. Ole vain helvetin tyytyiväinen että olet taas selvällä tiellä. Tämä ei ollut tuomitsemisviesti sinun tekojasi kohtaan vaan tällaista yleistä pohjintaa. Tsemppiä vaan...
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös