Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 276 410
  • 66 539

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Arttu Wiskari vaikutaa ihan symppikseltä ja osaa toki laulaa aika hyvin, mutta se jokin tuon tyypin tuotannossa osaa ärsyttää....

Neljä pistettä tarkoituksella ja yksi ilman

Lähtikö mopo nyt ihan käsistä? Et voi olla tosissasi. Lauletaan yhdessä "kuule mun toive".
 
Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Olin alustavasti luvannut lähteä ajomieheksi. No reunaehtona oli kyllä että sään pitää olla siedettävä. No en tänään sitten lähtenyt metsään kun siellä oli märkää ja täällä sataa. Kyllähän siellä porukassa voi joku kirota nykynuorison velttoutta ja herkkyyttä. Kun ulkona olo sateella on vain pukeutumiskysymys... Kun minua ei huvita lähteä nyt metsään rymyämään niin en lähtenyt. Ei se nyt voi yhdestä akasta ole kiinni hirven saaminen passimiesten hollille.
 
Glove

Jäsen
Irinan haluun olla yksin tulee myös jo kolmatta tai neljättä kertaa. Argh.
Yleensä tulee kuunneltua ihan muuta kuin Novaa, mutta muutama vuosi sitten liikuin semmoisella alueella, että Nova kuului parhaiten. Mutta siinä vaiheessa kun Kukkurukuu tuli neljättä kertaa, laitoin radion kiinni ja jatkoin ajelua hiljaisuudessa.
 
SMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei täällä ainakaan mun mielestä sada. Tosin en kylläkään asu missään susirajalla Kuopiossa. Sielläkö te sitä saatanan mustaamakkaraa syötte? Vai mikä kalakukko se olikaan? Soiko Pieksamäen asemalla blues?

Mietitteks tekin välillä elämän tarkoitusta ja sitä, että aina kun kirjoitatte näitä viestejä, niin elämä valuu tiimalasissa. No joo en mäkään, kunhan kirjoittelen ajan kuluksi taas jotain tuubaa.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Hae lisää ja juo itsesi ihan eläimeksi. Sitten lähdet klubille joraamaan ja tiedä vaikka löytäisit pilkun aikaan elämäsi pizzan, jota huomenna darrapäissäsi syöt.
Ei pysty ku huomenna alkaa formulat jo kahdeksalta aamulla. Aika-ajot lienee pakko missata.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mietitteks tekin välillä elämän tarkoitusta ja sitä, että aina kun kirjoitatte näitä viestejä, niin elämä valuu tiimalasissa. No joo en mäkään, kunhan kirjoittelen ajan kuluksi taas jotain tuubaa.

Ei sinänsä, koska me kaikki tipahdettu tänne pallolle säkällä, sekä ilman tarkoitusta ja meidän yksittäinen elämä on täysin merkityksetön vilahdus maapallon historiassa. Sama kai kuinka sitä kuluttaa.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF

Sääli jos todella koet ettei sun elämällä ole mitään merkitystä, edes noin niin kuin oman sukusi näkökulmasta. Mulla ainakin on se elämänasenne että tartun hetkeen, kun ikinä ei voi tietää milloin se lopullinen hetki koittaa, jolloin on enää liian myöhäistä elää, tehdä ja kokea niitä asioita, joista nuorempana unelmoi.
 
En minä niin koe, mistä sellaisen käsityksen sait? Kyllä elämä on mielekästä ja hetkeen tartutaan silloin kun huvittaa.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Ei sinänsä, koska me kaikki tipahdettu tänne pallolle säkällä, sekä ilman tarkoitusta ja meidän yksittäinen elämä on täysin merkityksetön vilahdus maapallon historiassa. Sama kai kuinka sitä kuluttaa.
Kai se on tämä boldaamani kohta. Minusta kaikella, ihan kaikella on jokin tarkoitus, niin maailmanhistorian kuin yksittäisen elämänkin näkökulmasta. Jokainen maan päällä eletty elämä on mulle ikään kuin kirja, kasvutarina ja polku joka alkaa syntymästä ja päättyy viimeiseen hönkäykseen kuolinvuoteella.

Jokainen meistä jättää oman jälkensä tälle maapallolle. Se millaisen jäljen ja muiston itsestään haluaa jättää tuleville sukupolville... well, the wheel is in your hands.

Kaikista ei tietenkään voi tulla historiallisesti merkittäviä henkilöitä tai suuria vaikuttajia, mutta ei se kuitenkaan määrittele mun papereissa ihmiselämän merkityksellisyyttä. Life is what you make it, jokainen eletty elämä on juuri niin merkityksellinen kuin millaiseksi sen itse luo. Jos on välittänyt omille lapsille/lapsenlapsille eteenpäin rakkautta ja välittämistä sekä toisista huolehtimista, on jo voiton puolella. Se on mun omien vanhempien perintö ja sitä aion omalta osaltani jatkaa kun aika heidät jättää jälkeensä.
 
Viimeksi muokattu:

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
hetki koittaa, jolloin on enää liian myöhäistä elää, tehdä ja kokea niitä asioita, joista nuorempana unelmoi.

Vielä ei ole toki liian myöhäistä elää ja voi pojat että rakastankin elämää, mutta ei tässä enää tehdä ja koeta niitä asioita joista nuorempana unelmoi. Ne on jo tehty ja koettu. Nyt voi rauhassa lasketella kohti viimeistä aamunkoita ja nauttia jokaisesta päivästä kun vielä seisoo.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Vielä ei ole toki liian myöhäistä elää ja voi pojat että rakastankin elämää, mutta ei tässä enää tehdä ja koeta niitä asioita joista nuorempana unelmoi. Ne on jo tehty ja koettu. Nyt voi rauhassa lasketella kohti viimeistä aamunkoita ja nauttia jokaisesta päivästä kun vielä seisoo.
Hehe, juuh. Elämä kulkee vaiheittain. Nuorena eletään, koetaan ja nautitaan siitä kun on intoa ja energiaa tehdä ja kokeilla kaikkea uutta ja mielenkiintoista. Jossain vaiheessa varmasti itellänikin tulee eteen se vaihe, kun haluun vain asettua aloilleni ja elää rauhallisen seesteistä perhe-elämää. Mutta siihen lienee minulla vielä tovi aikaa. Kippis nuoruudelle ja vapaudelle vai mitä jatkoajan uusi sukupolvi?
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kai se on tämä boldaamani kohta. Minusta kaikella, ihan kaikella on jokin tarkoitus, niin maailmanhistorian kuin yksittäisen elämänkin näkökulmasta. Jokainen maan päällä eletty elämä on mulle ikään kuin kirja, kasvutarina ja polku joka alkaa syntymästä ja päättyy viimeiseen hönkäykseen kuolinvuoteella.

Jokainen meistä jättää oman jälkensä tälle maapallolle. Se millaisen jäljen ja muiston itsestään haluaa jättää tuleville sukupolville... well, the wheel is in your hands.

Kaikista ei tietenkään voi tulla historiallisesti merkittäviä henkilöitä tai suuria vaikuttajia, mutta ei se kuitenkaan määrittele mun papereissa ihmiselämän merkityksellä. Life is what you make it. Jokainen eletty elämä on juuri niin merkityksellinen kuin millaiseksi sen itse luo. Jos on välittänyt omille lapsille/lapsenlapsille eteenpäin rakkautta ja välittämistä sekä toisista huolehtimista, on jo voiton puolella. Se on mun omien vanhempien perintö ja sitä aion omalta osaltani jatkaa kun aika heidät jättää jälkeensä.

Niin olen tästä pienin vivahde-eroin pääsääntöisesti aika samaa mieltä ja toki ihmiselämä on merkityksellistä yksilölle ja läheisille - joillakin valta-asemassa oleville merkityskerrointa tulee vielä miljoonista ihmisistä joiden elämään he ainakin välillisesti vaikuttavat.

Ei se silti mun mielestä ole ristiriitaista sen kanssa, että meidän elämät täällä ovat yksittäisiä sattumia ja oikeastaan koko homo sapiens on vielä melkoinen kuriositeetti koko maapallon historiassa, vaikka tällä hetkellä se luonnonvoimien jälkeen vaikutusvaltaisin.
 
Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kippis nuoruudelle vai mitä jatkoajan nuorempi sukupolvi?

Kyllä minäkin nuoruudelle kilistän ja nuoremmalla sukupolvelle. Pitkää ikää teille kaikille!

Noin muuten kun tuli kilistämisestä puhe, niin tein itselleni lupauksen syyskuun ensimmäinen päivä, että jurreja ei tänä vuonna enää oteta. Lupaus poiki siitä, kun huomasin tissuttelevani hieman liian usein. Se lupaus on pitänyt ja pitää. Syy miksi lähdin tästä kirjoittamaan on se, että alkuun se oli yllättävän vaikeaa. Siitä oli tullut jo liian tuttu tapa. Voikin kai sanoa, etten herännyt yhtään liian aikaisin. Oli yllättävää kun jouduin käymään itseni kanssa kiivasta keskustelua siitä, että miksi en voi ottaa viikonloppuna lonkeroa ja katsella futista. Aikuinen mies. Jouduin olemaan tiukkana ja kertomaan itselleni, että siitä lonkerosta oli tullut pääasia ja fudis oli vain syy dokata. Piti todistaa itselleni, että olen vahvempi kuin jumalten nektariini. Nyt ei tee enää tiukkaa ja tänäänkin katselen kun Suomi varmistelee paikkaansa seuraaviin EM-kisoihin ihan vesilinjalla. Ensi vuonna sitten taas kilistelen ihan fyysisestikin, mutta vielä tänään ja loppuvuoden kuvainnollisesti.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Tottahan toki, kilistellään ihmeessä tälle elämänvaiheelle. Tuntuu hassulta muistella sitä päivää kun sain tietää tulleeni hyväksytyksi palstalle. Olin silloin vielä 15, nyt 18. Ja vuosia on yhä edessä ties kuinka monta, ellei kohtalo tai muuta irvokasta puutu peliin ja vihellä sitä poikki. Here we go runaround round!
Mun on oltava nyt ihan rehellinen koko palstan edessä. Oon oikeastaan erittäin onnellinen, että tulin liittyneeksi tänne vasta kahenkympin kynnyksellä. Olin 15-vuotiaana sellainen kuten ylilautalaiset sanoisivat niin "epäsosiaalinen hikky" ja en koe että teiniaikainen ulosantini olisi ollut mitään sellaista, mistä tämä palsta olisi jäänyt pahasti paitsi.

Elämä on hienoa, niin myös kasvu ja itsestään ja muista ihmisistä uusien asioiden oppiminen. Vaikea vielä kuvitella, millainen heebo olen 10 vuoden päästä, kun en tosiaan tunnistaisi enää sitä 16-vuotiasta Smittyä samaksi kaveriksi, joka nykyisin kirjoittelee tänne avoimesti ja häpeilemättömän rohkeasti omista tuntemuksistaan.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tottahan toki, kilistellään ihmeessä tälle elämänvaiheelle. Tuntuu hassulta muistella sitä päivää kun sain tietää tulleeni hyväksytyksi palstalle. Olin silloin vielä 15, nyt 18. Ja vuosia on yhä edessä ties kuinka monta, ellei kohtalo tai muuta irvokasta puutu peliin ja vihellä sitä poikki. Here we go runaround round!

Nuoruutta sinulla on jäljellä vielä reilu kymmenen vuotta, sillä lain mukaan nuoruus loppuu Suomessa silloin kun täyttää 29 vuotta. Onneksi itse aloin työskennellä nuorten parissa vasta kolmekymppisenä, koska olisi ollut jotenkin hassua tehdä työtä itseään vanhempien nuorten kanssa.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Nuoruutta sinulla on jäljellä vielä reilu kymmenen vuotta, sillä lain mukaan nuoruus loppuu Suomessa silloin kun täyttää 29 vuotta. Onneksi itse aloin työskennellä nuorten parissa vasta kolmekymppisenä, koska olisi ollut jotenkin hassua tehdä työtä itseään vanhempien nuorten kanssa.
Makes sense. Kyllähän tässä ittellä on "jo" 26-vuotiaana sellanen fiilis, että vaikka olen vielä nuori niin lähestyn vääjäämättä päivä päivältä sitä ikää, jossa en välttämättä joidenkin silmissä enää olekaan niin kovin nuori vaan kypsä ja oppinut (?) aikuinen. Hurja ajatus mutta niin ne vuodet vain vierii ja jokaisesta päivästä etenkin tässä iässä on vaan otettava kaikki ilo irti.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ai jumpe, lähes 4000 vuorokautta nuoruutta jäljellä. Toivottavasti mahdollisimman moni olisi henkisesti ja terveyden kannalta tyydyttävä. Mulle alkaa vähitellen muodostua suunnitelmia tuleville vuosille. Jos kaikki toteutuvat, hauskanpito ja terve elämä on taattua. Eikä ole pulaa tutuista.

Kyllä ja parasta elämässä on se, että kaikki suunnitelmat joutuu tasaisin väliajoin laittamaan uusiksi ja kaikkeen ei voi itse vaikuttaa.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Kyllä ja parasta elämässä on se, että kaikki suunnitelmat joutuu tasaisin väliajoin laittamaan uusiksi ja kaikkeen ei voi itse vaikuttaa.
"Mikään ei ole niin varmaa kuin että mikään ei ole varmaa".

Halusin jo parikymppisenä päästä opiskelemaan kaupan alalle ja tehdä siitä itselleni ammatin, mutta se polku joka minut on tähän nykyiseen hetkeen tuonut, ei sitä olisi voinut kirjoittaa edes Hollywoodin taitavin käsikirjoittaja. Elämä yllättää lopulta aina meidät kaikki, välillä iloisen positiivisesti ja välillä painaen sinut syvälle pohjalle. Mutta onneksi sieltä pohjaltakin voi ajan kanssa ponnistaa ylös sisulla ja uskomalla parempaan huomiseen "I can do it" asenteella.

Kyllä mulla pyöri sillon nelisen vuotta sitten psykooseissa mielessä että haluaisin vain pois täältä, mutta hiljalleen mä tajusin että luovuttaminen ei oo vaihtoehto ja et mä haluun vielä pitää kiinni mun haaveista ja siitä toivonpilkahduksesta, että joku päivä voisin tuntea olevani taas ok. Kyllähän mä vielä nykyisinkin silloin tällöin muistelen noita aikoja lähes kauhulla, että miten sitä voikaan ihminen menettää noin täysin otteen ittestään, mutta opin kyllä lopulta tosta koettelemuksesta paljon nöyryyttä ja sen, että oma mielenterveys on sellanen mitä on vaalittava läpi elämän eikä sitä saa jättää heitteille sen takia että ois koko ajan "pakko suorittaa". Terveys kaiken edellä.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Laitoin taas mun Spotifyn soittolistan pyörimään shufflella noin tunti sitten ja vasta nyt tuli eka biisi jonka halusin skipata. Yleensä saisin olla jatkuvalla syötöllä skippaamassa tiettyjä biisejä, joita ei tee mieli tällä hetkellä kuunnella. Harvinaista tällainen mäihä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös