Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 308 018
  • 66 747

lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Insinööriksi minusta ei ole, koska osaan matematiikkaa kehnommin kuin gorilla, mutta kirjoittaminen kiinnostaa ja olen pohtinut media-alalle siirtymistä lukion jälkeen. Kolmosvuosi on paraikaa käynnissä ja ensimmäiset kaksi YO-koetta, ruotsi ja historia, ovat muutaman viikon kuluttua. Keskityn kuitenkin koulussa enemmän rummutteluun kuin lukemiseen. Eilen soitin musiikin luokassa Totoa.
Ei niitä autoja kortilla ajeta tai papereita osaamisen perusteella jaeta hei!

Mullakin on matematiikka mielestäni tasoa kohtalainen, fysiikka ja kemia ei hallussa sitten paljoakaan. No ehkä jälkimmäisissä syynä on motivaatio, kun eivät nuo oikein koskaan ole kiinnostaneet. Matematiikassa tunsin kyllä välillä olevani hyväkin koulussa, mutta kun pitäisi lähteä enemmän soveltamaan, tulee kynnys usein nopeasti vastaan ja kompastun siihen. Tai sanotaan ehkä niin päin, että mulla ei riitä rohkeus lähteä ylittämään sitä, vaan kyseenalaistan ja tyrmään kaiken nopeasti. Tai ajattelen asiat liian vaikeasti.

Ja siitä huolimatta mulla on ollut insinöörin paperit muutaman vuoden ajan. Tosin ehkä se nykyaikana on enemmän niin, ettei tarvitse osata laskea, mutta pitää ymmärtää ne lainalaisuudet. Koneet hoitaa laskemisen kyllä sitten puolestasi. Mutta jos ei tosiaan ymmärrä mitä se laskee, niin voi mennä päin vittua.
 

Glove

Jäsen
Hyvää yötä ja huomenta. Tiedättekö tekin sen tunteen, kun on oikein hyvin levännyt olo? Joo no en mäkään. No joka tapauksessa hyvää keskiviikkoa kaikille.
Oon joskus kuullut tuosta olotilasta, ehkä joskus kokenut sen itsekin. En vaan muista milloin viimeksi. Nyt oon saanut nukuttua ihan kohtuullisia öitä, mutta kaipa nuo viimeisen kymmenen vuoden univelat ottaa aikansa ennen kuin ne on maksettu. Eilen nukkumaan joskus puoli kahdentoista aikaan, heräsin kahdeksan jälkeen, mutta olo oli niin kuin ei olisi nukkunutkaan, joten torkuin vielä pari tuntia ennen kuin pääsin sängystä ylös. Nytkin makaan sängyllä ja silmät haluaisi ihan välttämättä menää kiinni. Pitäisi tosin lähteä käymään kaupungilla asioilla. Hakea sykemittari huollosta ja iltapäivällä käyttää tyttöä akkukaupassa ostoksilla.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: SMT
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Kattelen ajankuluksi vanhoja Karpoja Youtubesta. Siinä on muuten sitten niin viimesen päälle hieno mies että oksat pois. Arvostan.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Patas Karpolle. Patsas siis, patas varmaan tarkoittaa jotain jossain ihan indo-eurooppalaisessa kielessä. En googlaa.
Lapsuuteni sankareita. Kuten myös mm. Tenho Sauren, eli Artturi Reinikainen. Ei noin hienoja miehiä enää tehrä. Patakset molemmille.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Lähimetsä on aika outo käsite. Vai asutko sä jossain Kongossa?


Mietin ilmaisua mutta päädyin siihen tiedostaen että en asu edes Tunisiassa. Mutta kuulkaapa mitä Wikipedia sanoo: "Husaariapina on ihmisen lisäksi toinen kädellinen, joka alkaa hikoilla liikkuessaan."

Mukavan oloinen kaveri. Akkavaltahan niillä on, joten meno lienee jätkillä miten sen sanoisi rajoitettua. Tarkkana saa olla ettei tule satikutia.

Edit.: "Yleensä noin 20 naaraasta ja näiden jälkeläisistä sekä yhdestä liki sivullisesta uroksesta koostuvaa laumaa johtaa täysikasvuinen naaras, joka painaa keskimäärin viisi kiloa ja on noin puolet uroksen koosta."
 

SMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mietin ilmaisua mutta päädyin siihen tiedostaen että en asu edes Tunisiassa. Mutta kuulkaapa mitä Wikipedia sanoo: "Husaariapina on ihmisen lisäksi toinen kädellinen, joka alkaa hikoilla liikkuessaan."

Mukavan oloinen kaveri. Akkavaltahan niillä on, joten meno lienee jätkillä miten sen sanoisi rajoitettua. Tarkkana saa olla ettei tule satikutia.

Edit.: "Yleensä noin 20 naaraasta ja näiden jälkeläisistä sekä yhdestä liki sivullisesta uroksesta koostuvaa laumaa johtaa täysikasvuinen naaras, joka painaa keskimäärin viisi kiloa ja on noin puolet uroksen koosta."
Joo ihan vekkulin näköisiä veijareita. Yleensä ton näköisiä hahmoja näkee sunnuntaisin neljän aikaan yöllä grillijonossa. Tai sitten se on mun havainnointikyky, mikä huijaa mua.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Eli uros kutsutaan välillä porukkaan panemaan ja sitten voi taas suksia ihan mihin lystää, mutta kuuloetäisyydellä pitää olla kun ei tiedä milloin kutukutsu taas tulee. Voi niitä muitakin uroksia olla lähellä kyttäämässä panomiehen paikkaa.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kävin yliopiston ruokalassa murkinoimassa kansallisruokaamme eli kumiperunoita lisukkeineen. Siinä kun tarjotinta palautin, niin päätin karjaista kiitoksen ilmoille, kun oli kerta niin hyviä pottuja. Keittäjä oli selvästi valmistautunut, sillä hän vastasi: "ole hyvä..... poika!"

Eivät selvästikään seuraa intersektionaalista keskustelua tai sitten madamilla oli röntgen-katse. Tätä jäin miettimään.
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olis tuolla varmaan sopivampiakin ketjuja, mutta eilen musta mies ryösti mut Kaisaniemen puistossa. Kaljan pyysti kädestä ja otti tölkistä kiinni, vaikka sanoin etten anna ja sitten alkoi tulla päällekäymiseleitä. No puolikas tölkki meni. Hitto olis ennemmin vaikka hengen vienyt.

Ja poikuutta ette saa!
 

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Yleensä jos pizzaa tekee mieli tilaan lähimmästä kebab pizzeriasta lätyn. Nyt hain pitkästä aikaa Kotipizzasta ja onhan nää nyt ihan eri planeetalta kuin ne karvakäsien rasvassa uivat kiekot. Todella hyvä pizza!
 

Skruf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Kärpät
Katopa, etelä-Oulussa näkyi tänään kesän toinen sateenkaari. Näin turhanpäiväsenä tietona muille. Enkä lähteny kattoon mihin se toinen pää päättyi...
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Katopa, etelä-Oulussa näkyi tänään kesän toinen sateenkaari. Näin turhanpäiväsenä tietona muille. Enkä lähteny kattoon mihin se toinen pää päättyi...
Hämeenlinnaan ehkä, jos siellä toisessa päässä on kultaa.
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Olis tuolla varmaan sopivampiakin ketjuja, mutta eilen musta mies ryösti mut Kaisaniemen puistossa. Kaljan pyysti kädestä ja otti tölkistä kiinni, vaikka sanoin etten anna ja sitten alkoi tulla päällekäymiseleitä. No puolikas tölkki meni. Hitto olis ennemmin vaikka hengen vienyt.

Ja poikuutta ette saa!

Hämmentävää millainen viidakko Kaisiksen puistosta on tullut. Teininä kasarilla tuli notkuttua siellä ihan älyttömästi, eikä paljon keihäskäpälöitä siellä notkunut. Siellä täytyisi järjestää joku puhdistus. Ei vaan enää näillä kilsoilla jaksaisi. Olisi kyllä huikea setti kasata jotain äijiä kasaan, ja tehdä joku partio.
 

Skruf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Kärpät
Tuli katotuksi tuota finhockey tulospalvelua kun siellä on Suomen Cup- pelit menossa ja onhan siellä melkosia tuloksia tällä hetkellä...
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aikanaan nuorena miehenä Oulussa ainoa vaihtoehto pitsaksi oli nimenomaan karvan verran parempi. Ouluhan on majoneesikänkkyjen luvattu maa. Nykyään ei pysty. Arkena Kotipizzaa ja sunnuntaina napolilaista. Niin se maku muuttuu. Kerran eräässä paikassa pitäjä käveli tyhjä majoneesipullo kädessä vessaan ja kertoi pienen ruokailutilan kaikille asiakkaille menevänsä tekemään majoneesia.
Joskus viitisen vuotta sitten Oulussa oli surkeat pizzat. Muutamastakin lähiöstä testasin ja keskustan liepeiltä jokusesta paikasta. Vähän täytteitä ja usein tuntui että yli puolet pizzoista sisälsi kinkkua, mitä hötyä ei itselle halua. Sitä jotkut jopa fantasiaankin ensimmäisenä valitsi ja sitten mietti mitä muuta. Odotellessa kuulin. Ja juusto oli sitä puoliksi juustonkorviketta. Majoneesia en sentään muistaakseni maistanut.

Smetana tai vastaava on tietty kiva joskus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös