Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 276 410
  • 66 539

Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF, sympatiapisteet Ässille
Tuon takia tein opiskeluaikoina kotikaljaa. Ainekset ja 2kg sokeria (ohjeissa 400g). Tuli vahvaa ja juomakelpoista olutta viikossa. Ei sitä hemmetti jaksa viikkokausia odottaa.
Itsellänihän on vielä pirun monta vaihetta edessä, ennen nauttimista.

Kunhan ei enää pulputa, niin laitan käymisen pysäyttäjän, jolloin lappoan eri astiaan. Sitten hölskyttelyä vähintään viikko, jotta san hiilihapot pois. Sitten kirkasteet, ja taas odottelua, ja lappoamista. Vihdoin päästään sitten joskus pullottamisvaiheessen, jonka jälkeen vielä pari kuukautta odottamista, jotta liemi kypsyy sellaiseksi, ettei välttämättä tarvia spitellä landrata, jotta on juomiskelpoista.

Ainakin neljään vastaavaan satsiin on nyt ainekset. Malttia vaatii tämäkin harrastus.

Pesin muutekseen koko alakerran lattiasta kattoon kloritella, jottei viiniin pääsisi pahoja pöpöjä, kun vihdoin pöntön kannen aukaisen. Olipahan syy siivota tuollakin.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Muistaako jengi kun vajaat kahdeksan vuotta sitten Korean demokraattisen kansantasavallan arvostettu ja pidetty johtaja Kim Jong-Il siirtyi ajasta ikuisuuteen eli siis kuoli, niin Erkki Tuomioja totesi tähän että "Kukaan ei jää kaipaamaan". Tähän ei muistaakseni sen kummemmin koskaan reagoitu ja vaikka King Jong oli melkoisen ikävä mies niin harvoin kuolleista kuitenkaan ihan noin puhutaan.

Mietin siis ihan ajatuksen tasolla että jos nyt tämä suuri seuraaja Kim Jong-un sattuisi menehtymään yllättäen ja vaikkapa joku persupoliitikko menisi toteamaan että kukaan ei jäänyt kaipaamaan, niin nousisiko tuo sanonta miten pahasti otsikoihin?

Huom. en ole perussuomalaisten kannattaja enkä koskaan tule heitä äänestämään, mutta tällainen ajatusleikki pulpahti vaan mieleen.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Soitin kannuilla Iron Maidenin vauhtiklassikon "Aces High", mutta rytmi meni välillä sekaisin. Sain sentään vedettyä biisin kunnialla loppuun asti. Yhteensä kerkesin soittaa 12 kappaletta vähän yli tunnissa.
Mä tuun varmaan tästä lähin vielä pitkään yhdistämään taikasanat aces high välittömästi @Johnny B. Goode n eiliseen vitsiin. Oli se vaan sen verran kova. Toki Maiden on kova myös, en mä sillä.
 

lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Aijai, parin ohjelmantäyteisen viikonlopun jälkeen edessä viikonloppu, jolle ei ole suunniteltuna mitään muuta kuin itsensä liikuttamista kuntoilun merkeissä. Selailin Viaplayn viikonlopun tarjontaa ja ilahduttavasti neljä matsia baseballia tarjolla. Lisäksi on vielä tänään aamuyöstä Suomen aikaa pelatut kaksi matsia katsomatta. En tosin usko, että kaikkia tulee katsottua mutta onpa vara mistä valita. Ja vielä tämän lisäksi, huomenna starttaa pyöräilyssä vuoden kolmas suuri kilpailu Vuelta a España, eli siis Espanjan ympäriajo. Tänä kesänä innostunut seuraamaan näitä pyöräilyskaboja ja mitä olen lajia enemmän seuraavien kommentteja lukenut, niin tätä Espanjan kilpailua pidetään mielenkiintoisempana kuin esimerkiksi Ranskan ympäriajoa tai keväällä ajettua Italian ympäriajoa.

Alkaa jo tuntua että saattaa unohtua se itsensä liikuttaminen. No, jospa sitä itsekuria sen verran löytyisi. Onneksi nykyään on videopalvelut ja jälkilähetykset. Eikä tietysti kolmeviikkoisessa pyöräilykisassa kaksi ensimmäistä päivää vielä mitenkään merkityksellisiä ole... kai?
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aijai, parin ohjelmantäyteisen viikonlopun jälkeen edessä viikonloppu, jolle ei ole suunniteltuna mitään muuta kuin itsensä liikuttamista kuntoilun merkeissä.
Mitä mä tossa laskeskelin että huomenna olis lähes kymmenkunta tapahtumaa tai muuta menoa. Harmittaa kun moni jää väliin. Ne on nää elokuun lauantait.

Nyt kaljaa ennen futismatsia.
 
K

Kiekkokatsoja

Mitä mä tossa laskeskelin että huomenna olis lähes kymmenkunta tapahtumaa tai muuta menoa. Harmittaa kun moni jää väliin. Ne on nää elokuun lauantait.

Nyt kaljaa ennen futismatsia.
Kiirettä pitää pääkaupunkiseudulla. Ehtiikö edes kaljastaan naaaatiskella?
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
mitä helevettiä? Onko Jypin Tuppurainen tosiaan jo 39 vuotias? Mä oon pitäny sitä semmosena max 33-vuotiaana.

Mul on ollu toiveissa, et kun siltä loppuu soppari Jyppiin 2020, niin se hommattais KalPaan isolla sopparilla :D
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Nuuskalle olisi hyvä asettaa käyttökielto julkisissa liikennevälineissä; se eltaantunut haju on niin karmea ja etova.
 
K

Kiekkokatsoja

Mitä mä tossa laskeskelin että huomenna olis lähes kymmenkunta tapahtumaa tai muuta menoa. Harmittaa kun moni jää väliin. Ne on nää elokuun lauantait.

Nyt kaljaa ennen futismatsia.
Eiku tajusin. Jos ehtii tapahtumien välillä ottaan kaljaa, ja kirjoittaan jatkoaikaan, niin sitten on kyllä elämäntahti kohdillaan.
 
K

Kiekkokatsoja

Oli aika kiireinen työviikko. Ei jaksaisi mihinkään tapahtumaan lähtee eikä nyt semmoisia ole tiedossa. Kotisohvalla kaljaa.
Tuokin on usein hyvä vaihtoehto. Ehtii sitä myöhemminkin.
Toki kesä on menemisen aika, mut se on pian ohi, joten harkitusti menoja jatkossa.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Tuli tänään viimeinkin hankittua liput tuonne Northlanen keikalle 7.12. Tiketti.fi:n sivut näytti jo keltaista palluraa niin tuumin että parempi ostaa ne nyt ennen kuin saan kohta tiedon että tapahtuma on loppuunmyyty.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Täällä sataa... tai en ole ihan varma sataako enää mutta viitisen minuuttia sitten satoi. En viitsi nyt mennä tarkistamaan sadetilannetta. Käytiin sienessä. Alkoi sataa juuri kun päästiin metsään ja kastuttiin aika hyvin. Sitten oli mukava kotona vetää kuivaa päälle, ottaa vähän kaakaota ja mennä viltin alle katselemaan telkkaria. Uutisia sieltä tuli. Ai niin, sieniä ei ollut oikeastaan yhtään. Tatit olisi olleet kivoja löytää...
 

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Täällä sataa... tai en ole ihan varma sataako enää mutta viitisen minuuttia sitten satoi. En viitsi nyt mennä tarkistamaan sadetilannetta. Käytiin sienessä. Alkoi sataa juuri kun päästiin metsään ja kastuttiin aika hyvin. Sitten oli mukava kotona vetää kuivaa päälle, ottaa vähän kaakaota ja mennä viltin alle katselemaan telkkaria. Uutisia sieltä tuli. Ai niin, sieniä ei ollut oikeastaan yhtään. Tatit olisi olleet kivoja löytää...

Sieniä ei siis ollut, mutta oliko hirvikärpäsiä. Parilla viime metsälenkillä olen niitä yhteensä varmaan kymmenkunta nyppinyt päästä pois. Vaikka ihmisille harmittomia, niin todella ällöttäviä pikkupaskiaisia silti ovat. Hyi helvetti! Ja eilen oli tilanne kuin kauhuleffasta. Koirat lenkin jälkeen jo pakattuna autoon ja hyvillä mielin ratin taakse siinä luulossa, että olen "hirvikärpäsvapaa". Vilkaisu taustapeiliin ja otsassa yksi pikkuperkele liikkuu. Voi sitä kiljumisen määrää siinä vaiheessa.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Sieniä ei siis ollut, mutta oliko hirvikärpäsiä.
Mies sai partaansa pyydystettyä kolme ja niitä sitten autossa kovasti etsittiin. Minuun ei tarttunut yhtään. Kävelin varmaan niin nopeasti ettei kerinneet mukaan.
 

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mies sai partaansa pyydystettyä kolme ja niitä sitten autossa kovasti etsittiin. Minuun ei tarttunut yhtään. Kävelin varmaan niin nopeasti ettei kerinneet mukaan.

Voi toki olla noinkin, mutta hirvikärpäset tarttuvat miehiin helpommin kuin naisiin. Näin siksi, että niin hirvet kuin miehetkin erittävät testosteronia.
 

MHM02

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tiedote:

Ei sada.

Minua ei ole myöskään pyydetty Enceen tms vastaavaan pelijengiin. Edes Tapparan. Tai jonkun muun huonomman.

MHM02
 

MHM02

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ole hyvä.

Ei mitään ihmeellistä. Sunnuntaina kohti Etelä - Helsinkiä. Autolla ja asiallisesti toki. Pari vapaata siihen perään.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: SMT

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olen huomannut, kun aina ei jaksa tampata, että lattialastalla saa matosta hyvin irtokarvat pois. Tiedän toki, että imurikin on keksitty, mutta ei sillä lähde niin hyvin. Tai sitten meillä on vaan paska imuri. Lastalla kun vetää karvat kasaan ja sitten imuroi kasat pois, niin avot, taas kelpaa hetken aikaa. Meillä tota karvaa tulee, kun koiria. Mutta tulkoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös